VI

Velvollisuuksia perhettä kohtaan.

Perhe on sydämen isänmaa. Perheessä on enkeli, joka sulouden, lempeyden

ja rakkauden voimalla helpottaa velvollisuuden täyttämistä, huojentaa

surua. Ilot, joihin ei ole sekoittunut surua, ainoat puhtaat ilot,

joiden nauttimisen ihminen on saanut osakseen maan päällä, ovat tuon

enkelin ansiosta, perhe-iloja. Se, jolla ei olosuhteiden pakosta

ole ollut tilaisuutta elää rauhallista perhe-elämää tuon enkelin

siipien suojassa, sen sieluun on surumielisyys jättänyt varjonsa, ja

hänen sydämessään on tyhjyys, jota mikään ei voi täyttää. Minä, joka

kirjoitan näitä sivuja, tunnen sen.

Siunatkaa Jumalaa, tuon enkelin luojaa, te, jotka jo nautitte

perheen riemuja ja lohdutusta. Älkää pitäkö itseänne vähäosaisina,

vaikka kuvittelisittekin löytävänne toisaalta kiihkeämpiä riemuja,

tai suruillenne pikaisempaa lohdutusta. Perheessä piilee sellainen

onnenaines, jota harvoin muualta löytää, ja se on uskollisuus. Sen

tunteet kietoutuvat hiljaa ympärillenne, huomaamatta, mutta päättävästi

ja kestävästi kuin köynnös puun ympäri. Ne seuraavat teitä joka hetki

ja sulautuvat hiljaa elämäänne. Joskus te ette ole tietoisia niistä,

koska ne muodostavat osan teistä itsestänne, mutta jos te kadotatte

ne, tunnette te, että jotain määrittelemätöntä, jotain läheistä ja

olemassaolollenne välttämätöntä on kadonnut. Te kuljette rauhattomina

ja allapäin. Te saatatte kyllä löytää lyhyitä iloja ja huojennusta,

mutta ette ylintä lohdutusta, ette rauhaa, aallon rauhaa järvellä,

tyynen unen rauhaa, unen, joka uuvuttaa lapsen äitinsä rinnoille.

Nainen on perheen enkeli. Äitinä, vaimona tai sisarena on nainen elämän

hyväily, lemmen hiljainen, sen vaivoja lievittävä sulotar, joka kertoo

yksilölle ihmiskuntaa johtavasta rakastavasta sallimuksesta. Hänessä on

lohduttavan hellyyden aarre, joka riittää huojentamaan kaiken tuskan.

Sitäpaitsi on hän useimmille meistä tulevaisuuden tiennäyttäjä. Äidin

ensimäinen suutelo opettaa lapselle rakkautta; rakastetun naisen

ensimäinen hyväily opettaa miehelle toivoa ja uskoa elämään, ja rakkaus

ja usko luovat halun täydellistyä, antavat voimaa nousta ylöspäin askel

askeleelta, luovat -- sanalla sanoen, tulevaisuuden, jonka elävänä

tunnuskuvana on lapsi, tuo side meidän ja tulevan sukupolven välillä.

Naisen kautta tähtää perhe, lisääntymisen jumalallisen arvoituksen

suojassa, ikuisuutta kohti.

Pitäkää siis perhettä pyhänä, veljeni. Pitäkää sitä elämän

erottamattomana ehtona ja tuhotkaa jokainen sitä vastaan suuntautuva

hyökkäys, jonka tekevät väärän ja raa'an filosofian läpitunkemat

henkilöt, tai pintapuoliset ajattelijat, jotka liian usein nähdessään

siinä itsekkyyden ja luokkahengen hoitolan, katkeroituvat ja luulevat

barbaarein tavoin, että siitä johtuvien epäkohtien ainoa parannuskeino

on sen hävittäminen.

Perhe on Jumalan luoma, ei ihmisten. Ei mikään inhimillinen mahti saata

hävittää sitä. Niin kuin isänmaa, ja vielä suuremmassa määrässä kuin

isänmaakin, on perhe elämän perusaineksia.

