Tällä välin kreivi oli tullut asuntoonsa. Hän oli tarvinnut matkaan
kuusi minuuttia, mutta näiden kuuden minuutin aikana oli kuitenkin
parikymmentä nuorta miestä huomannut hänen vaunuhevosensa, joita heidän
ei ollut kannattanut ostaa. Kuka oli tuo ylhäinen herra, jonka kannatti
hankkia itselleen kahdenkymmenentuhannen frangin vaunuhevoset?
Alin valitsema talo, jossa Monte-Criston oli aikomus asua kaupungissa
ollessaan, oli Champs-Elysées'n varrella. Talon toisella puolella oli
piha ja toisella puutarha. Keskellä pihaa oli tuuhea puuryhmä, joka
osaksi peitti talon päätyä, tämän ryhmän molemmin puolin kulkivat aivan
kuin leveinä käsivarsina tiet portilta portaitten eteen. Portaiden joka
askelmalla oli kukkia kasvavia posliinimaljakkoja. Paitsi pääkäytävää
vei taloon toinenkin käytävä, Ponthieu-kadun puolella.
Ajaja ei ollut vielä ennättänyt antaa merkkiä portinvartijalle, kun
ison ristikkoportin puoliskot jo kääntyivät saranoillaan. Kreivin oli
nähty saapuvan, ja täällä samoin kuin Roomassakin palveltiin häntä
salaman nopeudella. Vaunut ajoivat siis sisään, tekivät puolikaaren
hidastamatta vauhtiaan, ja portti oli jo suljettu, kun vaunujen pyörät
vielä pyörivät pitkin soraista käytävää.
Vaunut pysähtyivät portaitten vasemmalle puolelle, ja niiden ovelle
ilmestyi kaksi miestä. Toinen oli Ali, joka hymyili rehellisen
iloisesti isäntänsä nähdessään ja joka oli tyytyväinen, kun
Monte-Cristo katsoikin häntä. Toinen miehistä kumarsi nöyrästi
kreiville ja ojensi hänelle käsivartensa auttaakseen häntä astumaan
vaunuista.
-- Kiitos, herra Bertuccio, sanoi kreivi astuen notkeasti alas. -- Entä
notaari?
-- Hän on pienessä salongissa, teidän ylhäisyytenne, vastasi Bertuccio.
-- Ja käyntikortit, jotka käskin teidän toimittaa heti, kun tiedätte
talon numeron?
-- Herra kreivi, ne ovat jo valmiit. Olin Palais-Royalin parhaimman
kaivertajan luona, ja hän valmisti levyn minun läsnä ollessani.
Ensimmäinen käyntikortti vietiin heti määräyksenne mukaan paroni
Danglars'ille, Chaussée-d'Antinkatu 7. Muut ovat teidän ylhäisyytenne
makuuhuoneen uunin reunalla.
-- Hyvä on. Paljonko kello on?
-- Kello on neljä.
Monte-Cristo antoi hansikkaansa, hattunsa ja keppinsä samalle
lakeijalle, joka Morcerfin eteisessä oli rientänyt noutamaan vaunuja;
sitten hän meni pieneen salonkiin herra Bertuccion näyttäessä hänelle
tietä.
Niin kuin taloudenhoitaja oli sanonut, odotti notaari pienessä
salongissa.
Hän oli vähäpätöinen pariisilainen kirjuri, joka oli korotettu
piirinotaariksi.
-- Oletteko notaari, joka on saanut tuon maatalon myymisen toimekseen?
kysyi Monte-Cristo.
-- Olen, herra kreivi, vastasi notaari.
-- Kauppakirjat ovat valmiina?
-- Ovat, teidän ylhäisyytenne.
-- Oletteko tuonut ne mukananne?
-- Ne ovat tässä.
-- Hyvä on. Ja missä ostamani talo on? kysyi Monte-Cristo aivan kuin
ohimennen, kääntyen puoliksi Bertuccion, puoliksi notaarin puoleen.
