puhetta hänenkin puolestaan. Iltaisin Paltsu useasti meni pihapirttiin
juttelemaan työväen ja maalaisukkojen kanssa. Siellä hän saattoi
tuntikaudet istua ja puhutella ukkoja ja itsekin kertoa, kuinka hän
ennen nuorena ollessaan "kahenkymmenen vanhaksi kulki kolttu päällä
isänsä peräsä", ja mitenkä ennen vanhaan muuan hänen äitinsä setä,
Upsalan koulut käynyt pappi Freitag, oli ollut niin vahva mies, että
oli peukaloinut hevosenkengän suoraksi ja sentähden saanut kolme kertaa
käydä Ruotsissa valalla, että "mitä voimaa hänesä on". Mutta miestä
olikin nuorena juotettu karhunmaidolla.
Keppi kädessä ja lampaannahkaiset kintaat kepissä riippumassa
Paltsu-patruuni useasti tallukoi kalarantaan, kun pauhapaatit olivat
tulossa mereltä. "Mitä on suurimmat?" patruuni jo rannasta huuteli
kalamiehille, ja kun paatinnokka jysähti rantaan, kiirehti hän
kalamiesten kanssa kiskomaan venettä maalle, huutaen:
— Hurrakkaa... hurrakkaa! Minäkin hurraa — — a — — aan!
Maalaisille paksu patruuni huikkaili kadulla:
— Tulkaa ostamaan suoloja! Minulla on hyvä mitta!
Kaupungilla liikkuessa Paltsun taskussa oli aina lakritsaa,
"rössokeria", tahi venäläisiä paperipäällisiä rimsuniekka karamellejä,
joita hän jakeli lapsille, milloin vain pysähtyi heidän kanssaan
juttelemaan. "Tahokko sinä, lapsi, tupakkaa?" ukko tavallisesti
kysäisi. Ja lapsilla Paltsu monesti kitketti rikkaruohoa pelloistaan
tahi teetti muuta keveää työtä, antaen palkkaa kolme kopeekkaa päivältä
sekä makeisia.
Mutta silloin lapset eivät olleet oikein hyvillään, jos kohtasivat
Paltsu-herran ollessaan matkalla laivavarviin isälle ruokaa viemään.
Sillä Paltsu monesti "passasi päälle" kahdeksan aikana, kun tiesi
ruokaveron silloin olevan menossa, pysäytti tytön ja kysyi:
— Mitä korisa on?
— Pottuja ja jauhopuurua vain, voi tyttö vastata, ja Paltsu oli
tyytyväinen. Väliin ukko itse silmäsi koriin ja totesi hyvillään:
— Lapskooria... se on oikeaa työmiehen ruokaa.
Mutta joskus ukko kauhistui:
— Kryynipuurua! Ja vielä silimä keskellä!
Ja siitä Paltsu-patruuni pääsi neuvomaan merimiesten eukkoja:
— Keittäkää te miehille oikeaa miehenruokaa, niinkuin talakkunaa...
eikä viskusoppia ja kryynipuuroja.
Paltsu itse ei juonut edes kahviakaan ja oli vihainen, kun työmiehet
sitä särpivät. Kadulla kävellessään hän toisinaan pysähtyi akkunan
kohdalle nähdäkseen, häärivätkö pikku mökin eukot kahvinkeitossa.
Niinkuin Soveliuksen Matri-patruunille kelpasi kaikenlainen maanukkojen
tavara, niin myös Fellmanin Paksulle, joka muutenkin oli hyvä auttamaan
kaikkia anovaisia. Paltsunkin makasiiniin karttui suuret röykkiöt
auskareita ja puulapioita ja vaikka mitä kamaa, puisia kengänpohjiakin.
Jo nuorena tuli Fellmanin veljeksille kauppa-apulaiseksi _Lars Fredrik
Leufstadius_, tupakkatehtailijan poika, ja hän sitten pysyikin talossa
isäntäinsä eliniän, vaikka alkuvuosina Johan-kapteeni sanoikin, kun
poika oli ripustanut jonkin kuvan huoneensa seinälle:
— Ota pois! Ei se ole sinun seinäs.
