laivaa, jolloin joka varvissa oli miehiä kalkuttamassa ja laiva
nousemassa. Silloin Raahen omat voimat eivät riittäneet, vaan täytyi
hankkia lisää muualta. Varsinkin kesäisin, kun sattui olemaan monia
laivoja kotona korjattavana, oli kova taitomiesten tarve. Apuväkeä
tuotettiin Kokkolan puolesta Kruunupyystä, Alavetelistä, Larsmosta,
väliin monia kymmeniä rantaruotsalaisia timpereitä ja mestareita.
Patruunit kustansivat heille vapaan matkan Österbottenilla taikka
Aavasaksa-laivalla, joka höyrysi Tornion ja Pietarin väliä. Eteläpuolen
mestarit viipyivät Raahessa tavallisesti vain kesän siirtyen syksyllä
kuin varikset talveksi Kokkolan seuduille. "Etelän vareksiksi" miehiä
pilkaten sanottiinkin, kun riita tuli, vieläpä joskus kraakuttiinkin
heille variksen äänellä. Mutta monet etelän puolelaiset jäivät
talvitöihinkin Raahen laivaveistämölle, ottivatpa emännän Raahen
tyttäristä ja asettuivat kaupunkilaisiksi taikka läheisen maaseudun
eläjiksi. Hyvin monet tekivät mökin Palonkylään, useat ostivat sieltä
talonkin. "Krakkusvenskaa" eli "krakunruottia" he alussa vain puhuivat,
mutta oppivat vähitellen solkkaamaan raahelaisten kieltä, ja viimein
Raahen seutu teki näistä "etelän vareksistakin" oikeita raahelaisia
ja Raahen ympäristöläisiä. Monet etelän miehistä olivat taitavia
timpereitä, seppiä ja laivanrakentaja-mestareita, timpereitä sellaisia
kuin _Krokvik, Kronqvist, Sundqvist, Grönqvist, Portin_ ja _Jubell_,
"laivanpykyjä" sellaisia kuin _Pettersson, Vestersund_ ja _Danielsson_
sekä seppiä sellaisia kuin _Viklund_, joka oli niin erinomainen,
että rupesi "pykmestariksi", ollen taitava siinäkin ammatissa.
Laivan rakennusmestari tuli Kronqvistin ukostakin. Raahelaisista
rakennusmestareista mainittavimpia oli _Nils Petter Möller_.
Puut ja tarpeet piti olla varvissa valmiina, kun työ alettiin. Ylimaan
ukot olivatkin niitä pitkin talvea vedättäneet valtavat kasat, ja oman
kylän jähtimiehet, Marjelinin Matti Sovinnollaan ja Anders Helaakoski
Aallollaan sekä muutkin pikku kipparit olivat kesäkauden ajattaneet
pelkkoja sekä muita laivapuita Iin jokisuulta, puolitoista sataakin
paksua 5—6-sylistä pelkkaa samassa lastissa. Patruunit itsekin omilla
jähdeillään olivat vedättäneet laivatarpeita sekä Kalajoelta että
pohjoisilta jokisuilta.
Syksyllä jo kekrin aikoina alettiin laivan rakennustyö, ja siinä oli
urakkaa ja pauketta koko talveksi. Vain pimeimpänä sydäntalven aikana
varvi oli äänetönnä sekä miehet omissa toimissaan. Mutta kevätpuoleen
alettiin uudella, entistä ankarammalla menolla. Timperit paukkasivat
rakennuksella, sepät kalkuttelivat pajassa, varvarien sorvit
hyrräsivät, pasan lämmittäjien kattila höyrysi ja sahurien terävä rauta
puri puuta.
Neljäkolmatta timperiä tavallisesti hääri ison parkkilaivan teossa,
miestusina kummallakin puolella, kukin omalla paikallaan, ja sitten oli
vielä erittäin seppiä, sahureita ja muita erikoistyön tekijöitä.
Tavallinen kolmimastoinen laiva oli jo aika suuri rakennusrumilas,
jolla oli pituuttakin parikymmentä, kolmattakymmentä syltä, leveyttä
neljä ja viidettäkin syltä, sekä korkeutta emästä kanteen viitisen
syltä. Vahvojen pelkkatelineiden, _pevun_, varaan sitä rakennettiin.