Taloudenhoitaja vastasi liikkeellä, joka ilmaisi: Minä en tiedä!
Notaari katsoi kummastuneena Monte-Cristoon.
-- Kuinka, sanoi hän, -- ettekö tiedä, herra kreivi, missä teidän
ostamanne talo on?
-- En todellakaan, vastasi kreivi. -- Tulen tänä aamuna Cadixista. En
ole koskaan ennen ollut Pariisissa, astun ensi kertaa jalallani
Ranskanmaalle.
-- Se on aivan eri asia, sanoi notaari. -- Herra kreivin ostama talo on
Auteuilissa.
Tämän kuullessaan Bertuccio kalpeni silminnähtävästi.
-- Entä missä on Auteuil? kysyi Monte-Cristo.
-- Tässä aivan lähellä, herra kreivi, sanoi notaari, -- heti Passyn
vieressä, ihanalla paikalla, aivan Boulognen metsän keskellä.
-- Niinkö lähellä, sanoi Monte-Cristo, -- mutta eihän se ole maalla.
Miksi ihmeessä olette valinnut minulle asunnon aivan Pariisin porttien
ulkopuolelta?
-- Minäkö? huudahti taloudenhoitaja omituisen kiihkeästi. -- Eihän
herra kreivi ole antanut minun toimekseni talon valitsemista. Herra
kreivi suvaitsee muistella.
-- Sehän on totta, sanoi Monte-Cristo. -- Nyt minä muistan. Luin
ilmoituksen sanomalehdestä, ja tuo pettävä otsake _talo maalla_
houkutteli minua.
-- Vielä on aikaa valita toinen, sanoi Bertuccio, -- ja jos teidän
ylhäisyytenne antaa minun etsiä jostakin muualta, niin löydän kyllä
sopivan Enghienista, Fontenay-aux-Roses'ista tai Bellevuesta.
-- Ei tarvitse, sanoi Monte-Cristo huolettomasti, -- koska minulla nyt
on tämä, voin sen pitää.
-- Siinä teette oikein, herra kreivi, sanoi notaari vilkkaasti peläten
menettävänsä palkkionsa. -- Tila on hurmaava, virta, tuuheat puut,
mukava asunto vaikka onkin muutaman vuoden ollut käyttämättä.
Huonekalusto on arvokas vaikka onkin vanha, mutta nykyäänhän aletaan
etsiä antikviteetteja.
-- Älkäämme jättäkö sellaista tilaisuutta käyttämättä, sanoi
Monte-Cristo, -- Olkaa hyvä ja antakaa välikirja.
Hän kirjoitti nopeasti paperin alle luotuaan silmäyksen siihen kohtaan,
jossa oli mainittu tiluksen paikka ja sen omistajien nimi.
-- Bertuccio, sanoi hän, -- antakaa viisikymmentäviisituhatta frangia
tälle herralle.
Taloudenhoitaja poistui horjuvin askelin ja palasi tuoden pinkan
seteleitä, jotka notaari luki, niin kuin ainakin mies, joka ei ole
tottunut saamaan rahoja ennen kuin kaikki kiinnityslainat on
suoritettu.
-- Ja nyt, kysyi kreivi, -- onko kaikki lailliset muodot otettu
varteen?
-- On, kaikki, herra kreivi.
-- Onko teillä avaimet?
-- Ne ovat talon portinvartijan hallussa, mutta tässä on kirje, jossa
käsken häntä luovuttamaan talon uudelle omistajalle.
-- Hyvä on.
Ja Monte-Cristo nyökkäsi notaarille aivan kuin olisi tahtonut sanoa:
"Menkää, en tarvitse teitä enää."
-- Mutta, huomautti kunnon notaari, -- herra kreivi on erehtynyt. Hinta
oli ainoastaan viisikymmentätuhatta frangia kaiken kaikkiaan.