Vanhan Paltsun seurassa Leufstadiuksen usein nähtiin kaupungilla
liikkuvan. Ahkerana miehenä Paltsu vielä vanhanakin nousi jo 4—5
aikana ylös ja lähti kaupungille kävelemään, ja Leufstadius seurasi
mukana. Hiljalleen vanha lihava herra liikkui, joka kadunkulmassa hän
pysähtyi hengähtämään, ja silloin Leufstadius aina asetti keppinsä
patruunin selkäpuolelle tueksi.
Vanhoinapoikina Fellmanin veljekset elivät koko ikänsä, vanha naimaton
sisar, Saara, oli heidän taloudenhoitajansa, vanhoja olivat talon
palvelijatkin ja vanha oli talon hevonen, jolla Paltsu talvella ajeli
loikoen pitkässä vanhassa reessä, taikka körötteli kesäisin istuen
vanhoilla rattailla. Kuoli sitten vanha Saara 1858, ja veljekset
jäivät vain palvelijain ja Leufstadiuksen kanssa elämään. Kuoli jo
Paltsu-patruunikin 1863, ja juro Johan eli yksinään vielä kahdeksan
vuotta, joutuen viimein, lähes 90-vuorisena, hänkin kalmistoon veljensä
viereen 1870.
Vain pari polvea Fellmanit elivät Raahessa, mutta oikeiksi
raahelaisiksi he jo ennättivät tulla. Vieläpä veljekset, muistellen
omaa nuoruuttaan, jolloin eivät Raahen koulussa päässeet kovin
pitkälle, ainakaan omissa ammattitiedoissaan, lahjoittivat suuren osan
omaisuudestaan kaupunkiin perustettavaa "porvari- ja kauppakoulua"
varten. Ja näillä rahoilla — 74,582 hopearuplaa ja 1000 ruplan talo —
sitten Raahen kauppaopisto pantiin pystyyn 1882, ja samoilla rahoilla
se toimii vieläkin. Monet vanhan merikaupungin poikavarsat, niin hyvin
entisten patruunien jälkeläiset kuin kapteenien ja merimiesten pojat,
ovat kauppakoulun korkean mäen kiivettyään kyenneet nousemaan vanhojen
patruunien toimialoilla hyvinkin huomatuille sijoille.
Papillista pohjaa oli _Montinienkin_ suku, joka Raahessa kävi kauppaa
ja kulki merellä monessa polvessa ja monissa miehin. Turunmailta
1729 saapunut Raahen pappi, _Mikael Montin_, oli vain tullista
tullut raahelainen, mutta kun jälkipolvi rupesi muiden porvarien
tavalla porvaroimaan, ja sai sukuunsa kaupungin vanhaa kauppiasverta
Friemaneilta, Sovelluksilta ja Junellilta, oli papin jälkipahna kohta
aitoa Raahen kansaa. Sitä kyllä vanha Raahe ei oikein saattanut
ymmärtää, että papinpojasta voi tulla mitään muuta kuin pappi tahi muu
sanan ja kirjan mies, mutta silloin oli papinpoika jo vähän pilalla,
kun se rupesi porvariksi ja merenkävijäksi. "Ei tullut siitäkään
isänsä poikaa!" raahelainen saattoi päivitellä. Mutta Mikaelin pojat
vain rupesivat porvareiksi ja menivät merellekin — tosin vanhin veli,
Mikael, luki papiksi. _Abraham_, 1735—1809, oli Raahessa etevänä
kauppamiehenä ja raatimiehenäkin, samoin taas hänen poikansa, toinen
_Mikael_, rikkaan Friemanin vävy, joka eli 1766—1843 ja rakennutti
komean talon Montinien vanhalle paikalle Isontorin laitaan. Mikaelin
kuusilukuinen poikaparvi oli myöskin, kuka porvarina ja patruunina,
kuka kapteenina ja "kellarimestarina". Parhaiten Raahe muistaa vielä
_Johan Montinin_, syntynyt 1807, kuollut 1893, kapteenin, raatimiehen,
kauppamiehen, joka asui Kirkkokadun ja Mentzerinkadun kulmauksessa
Friemanin naapurina. Durchmanin yhtiössä Johanilla oli osuutta, mutta
mikään suuri laivanvarustaja hän ei ollut. Sen sijaan raatimies oli
suuri maamies, viljellen vainioittain ruista, ohraa ja perunoita.
