mainioimpia; hän sanoo, että nämä hän haluaa uhrata sadon ja rauhan
hyväksi, ja käskee heti käymään käsiksi heihin. Mutta kun talonpojat
näkivät, ettei heillä ollut kylliksi voimia kuningasta vastustaakseen,
pyysivät he armoa ja jättivät koko asian kuninkaan ratkaistavaksi.
Sovittiin silloin, että kaikkien talonpoikain, jotka olivat sinne
saapuneet, oli annettava kastaa itsensä ja vannottava kuninkaalle vala,
että he pitävät oikean uskon ja luopuvat pakanallisista uhreistaan.
Kuningas piti kaikki nämä miehet luonaan, kunnes he antoivat
panttivangiksi poikansa tai veljensä tai muita läheisiä sukulaisiaan.
Olavi kuningas lähti sotajoukkoineen Trondhjemiin, Mutta Mæreniin
päästyään hän tapasi siellä koolla kaikki tröndien päälliköt, jotka
eniten vastustivat kristinuskoa, ja heillä oli mukanaan kaikki
suurtalonpojat, jotka ennen olivat ylläpitäneet uhreja näillä tienoin.
Nyt kuningas antoi kuuluttaa käräjät, ja molemmin puolin käytiin niihin
täysissä aseissa. Mutta kun käräjät oli aloitettu, puhui kuningas ja
tarjosi talonpojille kristinuskoa. Rautaparta vastasi kuninkaan
puheeseen talonpoikien puolesta ja sanoi heidän tahtovan edelleenkin,
ettei kuningas rikkoisi lakia: "Me haluamme, kuningas", hän sanoo,
"että sinä uhraat niinkuin muut kuninkaat ovat täällä tehneet ennen
sinua". -- Hänen puheelleen huusivat talonpojat voimakkaasti sanoen
tahtovansa, että kaiken tulee olla niinkuin Rautaparta oli puhunut.
Silloin kuningas sanoo, että hän haluaa käydä jumalain temppeliin
katsomaan heidän tapojaan, kun he uhraavat. Tämä oli talonpoikien
mieleen, ja molemmat joukot lähtevät nyt temppeliin.
Nyt Olavi kuningas kävi temppeliin mukanaan muutamia miehiään ja eräitä
talonpoikia. Mutta kun kuningas ennätti sinne, missä jumalat olivat,
istui siellä Tor, ja hän oli eniten kunnioitettu kaikista jumalista,
kullalla ja hopealla koristettu. Olavi kuningas kohotti silloin
kullalla silattua kirvestä, joka hänellä oli kädessään, ja iski Toria,
niin että tämä putosi alustaltaan; sitten kuninkaan miehet riensivät
esiin ja kaatoivat kaikki jumalat. Mutta kuninkaan ollessa temppelissä
surmattiin Rautaparta oven edustalla, ja sen tekivät kuninkaan miehet.
Kuu kuningas astui ulos miestensä luo, käski hän talonpoikain valita
jommankumman ehdon: joko heidän oli kaikkien alistuttava nyt
kristinuskoon tai käytävä taistelemaan hänen kanssaan. Mutta
Rautaparran kaaduttua ei talonpoikien sotajoukossa ollut ketään
johtajaa nostamassa sotaviiriä kuningasta vastaan. Niin valittiin se
ehto, että käydään kuninkaan luo ja alistutaan siihen, mitä hän määrää.
Silloin Olavi kuningas kastatti kaiken kansan, mikä siellä oli, ja otti
talonpojilta panttivankeja sen vakuudeksi, että he pitävät
kristinuskon. Sitten Olavi kuningas pani miehensä kiertämään kaikissa
Trondhjemin fylkeissä, ja niin kastettiin kaikki kansa Tröndelagenissa.
