Laura heräsi tanssiväsymyksen aiheuttamasta unesta vasta
iltapäivällä. Kun hän avasi silmänsä, oudoksui hän vierasta
ympäristöä. Missä hän olikaan, mitä oli tapahtunut? Särkkä
istui ikkunan luona hiukan kohotetun ikkunaverhon ääressä
täysissä tamineissaan ja luki sanomalehtiä, jotka hän oli käynyt
Matkailijahotellista noutamassa. Laura ummisti uudelleen silmänsä ja
koetti muistutella mieleensä edellisen illan ja yön tapahtumia. Niin,
he olivat olleet juhlilla, hän oli saanut ylistystä laulustaan -- Se
täytti hänen mielensä mitä suurimmalla tyytyväisyydellä vieläkin.
Mutta mitä lieneekään sitten tapahtunut, sitä hän ei oikein saanut
päähänsä. Varmaan oli jotain sattunut, koska hänen oli niin paha
olla. -- Se laulu, se laulu -- se kajahteli vieläkin hänen korvissaan
-- olipa se kerrankin onnistunut!
Särkkä käänteli käsissään paikkakunnan lehteä, joka aamupäivällä oli
ilmestynyt. Hän katsahti sänkyyn ja huomasi vaimonsa suurin, avoimin
silmin tuijottavan kattoon.
-- Täällä on arvostelua sinun laulustasi, Laura, virkahti Särkkä.
-- Oi onko, anna se tänne, anna pian! virkkoi Laura kohoten puoleksi
istualleen.
Juhlista oli kirjoitettu pari palstaa, joista toinen melkein kokonaan
käsitteli hänen esiintymistään. Ahmimalla nieli ihastunut rouva
lauseen toisensa perästä tuosta kiitosvirrestä, jonka tapaista hän
ei muistanut ennen nähneensä. Hän oli laulanut vallan täydellisesti,
ihanteellisen täydellisesti. Kirjoituksen alla oli helsinkiläisen
arvostelijan nimikirjaimet -- siihen siis saattoi ja täytyi luottaa.
Laura vaipui selälleen sänkyyn, vuoroin avaten, vuoroin sulkien
silmänsä -- eikä Särkkä, joka salavihkaa lehtensä takaa tarkasteli
vaimoaan, ollut hänen kasvoillaan koskaan ennen nähnyt sellaista
tyytyväisyyden ja onnen kuvastusta. Särkänkin tunnelma siitä lämpeni,
mutta samalla hänestä tuntui kaikki tuo hiukan oudolta. Jospa hänen
vaimonsa voisi aina olla noin onnellinen, hän mielessään huokasi. Hän
katsoi häneen jälleen. Sitä hymyä kelpasi katsella, kunpa sen olisi
nähnyt kerran joka päivä, kunpa edes kerran viikossa tai --. Laura
hymähti ihan ääneen ja liikahti äkisti.
-- Miksi et mitään virka? kysyi Särkkä lempeästi.
-- Minä olen niin hämmästyksissäni, niin äärettömän hämmästyksissäni!
-- No, mutta sittenhän sinusta vielä voi tulla äärettömän etevä
filosoofikin, kun osaat noin äärettömästi hämmästyä, virkkoi Särkkä
leikillisesti.
-- Miten niin? kysyi Laura äkkiä, nousten kyynärpäittensä varaan.
-- Siksi, että hämmästyksen on väitetty olevan filosoofisen ajattelun
alkusyynä, selitti lehtori.
-- Vai niin. Hyvä! Minusta tuleekin sitten hyvä filosoofi, vastasi
Laura ja heittäytyi rentonaan vuoteelle.
-- Mutta ellet sinä muista syödä, niin toiveesi eivät toteudu.
Minulla on kova nälkä ja tekisi mieleni vatsantäytettä.
-- Lähde sinä vain, minä tulen pian perästä. Kyllä minä sinut kiinni
saan.
Ja Särkkä lähti päivälliselle. Pian sen jälkeen Laura ryhtyi
pukeutumaan perusteellisemmin kuin ehkä koskaan ennen. Viehkeä
hymy ei kadonnut hänen kasvoiltaan; päinvastoin se näytti vain
kirkastuvan, mitä useammin hän vaatetustaan valmistellessaan vilkaisi
levällään olevaan lehteen.