Syksyisin aina saatiin talossa puida 30:kin riihtä. Tarvittiinkin
talossa puimista, sillä lähes pariinkymmeneen nousi perillisten joukko.
Hyvillä hevosilla Johan Montin aina ajeli, joskus sellaisellakin
menijällä, että kärryissä istuja vain hajusta tiesi hevosen olevan
edessä. Ja kun raatimies ajaa hurautti Raahesta Saloisiin, niin
kärryille poikittain pistetyt onkivavat vain rätisivät sattuessaan
virstan tolppiin: "trat-ta-ta-trat!"
Suurempana porvarina ja laivanvarustajana muistetaan taas _Henrik
Montin_, joka oli osakkaana Reinin liikkeessä ja asui isänsä
rakennuttamassa talossa Isontorin laidassa. Heikki oli isoääninen
iso mies, yrkky ja äkäluontoinen patruuni, joka roimasti liikuskeli
Isollatorilla ostellen maalaisilta mastopuita kilvan yhtä roiman
ja äkäpäisen Matti-patruunin kanssa. Heikki Montin kuoli jo varsin
aikaisin, 1866. Nuorin Mikaelin pojista oli _Frans_, joka toimi
väkijuomakaupan omistajana hoitaen "Montinin kellaria"; sitten oli
pari velimiestä kapteenina laivoja kuljettamassa sekä muuan joutui
Helsinkiin Kaartin pataljoonan asevaraston hoitajaksi.
* * * * *
Sananjulistajasta ottivat juurensa _Durchmanitkin_, jotka niinikään
muutamia polvia elivät Raahessa rikkaana patruuni- ja porvarisukuna
saaden kaupungin kauppamiehiltä, Fagervikiltä, Lackelta ja Pölckiltä,
Raahen verta suoniinsa. Pohjalaisen papin, _Anders Durchmanin_ poika,
_Mikael_, syntynyt 1762, kuollut 1827, rupesi Raaheen kauppamieheksi,
ja hänen poikansa _Zachris_, joka eli 1801—1872, oli Raahen suuruuden
ajan suuria patruunia, laivanvarustajia ja vanhoja merenkävijöitä
niinkuin muutkin patruunit. Brahenkadun ja Mentzerinkadun kulmassa oli
Durchmanin kauppatalo ja kauppapuoti, jossa Zachris-ukko teki kauppaa
maalaistenkin kanssa ja makseli työmiehilleen palkkaa, päivitellen:
— Hm, hm, hm... ei piisaa pienekkään... taijatta pussiniki tyhjentää.
Vanha Zachris-patruuni oli lyhyt ja paksu äijä, ja "Kolmituumaiseksi"
Raahekin häntä leikillään nimitti. Tiesi sen ukko itsekin, mutta ei
ollut siitä ensinkään hyvillään. Naulojenostajakin kun tuli kauppaan,
ukko sanoi puotipojalle:
— Annappa tuolle nauloja!... puoltoistatuumasia, kakstuumasia ja...
muuantuumasia.
Poika tiesi sanomattakin, että "muuantuumaset" olivat kolmituumaisia.