Olavi kuningas lähti miehineen Nidarosiin; siellä hän rakennutti taloja
Nid-joen partaalle ja määräsi, että siitä oli tuleva kauppakaupunki;
hän antoi miehille maata taloja varten, mutta rakennutti itse
kuninkaankartanon. Sinne hän siirrätti syksyllä kaikki varastot, mitkä
olivat tarpeen talvimajaa varten, ja hänellä oli siellä suuri määrä
väkeä.
Kuningas kutsui koolle Rautaparran sukulaiset ja tarjosi heille
sovintosakkoja; mutta siellä oli monta uljasta miestä vastaamassa.
Rautaparralla oli tytär, Gudrun niminen; sovittiin viimein, että Olavi
kuningas nai Gudrunin. Häiden tultua molemmat kävivät samaan
vuoteeseen, Olavi kuningas ja Gudrun. Mutta ensimmäisenä yönä, kun he
makasivat yhdessä, veti Gudrun esiin veitsen, niin pian kuin kuningas
oli nukkunut, ja aikoi työntää sen häneen. Tämän huomatessaan kuningas
otti veitsen häneltä, nousi vuoteestaan ja meni miestensä luo kertoen,
mitä oli tapahtunut. Gudrun ja kaikki ne miehet, jotka olivat
seuranneet häntä sinne, ottivat silloin vaatteensa ja lähtivät pois,
eikä Gudrun sen koommin joutunut samaan vuoteeseen Olavi kuninkaan
kanssa.
* * * * *
Sigurd oli nimeltään muuan mies ja Hauk oli toinen; he olivat
Haalogalannista ja kävivät usein kaupparetkillä. He olivat eräänä
kesänä lähteneet lännen puolelle Englantiin. Mutta Norjaan palattuaan
he purjehtivat pohjoista kohti rannikkoa pitkin, ja Pohjois-Möressä he
joutuivat Olavi kuninkaan miesten seuraan. Kun kuninkaalle kerrottiin,
että sinne oli tullut Haalogalannin miehiä, jotka olivat pakanoita,
kutsutti kuningas perämiehet luokseen; hän kysyi, antaisivatko he
kastaa itsensä, mutta he vastasivat siihen kieltävästi. Sitten kuningas
puhui heille monella tavalla, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä;
silloin hän uhkasi surmauttaa tai teloittaa heidät, mutta he eivät
taipuneet siitäkään. Hän käski nyt panna heidät rautoihin ja piti heitä
luonaan jonkun aikaa, ja he saivat olla kahleissa. Kuningas puheli
heille usein, mutta se ei auttanut. Eräänä yönä he olivat kadonneet,
niin ettei kukaan saanut tietoa heistä tai siitä, miten he olivat
päässeet tiehensä. Mutta syksyllä he saapuivat pohjan puolelle
Tjottan[104] Haarekin luo; tämä otti heidät suopeasti vastaan, ja
siellä he viipyivät hänen luonaan hyvässä hoivassa.
Tapahtui keväällä eräänä kauniina päivänä, että Haarek oli kotosalla
talossaan ja muutamia miehiä hänen kanssaan, ja aika tuntui hänestä
pitkältä. Sigurd puhui hänelle kysyen, haluttiko häntä lähteä hiukan
vesille ajan ratoksi. Se tuntui Haarekista sopivalta. He kävivät sitten
rantaan ja vetivät vesille kolmihangan; Sigurd otti talaasta purjeita
ja varusteita, jotka kuuluivat purteen, niinkuin heidän tapansa usein
oli ottaa purjeet mukaansa, kun lähtivät huvittelemaan. Haarek astui
purteen ja sovitti peräsimen kohdalleen. Sigurd ja hänen veljensä
lähtivät täysissä aseissa, niinkuin olivat tottuneet käymään kotona
talonpojan luona. He olivat molemmat väkeviä miehiä; mutta ennenkuin
astuivat purteen, he heittivät siihen muutaman voipytyn ja leipäkorin
ja kantoivat ison olutsangon veneeseen. Päästyään ulommaksi saaresta
veljekset kohottivat purjeen, mutta Haarek piti perää; niin jouduttiin
nopeasti saaren lähettyviltä. Silloin veljekset kävivät peräpuolelle,
missä Haarek istui. Sigurd haastoi Haarek talonpojalle:
"Nyt sinun on valittava tässä muutamista ehdoista: ensimmäinen on se,
että sallit meidän veljesten päättää matkastamme ja kulustamme, toinen
on se, että sallit meidän sitoa sinut, ja kolmas se, että me voimme
surmata sinut."
