yksikään mies ole voinut tehdä niin paljoa saattaakseen sinut
suuttumaan, ettet antaisi heille anteeksi, kun he suostuvat
kastettaviksi ja luopuvat pakanuudesta. Nyt tahtovat kaikki Islannin
miehet, jotka ovat täällä, kastattaa itsensä, mutta kyllä kai me
keksimme keinon siihen, että kristinusko voittaa alaa Islannissa;
täällä on monta mahtimiesten poikaa Islannista, ja heidän isänsä
tukevat varmaankin hyvin sitä asiaa. Mutta Tangbrand käyttäytyi siellä,
niinkuin täällä teidänkin luonanne, ylimielisesti ja surmasi miehiä,
eikä sikäläinen kansa sietänyt sellaista."
Silloin kuningas kallisti korvansa näille puheille; nyt kastettiin
kaikki islantilaiset, jotka olivat siellä. Sittemmin Olavi kuningas
lähetti Islantiin Gissur Valkean ja Hjalte Skjeggenpojan saattamaan sen
maan kristityksi ja antoi heille mukaan erään papin nimeltä Tormod ja
muita hengellisiä, mutta pidätti luonaan panttivankeina neljä Islannin
miestä, jotka olivat hänen mielestään mainioimpia. Ja niin kerrotaan
Gissurin ja Hjalten matkasta, että he saapuivat Islantiin ennen
altingia ja lähtivät käräjille, ja niillä käräjillä määrättiin
kristinusko laiksi Islannissa, ja sinä kesänä kastettiin kaikki kansa.
Leiv, Puna-Eirikin poika, hänen joka ensimmäisenä asutti Grönlannin,
oli eräänä kesänä saapunut Norjaan. Hän lähti Olavi kuninkaan luo ja
otti vastaan kristinuskon. Sitten Olavi kuningas lähetti Leiv
Eirikinpojan Grönlantiin levittämään oikeata oppia. Hän otti merellä
laivamiehistön, joka ajelehti avutonna hylyllä, ja sitten hän löysi
Viinimaan[110] ja saapui samana kesänä Grönlantiin asettuen
Brattalidiin isänsä Eirikin luo. Sen jälkeen Leiviä sanottiin
"onnekkaaksi", mutta hänen isänsä Eirik arveli, että ne kaksi seikkaa
tasoittivat toisensa, että Leiv oli pelastanut laivamiehistön ja että
hän oli toimittanut Grönlantiin "tuhontuojan", nimittäin papin.
* * * * *
Olavi kuningas oli joka suhteessa Norjan suurin urheilija niistä,
joista on olemassa kertomuksia; hän oli väkevämpi ja kätevämpi kuin
yksikään toinen, ja siitä on monta tarinaa kirjoitettu. Yksi on se,
että hän nousi Smalsarhornille[111] ja kiinnitti kilpensä vuoren
huipulle, ja toinen se, että hän auttoi henkivartijaansa, joka oli
edellä kiivennyt vuorelle, niin ettei voinut päästä ylös eikä alas;
mutta kuningas kävi hänen luokseen ja kantoi hänet kainalossaan alas
tasangolle. Olavi kuningas astui airoja pitkin laidan ulkopuolitse, kun
hänen miehensä soutivat Käärmettä, ja hän kisaili kolmella miekalla,
niin että yksi oli aina ilmassa, ja hän sai aina kiinni kädensijasta.
Hän iski yhtä voimakkaasti kummallakin kädellä ja lennätti kaksi
keihästä samalla haavaa. Olavi kuningas oli miesten iloisimpia ja perin
hilpeä, leppeä ja alentuvainen, erittäin kiivas kaikissa asioissa,
hyvin antelias ja huomattava ympäristössään, muita urhoollisempi
taistelussa, mutta sangen julma, kun oli vihoissaan, ja vihollisiaan
hän kidutti kovin: muutamia hän poltatti tulessa, toisia jätti hurjien
koirien revittäviksi, toisia käski silpoa tai heitätti alas korkeilta
vuorilta. Näistä syistä hänen ystävänsä olivat hänelle hartaasti
uskolliset, mutta viholliset häntä pelkäsivät; hänen menestyksensä oli
suuri siitä syystä, että toiset noudattivat hänen tahtoaan rakkaudesta
ja ystävyydestä, mutta toiset pelosta.
