II

Jumala.

Teidän _velvollisuuksienne_ alkulähde on Jumalassa. Teidän

velvollisuutenne määritelmät löydätte hänen laistaan. Hänen lakinsa

asteettainen julkituominen ja käytäntöön sovittaminen on ihmiskunnan

tehtävä.

Jumala on. Meidän ei tarvitse, emmekä tahdokaan todistaa sitä. Sen

yrittäminen saattaisi tuntua herjaukselta, kieltäminen hulluudelta.

Jumala on, koska mekin olemme olemassa. Jumala elää meidän

omassatunnossamme, ihmiskunnan omassatunnossa, meitä ympäröivän

maailman kaikkeudessa. Meidän tietoisuutemme huutaa hänen puoleensa

surun tai ilon ylevimpinä hetkinä. Ihmiskunta on saattanut muunnella,

häväistä, mutta ei koskaan poistaa hänen pyhää nimeään.

Maailman kaikkeus ilmaisee hänet sopusoinnullaan, lakiensa ja

ilmiöittensä tarkoituksenmukaisuudella. Teidän joukossanne ei

ole ateisteja, ja jos olisikin, olisivat he pikemmin säälin kuin

kirouksen arvoisia. Se, joka saattaa kieltää Jumalan tähtikirkkaan

yön kimmeltäessä, rakkaimpiensa haudan ääressä, tai marttyyrin

uhrautuvaisuutta katsellessaan, on hyvin onneton tai hyvin rikollinen.

Ensimäinen ateisti oli epäilemättä mies, joka oli salannut rikoksen

muilta ihmisiltä ja pyrki, kieltäen Jumalan, vapautumaan ainoasta

todistajasta, jolta hän ei voinut sitä salata ja tukahuttamaan häntä

tuivertavat omantunnon tuskat. Tai ehkäpä oli hän hirmuhallitsija,

joka oli vapauden ohella ryöstänyt puolet veljiensä sielusta ja koetti

asettaa raa'an _voiman_ kunnioituksen _velvollisuuden_ ja ikuisen

_oikeuden_ uskon sijaan.

Hänen jälkeensä ilmeni silloin tällöin, jonkun kerran vuosisadassa,

miehiä, jotka filosofiset harhat olivat vieneet ateismiin, mutta

heitä oli vähän ja he olivat hyvin häpeissään. Sitten esiintyi meitä

lähellä olevana aikana joukkokuntia, jotka vihasta väärää, tyhmää

Jumala-käsitettä vastaan, minkä joku kasti, tai väkivaltainen voima

oli omaksi hyödykseen sepittänyt, kielsivät Jumalan itsensä, mutta

sitä kesti vain hetken, ja sen hetken kuluessa kunnioittivat he,

niin tarpeellinen oli heille Jumala. Järjen jumalatarta, Luonnon

haltijatarta. Nyt on taas olemassa ihmisiä, jotka inhoavat kaikkea

uskontoa, nähdessään nykyisten uskomusten turmeluksen, eivätkä aavista

tulevien puhtautta. Muttei yksikään heistä uskalla sanoa olevansa

ateisti. On pappeja, jotka häväisevät Jumalan nimen rahallisilla

laskelmillaan tai mahtavien vihaa peljäten. On hirmuvaltijaita,

jotka pilkkaavat sitä huutaen sitä hirmutöittensä tueksi. Mutta

kieltäisimmekö auringon tai sen säteiden maailmankaikkeutta elähyttävän

voiman sen tähden, että sen valo joskus saapuu meille hämärtyneenä ja

likaisten usvien sumentamana? Moittisimmeko vapautta sen tähden, että

pahanilkiset ihmiset saattavat joskus kohottaa sen keskelle anarkian

kummituksen?

Usko Jumalaan loistaa kuolemattomalla valolla kaiken pilkan ja

turmeluksen läpi, millä ihmiset ovat sumentaneet hänen nimeänsä.

Pilkka ja turmelus katoavat niinkuin väkivaltakin katoaa. Jumala

kestää niin kuin _kansakin_, tämä Jumalan kuva maan päällä. Niinkuin

kansa läpi orjuuden, kärsimysten ja kurjuuden valtaa askel askeleelta

tietoisuutta, voimaa, vapautta, niin kohoo Jumalan pyhä nimikin

turmeltuneiden uskojen raunioista sädehtiäkseen puhtaamman, tulisemman

ja järjellisemmän ihannoimisen keskellä.

