MIINA: Voi sinua! Vaan minkä sille taitaa. Hallisenko se on?
Eliina vaikenee tuskallisena.
MIINA: En pahalla kysy. Hyvää tarkoitan. Sano, senkö se on?
ELIINA: Ei.
MIINA: Enkö jo arvannut! Kuka se oli?
ELIINA: Antakaa minun olla. Olen niin onneton.
MIINA: Tyhjästä olla onneton. Niinkuin se ansaitseisi. Ja kiittämätöntä
se on Jumalaakin kohtaan olla onneton. Ihmisasioita ne ovat kaikki ja
järjestää kaikki voi. Kyllä kummi auttaa. Niin, (kuiskaa) ei suinkaan
se Artturi-herra ollut?
Eliina painaa päänsä alas.
MIINA: Sano ei, niin minä uskon.
Eliina vaikenee vaivautuneena ja kalpeana.
MIINA: Lapseni, luuletko, ettei maailma ole murhetta täynnä? Se on
murhetta täynnä. Ei maailmassa ole niin onnellista kuin näyttää.
Jokainen luulee olevansa onnettomin, kun jotakin sattuu. Vaan toisia on
aina onnettomampia vielä. Vaan mistään ei tiedetä, kun lapsellinen ja
nuori on ihmisajatus vielä. Elä pelkää, kyllä kummi auttaa.
ELIINA: Ette te voi.