niinkuin ennen esi-isillänne; mutta teillä on vähän miehiä ja niukalti
maata, ja teitä on monta jakamassa. Viken kuuluu Trygvelle ja
Gudrödille, ja näillä on hiukan oikeutta siihen syntyperänsä vuoksi.
Mutta Sigurd jaarli vallitsee vapaasti Trondhjemissa, enkä minä tiedä,
mikä pakko teidän on antaa jaarlin hallita yksinään niin suurta
valtakuntaa, saamatta itse sanoa mitään. Minusta tuntuu kummalliselta,
että lähdette joka kesä viikinkiretkille toisiin maihin, mutta sallitte
omassa maassa jaarlin anastaa isänperintönne. Helpolta olisi
Haraldista, sinun isoisästäsi, jonka mukaan olet nimesi saanut,
tuntunut riistää jaarlilta maa ja henki; hän voitti koko Norjan
omakseen ja vallitsi sitä vanhuuteensa asti."
"Sigurd jaarlia", vastaa Harald, "ei oteta hengiltä yhtä helposti kuin
teurastetaan vohla tai vasikka. Sigurd jaarlilla on suuri suku ja
paljon heimolaisia, hän on ystävällinen ja viisas; jos hän kuulee
meidän ryhtyvän häntä vainoamaan, niin luulen kaikkien tröndien
liittyvän häneen; silloin emme ole saaneet aikaan muuta kuin
onnettomuutta. Minusta tuntuu siltä, ettei yhdenkään meistä veljeksistä
olisi turvallista oleskella tröndien keskuudessa."
Siihen virkkaa Gunhild:
"Laatikaamme sitten tuumamme toisin päin, niin että näemme vähemmän
vaivaa. Haraldin ja Erlingin on määrä asustaa syksyllä Pohjois-Möressä,
ja minä aion lähteä teidän mukaanne; koetamme sitten kaikin, mitä
voimme tehdä." -- Niin he nyt menettelevätkin.
Sigurd jaarlin veljen nimi oli Grjotgard; hän oli paljoa nuorempi ja
vähemmin kunnioitettu, hänellä ei myöskään ollut jaarlin nimeä, mutta
hän piti kuitenkin luonaan saattuetta ja kävi kesäisin viikinkiretkillä
ja hankki itselleen omaisuutta. Harald kuningas lähetti miehiä
Trondhjemiin Sigurd jaarlin luo viemään lahjoja ja ystävällisiä
viestejä; he sanovat, että Harald kuningas haluaa solmia hänen kanssaan
sellaisen ystävyyden, joka ennen oli vallinnut Sigurd jaarlin ja Haakon
kuninkaan välillä; niin mainitsi myöskin viesti, että jaarlin pitäisi
saapua Harald kuninkaan luo, ja silloin he solmisivat ystävyytensä
lujaksi. Sigurd jaarli otti hyvin vastaan sanansaattajat ja kuninkaan
ystävyyden; hän sanoi, ettei saattanut monilta toimiltaan lähteä
kuninkaan luo, mutta lähetti lahjoja sekä hyviä ja suopeita sanoja
kiitokseksi kuninkaan ystävyydestä. Lähetit matkustivat pois; he
kävivät Grjotgardin luo ja esittivät hänelle saman asian: Harald
kuninkaan ystävyyden ja kutsun, sekä toivat samalla oivia lahjoja.
Mutta kun lähetit palasivat kotiin, lupasi Grjotgard tulla.