Minun ei siis tule puhua teille Jumalasta todistaakseni hänen

olemassaolonsa, tai kehoittaakseni teitä häntä palvelemaan. -- Te

palvelette häntä, hänen nimeään mainitsemattakin, joka kerran kun

te _tajuatte elämänne_ ja teitä ympäröivien olentojen _elämän_. --

Mutta minä puhun sanoakseni _kuinka_ teidän tulee palvella häntä,

puhun huomauttaakseni teille erehdyksestä, mikä johtaa useiden teitä

hallitsevien miesten mieliä ja heidän esimerkkinsä mukaan monia

teistäkin -- erehdyksestä, joka on yhtä suuri ja yhtä vaarallinen kuin

ateismi.

Tämä enemmän tai vähemmän silmäänpistävä erehdys on siinä, että Jumala

erotetaan töistään, maasta, jossa teidän on vietettävä yksi elämänne

ajanjakso.

Toiselta puolen sanotaan teille: "Kyllä, Jumala on olemassa, mutta

te voitte vain myöntää sen todeksi ja palvella häntä. Ei kukaan

osaa selittää Jumalan ja ihmisten välillä vallitsevaa suhdetta. Se

on kysymys, josta teidän tietoisuutenne saa sopia Jumalan itsensä

kanssa. Ajatelkaa siitä mitä haluatte, mutta älkää tyrkyttäkö uskoanne

kaltaisillenne, älkää koettako sovittaa sitä tämän maailman asioihin.

Politiikka on seikka sinänsä, uskonto toinen. Älkää sekoittako niitä.

Jättäkää taivaalliset asiat vahvistetulle hengelliselle vallalle, oli

se mikä hyvänsä, säilyttäen itsellenne vapauden olla uskomatta sitä,

jos se teistä näyttää pettävän kutsumuksensa. Antakaa jokaisen ajatella

ja uskoa omalla tavallaan; yhdessä täytyy hoitaa vain maallisia

asioita. Uskotteko te, materialisteina tai spriritualisteina, vapauteen

ja ihmisten yhdenvertaisuuteen? Toivotteko enemmistölle hyvinvointia?

Haluatteko yleistä äänioikeutta? Yhtykää saadaksenne toiveenne

täytetyiksi; sen tähden ei teidän tarvitse käsittää taivaallisia

asioita."

Toisella puolen on taas ihmisiä, jotka sanovat teille:

"Jumala on olemassa. Mutta hän on niin suuri, liian paljon ylempänä

kaikkia luotuja, että te voisitte ihmistöillä saavuttaa hänet. Maa

on tomua. Elämää kestää vain hetkinen. Erottautukaa edellisestä niin

paljon kuin voitte, älkääkä antako jälkimäiselle enempää arvoa kuin

se ansaitsee. Mitä ovat kaikki maalliset edut verrattuina sielunne

iankaikkiseen elämään? Ajatelkaa tätä, kohottakaa katseenne taivaaseen.

Mitäpä väliä sillä on, minkälaisessa asemassa te elätte täällä?

Te olette määrätyt kuolemaan, ja Jumala tulee tuomitsemaan teidät

niiden ajatusten mukaan, jotka olette omistaneet hänelle eikä maalle.

Kärsittekö? Siunatkaa Herraa, joka lähettää teille koettelemuksia.

Maallinen elämä on koetuksen aikaa. Maanpäällä te olette kodittomia.

Halveksikaa sitä ja kohotkaa sen yli. Kärsimysten, kurjuuden ja

orjuuden kautta voitte te palata Jumalan luo, ja pyhittää itsenne

häntä palvelemalla, rukoilemalla, maallisia halveksimalla, uskomalla

tulevaisuuteen, joka korvaa teille runsaasti kaiken."

Näistä, jotka näin puhuvat, eivät edelliset _rakasta_ Jumalaa ja

jälkimäiset eivät _tunne_ häntä.