Vielä suuremmassa määrässä kuin isänmaa, sanoin minä.

Tuo tällä hetkellä niin pyhä isänmaa saattaa ehkä jonakin päivänä

kadota, kun joku ihminen omassa tietoisuudessaan syventyy ihmiskunnan

siveellisiin lakeihin, mutta perhe on kestävä niin kauan kuin ihmisiä

on olemassa. Se on ihmiskunnan kehto. Niinkuin kaikkien inhimillisen

elämän ainesten tulee senkin olla alttiina kehitykselle, ja sen

pyrkimysten, sen tarkoitusten tulee parantua aikakaudesta aikakauteen,

mutta ei yksikään voi milloinkaan poistaa sitä.

Teidän tehtävänne on yhä enemmän pyhittää perhe, liittää se yhä

läheisemmin isänmaahan. Mitä isänmaa on ihmiskunnalle, sitä tulee

perheenkin olla isänmaalle. Minä olen sanonut teille, että isänmaan

tehtävänä on kasvattaa _ihmisiä_; niinpä on perheen tarkoituksena

kasvattaa _kansalaisia_. Perhe ja isänmaa ovat saman viivan

päätepisteet. Mutta siellä, missä ei niin ole, johtaa perheen turmelus

itsekkyyteen, -- sitä vastenmielisempään ja raaempaan, mitä enemmän

se asettaa turmiolle alttiiksi pyhimmän kaikesta, lemmen, johtaen sen

harhaan oikeasta tarkoituksestaan.

Nykyään vallitsee itsekkyys olosuhteiden pakosta liian usein ja

liiaksi perheessä. Huono yhteiskunnallinen järjestys pilaa sen.

Yhteiskunnassa, jota poliisivalta, urkkijat, vankilat ja hirsipuut

kannattavat, on äitiparan, joka saa väristä pelosta poikansa jalojen

pyrkimysten tähden, pakko opettaa hänelle epäluottamusta, pakko

sanoa: "Varo! Mies, joka puhuu sinulle isänmaasta, vapaudesta,

tulevaisuudesta, joka tahtoo painaa sinut rintaansa vasten, onkin

ehkä vain petturi." Yhteiskunnassa, jossa kunto on vaarallista, ja

rikkaus ainoa vaikutusvallan ja turvallisuuden peruste, vainon ja

ahdistuksen este, pakottaa rakkaus isää sanomaan nuorisolle, joka

janoaa totuutta: "Varokaa! Rikkaudessa on pelastus. Oikeus yksin ei

voi pelastaa teitä toisten vallanhimolta ja turmelukselta." Mutta

minä puhun teille ajasta, jolloin te lemmellänne ja verellänne olette

hankkineet pojillenne vapaiden miesten isänmaan, joka on perustettu

kunnolle ja sille hyvälle, mitä jokainen teistä on veljelleen tehnyt.

Siihen hetkeen asti on liiankin totta, että teillä on vain yksi ainoa

edistyksen tie avoinna, yksi äärimmäinen velvollisuus täytettävänä:

kokoontua ja valmistautua valitsemaan oikea hetki taistellaksenne,

voittaaksenne Italianne kapinalla. Vasta silloin saatatte te täyttää

muut velvollisuutenne suuremmitta, jäykemmittä esteittä. Ja sitten, kun

minut jo luultavasti on laskettu maan poveen, tulette te taas lukemaan

nämä minun sanani. Ne harvat, veljelliset neuvot, joita ne sisältävät,

tulevat teitä rakastavasta sydämestä ja ne ovat kirjoitetut vakaumuksen

suoruudella.

