Kesä kului ja Taavetti teki työtä kuin olisi tuli ollut kantapäillä;
pyhinä hän kuitenkin kävi Heinäniemen talossa sisartaan ja lankoaan
puhuttelemassa. Olli muutti kesällä uuteen taloonsa Sampiahoon, jonka
hän oli Taavetin antamilla rahoilla ostanut. Niin näytti kuin Sampiahon
talon pelloista tulisi kunnon peltoja, jos vaan niiden päälle työtä
tehtäisiin. Olli tahtoi että Taavettikin muuttaisi heille; sopihan
taloon lankomieskin, varsinkin senlainen lanko kuin Taavetti.
"Asuhan pois vaan itse taloasi", arveli Taavetti, "kyllähän minä aina
itsestäni huolen pidän."
Kun syksy tuli, ja viljat korjattiin, tuli Taavetin äiti heikoksi
sairaaksi. Taavetin ensimmäinen tehtävä oli panna hevonen valjaihin ja
ajaa lääkärin hakuun kaupungista, pian hänen onnistuikin lääkärin
saada, jonka hän kyyditsi kotiin. Vaan eipä lähtenytkään lääkäristä
apua, mummo kuoli kumminkin Taavetin ja sisarten suureksi suruksi.
Nyt päätti Taavetti luopua torpasta ja tehdä perinnön jaon. Oikein lain
mukaan olisi hänen vielä muutama vuosi pitänyt olla holhun-alaisena,
vaan kun hän oli kaiken haltijana ja ansaitsijana ollut jo monta
vuotta, ei kukaan lukua pitänyt hänestä, ja hän sai tehdä niin kuin
halusi. Hän antoi sisarillensa kaiken omaisuuden ja torpan myynnistäkin
saadun rahan, vielä oman ansaitsemansakin säästön lisäksi, ettei
jättänyt itselleen kuin kymmenen ruplaa. Sitten hän kuulututti kirjansa
ulos siitä seurakunnasta, sisartensa ja lankonsa ja Pynnölän Leenan
suureksi mielipahaksi. Hanna sisar muutti asumaan entisiin
opettajattarensa huoneisin, jotka oston kautta hänelle joutuivat ja
Esteri meni sisar Marille palvelukseen.
Kirjojaan odotellessaan asuskeli Taavetti lankonsa luona Sampiahossa,
jossa häntä yhtenään kiellettiin minnekään matkustamasta, mutta
Taavetti ei vastannut mitään niihin asioihin. Kun vihdoin hänellä oli
kirjat ja passit taskussa meni hän rovastista palatessaan Pynnölään.
Leena seisoi pihalla, kun Taavetti siihen saapui.
"Hyvästi nyt, Leena", sanoi Taavetti, puristaen Leenaa kädestä.
"Niinkö sinä nyt lähdet ja jätät kaikki tänne, aivan sipo sillensä?"
"Niin, Leena, tämän päivän perästä et sinä näe minua. Kas minä näetkös
en tahdo olla isäsi harmina täällä. Onko isäsi kotona?"
"On, arvaten hän on kamarissa."
"Kiitos neuvostasi, minä menen hänen puheillensa; mene sinä jonnekin
muuanne."
Leena meni navettaan päin ja Taavetti isännän luo kamariin.
"Hyvää päivää, isäntä!" sanoi hän, astuttuansa huoneesen.
"Päivää, päivää", vastasi isäntä.
"Minä lähden tänä päivänä pois tästä seurakunnasta. Teidän ei nyt
tarvitse olla missään turhassa luulossa, että minä puolestani
vävyksenne tunkeun. Eikö se ole teistäkin hauskaa, kun pääsette
Taavetista?"
"Mistä sen käsityksen olet saanut että sinusta päästä haluan? Ja minä
aina olen pitänyt sinua miesten parhaana?"
"Näettekös, isäntä, minä olen aivan köyhä mies. Ei mulla ole nyt enään,
kun olen kaikki jakanut, muuta kuin kymmenen ruplaa."
"Eihän se minulle kuulu, kuinka paljon sinulla on rahaa."
"Kuinka niin."
"Niin se on, enhän minä rahaa tarvitse."
"Enkä minä taas teille antaisikaan rahojani vennon vieraalle ihmiselle.
Hyvästi nyt!"
"Hyvästikkö? Minne se semmoinen kiire on?"
Taavetti oli kumminkin silloin jo ulkona, eikä enempää odottanut eikä
kuunnellut, vaikka isäntä huuteli häntä palaamaan kahvia juomaan.
"Hyvästi nyt Taavetti!" huusi Leena navetan ovelta. "Käy nyt sentään
joskus vielä tässäkin kylässä!"
"Hyvästi Leenaseni", sanoi Taavetti, kuitenkin mennen ulkopuolelle
porttisolan. Siinä hän hetkeksi pysähtyi ja mietti mitä hänen
oikeastaan pitäisi tekemän; vähän aikaa siinä mietittyänsä kääntyi hän
takaisin Leenan luo.
"Kummallista kun en minä tahdo päästä eroon tästä talosta", tuumi
Taavetti Leenalle navetan edessä.
"Niin, ja minä en mitenkään tahdo voida laskea sinua pois, senkin
tähden kun sinä aiot ikipäiviksi mennä pois tästä seurakunnasta."
"Hyvästi nyt kumminkin", sanoi Taavetti, pitäen Leenan kättä omassaan.
"Täytyyhän minun kumminkin lähteä. Eihän sitä tiedä kuinka kauvan minä
pysyn poissa tästä seurakunnasta."
"No, niinhän se on", sanoi Leena, tullen vähän iloisemmaksi. "Hyvästi
nyt sitten!"
Isäntä seisoi portailla ja katseli asian menoa sanaakaan virkkamatta.
Taavetti ohjasi kulkunsa portaiden editse ja sanoi sivu mennessään:
"Hyvästi nyt isäntä! Menoa se on kaikki, mikä näkyy!" ja meni niin
enempää puhumatta ulos pihasta.
"Soma poika!" arveli isäntä Taavetin mentyä.
Taavetti asteli hyvin miettiväisenä Sampiahoon. Sinne päästyään istahti
hän penkille eikä puhunut mitään. Pian huomasi Olli isäntä Taavetin
äänettömyyden.
"Kävitkö Pynnölässä pappilamatkalla?"
"Kävinhän minä siellä", sanoi Taavetti pitkäveteisesti.
"Ja siellä mitä sanottiin?"
"Sitä en ymmärrä itsekään, mitä siellä sanottiin, mutta kummallista se
on tämä mailman meno."
"Miksi et tee jonkunlaista päätöstä asiassa? Olisi tuo minun asiani,
että rikkaan talon tyttö olisi morsiameni, niin empä minä sitä niin
veistokselle jättäisi."
"Niin se sinun asiasi ehkä olisi, vaan minun miehelleni ei se sovellu.
Minä en ole tottunut muuhun kuin työlläni elämään. Se tuntuisi niin
minusta, kun naisin rikkaan tytön, juuri kuin saisin köyhäin apua."
"Ole nyt jo höpisemättä, onko se köyhäin apua, kun naipi rikkaan tytön?
Johan sinun päähäsi on reikä ilmestynyt."
"Kyllä Pynnölän Leenasta hyvä emäntä tulee", sanoi siihen Mari,
tarttuen miesten puheesen. "Älä suinkaan Taavetti jätä Leenaa, vaikka
hän onkin hiukan vanhempi sinua."
"No, sen tulla, sen tietää kaikki mailma, enhän minä ole Pynnölän
Leenaa kosinut. Siinä kaikki, kun hän vaan kävi minua hoitamassa
sairauteni aikana."
"Siinäpä se juuri onkin asia", sanoi Mari.
Taavetti jäi puhumattomaksi.
Päivällisen jälkeen suoriutui Taavetti matkalle otettuaan sydämelliset
jäähyväiset langoltansa ja sisareltansa ja läksi niin astumaan
nahka-laukku selässä outoa tuntematointa tulevaisuutta kohti.