Sanokaa edellisille: ihminen on yksi. Te ette voi jakaa häntä kahtia

ja siten saada häntä olemaan yhtä mieltä kanssamme periaatteista,

joiden tulisi säännöstää yhteiskunnan järjestely, koska hän eroaa

teistä alkuperänsä, vaiheittensa ja elämäntapansa puolesta täällä

alhaalla. Uskonnot hallitsevat maailmaa. Koska ihmiset Intiassa

_uskovat_ olevansa syntyneet mikä Braman, heidän Jumalansa, päästä,

mikä käsivarresta, mikä jalasta, järjestävät he yhteiskunnan

ihmisajatusten mukaan kasteihin, määräävät yksille perinnöksi henkisen

työn, toisille sodan toimet, kolmansille orjan työt, tuomiten

siten itsensä liikkumattomuuteen, mitä yhä kestää ja on kestävä,

siksi kunnes usko tuohon periaatteeseen loppuu. Kun _kristityt_

julistivat maailmalle, että _kaikki_ ihmiset olivat Jumalan lapsia

ja veljiä hänessä, eivät kaikkien antiikin lainlaatijain ja

filosofien opit, jotka määrittelivät ihmisen kaksinaisen luonteen,

riittäneet ehkäisemään orjuuden poistamista, orjuuden joka muodosti

täydellisesti erillisen ihmisryhmän yhteiskunnan keskuuteen. Jokaisen

uskonnollisten tunteiden edistysaskeleen kulussa voimme osoittaa

vastaavan yhteiskunnallisen edistyksen tapahtuneen myöskin ihmiskunnan

historiassa. Mutta uskonnollisen välinpitämättömyyden opille ette voi

löytää muuta vastinetta kuin anarkian. Te kykenette kyllä hävittämään,

ette koskaan rakentamaan, kieltäkää se, jos voitte. Mihin olette

saapuneet liioittelemalla erästä protestanttiseen oppiin sisältyvää

periaatetta, jonka hylkäämisen protestanttinen oppikin nykyään tuntee

tarpeelliseksi -- johtamalla kaikki aatteensa ainoastaan yksilön

vapaudesta? Anarkian yhdyselämään: se on, heikkojen sortamiseen;

vapauteen poliittisessa järjestössä: se on, heikon halveksumiseen,

koska hänellä ei ole aikaa, ei tilaisuutta käyttää omia oikeuksiaan;

siveelliseen itsekkyyteen: se on, heikon eristämiseen ja tuhoamiseen,

kun hän ei voi auttaa itseään. Mutta me pyrimme yhdistymään, ja kuinka

saavutamme sen varmasti, jollemme veljien avulla, jotka uskovat

samoihin, järjestäviin periaatteisiin, jotka yhtyvät samassa uskossa,

jotka vannovat samassa nimessä? Tahdomme yhteistä kasvatusta, ja kuinka

voimme antaa tai ottaa sitä vastaan ilman yhteistä uskoa? Me tahdomme

luoda kansakunnan, ja kuinka onnistuisimme siinä uskomatta samaan

päämäärään, yhteiseen _velvollisuuteen_? Ja mistä voisimme me johtaa

opin yhteisestä velvollisuudesta, jollemme aatteesta, jonka kehitämme

Jumalasta ja hänen suhteestaan meihin? Yleinen äänioikeus on varmasti

mainio asia, on ainoa laillinen keino, millä maata voipi hallita yhä

uudistuvitta, raivokkaitta pulitta. Mutta yleinen äänioikeus saman

uskon hallitsemassa valtakunnassa ilmaisee _kansallisen_ pyrkimyksen

_kansallisen_ tahdon. Mutta kuinka se maassa, jossa ei ole yhteistä

uskoa, voisi ilmaista muuta kuin luvultaan suuremman osan edut sortaen

kaikkia muita? Kaikki uudistukset uskonnottomassa ja uskonnosta väliä

pitämättömässä maassa kestävät niin kauan kuin yksityisten oikut tai

edut sitä vaativat, eikä enempää. Viimeisten viidenkymmenen vuoden

kokemus on vakaannuttanut meidät kylliksi tässä kysymyksessä.

Sanokaa niille, jotka puhuvat teille _taivaasta_ erottaen sen

_maasta_, että taivas ja maa ovat yhtä niinkuin elämä ja sen loppu.

Älkää sanoko, että maa on tomua. Maa on Jumalan. Hän loi sen, että te

sen kautta voisitte kohota hänen luokseen. Maa ei ole katumuksen ja

kiusausten laakso, se on meidän työtämme ja itseparannustamme varten

varattu paikka, kehittyäksemme korkeampaa olotilan astetta kohti.

