Tuskin koskaan elämässään Franz oli tuntenut niin äkillistä vaihdosta,
ilon muuttumista alakuloisuudeksi. Aivan kuin pelottavan kummituksen
henkäisystä Rooma muuttui suureksi haudaksi. Pimeyttä lisäsi vielä se,
että kuu nousi vasta kello yhdentoista aikaan illalla. Mutta Franzilla
oli lyhyt matka kuljettavanaan, ja kymmenen minuutin päästä hänen
vaununsa, tai oikeammin sanoen kreivin vaunut, pysähtyivät
London-hotellin eteen.
Päivällinen odotti. Franz tiesi, ettei Albertia tarvinnut vielä odottaa
ja istui yksinään pöytään.
Pastrini, joka oli tottunut näkemään heidät yhdessä, kysyi, missä
Albert viipyi. Franz vastasi vain, että Albert oli edellisenä päivänä
saanut kutsun ja mennyt tapaamaan erästä henkilöä. Moccoletton
äkillinen sammuminen, pimeys, melua seurannut hiljaisuus, kaikki se
herätti Franzissa alakuloisuuden, johon liittyi levottomuuttakin. Hän
söi siis virkkamatta sanaakaan, vaikka hotellin isäntä tulikin pari
kertaa kysymään, tarvitsiko hän mitään.
Franz oli päättänyt odottaa Albertia niin myöhäiseen kuin mahdollista.
Hän käski siis vaunujen olla valmiina vasta kello yhdeltätoista ja
pyysi Pastrinia ilmoittamaan hänelle heti, kun Albert saapui hotelliin.
Kello yksitoista Albert ei vielä ollut saapunut. Franz pukeutui ja
läksi matkaan ilmoittaen hotellin isännälle menevänsä herttua
Braccianon luo.
Herttua Braccianon palatsi on Rooman kaunein. Hänen rouvansa, joka on
Colonna-sukua, esiintyy siellä herttaisena valtiattarena. Siitä syystä
ovatkin hänen juhlansa kuuluisia kautta Euroopan. Franzilla ja
Albertilla oli Roomaan tullessaan suosituskirjeet hänelle. Niinpä
herttuatar ensimmäiseksi kysyikin Franzilta, minne hänen matkatoverinsa
oli jäänyt. Franz mainitsi eronneensa hänen seurastaan sinä hetkenä,
jolloin moccolot sammutetaan, ja viimeisen kerran nähneensä hänet Via
Macellon kulmassa.
-- Hän ei siis ole palannut? kysyi herttua.
-- Olen odottanut häntä tähän asti, vastasi Franz.
-- Tiedättekö, minne hän meni?
-- En aivan tarkoin. Luulen kuitenkin, että kysymyksessä oli
jonkinmoinen lemmenkohtaus.
-- Tällaisena päivänä tai oikeammin yönä ei pitäisi viipyä ulkona,
sanoi herttua. -- Eikö totta, kreivitär?
Nämä viimeiset sanat hän lausui kreivitär G...lle, joka juuri astui
sisään herttuan veljen, signor Torlonian taluttamana.
-- Minun mielestäni nyt on ihana yö, vastasi kreivitär. -- Ja täällä
olijat surevat ainoastaan sitä, että se loppuu niin pian.
-- Minä en puhukaan läsnä olevista, sanoi herttua hymyillen. -- Täällä
ei ole miehillä muuta vaaraa kuin että rakastuvat teihin, eikä naisilla
muuta kuin että tulevat mustasukkaisiksi nähdessään teidät niin
kauniina. Minä puhun niistä, jotka liikkuvat Rooman kaduilla.
-- Hyvä Jumala, huudahti kreivitär, -- kuka tähän aikaan liikkuu Rooman
kaduilla muuten kuin mennäkseen tanssiaisiin?
-- Ystävämme Albert de Morcerf, rouva kreivitär, jonka jätin ajamaan
takaa tuntematonta kaunotarta kello seitsemän aikaan, vastasi Franz, --
ja joka ei vieläkään ole palannut.
-- Ettekö siis tiedä, minne hän on mennyt?
-- En laisinkaan.
-- Onko hänellä aseita?
-- Hän on pajatson puvussa.
-- Teidän ei olisi pitänyt antaa hänen mennä sillä tavoin, sanoi
herttua Franzille, -- tehän tunnette Rooman paremmin kuin hän.
-- Yhtä hyvin olisin voinut pidättää kilpa-ajoissa hevosen numero
kolme, joka voitti ensimmäisen palkinnon, sanoi Franz. -- Ja sitä
paitsi, mitä pahaa hänelle saattaisi tapahtua?
-- Kukapa tietää, yö on synkkä, ja Tiber-virta on hyvin lähellä Via
Macelloa.
Franz tunsi kylmät väreet ruumiissaan huomatessaan, että herttua ja
kreivitär olivat yhtä levottomia kuin hänkin oli.