Rakastakaa ja kunnioittakaa naista! Älkää pyytäkö häneltä vain

lohdutusta, vaan voimaa, intoa, siveellisten ja älyllisten kykyjenne

karttumista. Pyyhkikää pois sielustanne ajatus, että te olisitte häntä

korkeammalla; sitä te ette millään lailla ole. Aikojen ennakkoluulot

ovat epäsuotuisalla kasvatuksella ja lakien vuosisataisella sorrolla

luoneet tuon _näennäisen_ älyllisen alemmuuden, johon te nyt vetoatte,

pysyttääksenne sorron voimassa. Mutta eikö kaiken sorron historia opeta

teille, että sortajat aina vetoavat puolustuksekseen itse luomaansa

tosiseikkaan?

Etuoikeutetut luokat eristivät teidän kansanne lapset sivistyksestä

aina meidän päiviimme saakka, ja johtivat ja johtavat vieläkin teidän

puuttuvasta sivistyksestänne väitteensä, sulkeakseen teidät pois

kaupungin pyhätöistä, sieltä, missä lait ovat laaditut, äänioikeudesta,

jota teidän yhteiskunnallinen tehtävänne edellyttää. Neekerien

omistajat Ameriikassa selittävät rodun olevan kaikin puolin alhaisemman

ja kykenemättömän sivistykseen ja vainoavat vielä jokaista, joka

koettaa sivistää heitä. Puoli vuosisataa sitten selittivät hallitsevien

perheiden kannattajat, että meille, italialaisille, ei vapaus sopinut,

ja kuitenkin pitivät he palkkajoukkojen raa'alla voimalla kaikki tiet

vapauteen suljettuina, ikäänkuin me, jos tuo kykenemättömyys vapauteen

tosiaan olisi ollut olemassa, olisimme niitä myöten voineet hankkia sen

itsellemmekin. -- Ja onko pakkovalta milloinkaan saattanut kasvattaa

vapauteen!

Niin, me olemme kaikki olleet ja olemme yhäkin yhtä syyllisiä naisen

loukkaamiseen. Ajakaa kauas luotanne tuon loukkauksen varjokin, sillä

Jumalan edessä ei ole katkerampaa loukkausta kuin se, mikä jakaa

ihmisperheen kahteen luokkaan ja tekee toisen sortamisen luvalliseksi

tai pakolliseksi. Ainoan Jumalan ja Isän edessä ei ole _miehiä_ eikä

_naisia_, vaan _ihmisolentoja_, olentoja, joissa miehen ja naisen

muodossa ovat olemassa ne ominaisuudet, jotka erottavat _ihmiskunnan_

eläinten luokasta, nimittäin yhteispyrkimykset, oppimisen kyky ja

edistymistaipumukset. Missä hyvänsä nuo ominaisuudet esiintyvätkin,

siellä ilmaisee itsensä inhimillinen luonne, sekä sen seurauksina

oikeuksien ja velvollisuuksien tasa-arvoisuus.

Kuin kaksi samasta rungosta puhkeavaa oksaa, nousevat mies ja nainen

yhteiseltä perustalta, joka on _ihmiskunta_. He eivät ole millään

lailla eriarvoisia keskenään, mutta heillä on, niin kuin usein sattuu

miestenkin keskuudessa, erilaiset harrastukset, erilainen kutsumus.

Onko kaksi saman kielen soipaa ääntä eriarvoisia tai eriluontoisia?

Mies ja nainen ovat nuo kaksi ääntä, joitta _inhimillinen_ kieli ei

ole mahdollinen. Ottakaa kaksi kansaa, joista toinen on erikoisten

taipumustensa, erikoisten elämänehtojensa puolesta kutsuttu levittämään

ihmisten välisen yhtymisen aatetta siirtokuntien avulla, toinen

julistamaan sitä tuottamalla koko maailman ihailemia kirjallisia ja

taiteellisia mestariteoksia; ovatko niiden yleiset velvollisuudet

ja oikeudet erilaisia? Nuo molemmat kansat ovat tietoisesti tai

tiedottomasti saman jumalallisen aatteen apostoleja ja ovat veljiä ja

yhdenvertaisia tehtävänsä vuoksi. Miehellä ja naisella, kuten noilla

kahdella kansallakin, on ihmiskunnassa erikoiset tehtävänsä, mutta

nuo tehtävät ovat molemmat yhtä pyhiä, yhtä välttämättömiä yleisen

kehityksen kannalta, ja ne edustavat kumpikin sitä ajatusta, minkä

Jumala on asettanut kuin maailman kaikkeuden sieluksi.