Haalogalannista palattuaan Olavi kuningas rakennutti Laden luona suuren
laivan, joka oli paljoa isompi kuin toiset alukset, joita silloin oli
maassa; ja siellä on vielä alustahirret, joten sen voi nähdä. Torberg
Lovenlyöjä oli nimeltään se mies, joka oli laivan runkoseppänä; mutta
siellä oli työssä myöskin monta muuta miestä, muutamat puita
kaatamassa, toiset niitä veistämässä, toiset nauloja iskemässä, toiset
hirsiä kuljettamassa. Kaikki tarpeet olivat tarkoin valitut. Laiva oli
sekä pitkä että leveä ja suurista hirsistä, ja siinä oli korkeat
laidat.
Mutta kun alukseen laadittiin ulkolaudoitusta, sai Torberg
välttämättömän asian lähteä kotitaloonsa, ja siellä hän viipyi varsin
kauan. Ja kun hän palasi, oli laiva jo valmiiksi veistetty. Kuningas
lähti heti illalla ja Torberg hänen kerallaan katsomaan, kuinka alus
oli tehty, ja silloin sanoi jokainen, ettei konsanaan ollut nähty niin
suurta tai niin kaunista sotapurtta. Kuningas palasi sitten kaupunkiin.
Mutta varhain seuraavana aamuna hän saapui jälleen laivalle ja Torberg
hänen mukanaan; sinne olivat sepät tulleet aiemmin, ja kaikki seisoivat
toimettomina. Kuningas kysyi, miksi he niin menettelivät. He
vastasivat, että laiva oli hakattu pilalle, ja joku lienee käynyt
keulasta takasillalle asti iskien partaaseen loven toisensa jälkeen.
Kuningas astui silloin luo ja näki sen todeksi ja sanoi heti valalla
vannoen, että se mies oli kuoleman oma, jos kuningas saisi tietää, kuka
kateudesta oli vahingoittanut purtta; "mutta se, joka tämän voi minulle
sanoa, saa suuren palkan". Silloin virkkaa Torberg:
"Minä saatan sanoa teille, kuningas, kuka on tehnyt tämän työn."
"En voikaan odottaa keneltäkään paremmin kuin sinulta", sanoo kuningas,
"että hänen onnistuisi päästä selville siitä ja sanoa se minulle".
"Minä tahdon sanoa teille, kuningas", hän virkkaa, "kuka tämän on
tehnyt -- sen olen minä tehnyt".
Silloin kuningas lausuu: "Sitten sinun on sovitettava se niin, että se
on yhtä hyvä kuin ennenkin; siitä riippuu sinun henkesi."
Tämän jälkeen Torberg kävi käsiksi ja hakkasi partaan niin, että kaikki
lovet hävisivät. Kuningas sanoi silloin -- ja kaikki muutkin -- että
laiva oli paljoa kauniimpi siltä laidalta, mistä Torberg oli hakannut;
pyysipä nyt kuningas häntä tekemään niin molemmilla laidoilla ja kiitti
häntä suuresti siitä. Niin Torbergista tuli laivan pääseppä, kunnes se
oli täysin valmiina. Se oli sotapursi ja laadittu samantapaiseksi kuin
Käärme, jonka kuningas oli tuonut mukanaan Haalogalannista; mutta uusi
alus oli paljoa isompi ja kaikissa suhteissa huolellisemmin rakennettu.
Tätä hän nimitti Suur-Käärmeeksi, mutta toista Pikku-Käärmeeksi.
