IV

Velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan.

Ensimäiset velvollisuutenne ei järjestykseen, vaan tärkeyteen nähden

ovat velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan, koska te niitä käsittämättä

voitte vain epätäydellisesti täyttää muut. Teillä on velvollisuuksia

kaupunkilaisina, poikina, puolisoina, isinä; pyhiä, loukkaamattomia

velvollisuuksia, joista myöhemmin tulemme laajemmin puhumaan. Mutta

pyhiksi ja loukkaamattomiksi tekee nuo velvollisuudet se kutsumus,

_velvollisuus_, jota teidän ihmisyytenne teiltä vaatii.

Te olette isiä kasvattaaksenne _ihmisiä_ ihailemaan ja kehittämään

Jumalan lakia. Te olette kaupungin asukkaita, teillä on isänmaa,

voidaksenne helposti, rajoitetulla alueella, ihmisten avulla, joita

jo kieli, harrastukset, tottumukset kiinnittävät teihin, voidaksenne

työskennellä kaikkien _ihmisten_ hyväksi, olivat he ketä hyvänsä,

tulevat he minkälaisiksi tahansa -- tehtävä, jonka hyväksi voisitte

huonosti työskennellä erillänne, te yksinäiset ja heikot keskellä

kaltaistenne ääretöntä paljoutta. Ne, jotka opettavat teille _moraalia_

rajoittaen velvollisuutenne tunnon vain isänmaahan tai perheeseen,

neuvovat teille enemmän tai vähemmän ahdasta itsekkyyttä, ja johtavat

teitä siihen, mikä on paha toisiin ja itseenne nähden. Perhe ja isänmaa

ovat kuin kaksi niitä ympäröivään suurempaan piiriin piirrettyä

ympyrää, kuin kaksi porrasta rapuissa, joita ilman ette voi kohota

korkeammalle, mutta joille teidän ei ole lupa pysähtyä.

Olette _ihmisiä_, siis _ajattelevia, yhteiskunnan muodostavia_

olentoja, joitten edistysmahdollisuudet ovat rajattomat. Nuo piirteet

luovat ihmisluonnon, mikä erottaa teidät muista teitä ympäröivistä

olennoista, ja joka on uskottu teille kaikille kuin hedelmöitettävä

siemen. Koko teidän elämänne tulee pyrkiä näiden luonteenne

peruskykyjen harjoitukseen ja säännölliseen kehitykseen. Joka kerta kun

te tukahutatte tai sallitte tukahuttaa jonkun näistä kyvyistä, joko

kokonaan tai osaksi, alenette te ihmisten joukosta alempien eläinten

parveen ja rikotte elämänne lakia, Jumalan lakia.

Te vaivutte eläinten tasolle ja rikotte Jumalan lakia joka kerran, kun

te tukahutatte tai sallitte tukahtua jonkun niistä lahjoista, jotka

kuuluvat ihmisluonteeseen teissä itsessänne tai muissa. Jumala ei tahdo

ainoastaan sitä, että hänen lakinsa täyttyisi teissä -- jos Jumala ei

olisi muuta tahtonut, olisi hän luonut teidät yksinäisiksi -- vaan että

se täyttyisi maan päällä, ihmisissä, kaikissa olennoissa, jotka hän loi

omaksi kuvaksensa. Hän tahtoo, että täydellisyyden ja rakkauden aate,

jonka hän on maailmaan asettanut, ilmenisi ja loistaisi yhä enemmän

ihailtuna ja edustettuna. Teidän mainen olemassaolonne, jonka aika ja

kyky tarkoin rajoittavat, ei saata edustaa sitä kuin epätäydellisesti

ja väläyksittäin. Ainoastaan ihmiskunta saattaa jatkuvasti sukupolvien

työllä ja älyllä, joka saa ravintonsa kaikkien jäsentensä älystä,

edelleen kehittää jumalallista ajatusta, sovittaa sen käytäntöön ja

kohottaa sen kunniaan.

Jumala antoi siis elämän teille, että käyttäisitte sitä ihmiskunnan

hyväksi, että kehittäisitte henkilökohtaisia kykyjänne veljienne

lahjojen hedelmöittämiseksi, että te työllänne liittyisitte avustamaan

yhteistä, parannuksia ja totuuden etsimistä tarkoittavaa työtä,

jota sukupolvet hitaasti, mutta jatkuvasti edistävät. Teidän tulee

sivistyä ja sivistää, täydellistyä ja tehdä täydelliseksi. Jumala

on teissä; sitä ei saata epäillä. Mutta Jumala on myöskin kaikissa

ihmisissä, jotka teidän kanssanne maan päällä asuvat. Jumala on

kaikkien edesmenneiden, nyt olevien ja tulevienkin sukupolvien

elämässä, jotka ovat edistäneet ja yhä edistävät ihmiskunnan hänestä,

hänen laeistaan ja meidän velvollisuuksistamme saamaa käsitystä.

Teidän tulee kunnioittaa ja palvella häntä, missä ikinä hän lieneekin.

Maailman kaikkeus on hänen temppelinsä. Ja jokainen tämän temppelin

vastalauseeton, sovittamaton häväistys sattuu kaikkiin uskoviin.

Ei merkitse mitään, että te voitte sanoa itseänne puhtaiksi; ja

vaikkapa, muista eristäytymällä, voisittekin pysyä puhtaudessa,

ja jos parin askeleen päässä teistä vallitsee turmelus, ettekä

yritä vastustaa sitä, petätte te velvollisuutenne. Ja vaikkapa te

sydämissänne palvelisittekin totuutta, ei siitä ole mitään hyötyä, jos

harhat johtavat veljiänne tämän maan toisessa kulmauksessa, maan joka

on yhteinen äitimme, ettekä halua ettekä yritä kaikin voimin poistaa

niitä, näin pettäen omat velvollisuutenne. Jumalan kuva on vääristynyt

teidän lähimäistenne kuolemattomissa sieluissa. Jumala tahtoo, että

häntä palveltaisiin hänen laissaan, ja teidän keskuudessanne selitetään

väärin, loukataan ja kielletään hänen lakiansa. Ihmisellinen luonne

on väärennetty miljoonissa ihmisissä, joille Jumala, samoin kuin

teillekin, on uskonut tarkoitustensa sopusointuisan täyttämisen.

Voitteko te, toimettomina ollen, sanoa itseänne uskoviksi?