-- Entä teidän palkkionne?
-- Se sisältyy mainittuun summaan.
-- Mutta olettehan tullut tänne Auteuilista asti?
-- Olen kyllä.
-- Täytyyhän minun korvata teidän vaivannäkönne.
Ja hän viittasi häntä poistumaan.
Notaari poistui selkä edellä ja kumartaen maahan asti. Ensimmäisen
kerran virkaurallaan hän tapasi tällaisen miehen.
-- Saattakaa herra notaaria, herra Bertuccio, sanoi kreivi.
Ja taloudenhoitaja meni notaarin jäljestä.
Kreivi oli tuskin jäänyt yksin, kun hän otti povestaan lukollisen
salkun ja aukaisi sen avaimella, jota aina kantoi kaulassaan.
Hetkisen etsittyään hän löysi paperin, jossa oli muistiinpanoja,
vertasi niitä pöydällä olevaan kauppakirjaan ja terästi muistiaan:
-- Auteuil, Fontaine-katu n:o 28, se se on, sanoi hän. -- Voinkohan nyt
luottaa tunnustukseen, jonka on saanut aikaan sielullinen tai
ruumiillinen kauhu? Samapa tuo, tunnin päästä saan tietää kaiken.
Bertuccio, huusi hän lyöden pienellä vasaralla soittokelloon, jolloin
kuului terävä, kauan kaikuva helähdys aivan kuin gong-gongista. --
Bertuccio!
Taloudenhoitaja ilmestyi kynnykselle.
-- Herra Bertuccio, sanoi Monte-Cristo, -- mainitsittehan kerran
matkustaneenne aikaisemmin Ranskassa?
-- Muutamissa osissa Ranskaa, teidän ylhäisyytenne.
-- Tunnette epäilemättä Pariisin ympäristöt?
-- En, teidän ylhäisyytenne, en, vastasi taloudenhoitaja hermostuneesti
vapisten, ja Monte-Cristo huomasi, että hän oli hyvin levoton.
-- Ikävää, ettette ole nähnyt Pariisin ympäristöä, sillä aion vielä
tänään lähteä katsomaan uutta tilustani, ja koska haluan teidät
mukaani, olisitte varmaankin antanut minulle tärkeitä tietoja.
-- Auteuiliinko? huudahti Bertuccio ja valahti kalmankalpeaksi. --
Täytyykö minun mennä Auteuiliin?
-- Mitä kummaa siinä on? Kun kerran asetun asumaan Auteuiliin, niin
tulette tietysti mukaan, sillä kuuluttehan palveluskuntaani.
Bertuccio painoi päänsä isäntänsä käskevän katseen edessä kumaraan ja
oli vaiti.
-- Mutta mikä teidän on? Pitääkö minun soittaa toinen kerta saadakseni
vaununi? sanoi Monte-Cristo samalla äänellä kuin Ludvig XIV tuon
kuuluisan lauseensa: "Sain melkein odottaa!"
Bertuccio oli yhdellä hyppäyksellä salongista etuhuoneessa ja huusi
käheällä äänellä:
-- Hänen ylhäisyytensä vaunut!
Monte-Cristo kirjoitti pari kolme kirjettä. Hänen sulkiessaan
viimeistä taloudenhoitaja palasi.
-- Teidän ylhäisyytenne vaunut ovat portaitten edessä, sanoi hän.
-- Hyvä on. Ottakaa hansikkaanne ja hattunne, sanoi Monte-Cristo.
-- Täytyykö minun seurata teidän ylhäisyyttänne? huudahti Bertuccio.
-- Tietysti, pitäähän teidän antaa määräyksiänne, koska aion asettua
tuohon taloon asumaan.
Kreivin käskyjä vastaan ei mukistu. Vastustelematta taloudenhoitaja
siis seurasi herraansa ja istui kunnioittavasti vaunujen etuistuimelle.