Kylpylaitoksen kasino oli täynnä väsyneitä, jotka parhaansa mukaan
koettivat itseään virvoittaa. Ison salin pienistä sivuhuoneista
kuului katkonaisia laulahduksia, joiden toimeenpanijat eilisestä
aamusta eivät olleet silmäänsä uneen ummistaneet.
Laura tunsi suurta pettymystä saapuessaan kasinolle. Illallista
menestystään muistellessa häneltä oli väsymys unohtunut. Tullessaan
hän kuvitteli kasinon yhtä viehättäväksi kuin viime yönäkin.
Mutta mitäpä hän näki? Väsyneitä, puolikuolleita ihmisiä, jotka
vaikeankankeasti tervehtivät ja väkinäisesti hymähtivät. Heitä
tarkastaessaan lamautuivat Laurankin liiallisen ilon esillepakottamat
voimat. Hän olisi mielellään vieläkin kuullut hurmaavata kehuskelua,
taiteensa ylistystä! Mutta ylistyslaulut olivat nyt lakanneet,
mairittelu tyrehtynyt. Hetkeksikö? Vai ainiaaksiko?
Päivällistä syödessään Laura katsahteli usein mieheensä, joka
annoksien välillä luki hartaasti erästä aikakauslehteä, minkä oli
ruokasalista tavannut. Särkkä näytti hänestä nyt niin vanhalta:
silmien ympärykset olivat täynnä pieniä ryppyjä, ja nuo kaksi syvää
vakoa, jotka nenän kummaltakin puolelta alkaen kaarsivat suupieliä,
tekivät hänen parrattomat kasvonsa vallan rumiksi. Silmänaluksissa
oli pikku pussit, ja katse oli jonkun verran vetistävä.
Laura vertasi omaa kuvaansa Särkän kuvaan ja tuli siihen
päätökseen, että noin rumalla vanhalla miehellä oli liian kaunis
ja nuorennäköinen rouva. Vaarallinen johtopäätös, jonka useimmat
naiset kumminkin vastaavissa olosuhteissa -- useimmiten kokonaan
aiheettomasti -- tehnevät.
Lauran ajatukset siirtyivät taas taiteeseen. Jospa hän nyt vasta
olisikin kehittynyt tosi laulajattareksi, niin olisiko hänellä mitään
mahdollisuuksia toteuttaa taidettaan? Eikö tuo mies tuossa hänen
edessään sulkenut tietä häneltä? Vai pitikö hänen pysyäkin ikänsä
kaiken sen kunnian kukkulan juurella, jonka laelle hänen halunsa niin
tulisesti oli pyrkinyt?
Illalla Särkät lähtivät kotimatkalle ja saapuivat seuraavana aamuna
Pilkkeeseen. Särkkä jatkoi ulkotöitänsä aamupäivät, kirjoitteli
iltakaudet. Mutta useammin kuin ennen kajahteli Pilkkeen pirtistä
tai pihamaalta kaunis laulu. Sitä kuuntelivat mielellään ne, jotka
sattuivat lahdella soutelemaan tai muuten asunnon ohi kulkemaan
Laura-rouva oli mielessään varmasti päättänyt seuraavana talvena
Helsingissä jatkaa taideuraansa ja antaa oman konsertinkin. Mutta
ihminen päättää, jumala säätää! Pian Laura huomasi, että hänen
toiveensa toteutuminen oli ainakin vuoden päässä, jospa sitten
milloinkaan täyttyisi!
Seuraavana keväänä huhtikuussa syntyi Särkälle poika, joka isän
tahdosta ristittiin Samuli Simsoniksi. Laura ei tästä nimestä
ollenkaan pitänyt; Samuli-nimi oli käynyt hänelle vastenmieliseksi,
kuten hänen miehensäkin. Mutta lehtori piti tällä kertaa oman päänsä.
-- Samuli on ollut suvun vanhimman pojan nimenä jo ainakin kolmessa
polvessa, ja nyt se siirtyy neljänteen polveen. Jos taivaallisella
isällä on joitakin esi-isien rikoksia rangaistavana pojalle, niin
Samuli Särkkien synnit kohdistuvat myöskin Samuli Särkkään, selitti
lehtori.
Ristiäistilaisuuteen saapuneet opettajatoverit, kuten venäjänkielen
opettaja ja matemaatikko sekä rehtori Malmi, pitivät tässä
tapauksessa hekin puolestaan Samuli-nimeä sopivana ja suvulle
tunnusomaisena, mutta ihmettelivät, mistä syystä Särkkä oli niin
ihastunut raamatulliseen nimeen Simsoniin, että antoi sen toiseksi
pojalleen.
-- Nähkääs, selitti Särkkä jälleen, pojasta pitää tulla väkevä, oikea
karhu, joka vääntää Suomen soita nurin -- silmiään hänen kumminkaan
ei tarvitse antaa puhkaista --; hänestä pitää tulla voimakas
maankuokkija, niitä Suomi eniten tarvitsee.
-- Etkö sinä enää soisikaan pojallesi edes samaa virkaa kuin
itselläsi on? kysyi venäjänkielen opettaja niskojaan nytkäytellen.
-- Ei niitä opettajia silloin enää tarvita, kun tästä pojasta mies
ehtii.
-- Ei tarvita? huudahti rehtori.
-- Eipä tietenkään, vastasi Särkkä. -- Kukapa miehistä kehtaisi
ruveta opettajaksi, kun he eivät sellaiseen toimeen kelpaa. Naiset
ovat siihen paremmat -- ja viimemainittuja, jumala paratkoon, on
tässä maailmassa kyllälti.
-- Kuka sellaista filosofiaa on julistanut? kysyi matemaatikko.
-- Voi hyvä veli, miten tietämätön sinä olet, ihmetteli Särkkä. --
Jos jonain kauniina päivänä sinulle nyt saapuisi eropassi harmaalla
paperilla, niin et ollenkaan tietäisi kelvottomuutesi perusteluja.
-- Jaa, tosiaankin, se on hauska juttu. Arvaanpa jo, mihin Särkkä
viittaa, virkkoi venäjänkielen opettaja.
-- Mihin sitten? Selittäkäähän nyt toki! kehoitteli matemaatikko.
Naisetkin olivat jättäneet mieleiset keskusteluaiheensa ja olivat
uteliaita kuulemaan, millainen muutos maailmassa pian tapahtuisi.
-- Eräs koulumies -- nimeä en nyt satu muistamaan -- on sanonut
jotenkin siihen suuntaan, että miehet ovat huonoja opettajia ja
naiset hyviä, saneli Särkkä verkkaan. --
Jotenkin tähän tapaan kai se opin pääkohta kuului: ei ole koko
maailmassa niin hyvää miesopettajaa kuin parhaat naisista, eikä ole
koko maailmassa niin huonoa naisopettajaa kuin huonoimmat miehistä!
-- Siinä sen nyt kuulette, te itseviisaat kaljupäät herrat! huudahti
Laura.
-- Uusi oppi on syntynyt maailmaan, ilakoi venäjänkielen opettaja. --
Mutta olisi hupaista tietää myöskin, ken tämän uuden opin isä on.
-- En minäkään nimeä muista, mutta joku nuori "petakookien" päällikkö
se taitaa olla, virkkoi Malmi.
-- Ahaa, ei varmaankaan ole ollut naimisissa? Hänen lemmittynsä
mahtaa olla erinomainen opettaja, kunnes he joutuvat naimisiin,
säesti venäjänkielen opettaja.
-- Älkää te puhuko mitään, veljet, huomautti Särkkä, hän on ihan
oikeassa -- tavallaan. Tosissaan mies on sanansa singautellut.
Ruvetkaapahan vain tarkastajiksi, niin saatte nähdä, että ainakin
ensi aluksi on vakaumuksenne sellainen.
-- Ja minkä perusteella?
-- No, esimerkiksi vaikka sen perusteella, että tarkastustunneilla
naisten oppilaat aina osaavat paremmin kuin miesten, vastasi Särkkä.
-- Sepä ihmeellistä!
-- Niin onkin. Kun minä olin koulussa -- muisteli Särkkä edelleen
oli meillä alaluokilla venäjänkielen opettajana nainen. "Musteriksi"
häntä sanottiin. Kun tarkastaja saapui luokkaan, kysyi "Musteri"
sillä tavalla, että oli mahdoton vastata väärin -- senkin ylevän
taidon näkyvät opettajattaret oppivan, kun on vain suurta
harrastusta. Ja mikä oli ihmeellisempää, kun tarkastaja itse ryhtyi
kyselemään, osasimme me sittenkin. Ensimmäiseen kysymykseen hän tosin
tuskin ainoaltakaan sai oikeata vastausta, mutta sitten seuraaviin
jokseenkin kaikilta. "Musteri" osasi itse -- ja hän kuiskasi meille.
Syntyi naurunrähäkkä.
-- Mutta oliko tarkastaja kuuro? kysyi Malmi.
-- Sitä meidän ei tarvinnut arvostella, vastasi Särkkä.
-- Saitteko "voileipiä" hyvästä taidostanne? kysyi venäjänkielen
opettaja.
-- Paras "voileipä" meille oli tunnin loppuminen, vastasi Särkkä.
-- Mutta jos minä vielä palaan tuohon äskenmainittuun oppilauselmaan
naisten etevämmyydestä opettajina, niin lieneehän toki väittäjä
selostanut senkin, minkä perusteella hän sanottuun päätelmään tuli?
tiedusteli matemaatikko.
-- Tietysti kokemuksensa perusteella!
Sehän se opettajan paras valtti on aina ollut, vastasi rehtori Malmi.
-- Ja kokemuskin voi siihen helposti johtaa, lisäsi Särkkä.
-- Naisopettajat esiintyvät tarkastustunneilla todellakin
mallikelpoisesti. Silloin heistä tuo usein valitettu hermostuneisuus
eli äkäpäisyys on kaukana, ja silloin kaivetaan tietovarastosta
kaikki järjestelmälliset opetusmenetelmät ja käytetään niitä
luokalla. Mutta toisin on meidän miesten laita: me käytämme omia
menetelmiämme tarkastustunneillakin. Ja kukapa niitä ymmärtää ja
niistä yht'äkkiä selvän saa. "Hän on huono opettaja", ajattelee herra
tarkastaja, "hänellä ei ole mitään metoodia".
-- Sellaiselle tarkastajalle minä tahtoisin antaa hyvän neuvon,
puhui venäjänkielen opettaja niskaansa hetkautellen ja koukistellen
nyrkkiin pusertuneita käsiään, ja -- se olisi se, että kehoittaisin
häntä menemään jonkun koulun käytäviin kaikessa salaisuudessa ja
seisoskelemaan siellä ovien takana.
-- Älä hitolla opeta häntä "tirkistelijäksi", tokaisi matemaatikko.
-- Tekisi se hänelle hyvää, jatkoi venäjänkielen opettaja. -- Saattaa
näet olla paljon "tätejä", jotka tuskin muulloin kuin tarkastajan
läsnäollessa esiintyvät muussa kuin ylenmäärin hermostuneessa tilassa.
-- Oo, hyvät herrat, tehän näytte olevan kaikki pelkkiä naisvihaajia,
huomautti rehtorska Malmi.
-- Ammattikateutta vain! tokaisi matemaatikko.
-- Ei sitäkään, hyvä rehtorska, selitti Särkkä.
-- Minä esimerkiksi luovutan mielelläni kunniasijan naisille ja
aion pojastani kasvattaa maanmuokkaajan, jottei hänellä olisi edes
tilaisuuttakaan minkäänlaiseen ammattikateuteen.
-- Onko Laura yksimielinen miehensä kanssa tästä asiasta? kysyi
rehtorska Lauralta.
-- En, en, en ollenkaan, vastasi Laura, hänestä pitää tulla laulaja,
hyvä laulaja!
-- Saa hänestä tulla sekin, huomautti Särkkä.
-- Soita raivatessa on siihen erinomainen tilaisuus. Kyllä maailmaan
ääntä mahtuu; rautaharoja voi käyttää säestykseen.
Vierasten huomio kääntyi viereiseen huoneeseen, jossa pikku Samuli
parkui, potkien kätkyessään.
-- Oo, sillä pojallapa on nyt jo ääntä, tenori tulee ja kova! virkkoi
Malmi mennen pojan luokse.
Ja syntyipä siellä ilo, kun havaittiin pojan harvinainen
"maalaissänky".
-- Se on Mylläri-Matti vainajan lahjoittama ja siinä sopii pojan
nukkua, kehui Särkkä hyvillään.
Mutta hänen vaimonsa ei ottanut osaa tähän iloon, sillä häntä hävetti
moinen makuupaikka "sivistyneiden ihmisten lapselle".
Vierasten lähdettyä jäi kotiväki yksin, ympäristö kävi hiljaiseksi,
ja ajatukset alkoivat hakea työaihetta itselleen. Lehtori jatkoi
vihkojen korjausta, ja Laura ryhtyi kylvettämään pikku Samulia.
Särkät asuivat Helsingissä yhä entisessä huoneistossaan.