Jumala ei luonut meitä mietiskelemään, vaan toimimaan, hän loi meidät

omaksi kuvaksensa ja hänessä on ajatus ja toiminta, -- siispä hänessä

ei ole _ajatusta_ joka ei muuttuisi _toiminnaksi_. Meidän tulee,

sanotaan, halveksia maallisia asioita ja hyljätä maallinen elämä

pitääksemme huolta taivaallisesta; mutta mitä on mainen olo, jollei

taivaallisen alkusoitto, askel kohti sen saavuttamista? Ettekö huomaa,

että siunatessamme viimeisiä astuimia niissä portaissa, joita pitkin

meidän kaikkien tulee nousta, taitamme tiemme ensimäisiä kiroomalla?

Sielun elämä on pyhää kaikilla asteillaan, maallisella niin kuin

seuraavillakin. Jokaisen asteen tulee siis olla seuraavan valmistusta,

kaiken ajallisen edistyksen täytyy avustaa lakkaamatonta ylöspäin

pyrkivää kehitystä ikuista elämää kohti, jonka Jumala vuodattaa

jokaiseen meistä ja yhteisihmisyyteen, joka kehittyy meidän jokaisen

toiminnan ohella.

* * * * *

Nyt on Jumala asettanut teidät tänne maan päälle. Hän on asettanut

teidät miljoonien kaltaistenne olentojen keskuuteen, joiden ajatus

saa ravintonsa teidän ajatuksistanne, joiden parantuminen edistyy

tasan teidän parantumisenne rinnalla, joiden elämä hedelmöittää

teidän elämänne. Pelastuaksenne erilleen jäämisestä on hän antanut

teille tarpeita, joita ette yksin voi tyydyttää, ja voimakkaan

yhteiskunnallisen vaiston, joka eläinten sielussa nukkuu, ja joka

erottaa teidät eläimistä.

Hän on hajoittanut teidät ympäri tämän maailman, jota te nimitätte

_aineeksi_, suurenmoisessa kauneudessaan, elämää kuohuvan, elämää,

-- ette saa sitä unohtaa, -- joka kaikkialla kantaa Jumalan näkyvää

leimaa, mutta siitä huolimatta vaatii teiltä työtä, riippuu teistä

ilmaisumuodoissaan ja kasvaa voimassa sen mukaan kuin teidän

toimintakykynne kohoaa. Hän on kätkenyt teihin sammumattoman osanoton

vaistoja: käskenyt sääliä murehtivia, iloita hymyilevien kanssa, vihata

niitä, jotka sortavat toisia, -- oikeuden loppumattoman kaipuun, neron

ihailun, kun se keksii uusia tuntemattomia totuuksia, innostuksen,

kun joku muuttaa ne kaikille hyödylliseksi toiminnaksi, hartaan

kunnioituksen niitä kohtaan, jotka kuolevat marttyyreinä, kun eivät

ole saattaneet viedä totuutta voittoon, todistaen omalla verellään sen

oikeutuksen puolesta. Kun te nyt kiellätte, halvennatte nämä tehtävänne

merkit, jotka Jumala on teidän läheisyyteenne asettanut, huudatte te

anathemaa hänen ilmestymismuodoilleen vaatien meitä suuntaamaan koko

voimamme sisäiseen puhdistustyöhön, joka pakostakin tulee jäämään

puolinaiseksi, mahdottomaksikin yksin jatkettuna!

Eikö Jumala rankaise sitä, joka häntä noin kiusaa? Eikö hän alenna

orjaa? Eikö puolet köyhän päivätyöläisen sielusta uppoa aistillisiin

haluihin, sen, mitä te _aineeksi_ nimitätte, sokeihin vaistoihin,

niin kauan kuin hänen on pakko tuhlata omaa jumalaista elämäänsä

ruumiillisiin toimiin ilman sivistyksen valoa? Tapaatteko elävämpää

uskonnollista tunnetta venäläisessä _orjassa_ kuin puolalaisessa, joka

taistelee isänmaansa ja vapautensa puolesta? Tapaatteko tulisempaa

jumalallista rakkautta Kaarlo Albertin tai Modenan herttuan sorrettujen

alamaisten parissa kuin 1100-luvun Lombardian tai 1400-luvun Firenzen

tasavaltalaisten keskuudessa?