Haarek huomasi, minkälainen hänen tilansa oli. Hän ei voinut vetää
vertoja, muuta kuin toiselle veljeksistä, jos he olivat samaten
varustetut; sen vuoksi hän valitsi sen, mikä tuntui hänestä
sopivimmalta, että salli heidän päättää matkasta. Hän vannoi heille
valoja siitä ja antoi sanansa vakuudeksi. Sitten Sigurd siirtyi
peräsimeen ja ohjasi etelään päin rannikkoa myöten; sitä veljekset
tarkoin karttoivat, etteivät kohtaisi ihmisiä, mutta he saivat erittäin
hyvän tuulen.
He eivät keskeyttäneet matkaa, ennenkuin saapuivat Trondhjemiin ja
Nidarosiin asti ja löysivät siellä Olavi kuninkaan. Sitten kuningas
kutsutti Haarekin puheilleen ja kehoitti häntä kastattamaan itsensä,
mutta hän puhui vastaan. Tästä kuningas ja Haarek keskustelivat useana
päivänä, toisinaan monen miehen kuullen, toisinaan kahden kesken; mutta
he eivät päässeet yksimielisiksi. Mutta lopulta kuningas virkkoi
Haarekille:
"Nyt saat lähteä kotiin, enkä minä tahdo ensityökseni tehdä sinulle
mitään pahaa. Yhtenä syynä on se, että olemme läheisiä sukulaisia, ja
toisena se, että voisit sanoa minun vanginneen sinut kavaluudella.
Mutta tiedä se varmasti, että aion kesällä saapua sinne pohjan puoleen
vainoamaan teitä haalöigejä. Saatte silloin tuta, kykenenkö
rankaisemaan niitä, jotka nousevat kristinuskoa vastaan."
Haarek sanoi olevansa tyytyväinen, että pääsi sieltä pois niin pian
kuin mahdollista. Olavi kuningas antoi hänelle hyvän purren, jota
kymmenen tai kaksitoista miestä souti kummallakin laidalla, ja varusti
sen aluksen mitä parhaiten kaikenlaisilla tarpeilla. Olavi kuningas
antoi Haarekille mukaan kolmekymmentä miestä, ripeitä ja hyvin
varustettuja urhoja.
Tjottan Haarek lähti pois kaupungista niin pian kuin saattoi; mutta
Hauk ja Sigurd jäivät kuninkaan luo ja antoivat molemmat kastaa
itsensä. Haarek jatkoi matkaansa, kunnes saapui kotiinsa Tjottaan. Hän
lähetti sanan ystävälleen Öivind Kinnrivalle ja pyysi sanomaan tälle,
että Tjottan Haarek oli tavannut Olavi kuninkaan, mutta ei ollut
alistunut ottamaan vastaan kristinuskoa; sen Haarek myöskin pyysi
kertomaan hänelle, että Olavi kuningas aikoi kesällä lähteä
sotajoukkoineen heitä vastaan ja että heidän silloin oli meneteltävä
varovaisesti, ja hän kehoitti Öivindiä niin pian kuin suinkin saapumaan
hänen luokseen.
