Markkinain jälkeen meni apumies pois, sillä hänen kotiseurakunnassansa
alkoi kiire työ, niin kutsuttu syksykiire. Simo jäi Taavetin kanssa
kahden, ja nyt heidänkin täytyi mennä taloihin työhön, sillä ei
kaikista paikoista voinut työtä kotiin saada. Koko syksyn he talosta
toiseen muutellen työskentelivät, ja ansaitsivat koko joukon viljaa.
Ihmiset ihmettelivät Taavettia, kun hän niin nuorena oli voinut tulla
semmoiseksi satulamaakariksi. Taavetti olikin vilkas poika, ja
isokasvuinen.
Kun hän työskenteli talonpojan penkin ääressä oli hänellä tilaisuus
tutustua talonpojan elintapoihin, ja useassa talossa työskennellen sai
hän nähdä monen eri talon elämää.
Joulun pyhiksi menivät satulamaakarit kotiinsa, sillä Simo tahtoi oman
perheensä keskuudessa viettää korkeata juhlaa. Erittäin hauskaa oli
Taavetistakin nähdä noiden pienten siskojen leikkimistä ja iloa, joka
pienokaisten silmistä loisti joulukynttilöiden valossa. Hän tunsi
rinnassansa veljen iloa, kun oli voinut olla isällensä avullinen
perheen onnellisuuden ja koossa pysymisen tukemisessa, ja yhdistyi
vanhempainsa kanssa kiitoshuokaukseen Jumalalle, kaiken hyvän
antajalle.
Vähä jälkeen joulun pyhien tuli muudan varakas naapuritorppari Tahvo
Luntinen kaupittelemaan Simolle torppaansa, hän kun oli aikeessa
matkustaa Amerikkaan.
"En minä voi ostaa teidän torppaanne", vastasi Simo, "minä olen köyhä
mies, ja mitä maan omistajakaan siihen sanoisi?"
"Olen jo puhunut Pynnöläiselle ja hän on juuri yllyttänyt minua
tulemaan teidän kanssanne kauppoja hieromaan; sillä hän sanoo teidän
toivorikkaan poikanne tähden olevan juuri tarpeellista, että ajoissa
hankitte itsellenne laveampaa työskentely-alaa."
"Vaikka vaan; mutta mistä siihen rahat tulevat?"
"Lähtäänpä kuulustelemaan, eikö mahtaisi jostakin löytyä," sanoi Tahvo.
"Ja minä sulan suotta lähtisin laittamaan itseni velkaan; kuka siihen
voipi minua pakoittaa?"
Esteri oli tarkasti kuunnellut keskustelun menoa, ja kuultuansa että
asia alkoi saada epäedullisen käänteen, sekaantui hän puheesen.
"Minä kun olen vähänäköinen, niin minulla ei ole juuri tuohon asiaan
paljo puhumista; muussa tapauksessa olisin minä kova yllyttäjä torpan
hankkimiseen. Varsinkin minä noiden lasten vuoksi kehoittaisin Simoa
jotakin heidän eduksensa koettamaan."
Simo tiesi hyvin että vaimollansa oli hyvä tarkoitus ja että hän puhui
äidillisestä rakkaudesta; hän ei siis nyt enää hennonnut vastustaa
tarjousta, vaan pani vaatetta päälleen ja lähti Luhtisen kanssa
kylälle.
Koko päivän odottivat kotona äiti ja lapset isän kotiin tuloa.
Erittäinkin ikävöiden odotteli Taavetti tuon uuden tuuman päättymistä.
Isä tuli viimein myöhään illalla kotiin, hyvin väsyneenä, mutta muutoin
hyvillään.
"Kuinkas kävi?" kysyi Esteri.
"No, niin se kävi", vastasi Simo, "että minä nyt olen torpan omistaja
tämän kauppakirjan nojalla". Samalla hän veti povestansa paperi-arkin.
"Minä kuljin pitkin kylää rahan haussa, ja sain sitä vähän paikastaan
vastaisesta satulamaakarin työstä edeltä päin. Minä kävin kumminkin
kuudessatoista paikassa ja juuri yhtä monta eri velkamiestä on nyt
minulla. Mutta hyviä ihmisiä ne isännät tuntuvat olevan, ja jos he
eteenkin päin yhtä hyviä ovat, etteivät ajattomalla ajalla rupea
velkojansa hätyyttämään, niin meidän käypi auttavasti hyvin vielä.
Meillä on nyt torppa, yksi hevonen, kaksi lehmää, kymmenen lammasta ja
kaikenlaista muuta maanpäällistä. Tuo Amerikkaan-menon into pakoitti
hänen myymään kaikki melkoisella hinnan alennuksella minun edukseni."
"Vai on hevonenkin, sillä minä ajan!" sanoi Taavetti.
"Aja pois, kyllä sitä vielä saatkin ajaa tarpeeksesi asti", sanoi isä
naurahdellen.
"Oli onni että torppa saatiin", sanoi Esteri.
Seuraavalla viikolla tuli majan muutto. Elukkain hoitamisen tähden
täytyi Rahkosen joukon olla heti sijassa, kuta entiset asukkaat pois
menivät. Niin he jo muuttivatkin uuteen paikkaansa päivää ennen
entisten asukasten lähtöä.
Siitä sitä sitten torppaa asumaan ruvettiin, ja Simon täytyi ajaa
hevostakin, jota hän ei ollut tehnyt paitsi nuorena poikana. Vähän hän
sitä kumminkin tarvitsi tehdä, sillä Taavetti pian tottui hevosta
hoitamaan. Kumminkin ennen pitkää rupes ukkoa itseänsä huvittamaan
hevosen ajanta, hän kun ei luunsäryltänsä oikein voinut aina
istuntatyötä tehdä. Hän toimitti Taavetin tekemään satulamaakarin työtä
ja poika tekikin köykäsemmät työt niin, ettei isän osaksi jäänyt muuta
kuin kaikkein raskaimmat, joihin ei Taavetin voimat vielä riittäneet.
Töitten lomasta Taavetti myös selkää oikaistakseen juoksenteli pitkin
pellon hankea navetan takana, josta oli erittäin viehättävä katsella
järven jäälle ja kuunnella kuinka iki-hongat pihan laidassa humisivat
hauskasti ja kodikkaasti.
Äidin apuna voivat jo Mari ja Hanna kaikenlaista toimittaa ja ihmeeksi
äidinkin silmät paranemistaan paranivat, kun hän tuli suurempaan
huoneesen ja vapaampaan liikuntaan, niin että hän hyvin näki elukat
ruokkia ja kehrätä.