Laki.
Te elätte. Siis on teillä myös elämän laki. Ei ole elämää ilman
lakia. Kaikki mitä on, on olemassa jollakin määrätyllä tavalla,
määrätyillä ehdoilla, määrättyä lakia seuraten. Mineraaleja johtaa
ryhmityslaki, kasvun laki johtaa kasveja, liikuntolaki tähtiä, ja laki
hallitsee teitä ja teidän elämäänne -- laki, joka on sitä jalompi ja
korkeampi mitä ylempänä te olette kaikkia muita luotuja maan päällä.
Kehittyä, toimia, elää lakinne mukaan on teidän ensimäinen ja ainoa
velvollisuutenne.
Jumala on antanut teille elämän. Siis on Jumala antanut teille lainkin.
Jumala on ihmisrodun ainoa lainsäätäjä. Hänen lakinsa on ainoa,
jota teidän tulee totella. Ihmiselliset lait ovat elinvoimaisia ja
hyviä vain siinä määrin kuin ne sopeutuvat siihen selittäen sitä ja
sovelluttaen sen käytäntöön. Ne ovat taas huonoja aina, kun ne ovat
ristiriidassa sen kanssa tai eroavat siitä; ja silloin ei ainoastaan
oikeutenne, vaan velvollisuutennekin vaatii olemaan niitä tottelematta
ja hävittämään ne. Se joka paraiten selittää ja inhimillisiin
tapauksiin sovittaa Jumalan lakia on teidän laillinen johtajanne.
Rakastakaa ja seuratkaa häntä. Mutta paitsi Jumalaa ei teillä voi,
eikä saa olla, häntä pettämättä ja häntä vastaan kapinoimatta, toista
_käskijää_.
Teidän elämänne lain, Jumalan lakien _tuntemisessa_ piilee
moraalin peruste, teidän töittenne ja velvollisuuksienne ohje ja
vastuunalaisuutenne mitta. Se on myöskin puolustajanne vääriä lakeja
ja mielivaltaa vastaan, jos joko yksi tai useat ihmiset koettavat
sortaa teitä. Sitä tuntematta ette voi vaatiakaan _ihmisen_ nimeä tai
oikeuksia. Kaikkien oikeuksien alkuperä on laissa, ja niin kauan kuin
te ette vetoa siihen olette te joko sortovaltiaita tai orjia; ei muuta!
Olette sortajia, jos olette voimakkaita; muiden voiman orjuuttamia, jos
olette heikkoja. Ollaksenne _ihmisiä_ tulee teidän tuntea laki, joka
erottaa ihmisluonteen eläinten, kasvien, mineraalien luonteesta, sekä
toimia sen mukaan.
Kuinka opimme sen tuntemaan?
Tämän kysymyksen on ihmiskunta kaikkina aikoina tehnyt kaikille niille,
jotka ovat lausuneet sanan _velvollisuus_, ja tähän päivään saakka ovat
vastaukset olleet erilaisia.
Eräät ovat vastanneet osoittamalla lakikokoelmaa, kirjaa, sanoen:
"Tähän sisältyy koko siveellinen laki." Toiset ovat sanoneet:
"Kysyköön jokainen omalta sydämeltään; siellä piilevät hyvän ja pahan
määritelmät." Toiset taas ovat vedonneet yleiseen oikeudentuntoon,
hyljäten yksityisen arvostelukyvyn, ja selittäneet, että "missä
ihmiskunta on yhtä mieltä jostakin uskomasta, siellä on tuo uskoma
tosi".
He erehtyvät kaikki. Ja ihmissuvun historia julistaa,
vastaansanomattomilla syillä, kaikki vastaukset mahdottomiksi.
Ne, jotka vakuuttavat kirjasta, tai yhden ainoan ihmisen huulilta
lukevansa koko siveellisen lain, ne unohtavat, ettei ole ainoatakaan
lakikokoelmaa, jota ei ihmiskunta vuosisatojakin siihen uskottuaan
olisi hyljännyt hakeakseen ja julistaakseen toista, ja ettei ainakaan
nykyään ole syytä uskoa, että ihmiskunta muuttaisi menettelytapaansa.
