Juhannuksen tienoissa sai rehtori Malmin perhe kesäasuntoonsa
Pälvelään vieraan, joka koko kesän ja seuraavan syksyn oli heidän
turvattinaan. Se oli ulkomailta opintomatkoilta palannut laulajatar
Laura Nord, joka nelisen vuotta oli ollut isänmaansa rajain
ulkopuolella.
Laura Nord oli rouva Malmin koulutoveri, muotikauppiaan tytär
suurehkosta maaseutukaupungista. Hänen lapsuutensa koti oli ollut
ylellinen, sekä vaatetukseen että ravintoon nähden. Uudet, muodikkaat
hatut ja leningit valikoimalla valittiin omasta varastosta --
ja mitä siellä ei ollut, ostettiin runsailla rahoilla muualta.
Viisiluokkaisen tyttökoulun Laura lopetti kahdeksantoistavuotiaana
ja vietti sittemmin aikaansa laulellen ja soitellen -- ehkäpä
suurisukuista miestäkin odotellen, sillä olihan hänellä kaikki
edellytykset päästä vaimoksi komealle, hienostelevalle herralle,
häntä kun pidettiin perijättärenä, hienon kasvatuksen saaneena ja
vieläpä kauniinakin. Yhdeksäntoista, kahdenkymmenen tienoissa olikin
tarjokkaita kovasti, mutta ne eivät Laura-neitiä miellyttäneet, ja
hänen isälläänkin oli aina ollut jotain vastaan. Mikä oli ennen
ollut puotipalvelijana samassa kaupungissa, mikä taas oli liian
talonpoikaista sukuperää, millä oli liian paljon sivistymättömiä
serkkuja j.n.e. Mutta tytön täyttäessä 21 vuotta kannettiin
muotikauppiaan jäännökset kirkkomaahan, pappi piti puheen uutteran
miehen muistolle, heitti kolme kertaa multaa kirstulle, luki
rukoukset -- ja sitten luotiin hauta umpeen. Jälkiselvityksiä seurasi
vararikko, joka hajoitteli Laura-neidin suurta vaatevarastoakin
entisten kadehtijain käsiteltäväksi. Itse neiti joutui Helsinkiin
ja muutamien sukulaistensa avustuksella sai laulunopetusta,
aikoen päästä huomattavien suuruuksien joukkoon. Siten hän itse
tahtoi raivata tiensä tässä petollisessa maailmassa, joka niin
kovakouraisesti alkoi pidellä kokematonta naisparkaa.
Lauran musikaalinen edistys oli sangen tyydyttävä. Parin vuoden
harjoituksen jälkeen hän silloin tällöin esiintyi avustajana
konserteissakin, ja hänen lauluaan oli aina julkisissa arvosteluissa
kehuttu: "neiti Laura Nord lauloi erittäin miellyttävästi", tai:
"hänessä on suuria lupaavia edellytyksiä", tai: "toivottavasti hän
pian pääsee ulkomaille, että hänen tuoreensuloinen äänensä saisi
vieläkin taiteellisemman värityksen" j.n.e. Tällaisia arvostelun
palasia hän oli sanomalehdistä leikellyt oikein tukuittain, ja ne
loihtivat hänelle tulevaisuuden kuvan niin häikäisevän kauniin,
ettei hän niitä lukiessaan voinut huomata minkäänlaisia vastuksen
mahdollisuuksia taiteellisella urallaan. Ne saivat hänen päänsä
niin pyörälle, että hän neljäntenä harjoitusvuotenaan kieltäytyi
antamasta avustustaan "kaikennäköisille nurkkataiteilijoille" ja
"musiikkia ymmärtämättömille seuroille". Sitä vastoin hän odotti
joka hetki kuin tulisilla hiilillä, että häntä tultaisiin pyytämään
jonkun suuren oopperaesityksen päähenkilöksi, kun sellaisia
tilapäisesti pääkaupunkiin hommattiin. Ja kerranpa tultiinkin.
Kaksi frakkipukuista taiteenharrastajaa tahtoi kerran tavata
neiti Laura Nordia. Mitäpä asiaa heillä oli? Niin, he olivat
ajatelleet pyytää häntä avustajaksi keväällä esitettäväksi aiottuun
oopperakappaleeseen. Ja minkä osan he hänelle olivat aikoneet? Neiti
Laura Nord, kuultuaan nimitettävän hänelle aiotun osan, ällistyi
sangen kovin. Hänetkö statistiksi? Etteivät häpeä! Frakkipäällyksiset
herrat poistuivat noloina.
Tämän tapauksen jälkeen ei kestänyt kauan, ennenkuin pääkaupungin
lehdissä oli ilmoitus Laura Nordin omasta konsertista, jonka ohjelma
oli "hyvin valittu ja monipuolinen". Mutta ilmoitusten ja uutisten
musikaaliset lukijat nostivat katseensa lukemiltaan riveiltä ja
hokivat: "Laura Nord, Laura Nord, kuka hän oli, mikä suuruus hän on?"
Ja hätäpäissään moni puisteli päätään ja veti sieraimiensa kautta
huomattavan kiihkeästi ilmaa sisäänsä, ikäänkuin hajuaistinsa avulla
saadakseen aivonsa paremmin toimimaan. Sillä jossakin lukija oli
tuon nimen kuullut, mutta missä? Konserttitoimistojen puhelinkellot
kilisivät yhtämittaa ja myötäänsä sitä kysyttiin yhtä ja samaa
asiaa: "Kuka on Laura Nord?" Parin päivän kuluttua pääsi vihdoin
helpotuksen huokaus koko musikaaliselta yleisöltä, sillä lehdissä
oli nyt selvittävä uutinen -- Laura Nord, joka on etevästi avustanut
niitä ja niitä konsertteja ja joka niiden johdosta on saanut hyvin
"myötätuntoisia" arvosteluja, antaa oman konsertin -- --. Ja sitten
oli konsertti, jossa oli "kourallinen väkeä". Yleensä olivat lehtien
arvostelut parin kolmen tuuman pituisia, ja niissä sanottiin, että
"edellytyksiä taiteelliseen tasoon pääsemiseen näyttää olevan".
Mutta eräs ruotsikkolehti ei näin vähään tyytynyt, vaan lasketteli
puolen palstan pituudelta -- haukkumisia. "Että laulajatar on
uskaltanutkin ennen eurooppalaisen hiomisen vaikutusta ryhtyä
esiintymään omalla konsertillaan, on -- jollemme sano lapsellista --
ainakin ajattelematonta. Ja toisekseen -- sanokaamme se suoraan --
on laulajattarella tuskin mitään edellytyksiä niiden oopperaosien
esitykseen, joita hän oli ohjelmaansa ottanut oikein kaksittain.
Suomalaiset 'tuutulaulut' sentään menivät mukiin, mutta sellaisten
perusteella ei toki omaa konserttia anneta edes meikäläisissä
oloissa." Niin siinä oli sanottu ja paljon muutakin, joka sai neiti
Nordin pois suunniltaan. Mutta hän tahtoi näyttää noille mielestään
muka musiikkia ymmärtäville herroille, että hänestä sittenkin
oli tuleva tunnustettu laulajatar. Hän tahtoi hankkia itselleen
"eurooppalaisen hiomisen".
Seuraavana syksynä hän matkusti ulkomaille, opiskeli Saksassa,
Italiassa ja Ranskassa. Opinnoissaan hän oli uuttera, ja varsinkin
musiikin teoriassa hän sai kiittävät arvostelut. Siinä touhussa
kului Laura Nordilta neljä vaivalloista vuotta -- vuosia, jotka
loivat hänen elämäänsä paljon iloa ja surua, paljon nautintoja ja
kärsimyksiä, paljon toiveita ja pettymyksiä.
Pariisista palatessaan hän antoi useita konsertteja suurimmissa
kaupungeissa. Mutta kaikista ponnistuksista huolimatta olivat ihmiset
häntä kohtaan kylmiä, arvostelijat myötätunnottomia tuomitsijoita.
Ja murheenmalja oli kukkuroillaan hänen jälleen palatessaan
kotimaahansa. Missä oli hänen menneisyytensä, 29 vuotta, jotka hän
oli elänyt, -- ja mikä oli hänen tulevaisuutensa?
Ystävällinen rehtorska, saatuaan Helsingistä Laura Nordilta kirjeen
ja havaittuaan siitä hänen peitetyin sanoin ilmaistun hädänalaisen
tilansa, kutsui hänet kesävieraakseen. Suuret eivät Laura Nordin
matkavarustukset olleet, kun hän eräänä kesäkuun iltana saapui Malmin
huvilan laivalaituriin. Ainoastaan pieni käsilaukku ja kymmenkunnan
kilon painoinen pärevasu kuuluivat hänen muutto-omaisuuteensa. Kun
rouva Malmi halusi lähettää palvelijattaren noutamaan laivasta muita
tavaroita, ilmoitti neiti Nord, että ne tulisivat vasta jälestäpäin.
Kalpealta ja masentuneelta näytti neiti Nord illallisen jälkeen
istuessaan Malmin salissa ja kertoessaan aivan ylimalkaisesti
ulkomailla saamistaan kokemuksista. Jos todistuksien nojalla
voisi taiteilijaksi tulla, niin Laura Nord oli silloin varmaankin
laulajattarien ensi rivien edustajia. Ja niin hän sisimmässään itse
uskoikin olevansa, vaikka olosuhteiden aikaansaama vaatimattomuus
esti hänet ajatustaan ilmilausumasta. Kun tuli kysymys konserteista,
joita hän matkansa varrella oli antanut, niin oli varsin
helppoa turvautua sellaiseen selitykseen, että suurkaupunkien
musiikinharrastajat olivat jo ehtineet muuttaa maalle -- niinkuin
asianlaita osaksi olikin -- joten heillä ei ollut tilaisuutta
tulla hänen konsertteihinsa. Arvosteluista ei onneksi puhuttu
mitään -- mutta sehän olikin verrattain luonnollista, sillä mitäpä
arvosteluista, kun todistukset puhuivat niin selvää kieltä. Tosin
neiti Nordin ruskeanharmaat silmät saivat omituisen kiillon, kun hän
itse näitä arvosteluja muisti, mutta sitä eivät toki muut huomanneet.
Laura Nord oli nyt kaikessa vaatimattomuudessaan, minkä sävyn
kohtalon iskut hänen käytökseensä olivat istuttaneet, hauska
kesävieras. Hän oli huomaavainen ja avulias. Jo seuraavana päivänä
hän tarttui talon askareihin ja avusti rouvaa kaikkialla: keittiössä,
puutarhassa, lastenkamarissa. Hänen ennen verrattain täyteläinen
ruumiinsa oli laihtunut, tullut hieman litteäksi ja notkeaksi.
Vaatetus oli nykyään yhtä yksinkertainen kuin se ennen, vieläpä
kouluvuosina, oli ollut ylellinen ja komea. Entisten muistojen
perusteella rouva Malmia, ennenkuin hän oli nähnyt kesävierastaan,
oli suorastaan epäilyttänyt, tokko hänen oma yksinkertainen
taloutensa ja käytöksensä voisi viihdyttää niin vaateliasta vierasta.
Mutta kohta Lauran saavuttua hänen epäilyksensä katosi; olihan elämän
koulu Lauraankin tehonnut.
Pian nousi kysymys, eikö Laura haluaisi antaa kirkkokonserttia
pitäjän kirkossa. Ajatus oli Lauralle samaa kuin oljenkorsi
hukkuvalle. Kirkkoherra suostui tuumaan mielellään, vieläpä hommasi
säestäjäksi erään lahjakkaan urkujensoittajan, jota hän sitten
sai pitää jonkun ajan kesävieraanaan. Konsertista kuulutettiin
kirkossa kahtena sunnuntaina, viimeksi samana sunnuntaina, jolloin
se jumalanpalveluksen jälkeen annettiin. Lähimmän kaupungin
sanomalehdessä oli ilmoitus ja pitkä uutinen, jonka rehtori Malmi
oli kirjoittanut, kehoittaen toimeenpanemaan laivahuvimatkan, jotta
"uskonnollisen taiteellisen kirkkomusiikin ystävät voisivat saapua
tähän harvinaiseen tilaisuuteen".
Konserttipäivänä Laura Nord pukeutui yksinkertaiseen mustaan
leninkiin, ja hänet nähdessään rouva Malmi väkisinkin huudahti:
-- Herra jestas, kuinka sinä olet viehättävä!
-- Niinkö! huudahti Laura Nord vastaan, ja kyynelsilmin he syleilivät
toisiaan.
-- Mutta pahastutkohan sinä, jos sanon sinulle yhden asian, jota olen
itsekseni miettinyt? kysyi rouva Malmi.
-- Enhän toki, sano vain! kehoitti Laura.
-- Kas, ajattelin vain sitä, että täällä kirkossa on yksinkertaista
väkeä, että koettaisit heille laulaakin yksinkertaisesti, jotta he
ymmärtäisivät, puhui rehtorska.
-- Tietysti, tietysti, kirkkomusiikki on aina esitettävä hartaasti.
-- Niin, niin, onhan se luonnollista, että sinä sen ymmärrät. Mutta
ethän vain pahastunut?
-- Enhän toki!
Kirkko oli melkein täynnä väkeä, ja Laura Nordille kertyi sievoinen
säästö. Onnellinen hymy väreili hänen suupielissään, kun hän sai
sulkea aarteensa entuudestaan tyhjään laukkuunsa.
Rouva Malmikin iloitsi ystävänsä onnesta, ja itse rehtori, joka
tunnusti kykenemättömyytensä taiteellisen laulun arvostelussa,
päätteli konserttia erittäin onnistuneeksi.
Vielä samana iltana rouva halusi puhua miehelleen siitä heidän
suunnitellusta kesämatkastaan.
-- Kaarlo, sanoi hän päättävästi, -- nyt sinä heti voit kirjoittaa
lehtori Särkälle, että me tulemme hänen luokseen ja että hänen on
ryhdyttävä hommaamaan pitäjäänsä kirkkokonserttia.
-- Sinä tarkoitat siis, että neiti Nord seuraisi meitä matkoilla?
-- Niin, ja antaisi kirkkokonsertteja vaikka kuinka paljon.
Ne täyttävät hänen pussiansa, ja itse matkoista hän saa hyvin
kaipaamaansa virkistystä.
Rehtorista tuntui ainakin aluksi liian oudolta ajatus, että he
lähtisivät kesämatkoilleen vieraan ihmisen seurassa. Mutta kun
rouva itsepintaisesti piti päänsä ja selvitti neiti Nordia koskevan
puolen tärkeyden, niin rehtori katsoi sopivaksi tällä kertaa taipua.
Näyttäen kumminkin jonkun verran epätietoiselta, mitä hänen vaimonsa
tarkoitti tuolla erinomaisella huolenpidollaan neiti Nordin suhteen,
hän kysyi:
-- Mutta mikä sinut on saanut niin kiintymään tähän ihmiseen, jonka
kanssa et ainakaan kymmeneen vuoteen ole seurustellut?
Rouva viivytti hetkisen vastaustaan ikäänkuin kooten ajatuksiaan.
Sitten hän virkkoi:
-- Olen vain ajatellut sitä, että Laura on jo ehkä saanut kyllikseen
taiteestaan ja että hän on alkanut miettiä syvemmin muitakin asioita.
Luulen, että hänessä on jo naisellisuus täysin kypsynyt.
-- Olisipahan ihme, ellei naisellisuus olisi kypsynyt 29-vuotiaassa
naisessa! huomautti rehtori.
-- On paljon naisia, joissa se ei kypsy koskaan. Ja ennen minä
otaksuin, että hän oli yksi niistä, virkkoi rehtorska.
-- Kuvitteleeko hän sitten naimisiinmenoa? kysyi rehtori.
-- En minä tiedä, mutta uskon hänestä tulevan hyvän aviovaimon.
-- Minä muistelen kuulleeni, virkkoi rehtori vähän epävarmana, --
että hän olisi aina ollut koko lailla naimahaluinen.
-- Sitähän kaikki naiset ovat nuorina ollessaan, soveltuivatpa he
sitten perheenäideiksi tai eivät.
-- Ja mikä antaa aiheen olettamaan, että neiti Nord erityisesti olisi
kypsynyt perheenäidiksi? kysyi rehtori juhlallisesti, kuin olisi
ollut oppituolissa ja tusina oppilaita ympärillään.
-- Hänen suuri kokemuksensa, vastasi rehtorska puolestaan melkein
yhtä juhlallisesti. -- Vuosien kuluessa hän on pettynyt usein,
mutta hän ei ole lannistunut koskaan, hän on jälleen pyrkinyt
eteenpäin, hän on maistanut makeaa sekä karvasta, ja se nähtävästi
on taltuttanut hänet siihen uomaan, joka soveltuu perheen-emännälle,
sillä tältäpä vaaditaan kärsivällisyyttä, suvaitsevaisuutta,
keskinäistä ymmärtämystä -- ja sangen runsaasti joka lajia.
-- Saattaahan tuo kaikki olla totta, mutta toiselta puolen näyttää
kokemus olevan sillä pohjalla, että taiteilijaveriset ihmiset yleensä
-- ja naiset erityisesti -- harvoin tai tuskinpa koskaan jaksavat
kantaa perhekahleita. Kaikki vakavampi taistelu muuttuu heissä
hetkellisyydeksi -- he ovat milloin sitä, milloin tätä.
-- Mutta jos muutos on niin perinpohjainen kuin Laurassa, niin sen
täytyy olla siksi ankaran taistelun tuloksena, ettei entisellä
häilyväisyydellä enää voi olla jalansijaa hänen elämässään.
Ajattelepas, ettei hän nuorena tyttönä olisi koskaan esiintynyt
niin vaatimattomasti puettuna kuin nyt konsertissaan -- ja se
yksinkertaisuus somisti ja puki häntä sanomattomasti; eikä hän ennen
huolinut taloustehtävistä -- ne olivat roskaa hänen mielestään -- ja
nyt hän on kaikesta tuosta "roskasta" niin huvitettu, tahtoo kaikkea
oppia perin pohjin, ja kaikkeen hän näyttää pystyvänkin, puhui
rehtorska innokkaasti.
Asioita kaikin puolin selvitettyään tekivät Malmit lopuksi
matkasuunnitelmansa, johon kuului myöskin käynti lehtori Särkän
luona sekä kirkkokonsertti, joka tämän oli valmisteltava jo
edeltäkäsin. Vielä samana iltana kirjoitti rehtori Malmi "kunnon
virkaveljelleen" kirjeen, jossa selvitteli matkasuunnitelmaansa.
Ennen Särkälle saapumistaan matkailijat kävisivät Imatralla,
Valamossa, Sortavalassa, Punkaharjulla ja Savonlinnassa, josta
sitten poikkeavat Särkän Pilkkeeseen. Konsertti olisi puuhattava
niin, että se pidettäisiin heinäkuun toisena sunnuntaina heti
jumalanpalveluksen päätyttyä. Sitä varten oli Särkän kysyttävä
kirkko, hommattava sanomalehti-ilmoitus ja uutinen, painatettava
pääsyliput, hankittava säestäjä y.m. Malmit eivät hetkeäkään
epäilleet, ettei tämä hyväsydäminen mies tätä kaikkea mielihyvällä ja
aivan perusteellisesti hommaisi.
Jo usein oli Laura Nord rehtorin perheessä kuullut lehtori Särkän
nimeä mainittavan. Hänestä oli puhuttu perheen hyvänä, luotettavana
ystävänä, erinomaisen tunnollisena, vaikka koko joukon omituisena
miehenä. Varsinkin oli Laura huomannut, että rehtorska erityisesti
ihaili Särkän suurta vaatimattomuutta ja hyveenä vertaili sitä
miehensä "hienosteluun", josta hän ei näyttänyt oikein pitävän.
Malmin palvelijatkin pitivät iloa "erakkomaisterin" kustannuksella,
vaikkei neiti Nord heidänkään kuullut tästä miehestä koskaan lausuvan
alentavaa sanaa. Mutta tämä usein uudistunut nimi, Samuli Särkkä,
eli, varsinkin palvelijattarien kesken, "erakkomaisten", sai Laura
Nordin hyvin uteliaaksi. Toiset olivat sanoneet, että Särkkä oli
"vanha, kumarahartiainen ukko", "mykyräniska", toiset taas, että hän
oli mies parhaimmillaan. Mitenkähän sitten lienee ollut?
Särkkä kuului kumminkin olevan hyväpalkkainen lehtori, vieläpä toiset
sanoivat häntä varakkaaksikin.
-- Varakashan se on, oli sisäpiika kerran sanonut, -- kun viitosen
antoi juomarahoiksikin!