Alinna oli mahtava _emäpuu eli köli, keula- ja perävannaksineen_, ja
laivan kylkiluina olivat parittain toisiinsa isketyt kymmentuumaiset
kaaripelkat, _pantturit_ eli _timperit_, joihin kahtapuolta pukattiin
vahvat 5—6-tuumaiset lankut laivan pohjaksi ja laidaksi. Pantturien
varassa oli _skantäkki_, josta taas nousivat prääkongin _stötät_
kannattaen _vesitäkkiä_ eli _täkkiä, leestankoa_ ja _pastajäärninkiä_.
Täkkiä ylemmäksi kohosi keulassa _keulapakka keulaskrankkeineen_
ja perässä _haltäkki peräskrankkeineen_. Perässä haltäkin puolessa
olivat _kajuutat:_ etukajuutta, jonka sivulla olivat perämiesten
_hytät_ ja _kompassihuone_ eli _natterhuusi_ ja _signaaliskaapi_ sekä
perässä kapteenin huoneisto. Keskellä kantta oli _ruffi_, jossa oli
miesten osasto, _skanssi_, sekä _kapiisi_ eli keittiö, sivulla olevine
timperinhyttineen. Vanhoissa laivoissa oli skanssin ovi _styyrpuurin_
puolella eli oikealla ja kapiisin ovi _paapuurin_ puolella eli
vasemmalla laivan perästä katsoen. Kaikkein vanhimmissa laivoissa oli
skanssi laivan kannen alla ruuman keulapuolessa. _Ruumaan_ kannen
alle päästiin kolmesta luukusta: keulapuolessa, ruffin edessä oli
_föörluuku_, keskilaivassa, "mitsepisä", _isoluuku_, ja perässä
_akterluuku_. Mutta sivuilla prääkongissa oli saranaluukut, joista
laivankannelle pärskyvä vesi pääsi vuotamaan ulos, samoin kuin aina
avoimista _spyykateista_, joita oli kolme kummallakin puolella laivaa.
Laivan keulan _kaljuunisa_, josta _puksfrööty tamstaavetteineen_
pistäytyi eteenkäsin, oli entisaikaan _piltti_, "kaijuunin piltti",
naisen veistokuva keulaan levitettyine hameineen. Sellainen oli ennen
ollut Didossa, 1865 rakennetussa Reinin komppanian parkkilaivassa.
Vanhojen Puskalan ja Pyhälän ukkojen oli kerrottu niitä tehneen. Mutta
tavallisesti tehtiin vain ja maalattiin valkeaksi joku pyöreä kiekura,
jossa oli kuin puunlehtiä. Ulkolaisissa laivoissa kyllä nähtiin komeita
kruunupäisiä kuninkaankuviakin.
Kaikki laivan laitalankut höyryytettiin _pasassa_, suuressa, lankuista
lyödyssä neliskanttisessa torvessa, johon 6—7-sylisiä lankkuja mahtui
kymmenittäin samalla kertaa. Isosta muurikattilasta laskettiin höyryä
pasan lävitse, ja puut kuumenivat, niin että pihka tihkui. Pasassa
keitetyt lankut taipuivat hyvin laidan mukaan, eivätkä sitten olleet
kovin pahoja ravistumaan. Vanhat merimiehet, jotka eivät enää muuhun
kyenneet, olivat pasan lämmittäjinä. _Undelinin Anttikin_ höyryytti
Reinin komppanian pasaa ja monesti samalla kertaa höyryytti viinalla
päätänsä, niin ettei tahtonut pystyssä pysyä, sattui kaatumaankin,
juuri kun itse Reinin patruuni vihellellen käveli varvissa katsellen
työnmenoa. Mutta Undelinin ukko kömpi vain ketaroilleen, manaten:
— Kun se oikein vihaksi pistää, niin ei pysy pystysäkään.
— Mene nyt vain pasaa lämmittämään! patruuni komensi.
Lujaksi laiva tehtiin. Vahvoilla rautapulteilla ja paksuilla
puuvaarnoilla iskettiin peikkoja ja lankkuja yhteen. Melkeinpä
olisi uskonut, kun katseli tavattomien pelkkojen pulttaamista ja
vaarnaamista, että siinä tehdään maailmanikäistä työtä. Mutta kun
sitten merellä myrsky lennätti laivan matalalle, niin rutisi se
vain ja ritisi niinkuin pärekori, ja vahvimmatkin karvit rupesivat
irvistelemään.
