Hän kyllä tiesi, kuinka heitä tuijotettaisiin, mutta hän ei keksinyt
muuta keinoa päästä tästä pulasta. He valitsivat paikkansa ja
Montague oudosteli väläykseltä, mahtaisivatko herra Gamblen kädet
ulottua pöydälle.
"Lämmin ilta", huohotti tämä. "Olen ollut junassa koko päivän."
"Hra Gamble tulee Pittsburgista," selitti Oliver.
"Niinkö?" sanoi Montague, yrittäen saada keskustelua liikkeelle.
"Oletteko siellä liikehommissa?"
"En, olen irti niistä", sanoi hra Gamble hymyillen. "Kokosin kasani,
niin sanoakseni, ja erosin. Tahdon nähdä kappaleen mailmaa, ennenkuin
vanhaksi käyn."
Tarjoilija tuli kuulemaan ruokatilauksia ja sillä välin loi Montague
suuttuneen katseen veljeensä, jonka kasvoja hymy kirkasti. Ja Alice
näytti kuin sanovan: mistä ihmeestä voisi keskustella?
Mutta ei tuntunut olevan niinkään vaikeata keskustella tämän
pittsburgilaisen kanssa. Hän tuntui tietävän kaikki mailmankaupungin
juorut ja heitti iloisesti esille keskustelun aiheita. Hän oli ollut
Palmurannikolla ja Kuumilla Lähteillä talvisin ja kertoili näkemiään;
hän oli menossa Newportiin ja puheli sikäläisestä kesänvietosta.
Jos hän hiukkaakaan aavisti, ettei hänen juttelunsa juuri lainkaan
huvittanut Montaguea eikä tämän serkkua, niin ei hän ainakaan antanut
sen näkyä.
Kun oli syöty Oliverin tilaama mainio ateria, ehdotti hra Gamble
teatteriin menoa. Hänellä oli tilattuna aitio ja Oliver otti Alicen
puolesta kutsun vastaan, ennenkuin Montague ennätti sanaakaan sanoa.
Tämä kuitenkin pyysi anteeksi ja puhui tärkeistä töistä.
Ja hän meni huoneeseensa, pudisti pois suuttumuksensa ja heittäytyi
työhönsä. Puolen yön jälkeen lakattuaan siitä meni hän ulos
hengittämään vähän raitista ilmaa ja palatessaan tapasi hän Oliverin
tuttavineen hotellin eteisestä.
"Kas, hauskaa tavata taas, herra Montague", sanoi Gamble.
"Alice meni juuri ylös", sanoi Oliver. "Me istumme hetkisen
kahvilassa. Tuletko seuraan?"
"Niin, tulkaa pois", sanoi herra Gamble ystävällisesti.
Montague meni, koska halusi puhella Oliverin kanssa vielä tänä yönä.
"Tunnetteko Dick Inghamin?" kysyi Gamble heidän istuessaan.
"Teräsherran?" kysyi Montague. "En ole häntä tavannut."
"Puhelimme hänestä juuri", sanoi toinen. "Poika parka -- olipa se
kova onni. Syy ei ollut hänen. Oletteko kuullut asian oikeaa laitaa?"
"En", sanoi Montagne, mutta tiesi kyllä, mitä asiaa toinen tarkotti.
Ingham kuului "Terässeurueeseen" ja oli ollut Trustin presidentti,
kunnes oli ollut pakotettu skandaalin takia eroamaan.
"Hän on vanha ystäväni", sanoi Gamble, "ja hän kertoi koko jutun
minulle. Se alkoi Parisissa. Joku sanomalehtinainen yritti kiristää
häneltä rahaa ja hän pisti tämän vankilaan kolmeksi kuukaudeksi. Ja
kun hän pääsi ulos, alkoivat lehdet täällä kotona levittää juttuja
Ingham parasta ja yleisö hurjistui ja hänen oli pakko erota --
aatelkaas."
Gamble hohotti niin kovin, että sai yskänkohtauksen ja viittasi
vesilasiin.
"Nyt niillä on taas uusi skandaali", sanoi Oliver.
"Ne teräsveikot ovat aika poikia", nauroi Gamble. "Tahtoisivat nyt
saada Davidsonin eroamaan, mutta hän tappelee vastaan. Tietää liikaa!
Tarvitsisipa teidän kuulla hänen juttunsa!"
"Se ei mahda olla kaunis", sanoi Montague jotain sanoakseen.
"Paha juttu", sanoi toinen vakavasti. "Olen puhunut siitä niille
jonkun kerran, mutta eipä se auta. Muistan Davidsonin kerran
sanoneen: Jim, joku saa rahaa ja ostaa kaikki mitä tahtoo ja vihdoin
ostaa naisen, ja sitten alkavat hänen vaikeutensa. Jos ostat kuvia,
on sillä rajansa -- saat seinäsi täyteen. Mutta naista et voi koskaan
tyydyttää." Ja hra Gamble pudisti päätään. "Paha juttu, paha juttu",
kertasi hän.
"Oletteko itse teräsalalla?" kysyi Montague kohteliaasti.