Viheriäisessä palttoossa Durchman-patruuni kulkea kepsutteli
kaupungilla, ja vaikka hän olikin vain "Kolmituumainen", oli hänellä
neljä komeata tytärtä. Muuan niistä oli koko kaupungin ihantelema
"Durchmans Fia", jota kyllä kelpasi Raahen erikoisena nähtävyytenä
mainita muukalaisellekin. Tämä erinomainen kaunotar, Emma Sofia
Durchman, meni sitten naimisiin kapteeni Höckertin kanssa.
Vanhan Zachris-patruunin jälkeen eli Raahen porvarina vielä hänen
poikansa, _Frans Zachris_, joka oli isänsä toverina kauppaliikkeessä ja
sitten jatkoi liikettä yksinään. Mutta häneen loppui Raahen Durchmanien
porvaroiminen.
Suurporvareita ja oikeita vanhoja raahelaisia olivat aikoinaan
_Friemanitkin_,[33] jotka jo 1700-luvun alkupuolella koteutuivat
pieneen rantakaupunkiin, ja sitten elivät neljä, viisi polvea
kaupungin ensimmäisten eturiveissä. Etelästä, Turun puolesta, oli
ensimmäinen Frieman, _Olof_ (1691—1774), tullut ja hänen poikansa
_Johan_ (1728—1790) oli jo varakas kauppias ja kaupungin raatimies
sekä postimestari. Rikas porvari oli hänenkin poikansa, nuorempi
_Johan Frieman_ (1774—1845), joka asui kahden tonttimaan isäntänä
Isontorin etelälaidassa, Kirkkokadun varrella, Soveliusten, Montinien
ja Ervastien naapurina. Hänen talossaan Aleksanteri I:kin majaili
käydessään Raahessa 1819. Rikas mies oli Johanin veli _Nilskin_
(1788—1833), joka toisien suvunjäsenten kuoltua ja hävittyä joutui
nimen säilyttäjäksi. Hänen poikiaan oli kolmas _Johan_, joka eli
1816—1878, ja oli Raahen viimeinen Friemanin kauppias sekä asui
Kirkkokadun varrella, vastapäätä Johan Montinia. Tämän poika, entisen
"Aspegrenin pankin" johtaja, _Ivar Frieman_, kuoli naimatonna 1910,
ja tytär, _Aina Frieman_, kirjakauppias, kuoli 1912. Niinkuin muutkin
Raahen porvarit, niin Friemanitkin saivat ympäristöstään vanhaa Raahea
suoniinsa, joutuen naimisiin Pölckeistä, Pasasista, Montineista ja
Langeista, sekä taas puolestaan antoivat omaa vertaan Forbuksille,
Sovellukselle, Montineille, Svanljungeille ja Fagervikeille.
* * * * *
Suur-Raahen suuria patruuneita oli myöskin _Johan Gustaf Rein_, joka
oli alkuaan Vaasan lähtöä, syntynyt siellä 1821. Rein tuli Raaheen
vain kirjanpitäjäksi kauppaneuvos Franzénille, mutta pian hän rupesi
omaksi isännäkseen ja otti rikkaan patruuni Ahlqvistin toimekkaan
tyttären, Helena Charlottan, emännäkseen. "Reinin komppania", jossa
oli osallisina useita Raahen porvareita, oli Reinin pääjohdossa, ja se
varusti merille toistakymmentä laivaa. Brahenkadun ja Pakkahuoneenkadun
kulmassa, matalassa puutalossa, "Vanhassa-Reinissä", jossa kauppias
Mikael Jurvelius oli ennen porvaroinut, oli Reinin patruunin
liikepaikka. Myöhemmin patruuni sai uuden porvaripaikan kauppias Karl
Napoleon Hedmanssonilta Isontorin laidasta, vastapäätä entistä Johan
Friemanin taloa. Siihen ukko yhdisti vielä Petter Frans Ahlqvistilta
ostamansa talon, joka oli rakennettu entisen kistun paikalle.
