XIII.

Alice oli liikkeellä ajoissa ennättääkseen kirkkoon Harry Curtissin

kanssa, mutta Montague, joka todella tahtoi levätä, nukkui

myöhempään. Noustuaan tapasi hän kadulla rva De Qraffenriedin,

joka kutsui hänet lunchille. Hän meni ja tapasi nelisenkymmentä

henkeä, jotka olivat yhtä tilapäisesti kutsutut. Siellä oli myös

hänen veljensä Ollie ja -- hänen suureksi hämmästyksekseen tämän

ystävä Gamble. Moitteettomassa pursipuvussa näytti tämä lihakas

aika koomilliselta. Tavallisella tunkeilevaisuudellaan tervehti hän

Montaguea: "Mitä kuuluu. Olenpa kuullut teistä sitte viime tapaaman."

"Mitä olette kuullut?"

"Että olette tekemisissä Missisippi Teräsyhtiön kanssa."

"Tavallaan."

"Olkaa varuillanne -- ne ovat liukasta väkeä. Liukkaampia kuin

trustiherrat." Ja silmäänsä vilauttaen lisäsi hän: "Minä tapaan

sanoa, että öljyalalla on kahta lajia lurjuksia; ne jotka voivat

luottaa toisiinsa, ovat trustissa; ja ne joihin pirukaan ei voi

luottaa, ovat riippumattomat. Tiedän, sillä kuuluin jälkimäisiin."

Gamble nauroi makeasti sukkeluudelleen. Samalla pysäytti hän erään

herran sanoen: "Hei, kapteeni Gill, saanko esittää teille herra

Montaguen, Oliverin veljen." Ja hän jätti heidät juttelemaan.

Kapteeni Henry Gill oli päällikkönä laivalla, joita hallitus lähetti

Newportiin ilmeisesti vain iloa ylentämään. Hän oli mainio tanssija

ja naisten suosikki. Keskustelun aluksi kysyi kapteeni: "Onko herra

Gamble vanha tuttavanne?"

"Olen tavannut hänet kerran veljeni seurassa."

"Ollie näyttää olevan ukon suosiossa. Minä", lisäsi hän selittäen,

"tapasin hänet Brooklynissa, jossa hän oli laivaveistämön upseerien

hyvä tuttava. Liikkeestään vetäytyneitä miljoneereja ei aivan usein

tipu heidän tielleen."

"Ei kai", hymyili Montague. "Mutta hämmästyin minä tavatessani hänet

täällä."

"Te tapaatte hänet taivaassa," sanoi toinen nauraen, "jos hän päätti

sinne päästä. Hän on hyväntahtoinen mies, mutta joka luulee, ettei

Gamble tiedä mitä tahtoo, erehtyy pahasti."

Montague muisteli tätä lausetta aterialla, jossa istui hra Gamblea

vastapäätä. Vivie Patton pommitti häntä laihoilla sukkeluuksilla ja

hän nauroi iloisesti. Montaguelle oli tämä arvoitus. Totta kyllä

että mies oli rikas ja tuhlasi rahaa kuin vettä, mutta eihän tässä

joukossa ollut rahan puutetta. Montague ihmetteli, oliko Gamble

täällä toisten jalkain pyyhkeenä, sillä tuon nousukkaan ja noiden

perinnöllisten miljonäärien ero oli silmiinpistävä. Hän oli kuin

öljyn perikuva, löntteröinen ja epämiellyttävä; muissa oli öljy jo

jalostettu hienoksi hajuvedeksi. Mutta jotenkin tuntui hän heistä

kaikkein inhimillisimmältä. Hän oli kyllä itsekäs ja harrasti

itseään, mutta hän harrasti myös muita, kun sen sijaan rva De

Graffenriedin seurapiirin kesken pidettiin alhaison merkkinä, jos

harrasti mitään.

Montagueen Gamble näkyi erikoisesti kiintyneen syistä, jotka itse

kai tiesi. Aterian jälkeen hän taas tuli tämän luo sanoen: "Kuulin

Ollielta, että olette ensi kertaa täällä."

Montague myönsi ja Gamble sanoi: "No sittenhän pitää näyttää teille

kaupunkia. Minulla on autoni täällä."

Ja hän vei Montaguen suureen punaseen matkavaunuun, jossa oli

erikoinen, matala istuin sen omistajaa varten. Istuutuessaan sanoi

hän: "Komea paikka tämä?"

"Hauska pistäytyä."

"Samat sanat. Minusta on hauskempi olla kesällä sellaisessa paikassa,

missä saa riisua takkinsa. Ja olut on samppanjaa parempaa kuumalla."

Kun Montague ei vastannut, jatkoi Gamble:

"Hitonmoinen joukko keikareita. Huvittelevat tekemällä pilaa minusta.

Väliin suututtaa, mutta sitten ajattelee, ettei väliä."

Montague oli kysyä, miksi hän sitten oli tullut tänne, mutta ei

välittänyt. Auto kulki komeata tietä ja Gamble näytteli palatseja

jutellen niiden omistajista omaan tapaansa.