Niiden, jotka väittävät, että _yksilön_ tajunta sellaisenaan olisi
_oikean_ ja _väärän_, siis myöskin hyvän ja pahan ohje, tulee muistaa,
ettei yhdestäkään uskonnosta, oli se miten pyhä hyvänsä, ole puuttunut
kerettiläisiä, puhumattakaan eriuskolaisista, jotka aina ovat nopeita
vakaumuksella käymään marttyyrikuolemaan oman oikeudentajuntansa
nimessä. Nykyään hajaantuu protestanttinen oppi tuhansiin lahkoihin
ja alalahkoihin, jotka kaikki perustuvat _yksilön oikeudentajuntaan_.
Kaikki ovat ne valmiit katkeraan keskinäiseen taisteluun ja tukevat
uskonanarkiaa, joka on sen eripuraisuuden ainoa todellinen lähde, mikä
nykyään valtiollisesti ja yhteiskuunallisesti rasittaa Euroopan kansoja.
Ja toiselta puolen tulee niiden, jotka kieltävät yksityisen tajunnan
todistuksen vedoten koko ihmiskunnan yksimielisyyteen johonkin uskomaan
nähden, muistaa, että kaikki nuo suuret aatteet, jotka ovat kohottaneet
ihmiskuntaa, alussa esiintyivät vastustaen sitä, minkä ihmiskunta
hyväksyi, ja että niitä julistivat henkilöt, joita ihmiskunta pilkkasi,
ahdisti, ristiinnaulitsi.
Näistä ohjeista ei siis _yksikään_ riitä hankkimaan _Jumalan lain
totuuden_ tuntemusta. Ja kuitenkin on yksilön tajunta pyhä, ihmiskunnan
yleinen hyväksyminen on pyhä, ja se, joka jättää kysymättä neuvoa
jommaltakummalta, luopuu totuuden tuntemisen oleellisesta keinosta.
Tähänastinen, yleinen erehdys on ollut se, että on tahdottu liittää
totuus yhteen ainoaan näistä keinoista. Seurauksiltaan ratkaiseva
ja mitä turmiollisin erehdys, koska se ei saata määrätä yksityisen
tajuntaa ainoaksi totuuden ohjeeksi anarkiaan lankeamatta, eikä voi
määrätyllä hetkellä vedota yleisen yksimielisyyden peruuttamattomaan
tuomioon tukahuttamatta inhimillistä vapautta, syöksymättä suoraa päätä
hirmuvaltiuteen.
Mainitsemme nämä esimerkit osoittaaksemme, kuinka näille ensimäisille
perustuksille rakentuu lujemmin kuin luulisikaan koko yhteiskunnallinen
rakennus. Ja niin ovat ihmiset saman erehdyksen vallassa järjestäneet
valtiollisen yhteiskunnan, toiset kunnioittamalla ainoastaan
_yksityisen_ oikeuksia, unohtaen täydellisesti yhteiskunnan kasvattavan
tehtävän, toiset taas _yhteiskunnallisten_ oikeuksien nojalla uhraten
yksilön vapauden ja toimintavallan.[1] Ranska, suuren vallankumouksensa
jälkeen, ja etenkin Englanti osoittavat meille, kuinka edellinen
järjestelmä johtaa vain eriarvoisuuteen ja enemmistön sortoon.
Kommunismi taas, jos se milloinkaan saattaisi muuttua tosiasiaksi,
osoittaisi, kuinka jälkimäinen tuomitsee yhteiskunnan kivettymään,
riistäen siltä kaiken liikunnan ja kaiken edistymiskyvyn.
Niinpä edelliset, ottaen huomioon vain niin sanotut _yksilön_
edut, ovat järjestäneet tai pikemmin saattaneet epäjärjestykseen
taloudellisen järjestelmän, asettaen sen ainoaksi perusteeksi
rajattoman, _vapaan kilpailun_ teorian, kun taas jälkimäiset, jotka
ottivat huomioon vain _yhteiskunnallisen_ yhteyden, tahtoisivat siirtää
hallitukselle kaikki valtion tuotantovoimat. Siinä kaksi käsityskantaa,
joista edellinen on antanut meille kaikki anarkian varjopuolet;
jälkimäinen taas johtaisi paikoillaan pysymiseen ja kaikkiin
hirmuvallasta johtuviin onnettomuuksiin.