Reinin patruuni oli älykäs ja toimekas mies, ahkera kirjallisuudenkin
harrastaja. Tukevana harmaapartaisena ukkona hän silmälasit nenällään
asteli pää pystyssä kadulla ja näytti, "ettei hän alas näe ensinkään".
Toimekas oli patruunin rouvakin. Kerran kun taloon tuli käymään
saksalaisia matkamiehiä, rouva komensi koko palveluskunnan ja työväen
seisomaan vartiokujana kahta puolta talon porttia. Ihmetellen vieraat
katselivat tällaista suurenmoista vastaanottoa.
Mutta alkuunsa loppui Reinin patruunin hyvästi alettu raahelainen
toimi ja nimi. Patruunilla oli vain pari tytärtä, joista toinen joutui
naimisiin Saksanmaalle ja toinen kuoli parhaassa tytäriässään. Patruuni
itse kuoli 1895.
Reinin patruunin appiukko, _Ahlqvistin_ patruuni _Petter Ludvig_,
ei myöskään ollut aivan perinnäisiä raahelaisia.[34] Hänen isänsä,
kapteeni _Petter Erik_, vaikka pääsikin äidin avulla vanhoihin
raahelaisiin, Hajahneihin, oli tullut Raaheen vasta 1700-luvun
viimeisellä kymmenellä. Isä-Petter ei kyllä ollut vielä mikään
patruuni, elihän vai huonoissa varoissa ja alituisesti velkojain
ahdistamana ja kuoli 1804. Mutta poika-Petter, joka oli syntynyt
1799, jo pani Kirkonmäen laidassa, lähellä kirkkoa, hyvälle alulle
kaupankäynnin, ennenkuin ennätti kuolla eräällä Kuopion matkalla
1834. Ja sitten hänen leskensä, _Anna Charlotta_, lähtöisin vanhasta
Jurveliusten kauppasuvusta, toimi kuin oikea kauppamuori, ja vanha
kunnon raahelainen. Rouva piti liikettä pystyssä, kulki markkinoilla
Kalajoella, Kuopiossa ja Kajaanissa niinkuin muutkin patruunit, ja
kauppa kävi mainiosti. Oli rouvalla kyllä apulaisena poikansa, _Mikael
Ludvig_, jonka hoitoon hän jätti liikkeen vasta 1870. Mutta sittenkin
muori vielä itse hääri kaupassa myymäpöydän takana, pienenä ja
käpristyneenä, lammasnahkaturkit vain päällään, ja aina ystävällisesti
nyökäyttäen tulijoille: "Päivää-päivää!" Ei tiennyt eukko kylmästä eikä
"vedosta" mitään. "Mikä se on traaki?" hän vain saattoi ihmetellä,
kun toiset siitä puhuivat. Kerran Kuopiosta tullessaankin oli rouva
"niin jääsä, että reestä kannettiin sissään, eikä kuollut sittenkään".
Mutta hiiriä muori pelkäsi. Kun puotineitsyet tahtoivat toimittaa
aina puodissa vartioivan rouvan pois, he rupesivat vain hätäilemään:
"Voi, voi, tuolla on hiiri... mihin se nyt joutui?" Silloin traakia
pelkäämätön rouva taaperteli kiireesti toiseen huoneeseen. Toimekas
rouva piti paljon hyvistä hevosista. Kun vain joku ajoi ohitse komealla
oriilla, mummu tuli kaupastaan kadulle ja pysäytti ajomiehen, jotta
saisi tarkemmin katsoa ajokasta. Hiukan yli 90 ikäisenä kuoli tämä
toimenmuori 1890.
Toimekkaita kauppamiehiä olivat Anna Charlottan pojatkin, Mikael
Ludvig ja _Petter Frans_. Edellinen jatkoi äitimuorin liikettä
Pakkahuoneenkadun varrella, ja "Ransa" rakensi talon kistun
paikalle. Ludvig oli porvarien eturivin miehiä, toinen veli taas oli
"enemmän aatteen miehiä". Petter Frans toimitti kaupunkilaisille
kirjallisuuttakin sekä pystytti herroille hyvän uimahuoneen ja kylpylän
Pitkäänkariin. Mutta näihin toimenmiehiin Ahlqvistin suku Raahessa
loppui, sillä molemmat veljekset kuolivat vanhoinapoikina, Mikael
Ludvig 1885 ja Petter Frans 1867.