Mutta kun nämä sanomat tuotiin Öivindille, sanoi hän olevan varsin
välttämätöntä ryhtyä sellaisiin tuumiin, ettei kuningas pääsisi
voitolle. Niin Öivind lähti niin pian kuin suinkin liikkeelle keveällä
purrella ja muutamia miehiä hänen kanssaan. Mutta kun hän saapui
Tjottaan, otti Haarek hänet hyvin vastaan, ja heti kävivät molemmat
haastelemaan pihan toiselle puolen. Mutta kun he ovat keskustelleet
tuokion, saapuvat sinne Olavi kuninkaan miehet, jotka olivat saattaneet
Haarekin pohjan puolelle, ottavat Öivindin vangiksi, kuljettavat hänet
kerallaan alukseensa ja lähtevät sitten pois. He eivät keskeytä matkaa,
ennenkuin tulevat Trondhjemiin ja tapaavat Olavi kuninkaan Nidarosissa.
Öivind vietiin sitten Olavi kuninkaan puheille. Kuningas kehoitti häntä
ottamaan vastaan kasteen toisten lailla. Öivind vastasi siihen
kieltävästi. Kuningas pyysi leppein sanoin häntä ottamaan vastaan
kristinuskon ja sanoi hänelle monta hyvää syytä, samaten piispakin.
Öivind ei antanut taivuttaa itseään. Silloin kuningas tarjosi hänelle
lahjoja ja suuria maatuloja, mutta Öivind torjui kaikki. Sitten
kuningas käski kantaa sisään astian täynnä hehkuvia hiiliä ja panna sen
Öivindin vatsalle, ja pian repesi häneltä vatsa. Silloin Öivind puhui:
"Ottakaa astia päältäni; tahdon sanoa muutaman sanan, ennenkuin
kuolen."
Niin tehtiin. Silloin kuningas kysyi:
"Tahdotko nyt, Öivind, uskoa Kristukseen?"
"En", virkkoi tämä, "minä en voi saada kastetta; olen henki, jonka
lappalaisten taiat ovat luoneet ihmishahmoon, kun isäni ja äitini eivät
muutoin saaneet lasta".
Sitten Öivind kuoli, ja hän oli ollut mitä taikataitoisin mies.
Seuraavana keväänä Olavi kuningas antoi varustaa laivansa ja miehensä.
Silloin kuninkaalla oli itsellään Kurki, jonka hän oli vähää ennen
rakennuttanut Nid-joen partaalla, ja hänen laivastonsa oli suuri ja
komea. Mutta valmiiksi päästyään hän ohjasi laivastonsa ulospäin vuonoa
pitkin pohjoiseen Haalogalantia kohti, ja kaikkialla, missä noustiin
maihin, hän piti käräjiä ja käski kansan ottaa vastaan kasteen ja
oikean uskon. Ei ollut kellään voimaa puhua häntä vastaan, ja niin
tehtiin kaikki maa kristityksi siellä, missä hän retkeili. Olavi
kuningas asettui Tjottan Haarekin luo; silloin tämä kastettiin kaikkine
miehineen. Erottaessa Haarek antoi kuninkaalle suuria lahjoja ja rupesi
hänen miehekseen, ja hän sai kuninkaalta maita ja läänitysmiehen arvon.
Raud Väkeväksi nimitettiin erästä talonpoikaa, joka asui Godössä siinä
vuonossa, joka on Salpte[105] nimeltään. Raud oli perin rikas mies, ja
hänellä oli monta alustalaista; hän oli mahtava mies, häntä seurasi
suuri joukko lappalaisia, niin pian kuin hän tarvitsi heidän apuaan.
Raud oli innokas uhraaja ja erittäin taikataitoinen. Hän oli
Vaagarin[106] Tore Peuran hyvä ystävä, molemmat olivat mahtavia
päälliköitä.
Mutta kun he saivat kuulla, että Olavi kuningas liikkui laivastolla
pohjan puolella Haalogalannissa, kokosivat he luokseen suuren
sotajoukon, määräsivät laivoja lähetettäviksi ja saivat paljon väkeä.