Jumala on antanut teille tovereittenne yleisen hyväksymisen ja
omantuntonne kuin siiviksi, joilla voitte kohota niin lähelle
häntä kuin mahdollista. Miksi tahdotte itsepäisesti silpoa toisen?
Miksi tahdotte eristäytyä ja erottautua maailman yhteydestä? Miksi
tahdotte tukahuttaa ihmiskunnan äänen? Molemmat ovat pyhiä; Jumala
puhuu molemmissa. Missä hyvänsä ne kohtaavat toisensa, missä hyvänsä
omantuntonne ääntä tukee ihmiskunnan mielipiteen kannatus, siellä on
Jumala; silloin tiedätte varmasti tavanneenne totuuden. Edellinen
varmentaa jälkimäisen.
Jos teidän velvollisuutenne olisivat vain kielteisiä, jos tehtävänne
olisi ainoastaan _olla tekemättä pahaa_, olla vahingoittamatta
veljiänne, ehkäpä riittäisi omantuntonne äänikin, sillä kannalla, missä
vähemmänkin sivistyneet nyt ovat, johtamaan teitä. Te olette syntyneet
hyvään, ja joka kerta kun te toimitte suorastaan _lainvastaisesti_,
joka kerta kun teette sellaista, mitä ihmiset sanovat _rikokseksi_,
on teissä jotakin, mikä syyttää teitä kuin moittiva ääni, jonka
voitte salata toisilta, mutta ette itseltänne. Teidän tärkeimmät
velvollisuutenne ovatkin myönteisiä. _Toimettomuus_ ei riitä, täytyy
_toimia_. Ei ole kylliksi se, että te tyydytätte itseänne ollen
rikkomatta lakia; teidän tulee toimia _lain mukaan_. Ei riitä olla
_vahingoittamatta_, tulee _hyödyttää_ veljiään. Liiankin usein tähän
saakka on moraali esiintynyt ihmisille pikemmin kielteisessä kuin
myönteisessä muodossa. Lain selittäjät ovat sanoneet: "älä varasta,
älä tapa!" Harva, tuskinpa kukaan on näyttänyt heille ne velvoitukset,
jotka kuuluvat heille ihmisinä ja sen, kuinka he voivat hyödyttää
lähimäisiään ja Jumalan luomia tarkoituksia. Tämä on siis moraalin
ensimäinen tarkoitus, eikä yksilö, joka kuuntelee ainoastaan oman
oikeustajuntansa ääntä, voi milloinkaan päästä siihen.
Yksilön oikeudentunto puhuu hänen _kasvatuksensa_, hänen
harrastustensa, tapojensa ja intohimojensa kieltä. Villin irokeesin
omatunto puhuu toisenlaista kieltä kuin 1800-luvun sivistyneen
eurooppalaisen. Vapaan miehen omatunto luo hänelle velvollisuuksia,
joita orjan tajunta ei saata arvatakaan.
Kyselkääpä köyhältä piemontilaiselta tai lombardialaiselta
päivätyöläiseltä, jonka ainoana moraalin julistajana on ollut halpa
pappi, jonka ainoana, suvaittuna lukemisena, jos hän edes osaa lukea,
on ollut itävaltalainen katkismus; kysykääpä häneltä, niin hän vastaa,
että ankara työ millä palkalla hyvänsä perheen elättämiseksi, rajaton
lakeihin alistuminen tutkimatta, minkälaisia ne ovat, sekä eläminen
toisia vahingoittamatta ovat hänen velvollisuutensa. Sille, joka
puhuisi hänelle velvollisuuksista, jotka yhdistävät hänet isänmaahan
ja ihmiskuntaan, sille, joka sanoisi hänelle: "Te vahingoitatte
tovereitanne suostuessanne tekemään työtä alhaisemmalla palkalla kuin
työn arvo on, te rikotte Jumalaa ja kuolematonta sieluanne vastaan
tottelemalla vääriä lakeja", vastaisi hän kuin mies, joka ei käsitä
kysymystä, nostaen hämmästyneenä kulmiaan. Kysykääpä italialaiselta
työmieheltä, jolle paremmat olosuhteet ja seurustelu älyltään
kehittyneempien ihmisten kanssa ovat opettaneet osan totuutta, vastaa
hän teille, että hänen isänmaansa on sorretussa asemassa, että hänen
toverinsa ovat _väärin_ tuomitut elämään aineellisessa ja siveellisessä
kurjuudessa, ja että hän tuntee tarvetta huutaa vastalauseensa, mikäli
hänen voimistaan riippuu, tuolle vääryydelle.