Missä hyvänsä Jumalan henki vallitsee, siellä on vapaus, on sanonut

eräs mahtavimpia apostoleja, mitä me tunnemme. Hänen julistamansa oppi

vaati orjuuden poistamista, sillä kukapa osaisi ymmärtää ja palvella

Jumalaa oikein ryömien hänen luomiensa olentojen jaloissa? Teidän

oppinne ei ole uskontoa, se on ihmisten keksimä lahko, sellaisten,

jotka ovat unohtaneet alkuperänsä, unohtaneet taistelun, jota heidän

isänsä kävivät turmeltunutta yhteiskuntaa vastaan, ja voitot,

jotka he saavuttivat, uudistaen töillään tämän maailman, jota te,

haaveilijat, nyt halveksitte. Mikä hyvänsä vakava usko nouseekaan

vanhojen, pilautuneiden tunnustusten raunioista, on se uudistava nyt

vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen, koska voimakas oppi aina

pyrkii soveltautumaan inhimillisen toiminnan kaikkiin aloihin, koska

_maa_ kaikkina aikoina on pyrkinyt mukautumaan _taivaan_ mukaan, johon

se uskoi, koska koko ihmiskunnan historia toistaa eri muodoissa,

muunnellen asteettain aikojen mukaan Herran rukouksen sanoja: _Tulkoon

sinun valtakuntasi, niin maan päällä kuin taivaissa!_

_Tulkoon Jumalan valtakunta niin maan päälle kuin taivaisiin!_ Olkoon

se, oi veljeni! paremmin käsitettynä ja käytäntöön sovellettuna

kuin ennen, teidän uskontunnustuksenne, rukouksenne! Toistakaa sitä

ja työskennelkää, että se toteutuisi! Älkää kuunnelko niitä, jotka

koettavat saada teidät taipumaan toimettomaan alistuvaisuuteen,

välinpitämättömyyteen maallisista asioista, kumartamaan jokaista

ajallista, vaikkapa väärääkin mahtia, toistaen teille seuraavaa

lausetta sitä ymmärtämättä: "Antakaa keisarille, mitä keisarin on, ja

Jumalalle mitä Jumalan on!" Voitteko mainita jotakin mikä ei olisi

Jumalan? Keisarin ei ole mikään muu kuin se, mikä on Jumalan lain

mukaista. Keisari, toisin sanoen ajallinen valta, varsinainen hallitus

on vain Jumalan tarkoitusten valtuutettu toimeenpanija, siinä määrin

kuin hänen voimansa siihen riittävät. Jos hän rikkoo valtakirjansa, on

teillä, en sano oikeus, vaan velvollisuus korjata se.

Mikä on teidän tehtävänne täällä maailmassa, jollei harjoitella

kehittämään voimienne mukaan omalla alallanne Jumalan aivoituksia?

Miksikä saarnaisimme ihmissuvun yhteyden oppia, joka on välttämätön

seuraus Jumalan yhteydestä, jollemme työskentelisi sen toteuttamiseksi,

vastustaen mielivaltaisia jaoituksia, vihamielisyyden syitä, jotka

kaikkialla erottavat ihmiskunnan asuttamat alueet? Miksikä uskoisimme

ihmisten yhdenvertaisuuteen, joka on välttämätön seuraus ihmissuvun

yhteydestä Jumalan kasvojen edessä, jos välinpitämättömästi kärsisimme,

että tuota yhdenvertaisuutta yhteiskunnan tietäen hävyttömästi

loukataan? Miksikä uskoisimme ihmisten vapauteen, inhimillisen

vastuunalaisuuden perustaan, jollemme työskentelisi hävittääksemme

kaikki esteet, jotka häiritsevät ensinmainittua ja vahingoittavat

jälkimäistä? Miksikä puhuisimme veljeydestä tietäen että meidän

veljiämme joka päivä sorretaan, pilkataan ja häväistään? Maa on

meidän työpaikkamme. Ei ole tarvis halventaa sitä, vaan pyhittää

se. Aineelliset voimat, joita tapaamme ympärillämme, ovat meidän

työvälineitämme. Ei pidä suinkaan hyljätä, vaan tulee parantaa niitä.