Raudilla oli iso alus, jossa oli kullatut päät; siinä laivassa oli
kolmekymmentä väliruumaa,[107] ja se oli suuri samassa suhteessa;
myöskin Torella oli iso alus. He suuntasivat laivastonsa etelään Olavi
kuningasta vastaan. Mutta hänet kohdatessaan he ryhtyivät taisteluun;
siitä sukeusi ankara ottelu, ja siinä syntyi pian suuri mieshukka ja se
kääntyi haalöigeille tappioksi; heidän aluksensa raivattiin puhtaiksi,
ja sitten heidät valtasi pelko ja kauhu. Silloin Raud soudatti purtensa
ulapalle ja käski nostaa purjeen. Raudilla oli aina myötätuuli, minne
hyvänsä hän halusi purjehtia, ja se johtui hänen loitsutaidostaan.
Lyhintä on sanoa Raudin matkasta, että hän purjehti kotiinsa Godöhön.
Tore pakeni maihin, ja siellä he riensivät pois aluksista. Mutta Olavi
kuningas seurasi heitä, ja myöskin hänen miehensä riensivät laivoista
ja ajoivat heitä takaa ja surmasivat heidät; olipa taasen kuningas
ensimmäisenä, niinkuin aina, milloin sellaista toimitettiin. Hän näki,
missä Tore juoksi, ja tämä oli perin nopeajalkainen. Kuningas riensi
hänen jälkeensä Vige koiransa seuraamana. Silloin kuningas sanoi:
"Vige, ota kiinni Peura!" -- Vige juoksi Toren jälkeen ja karkasi
häneen kiinni. Toren täytyi pysähtyä. Silloin kuningas lennätti
keihäänsä Torea kohti, ja Tore tapaili koiraa miekallaan ja iski siihen
ison haavan; mutta samassa tuokiossa lensi kuninkaan keihäs Toren käden
alitse tunkeutuen hänen lävitseen ja työntyen ulos toiselta puolen.
Siihen Tore heitti henkensä, mutta Vige kannettiin laivoille. Olavi
kuningas antoi armon kaikille miehille, jotka sitä pyysivät ja
suostuivat ottamaan vastaan kristinuskon.
Olavi kuningas suuntasi laivastonsa pohjoista kohti rannikkoa pitkin ja
kastoi kaiken kansan siellä, missä retkeili. Salpteen saavuttuaan hän
aikoi lähteä vuonoon Raudia etsimään, mutta vuonoa pitkin pyyhälti
ulospäin myrskysää ja kova tuuli, ja kuningas odotti siellä viikon
verran, ja sama myrsky kävi vuonosta päin, mutta ulkopuolella oli
navakka tuuli purjehtia pohjoiseen pitkin rannikkoa. Niin kuningas
purjehti aina Åmdiin asti, ja siellä kaikki kansa alistui
kristinuskoon. Sitten hän pyörsi jälleen etelää kohti. Mutta kun
saavuttiin Salpteen, raivosi myrskysää ja ankara hyrsky pitkin vuonoa.
Kuningas odotti siellä muutamia öitä, mutta sää pysyi samanlaisena.
Silloin hän puhui Sigurd piispalle ja kysyi, saattoiko tämä keksiä
mitään keinoa sitä vastaan. Piispa sanoi tahtovansa koettaa, antaisiko
Jumala apuaan paholaisen vallan voittamiseksi.