* * * * *
Patruunien parvessa liikkuivat täysin oikeuksin _Fagervikitkin_,
joiden sukujohto veti Raahen taakse, Pyhäjoen Parhalahdelle.[35]
Sieltä tuli Isonvihan jälkeen Raaheen porvariksi _Matti Fagervik_,
alkuaan _Parhalahti_, "jalosyntyinen ja hyvin kunnioitettu" herra,
joka nai Forbuksen Kristinan ja sai poikia ja tyttäriä. Näistä
_Henrik_, syntynyt 1733, kuollut 1787, joutui Margaretha Pölckin
kanssa Fagervikin nimen säilyttäjäksi, saaden tyttäriä Durchmaneille,
Hajahneille ja Lundbergeille annettavaksi sekä pojan, _Johanin_,
(1777—1836), joka taas otti tyttären Hajahnilta. Tämän vanhemman
Johanin poika oli viimeinen Fagervikin patruuni, nuorempi _Johan
Fagervik_, joka oli ainakin yhtä jalosyntyinen ja hyvin kunnioitettava
kuin Parhalahden Mattikin. Patruuni asui Pohjantullissa Reiponkadun
kulmassa, ja kävi suurta kauppaa varsinkin maanukkojen kanssa, niin
että väliin oli talon koko piha täynnä savonäijien hevosia ja kuormia.
Fagervikin patruuni oli oikeita vanhankansan miehiä. Rahansakin hän
vain säilytti kotona arkussa, ja kotiportista poistuessaan hän useinkin
kuin tervehtien ja menestystä etsien kumarteli eri ilmansuunnille,
ennenkuin lähti kävelemään kaupungille. Toimekas oli talon rouvakin,
keskimmäisen Johan Friemanin tytär, Augusta Elisabeth, syntynyt 1812,
aina kotona hyörivä emäntä, joka ei ollut käynyt Piehinkiä etempänä.
Lapsettomina nämä vanhat raahelaiset kuolivat, patruuni 1871 ja
patruunin emäntä vasta 1901, ja niin loppui Fagervikien suku.
* * * * *
Patruunimiehiä olivat _Lundbergitkin_, jotka Ruotsista purjehtivat
kahdessakin otteessa[36] ja vain parin polven ajan pysyivät kaupungin
porvareina, ennättäen kuitenkin jo siinäkin ajassa rysäyttää pystyyn
tavattoman tulimyllyn sekä lyödä kokoon kymmeniä laivoja. Keväällä 1800
tuli Skellefteåsta _Erik Lundberg_ Durchmanille kauppa-apulaiseksi,
ruveten myöhemmin itsenäiseksi porvariksi. Mutta vasta Erikin poika,
raatimies _Johan Sivert_ (1813—1895) nousi patruunien riviin, ruveten
toisten porvarien kanssa laivanvarustajaksi, ollen "Lundbergin
komppanian" päämiehenä. Suuri yritys oli myöskin Ruonanojan suuhun
rakennettu tulimylly, jossa oli osakkaana kauppaneuvos _Sivert
Lundberg_, Tämä Lundberg tuli Ruotsista 1849 Johan Sivertille,
sukulaiselleen ottopojaksi ja apumieheksi, ja oli sitten osallisena
Lundbergin laivanrakennusyhtiössäkin. Nuorempi Sivert kuoli 1894,
ja liikettä jäivät jatkamaan hänen poikansa, kunnes 1900-luvun
alkukymmenellä lopettivat ja muuttivat pois paikkakunnalta.