Aamurummun kanssa nousivat työmiehet ylös ja aamuviidestä he jo
olivat työssä. Aamiainen syötiin 8—9 välillä, päivällinen 1—2, ja
iltarummuksi jouduttiin kotiin iltaselle. Lastukasa kainalossa ukot
tavallisesti astelivat kotiin, monet Palonkylään ja Pattijoelle asti.
Polttopuusta ei laivantimpereillä ollutkaan puutetta, sillä joka
timperi sai korjata ne lastut, mitä otti puusta irralleen. Lyhyet
jätepalikatkin joutuivat timperien kesken jaettaviksi, mutta pitemmät
puukappaleet, _pilekset_, patruuni ladotti pinoon. Timperien pojat
kävivät talvella lastuja kotiin keikkaamassa, ja monet eukot, joilla ei
ollut lastuihin osuutta, kävivät timpereiltä ostamassa niitä rahalla
tahi vaihtamassa tupakalla. Luukas Helaakoski vedätti lastuja hevosella
kaupunkiin laulellen Kruununpuodin mäkeä lasketellessaan:
— Rullan koo... rullan koo...
Kuiva eväs oli miehillä mukana selkärepussa, mutta lapset toivat
keittoruokaa aamiaiseksi ja puoliseksikin. Kevätpuoleen evään
tuojatyttäret jäivät päiväsydämeksi isälle "kehräämään riivejä".
Sillä timperien urakkaan sisältyi laivan tilkitsemisriivien valmiiksi
punominen. Jo toisellekymmenelle jouduttuaan tytöt saivat mennä
varviin kehräämään. Suurista paaluista nykittiin tervatappuroita,
jopa purettiin vanhoja tervaköysiäkin, ja polvella punottiin tappurat
köydenpaksuiseksi säikeeksi ja kerittiin kerälle.
Kirkkaina kevätpuolen päivinä tytöistä oli kyllä hauska astella varviin
ja kehräillä tappurasäiettä. Mieluiselta tuntui raahelaisestakin, kun
varvista kuului pauke ja kalke ja joskus miesten "haalauslaulukin"
aina kotipihalle asti. Siellä oli melkein koko kotona oleva Raahe
työssä, sekä miehet että naiset. Laivaa siellä lyötiin, mutta lyötiin
siellä leipääkin sekä keskikaupungin patruuneille että Katinhännän ja
Paavonperän mäen pikku pirteille.
Ja patruunit ajelivat varvin tietä edestakaisin. Piti hoitaa asioita
kotonakin, mutta piti ahkerasti käydä katsomassa, miten laivakin
valmistuu. Sillä vanhoina merenkyntäjinä patruunit kyllä tiesivät,
miten mikin paikka laivassa oli tehtävä. Komerssi kävi joskus parikin
kertaa päivässä ja laivaa maalattaessa itse sekoitti väritkin.
Samaan aikaan kuin timperit työskentelivät ulkona laivanrakennuksella,
ahkeroitiin työpirteissä laivan purjeiden valmistuksessa. Paksusta
jäykästä _pultaanista_ — josta poikavarsoillekin useasti kuraistiin
tukeva liivinselkämys — laitettiin purjeita. Pirtin alakerrassa
vanhat, taitavat, kotikylään talvehtimaan jääneet merimiehet
leikkasivat purjevaatteen valmiiksi. Monesti myöskin kapteenit toimivat
purjeen leikkaajina; merimiehet sitten vain valvoivat ompelemista.
Komerssi aina itse leikkasi laivansa purjeet. Lundbergin pirtissä
leikkasi purjeita ja valvoi niiden ompelemista vanha _Savalinin
Heikki_. Pirtin yläkerran "seelikamarisa" taas _seelinompelijat_
pistelivät purjeita kokoon. Langin työpirtissä komerssin käskyläisinä
häärivät aikoinaan _Jussilaiska, Hiitolinin Liisa, Pyyn Hanna_ ja
_Planetin Anna-Liisa_. Saattoivat he kyllä ommella muissakin pirteissä
ja saada tovereikseen _Karjaluotoskan, Pekuskan_ ja _Ölundskan_.