"En, minun alani on öljy. Olen taistellut trustia vastaan ja viime
vuonna ne ostivat liikkeeni. Ja nyt katselen mailmaa."
Hra Gamble vaipui taas mietteisiin. "En ole koitellut sitä naisalaa",
kertoili hän; "olen naimisissa ja ajattelen, että yksi nainen riittää
minulle."
"Onko perheenne New Yorkissa?" kysyi Montague haluten vaihtaa
puheenaihetta.
"Ei, he elävät Pittsburgissa", oli vastaus. "Minulla on neljä tytärtä
-- ne ovat kaikki lukiossa. Oivia tyttöjä. Teidän pitäisi tutustua
niihin."
"Se olisi hauskaa", sanoi Montague sisäisesti tuskasta väänteleiden.
Mutta muutaman hetken kuluttua hra Gamble hänen sanomattomaksi
helpotuksekseen nousi ja sanoi hyvää yötä.
Montague näki hänen työläästi kömpivän automobiiliinsa, ja kääntyi
sitten veljeensä: "Oliver, mitä piruja tämä tarkottaa?"
"Mikä?" kysyi toinen viattomasti.
"Tämä mies?" huudahti toinen.
"Minä luulin, että olisit huvitettu hänen seurastaan", sanoi Oliver;
"hän on mieltäkiinnittävä mies."
"En ole leikkituulella", sanoi hänen veljensä vihasesti. "Kuinka
mailmassa saatoit sinä loukata Alicea tuomalla tällaisen miehen
meille?"
"Älä puhu roskaa, hän tuntee kaikki hienot ihmiset --"
"Missä tapasit hänet?"
"Rva Landis esitti. Ja hänelle oli serkkunsa, meriupseeri,
esittänyt hänet. Hän on elänyt Brooklynissä tämän talvea ja tuntee
laivastoväen."
"Mutta mitä on tämän takana?" tiukkasi Montague kiivaasti. "Joku
liikehommako?"
"Ei, ei", sanoi Oliver iloisesti hymyillen. "Se on pelkkä
seurakysymys. Hän haluaa tehdä tuttavuuksia, näetkös."
"Ja sinä viet hänet Seurapiiriin?" sanoi toinen ivallisesti.
"Olet kuuma, kuten lapset sanovat", nauroi hänen veljensä.
Montague tuijotti häneen. "Oliver, et kai aikone viedä tuota miestä
suureen Seurapiiriin?"
"Totta kai aion, jos hän haluaa. Miksen veisi?"
"Entä hänen vaimonsa ja tyttärensä!"
"Niistä ei hätää -- perhe pysyy Pittsburgissa. Hänet vain nyt.
Yhtä kaikki. Voisin lyödä vetoa, että Jim Gamblen neljälle
palkintotyttärelle olisi vaikea puhua oikeista asioista. Ovat olleet
asuntokoulussa ja saaneet, mitä rahalla voi ostaa. Olen väsynyt
kuulemaan kertomuksia heidän ennätyksistään."
"Tahdotko väittää, että tuttavasi huolivat tuon miehen joukkoonsa?"
"Jotkut ainakin. Hänellä on tynnyrittäin rahaa, näes. Ja hän ymmärtää
täysin asemansa -- ei tule tekemään erehdyksiä."
"Mutta mitä mailmassa tahtoo hän sitten?"
"Jätä se hänen asiakseen."
"Ja sinä", vaati Montague, "saat rahaa tästä?"
Oliver hymyili selittämätöntä hymyään. "Et kai kuvittele, että
rakastan häntä. Arvelin, että sinua huvittaisi nähdä tätä peliä."
"Menee mukiin", sanoi toinen, "mutta sinulla ei ole oikeutta tunkea
tuollaista miestä Alicen tuttavuuteen."
"Loruja", sanoi Oliver. "Hän tapaisi hänet kumminkin Newportissa tänä
kesänä. Kuinka voisin viedä hänet muualle, jollen olisi esittänyt
häntä täällä? Ei hän Alicea vahingoita. Tarjosi tänään hänelle
hauskan illan ja panenpa vetoa, että Alice ennen pitkää sietää häntä
hyvin. Hän on todella mukava veikko, ainoa vika vain se, että hän
rupeaa puhumaan perheasioistaan."
Montague ei jatkanut juttua ja Oliver vaihtoi puheenainetta: "Lucyn
juttu näyttää pahalta. Eikö sille voi mitään?"
"Ei mitään."
"Hän ihan tuhoaa itsensä", sanoi Oliver. "Olen koittanut saada
Reggie Mannia esittämään hänet rva Devonille, mutta hän ei sano
uskaltavansa."
"Sen uskon kyllä."
"Hitto vieköön", sanoi Oliver. "Luulin että rva Alden kutsuisi hänet
Newportiin kesäksi, mutta nyt luulen, ettei tämä tahdo olla missään
tekemisissä hänen kanssaan. Lucy saa pian havaita, ettei hänellä ole
muita tuttuja kuin Stanley Ryder ja tämän joukkio. Hän on suorastaan
hukannut itsensä."