Suur-Käärmeessä oli neljäneljättä osastoa. Pää ja koukku olivat
kauttaaltaan kullatut, ja partaat olivat yhtä korkeat kuin
merialuksissa. Tämä on Norjan laivoista se, joka on ollut rakennettu
parhaiten ja suurimmilla kustannuksilla.
* * * * *
Tanskan kuninkaalla Svein Kaksiparralla oli puolisona Gunhild,
vendiläiskuninkaan Burislavin tytär. Mutta niinä vuosina, joista nyt on
kerrottu, tapahtui, että kuningatar Gunhild sairastui ja kuoli,[112] ja
vähää myöhemmin Svein kuningas sai puolisokseen Sigrid Ylpeän, Ruotsin
kuninkaan Olavin äidin. Mutta Eirik jaarli Haakoninpoika ja hänen
veljensä ja moni muu sukulainen olivat lähteneet Norjasta Olavi
kuningasta pakoon, ja heidät oli otettu hyvin vastaan sekä Svitjodissa
että Tanskassa. Eirik jaarli sai sitten vaimokseen Gydan, Svein
kuninkaan tyttären, ja tämän sukulaisuuden vuoksi syntyi nyt suuri
ystävyys Ruotsin ja Tanskan kuninkaiden sekä Eirik jaarlin kesken.
Vendiläiskuningas Burislav[113] valitti vävylleen Sigvalde jaarlille,
että se sopimus oli rikottu, minkä jaarli oli laatinut kuningas
Burislavin ja Svein kuninkaan kesken. Kuningas Burislavin oli määrä
saada Tyre Haraldintytär, Svein kuninkaan sisar; mutta se avioliitto ei
ollut edistynyt, sillä Tyre kieltäysi jyrkästi menemästä naimisiin
pakanallisen ja vanhan miehen kanssa. Nyt kuningas Burislav sanoo
jaarlille, että hän aikoo vaatia sopimusta täytettäväksi, ja pyytää
jaarlia lähtemään Tanskaan ja tuomaan Tyre-kuningattaren hänen
luokseen. Sigvalde jaarli ei kieltäytynyt siitä matkasta, vaan lähti
Svein kuninkaan luo ja esitti tämän asian hänelle; puheillaan Sigvalde
jaarli pääsi niin pitkälle, että Svein kuningas jätti sisarensa Tyren
hänen haltuunsa; Tyren mukana seurasi muutamia naisia sekä hänen
kasvatusisänsä, jonka nimi oli Åssur Agenpoika, mahtava mies, sekä
muutamia muita miehiä. Kuningas ja jaarli sopivat siitä, että ne
maatilat Vendinmaassa, mitkä kuningatar Gunhild oli omistanut, ne saisi
nyt Tyre sekä sitä paitsi muita suuria maita huomenlahjaksi.
Tyre itki katkerasti ja lähti vastahakoisesti matkalle. Mutta kun hän
ja jaarli olivat tulleet Vendinmaahan, valmisti kuningas Burislav häät
ja sai kuningatar Tyren. Mutta niin kauan kuin tämä oli pakanain
parissa, ei hän tahtonut ottaa vastaan ruokaa eikä juomaa heiltä, ja
näin kävi seitsemänä yönä. Sitten tapahtui eräänä yönä, että kuningatar
Tyre ja Åssur pakenivat pimeässä metsään. Lyhintä on sanoa heidän
matkastaan, että he saapuivat Tanskaan; mutta Tyre ei uskalla millään
muotoa jäädä sinne, koska tietää, että jos hänen veljensä Svein
kuningas saa kuulla hänen olevan siellä, niin tämä lähettää hänet heti
takaisin Vendinmaahan. Niin he kulkevat kaikkialla salassa, kunnes
pääsevät Norjaan. Tyre ei keskeyttänyt matkaansa, ennenkuin he tulivat
Olavi kuninkaan luo; tämä otti heidät suopeasti vastaan, ja heitä
kohdeltiin siellä hyvin.