Nahkainen _seelihanska_ kämmenessä naiset pitkillä paksuilla neuloilla,
"oikeilla" neuloilla, "reikä"-neuloiIla, ja "liiki"-neuloilla, ja
kolminkertaisella tervatulla pellavaisella _seelilangalla_, joka
oli paksua kuin raasumaton loimi, pistelivät vahvaa vaatetta,
"nolla-tyykiäkin", niin että kädet olivat aivan rappiossa. Eikä
kestänyt kauan seelihanskan rautainen "plootukaan", joka oli ostettu
Tilvikseltä 25 pennillä. Päiväpalkkaa saatiin 1:20—1:80 markkaa ja
oma eväs piti olla matkassa. Ja itse piti olla matkalla varviin jo
aamuneljältä. Sillä heti aamurummulta oli Fellmanin Paltsu liikkeellä
katsomassa, meneekö väki työhön. Varvipirtissä monet merimiesten
eukotkin kuukausittain viettivät viikkonsa patruunin palveluksessa,
niin ettei ollut kuin pyhä omaa. Ja sekin olisi pitänyt pyhittää
Herralle, mutta täytyi käyttää pirtin siivoamiseen ja vaatteiden
paikkaamiseen ja muihin kotitöihin. Vanha muori hoiti vain lapsia,
taikka isommat huolehtivat pienemmistään. Kuivaa evästä naiset
työpirtissä pistelivät, kahvia sentään keittivät pirtin takassa. Siitä
kyllä ei Fellmanin Paltsun kasvatti Leufstadiuksen "rootmanni" oikein
pitänyt, vaan moitiskeli, että eukot juovat kovin paljon kahvia. Mutta
Jussilaiska valaisi raatimiehelle asian:
— Me juomma sen särpymeksi, mutta te juotta huviksi. Ei meillä ole
muutakaan särvintä... jos me sen kahvesmörjän ryyppäämmä.
Oli jo suuri ilonpäivä, kun saatiin laivanteos sille rajalle, että
voitiin ruveta sitä "triivaamaan". Silloin oli jo kesä tulossa,
lapsetkin laukkasivat avojaloin varvin ja kodin väliä. Riivaamisen
aloituspäivänä patruunit hyvillään tulivat varviin ja toivat miehille
ryypättävää. Se kyllä oli miehistä mieluista, ja he pyhittivät
päivän niin suurena juhlana, ettei tilkitsemisestä sillä kertaa
tullut mitään. Vasta seuraavana päivänä ruvettiin _riivipaukalla_
moikottamaan _syöttörautojen_ päitä, samalla kuin omaa päätä moikotti
eilinen hummaus. Mutta silti vain työskenneltiin kuin miehet, leveää
_krapiakin_ käyttäen, niin että toinen hoiti rautaa, toisen antaessa
paukalla iskuja päähän. Jonkun ukon pää kyllä saattoi olla parannuksen
tarpeessa. Kondelinin Jaakonkin kerran täytyi lähteä kesken työtään
astelemaan kaupunkiin ja selitellä vastaan tulevalle patruunille:
— Näinhän se käy, kun ei ole hankittu niitä krapinvarsia... piti
lähteä niitä hakemaan.
Mutta silloin oli suuri juhlapäivä, kun laiva oli niin valmis, että se
voitiin laskea vesille. _Laivan lykkäjäisiin_ otti osaa koko kaupunki
ja ympärysseutu, eivätkä vain laivan teettäjät ja tekijät.
Jo kauan oli tätä merkkitapausta jännityksellä odotettu ja valmistettu.
Laivan laskettamisneuvoiksi oli rakennettu luja lankkulava sekä vahvat
_kelkat_, Kuusisylisiä peikkoja oli isketty yhteen neljäksi kelkaksi,
kaksi kummallekin puolelle laivaa, ja keitetty monet suuret ammeet
ja tynnyrit soopaakin. _Eilolaiska_ ja _Tigerska_ olivat patruunien
_soopankokkeina_ viikkomäärin "alaköökien" suurissa muuripadoissa
korventaneet rasvoja ja luukontteja lipeässä paksuksi, veitsellä
viillettäväksi soovaksi. Saaveittain oli soopaa kannettu valmiiksi
paikalle. Olipa salaa kenenkään sivullisen tietämättä laivan nimikin
maalattu _akterspeiliin_ ja peitetty laudalla. Laivan teettäjäpatruuni
oli sen jonakin yönä maalauttanut.
Juhannuksen tienoissa, kun patruunit olivat monet kerrat käyneet
mittaamassa veden syvyyttä, jotta milloin olisi paras laskea, tapahtui
laivan lykkääminen. Koko kaupunki sen sai kuulla, ja koko kaupunki
riensi silloin varviin. Muutamat menivät oikein eväskori mukanaan,
ja Lassilaiska kyökytti piparkakkukoreineen kauppoja tekemään.