-- Sen vuoksi ilmoitinkin hotellissa, että olen tullut tänne, sanoi
Franz, -- ja käskin tuomaan sanan heti, kun hän saapuu.
-- Kas, sanoi herttua, -- luulen palvelijan juuri parhaillaan etsivän
teitä.
Herttua ei erehtynyt. Nähdessään Franzin tuli palvelija häntä kohden.
-- Teidän ylhäisyytenne, sanoi hän. -- London-hotellin isäntä käskee
ilmoittamaan, että hänen luonaan odottaa eräs mies, jolla on vicomte de
Morcerfin lähettämä kirje.
-- Vicomten lähettämä! huudahti Franz.
-- Niin.
-- Ja kuka tuo mies on?
-- En tiedä.
-- Miksi hän ei ole tuonut kirjettä tänne?
-- Sanantuoja ei sitä selittänyt.
-- Ja missä sanantuoja on?
-- Hän läksi heti, kun näki minun menevän tanssisaliin etsimään teitä.
-- Hyvä Jumala, sanoi kreivitär Franzille, -- lähtekää heti paikalla.
Miesraukalle on varmaankin tapahtunut onnettomuus.
-- Minä riennän, sanoi Franz.
-- Palaatteko antamaan meille tietoja? kysyi kreivitär.
-- Palaan, ellei asia ole vakavaa laatua. Jos se on, en takaa, miten
itseni käy.
-- Joka tapauksessa olkaa varovainen, sanoi kreivitär.
-- Olkaa huoleti!
Franz otti hattunsa ja läksi kiireimmän kautta. Hän oli lähettänyt
vaunut pois ja käskenyt niiden palata kahden tunnin kuluttua. Kaikeksi
onneksi oli Bracciano-palatsi, jonka toinen pääty on Corsolle päin ja
toinen Piazza di Santi Apostolille, vajaan kymmenen minuutin matkan
päässä London-hotellista. Lähestyessään hotellia Franz näki erään
miehen seisovan keskellä katua. Hän arvasi heti paikalla, että mies oli
Albertin kirjeen tuoja. Miehellä oli yllään pitkä viitta. Franz meni
häntä kohden, mutta tämä puhuttelikin ensin häntä.
-- Mitä teidän ylhäisyytenne tahtoo? sanoi hän astuen askelen
taaksepäin aivan kuin olisi varuillaan.
-- Tehän tuotte minulle vicomte de Morcerfin kirjeen, sanoi Franz.
-- Teidän ylhäisyytenne asuu Pastrinin hotellissa?
-- Asun.
-- Teidän ylhäisyytenne on vicomten matkatoveri?
-- Olen.
-- Mikä on teidän ylhäisyytenne nimi?
-- Paroni Franz d'Epinay.
-- Siinä tapauksessa tämä kirje on osoitettu teidän ylhäisyydellenne.
-- Odotatteko vastausta? kysyi Franz ottaen kirjeen hänen kädestään.
-- Odotan; ainakin ystävänne sitä toivoo.
-- Seuratkaa minua, niin annan sen teille.
-- Odotan mieluimmin täällä, sanoi sanantuoja nauraen.
-- Miksi?
-- Teidän ylhäisyytenne ymmärtää syyn luettuaan kirjeen.
-- Tapaan siis teidät täällä?
-- Epäilemättä.
Franz astui sisään. Portailla hän kohtasi Pastrinin.
-- No? kysyi tämä.
-- No, mitä? vastasi Franz.
-- Näittekö miehen, jolla on teille asiaa ystävältänne? kysyi hän
Franzilta.
-- Näin, vastasi tämä, -- ja hän antoi minulle kirjeen. Olkaa hyvä ja
tuokaa huoneeseeni valoa.
Hotellinomistaja käski palvelijaa astumaan Franzin edellä kynttilä
kädessään. Nuori mies oli nähnyt Pastrinin kasvoilla kauhun ilmeen, ja
sen vuoksi hän tahtoi mitä kiireimmiten päästä lukemaan Albertin
kirjettä. Heti kun kynttilä oli sytytetty, hän avasi kirjeen. Kirje oli
Albertin käsialaa ja sen alla oli hänen nimensä. Franz luki sen
kahteen kertaan, niin suuresti hän hämmästyi sen sisällystä.
Kirje oli seuraava:
Rakas ystävä, heti kun olette tämän saanut, ottakaa
matkakreditiivini, joka on salkussa kirjoituspöydän keskimmäisessä
laatikossa. Ellei se riitä, niin liittäkää siihen omanne. Juoskaa
Torlonian luo, nostakaa häneltä neljätuhatta piasteria ja antakaa
ne tämän kirjeen tuojalle. Minun täytyy saada tämä rahamäärä heti
paikalla.
Tiedän voivani luottaa teihin niin kuin tekin minuun.
P.S. Uskon nyt, että Italiassa on rosvoja. (Tämä lause oli
kirjoitettu englannin kielellä.)