Tyre kertoo kuninkaalle kaiken tukalasta asemastaan ja pyytää häneltä
neuvoa ja turvaa hänen valtakunnassaan. Tyre oli taitavasanainen
nainen, ja kuningas mielistyi suuresti hänen puheeseensa; hän näki,
että Tyre oli kaunis, ja hänen mieleensä johtuu, että tämä saattaa olla
hyvä avioliitto; hän suuntaa puheen tähän ja kysyy, tahtooko Tyre mennä
naimisiin hänen kanssaan. Mutta sellainen kuin tämän asema nyt oli,
näytti hänestä vaikealta suoriutua siitä; ja toisaalta hän huomasi,
kuinka edullinen avioliitto tämä oli, kun hän saisi niin kuuluisan
kuninkaan, ja niin hän pyysi Olavia päättämään hänen puolestaan. Ja kun
tästä oli puhuttu, sai Olavi kuningas Tyren. Nämä häät vietettiin
syksyllä, kun kuningas oli palannut Haalogalannista. Olavi kuningas ja
Tyre oleskelivat talven Nidarosissa.
Mutta keväällä Tyre kuningatar valitti usein Olavi kuninkaalle ja itki
katkerasti sitä, että hänellä oli niin suuria maatiloja Vendinmaassa,
mutta ei omaisuutta siinä maassa, niinkuin kuningattarille oli sopivaa.
Väliin hän pyysi kaunein sanoin kuningasta hankkimaan hänen
omaisuutensa ja sanoi kuningas Burislavin ja Olavi kuninkaan olevan
niin hyviä ystäviä, että heti kun he toisensa tapaisivat, kuningas
antaisi kyllä Olaville kaiken, mitä tämä pyytäisi. Mutta kun Olavi
kuninkaan ystävät saivat kuulla tämän puheen, varoittivat kaikki häntä
siitä matkasta.
Niin kerrotaan, että eräänä päivänä varhain keväällä kuningas asteli
rantakujaa pitkin; mutta turulla häntä vastaan tuli muuan mies kantaen
väinönputkia, jotka olivat merkillisen suuria siihen vuodenaikaan.
Kuningas otti ison väinönputken käteensä ja kävi Tyre kuningattaren
asuntoon. Tyre istui tuvassa itkien, kun hän astui sisään. Kuningas
sanoi:
"Kas tässä tuon sinulle ison väinönputken."
Tyre löi sen luotaan kädellään ja virkkoi:
"Suurempia lahjoja antoi Harald Gorminpoika, mutta vähemmän hän
pelkäsikin lähteä maasta omaisuuttaan hakemaan, ja se osoittautui
todeksi, kun hän saapui tänne Norjaan ja hävitti suurimman osan tätä
maata ja valtasi kaiken veroineen ja maksuineen; mutta sinä et uskalla
kulkea Tanskan kautta minun veljeni, Svein kuninkaan tähden."
Olavi kuningas hypähti pystyyn näistä sanoista ja huusi kuuluvasti ja
vannoi valalla:
"Minä en milloinkaan pelkää sinun veljeäsi, Svein kuningasta, ja jos me
toisemme tapaamme, silloin hänen on väistyminen."