"Katsokaas tuota keltasta tiilitaloa. Se on Allis'in, rautatieherran.

Kolme vuosikymmentä sitten oli hänellä Pittsburgissa yhdet

lastenvaunut kolmea lasta varten ja itse hän niitä lykkäili. Lainaili

silloin rahaa minulta, mutta katsoo nyt toisaanne, kun vastaan

sattuu. Oli teräsasioissa kuusi, kahdeksan vuotta sitten. Myi pois,

kun terästrustia hommattiin. Oletteko kuullut?"

"Enpä ole."

"Jos olette rupeamassa tappelemaan teräsjoukon kanssa, niin on hyvä

tietää. Tunnetteko Jim Staggin?"

"Wall kadun miehen, nimeltä vain."

"Hänen viime huvituksensa oli pitää nyrkkitappelut hienossa New

Yorkin hotellissa. Neekeri pukkasi toisen läpi suuren peilin. Stagg

tulee villiltä Länneltä ja hänellä on temput, jotka nostavat tukan

pystyyn. Joku aika sitten hän ahdisti pörssissä Tennessee Southernia

ja valtasi sen, ja vanha Waterman sanoo ottaneensa sen häneltä pois,

kun hän ei sitä kuitenkaan olisi osannut hoitaa. Se oli bluffia vain,

sillä Waterman käyttää häntä apurinaan. -- No niin, tuossa kahdeksan

vuotta sitten oli Staggilla hallussaan suuri terästehdas Lännellä.

Allisilla oli Indianassa tehdas, joka häiritsi heidän liikettään.

Kerran oli Stagg joukkoineen hummannut monta päivää ja eräänä yönä

kun tuli Allis'ista puhe, sanoi hän: 'ostetaan koko roska'. Ja he

tilasivat ylimääräisen junan ja kuorman samppanjaa ja lennättivät

Indianaan. Tulivat kello 4 aamulla Allisin portaille, soittivat ja

jyskivät, kunnes lakeija tuli avaamaan."

"Onko Allis kotona?" kysyi Stagg, ja ennenkuin toinen ennätti

vastata, työntyi koko sakki sisään ja Stagg mylvi yläkerran portailla

kuin härkä: "Allis, tulehan alas!"

Puolkuoliaaksi säikähtyneenä tuli toinen yöpuvussaan ovelle.

"Me tahdomme ostaa tehtaat", sanoi Stagg.

"Minun tehtaani", änkytti Allis.

"Heti paikalla ja käteisellä. Maksetaan viissataa tuhatta."

"Mutta ne maksavat minulle kakstoistasataatuhatta."

"No me maksamme sen sitten. Maksamme, piru vie

viisitoistasataatuhatta."

"En myy", sanoi Allis.

"Maksamme kaksi miljoonaa", ulvoi Stagg.

"Varmasti?" kysyi Allis korviaan uskomatta.

"Tulkaa alas, niin minä kirjotan shekin", sanoi Stagg. Ja niin ne

raahasivat hänet alas ja ostivat koko laitoksen. Sitten ottivat he

esille samppanjat ja Alliskin alkoi käydä iloiseksi. Hän sanoi:

"Yksi paha puoli tässä on. Tuo Jones'in tehdas tuolla Harristownissa

saa alennusta rautateiltä ja myy halvemmalla kuin me."

"Piru vieköön", sanoi Stagg, "me ostamme senkin."

"Ja niin he", jatkoi Gamble juttuaan, "kiipesivät taas

erikoisjunaansa, pääsivät Harristowniin kello 6 a. ja ostivat

toisen laitoksen. Ja siitä se lähti. Eipä ollut moista huvia ennen

heilläkään ollut. Stagg lienee juuri silloin käärinyt Wall kadulla

kymmenen kakstoista miljoonaa ja osti sillä kaikella terästehtaita --

ja maksoi jokaisesta moninkertaisen hinnan."

Gamble vannoi ja kertoi edelleen: "Tämä on Staggin omaa juttua

ja on siinä tinkimisen varaa. Hän vakuuttaa, ettei hän tiennyt

Dan Watermanin laatineen tällaisen suunnitelman, mutta siinä hän

valehtelee. Pittsburgin Harrison uhkasi rakentaa omat ratansa ja

ottaa pois liikenteen Watermanin teiltä, jolloin Watermanilla ei

ollut muuta neuvoa kuin ostaa hänen tehtaansa kolminkertaisesta

hinnasta. Hän otti samalla Staggin ostamat tehtaat. Tämä oli

maksanut kaksin-, kolminkertaiset hinnat, Waterman maksoi hänelle

vielä enemmän niistä ja lopuksi maksatti Amerikan kansalla ne

moninkertaisesti."