Kansa, Kreikan, Puolan, Circassian, nousee liehuttaen isänmaan ja

riippumattomuuden lippua, taistelee, voittaa tai kaatuu sen puolesta.

Mikä saa sydämemme sykkimään kuullessamme kerrottavan heidän

taisteluistaan, mikä kohottaa rintaanne ilosta heidän voitoistaan

kuullessanne, mikä tekee mielenne murheelliseksi, kun he joutuvat

tappiolle? Mies, joko meikäläinen tai ulkomaalainen, nousee yleisen

hiljaisuuden keskellä jossakin maankolkassa, julistaa aatteita,

jotka hän uskoo oikeiksi, puolustaa niitä vainottuna tai kahleissa,

kuollen luopumatta niistä mestauslavalla. Miksi kunnioitatte te häntä

pyhän marttyyrin nimellä? Miksi kunnioitatte ja opetatte lapsennekin

kunnioittamaan hänen muistoaan?

Ja miksi luette te halukkaasti niistä isänmaanrakkauden ihmeistä,

joista Kreikan aikakirjat kertovat, ja toistelette niitä lapsillenne

ylpein tuntein kuin olisivat ne kertomuksia teidän isistänne? Nuo

kreikkalaisten sankarityöt ovat kahdentuhannen vuoden vanhoja ja

kuuluvat sivistyskauteen, joka ei ole teidän eikä milloinkaan tule

olemaankaan. Tuo mies, jota sanotte marttyyriksi, kuoli ehkä aatteiden

vuoksi, jotka eivät ole teidän, ja hän taittoi kuolemallaan kaikki

oman, yksityisen kehityksensä tiet. Tuo kansa, jota te voitoissa ja

tappioissa ihailette, on teille vieras, ehkäpä melkein tuntematonkin,

puhuu toista kieltä, eivätkä sen elinehdotkaan vaikuta merkittävästi

teidän oloonne. Mitäpä se teihin kuuluu, hallitseeko sitä sulttaani,

Baijerin kuningas, Venäjän tsaari, tai kansan myöntymyksellä syntynyt

hallitus?

Mutta sydämessämme huutaa ääni: "Nuo miehet, jotka elivät kaksituhatta

vuotta sitten, nuo kansat, jotka nyt taistelevat kaukana teistä, nuo

marttyyrit, jotka kaatuivat aatteen puolesta, jonka vuoksi te ette

kuolleet, olivat, ovat teidän veljiänne; eikä ainoastaan alkuperän

ja luonteen yhteyden takia, mutta työn ja tarkoitusten yhtäläisyyden

tähden." Nuo muinaiset kreikkalaiset menivät manalle, mutta heidän

työnsä ei kuollut, ettekä te ilman heitä nykyään olisi sillä älyllisen

ja siveellisen kehityksen asteella, minkä olette saavuttaneet. Nuo

kansat pyhittivät verellään kansallisen vapauden aatteen, jonka

puolesta tekin taistelette. Tuo marttyyri opetti kuolemallaan, että

ihmisen tulee uhrata kaikki, ja tarpeen tullessa elämänsäkin sille,

mitä hän _oikeaksi_ luulee.

Merkitsee sangen vähän, että hän ja monet muut, todistaen verellään

uskonsa, katkaisivat maailmassa oman yksilöllisen kehityksensä:

Jumala huolehtii heistä muualla. Tärkeä on ihmiskunnan kehitys.

On tärkeää, että tuleva sukupolvi nousee, teidän taistelujenne ja

uhraustenne esimerkkiä seuraten, korkeampana ja voimakkaampana kuin te

lain tajunnassa ja totuuden ihailussa. On tärkeää, että ihmisluonne

esimerkkien vahvistamana paranisi ja toteuttaisi Jumalan tarkoitukset

maan päällä. Ja missä hyvänsä ihmisluonne parantuneekin, ja missä

hyvänsä se vallanneekin omakseen totuuden, missä hyvänsä se päässeekin

askeleen sivistyksen, edistyksen, siveyden tiellä, on se askel voitto,

joka ennemmin tai myöhemmin luottaa hyötyä koko ihmiskunnalle. Te

olette kaikki sotilaita armeijassa, joka liikkuu eri teitä pitkin, eri

osastoihin jaettuna, valloittamaan samaa päämäärää. Tänään tarkkaatte

te vain lähimpiä johtomiehiänne, eri univormut, eri käskysanat,

toimivia ryhmiä erottavat välimatkat ja vuoret, jotka peittävät toiset

toisten katseilta, saavat teidät usein unohtamaan tuon tosiasian

ja kiinnittävät teidän katseenne yksinomaan lähimpään päämäärään.

Mutta on olemassa yksi teitä kaikkia korkeampi, jolla on käsitys

kokonaisuudesta, ja joka johtaa ja liikuttaa sitä. Jumala yksin tietää

taistelun salaisuuden ja saattaa koota teidät kaikki samaan leiriin,

saman lipun alle.

Kuinka suuri onkaan välimatka tästä uskosta, joka itää sielussanne,

ja josta tulee nyt alkavan aikakauden moraalikäsityksen pohja, siihen

uskoon, joka oli sukukuntien siveyskäsityksen perustana, niiden, joita

me nyt nimitämme muinaisiksi! Ja kuinka likeisesti liittyykään meidän

käsityksemme jumalallisesta vallinnasta siihen käsitykseen, mikä meillä

on velvollisuuksistamme!

* * * * *

Ensimäiset ihmiset tunsivat Jumalan olevaksi, käsittämättä häntä,

koettamattakaan ymmärtää häntä hänen lakinsa avulla. He tunsivat

hänen voimansa, mutta eivät hänen rakkauttaan, heillä oli epäselvä

käsitys jonkunlaisista suhteista hänen ja yksilön välillä, mutta

ei muuta. Heillä ei ollut kykyä erottautua aisteilla havaittavien

esineiden piiristä, ja he ruumiillistuttivat hänet johonkin niistä --

puuhun, johon olivat nähneet salaman lyövän, kiveen, jonka viereen

he olivat telttinsä pystyttäneet, eläimeen, joka ensimäiseksi oli

sattunut heidän silmiinsä. Se oli uskoa, jota uskontojen historiassa

tarkoitetaan _fetishismillä_. Ja siteekseen tunsivat ihmiset _perheen_,

joka tavallaan oli heidän yksilöllisyytensä toinen muoto. Perheen

piirin ulkopuolella oli vain vieraita, tai tavallisimmin vihollisia.