Maalaisiakin tuli Pattijoelta, Saloisista ja Piehingistä. Kaikkialla
oli katsojia, maassa ja aidoilla, lankkuläjiilä ja pelkkakasoilla.
Kymmeniä katsojia oli saanut kiivetä laivan kannellekin luikua ottamaan.
Saaveittain siveltiin soopaa kelkkojen pohjiin ja lankkualustalle, jota
myöten kelkkojen piti liukua.
Sitten kun kaikki oli valmiina, käytiin ottamassa _kiilaryyppy_,
Työpirtissä patruuni sen tarjosi työmiehille sekä työmiesten
tuttaville, jotka olivat tulleet avustamaan laivan lykkäystä. Ryyppy
pani miehet iskemään kiilaa, niin että _päärholttikuulat_ keikahtivat
kumoon. _Särkyrauvoilla_ rikottiin laivaa kannattavat _mutapölkyt_,
jolloin koko rakennus jäi kelkkojen varaan. Silloin _laivanpyky_, joka
hoiti koko menoa, komensi:
— Lukot auki!
Kelkkain eteen ja laivanvannasta vastaan asetetut pönkät nykäistiin
köysillä pois, ja kirveellä iskettiin peräköydet poikki. Mutta iso
olio makasi vain liikkumatta "pevullaan". Silloin viisi, kuusi miestä
juoksi laivan taakse ja suurella _juntalla_ tärskäytti perään, niin
että koko rakennus vavahti. Alkoi kuulua kova ratina ja ryske, kun
valtava rumilas heräsi levostaan ja tunnusteli tilaansa. Sitten
se huomasi edessään sinisen meren ja lähti sinne käsin hiljalleen
liikkumaan valmista soovalla silattua käytävää pitkin. Se oli
riemukasta menoa. Lankkutapulit ja pelkkakasat hurrasivat, laivankansi
hurrasi, aidanselillä ja kaikkialla heilui käsiä ja lakkeja sekä
kuului huuto ja hurraaminen. Laivan nimikin paljastui, kun peräpeiliin
naulattu lauta nuorien nykäisemänä laivan liikkeelle lähtiessä putosi
alas. Kansa hurrasi ja huusi nimeä, laivan rytisten työntyessä omaan
valtakuntaansa. Valtavalla väellä kuin riemuiten se sinne puskeutui,
nostaen komeat pärskyvät kuohut kahta puolta. Ja yhäkin vapisten se
jäi viimein veden pinnalle ylpeänä kellumaan. Koko ympäristö katseli
mielissään komeaa mereneläjää, joka oli oman kylän käsillä tehty. Ja
taas huudettiin, heilutettiin hattuja ja huudettiin.
Entiseen aikaan, kun oli lykätty kauppaneuvos Franzénin laivoja, oli
toisinaan saatu kuulla laivanisännän tilaisuutta varten sepittämä
runo. Isäntä oli itse sen lausunut, kun laiva oli onnellisesti päässyt
vesille. Niinpä Suomi-laivaa, 229 lästin fregattia, lykättäessä 1838
oli Franzén runoillut:
"Med Suomis namn
Från Suomis hamn
Gå hafvet plöj
Och lycklig var,
Ej iänge dröj
På väg Du far,
Den snällt sig ror,
Förtjena får.
På Suomis jord,
Här opp i Nord
Klent jorden ger
Åt odlarn här.
Sök skörden där,
Att skördas är,
På fremmand Strand,
Åt Suomis land".[47]
Mutta kansan hurratessa kävi laivakelkan soopaisella ladulla kuhina
kuin muurahaiskeossa. Siellä timperien eukot ämpäreineen ja kiuluineen
kuupottivat soopaa keräämässä, nahisten ja kinastellen, sillä jokainen
yritti krapata astioihinsa hyvää ilmaista pesuainetta niin paljon kuin
mahdollista.
Mutta laivanlaskijat olivat ottamassa _ruoriryyppyä_.
Ryypyn jälkeen taas timperit ja laivan tuleva kapteeni soutivat
suurella parkaasilla laivaan. Kapteeni astui heti ruumaan katsomaan,
onko tullut vettä. Jos laiva vuoti, piti timperien se _köölhaalata_,
kallistaa kyljelleen, niin että emä nousi ylös vedestä, ja sitten
tilkitä tiiviiksi. Mutta jos ei vettä tullut laivaan, oli se hyvin
tehty, ja timperit saivat panna _ruorin_ paikoilleen. Ja laiva oli
heidän käsistään valmis.