Sigurd piispa otti nyt messupukunsa, kävi kuninkaanlaivan keulaan,
käski sytyttää kynttilöitä ja kantoi esiin tuohuksia, asetti
ristiinnaulitun kuvan keulaan, luki siellä evankelioita ja monta muuta
rukousta ja pirskoitti vihkivettä yli koko laivan. Sitten hän kehoitti
irroittamaan köydet ja soutamaan vuonoon. Kuningas käski silloin huutaa
toisille laivoille, että kaikki soutaisivat hänen jälkeensä. Mutta kun
airot alkoivat liikkua Kurjella, niin se eteni vuonoon, eivätkä ne,
jotka soutivat, tunteneet vastassaan mitään tuulta; ja sellaiseksi jäi
vanaveden ala, että siinä oli aivan tyyntä, mutta hyrsky vihmoi niin
tiheänä molemmin puolin, ettei näkynyt tuntureita vuonon kummallakaan
sivulla. Niin souti alus toisensa jälkeen tyvenessä, ja he kulkivat
siten kaiken päivää ja seuraavan yön ja saapuivat hiukan ennen
päivänkoittoa Godöhön. Mutta kun he joutuivat Raudin talon edustalle,
kellui hänen suuri aluksensa rannassa. Olavi kuningas kävi heti taloon
miehineen, ryntäsi siihen tupaan, missä Raud nukkui, ja hänen miehensä
murtivat sen auki ja hyökkäsivät sisään. Silloin Raud joutui vangiksi
ja sidottiin, mutta muista miehistä, jotka olivat sisällä, surmattiin
muutamia ja toisia vangittiin. Sitten kuninkaan miehet kävivät siihen
tupaan, missä Raudin alustalaiset nukkuivat; siellä muutamia
surmattiin, toisia sidottiin, toisia piestiin.
Kuningas käski sitten tuoda Raudin eteensä ja kehoitti häntä alistumaan
kasteeseen. "Silloin", sanoi kuningas, "en tahdo riistää sinulta
omaisuuttasi, vaan rupean kernaammin ystäväksesi, jos taidat siivolla
käyttäytyä".
Raud huusi vastaan sanoen, ettei hän koskaan usko Kristukseen, ja
haastoi herjasanoja Jumalasta. Kuningas suuttui silloin ja sanoi, että
Raud on saava surkean lopun. Sitten kuningas käski ottaa hänet ja sitoa
selin salkoon, pistää puupalan hänen hampaittensa väliin ja siten avata
suun. Sitten kuningas otatti kyykäärmeen ja pistätti sen hänen
suuhunsa; mutta käärme ei tahtonut käydä suuhun, vaan kiemurteli pois,
sillä Raud henki vastaan. Silloin kuningas käski ottaa väinönputken ja
pistää sen Raudin suuhun, mutta toiset kertovat, että hän otti torvensa
ja työnsi sen hänen suuhunsa; siihen tungettiin käärme ja hehkuva
rautatanko pistettiin perään. Silloin käärme meni Raudin suuhun ja
sitten kaulaan ja kaivoi itselleen tien siitä puhki; niin Raud heitti
henkensä.
Olavi kuningas otti sitten ylettömän paljon kulta- ja hopeatavaraa ja
muuta irtaimistoa, aseita ja kaikenlaisia kalleuksia; kuningas kastatti
kaikki miehet, jotka olivat seuranneet Raudia, mutta ne, jotka eivät
suostuneet, hän surmautti tai kidutti heitä. Sitten Olavi kuningas otti
sen laivan, joka oli ollut Raudin, ja ohjasi sitä itse, sillä se oli
paljoa suurempi ja komeampi alus kuin Kurki; keulassa oli louhikäärmeen
pää, mutta perässä koukero ja pyrstö, ja se oli runsaasti silattu. Sitä
purtta kuningas nimitti Käärmeeksi, sillä kun purje oli nostettu, niin
se näytti louhikäärmeen siiviltä; tämä oli Norjan kaunein alus. Olavi
kuningas teki koko sen vuonon kristityksi ja lähti sitten tiehensä
etelään päin, ja sillä matkalla tapahtui paljon, niinkuin on
kirjoitettu muistiin tarinain mukaan, että peikot ja maahiset ryhtyivät
ottelemaan hänen miestensä ja toisinaan hänen itsensäkin kanssa. Mutta
me tahdomme ennemmin kirjoittaa niistä tapahtumista, että Olavi
kuningas saattoi Norjan kristityksi, tai niistä muista maista, jotka
hän johdatti kristinuskoon. Olavi kuningas saapui samana syksynä
sotajoukkoineen Trondhjemiin, ohjasi laivastonsa Nidarosiin ja asettui
sinne talvimajoihin.