Kuinka saattaa omantunnon ääni puhua niin suuresti eroavalla tavalla
kahdelle saman ajan ja saman kansan yksilölle? Minkä tähden löydämme
kymmenen oleellisesti samaan ryhmään kuuluvan yksilön keskuudesta,
jotka kannattavat ihmisrodun kehitystä ja edistystä, kymmenen eri
mielipidettä siitä, kuinka usko on muutettava toiminnaksi, kymmenen eri
käsitystä _velvollisuudesta_? Silminnähtävästi ei yksityisen omantunnon
ääni riitä, kaikissa tilanteissa, muutta ohjeetta, elävöittämään
lakia hänelle. Tajunta riittää vain selvittämään teille, että laki
on olemassa, ei millainen se on, se riittää selvittämään, että
teillä on velvollisuuksia, ei millaisia nuo velvollisuudet ovat. Sen
vuoksi on ihmiskunnan keskuudessa aina ollut marttyyrejä, oli sitten
itsekkyys miten paljon voitolla hyvänsä. Mutta kuinkahan lukuisia
ovat ne marttyyrit, jotka ovat uhranneet elämänsä luuloteltujen
velvollisuuksien vuoksi, nyt kaikille selvinneiden erehdysten hyväksi!
Teidän tietoisuutenne tarvitsee siis opasta, valoa, joka hälventäisi
teitä ympäröivän pimeyden, ohjetta, joka vahvistaisi sitä ja ohjaisi
vaistojanne. Ja tuo ohje on _ihmisyyden järki_.
Jumala on antanut _järjen_ teille kaikille, että kasvattaisitte sitä
tuntemaan hänen lakinsa. Nykyään anastaa teiltä kurjuus, vuosisatojen
juurtuneet erehdykset ja isäntienne tahto sen kasvattamisen
mahdollisuudenkin. Ja sen vuoksi on teidän välttämättömästi murrettava
nuo esteet voimalla. Mutta vaikkapa nuo esteet olisivatkin raivatut
pois, ei yhdenkään teidän järkenne riittäisi käsittämään Jumalan lakia,
jollei se nojaisi ihmiskunnan järkeen. Teidän elämänne on lyhyt, teidän
yksilölliset kykynne heikot, voimattomat ja kaipaavat tukipistettä.
Niinpä on Jumala asettanut rinnallemme olennon, jonka elämä on jatkuva,
jonka kyvyt kerääntyvät summaksi kaikkien niiden yksilöllisten kykyjen
määrästä, mitä ehkä neljäntoista vuosisadan kuluessa on kehitetty;
olennon, joka yksilöiden erehdysten ja rikosten keskellä yhä kasvaa
viisaudessa ja siveydessä; olennon, jonka kehitykseen Jumala on
kirjoittanut ja kaikkina aikoina kirjoittaa rivin laistaan.
Se olento on Ihmiskunta.