Mutta sitä te ette saa aikaan Jumalatta. Olen puhunut teille

_velvollisuuksista_. Olen selittänyt, ettei ainoastaan tietoisuus

_oikeuksistanne_ riitä johtamaan teitä kestävästi hyvälle tielle, ei

riitä hankkimaan teille asemanne asteettaisia, jatkuvia parannuksia,

joihin pyritte. Mutta mistä johtuu velvollisuus Jumalatta? Jumalatta

ette te voi millekään haluamallenne yhteiskuntajärjestelmälle keksiä

muuta perustetta kuin sokean, raa'an, väkivaltaisen _voiman_.

Tästä ei ole poikkeusta. Joko riippuu ihmisellisten asioiden kehitys

_salliman_ laista, jota meidän kaikkien tulee tutkia ja sovittaa

käytäntöön, tai nojaa se sattumaan, hetken olosuhteihin, tai henkilöön,

joka paraiten osaa käyttää tuota sattumaa, noita olosuhteita hyväkseen.

Joko täytyy meidän totella Jumalaa, tai palvella ihmisiä; samantekevää,

yhtäkö tai useampia. Jollei korkein _sielu_ hallitse kaikkia

ihmissieluja, kuka voisi pelastua kaltaistemme mielivallasta, kun he

sattumalta ovat voimakkaampia kuin me? Jollei ole olemassa pyhää,

loukkaamatonta lakia, jota ihmiset eivät ole säätäneet, minkä ohjeen

mukaan arvostelisimme, onko teko oikea tai ei? Kenen nimessä, minkä

nimessä vastustaisimme sortoa ja vääryyttä?

Jumalatta ei ole muuta valtiasta kuin _tosiasia_, tosiasia, jonka eteen

materialistit aina kumartuvat, olkoon sen nimi sitten Vallankumous

tai Napoleon; tosiasia, jota materialistit vieläkin Italiassa ja

muualla käyttävät kilpenään puolustaakseen velttouttaan silloinkin,

kun he teoreettisesti kannattavat meidän periaatteitamme. Kuinka

voisimme siis vaatia heiltä uhrautuvaisuutta, alttiutta kärsimään,

omien yksilöllisten mielipiteittemme nimessä? Muuttaisimmeko,

ainoastaan omien etujemme painolla, teorian käytännöksi, abstraktisen

periaatteen toiminnaksi? Älkää pettykö siinä. Niin kauan kuin me

yksilöinä puhumme jonkin teorian nimessä, minkä meidän yksilöllinen

älymme meissä herättää, tulee meillä olemaan se, mitä meillä nytkin

on: yhteyttä sanoissa, vaan ei teoissa. Huuto, joka kaikuu kaikkien

suurten vallankumousten keskellä, ristiretkien huuto: "_Jumala sen

tahtoo! Jumala sen tahtoo_!" saattaa yksin muuttaa veltot toimiviksi,

antaa pelokkaille rohkeutta, laskeville luonteille uhrautumisen intoa,

uskoa niille, jotka epäillen hylkäävät kaikki inhimilliset käsitteet.

Todistakaa ihmisille, että vapautuksen ja asteettaisen edistyksen työ,

johon te heitä kutsutte, kuuluu Jumalan tarkoituksiin, ja kukaan ei

nouse vastaan. Todistakaa heille, että täällä suoritettava maallinen

työ on oleellinen kuolemattoman elämän osa, ja kaikki hetken laskelmat

haihtuvat tulevaisuuden tärkeyteen nähden. Jumalatta voitte te käskeä,

ette vakaannuttaa, voitte olla vuorostanne hirmuvaltijaita, ette

kasvattajia ja apostoleja.

_Jumala sen tahtoo! Jumala sen tahtoo!_ Se on kansan huutoa, veljeni!

Se on _teidän_ kansanne, Italian kansan huuto! Älkää antako niiden

pettää itseänne, te, jotka sydämellisellä rakkaudella työskentelette

kansanne hyväksi, niiden, jotka ehkä selittävät teille, ettei Italian

henki ole valtiollista henkeä, ja että uskonnollinen henki on erinnyt

täältä.

Uskonnollinen henki ei ole koskaan eronnut Italiasta, niin kauan kuin

Italia, vaikka hajallaankin, on pysynyt suurena ja valveutuneena.