Olavi kuningas kuulutti vähää myöhemmin käräjät kaupunkiin. Hän teki
silloin tiettäväksi rahvaalle, että halusi saada kesäksi sotaväkeä ja
määrätyn luvun sekä laivoja että miehiä joka fylkestä; hän sanoi,
kuinka monta alusta halusi siitä vuonosta. Sitten hän lähettää viestejä
sekä etelään että pohjaan ja kutsuttaa miehiä koolle. Olavi kuningas
antaa nyt laskea vesille Suur-Käärmeen ja kaikki toiset laivat, sekä
isot että pienet; itse hän ohjasi Suur-Käärmettä. Ja kun miehiä
otettiin miehistöksi, toimitettiin valinta niin tarkoin, ettei
Suur-Käärmeellä saanut olla ainoatakaan kuuttakymmentä vuotta vanhempaa
tai kahtakymmentä nuorempaa; kaikki olivat erikoisesti valitut
väkevyyden ja rohkeuden perusteella. Siihen otettiin ensinnä Olavi
kuninkaan henkivartijat, sillä sellaisiksi valittiin sekä oman maan
että ulkolaisista miehistä kaikki ne, jotka olivat voimakkaimpia ja
urheimpia. Niin miehet puhuivat, että ne, jotka Suur-Käärmeeseen
valittiin, olivat yhtä paljon yläpuolella kaikkia muita miehiä
komeudessa, väkevyydessä ja uljuudessa, kuin Suur-Käärme kohosi
toisia aluksia korkeammalle. Torkel Nevja, kuninkaan veli, ohjasi
Pikku-Käärmettä, Torkel Dyrdel ja Jostein, kuninkaan veljet, saivat
Kurjen, ja molemmilla aluksilla oli perin hyvä miehistö. Yksitoista
suurpurtta Olavi kuningas vei Trondhjemistä ja sen lisäksi
kaksikymmentuhtoisia sekä pienempiä aluksia.
Olavi kuningas purjehti laivastoineen etelään päin rannikkoa pitkin;
silloin pyrki hänen luokseen useita ystäviä, niitä suurmiehiä, jotka
olivat valmiit lähtemään retkelle kuninkaan kanssa. Ensimmäinen heistä
oli hänen lankonsa Erling Skjalginpoika, ja hänellä oli suuri
skeidinsä;[114] siinä oli kolmekymmentä osastoa, ja se oli hyvin
varustettu. Tulivat kuninkaan luo myöskin hänen vävynsä Hyrning ja
Torgeir, ja kumpikin ohjasi isoa laivaa. Moni muu mahtimies seurasi
häntä; hänellä oli maasta lähtiessään kuusikymmentä suuralusta. Olavi
kuningas purjehti etelään Tanskan ohi Juutinrauman kautta, ja tällä
matkalla hän saapui Vendinmaahan, haluten tavata kuningas Burislavin,
ja he kohtasivat toisensa. He puhuivat siitä omaisuudesta, jota Olavi
vaati itselleen, ja kaikki keskustelut kävivät rauhallisesti, ja nyt
järjestettiin täysin ne vaatimukset, mitkä Olavi kuningas arveli
itsellään olevan siellä. Hän viipyi siellä kauan sinä kesänä ja tapasi
useita ystäviään.
Kuningas Svein Kaksiparta oli silloin naimisissa Sigrid Ylpeän kanssa,
niinkuin ennen on kirjoitettu. Sigrid oli Olavi kuninkaan suurin
vihollinen ja piti syynä sitä, että tämä oli rikkonut sopimuksensa ja
lyönyt häntä kasvoihin. Hän yllytti kovin Svein kuningasta ryhtymään
taisteluun kuningas Olavi Trygvenpoikaa vastaan ja sanoi siinä olevan
kyllin syytä Olavi kuningasta vastaan, että tämä oli nainut hänen
sisarensa Tyren "ilman sinun suostumustasi, eivätkä sinun esi-isäsi
olisi sellaista sietäneet". Moisia sanoja Sigrid kuningatar käytti
usein ja pääsi puheillaan niin pitkälle, että Svein kuningas oli täysin
halukas neuvottelemaan tästä. Ja varhain keväällä kuningas Svein
lähetti miehiä Svitjodiin svealaisten Olavi kuninkaan, vävynsä, sekä
Eirik jaarlin luo ja käski sanoa heille, että Norjan Olavi kuningas oli
liikkeellä sotajoukkoineen aikoen kesällä lähteä Vendinmaahan.