_Ihmiskunta_, niinkuin eräs ajattelija viime vuosisadalla on sanonut,
_on ihminen, joka lakkaamatta oppii_. Yksilöt kuolevat, mutta ei
totuuden määrä, minkä he ovat ilmituoneet; se hyvyyden paljous, mitä he
ovat tehneet, ei mene hukkaan heidän poistuessaan: ihmiskunta kokoaa
sen, ja ihmiset, jotka kulkevat heidän hautojensa yli, käyttävät
sitä hyödykseen. Joku meistä syntyy tänään aatteiden, uskomusten
piirissä, joita koko edeltävä ihmiskunta on muodostellut, ja jokainen
meistä tuopi, tietämättäänkin, enemmän tai vähemmän tärkeän aineksen
tulevaisuuden ihmiskunnan elämään. Ihmiskunnan sivistys kasvaa,
niinkuin kohoavat Itämailla nuo pyramiidit, joihin jokainen matkustaja
lisää kiven. Me kuljemme ohi, päiväkauden kestävällä vaelluksellamme,
kutsuttuina samalla täydentämään yksityistä sivistystämme. Niin
edistyy koko ihmiskunnankin sivistys maan päällä. Jumalan tarkoitus,
mikä väläyksinä esiintyy meissä jokaisessa, kehittää hitaasti,
asteettaisesti, jatkuvasti ihmiskuntaa. Ihmiskunta on Jumalan elävä
sana. Jumalan henki hedelmöittää sen, ja tulee ilmi siinä yhä
puhtaampana, yhä tarmokkaampana, ajanjaksosta ajanjaksoon, joskus
yksilön, joskus kansan välityksellä. Työstä työhön, uskosta uskoon
saa ihmiskunta vähitellen yhä selvemmän käsityksen omasta elämästään,
omasta kutsumuksestaan, Jumalasta ja hänen laistaan.
Jumala tulee ihmiskunnassa lihaksi _vähitellen_. Jumalan laki on yksi
niinkuin Jumalakin. Mutta meille se selviää kappale kappaleelta, rivi
riviltä, mitä enemmän edeltävien sukupolvien kasvattavaa kokemusta
kokoontuu, mitä enemmän kasvaa laajuudessa ja tarmossa _yhteys_
rotujen, kansojen, yksilöiden välillä. Ei yksikään ihminen, ei mikään
kansa, ei ainoakaan vuosisata voi väittää selvittäneensä sitä kokonaan.
Vain yhtynyt ihmiskunta voi selvittää siveellisen lain, ihmiskunnan
elämän lain, kun kaikki voimat, kaikki kyvyt, joista ihmisluonne on
koottu, ovat suunnatut toimintaan. Mutta sen ohella opettaa meille se
ihmiskunnan osa, joka on päässyt kauimmas sivistyksessä, kehityksellään
osia siitä laista, jota me haimme. Sen historiasta luemme me Jumalan
tarkoitukset, sen tarpeista omat _velvollisuutemme_, velvollisuudet,
jotka muuttuvat tai paremmin sanoaksemme kasvavat tarpeitten mukaan,
koska meidän ensimäinen velvollisuutemme on avustaa ihmiskunnan nousua
sille sivistyksen ja parannuksen asteelle, jonka Jumala ja kulunut aika
ovat sille valmistaneet.
Jos te siis haluatte tulla tuntemaan Jumalan lain, täytyy teidän paitsi
omaan tietoisuuteenne vedota myöskin ihmiskunnan omaantuntoon ja
hyväksymiseen. Tunteaksenne omat velvollisuutenne, on teidän otettava
selkoa ihmiskunnan samanaikuisista tarpeista. Moraalin edistyminen on
asteettaista niinkuin ihmissuvun ja teidänkin kuntonne. Kristinuskon
siveysoppi ei ole samanlainen kuin pakanallisten aikojen, meidän
aikamme moraali ei ole sama kuin kahdeksantoista vuosisataa sitten.
Nykyään pyrkivät teidän isäntänne salaamaan teiltä velvollisuutenne
samoinkuin ihmiskunnan tarpeet, erottamalla teidät uusista
luokista, kieltämällä teitä yhtymästä, alistamalla sanomalehdistön
kaksinkertaisen sensuurin alaiseksi. Ja kuitenkin voitte te, jos
tahdotte, ennen sitäkin aikaa, jolloin kansakunta opettaa teille
ilmaiseksi yleissivistävissä kouluissa ihmiskunnan entistä historiaa ja
sen nykyisiä tarpeita, hankkia osittaisia tietoja edellisistä ja arvata
jälkimäiset.
Ihmiskunnan nykyiset tarpeet ilmenevät suuremmalla tai pienemmällä
voimalla, enemmän tai vähemmän epätäydellisesti, niissä tapauksissa,
joita joka päivä sattuu maissa, missä liikkumattomuus ja hiljaisuus ei
ole aivan ehdoton laki. Mikäpä kieltäisi teitä niitä tietämästä? Mikä
väkivaltaisen epäilyksen voima voisi pitemmän aikaa estää miljoonia
ihmisiä, joista hyvin useat matkustavat Italian rajojen ulkopuolella
taas palatakseen, tietämästä mitä Euroopassa tapahtuu? Jos julkiset
yhdistykset ovat kielletyt teiltä Italiassa, kukapa voisi estää
salaisia seuroja, jos ne välttävät ulkonaisia merkkejä ja monimutkaisia
järjestöjä, muodostaen vain veljellisen ketjun, joka ulottuu maasta
maahan, lopulta koskettamasta jotakin rajan monilukuisista pisteistä?
Tapaattehan kaikkialla maa- ja merirajalla omia ystäviänne ja
kansalaisianne, miehiä, jotka teidän isäntänne ovat karkoittaneet,
koska he halusivat auttaa teitä, miehiä, jotka tahtovat olla totuuden
sanansaattajia keskuudessanne, jotka kertovat teille mielihalulla
sen, mitä he opinnoilla ja maanpaon surullisella helppoudella ovat
saaneet tietää ihmiskunnan vaiheista ja sen nykyisistä pyrkimyksistä.
Kuka voi estää teitä saamasta jotakin niistä kirjoituksista, joita
teidän veljenne painattavat teitä varten maanpaossa, jos te vain
itse haluatte niitä? Lukekaa niitä ja polttakaa ne, niin että teidän
isäntienne lähettämät urkkijat eivät keksisi niitä teidän käsissänne,
tehdäkseen sen perusteella syytöksen teidän perhettänne vastaan.
Avustakaa meitä tarjouksillanne laajentamaan toiminta-alueitamme,
laatimaan ja painattamaan teitä varten yleisen ja teidän isänmaanne
historian oppikirjoja. Auttakaa meitä avaamalla uusia pääsyteitä, että
ne voisivat levitä mahdollisimman laajalle.
Olkaa varmoja siitä, ettette opetuksetta saata oppia tuntemaan
velvollisuuksianne ja että yhteiskunnalle, eikä teille, jää kaikki
vastuu jokaisesta oikeuden loukkauksesta, koska se kerran kieltää
teiltä kaiken opetuksen. Teidän vastuunalaisuutenne alkaa siitä
päivästä, kun teille tarjotaan tilaisuutta oppiin ja te lyötte
sen laimin; siitä päivästä, kun teille ilmautuu keinoja kukistaa
yhteiskunta, mikä tuomitsee teidät tietämättömyyteen, ettekä
aio käyttää niitä. Te ette ole syyntakeisia, koska te olette
tietämättömiä. Te olette syyntakeisia silloin, kun te alistutte jäämään
oppimattomiksi, koska, kun teidän tajuntanne ilmaisee teille, ettei
Jumala ole antanut teille lahjoja käskemättä kehittää niitä, kuitenkin
annatte kaikkien järjenlahjojenne nukkua sielussanne, -- koska
tietäessänne, ettei Jumala ole voinut antaa teille totuuden rakkautta
näyttämättä keinoja sen seuraamiseksi, te epätoivoisina ette haekaan
sitä ja hyväksytte tutkimatta oikeaksi sen, mitä mahtimiehet ja heidän
lahjomansa papit teille totuutena esittävät.
Jumala, _ihmiskunnan isä ja opettaja_, ilmaisee ihmisille lakinsa
aikojen kuluessa. Kysykää neuvoa ihmiskunnan vaiheilta -- teidän
tovereittenne neuvonantajalta -- ei yhden vuosisadan rajoitetulta
alalta tai yhden ajattelijakoulun opeista, vaan kaikilta vuosisadoilta
ja kuolleilta sekä eläviltä ihmisiltä. _Aina kun teidän tajuntanne ääni
on sopusoinnussa ihmiskunnan yleisen äänen kanssa, saatte olla varmat
totuudesta, tietäen varmasti tuntevanne rivin Jumalan laista_.
_Me uskomme ihmiskuntaan, Jumalan lain ainoaan tulkkiin maan
päällä_. Ja ihmiskunnan äänestä, kun se on sopusoinnussa
oikeustajuntamme kanssa, johdamme me sen, mitä nyt aiomme puhua teille
velvollisuuksistanne.