Siitä päästiinkin vasta ryyppäämään ja juhlanpitoon. Työpirtissä oli
keitetty valtava _hernesoppa_, jota työmiehet ja niiden apulaiset
saivat syödä vadillisittain. Ruskean rasvaisen herneen painoksi saatiin
hyvää juotavaa. Patruunit olivat tuottaneet työpirttiin viinaa ja
konjakkia ja rommia kaikenlaatuista, niin että kaikki toimessa olleet
saivat kyllänsä. Eikä ryypättykään pikku pikareilla tipoitellen.
Täysin lasein saatiin kallistella, vieläpä vetää vaikka kauhallakin.
Ryypyksissä oli silloin koko varvi, vanhat ja nuoret, herrat ja
työmiehet, monet niin että väsyivät varvin pirttiin taikka pirtin
seinän viereen. Mutta sitkeimmät pörräsivät koko yön, ottivat lisää
ja puhuivat hyvästä lykkäyksestä. Eikä selvänä miehenä saanut kukaan
palata kaupunkiin. Ruonansillalla oli joskus oikein vartavastinen
vahtimies, joka pyörrytti takaisin selväpäisen, sanoen;
— Mene ja juo ittes päihin ja tule sitten takaisin!
Ei tarvinnut kenenkään nyt pelätä kistuakaan, vaikka olisi tavallista
pehmoisempana toikkaroinut kaupungin kaduille. Sillä Raahen suurena
merkkipäivänä ei itse viskaalikaan saanut ketään turhanpäiten kiusata.
Miehet olivat talven raatamisellaan kyllä ansainneet hyvän juhlapäivän,
Mutta naiskansalle ei laivanlykkäjäisissä annettu suuhunpantavaa.
Miehet olivat työtä tehneet ja miehet saivat rokat ja ryypyt. Naiset
olivat vain keittäneet soopaa, ja sen he saivat korjatakin, mutta ei
"räknätty" naisen suuta sen arvoiseksi, että siihen olisi kannattanut
hyvää ryyppyä tärvätä.
Mutta aina ei laivanlykkäys onnistunut oikein hyvästi. Durchmanin
Iriskin, suuri parkkilaiva 1876, kun ei ollut tarpeeksi vettä, törmäsi
pohjaan ja kaatui oikealle kyljelleen, niin että Vitolinin Matti,
Tabellin Perttu ja Burmanin Kusto ja muut kannella olijat olivat
mäiskähtää mereen. Laiva meni "aivan kuin paha kenkä flinttaan",
emäpuukin rikkoutui, ja Durchmanin pikku poika, joka isän ja äidin
kanssa oli rannalla katsomassa, todisti: "Tuolla lailla se kävi, kun
ei meillä rukkoilla milloinkaan". Saatiin Iris sentään kovalla työllä
vedetyksi takaisin kuivalle ja korjatuksi. Huonoa onnea jo harakkakin
nauroi laivaa lykättäessä, ja huononlainen oli laivan onni merelläkin.
Lundbergin Pallas, parkkilaiva 1867, pukkasi lykättäessä pohjaan, mutta
pääsi pelkällä säikähdyksellä. John Fellman, Lundbergin suuri fregatti
1875, taas töksäytti keulansa pohjaan, kannan jäädessä kuiville, ja
vaati kovan työn, ennenkuin laiva pääsi vapaille vesille. Durchmanin
prikin, Njordin, oli käydä hullusti 1860. Laiva kallistui niin, että
kannella olijat laskettelivat irtonaisten tavarain kanssa kolisten
laitaa vasten, sitä vaille etteivät menneet mereen. Laivan perävannas
katkesi ja emäkin hiukan rikkoontui, ja työtä siinä taas oli, ennenkuin
priki jälleen oli eheänä pystyssä.
Seuraavana päivänä, kun timperit ja sepät ja muut mestarit hyvin
päätetyn työnsä perästä vielä olivat hyvissä eilispäivän tunnelmissa,
tuli toisten miesten vuoro astua laivaan, joka juhlallisena ja
äsken ristittynä odotteli lahdella. Kapteeni ja perämies rupesivat
apulaisineen laivaa takiloimaan, ja laivan redaripatruunikin oli
tavallisesti mukana. Johan Langin laivojakin kun takiloitiin, komerssi,
vanha merikapteeni, oli aina itse parhaana miehenä paikalla. Miehiä
taas tarvittiinkin. Oli nostettava tavattomat mastot pystyyn ja
kymmenet purjeet raakapuineen, puomeineen ja satoine köysineen pantava
paikoilleen, laitettava laiva täydeksi merenkävijäksi.