Ainoa siveyden peruste oli heidän ja heidän perheensä säilyttäminen

vihollisilta.

Myöhemmin laajeni käsitys Jumalasta. Aistihuomioista noustiin varovasti

abstraktisiin käsitteihin, yleistäen. Jumala ei enää ollut vain

perheen, vaan useampien perheiden yhtymien, _kaupunkien, heimojen_

suojelija. _Fetishismiä_ seurasi _polyteismi_, monien jumalien

palvelus. Silloin laajensi moraalikin toimintapiiriään. Ihmiset

tunnustivat laajempien kuin perhevelvollisuuksien olemassaolon ja

rupesivat työskentelemään _rodun, kansallisuuden_ hyväksi. Kuitenkin

oli _ihmiskunta_-käsite vielä tuntematon. Kaikki kansakunnat nimittivät

ulkomaalaisia _barbaareiksi_, kohtelivat heitä sen mukaan ja pyrkivät

joko voimalla tai viekkaudella kukistamaan heidät ja anastamaan

heidän maansa. Kaikkien kansojen keskuudessa oli ulkomaalaisia tai

barbaareja, ihmisiä, miljoonia ihmisiä, joita ei päästetty kansalaisten

uskonnollisiin toimituksiin, ja joita pidettiin luonteeltaan

erilaisina, orjina vapaiden joukossa. Ihmissuvun ykseyden saattoi vain

jumalan ykseys tuoda mukanaan. Jumalan ykseyttä, jonka muutamat harvat

antiikin ajattelijat olivat aavistaneet, ja jonka Mooses voimakkaasti

oli julistanut (kuitenkin tehden tuon tuhoisan rajoituksen, että vain

yksi kansa oli Jumalan valitsema), ei tunnustettu ennen kuin Rooman

valtakunnan hajoamisen aikana, kristinuskon alettua työnsä.

Kristus asetti uskonsa ensimäiseksi oppilauseeksi kaksi toisistaan

erottamatonta totuutta: _On ainoastaan yksi Jumala; kaikki ihmiset

ovat Jumalan lapsia_. Ja noiden kahden totuuden julkaiseminen

muutti maailman ulkonäön ja laajensi moraalin piirin aina asutun

maailman äärimmäisille rajoille saakka. Velvollisuuksiin _perhettä_

ja _isänmaata_ kohtaan liittyivät nyt velvollisuudet _ihmiskuntaa_

kohtaan. Silloin huomasi ihminen, että missä hän tapasi kaltaisensa,

siellä kohtasi hän myös veljen; veljen, joka oli saanut kuolemattoman

sielun niin kuin hänkin, ollen kutsuttu liittymään Luojaansa, ja että

hän oli velvollinen rakastamaan häntä, jakamaan hänelle uskostaan,

auttamaan häntä toimilla ja neuvoilla, missä ikinä tarvittiin.

Silloin kuului Apostolien huulilta yleviä, ennen tajuamattomia,

Apostolien seuraajiltakin sitten taas hämärtyneitä tai sikseen jääneitä

sanoja, jotka ennustivat toisia, kristinuskossa piileviä totuuksia:

_Sillä niinkuin meillä on yhdessä ruumiissa monta jäsentä, mutta

ei kaikilla jäsenillä ole yhtäläinen työ, niin mekin monet olemme

yksi ruumis Kristuksessa, mutta keskenämme olemme me toinen toisemme

jäsenet_.[2] _Ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen_.[3] --

Ja nyt kahdeksantoista vuosisadan opintojen, kokemusten ja vainojen

kuluttua on saatava nuo totuudensiemenet itämään.

Ei ole ainoastaan tehtävä tiettäväksi että ihmiskunta on yksi ruumis,

ja että yhden ainoan lain tulee sitä hallita, vaan myöskin että tuon

lain ensimäinen pykälä on _edistys_, täällä maan päällä, edistys,

jonka toteuttamiseksi meidän tulee täyttää jumalan tarkoitus voimiemme

mukaan ja kasvatuksen avulla pyrkiä parempaan asemaan. On opetettava

ihmisille, että kun ihmiskunta kerran on yksi ruumis, tulee meidän

kaikkien, tuon ruumiin jäseninä, työskennellä sen kehittämisen

puolesta, saattaa sen elämä sopusointuisemmaksi, toimeliaammaksi

ja voimakkaammaksi. On saatava meidät itsemme vakautuneiksi siitä,

että me voimme kohota Jumalan luo vain veljiemme sielujen avulla,

parantamalla ja puhdistamalla ne, silloinkin kun he eivät itse pyydä

sitä meiltä. Tulee asettaa yksityisiin suuntautuvan armeliaisuustyön

sijaan yhteistyö kokonaisuuden parantamiseksi ja järjestää _perhe_

ja _yhteiskunta_ sitä varten, koska kerran vain ihmiskunta

kokonaisuudessaan voi toteuttaa Jumalan tarkoituksen, mikä täällä maan

päällä on toteutettava.

Toisia, vielä laajempia velvollisuuksia on teille tulevaisuudessa

ilmenevä, sikäli kuin me saamme vähemmän epätäydellisen, selvemmän

käsityksen elämämme laista. Näin johtaa Jumala hitaan, mutta

keskeytymättömän uskonnollisen kasvatuksen avulla ihmiskuntaa parempaan

päin. Ja tämä kasvatus parantaa jokaisen yksilönkin.

Me paranemme ihmiskunnan parantuessa. Jollei kokonaisuus parane,

ette voi toivoakaan, että teidän omat aineelliset ja henkiset

elinehtonne parantuisivat. Yleisesti sanoen ette te voi, vaikka

tahtoisittekin, erottaa elämäänne ihmiskunnasta; te elätte siinä,

sen ohella, sitä varten. Teidän sielunne, lukuunottamatta harvoja,

erikoisen voimakkaita, ei voi vapautua niiden ainesten vaikutuksesta,

joiden keskuudessa te elätte, aivan kuten teidän ruumiinnekaan, oli

se rakenteeltaan kuinka voimakas hyvänsä, ei voi vastustaa sitä

ympäröivän, pilaantuneen ilman vaikutusta.