Pitäkää siis naista toverina, eikä ainoastaan ilojenne ja surujenne,

vaan myöskin ajatustenne, opinnoittenne, ja yhteiskunnallista

parannusta tarkoittavien ponnistustenne jakajana. Pitäkää häntä

vertaisenanne valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Olkaa

yhdessä, te ja hän, _inhimillisen_ sielun siipinä, kohottaaksenne

sen kohti sitä ihannetta, joka meidän tulee saavuttaa. Vanhassa

Testamentissa sanotaan _Jumala loi miehen, ja naisen miehestä_, mutta

teidän Raamattunne, tulevaisuuden Raamattu tulee sanomaan: _Jumala loi

ihmiskunnan, joka jakautuu miehiin ja naisiin_.

Rakastakaa lapsia, joita sallima teille suo, mutta rakastakaa heitä

oikealla, syvällä, vakavalla rakkaudella, eikä hervottomalla,

järjettömällä, sokealla lemmellä, mikä on itsekkyyttä teissä ja heidän

turmionsa. Kaiken sen nimessä, mikä pyhintä on, älkää koskaan unohtako,

että teidän on huolehdittava tulevasta sukupolvesta, ja että teillä on

mitä vakavin vastuu teille uskotuista sieluista ihmiskunnan ja Jumalan

edessä, pelottavin vastuu, mitä inhimillinen olento saattaa tuntea.

Teidän ei tule johtaa heitä elämän iloihin ja nautintoihin, vaan

itse elämän, sen velvollisuuksien, sitä hallitsevan siveellisen lain

tuntemukseen.

Harvat äidit, harvat isät tällä uskottomalla vuosisadalla, etenkin

hyvinvoipien luokkien keskuudessa, ymmärtävät kasvattavan tehtävänsä

vakavuuden ja pyhyyden. Harvat äidit, harvat isät ajattelevat, että

meidän aikamme monet uhrit, ainainen taistelu, ja pitkä kärsimys,

ovat suuressa määrässä sen itsekkyyden hedelmiä, jota kolmekymmentä

vuotta sitten hentomieliset äidit ja huolimattomat isät vuodattivat

lastensa sieluihin, sallien heidän tottua katselemaan elämää ei

suinkaan velvollisuuden ja kutsumuksen kannalta, vaan huvin hakeminen

ja itsekkään hyvinvoinnin tavoittelu päämääränä. Teille, työn lapsille,

eivät vaarat ole niin suuria, useimmat teidän lapsistanne oppivat

liiankin hyvin tuntemaan elämän kieltäymykset. Ja, toiselta puolen te,

jotka teidän alempi yhteiskunnallinen asemanne pakottaa alituiseen

raadantaan, teillä ei ole niinkään suurta mahdollisuutta kasvattaa

heitä kunnollisesti. Te saatatte kuitenkin osaksi täyttää vaativan

tehtävänne esimerkillänne ja sanoillanne.

Te saatatte tehdä sen esimerkillänne.

/#

"Teidän lapsenne tulevat teidän kaltaisiksenne, turmeltuneiksi

tai kunnialliseksi, riippuen siitä, oletteko te itse

turmeltuneita tai kunniallisia."

"Kuinka voisi heistä tulla kunnon ihmisiä, sääliviä ja

inhimillisiä, jos te itse ette ole suoria ettekä sääli veljiänne?

Kuinka saattaisitte te hillitä heidän suuria halujansa, jos he

näkevät teidän vaipuvan kohtuuttomuuteen? Kuinka voisitte te

säilyttää koskemattomana lastenne luonnollisen viattomuuden,

jollette pelkää loukata siveyttä heidän läsnäollessaan

sopimattomin teoin ja rivoin sanoin?"