* * * * *
Nyt tahdon lähinnä kirjoituttaa tarinan Islannin miehistä.
Kun Olavi Trygvenpoika oli ollut kaksi talvea Norjan kuninkaana,
oleskeli hänen luonaan muuan saksilainen pappi, nimeltään Tangbrand.
Hän oli luonteeltaan väkivaltainen ja murhamies, mutta hyvä hengellinen
ja ripeä toimissaan; hänen hillittömyytensä vuoksi ei kuningas
kuitenkaan halunnut pitää häntä luonaan, vaan antoi hänelle toimeksi
lähteä Islantiin kääntämään sitä maata kristinuskoon. Hän sai
kauppalaivan ja saapui sillä Islantiin. Tangbrand julisti siellä
kristinuskoa, ja hänen sanojaan seuraten moni päällikkö ja heidän
väkensä antoivat kastaa itsensä, mutta siellä oli useita, jotka
puhuivat häntä vastaan. Torvald Veile ja Veterlide runoilija sepittivät
herjauslauluja Tangbrandista, mutta hän tappoi molemmat. Tangbrand
viipyi Islannissa kolme talvea ja koitui kolmen miehen surmaksi,
ennenkuin lähti pois.
Samana syksynä, jolloin Olavi kuningas palasi pohjan puolesta, niinkuin
ennen on kirjoitettu, saapui Islannista Nidarosiin Kjartan; hänen
äitinsä isä oli Egil Skallagriminpoika, jota on sanottu lupaavimmaksi
niistä miehistä, jotka ovat syntyneet Islannissa. Hänen kerallaan oli
monta muutakin päällikköä, ja nämä olivat kaikki pakanoita, niinkuin
useat muutkin, toiset mahtavia, toiset eivät. Silloin saapui Islannista
myöskin kelpo miehiä, jotka olivat saaneet kasteen Tangbrandilta. Olavi
kuningas otti ilolla vastaan Gissur Valkean sekä tämän vävyn Hjalte
Skjeggenpojan, jotka olivat kristittyjä, ja he viipyivät hänen luonaan.
Mutta ne Islannin miehet, jotka omistivat laivoja ja olivat pakanoita,
koettivat päästä purjehtimaan pois, niin pian kuin kuningas saapui
kaupunkiin, sillä heille oli kerrottu, että kuningas pakotti kaikki
miehet kristinuskoon; mutta sää oli epäsuotuisa ja ajoi heidät takaisin
Nidar-saarelle. Nyt kerrottiin Olavi kuninkaalle, että siellä oli
islantilaisia muutamilla aluksilla, kaikki pakanoita, ja he aikoivat
karttaa kuningasta. Silloin hän lähetti heidän luokseen miehiä kieltäen
heitä lähtemästä pois, mutta käski heitä asettumaan kaupungin rantaan;
he tekivät niin, mutta eivät kantaneet mitään maihin laivoistaan.
Sitten tuli mikonmessu; sitä kuningas antoi viettää suurellisesti ja
laulatti messun juhlallisesti. Islantilaiset tulivat saapuville ja
kuuntelivat kaunista laulua ja kellonsoittoa. Mutta kun he palasivat
laivoilleen, kertoi kukin, mitä hän ajatteli kristittyjen menoista.
Kjartan ylisti niitä, mutta useimmat muut moittivat. Mutta totta on,
niinkuin sanotaan, että "monta on kuninkaalla korvaa": se kerrottiin
kuninkaalle. Silloin hän lähetti heti samana päivänä erään miehen
Kjartania noutamaan ja kutsutti hänet luokseen. Kjartan lähti muutamain
miesten kera kuninkaan puheille; tämä otti hänet suopeasti vastaan.
Kjartan oli miesten rotevimpia ja komeimpia ja taitava puheissaan.