Sellainen viesti seurasi mukana, että svealaisten kuninkaan ja jaarlin
pitäisi kerätä laivastonsa ja lähteä Svein kuningasta tapaamaan, ja
sitten he ryhtyisivät kaikki yhdessä taistelemaan Olavi kuningasta
vastaan. Mutta Svean kuningas ja Eirik jaarli olivat täysin valmiit
tähän retkeen ja kokosivat suuren laivaston Sveanmaahan; sillä he
lähtivät Tanskaan ja saapuivat sinne niihin aikoihin, jolloin kuningas
Olavi Trygvenpoika oli purjehtinut itään. Svean kuningas ja Eirik
jaarli kävivät Tanskan kuningasta kohtaamaan, ja heillä oli nyt
yhteensä määrätön laivasto.
Annettuaan sotajoukolle käskyn kokoontua Svein kuningas lähetti
Sigvalde jaarlin Vendinmaahan vakoilemaan kuningas Olavi Trygvenpojan
retkeä ja sommittelemaan siten, että Svein kuningas ja toiset
pääsisivät tapaamaan Olavi kuninkaan. Lähti nyt Sigvalde matkalle ja
saapui Vendinmaahan, purjehti Jomsborgiin ja sitten kuningas Olavi
Trygvenpojan luo. He olivat usein ystävällisissä puheissa keskenään, ja
jaarli saavutti kuninkaan suosion mitä suurimmassa määrin; jaarlin
puoliso Astrid, Burislav kuninkaan tytär, oli Olavi kuninkaan hyvä
ystävä, enimmäkseen heidän entisen lankoutensa vuoksi, koska Olavi
kuninkaalla oli ollut puolisona hänen sisarensa Geira. Sigvalde jaarli
oli viisas ja neuvokas mies, ja jouduttuaan keskustelemaan Olavi
kuninkaan kanssa hän viivästytti suuresti tämän paluuta Itämailta ja
keksi siihen monta erilaista keinoa. Mutta Olavi kuninkaan miehet
ilmaisivat olevansa varsin tyytymättömiä siihen ja halusivat suuresti
päästä kotiin, koska he olivat lähtökunnossa ja tuuli puhalsi
suotuisasti. Sigvalde jaarli sai Tanskasta salaviestin, että nyt olivat
Tanskan ja Svean kuninkaat sekä Eirik jaarli saapuneet yhteen sekä
aikoivat purjehtia itään päin Vendinmaan rannikolle ja olivat sopineet,
että odottavat Olavi kuningasta sen saaren luona, jonka nimi on
Svåld,[115] sekä että jaarli toimittaa niin, että he siellä tapaavat
Olavi kuninkaan.
Silloin ennätti Vendinmaahan epävarma huhu, että Tanskan Svein
kuninkaalla oli sotajoukko liikkeellä, ja pian alettiin puhua, että
varmaankin hän aikoi kohdata Olavi kuninkaan. Mutta Sigvalde jaarli
virkkaa kuninkaalle:
"Ei Svein kuninkaalla liene aikomusta antautua taistelemaan teitä
vastaan pelkästään tanskalaisten sotajoukolla, teillä kun on niin suuri
laivasto. Mutta jos teitä epäilyttää, että matkalla on vainoa
odotettavissa, niin saatan teitä miehineni, ja ennen sitä kyllä
pidettiin hyvänä tukena, kun jomsviikingit seurasivat päälliköitä; minä
saatan sinua yhdellätoista hyvin varustetulla aluksella."
Kuningas otti tämän tarjouksen vastaan. Tuuli oli silloin lievä, mutta
suotuisa; kuningas antoi irroittaa laivaston ja puhaltaa lähtömerkin.
Kohottivat nyt miehet purjeensa, ja kaikki pikkualukset kulkivat
nopeammin, ja he laskivat ulos merelle. Mutta jaarli purjehti lähellä
kuninkaanlaivaa ja huusi sinne kehoittaen kuningasta seuraamaan hänen
jälkiään: "Minä tiedän tarkoin", hän sanoo, "missä väylä on syvin
saarten salmissa".