Lehtorin työhuoneeksi oli muodostettu keittiö, jonka hän oli
vuokrannut naimisiin mennessään. Entinen työhuone oli luovutettu
lastenkamariksi. Ruokailuhuoneena käytettiin salia.
Usein oli Laura-rouva, varsinkin viime aikoina, ollut tyytymätön
tähän asuntoon, etenkin sen puolesta, ettei ollut erityisiä
pääportaita, vaan täytyi aina kulkea "likaisten keittiörappujen"
kautta.
-- Häpeähän tämä on sivistyneille ihmisille! oli hän usein
huomauttanut.
-- Mutta tämä asunto on minusta niin tuttu ja mukava, oli taas
lehtori puolustautunut. -- Minä halkean ikävästä, jos minun täytyy
täältä muuttaa.
Ja ennen Laurasta niin hauska ja omituisilla juurikkohuonekaluilla
sisustettu salikin näytti hänestä nyt kaikkea muuta kuin
"sivistyneeltä". Moni esine olikin jo saanut sijansa yliskomerossa
ja jättänyt paikkansa uusille kiilloitetuille kaluille, joten
Laura-rouvan "erämaan raivaaminen" oli hyvällä tolalla. Ainoastaan
lehtorin oma "nurkka" oli muuttumatta entisellään, siihen Laura ei
ollut kajonnut.
Oltiin jo huhtikuun puolivälissä eikä seuraavaksikaan vuodeksi
oltu vielä toista asuntoa vuokrattu, vaikka Laura sitä usein oli
tahtonut. Tavallinen vuokrausaika oli jo ohi. Mitään vuosikontrahtia
ei Särkällä tähän nykyiseen huoneistoon ollut; hän maksoi vuokran
kuukausittain, häntä ei oltu pois käsketty, eikä hän puolestaan pois
pyrkinyt. Isännästäkin lienee alkanut tuntua jo siltä, kuin lehtori
asuisi paikoillaan kuolemaansa saakka.
Varsinkin vierasten vastaanotto oli Lauraa jo pitkät ajat hävettänyt.
Kuinka tänne voi kutsua vieraita, hän ajatteli; ihmisten on
kuljettava keittiökäytävää -- ja salikin, oliko se nyt mikään
vierailusalonki! Mies, jolla oli hyvä palkka -- -- -- Laura ei voinut
ajatella häntä suosiollisesti. Tästä pitää tulla muutos! päätti hän
itsekseen.
-- Samuli, virkkoi hän varmasti, tultuaan miehensä luo, -- meidän on
keväällä muutettava tästä roskakasasta toiseen asuntoon!
Särkkä kohentautui työstään ja katsahti kysyvästi vaimoonsa. Tällä
oli viime aikoina ollut aina samanlaista asiaa heti vierasten
lähdettyä.
-- Mitä sinä puhut roskakasasta? kysyi Särkkä.
-- Mikä tämä on muu kuin roskakasa? Kaikki täällä on likaista,
haisevaa, eikä täällä saa parhaalla tahdollaankaan pysymään puhtautta.
-- Missä täällä haisee?
-- Tule kylpyhuoneeseen ja lastenkamariin tai mihin tahansa,
täälläkin löyhkää!
-- Ei minusta täällä mikään löyhkää, vastasi Särkkä nousten
paikoiltaan.
-- Eihän vain! Mutta sinun nenäsi ei tunne mitään.
Lehtori meni lastenkamariin ja kylpyhuoneeseen. Siellä tuntui hänestä
hiukan ummehtuneelta.
-- Niin, hyvä ystävä, virkkoi hän vaimolleen, ette ole
pitäneet ikkunaa tai seinäjohtoa kylliksi avoinna, täällä on
lastenkamari-ilmaa.
-- Sellainen ilma täällä aina on, eikä sitä pois saa. Lapsetkin ihan
tukehtuvat.
Jos mikä, niin lapsiin vetoaminen vaikutti Särkkään. Pieninkin
mahdollisuus, että niille olisi jotain parempaa saatavissa, pani
hänet tekemään mitä hyvänsä. Tosin hän ei ottanut uskoakseen vaimonsa
viimeistä väitettä, mutta ajatteli samalla, että saattaisihan ehkä
parempikin huone olla lapsille saatavissa. Päästäkseen asiasta hän
virkkoi: -- Voithan käydä katsomassa huoneistoja, vuokrataan vain
toinen. Mutta pidä nyt kumminkin silmällä, että huoneet ovat etelään
tai ainakin länteen.