Kuinka monella teistä olisi kylliksi mielenlujuutta kasvattaa poikanne

rajattomaan totuuden rakkauteen tietäen lähettävänne heidät vainoille

alttiiksi maahan, missä hirmuvalta ja urkinta pakoittavat teidät

kahdeksi kolmanneksi osaksi salaamaan omatkin mielipiteenne tai

valehtelemaan? Kuinka moni saattaisi kasvattaa heidät halveksimaan

rikkauksia yhteiskunnassa, missä kulta on ainoa mahti, jonka avulla

saavutetaan kunniaa, vaikutusvaltaa, arvonantoa, missä ainoastaan

se suojelee käskijöiden ja heidän kätyreittensä mielivallalta ja

loukkauksilta? Kukapa teistä ei olisi parasta tarkoittaen kuiskannut

rakkaimmilleen Italiassa: "Älkää luottako ihmisiin." "Rehellisen miehen

tulee sulkeutua itseensä ja välttää julkista elämää." "Armeliaisuus

alkaa kodista", sekä samantapaisia, selvästi epämoraalisia neuvoja,

joihin kuitenkin yhteiskunnan yleinen tila antaa aiheen?

Mikäpä äiti ei olisi, vaikka hän kuuluukin uskoon, joka ihailee

ihmiskunnan vapaaehtoisen marttyyrin Kristuksen kärsimystä, kietonut

käsiään poikansa kaulaan koettaen estää häntä vaarallisista yrityksistä

veljiensä onnen edestä? Ja vaikkapa teillä olisi voimia opettaa

päinvastoinkin, eikö yhteiskunta tuhansin äänin hävittäisi sen

tuloksia, murtaisi tuhansin, surullisin esimerkein teidän sanojenne

vaikutusta? Voitteko puhdistaa, kohottaa sielunne turmeluksen ja

tartunnan saastuttamassa ilmapiirissä?

Ja jos tarkastatte aineellisia elinehtojanne, luuletteko voivanne

kestävästi parantaa niitä muuta tietä kuin yhteisten parannusten

avulla? Kun täällä Englannissa, missä nyt kirjoitan, määrättiin uusi

vero tuloista, jotka nousivat yli sadan viidenkymmenen punnan vuodessa,

vastasivat rikkaat tehtailijat siihen ilmoittaen työmiehilleen

alentavansa heidän päiväpalkkansa yhdellä shillingillä. Tuleeko

huonosti järjestetyn hallinnon aikana, yhteiskunnassa, missä työläisten

elinehdot ovat jätetyt palkanmaksajien mielivaltaan, tuleeko sieltä

koskaan puuttumaan veroja, joista viimemainitut kostavat alentamalla

teidän palkkojanne?

Yksityinen hyväntekeväisyys uhraa Englannissa vuosittain miljoonia

puntia kurjuuteen joutuneiden tilan huojentamiseksi. Ja kurjuus

kasvaa vuosittain, hyväntekeväisyys yksityisille on todistettu

kykenemättömäksi korjaamaan epäkohtia, ja yhä selvemmin on opittu

tuntemaan järjestettyjen, kollektiivisten toimenpiteiden tarpeellisuus.

Missä ankara taistelu sortajien ja sorrettujen välillä jatkuvasti

uhkaa maata sitä hallitsevien väärien lakien vuoksi, voitteko uskoa,

että sinne virtaisi kylliksi pääomaa, laajoja, aikaa vieviä, kalliita

yrityksiä varten? Missä verot ja rajoitukset riippuvat rajoittamattoman

hallituksen mielivallasta, jota ei mikään estä, ja jonka menot

sotajoukolle, urkkijoille, asiamiehille ja eläkkeennauttijoille

alituisesti kasvavat sen turvallisuustoimenpiteiden ohella, luuletteko,

että teollisuuden ja kaupan toimintatarmo saattaa siellä päästä

asteettain, jatkuvasti kehittymään?

Vastannette, että teidän mielestänne on kylliksi, jos kotimaamme

hallitus ja yhteiskunnalliset olot järjestetään paremmin? Se

ei ole kylliksi. Ei mikään kansa elä nykyään ainoastaan omilla

tuotteillaan. Te elätte tavaran vaihdolla, tuonnilla ja viennillä.

Köyhtyvä ulkomainen kansa, missä kuluttajien luku vähenee, on teille

menetetty markkinapaikka. Ulkomainen kauppa, joka kelvottoman

johdon vuoksi joutuu pulaan ja häviöön, aiheuttaa pulia ja häviötä

teidänkin kaupassanne. Vararikot Ameriikassa tai Englannissa johtavat

vararikkoihin Italiassakin. Luotto ei nykyään ole kansallinen,

vaan eurooppalainen laitos. Ja muuten on jokainen teidän tekemänne

kansallisen parannuksen yritys vihollisuuden osoitus kaikkia

hallituksia kohtaan, ruhtinaiden välisten sopimusten johdosta, sillä he

ovat ensimäisiä tunnustamaan, että yhteiskunnallinen kysymys on nykyään

kaikkialla samanlainen. Te ette voi toivoa mitään miltään muulta

kuin yleismaailmallisilta parannuksilta, kaikkien Euroopan kansojen

veljeydeltä ja Euroopan avulla koko ihmiskunnalta.

Älkää siis, veljeni, velvollisuutenne ja etunne vuoksi, unohtako

koskaan ensimäisiä velvollisuuksianne, niitä, joita noudattamatta

ette voi toivoa täyttävänne velvollisuuksia, joita perhe ja isänmaa

vaativat: velvollisuuksianne ihmiskuntaa kohtaan. Tulkoot sananne ja

työnne kaikkien hyväksi, niin kuin Jumala on kaikkien Jumala laissaan

ja rakkaudessaan. Lienette itse missä hyvänsä, missä mies vain

taistelee oikeuden, hyvän ja toden puolesta, siellä on teidän veljenne.

Missä mies kärsii, erehdysten, vääryyden, hirmuvallan kiusaamana,

siellä on teidän veljenne. Vapaina tai orjina, _olette kaikki veljiä_.

Teidän alkuperänne on yhteinen, yhteinen on laki, yhteinen teidän

kaikkien päämääränne. Yhteinen olkoon uskokin, yhteinen työ. yhteinen

se lippu, jonka alla te soditte. Älkää sanoko: "mehän puhumme eri

kieliä". Kyyneleet, työt, kärsimys, ne ovat ihmisten yhteisenä kielenä

lukumäärään katsomatta, kielenä, jota te kaikki tajuatte. Älkää

sanoko: "Ihmiskunta on liian laaja ja me liian heikkoja". Jumala ei

katso voimiin, vaan tarkoitukseen. Rakastakaa ihmiskuntaa! Kysykää

aina itseltänne työskennellessänne isänmaan ja perheen piirissä:

"Hyödyttäisikö vai vahingoittaisiko minun työni, jos se olisi kaikkien

tekemää, ihmiskuntaa?" Ja jos omatunto vastaisi: _vahingoittaisi_,

luopukaa siitä; luopukaa, vaikka teistä tuntuisikin, että teidän

työnne tuottaisi välitöntä hyötyä perheelle ja isänmaalle. Te olette

sen uskon julistajia, julistajia kansojen veljeyden ja sen yhteyden,

minkä ihmisrotu nykyään periaatteessa hyväksyy, mutta työssä kieltää.