Gamble pysähtyi ja lyhyttä lihavaa kättään heilauttaen sanoi:

"Niin ne rahat tehtiin. Ihan naurattaa. Joka liikkeen pääoma oli

jo kirjoitettu ylettömän suureksi; pelkäänpä, ettei kahta sataa

miljoonaa rehellistä rahaa pantu terästrustin omaisuuteen, mutta

pääoman ne kirjottivat miljardiksi ja ovat sen sitten korottaneet

puoleentoista. Perustajat tekivät satoja miljoonia ja yleisosakkeiden

ostajat havaitsivat niiden hinnan tipahtavan kuuteenkin. He antoivat

Harrisonille 400 miljonan dollarin kiinnitykset ja nyt tämä

ihmettelee, miksei saa kuolla köyhänä."

Gamblen auto kulki juuri ohi erään klubin, kun hän äkkiä antoi

pysähdysmerkin ja huusi nuorelle meriupseerille: "Halloo, Billy. Mitä

kuuluu. Saanko esittää: hra Montague ja ystäväni luutnantti Long,

insinöörejä. Mihin menette?"

"En erikoisesti mihinkään."

"Tulkaa mukaan. Näyttelen juuri hra Montaguelle kaupunkia."

Ja heidän jatkaessa kolmisin matkaansa sanoi Gamble: "Luutnantti

tulee juuri Brooklynista. Siellä pidettiin hauskaa, vai mitä Billy?

Mitä viimeksi teitte?"

"Vankasti työtä. Tutkin --"

"Täällä Newportissa", nauroi Gamble.

"Helppoa meille työläisille, joita ei tarvita tansseissa. -- Muuten

haeskelin juuri teitä. Tarvitsen apua."

"Minulta?"

"Niin. Sain juuri hallitukselta toimeksi laatia koneöljyn ostoehdot."

"Mutta enhän minä tunne koneöljyä."

"Yhtä paljon kuin minäkin. Jos olette kerran ollut öljyalalla, voitte

antaa vihjauksia."

Gamble mietti hetken. "Ehkäpä voisin koettaa. Mutta sopiiko? Itse

olen tosin irti liikkeestä, mutta ystäväni voisivat tehdä tarjouksia."

"Ystävänne saavat yrittää muiden mukana", sanoi luutnantti. "Ystävä

olen minäkin. Kuinka hitolla minä tietäisin öljyasioita."

"No, voinhan minä yrittää panna paperille, mitä tiedän hyvän öljyn

ominaisuuksista. Voitte käyttää niitä, mitä sopii."

"All right", sanoi luutnantti mielissään.

"Mutta siitä ei saa puhua."

"Luottakaa minuun", sanoi toinen ja he jatkoivat matkaansa. Puolta

tuntia myöhemmin pysäytti Gamble kenraali Prenticen ovelle, Montague

sanoi hyvästit ja meni sisään. Kenraali tuli vastaan huudahtaen:

"Halloo, Allan. Missä olet ollut?"

"Katsellut seutua hieman."

"Täällä on mies, johon kannattaa tutustua. Wall kadun paraita

sanomalehtimiehiä, 'Expressin' raha-asiain toimittaja."

Montaguelle esitettiin kookas nuorehko mies, joka äskettäin oli ollut

pesäpallopelin johtajia.

"No, Bates, mitäs nyt hommailette?" kysyi kenraali.

"Koetan saada selville Grant ja Ward'in vararikon tosisyyt. Te kai

tunnette."

"Jotain tiedänkin, mutten voi kertoa -- julkisuutta varten.

Yksityisesti kyllä."

"Ei, sitten koetan itse saada selville."

"Vain minuako tapaamaan tulitte Newportiin?" sanoi kenraali.

"En aivan. Aion puhutella Wymania hänen ratansa uusista bondeista.

Mitä ajattelette markkinoista?"

"Huonolta näyttää", sanoi kenraali. "On aika pienentää purjeita."

Sitten sanoi Bates Montaguelle: "Näin kai teidät äsken James Gamblen

seurassa?"

"Kyllä. Tunnetteko hänet?"

"Bates tuntee kaikki", sanoi kenraali.

"Tunnen Gamblen sattumalta varsin hyvin", sanoi Bates. "Veljeni on

hänen konttorissaan Pittsburgissa. Mitä luulette hänen tekevän New

Yorkissa?"

"Mailmaa katsomassa sanoi olevansa", selitti Montague. "Ei ole mitään

hommaa, kun on myynyt liikkeensä."

"Myynyt? Mitä tarkotatte?"

"Mitäkö? Trustihan on ostanut häneltä kaikki."

Toinen tuijotti häneen:

"Kuinka te tuollaista uskotte?"

"Hän sanoi itse."

"Vai niin. Sitten on hän apajilla."

"Eikö hän sitten olekaan myynyt?"

"Enpä tiedä", sanoi Bates. "Ei ainakaan toissapäivänä ollut myynyt.

Veljeni kirjotti, että hän koettaa juuri saada suurta öljykontrahtia

hallitukselta. Siitä tulisi viiden vuoden hyvät kaupat."

Montague ei sanonut mitään. Mutta hän ajatteli. Kokemus oli

terottanut hänen huomiokykyään. Ja kun Bates'in mentyä Oliver ja

Alice tulivat sisään, vei hän veljensä sivuun kysyen: "Paljoko sinä

saat siitä öljykontrahdista?"

Rahanvaihtajat · 第 26 / 52 题