Mutta kun kuningas ja hän olivat haastelleet muutamia sanoja keskenään,
kehoitti kuningas Kjartania ottamaan vastaan kristinuskon. Kjartan
sanoo, ettei tahdo evätä sitä, jos saa kuninkaan ystävyyden. Kuningas
lupaa hänelle täyden ystävyytensä, ja tästä he nyt sopivat keskenään.
Seuraavana päivänä Kjartan kastettiin ja Bolle Torlakinpoika, hänen
sukulaisensa, ja koko heidän seurueensa; Kjartan ja Bolle olivat
kuninkaan kesteinä, niin kauan kuin kantoivat valkoisia vaatteita,[108]
ja kuningas oli perin suopea heitä kohtaan.
Olavi kuningas asteli eräänä päivänä rantakujalla, mutta muutamia
miehiä tuli häntä vastaan, ja se, joka etumaisena kulki, tervehti
kuningasta. Kuningas tiedusteli tältä mieheltä hänen nimeään; hän
nimitti itseään Halfrödiksi. Silloin kuningas virkkoi:
"Oletko runoilija?"
"Osaan runoja sepittää", tämä sanoo.
Sitten kuningas puhui: "Varmaankin otat vastaan kristinuskon ja rupeat
sitten minun miehekseni?"
Hän vastaa: "Ehdon tahdon panna sille, että annan kastaa itseni, -- jos
sinä, kuningas, itse viet minut kastettavaksi; yhdeltäkään toiselta
mieheltä en ota sitä vastaan."
"Sen teen", vastaa kuningas. Sitten Halfröd kastettiin, ja kuningas vei
hänet kasteelle. Nyt kuningas kysyi Halfrödiltä:
"Tahdotko nyt ruveta minun miehekseni?"
Halfröd vastaa: "Olin ennen Haakon jaarlin miehiä; nyt en tahdo ruveta
avuksi sinulle enkä kenellekään toiselle päällikölle, ellet lupaa,
ettei minulle tapahdu sellaista, että karkoitat minut luotasi."
"Niin on minulle kerrottu, Halfröd", sanoo kuningas, "että sinä et ole
niin viisas ja älykäs, ettei voi odottaa sinun tekevän sellaista, jota
en millään muotoa siedä".
"Surmaa minut sitten", virkkaa Halfröd.
Kuningas haastoi: "Sinä olet juonikko-runoilija,[109] mutta minun
mieheni sinun pitää nyt olla."
Halfröd vastaa: "Mitä annat, kuningas, minulle ristilahjaksi, jos minun
pitää käyttää Juonikko-runoilijan nimeä?"
Kuningas antoi hänelle miekan, mutta se oli ilman huotraa. Kuningas
sanoi: "Sepitä nyt runo miekasta ja anna 'miekan' soida joka säkeessä."
Halfröd lauloi:
Yksi on miekka, mi miehen
miekkarikkaaksi muutti;
miekkain mittelijälle
miekkoja kosolta karttuu.
Ei miekan puutetta synny
-- vastaan ma kolmea miekkaa
miekkain herra, jos huotran
miekalleni ma saisin.
Silloin kuningas antoi hänelle huotran. Halfrödin runoista otamme
tietoja ja todisteita siihen, mitä on kerrottu kuningas Olavi
Trygvenpojasta.
Tänä samana syksynä saapui Tangbrand pappi Islannista Olavi kuninkaan
luo ja kertoi, ettei hänen retkensä ollut onnistunut; hän sanoi, että
islantilaiset olivat häntä herjanneet ja muutamat tahtoivat hänet
surmata, ja arveli, ettei ollut odotettavissa sen maan rupeavan
kristityksi. Olavi kuningas kiivastui ja vihastui niin silmittömästi,
että kutsutti koolle kaikki islantilaiset, jotka olivat kaupungissa, ja
sanoi sitten, että heidät surmattaisiin kaikki. Mutta Kjartan ja Gissur
ja Hjalte sekä toiset, jotka olivat silloin ottaneet vastaan
kristinuskon, kävivät hänen luokseen ja sanoivat: