Taloudellinen kysymys.
I
Monet, liian monet teistä ovat köyhiä. Ainakin kolme neljättä osaa
työläisluokkiin kuuluvista ihmisistä, olivat he sitten maatyöläisiä tai
teollisuuslaitosten palveluksessa, elävät elämäänsä jokapäiväisessä
taistelussa, ansaitakseen olemassaololleen välttämättömimmät tarpeet.
He tekevät käsillään työtä kymmenen, kaksitoista, joskus neljäkintoista
tuntia päivässä, ja kuitenkin ansaitsevat he tuolla sitkeällä,
yksitoikkoisella, ankaralla työllä vain _ruumiillisen_ toimeentulon
tarpeet. Huomauttaa heille edistymisen velvollisuutta, puhua heille
älyllisestä ja siveellisestä elämästä, valtiollisista oikeuksista,
kasvatuksesta, on valtion ja yhteiskunnan -- nykyisellä kannalla ollen
pelkkää ironiaa.
Heillä ei ole _aikaa_ eikä _keinoja_ edistymiseen. Loppuun
väsyneinä, nääntyneinä, puolitylsinä viettäessään elämää, joka kuluu
ala-arvoisessa koneellisessa raadannassa, oppivat he kantamaan synkkää,
voimatonta, usein kieroa kaunaa sitä ihmisluokkaa kohtaan, joka käyttää
heitä töissään. He hakevat unhotusta nykyisistä kärsimyksistään ja
huomisen epävarmuudesta väkevien juomien huumauksesta ja heittäytyvät
levolle asunnoissa, joita pikemmin voisi nimittää luoliksi kuin
huoneiksi, odottamaan seuraavaa päivää samoine ruumiillisten voimien
tylsine kulutuksineen.
Asema on kauhea, ja se täytyy saada muuttumaan.
Te olette ihmisiä ja sellaisina teillä on kykyjä, ei ainoastaan
ruumiillisia, vaan myöskin älyllisiä ja siveellisiä, joita te olette
velvolliset kehittämään. Te pyritte olemaan _kansalaisia_, ja
sellaisina tulee teidän harjoittautua yleisiä hyödyllisiä oikeuksia
varten, jotka vaativat määrättyä kasvatusastetta ja määrättyä aikaa.
On selvää, että te haluatte tehdä vähemmän työtä ja ansaita enemmän
kuin nykyään.
Meidät, jotka kaikki olemme Jumalan lapsia ja toistemme veljiä hänessä,
meidät kaikki on kutsuttu luomaan yhtä ainoaa, suurta perhettä.
Tässä perheessä saattaa olla olemassa erilaisuuksia, jotka johtuvat
erilaisista kyvyistä, eri harrastuksista, taipumuksista erilaisiin
töihin. Mutta vain yhden periaatteen tulee hallita sitä. _Kuka vain on
suostuvainen antamaan toisten hyväksi sen työmäärän, mihin hän kykenee,
hänen tulee myöskin saada siitä kylliksi korvausta voidakseen kehittää
omaa elämäänsä enemmän tai vähemmän, kaikilla niillä tavoilla, joista
se tunnetaan inhimilliseksi_.
Tämä on se _ihanne_, jota tutkien teidän tulee ajatella, kuinka
pääsisitte yhä lähemmäksi sitä, vuosisadasta vuosisataan. Jokainen
uudistus, jokainen vallankumous, joka ei vie meitä askelta lähemmäksi
sitä, joka ei saata _yhteiskunnallista_ edistystä päätökseen
_valtiollista_ edistystä varten, joka ei yhdelläkään asteella paranna
köyhien kansanluokkien asemaa, loukkaa Jumalan tarkoitusta, ja alentuu
puolueriidaksi, jokaisen etsiessä laitonta ylivaltaa; se on valhetta ja
se on pahaa.
Mutta missä määrin voimme me nyt toteuttaa tuon ihanteen? Ja _kuinka_
ja millä keinoin voimme me toteuttaa sen?
Muutamat teidän pelokkaat ystävänne ovat hakeneet parannusta työmiehen
omasta siveellisyystajusta. Perustamalla säästöpankkeja ja muita
sellaisia laitoksia ovat he sanoneet työmiehille: _Tuokaa palkkanne
tänne! Säästäkää! Luopukaa juomien ja muiden nautintoaineiden
liiallisesta käyttämisestä! Pelastakaa itse itsenne puutteesta
itsekieltäymyksellä!_ Ja nämä ovat erinomaisia neuvoja, koska ne
tarkoittavat työläisluokan siveellistä uudistusta, jota ilman
kaikki parannukset olisivat hyödyttömiä. Mutta ne eivät saata
ratkaista varallisuuskysymystä, eivätkä ne millään lailla kosketa
yhteiskunnallista velvollisuutta. Hyvin harvat teistä _voivat_
säästää mitään palkoistaan. Ja nuokin harvat saattavat vain hitaasti
ja kärsivällisesti koota rovon vanhojen päiviensä varaksi. Mutta
taloudellisen uudistuksen silmämääränä täytyy olla varastot miehuuden
päiviä, elämän kehitystä ja täyttä laajennusta varten, silloin kun se
on toimintatarmoinen ja voimakas ja saattaa vaikuttavasti kannattaa
isänmaan ja ihmiskunnan edistystä.
Aineelliseen hyvinvointiin nähden on kysymys siitä, kuinka
varallisuutta ja tuotantoa saatettaisiin lisätä, ja nuo neuvot, joista
minä olen puhunut, eivät saata osoittaa, kuinka jompikumpi olisi
saavutettavissa. Sitäpaitsi yhteiskunta, joka elää kansansa lasten
työllä ja vaatii heiltä veriveron joka kerta kun vaara sitä uhkaa,
on pyhässä velassa heille. On olemassa toisia ajattelijoita, -- ei
kansan vihollisia, vaan ainoastaan välinpitämättömiä heitä ja tuota
tuskanhuutoa kohtaan, joka kohoaa työmiesten rinnoista, -- jotka
pelkäävät kaikkia tärkeitä uudistuksia.
Nämä, jotka kuuluvat n.s. _ekonomistiseen_ oppikuntaan, joka kunnolla
ja menestyksellisesti taisteli kaikissa vapauden ja teollisuuden
taisteluissa, ottamatta kuitenkaan huomioon edistyksen ja yhdistymisen
tärkeyttä ihmisluonteesta erottamattomina seikkoina, väittivät ja
väittävät yhä, niinkuin nuokin ihmisystävät, joista juuri olen
puhunut, että jokainen, nykyisissä oloissakin, saattaa perustaa omalla
toiminnallaan oman riippumattomuutensa. He selittävät, että jokainen
työjärjestelmän muutos johtaisi liiallisuuksiin ja epäkohtiin, ja että
lauselma: _Jokainen itsensä ja kaikki vapauden vuoksi_ on riittävä
vähitellen luomaan likimääräisen varallisuuden ja toimeentulon
tasapainon yhteiskuntaan kuuluvien luokkien välille. Sisäisen
liikkumisen vapaus, kaupan vapaus kansakuntien kesken, tullimaksujen,
etenkin raaka-aineita koskevien, asteettainen vähentäminen, suurien
liikeyritysten yleinen rohkaiseminen, yhdysteiden luvun ja kaikenlaisen
tuotantoa kasvattavan koneiston kartuttaminen -- siinä kaikki, mitä
yhteiskunta ekonomistien mukaan saattaa tehdä. Kaikki pitemmälle käyvä
välitys sen puolelta olisi heidän mukaansa pahuuden lähde.
Jos he olisivat oikeassa, olisi köyhyyden tauti parantumaton. Ja Jumala
varjelkoon, veljeni, että minut koskaan saataisiin vakaumuksella
yhtymään heihin ja heittämään vastaukseksi teidän kärsimyksillenne
ja pyrkimyksillenne mainittu epätoivoinen, ateistinen, siveetön
loppupäätelmä. Jumala on varannut teille paremman tulevaisuuden kuin
sen, mikä sisältyy ekonomistien parannuskeinoihin.
Näitten keinojen ainoana päämääränä todellisuudessa on varallisuuden
_tuotannon_ lisääminen eikä sen entistä tasaisempi _jakautuminen_.
Kun nyt _filantropistit_ ottavat huomioon _ihmisen_ sellaisenaan
ja pyrkivät kohottamaan hänen siveellisyyttään ryhtymättä omasta
puolestaan kasvattamaan yleistä varallisuutta, antamalla hänelle
jonkunlaisen tilaisuuden parantaa aineellista asemaansa, pyrkivät
ekonomistit vain rikastuttamaan _tuotannon_ lähteitä, välittämättä
mitään itse ihmisestä. Silkan vapauden hallinnan aikana, jota he
julistavat, ja joka suuremmassa tai pienemmässä määrässä on järjestänyt
taloudellisen maailman olot meitä lähimpinä vuosina, näyttää meistä
tuottava toiminta ja pääoma, mutta ei yleisesti levinnyt varallisuus,
täysin todistettavalla selvyydellä kasvaneen. Työmiesluokan köyhyys
pysyy muuttumattomana.
Vapaa kilpailu niihin nähden, jotka eivät omista mitään, joille on
mahdotonta säästää mitään päiväpalkoistaan, ja joilla siis ei ole
mitään, millä alottaa kauppayrityksiä, on valhe, aivan samoin kuin
valtiollinen vapaus on valhe niiden kannalta, jotka kasvatuksen,
opetuksen, tilaisuuden ja ajan puutteessa eivät voi käyttää
hyväkseen oikeuksiaan. Tavaran vaihdon suurempi helppous, jakelun ja
rahanvaihdon keinojen parannus saattaa kyllä vähitellen vapauttaa työn
kauppiasluokan hirmuvallasta, luokan, joka on tuottajan ja kuluttajan
välillä, mutta se ei saata pelastaa sitä _pääoman_ hirmuvallasta, tai
antaa työvälineitä sellaisille, jotka niitä kaipaavat. Ja varallisuuden
tasaisen leviämisen puutteeseen nähden, tuotteiden kohtuullisempaan
jakautumiseen ja kuluttajien luvun asteettaiseen kasvamiseen katsoen
on kapitaali itsekin poikennut oikeasta, taloudellisesta tehtävästään,
ja pysyy osaksi paikoillaan vain harvojen käsissä, hajaantumatta
täydellisesti kiertämään. Sitä käytetään tarpeettomien tavaroiden
ja ylellisyysesineiden tuottamiseen ja keksittyjen tarpeiden
tyydyttämiseen, sen sijaan kuin sen tulisi kohdistua olemassaololle
kaikkein tarpeellisimpiin asioihin; pannaanpa se alttiiksi vaarallisiin
ja usein epäkunniallisiin keinotteluihinkin.
Nykyään on _pääoma_ -- ja siinä onkin meidän nykyisen taloudellisen
yhteiskuntamme kirous -- työn sortovaltias. Nuo kolme luokkaa, jotka
nykyään muodostavat yhteiskunnan taloudellisessa merkityksessä ovat --
_kapitalistit_ -- työn välikappaleiden ja apuneuvojen, etenkin maiden,
tehtaiden, puhtaan rahan ja raaka-aineiden omistajat; _hankkijat_ --
työn johtajat ja alkuunpanijat, kauppamiehet, jotka edustavat tai
pyrkivät edustamaan älyä; ja lopuksi _työmiehet_, jotka edustavat
ruumiillista työtä.
Näistä on ainoastaan ensiksi mainittu luokka kaiken herrana: sille
kuuluu työn alote, sen tahdosta riippuu työn hidastuttaminen tai
jouduttaminen tai sen johtaminen erikoisia päämääriä kohti. Ja heidän
osuutensa työn hyötyyn ja tuotannon arvoon on jokseenkin tarkasti
määrätty. Työn välineiden sijoittaminen saa vaihdella vain tunnettujen,
ahtaiden rajojen sisällä; ja aika kuuluu heille määrättyyn pisteeseen
saakka, kun he kerran eivät ole täydellisen puutteen vallan alaisia.
Toisen osuus on epämääräinen. Se riippuu heidän omasta työtarmostaan
ja älystään, mutta erittäinkin olosuhteista, kilpailun suuremmasta
tai pienemmästä kehityksestä ja pääoman luoteesta ja vuoksesta, jotka
johtuvat laskelmien ulkopuolella olevien seikkojen vaikutuksesta.
Viimeisen luokan, _työläisten_ osuutena on palkka, joka on määrätty
ennen työn päättymistä, riippumatta yrityksen tuottamasta suuremmasta
tai pienemmästä hyödystä. Ne rajat taas, joiden välillä palkat
vaihtelevat, määrää _tarjotun_ ja _kysytyn_ työn välillä vallitseva
suhde -- toisin sanoen työtätekevän väestön suhtautuminen _pääomaan_.
Jos siis ensinmainittu pyrkii kasvamaan ja laajenemaan niin paljon,
että se yleensä voittaa, vaikka vähälläkin, jälkimäisen kasvun, alkavat
palkat, jollei muita seikkoja väliin satu, aleta. Ja aika ei ole
työmiehen käsissä. Rahalliset tai valtiolliset pulmat, uusien koneiden
äkillinen käytäntöön tuleminen teollisuustoiminnassa, tuotannon
häiriöt, tai sen liian runsas, usein tapahtuva kasaantuminen yhdelle
suunnalle -- epäkohta, joka aina liittyy lyhytnäköiseen kilpailuun --
työtätekevän väestön epätasainen jakautuminen toiminnan eri aloille ja
haaroille ja monet muut työtä häiritsevät seikat riistävät työmieheltä
hänen elinehtojensa vapaan valinnan. Hänellä on vaihtoehtoisesti
edessään vain täydellinen puute tai minkä hyvänsä hänelle esitettyjen
ehtojen hyväksyminen.
Tällaisessa asiaintilassa, minä toistan sen, piilee siemen sairauteen,
joka on parannettava. Mutta _ekonomistien_ ehdottamat keinot ovat
vailla vaikutusta tässä suhteessa.
Ja kuitenkin on sen luokan asemassa, johon te kuulutte, huomattavissa
kehitystä, historiallista jatkuvaa kehitystä, mikä on voittanut
hyvin monenlaisia esteitä. Kerran olitte te _henkiorjia_, sitten
olitte te _maaorjia_, nyt olette te _palkan alaisia_. Te olette itse
vapauttaneet itsenne orjuudesta, maahan kuuluvaisuudesta; kuinka
ette voisi vapauttaa itseänne _palkan_ ikeestä ja muuttua vapaiksi
tuottajiksi, koko tuotantonne arvon täydellisiksi herroiksi? Kuinka
ette te omalla toiminnallanne ja yhteiskunnan avustuksella -- sillähän
on pyhiä velvollisuuksia jäseniään kohtaan -- voisi rauhallisesti
toimittaa suurinta ja kauneinta vallankumousta, mitä ajatella voi,
vallankumousta, joka tekisi työstä ihmisten keskeisen toveruuden
aineellisen perustan, työn hedelmistä varakkuuden perustan, ja joka
kokoaisi kaikki meidän yhteisen äitimme, isänmaamme, lapset saman
ainoan tuotannon ja kulutuksen tasapainon lain alle, tekemättä
eroa luokkien välillä, toisen työnedellytyksen kohoamatta toisen
hirmuhallitsijaksi?