Vuodet ovat eteenpäin vierineet. Taavetti on jo käynyt rippikoulun, ja
on, vaikka kuudentoista vanha, jo täyden miehen kokoinen. Parina
viimeisenä vuonna ei ole enää tarvinnut käyttää vierasta apua maan
töissä; ne on Taavetti tehnyt äitinsä ja sisartensa kanssa. Äidin
silmät ovat kumminkin nyt lopullisesti pimenneet, ettei hän voi enään
nähdä omia kauniita lapsiansakaan. Lääkärikään ei voi enään niille
mitään, ja hän on täydellisesti lastensa ja Jumalan huostassa.
Päiväkaudet istuu hän nurkassa jotakin nypistellen, että saa vähänkin
hupaisemmasti aikansa kulumaan.
Taavetti se isännöitsee torpassa. Hän ei ole tähän asti vielä yrittänyt
muuta käsityötä kuin satulamaakarin työhön vivahtavaa, vaan hän nyt,
kun on velatoin, myös rupeaa tekemään kaikenlaista talouskalua.
Satulamaakarin työt on tehty niin tarkkaan, että tuskin koko kylässä
pistoakaan sellaista työtä olisi koko talvena. Puutyötä siis nyt on
torpassa ensimmäiseksi tehtävä. Hevonen on aikansa kuluksi jyrsinyt
seimen laidan. Vajassa on entisiltä ajoilta muutamia vanhoja lautoja,
tuvassa on kirves ja vanha saha. Sahan hampaat ovat tylsät, mutta
Taavetilla on viila, jolla hän on hevosen kaluja tehdessään naskaliaan
teroittanut. Nyt viilaa hän sahan hampaat teräviksi, ja vääntää niitä
siihen asemaan että ne tulevat tarkoituksensa mukaisiksi. Sitten
laittaa hän seimen laidan ja sanoo ruunalle:
"Syö muuta ruokaa äläkä pilaa seimen laitaa! Etpä luullakseni nälässä
ole ollut, koska lautasesi on niin tasainen."
Tallista lähtiessä näki Taavetti sisaren menevän navettaan ja muisti
hänen puhuneen, että sielläkin on jotain vikaa.
"Mari, onko se lehmän parsi kaatunut?"
"Kyllä se kallellaan vähä on."
"No, syntihän se on että parsi kallellaan on. Harmittaahan se
lehmääkin, kun seinät kallistuvat. Mitäpä sanoisimme, jos pirtin seinä
rupeaisi päällemme taipumaan emmekä pääsisi alta pois."
"No, eihän tuohon tarvitse muuta kuin kaksi hyvää kiilaa, siinä on vaan
jalat perään antaneet."
Silloin veisti Taavetti kiilat ja löi parren suoraksi.
"Tytöt, teidän pitää oppia kankaita kutomaan", virkkoi Taavetti taas
kerta sisarelleen; "kehrätä te jo vähän taidatte jokainen.--Onko meillä
kangaspuut kunnossa?"
Marin piti tehdä tili kangaspuista: hän haki ne esiin, vaan ei saanut
selkoa kelpasiko ne vai ei.
"Ka, niin mene hakemaan asian ymmärtävä ihminen, joka katselee
kangaspuut ja sanoo mitä niistä puuttuu. Kaikki pitää saataman kotona
tehdyksi."
"Minä en jouda menemään niin paikalla, vaan saa Hanna mennä käskemään
Mertalan Matleenaa", sanoi Mari.
Hanna meni käskemään.
Mertalan Matleena oli vanha piika, jolla oli omat huoneet, ei aivan
kaukana Rahkosen torpasta; hänellä ei ollut mitään maanviljelystä, hän
elätti itseänsä paljaalla kutomisella ja sitä hän tekikin sekä maalle
että kaupunkiin. Hän oli muuten hyvin sievä ihminen ja vaatetti itsensä
hyvin siististi, vaan muutoin sanottiin häntä hieman äkäiseksi, ja se
lieneekin ollut syynä, ettei hän ollut kenenkään kanssa
naimiskauppoihin joutunut.
Pian tulikin Hanna takaisin ja sanoi:
"Tulee vähän ajan päästä."
Pian tulikin Matleena, aivan kirkko-puvussaan. Kamarissa laitettiin
kaikki siistiin kuntoon, että olisi sopinut sinne vaikka herroja
käskeä. Sinne sai vieras luvan mennä.
Kun oli tavalliset tervehdystemput toimitettu ja hyvät päivät
suoritettu, alkoi Taavetti puhua:
"Minä olen kutsuttanut teidän luokseni. Olisitteko niin hyvä ja
katsoisitte ovatko meidän kangaspuumme kelpaavassa kunnossa. Jos ei,
niin olisitte hyvä ja sanoisitte mitä niihin on lisäksi hankkiminen, ja
jos tahtoisitte opettaa noita tyttöjä kangasta kutomaan, kyllä minä
vaivanne maksan."
"Kyllähän tuosta pian selko saadaan", sanoi Matleena.
Nyt tarkasti hän kangas-puut ja huomasi että niillä kyllä tavallista
kangasta kutoo, kun vaan hankkii kaksi uutta pirtaa ja yhdet uudet
niidet, ja pienemmän sukkulaisen. Mitä muuhun opettamiseen ja
harjoittamiseen tulee, niin saavat tytöt käydä opetusta hänen luonansa
saamassa.
Tätä keskustelua ja kangas-puiden tutkimista toimitettiin porstuassa.
Sinne hiipi vanha Esterikin, kun kuuli Matleenan äänen.
"Se on hyvä että Matleena ottaa opettaakseen tyttöjä kutomaan; minä kun
en ole koskaan ollut mikään kutoja, niin en ole voinut heitä opettaa.
Jotakin kumminkin olisin kutonut, jos en niin sokea olisi ollut puolta
elämäni ikää."
"Niin siinä on kutomisessa työtä näkevällekin, vaikka kuuluu niitä
jossain paikassa olevan sokeitakin kankureita. Lienee tuo se kumminkin
harvinainen poikkeus, ja erityinen luonnon lahja."
"Oh, vai on sokeitakin kankureita!" Esteri ihmetteli.
Nyt meni Matleena pois, ja tytöt lupasivat tulla ensi tilassa
kangaskutouksen oppiin ja olivat erittäin iloissaan.