Alice oli liikkeellä ajoissa ennättääkseen kirkkoon Harry Curtissin
kanssa, mutta Montague, joka todella tahtoi levätä, nukkui
myöhempään. Noustuaan tapasi hän kadulla rva De Qraffenriedin,
joka kutsui hänet lunchille. Hän meni ja tapasi nelisenkymmentä
henkeä, jotka olivat yhtä tilapäisesti kutsutut. Siellä oli myös
hänen veljensä Ollie ja -- hänen suureksi hämmästyksekseen tämän
ystävä Gamble. Moitteettomassa pursipuvussa näytti tämä lihakas
aika koomilliselta. Tavallisella tunkeilevaisuudellaan tervehti hän
Montaguea: "Mitä kuuluu. Olenpa kuullut teistä sitte viime tapaaman."
"Mitä olette kuullut?"
"Että olette tekemisissä Missisippi Teräsyhtiön kanssa."
"Tavallaan."
"Olkaa varuillanne -- ne ovat liukasta väkeä. Liukkaampia kuin
trustiherrat." Ja silmäänsä vilauttaen lisäsi hän: "Minä tapaan
sanoa, että öljyalalla on kahta lajia lurjuksia; ne jotka voivat
luottaa toisiinsa, ovat trustissa; ja ne joihin pirukaan ei voi
luottaa, ovat riippumattomat. Tiedän, sillä kuuluin jälkimäisiin."
Gamble nauroi makeasti sukkeluudelleen. Samalla pysäytti hän erään
herran sanoen: "Hei, kapteeni Gill, saanko esittää teille herra
Montaguen, Oliverin veljen." Ja hän jätti heidät juttelemaan.
Kapteeni Henry Gill oli päällikkönä laivalla, joita hallitus lähetti
Newportiin ilmeisesti vain iloa ylentämään. Hän oli mainio tanssija
ja naisten suosikki. Keskustelun aluksi kysyi kapteeni: "Onko herra
Gamble vanha tuttavanne?"
"Olen tavannut hänet kerran veljeni seurassa."
"Ollie näyttää olevan ukon suosiossa. Minä", lisäsi hän selittäen,
"tapasin hänet Brooklynissa, jossa hän oli laivaveistämön upseerien
hyvä tuttava. Liikkeestään vetäytyneitä miljoneereja ei aivan usein
tipu heidän tielleen."
"Ei kai", hymyili Montague. "Mutta hämmästyin minä tavatessani hänet
täällä."
"Te tapaatte hänet taivaassa," sanoi toinen nauraen, "jos hän päätti
sinne päästä. Hän on hyväntahtoinen mies, mutta joka luulee, ettei
Gamble tiedä mitä tahtoo, erehtyy pahasti."
Montague muisteli tätä lausetta aterialla, jossa istui hra Gamblea
vastapäätä. Vivie Patton pommitti häntä laihoilla sukkeluuksilla ja
hän nauroi iloisesti. Montaguelle oli tämä arvoitus. Totta kyllä
että mies oli rikas ja tuhlasi rahaa kuin vettä, mutta eihän tässä
joukossa ollut rahan puutetta. Montague ihmetteli, oliko Gamble
täällä toisten jalkain pyyhkeenä, sillä tuon nousukkaan ja noiden
perinnöllisten miljonäärien ero oli silmiinpistävä. Hän oli kuin
öljyn perikuva, löntteröinen ja epämiellyttävä; muissa oli öljy jo
jalostettu hienoksi hajuvedeksi. Mutta jotenkin tuntui hän heistä
kaikkein inhimillisimmältä. Hän oli kyllä itsekäs ja harrasti
itseään, mutta hän harrasti myös muita, kun sen sijaan rva De
Graffenriedin seurapiirin kesken pidettiin alhaison merkkinä, jos
harrasti mitään.
Montagueen Gamble näkyi erikoisesti kiintyneen syistä, jotka itse
kai tiesi. Aterian jälkeen hän taas tuli tämän luo sanoen: "Kuulin
Ollielta, että olette ensi kertaa täällä."
Montague myönsi ja Gamble sanoi: "No sittenhän pitää näyttää teille
kaupunkia. Minulla on autoni täällä."
Ja hän vei Montaguen suureen punaseen matkavaunuun, jossa oli
erikoinen, matala istuin sen omistajaa varten. Istuutuessaan sanoi
hän: "Komea paikka tämä?"
"Hauska pistäytyä."
"Samat sanat. Minusta on hauskempi olla kesällä sellaisessa paikassa,
missä saa riisua takkinsa. Ja olut on samppanjaa parempaa kuumalla."
Kun Montague ei vastannut, jatkoi Gamble:
"Hitonmoinen joukko keikareita. Huvittelevat tekemällä pilaa minusta.
Väliin suututtaa, mutta sitten ajattelee, ettei väliä."
Montague oli kysyä, miksi hän sitten oli tullut tänne, mutta ei
välittänyt. Auto kulki komeata tietä ja Gamble näytteli palatseja
jutellen niiden omistajista omaan tapaansa.