* * * * *
Suurten kauppasaksain joukossa liikkui myöskin _Konrad Brander_, joka
oli laajan Brander-suvun jälkeläisiä Porin puolesta oli 1700-luvun
jälkipuoliskolla Konradin isä, _Gabriel Brander_ (1758—1809) tullut
Raaheen porvariksi ja päässyt raatimieheksikin. Rikkaan Matti
Soveliuksen vävyksikin Satakunnan mies nousi ja sai muutamia tyttäriä
sekä neljä poikaa raahelaisille kapteeneiksi, kauppamiehiksi ja
raatimiehiksi. Toimekkain oli nuorin veli, _Konrad_ (1801—1880),
joka ensin kapteenina mittaili meriä ja sitten rupesi kauppamiehenä
mittailemaan tavaroita. Brahenkadun ja Cortenkadun kulmassa pitkällä,
laihalla ja "häjynkurisella Konkalla" oli kauppatalonsa. Kauppamiehiä
olivat toisetkin veljet, _Adolf_ oli vain kapteeni ja hukkui
merimatkalla. _Adrian_, vanhin veli (1788—1854), oli raatimieskin
ja asui Durchmanin naapurina Mentzerinkadulla. Mutta _Fredrik_
(1792—1863), paksuniskainen porvari, teki kauppaa Kirkonmäellä
vastapäätä vanhaa koulutaloa, ja sanottiin häntä "Kirkko-Branderiksi".
Oli ukko ennen kapteeninakin ohjannut laivaa merillä, jopa oikein
ihastunut Franzénin prikiin, Rosinaan, jota vielä vanhanakin kehuskeli:
— Ja se Russiina oli hyvä laiva: kerran ventattiin, niin oltiin
Vaasasa!
Branderien perilliset kuolivat nuorina tahi muuttivat Raahesta muualle.
Konradin poika, Axel, meni naimisiin, mutta kuoli lapsetonna, ja
tytär, Selina, antoi vanhaksi tultuaan kauppaliikkeensä Pyhäjoelta
tulleen Haglundin hoitoon, ja sinne jäi lopulta Konradin kokoama
tavara. Kauniit köpenhaminalaiset kahvikupitkin alennettiin varsin
keittiökupeiksi.
Patruunien riveissä asteli aikoinaan vielä _Anders Gustaf Candelin_.
Hän oli tullut vävyksi vanhalle raahelaiselle kauppiaalle ja
raatimiehelle, _Johan Lauraeukselle_, saaden samassa kaupassa
Elisabethinsa kanssa valmiin ja täysinäisen kauppatalonkin. Konrad
Branderin naapurina Cortenkadulla talo oli, lähellä Kirkonmäkeä ja
kaupungin apteekkia. Mutta Candelinin ukko kuoli jo 1863, ja pojat
hävisivät pian pois koko kylästä.
Siinä 1850—60-luvuilla vielä joku vanhan polven porvari lopetteli
kauppatoimintaansa ruveten poistumaan patruunien parvesta.
Niinpä jäivät joukosta pois vanhat porvarit _Lacke, Lundström,
Andersson_ ja _Bergh_. Ja _Karl Napoleon Hedmansson_, punanenäinen,
punaviheriä-peruukkinen, "Heemanssonnin Kalle", heitti kauppapaikkansa
Reinin patruunille. _Henrik Ahlholmin_ leski, Johanna Mathilda, suuri
tervaporvari, keikahti nurin ja jätti talonsa kaupungin sairaalaksi.
Vanha _Abraham Hajahnkin_ lopetti liikkeensä Fellmanien naapuritalossa
ja meni Mettalaan maata möyrimään.
Kaupankäyntiä.
Laaja maakunta tarvitsi Raahen pientä rantakaupunkia, joka tuotti sille
suolaa ja muuta tavaraa merien takaa, ja pieni Raahe tarvitsi laajaa
maakuntaa, joka toi sille tervaa ja voita ja kaikenlaista maantuotetta.