"Te olette tuo elävä malli, jonka mukaan heidän vaikutteille

alttiit luonteensa muodostuvut. Riippuu teistä, tuleeko

pojistanne ihmisiä vai eläimiä".[4a]

#/

Ja te voitte kasvattaa heitä sanoillanne. Puhukaa heille heidän

isänmaastaan, minkälainen se oli, ja minkälaiseksi sen pitäisi tulla.

Kun illalla äidin hymy ja polvillanne istuvan lapsen viaton puhelu

saattaa teidät unohtamaan päivän vaivat, kertokaa heille yhä uudelleen

entisten tasavaltojenne rahvaan kuuluisista urotöistä, opettakaa

heille niitten suurten miesten nimet, jotka rakastivat Italiaa ja sen

kansaa ja pyrkivät läpi kärsimysten, herjauksen ja vainon parantamaan

sen kohtaloa. Älkää vuodattako heidän nuoriin sydämiinsä vihaa

sortajia vastaan, vaan tarmokasta päättäväisyyttä vastustamaan sortoa.

Antakaa heidän omilta huuliltanne, äidin rauhallisesti hyväksyessä

kuulla, kuinka kaunista on kulkea hyveen teillä, kuinka suurta nousta

oikeuden apostoliksi, kuinka pyhää uhrata itsensä, jos vaaditaan,

veljensä puolesta. Sytyttäkää heidän herkkiin mieliinsä, istuttaen

sinne kapinan siemenet kaikkea väkisin anastettua tai sen kannattamaa

valtaa vastaan, ainoan oikean vallan, neron kruunaaman kunnon vallan

ihailu. Pitäkää huolta siitä, että he kasvavat vihaamaan pakkovaltaa ja

anarkiaa yhtä paljon, omantunnon uskonnossa, joka ei perustu mihinkään

perintätapoihin. Kansa haluaa auttaa teitä tässä tehtävässä. Teillä on

lastenne nimessä oikeus vaatia sitä. Ilman kansallista kasvatusta ei

oikeaa kansaa ole olemassa.

Rakastakaa vanhempianne. Älkää antako sen perheen, joka saa alkunsa

teistä, koskaan saattaa unohduksiin sitä perhettä, josta te saitte

alkunne. Liiankin usein höllyttää uusi side vanhan, ja sen vuoksi

tulee teidän olla sen rakkauden siteen uutena nivelenä, mikä yhdistää

toisiinsa perheen kaksi polvea. Ympäröikää isänne ja äitinne valkeat

päät hellällä ja kunnioittavalla lemmellä heidän viimeiseen päiväänsä

saakka. Siroittakaa kukkasia heidän tielleen, heidän hautaa kohti

vaeltaessaan. Henkikää heidän väsyneihin sieluihinsa uskon intoa ja

kuolemattomuutta rakkautenne uskollisuudella. Ja olkoon se kiintymys,

jonka te ehjänä säilytätte vanhemmillenne, panttina siitä, mitä

lapsenne tulevat tuntemaan teitä kohtaan.

Vanhemmat, siskot ja veljet, vaimo ja lapset, olkoot ne kaikki

teille kuin eri järjestyksessä saman puun rungosta versovat oksat.

Pyhittäkää perhe rakkauden yhtenäisyydellä. Tehkää siitä temppeli,

jossa te samalla uhraatte isänmaalle. En tiedä, tuletteko onnellisiksi,

mutta sen minä tiedän, että jos te näin teette, lankee teidän

ylitsenne vastoinkäymistenkin keskellä juhlallisen rauhan tunne,

tyynen omantunnon rauha, joka tulee antamaan teille voimaa kaikissa

vaivoissa ja avaamaan silmienne eteen sinisen taivaan kannen kaikkien

myrskyjenkin aikana.