Julistakaa sitä missä ja miten hyvänsä voitte. Ei Jumala eivätkä

ihmiset voi vaatia enempää teiltä. Mutta minä sanon teille, että te

sellaisiksi apostoleiksi ruvetessanne -- vain itsellennekin, jos ette

muuta voi -- hyödytätte ihmiskuntaa. Jumala mittaa sen sivistysmäärän,

mihin hän sallii ihmiskunnan kohota, uskovien luvun ja puhtauden

mukaan. Kun olette puhtaita ja monilukuisia, avaa teille Jumala, joka

teidän lukunne tietää, tien toimintaan.

V

Velvollisuudet isänmaata kohtaan.

Teidän ensimäiset velvollisuutenne -- ensimäiset ja viimeiset

tärkeydessä -- kohdistuvat, niinkuin olen teille selittänyt,

ihmiskuntaan. Te olette _ihmisiä_ ennen kuin olette _kansalaisia_

tai _isiä_. Jollei rakkautenne kohdistu koko ihmiskuntaan, jollette

tunnusta uskovanne sen ykseyteen, joka johtuu Jumalan ykseydestä, ja

kansojen veljeyteen, kansojen, joiden tehtäväksi on annettu muuttaa

tuo ykseys tosiasiaksi -- jollette kaikkialla, missä teidän toverinne

valittavat, kun vääryys ja väkivalta loukkaa inhimillisen luonteen

arvoa, ole valmiita, siihen kyetessänne, auttamaan sorretuita, tai

ette, siihen kyetessänne, tunne olevanne kutsutuita taistelemaan

petettyjen ja sorrettujen asian puolesta -- silloin ette te tottele

elämänne lakia, tai ette ymmärrä sitä uskontoa, joka tulee siunaamaan

tulevaisuuden.

Mutta mitä saattaa _jokainen_ teistä omin voimin tehdä ihmiskunnan

siveellisen parantumisen, sen edistyksen puolesta? Te voitte joka

hetki antaa hedelmättömiä todisteita uskostanne; te saatatte silloin

tällöin osottaa _armeliaisuutta_ veljellenne, joka ei kuulu teidän

maanne asukkaihin, ettekä mitään enempää. Ei, _armeliaisuus_ ei ole

tulevaisuuden uskon tunnussana. Tulevaisuuden uskon tunnussana on

_yhdistyminen_, veljellinen yhteispyrkimys yhteistä määrää kohti, ja

se on yhtä paljon _armeliaisuutta_ ylempänä kuin monien yhtyneiden työ

yhteisestä sopimuksesta rakentaa talo kaikkien yhteiseksi asunnoksi on

parempi kuin jos te tahtoisitte rakentaa majan jokaiselle erikseen ja

auttaisitte toisianne vain vaihtamalla kiviä, tiiliä ja savea. Mutta

kielten, pyrkimyksien, tapojen ja taipumusten eri ryhmiin jakamina ette

te voi ryhtyä tuohon yhteiseen työhön.

_Yksilö_ on liian heikko, ihmiskunta liian laaja. "Jumalani", rukoilee

brittiläinen merimies ulapalle lähtiessään, "suojele minua; venheeni on

niin pieni ja valtameri ääretön!" Ja tuo rukous kuvaa teidän jokaisen

asemanne, jollei olisi keinoja teidän voimienne ja toimintatarmonne

vahvistamiseksi loppumattomiin. Ja Jumala antoi teille nuo keinot

antaessaan teille isänmaan, jakaessaan ihmiskunnan kuin ymmärtäväinen

työnjohtaja, joka asettaa tehtävät eri työmiesten kyvyn mukaan,

erillisiin ryhmiin maanpallomme pinnalle kylväen siten kansakuntien

siemenet. Huonot hallitukset ovat turmelleet Jumalan tarkoituksen,

jonka te näette selvästi osoitetun niin kauas kuin Eurooppaa ulottuu

ainakin suurten virtojen juoksulla, korkeilla vuorijonoilla ja muilla

maantieteellisillä merkeillä -- turmelleet sen niin täydellisesti, että

nykyään ei ole yhtään kansaa, Ranskaa ja Englantia lukuunottamatta,

joiden rajat vastaisivat tuota tarkoitusta. Ne eivät tunnustaneet,

eivätkä tunnusta mitään isänmaata omaa perhettään ja sukuaan,

luokka-itsekkyyttään lukuunottamatta.

Mutta jumalallinen tarkoitus vaatii ehdottomasti täyttymystä.

Luonnolliset jaoitukset, kansojen synnynnäiset, luontaiset taipumukset

tulevat astumaan huonojen hallitusten pyhittämän mielivallan sijaan.

Euroopan kartta on piirrettävä uudelleen. Kansojen isänmaat,

vapaiden äänien määritteleminä, tulevat nousemaan kuninkaiden ja

etuoikeutettujen luokkien isänmaiden raunioille. Niiden välillä tulee

vallitsemaan sopusointu ja veljeys. Ja silloin tulee rauhallinen,

asteettainen kehitys täyttämään ihmiskunnan yleisen parannustyön,

oikean elämänlain tutkimiseen ja sovelluttamiseen nähden, yhdistymisen

edistämänä ja paikallisten taipumusten mukaan jaettuna. Silloin

jokainen teistä, voimakkaana tunteissaan ja miljoonien, samaa kieltä

puhuvien ihmisten avun tukemana, samoja pyrkimyksiä kannattaen, saman

historiallisen perintätiedon kasvattamana, voi toivoa hyödyttävänsä

koko ihmiskuntaa omilla, henkilökohtaisilla ponnistuksillaan.

Teille, Italiassa syntyneille, on Jumala suonut, aivan kuin teitä

erikoisesti suosien, paraiten määritellyn alueen Euroopassa. Toisissa

maissa, joita epämääräisemmät tai hajanaisemmat rajat saartavat,

saattaa syntyä riitakysymyksiä, jotka kaikkien rauhallinen äänestys

kerran tulee ratkaisemaan, mutta jotka ovat maksaneet ja yhä vieläkin

tulevat maksamaan kyyneleitä ja verta. Teidän maassanne ei koskaan.

Jumala on asettanut ympärillenne ylväitä, kiistämättömiä rajamerkkejä.

Toiselle puolelle Alpit, Euroopan korkeimmat vuoret, ja toiselle meren,

äärettömän meren. Ota Euroopan kartta ja aseta harpin toinen kärki

Parmaan, Pohjois-Italiassa, aseta toinen Var-joen suulle ja piirrä

puoliympyrä Alppeja kohti. Se kärki, joka puoliympyrän toisessa päässä

sattuu Isonzo-joen suulle, on piirtänyt Jumalan meille antamat rajat.

Näille rajoille saakka puhutaan ja ymmärretään teidän kieltänne; niiden

toisella puolen ei teillä ole mitään oikeuksia. Sicilia, Sardinia,

Corsica ja pienet saaret niiden välillä kuuluvat kieltämättä teille.

Raaka voima saattaa hetkeksi kieltää teiltä nämä rajat, mutta kansojen

yleinen, äänetön hyväksyminen on vanhoista ajoista saakka tunnustanut

ne teille, ja sinä päivänä, kun te yksimielisinä käytte viimeiseen

taisteluun ja pystytätte kolmivärisen lippunne rajoille, tulee koko

Eurooppa hyväksyen tervehtimään ylösnoussutta Italiaa ja ottamaan

sen kansojen yhteyteen. Varustakaa kaikki voimanne tähän viimeiseen

ponnistukseen.

Isänmaatta ei teillä ole nimeä, ääntä, tunnusmerkkiä, ei oikeuksia,

eikä pääsyä kansojen yhteiseen toveriliittoon. Te olette ihmiskunnan

aviottomia lapsia. Liputtomina sotilaina, Israelin lapsina kansojen

joukossa ei teitä uskota eikä suojella, kukaan ei halua vastata teistä.

Älkää pettäkö itseänne toivoen pääsyä kieroista yhteiskunnallisista

oloista, jollette ensin valloita itsellenne isänmaata. Missä ei

isänmaata ole, siellä ei ole myöskään yhteistä mielipidettä, johon te

voisitte vedota. Oman edun itsekkyys hallitsee ainoastaan, ja se, jolla

on voima puolellaan, pysyy vallassa, koska kaikkien eduilla ei ole

yhteistä suojelijaa.

Älkää antako aineellisten parannusten ajatuksen johtaa teitä väärille

teille ennen kuin kansallinen kysymys on ratkaistu. Te ette saa sitä

aikaan. Teidän teollisuusyhdistyksenne ja keskinäiset avustusliittonne

ovat hyödyksi sivistys- ja kasvatuskeinoina teitä itseänne varten;

taloudellisina ilmiöinä tulevat ne pysymään hedelmättöminä siksi kunnes

Italia on teidän. Taloudellinen kysymys edellyttää ennen kaikkea

pääoman ja tuotannon kasvua, ja kun teidän maanne on jakautunut

erillisiin paloihin -- koska teillä tullirajojen ja kaikenlaisten

teennäisten hankaluuksien kiertäminä on vain rajoitetut markkinat

avoinna, ette saata toivoa tuota kasvua. Nykyään -- älkää pettäkö

itseänne -- ette te olekaan Italian työläisluokka, te olette vain sen

murto-osa, joka on voimaton, kykenemätön itselleen asettamaansa suureen

tehtävään. Teidän vapautuksenne ei tosiasiassa saata alkaa ennenkuin

_kansallinen hallitus_, joka ymmärtää ajan merkit, Roomasta käsin

laatii Italian kehitystä johtavien periaatteiden julistuksen, liittäen

siihen nämä sanat: _Työ on pyhä, ja se on Italian vaurauden lähde_.

Älkää antako aineellisen edistyksen toivon, mikä teidän asemanne

nykyisellään ollessa saattaa olla vain erhekuva, johtaa teitä harhaan.

Vain teidän maanne, laaja ja rikas Italian maa, joka ulottuu Alpeista

Sicilian viimeiseen kolkkaan, saattaa toteuttaa sen toiveen. Te voitte

saavuttaa _oikeutenne_ ainoastaan tottelemalla _velvollisuutenne_

käskyjä. Olkaa niiden arvoiset ja te saatte ne. Oi, veljeni, rakastakaa

maatanne! Meidän maamme on koti, jonka Jumala on antanut meille,

asettaen sinne lukuisan perheen, jota me rakastamme, ja joka rakastaa

meitä, ja johon me ajatuksilla ja tunteilla yhdymme lähemmin kuin

mihinkään muuhun; perheen, joka keskittäen voimansa määrättyyn kohtaan

ja ainestensa yhdenlaisen luonteen vuoksi on saanut osakseen erikoisen

toimintamuodon.

Meidän maamme on meidän työalamme. Teidän toimeliaisuutenne tulosten

tulee lähteä siitä koko maailman hyväksi, mutta työvälineet, mitä me

paraiten ja vaikuttavimmin osaamme käyttää, sisältyvät siihen ja meidän

ei tule heittää niitä pois ollen luottamatta Jumalan tarkoituksiin,

vähentäen siten omaa voimaamme. Työskennellessämme oikeiden

periaatteiden mukaan maamme hyväksi, työskentelemme me ihmiskunnan

hyväksi, meidän maamme on sen vipusimen tuki, jota meidän tulee hoitaa

yhteisen hyvän vuoksi. Jos te hylkäätte tuon tuen, olette vaarassa

joutua tarpeettomiksi maallenne ja ihmiskunnalle. Ennen kuin liitytte

kansoihin, joista yhdistyy ihmiskunta, täytyy teidän itsenne olla

olemassa kansana. Yhteys saattaa syntyä vain yhdenvertaisten kesken,

eikä teillä ole tunnustettua kokonaisolemusta.

Ihmiskunta on suuri armeija, joka on lähtenyt liikkeelle valloittamaan

tuntematonta maata mahtavalta ja varovaiselta viholliselta. Kansat ovat

tämän armeijan eri osastoja ja rykmenttejä. Jokaisella on sille uskottu

asema, jokaisella oma tehtävänsä suoritettavanaan, ja yhteinen voitto

riippuu siitä tarkkuudesta, millä eri tehtävät toimitetaan. Ei pidä

häiritä taistelujärjestystä. Älkää hyljätkö lippua, jonka Jumala on

teille antanut. Olkaa missä hyvänsä, minkä kansan keskuuteen olosuhteet

lienevätkin teidät ajaneet, taistelkaa sen kansan vapauden puolesta,

jos aika sitä vaatii.

Mutta taistelkaa italialaisina, niin että vuodattamastanne verestä

kasvaa kunniaa ja rakkautta ei ainoastaan teille, vaan myöskin

kansallenne. Ja olkoon teidän sielunne ainainen ajatus aina suunnattuna

Italiaan, olkoot teidän elämänne kaikki työt Italian arvoisia, ja

olkoon se lippu, jonka alle te asetutte työskentelemään ihmiskunnan

hyväksi, Italian lippu. Älkää sanoko _minä_, sanokaa _me_. Olkoon

jokainen maansa ruumiistus, ja olkoon sekä tehköön hän itsensä

vastuunalaiseksi kansalaistovereittensa puolesta. Oppikoon jokainen

teistä toimimaan siten, että hänessä ihmiset kunnioittaisivat ja

rakastaisivat hänen maatansa.

Teidän isänmaanne on yksi ja jakamaton. Aivan kuin perhe ei voi iloita

yhteisen pöydän ympärillä, jos joku sen jäsenistä on kaukana poissa,

veljiensä rakkauden piiristä pois riistettynä, niin ei teilläkään saa

olla iloa eikä rauhaa niin kauan kuin osakaan siitä alueesta, missä

teidän kieltänne puhutaan, on erillään kansakunnasta.

Teidän isänmaanne on merkki tehtävästä, jonka Jumala on antanut teidän

täytettäväksenne ihmiskunnan keskuudessa. _Kaikkien_ sen poikien

kyvyt ja voimat on liitettävä yhteen tämän kutsumuksen täyttämiseksi.

Määrätty luku yhteisiä velvollisuuksia ja oikeuksia kuuluu jokaiselle,

ken toisten kansojen kysymyksen: "Kuka olet?" vastaa: _Olen

italialainen_.

Noita oikeuksia ja velvollisuuksia saattaa edustaa vain yksi _ainoa_,

teidän äänestyksenne tulokseen perustuva valta. Maalla täytyy

siis olla vain yksi hallitus. Poliitikot, jotka sanovat itseään

"federalisteiksi", ja jotka tahtovat perustaa Italiassa eri valtioiden

veljesliiton, hajoittavat maan, ymmärtämättä ykseyden aatetta. Ne

valtiot, joihin Italia nyt on jaettu, eivät ole oman kansan luomia, ne

ovat ruhtinaiden tai vierasten valloittajien laskelmien ja vallanhimon

tuloksia, eikä niillä ole muuta tarkoitusta kuin paikallisten ylimysten

turhamaisuuden tyydyttäminen, koska he tarvitsevat pikemmin ahdasta

piiriä kuin suurta maata.

Se, minkä te kansana olette luoneet, kaunistaneet ja pyhittäneet

lemmellänne, ilollanne, suruillanne ja verellänne, on kaupunki,

kunta, ei maakunta tai valtio. Kaupungissa, kunnassa, jossa isänne

lepäävät ja jossa teidän lapsenne tulevat elämään, missä te harjoitatte

taipumuksianne ja persoonallisia oikeuksianne, siellä elätte te

elämäänne, elätte _yksilöinä_. Te voitte jokainen sanoa kaupungistanne

samaa, mitä venezialaiset omastaan: _Venezia la xe nostra: l'avemo

fatta nu_.[4] Kaupungissanne tarvitsette te _vapautta_ niin kuin te

isänmaassanne tarvitsette _yhteyttä_. Kunnan vapaus ja isänmaan ykseys

-- olkoon se siis teidän uskontunnustuksenne. Älkää sanoko Roma ja

Toscana, Roma ja Lombardia, Roma ja Sicilia; sanokaa Roma ja Firenze,

Roma ja Siena, Roma ja Legnano ja niin läpi kaikkien Italian kuntien.

Kaikki muut jaoitukset ovat teennäisiä, eikä niitä vahvista teidän

kansallinen perintätietonnekaan.

Isänmaa on vapaiden ja yhdenvertaisten miesten toveruusliitto, joita

lähentää toisiinsa veljellinen yhteistyö samaa päämäärää kohti.

Teidän täytyy tehdä se sellaiseksi ja säilyttää se sellaisena. Maa ei

ole ryhmä, se on _yhdyskunta_. Oikeata maata ei ole olemassa ilman

yhtenäistä oikeutta. Se ei ole mikään oikea isänmaa, missä tuon lain

yhtenäisyyttä loukkaavat luokat, etuoikeudet ja erivertaisuus --

missä suuren yksilömäärän voimia ja kykyjä sorretaan tai pidetään

toimettomina --, missä ei ole tunnustettua, hyväksyttyä ja kaikkien

kehittämää yhteisperiaatetta. Asiain tilan sellaisena ollessa ei voi

olla kansakuntaa eikä kansaa, vaan ainoastaan joukko, satunnainen

ihmisryhmä, jonka olosuhteet ovat vieneet yhteen ja taas toiset

olosuhteet erottavat.

Isänmaanne nimessä tulee teidän lakkaamatta taistella kaikkia

etuoikeuksia, kaikkea eriarvoisuutta vastaan siinä maassa, joka on

nähnyt teidän syntyvän. Vain yksi etuoikeus on laillinen -- neron

etuoikeus, kun nero ilmautuu kuntoon liittoutuneena, mutta se on

etuoikeus, jonka Jumala, eivätkä ihmiset, myöntää. Ja kun te sen

tunnustatte ja seuraatte sen ohjeita, tunnustakaa se vapaasti seuraten

omaa järkeänne ja omaa valintaanne. Mikä hyvänsä etuoikeus, joka vaatii

teitä alistumaan voiman tai perinnöllisyyden nimessä, tai oikeus, joka

ei ole yhteisoikeutta, on anastusta ja väkivaltaa, ja teidän tulee

taistella sitä vastaan ja koettaa tehdä se tyhjäksi. Olkoon isänmaanne

teidän temppelinne. Jumala sen huipulla, yhdenvertainen kansa sen

perustana. Älkää hyväksykö mitään muuta tunnuslausetta, mitään muuta

siveellistä lakia, jollette tahdo häväistä maatanne ja itseänne.