Niin jaarli purjehti edellä aluksineen -- hänellä oli yksitoista laivaa
-- ja kuningas purjehti lähellä suuraluksineen -- niitä oli myöskin
yksitoista -- mutta koko muu laivasto laski ulos merelle. Mutta
Sigvalde jaarlin purjehtiessa Svåldiin souti muuan pursi häntä vastaan.
Siitä ilmoitettiin jaarlille, että Tanskan kuninkaan laivasto oli
satamassa aivan heidän edessään. Silloin jaarli antoi laskea purjeet,
ja he soutivat saaren suojaan.
Tanskan Svein kuningas, Olavi svealaisten kuningas ja Eirik jaarli
olivat siellä laivastoineen; silloin oli kaunis sää ja kirkas
auringonpaiste. Kaikki päälliköt kävivät nyt saarelle suuren seurueen
kera ja näkivät, että merellä purjehti yhdessä paljon laivoja. Ja nyt
he huomaavat perin suuren ja komean aluksen purjehtivan; silloin
virkkoivat molemmat kuninkaat: "Tämä on suuri ja harvinaisen kaunis
laiva, tämä voi olla Suur-Käärme."
Eirik jaarli vastaa sanoen: "Ei ole tämä Suur-Käärme."
Ja niin oli, kuin hän sanoi. Sen purren omisti Gimsarin Eindride.
Vähäistä myöhemmin he näkivät toisen laivan purjehtivan, ja se oli
edellistä paljoa suurempi. Silloin puhui Svein kuningas: "Arkapa onkin
Olavi Trygvenpoika; ei hän uskalla purjehtia pää-keulaisella
purrella".[116]
Silloin sanoo Eirik jaarli: "Ei tämä ole kuninkaan laiva; tämän aluksen
ja purjeen tunnen, sillä purje on juomuinen; sitä alusta ohjaa Erling
Skjalginpoika. Antaa heidän purjehtia; parempi on meille, että tämä
alus puuttuu Olavin laivastosta, kuin että se on siinä niin hyvin
varustettuna."
Hetkistä myöhemmin he näkivät ja tunsivat Sigvalde jaarlin laivat,
jotka kääntyivät sinne saarta kohti. Sitten he huomasivat kolmen
aluksen purjehtivan, ja niistä yksi oli suuri. Silloin Svein kuningas
puhui käskien heitä käymään aluksiinsa; hän sanoo, että siellä
purjehtii Suuri-Käärme. Eirik jaarli lausuu:
"Heillä on monta muutakin suurta ja komeata alusta paitsi Suur-Käärme;
odottakaamme vielä."
Silloin sanoivat useat miehet: "Ei tahdo Eirik jaarli nyt taistella ja
kostaa isänsä surmaa. Tämä on suuri häpeä, niin että siitä puhutaan
kautta kaikkien maiden, jos me odotamme täällä niin suurella
laivastolla ja Olavi kuningas purjehtii merelle aivan meidän
ohitsemme."
Mutta puheltuaan tästä tuokion he näkivät neljän aluksen purjehtivan,
ja yksi niistä oli perin suuri ja kullalla koristettu. Nyt Svein
kuningas nousi ja sanoi:
"Korkealla on Käärme kantava minua tänä iltana; sitä minä ohjaan itse."
Silloin huusi moni, että Käärme oli mahtavan suuri ja kaunis laiva, ja
ihana työ oli teettää sellainen alus. Mutta Eirik jaarli virkkoi niin
kovaa, että muutamat sen kuulivat:
"Vaikk'ei Olavi kuninkaalla olisikaan suurempaa alusta, niin ei Svein
kuningas sittenkään saisi konsanaan sitä häneltä pelkästään Tanskan
laivaston avulla."
Nyt väki kävi aluksiin ja irroitti köydet. Mutta päällikköjen puhuessa
keskenään siitä, mitä nyt on kerrottu, he näkivät kolmen perin suuren
laivan purjehtivan ja viimeisenä neljännen, ja se oli Suur-Käärme.
Mutta niistä suurista aluksista, jotka olivat edellä purjehtineet ja
joita he olivat luulleet Suur-Käärmeeksi, oli ensimmäinen Kurki ja
viimeinen Pikku-Käärme. Suur-Käärmeen nähdessään kaikki arvasivat --
eikä kukaan väittänyt vastaan -- että siellä taisi Olavi Trygvenpoika
purjehtia. He astuivat nyt laivoihin ja valmistausivat soutamaan
vastaan. Sellainen oli sopimus päälliköiden, Svein kuninkaan, Olavi
kuninkaan ja Eirik jaarlin kesken, että kukin heistä valtaisi
kolmanneksen Norjaa, jos surmaisivat Olavi kuninkaan; mutta se
päälliköistä, joka ensimmäisenä nousisi Käärmeeseen, saisi kaiken sen
saaliin, mikä sieltä otettiin, ja jokainen saisi ne alukset, mitkä
hän itse raivaisi puhtaiksi. Eirik jaarlilla oli varsin suuri
partaniekka,[117] jota hän oli tottunut käyttämään viikinkiretkillä;
siinä oli "partaa" ylinnä kummassakin keulassa, mutta alapuolella paksu
rautalevy, joka oli yhtä leveä kuin "parta" ja ulottui aina vesirajaan
asti.
Sigvalde Jaarlin ja hänen miehiensä soutaessa näkivät Torkel Dyrdel
Kurjesta ja myöskin häntä seuraavien alusten perämiehet, että jaarli
ohjasi laivansa saarta kohti. Silloin hekin laskivat purjeensa,
sontivat heidän jälkeensä ja huusivat tiedustellen, miksi he niin
tekivät. Jaarli sanoi tahtovansa odottaa Olavi kuningasta: "Näyttää
siltä, että tässä on tappelu tulossa." He antoivat silloin alusten
lipua, kunnes Torkel Nevja tuli Pikku-Käärmeelle ja hänen kerallaan
kolme muuta purtta, ja sama uutinen kerrottiin heillekin. Nyt hekin
laskivat purjeensa, antoivat laivainsa pysähtyä ja odottivat Olavi
kuningasta.
Ja kun kuningas purjehti saarta kohti, souti koko vainolaislaivasto
ulos salmeen heidän tielleen. Mutta sen nähdessään miehet pyysivät
kuningasta purjehtimaan pois ja karttamaan taistelua niin suuren joukon
kanssa. Olavi kuningas vastasi kaikuvasti seisoessaan peräsillalla:
"Laskekaa purje; eivät minun mieheni saa ajatella pakoa; taistelua en
ole koskaan karttanut. Jumala päättäköön hengestäni, mutta pakoon en
milloinkaan lähde." Ja niin tehtiin kuin kuningas käski.
Olavi kuningas toitotutti kaikki aluksensa kokoon. Kuninkaan pursi oli
keskellä laivastoa, ja sen toisella puolella oli Pikku-Käärme, toisella
Kurki. Mutta ryhtyessään liittämään laivoja toisiinsa miehet sitoivat
yhteen Suur-Käärmeen ja Pikku-Käärmeen keulat. Kuningas huomasi tämän,
hän huusi kuuluvasti ja käski asettaa ison aluksen kauemmaksi
eteenpäin, ettei se jäisi takimmaiseksi kaikista laivoista. Silloin
vastaa Puna-Hukka:
"Jos meidän on sovitettava Käärme niin paljoa edemmäksi kuin se on
toisia aluksia pitempi, niin käy työ tänään ylen ankaraksi
keulapartailla."
Kuningas virkkaa: "Enpä tietänyt, että minulla on keulamiesten joukossa
hukka, jota jänistää".[118]
Hukka vastaa: "Älä käännä siellä sillalla selkääsi sen enempää kuin
minä keulaa puolustaessani."