"Katsokaas tuota keltasta tiilitaloa. Se on Allis'in, rautatieherran.
Kolme vuosikymmentä sitten oli hänellä Pittsburgissa yhdet
lastenvaunut kolmea lasta varten ja itse hän niitä lykkäili. Lainaili
silloin rahaa minulta, mutta katsoo nyt toisaanne, kun vastaan
sattuu. Oli teräsasioissa kuusi, kahdeksan vuotta sitten. Myi pois,
kun terästrustia hommattiin. Oletteko kuullut?"
"Enpä ole."
"Jos olette rupeamassa tappelemaan teräsjoukon kanssa, niin on hyvä
tietää. Tunnetteko Jim Staggin?"
"Wall kadun miehen, nimeltä vain."
"Hänen viime huvituksensa oli pitää nyrkkitappelut hienossa New
Yorkin hotellissa. Neekeri pukkasi toisen läpi suuren peilin. Stagg
tulee villiltä Länneltä ja hänellä on temput, jotka nostavat tukan
pystyyn. Joku aika sitten hän ahdisti pörssissä Tennessee Southernia
ja valtasi sen, ja vanha Waterman sanoo ottaneensa sen häneltä pois,
kun hän ei sitä kuitenkaan olisi osannut hoitaa. Se oli bluffia vain,
sillä Waterman käyttää häntä apurinaan. -- No niin, tuossa kahdeksan
vuotta sitten oli Staggilla hallussaan suuri terästehdas Lännellä.
Allisilla oli Indianassa tehdas, joka häiritsi heidän liikettään.
Kerran oli Stagg joukkoineen hummannut monta päivää ja eräänä yönä
kun tuli Allis'ista puhe, sanoi hän: 'ostetaan koko roska'. Ja he
tilasivat ylimääräisen junan ja kuorman samppanjaa ja lennättivät
Indianaan. Tulivat kello 4 aamulla Allisin portaille, soittivat ja
jyskivät, kunnes lakeija tuli avaamaan."
"Onko Allis kotona?" kysyi Stagg, ja ennenkuin toinen ennätti
vastata, työntyi koko sakki sisään ja Stagg mylvi yläkerran portailla
kuin härkä: "Allis, tulehan alas!"
Puolkuoliaaksi säikähtyneenä tuli toinen yöpuvussaan ovelle.
"Me tahdomme ostaa tehtaat", sanoi Stagg.
"Minun tehtaani", änkytti Allis.
"Heti paikalla ja käteisellä. Maksetaan viissataa tuhatta."
"Mutta ne maksavat minulle kakstoistasataatuhatta."
"No me maksamme sen sitten. Maksamme, piru vie
viisitoistasataatuhatta."
"En myy", sanoi Allis.
"Maksamme kaksi miljoonaa", ulvoi Stagg.
"Varmasti?" kysyi Allis korviaan uskomatta.
"Tulkaa alas, niin minä kirjotan shekin", sanoi Stagg. Ja niin ne
raahasivat hänet alas ja ostivat koko laitoksen. Sitten ottivat he
esille samppanjat ja Alliskin alkoi käydä iloiseksi. Hän sanoi:
"Yksi paha puoli tässä on. Tuo Jones'in tehdas tuolla Harristownissa
saa alennusta rautateiltä ja myy halvemmalla kuin me."
"Piru vieköön", sanoi Stagg, "me ostamme senkin."
"Ja niin he", jatkoi Gamble juttuaan, "kiipesivät taas
erikoisjunaansa, pääsivät Harristowniin kello 6 a. ja ostivat
toisen laitoksen. Ja siitä se lähti. Eipä ollut moista huvia ennen
heilläkään ollut. Stagg lienee juuri silloin käärinyt Wall kadulla
kymmenen kakstoista miljoonaa ja osti sillä kaikella terästehtaita --
ja maksoi jokaisesta moninkertaisen hinnan."
Gamble vannoi ja kertoi edelleen: "Tämä on Staggin omaa juttua
ja on siinä tinkimisen varaa. Hän vakuuttaa, ettei hän tiennyt
Dan Watermanin laatineen tällaisen suunnitelman, mutta siinä hän
valehtelee. Pittsburgin Harrison uhkasi rakentaa omat ratansa ja
ottaa pois liikenteen Watermanin teiltä, jolloin Watermanilla ei
ollut muuta neuvoa kuin ostaa hänen tehtaansa kolminkertaisesta
hinnasta. Hän otti samalla Staggin ostamat tehtaat. Tämä oli
maksanut kaksin-, kolminkertaiset hinnat, Waterman maksoi hänelle
vielä enemmän niistä ja lopuksi maksatti Amerikan kansalla ne
moninkertaisesti."
Gamble pysähtyi ja lyhyttä lihavaa kättään heilauttaen sanoi:
"Niin ne rahat tehtiin. Ihan naurattaa. Joka liikkeen pääoma oli
jo kirjoitettu ylettömän suureksi; pelkäänpä, ettei kahta sataa
miljoonaa rehellistä rahaa pantu terästrustin omaisuuteen, mutta
pääoman ne kirjottivat miljardiksi ja ovat sen sitten korottaneet
puoleentoista. Perustajat tekivät satoja miljoonia ja yleisosakkeiden
ostajat havaitsivat niiden hinnan tipahtavan kuuteenkin. He antoivat
Harrisonille 400 miljonan dollarin kiinnitykset ja nyt tämä
ihmettelee, miksei saa kuolla köyhänä."
Gamblen auto kulki juuri ohi erään klubin, kun hän äkkiä antoi
pysähdysmerkin ja huusi nuorelle meriupseerille: "Halloo, Billy. Mitä
kuuluu. Saanko esittää: hra Montague ja ystäväni luutnantti Long,
insinöörejä. Mihin menette?"
"En erikoisesti mihinkään."
"Tulkaa mukaan. Näyttelen juuri hra Montaguelle kaupunkia."
Ja heidän jatkaessa kolmisin matkaansa sanoi Gamble: "Luutnantti
tulee juuri Brooklynista. Siellä pidettiin hauskaa, vai mitä Billy?
Mitä viimeksi teitte?"
"Vankasti työtä. Tutkin --"
"Täällä Newportissa", nauroi Gamble.
"Helppoa meille työläisille, joita ei tarvita tansseissa. -- Muuten
haeskelin juuri teitä. Tarvitsen apua."
"Minulta?"
"Niin. Sain juuri hallitukselta toimeksi laatia koneöljyn ostoehdot."
"Mutta enhän minä tunne koneöljyä."
"Yhtä paljon kuin minäkin. Jos olette kerran ollut öljyalalla, voitte
antaa vihjauksia."
Gamble mietti hetken. "Ehkäpä voisin koettaa. Mutta sopiiko? Itse
olen tosin irti liikkeestä, mutta ystäväni voisivat tehdä tarjouksia."
"Ystävänne saavat yrittää muiden mukana", sanoi luutnantti. "Ystävä
olen minäkin. Kuinka hitolla minä tietäisin öljyasioita."
"No, voinhan minä yrittää panna paperille, mitä tiedän hyvän öljyn
ominaisuuksista. Voitte käyttää niitä, mitä sopii."
"All right", sanoi luutnantti mielissään.
"Mutta siitä ei saa puhua."
"Luottakaa minuun", sanoi toinen ja he jatkoivat matkaansa. Puolta
tuntia myöhemmin pysäytti Gamble kenraali Prenticen ovelle, Montague
sanoi hyvästit ja meni sisään. Kenraali tuli vastaan huudahtaen:
"Halloo, Allan. Missä olet ollut?"
"Katsellut seutua hieman."
"Täällä on mies, johon kannattaa tutustua. Wall kadun paraita
sanomalehtimiehiä, 'Expressin' raha-asiain toimittaja."
Montaguelle esitettiin kookas nuorehko mies, joka äskettäin oli ollut
pesäpallopelin johtajia.
"No, Bates, mitäs nyt hommailette?" kysyi kenraali.
"Koetan saada selville Grant ja Ward'in vararikon tosisyyt. Te kai
tunnette."
"Jotain tiedänkin, mutten voi kertoa -- julkisuutta varten.
Yksityisesti kyllä."
"Ei, sitten koetan itse saada selville."
"Vain minuako tapaamaan tulitte Newportiin?" sanoi kenraali.
"En aivan. Aion puhutella Wymania hänen ratansa uusista bondeista.
Mitä ajattelette markkinoista?"
"Huonolta näyttää", sanoi kenraali. "On aika pienentää purjeita."
Sitten sanoi Bates Montaguelle: "Näin kai teidät äsken James Gamblen
seurassa?"
"Kyllä. Tunnetteko hänet?"
"Bates tuntee kaikki", sanoi kenraali.
"Tunnen Gamblen sattumalta varsin hyvin", sanoi Bates. "Veljeni on
hänen konttorissaan Pittsburgissa. Mitä luulette hänen tekevän New
Yorkissa?"
"Mailmaa katsomassa sanoi olevansa", selitti Montague. "Ei ole mitään
hommaa, kun on myynyt liikkeensä."
"Myynyt? Mitä tarkotatte?"
"Mitäkö? Trustihan on ostanut häneltä kaikki."
Toinen tuijotti häneen:
"Kuinka te tuollaista uskotte?"
"Hän sanoi itse."
"Vai niin. Sitten on hän apajilla."
"Eikö hän sitten olekaan myynyt?"
"Enpä tiedä", sanoi Bates. "Ei ainakaan toissapäivänä ollut myynyt.
Veljeni kirjotti, että hän koettaa juuri saada suurta öljykontrahtia
hallitukselta. Siitä tulisi viiden vuoden hyvät kaupat."
Montague ei sanonut mitään. Mutta hän ajatteli. Kokemus oli
terottanut hänen huomiokykyään. Ja kun Bates'in mentyä Oliver ja
Alice tulivat sisään, vei hän veljensä sivuun kysyen: "Paljoko sinä
saat siitä öljykontrahdista?"