Asettakaa olemassaolonne asteettaisen järjestelyn toisarvoiset lait

tuon ylimmän lain asteettaiseksi sovelluttamiseksi.

Ja että niistä tulisi sellaisia, on välttämätöntä, että _kaikki_

ottaisivat osaa työhön niitä laadittaessa. Lait, jotka vain osa

kansalaisia on laatinut, eivät koskaan saata ihmisten ja asioiden

luonteen vuoksi kuvastaa muuta kuin juuri sen osan pyrkimyksiä ja

toiveita. Ne eivät edusta koko maata, vaan sen kolmatta tai neljättä

osaa, luokkaa tai piiriä. Lain pitää tuoda ilmi yleiset pyrkimykset,

edistää yhteistä hyvää, vastata kansakunnan sydämen vaatimukseen.

Koko kansan tulee siis, suorasti tai epäsuorasti? olla lainsäätäjänä.

Antaessanne tämän tehtävän muutamille harvoille, asetatte te jonkun

luokan itsekkyyden isänmaan sijalle, joka on _kaikkien_ luokkien liitto.

Isänmaa ei ole ainoastaan määrätty alue; tuo rajoitettu maa-alue on

vain sen pohja. Isänmaa on se aate, mikä tuolta pohjalta kohoaa, se on

rakkauden tunne, toveruusvaisto, mikä sitoo yhteen kaikki tuon alueen

lapset. Niin kauan kuin joku yksityinen teidän veljienne joukossa ei

ole omalla äänioikeudella edustettu kansallisen elämän kehityksessä,

niin kauan kuin joku yksityinen kasvaa oppia saamatta opin saaneiden

joukossa, niin kauan kuin joku toimintahaluinen ja kykenevä yksilö

kituu köyhyydessä, työnpuutteessa -- ei teillä ole sellaista isänmaata

kuin pitäisi, kaikkien isänmaata kaikille. _Äänioikeus, kasvatus, työ_,

siinä kansakunnan päätuet! Älkää levätkö, ennenkuin teidän kätenne ovat

vahvasti pystyttäneet ne!

Ja kun ne ovat pystytetyt, kun jokainen teistä saa olla varma sekä

ruumiillisesta että sielullisesta ravinnosta; kun te, vapaasti

yhtyneinä, kierrätte oikean kätenne kuin veljet rakkaan äidin kaulaan,

edistytte kauniissa, pyhässä yksimielisyydessä omien kykyjenne

kehitystä ja Italian tehtävän täyttymistä kohti, muistakaa silloin,

että tuo tehtävä on Euroopan siveellisen ykseyden toteuttaminen;

muistakaa niitä äärettömiä velvollisuuksia, jotka se teille asettaa.

Italia on ainoa maa, joka kahdesti on lausunut suuren sanan erillisten

kansakuntien yhtymisestä. Ensiksi silloin, kun teidän valloittavat

kotkanne kulkivat tunnetun maailman päästä päähän valmistaen sitä

yhdistymiselle, tuoden muassaan sivistyslaitoksia. Toisen kerran, sen

jälkeen kuin luonnon ja suurten muistojen voima ja hengellinen innostus

oli kukistanut itse pohjoismaiset valloittajatkin, ja Italian olemus

ruumiistui paaviudessa ja ryhtyi juhlalliseen kutsumukseen, jonka se

jo vuosisatoja sitten on hyljännyt -- saarnaamaan sielujen ykseyttä

kristillisen maailman kansoille. Nyt on meidän Italiallemme aukenemassa

kolmas kutsumus, yhtä paljon laajempi kuin entinen, kuin Italian kansa,

vapaa ja yhtynyt isänmaa, jota te ryhdytte perustamaan, on oleva

suurempi ja mahtavampi kuin Caesarien tai paavien maailmanvalta. Tuon

tehtävän aavistus kuohuttaa Eurooppaa ja kääntää kahlittujen kansojen

katseet ja ajatukset Italiaa kohti.

Velvollisuutenne isänmaatanne kohtaan ovat suhteelliset tämän tehtävän

korkeuteen. Teidän on pidettävä se puhtaana itsekkyydestä, vapaana

vääryyden ja tuon poliittisen jesuitismin tahroista, jota sanotaan

diplomatiaksi.

Maan hallituksen tulee teidän työnne avulla olla perustettu

periaatteiden kunnioitukselle, ei hyödyn ja tilaisuuden epäjumalan

palvelukselle. Euroopassa on maita, joissa vapaus on pyhitetty laeilla,

mutta joissa sitä järjestelmällisesti loukataan niitä; ihmisiä, jotka

sanovat: "Totuus on seikka sinänsä, hyöty toinen; teoria on seikka

sinänsä, käytäntö toinen." Nuo maat saavat ehdottomasti sovittaa

erehdyksensä pitkänä eristyskautena, sorron ja anarkian vallitessa.

Mutta te tunnette oman maanne tehtävän ja kuljette toista tietä. Teidän

työstänne tulee Italialla olemaan yhden taivaisen Jumalan ohella yksi

ainoa totuus, yksi ainoa usko, yksi ainoa poliittisen elämän laki maan

päällä. Sen rakennuksen harjalle, joka on komeampi kuin Capitolio

tai Vatikaani, ja jonka Italian kansa tulee kohottamaan, nostatte te

vapauden ja yhteisyyden lipun, niin että se loistaa kaikkien kansojen

katseissa, ja sitä ette te enää koskaan laske alas hirmuhaltijoiden

pelosta tai päivän ansion halusta.

Teillä tulee olemaan rohkeutta niinkuin teillä on uskoa. Te tulette

lausumaan korkealla äänellä maailmalle ja niille, jotka nimittävät

itseään tämän maailman herroiksi, ne ajatukset, jotka värisevät Italian

sydämessä. Te ette koskaan saa kieltää sisarkansojanne. Isänmaan

elämän tulee teidän avullanne kasvaa kauneudessa ja voimassa, vapaana

orjamaisesta pelosta ja epäilyksen epäröimisestä, pitäen _perustanaan_

kansaa, _ohjeenaan_ periaatteittensa loogillisesti johdetuita ja

tarmokkaasti sovellettuja seurauksia, _voimanaan_ kaikkien voimaa,

_toimeentulonaan_ kaikkien huojennusta, _päämääränään_ sen tehtävän

täyttämistä, jonka Jumala on sille antanut. Ja koska te olette

valmiit kuolemaan ihmiskunnan puolesta, tulee teidän isänmaanne elämä

kuolemattomaksi.