Mastot ja raakapuut olivat jo valmiina timperien tekeminä, ja eukkojen
ompelemat purjeetkin odottivat ottajaansa. Varvarit niinikään olivat
valmistaneet lukemattoman määrän _plokeja_, sekä _enklaplokeja_ ja
_tuplaplokeja_ että _talja-_ ja _jiinaplokeja_ ynnä _junfruja_, joita
kaikkia tarvittiin purjeita ja köysistöä käsiteltäessä. Venäjältä oli
vedätetty valtavat kasat vahvoja köysiä, kolmi-, nelituumaisiakin
valmiita hamppuvantteja suuriin kimppuihin pantuina. Entisissä
laivoissa käytettiinkin aivan _hamppurikiä_ — "rautarikistä"
ei tiedettykään, — ja se tuotiin etupäässä Venäjältä. Omissa
varvipirteissä vain _klääjättiin syömäskaarnia_, Reetan Junnun ollessa
kerää pyörittämässä, ja oman kylän köysimestari, Vestberg, kehräsi vain
_halsiserttejä_ sekä muita pikku nuoranpätkiä.
Kova työ oli isojen mastojen pystyttäminen. Mutta tottuneet miehet
keikauttivat samana päivänä parkkilaivankin kolme mastoa paikoilleen,
vaikka pisin masto nosti _kalltoppinsa_ aina sata jalkaa korkealle.
Vahvoista raakapuista vain ensin pystytettiin _sakset_ ja niiden avulla
köysin kiskottiin kaksi- taikka kolmi-, nelijatkoiset jättiläiset
jaloilleen. Entiset ukot vielä ostivat onnea laivalleen siten, että
pudottivat hopearahan isonmaston reikään sekä naulasivat hevosenkengän
maston tyvipuolen kylkeen.
Tavattoman vahvoilla köysillä, _vanteilla_ ja _partuunilla_, pisinkin
mastojättiläinen tuettiin seisomaan. Joka maston kummallakin sivulla
oli viisi alamaston huippuun ulottuvaa vanttia sekä kaksi keskiosan,
_märstangon_, kaksi _pramstangon_ ja kaksi _puukenpramstangon_ huippuun
ulottuvaa partuunaa. Vankasti piti mastojen seisoakin jaksaakseen
myrskynkin uhalla kantaa suuria raakapuita ja monia purjeita,
"Täysirikisen" fregatinkin kolmeen mastoon — keulasta lukien _fokka-,
iso- ja kryysmasto_ — vedettiin kolmisenkymmentä isompaa ja pienempää
pultaanikaistaletta, toiset _staakeihin_, toiset 60—70-jalkaisiinkin
_raakapuihin_ kiinnitettyinä. Raakapurjeita oli 6—7 joka mastossa.
Ensin alimpana oli mastojen mukaan suuri _fokkaseeli, isoseeli ja
kryysseeli_, sitten joka mastossa kahdet _märsseelit ja pramseelit
sekä vielä puukenpramseelit_. Oli vielä joukko purjeita laivan
pituussuunnassa: keulassa _förstengi_, pari _kliivaria_ ja _jaagari_,
keskellä kuusi _staakseeliä_ sekä perässä iso _mesaani, mesaanipuoman_
ja _-kaffelin_ varassa. Hyvässä laivassa piti entisaikaan lisäksi olla
_leeseelitkin_. Kun "sievällä ilmalla haluttiin laivalle faarttia
niin paljon kuin suinkin", niin pantiin leeseelit. Leeseelejä varten
oli purjeiden raakapuissa jatkoraa'at, _leeseelin spiirat_, jotka
työnnettiin ulos tuulen puolelle purjeita ja köysillä kiskaistiin
niihin kolmikulmaiset taikka yläreunasta kapeammat purjeet, Raahen
viimeaikojen laivoista leeseelit jo jäivät pois, ja viimeisiä lienevät
olleet ne, jotka kapteeni Hjortman Minnetistä menetti tuulen repiminä
Gibraltarin luona Atlannin mereen.