Mutta se erosi siitä silloin kun 1500-luvulla Firenze oli sortunut

Kaarle V:n ulkomaalaisista aseista ja Italian elämän vapaus paavien

petoksen vuoksi. Ja me aloimme menettää kansallisen luonteemme ja elää

niin kuin me olisimme espanjalaisia, saksalaisia tai ranskalaisia.

Silloin alkoivat meidän oppineemme näytellä ruhtinaiden narreja,

poistaa isäntiensä haluttomuutta, nauramalla kaikelle ja kaikille.

Silloin meidän pappimme, nähdessään kaiken uskonnollisen totuuden

sovelluttamisen mahdottomaksi, alkoivat kaupata pyhiä asioita ja

ajatella itseään eikä kansaa, jota heidän olisi tullut valistaa ja

suojata. Ja silloin tuo kirjailijoiden pilkkaama, pappien pettämä ja

nylkemä, kaikesta valtiollisesta vaikutuksesta eristetty kansa alkoi

kostaa, nauraen oppineille, epäillen pappeja, nousten kapinaan kaikkea

uskoa vastaan huomatessaan entisen turmeltuneen, kykenemättä näkemään

tulevaisuuteen.

Siitä ajasta alkaen me hyljättyinä ja voimattomina vajosimme

tottumuksen ja hallitusten vaikutuksen alaisina taikauskoon ja

uskottomuuteen. Mutta me tahdomme nousta jälleen mahtavina ja

kunnioitettuina. Ja muistakaamme kansallista perintöämme. Muistakaamme,

että Jumalan nimi huulillansa, ja uskonsa merkkien alla taistelun

keskustassa, voittivat meidän lombardialaiset veljemme 1100-luvulla

saksalaiset anastajat ja valloittivat takaisin heiltä riistetyn

vapauden. Muistakaamme, että Toscanan kaupunkien tasavaltalaiset

kokoontuivat neuvottelemaan kirkkoihin. Muistakaamme Firenzen

käsityöläisiä, jotka kieltäytyen alistamasta Medicin perheen

käskynvaltaan kansanvaltaista vapauttaan, valitsivat juhlallisella

äänestyksellä Kristuksen tasavallan johtajaksi. Muistelkaamme veli

Savonarolaa, joka julisti samalla kertaa Jumalan ja kansan oikeutta,

muistelkaamme genovalaisia, jotka kivet aseinaan ja suojelevaa neitsyt

Mariaa avukseen huutaen vapauttivat v. 1746 kaupunkinsa sitä hallussaan

pitävästä saksalaisesta sotajoukosta. Muistelkaa koko samanlaista

tapaussarjaa, missä uskonnollinen ajatus suojeli ja hedelmöitti Italian

kansallisia pyrkimyksiä.

Ja uskonnollinen tunne lepää kehitystä odottaen kansamme sydämessä. Ken

sen saisi heräämään, tekisi kansakunnan hyväksi paljoa enemmän kuin

parikymmentä valtiollista oppia. Ehkäpä on syynä siihen kylmyyteen,

mitä Italian kansa tähän asti on osoittanut kapinanyrityksille,

yhtä paljon tuon tunteen puute niissä miehissä, jotka ulkomaalaisia

hallitusmuotoja ja monarkistisia menettelytapoja jäljitellen ennen

johtivat näitä yrityksiä Italiassa, kuin selvästi kansallisen

päämääränkin vaillinaisuus. Levittäkää siis oppejanne Jumalan nimessä,

veljet! Se, jolla on italialainen sydän, on seuraava teitä.

Puhukaa Jumalan nimessä. Oppineet tulevat hymyilemään. Kysykää

oppineilta, mitä he ovat tehneet isänmaansa puolesta. Papit tulevat

julistamaan teidät kirkon kiroukseen. Sanokaa papeille, että te

tunnette Jumalan paremmin kuin he kaikki, ja että Jumalan, hänen

lakinsa ja teidän välillänne ei tarvita välittäjiä. Kansa on ymmärtävä

teitä ja on toistava kanssanne: _Me uskomme isään Jumalaan, ihmiskunnan

Järkeen ja Rakkauteen, Luojaan ja Kasvattajaan_.

Ja sen sanan merkeissä te ja kansa voitatte.