_Tervaa_ oli maakunnassa poltettu jo satoja vuosia, ja kaukaa
sydänmailtakin vedätetty rantaseutujen satamapaikkoihin. Niinpä
ohjautui tervanjuoksu Raaheenkin rantapuolilta aina Kalajokea ja
Siikajokea myöten sekä sisämaista Nivalan, Haapajärven, Reisjärven,
Pyhäjärven, Pyhännän, Kärsämäen ja Kestilän metsämaista, jopa aina
Savosta saakka. Tervahauta savusi entisaikaan miltei jokaisessa, nyt
jo metsättömän rantapitäjän talossa, ja sydänmaiden mäntyiset kankaat
olivat kesäisin tervaisen autereen verhossa. Talvella Raahe sai ottaa
vastaan ylimaiden tervasadon. Helmi- ja varsinkin maaliskuussa, vielä
joskus huhtikuussakin, ukot ajoivat kesäisiä tervojaan, milloin
kymmenkunta, parikymmentäkin, vieläpä kolmekinkymmentä tynnyriä yhteen
menoon. Paakinahon Jaako vedätti Soveliukselle 1866 huhtikuussa 33
tynnyriä. Mutta toisekseen ukot taas saattoivat ajella vain viittä,
kuutta tynnyriä, ja joskus tulla kyyditen yhtä ainoaa terva-astiaa.
Lähiseutujen, Paavolan, Piehingin, Vihannin tervamiehet voivat ajattaa
tuotteensa kesälläkin, pari, kolme tynnyriä kerrallaan. Pyhäjoella,
Siikajoella ja Kalajoella oli Raahen porvareilla oma asiamiehensä,
joka kokosi ympäristön tervaa varastoon. Kalajoellakin oli entiseen
aikaan _Hendelinin_ ukko raahelaisten tervaherrana. Jahdilla sitten
kuljetettiin tervat Raaheen. Hyvänlainen hinta maksettiin tervasta
1840-luvun lopulla: kahdeksan ja kymmenenkin ruplaa ukot saivat
tynnyristä, ja 1851 maksettiin jo kymmenen ja puoli. Mutta sitten
1852 tervan hinta yhtäkkiä putosi kahteen ja puoleen ruplaan, menipä
Itämaisen sodan aikana 1854 ruplaan 70 kopeekkaan. Eikä se siitä enää
kovin kohonnut; esim. 1861 oli tervatynnyrin hinta 2:50—3:—ruplassa,
ja kun tuli markka-lasku, 10—12 markassa. Mutta silläkin hinnalla
täytyi tavara antaa, sillä maakunta tarvitsi rahaa, ja terva oli monen
parasta myytävää.
Jo 1700-luvun lopulla saatiin Raaheen tervahovi meren rannalle
Ruonanojan suulle. Tänne ajettiin maakunnan terva, tarkastettiin ja
pantiin suuriin makasiineihin. Hovin pääherra asui Pikimäellä, ja
vartavastiset "fräkärit" tarkastivat, "fräkäsivät" joka tynnyrin. Vanha
_Kalle Burman_ oli entiseen aikaan fräkärinä, sitten myöskin vanhat
luotsit _Kalle Läksy, Kalle Sabutsky_ ja _Johan Tabell_. Varsinkin
Läksyn äijä oli äkäinen tarkastusmies, saattoi vaikka kirveellä
räiskäyttää tynnyrin säpäleiksi, jos rautarassilla tutkiessaan oli
huomannut, että terva oli huonoa sotkua.
Paljon kasaantui tervahoviin ja Pikimäelle tynnyreitä, monet
makasiinit, ranta ja mäki täyteen. Siinä 17—18-sataluvun taitteessa
saattoi hovin kautta kieriä 4000—5000 tynnyriä ja Itämaisen sodan
aikana 7000—8000. V. 1860 vietiin Raahesta ulkomaille 4,769
tervatynnyriä, jopa 1857 aina 11,809 tynnyriä.