Yksityisomaisuuden hävittäminen on kuitenkin monien _sosialististen_
järjestelmien, joista minä olen puhunut, ja etenkin kommunismin
ehdottama parannuskeino. Toiset menevät kauemmaksi, ja huomatessaan
uskonnollisten erehdysten, luokkaetujen ja hallitsijahuoneiden
itsekkyyden turmelleen uskonnollisen käsityksen hallituksesta ja
isänmaasta, vaativat he kaiken uskonnon, kaiken hallituksen, kaiken
kansallisuuden hävittämistä. Tämä on lasten ja raakalaisten menettelyä.
Eiköhän olisi yhtä järkevää koettaa hävittää kaikki hengitettävät
kaasut, siksi että turmeltunut ilma usein synnyttää tauteja?
Mutta te ette kaipaa minun puoleltani mitään niiden erehdyksen vääräksi
todistamista, jotka vapauden nimessä pyrkivät perustamaan _anarkian_
ja hävittämään _yhteiskunnan_, jättämällä ainoastaan _yksilön_
oikeuksiinsa. Minun koko toimintani kohdistuu tuota mielipuolista
unta vastaan, joka kieltää edistyksen, velvollisuudet, inhimillisen
veljeyden, kansojen yhteistunnon, kaiken sen, mitä te ja minä
kunnioitamme. Mutta niitten pyrkimys, jotka taloudelliseen kysymykseen
rajoittuen vaativat yksityisomaisuuden hävittämistä ja kommunismin
julistamista, koskettaa kaukaisimpia äärimmäisyyksiä, kieltää
_yksilöllisyyden_, kieltää _vapauden_, sulkee tien edistykseltä ja niin
sanoakseni jähmetyttää yhteiskunnan.
Kommunismin yleinen tunnuslause on seuraava: kaikkien
tuotantovälineiden omistus, kuten maan, pääoman, koneiden, ja kaikkien
työkalujen j.n.e., tulee keskittää valtiolle; valtion tulee määrätä
jokaiselle työalansa, ja sen tulee järjestää palkkiot, -- muutamain
mielestä täydellisen tasavertaisiksi, toisten mielestä suhteellisiksi
tarpeihin. Sellainen elämä, jos se olisi mahdollinen, olisi majavien,
eikä ihmisten elämää. Vapaus, arvokkuus, yksilön itsetunto katoaisi
kokonaan tuottavien koneiden järjestöön. Se tyydyttäisi kyllä
fyysillistä elämää, mutta siveellinen ja älyllinen elämä katoaisi, ja
sen mukana kilpailu, toiminnan vapaa valinta, menestyksen ilot, vapaa
yhdistyminen, tuotannon kiihotin, ja kaikki edistyksen yllykkeet.
Sellaisen järjestelmän vallitessa tulisi ihmisperheestä lauma, joka
ei kaipaisi mitään muuta kuin riittäviä laitumia. Kuka teistä ottaisi
taipuakseen sellaiseen järjestelmään?
Tasaisuus tulisi siten taatuksi, sanovat he. Kuinka?
Yhdenvertaisuudella työn jaossako? Se on mahdotonta. Työ on erilaista,
eikä sitä voi määritellä työajan pituuden tai tunnissa saavutetun
tuloksen mukaan, se riippuu työn vaikeudesta, suuremmasta tai
pienemmästä epämiellyttävyydestä, sen vaatimasta elämän kulutuksesta,
hyödystä, minkä se yhteiskunnalle tuottaa. Kuinka voitte te mitata
eron kivihiilikaivoksessa vietetyn tunnin tai suossa pilaantuneen
veden puhdistamiseksi tai kehruulaitoksessa menetetyn tunnin
välillä? Sellaisen laskun mahdottomuus on saattanut muutamat näiden
järjestelmien perustajat ajattelemaan yritystä panna jokainen
vuorostaan suorittamaan määrätty työpaljous hyödyllisen teollisuuden
eri aloilla. Kelvoton parannuskeino, joka tekisi kunnollisen
tuotannon mahdottomaksi, koska siten ei onnistuttaisi poistamaan eroa
heikon ja vahvan, älykkään kyvyn ja tylsä-älyisen, hidasluontoisen
ja kiivasluontoisen välillä. Työ, joka toisesta on mukavaa ja
miellyttävää, on toisesta raskasta ja vaikeaa.
Tasaisuudella tuotteiden jaossako? Se on mahdotonta. Kaiken
tasavertaisuuden tulisi olla täydellistä, ja siinä olisi ääretön
vääryys, kun se ei tekisi eroa eri tarpeiden välillä, jotka johtuvat
elimistöjen erilaisuudesta, ei velvollisuuden tunnosta johtuvan vallan
ja kykyjen, eikä suoraan luonnosta, ilman omaa ansiota saatujen
välillä. Taikka sitten tulisi eron olla suhteellinen ja sovellutettu
erilaisten tarpeiden mukaan. Ottamatta huomioon inhimillistä tuotantoa
loukkaisi se niitä omaisuuden oikeuksia, joitten tulisi kuulua
työntekijälle hänen työnsä hedelminä.
Ja kukapa sitten rupeisi antamaan lausuntonsa joka yksilön tarpeista?
Valtioko?
Työmiehet, veljeni, oletteko te halukkaat hyväksymään hengenvallan,
jota pitäisivät yhteisen omaisuuden? herrat ja mestarit -- sielujen
haltijat ahtaan kasvatuksen kautta, ruumiin herrat, omistaen vallan
_määrätä_ työnne, taipumuksenne ja tarpeenne? Eikö täten mennä takaisin
entiseen orjuuteen? Eikö noita valtiaita, niin suuria tarpeita
edustaen, tempaisi mukaansa _hyödyn_ teoria, ja heidän omiin käsiinsä
keskitetty voima houkuttelisi taas perustamaan entisten kastien
perinnöllistä diktaattorivaltaa?
Ei, kommunismi ei tuottaisi työmiehille tasa-arvoisuutta, se ei lisäisi
tuotantoa, mikä on nykypäivien suuri välttämättömyys -- sillä niin
pian kuin elinehdot ovat taatut, on ihmisluonto -- ainakin keskimäärin
-- tyydytetty, ja pyrkimys siihen, että tuotannon kasvu jakaantuisi
kaikkien yhteiskunnan jäsenten kesken, tulee niin vähäiseksi, ettei se
edes riitä virkistämään ihmisen taipumuksia.[11] Tuotannon laatu ei
paranisi. Ei olisi mitään, joka innostaisi edistykseen keksinnöissä,
eikä yleisen järjestön yhteinen, epävarma ja epä-älykäs johto voisi
avustaa edistyksen kulkua. Kommunismin ainoa keino kansan lapsia
rasittavia epäkohtia vastaan on heidän suojaamisensa nälältä. Saattaako
sen tehdä, saattaako työmiehen työn ja elämän oikeuden turvata
kaatamatta koko yhteiskunnallista järjestystä, tekemättä tuotantoa
hedelmättömäksi, hävittämättä yksilön vapautta ja sitomatta häntä
yksinvaltaiseen järjestelmään?