Sovittuna päivänä Grjotgard saapui Harald kuninkaan ja Gunhildin luo;
nämä ottivat hänet ilomielin vastaan, hänelle osoitettiin myöskin
suurta suosiota, niin että hän pääsi osalliseksi tärkeihin
neuvotteluihin ja salatuumiin. Niin tapahtui, että nyt otettiin
puheeksi se asia, minkä kuningas ja kuningatar ennen olivat sopineet
Sigurd jaarlista. He mainitsivat Grjotgardille, kuinka jaarli oli
tehnyt hänestä vähäpätöisen miehen; mutta jos hän halusi olla heidän
mukanaan tässä tuumassa, sanoo kuningas, niin Grjotgard pääsisi hänen
jaarlikseen ja saisi kaiken sen maan, mikä ennen oli kuulunut Sigurd
jaarlille. Lopulta he sopivat siitä, että Grjotgard väijyisi, milloin
olisi sopivinta käydä Sigurd jaarlin kimppuun, ja lähettäisi siitä
sanan Harald kuninkaalle. Tämän jälkeen Grjotgard lähti kotiin ja sai
oivia lahjoja kuninkaalta.
Syksyllä Sigurd jaarli lähti Stjor-laaksoon kestittäväksi. Jaarlilla
oli aina paljon miehiä ympärillään, niin kauan kuin hän epäili
kuninkaiden aikovan pahaa; mutta koska hän ja Harald kuningas olivat
vaihtaneet ystävällisiä viestejä, ei hänellä nyt ollut suurta
seuruetta. Grjotgard lähetti siis Harald kuninkaalle sanan, ettei
toista kertaa olisi niin helppoa käydä jaarlia vastaan. Ja heti samana
yönä kuninkaat Harald ja Erling lähtivät purjehtimaan Trondhjemin
vesille; heillä oli neljä alusta ja paljon miehiä, ja he purjehtivat
öisin tähtien valossa. Grjotgard saapui heitä vastaan, ja myöhään yöllä
he ennättivät Ågloon, missä Sigurd jaarli majaili kestivieraana; siellä
he sytyttivät rakennukset palamaan ja polttivat taloon jaarlin kaikkine
väkineen. Aamulla varhain he purjehtivat pois vuonoa pitkin ja sen
jälkeen etelään päin Möreen ja viipyivät siellä pitkän ajan.
Haakon jaarlin tarina.
(963-968)
Sigurd jaarlin poika Haakon oli silloin Trondhjemissa ja sai kuulla
tämän sanoman. Heti alettiin varustautua sotaan kautta koko
Trondhjemin; jokainen alus, joka voitiin viedä taisteluun, työnnettiin
vesille. Ja kun se sotajoukko oli kokoontunut, otettiin jaarliksi ja
sotajoukon päälliköksi Haakon, Sigurd jaarlin poika. Hän johdatti
laivaston ulos Trondhjemin vuonoa pitkin. Mutta tämän kuultuaan
Gunhildin pojat purjehtivat etelään käsin Rauma-laaksoon ja
Etelä-Möreen; molemmat joukot pitivät toinen toistaan silmällä.
Haakon jaarli piti ystäviensä avulla kolme talvea Trondhjemia
vallassaan, niin etteivät Gunhildin pojat saaneet sieltä mitään veroa.
Hän joutui muutamia kertoja taisteluun näiden kanssa, ja molemmin
puolin surmattiin useita miehiä. Nain kertoo Einar Skaaleglam siitä,
kuinka Haakon jaarli kosti isänsä surman:
Taaton kuoleman kosti
aaltohevon herra --
hälle kiitos; miehet
totutti kalpain käyttöön.
Ryöppysi asevirta
hersein henkeä vastaan.
Nostaja kalpatuiskun
kartutti Odenin seuraa.
Turmaksi håldien[73] hengen
meriratsujen[74] suistaja
miekkamyrskyn kalmankylmän
yltyä antoi.
Tämän jälkeen rupesivat kummankin ystävät välittämään ja kuljettivat
sovintosanoja; sillä talonpojat kyllästyivät sotaretkiin ja vainoon
omassa maassa. Ja mahtavien miesten avulla saatiin heidän välillään
sovinto sellainen, että Haakon jaarli pitää samanlaisen valtakunnan
Trondhjemissa kuin hänen isällään Sigurd jaarlilla oli ollut, mutta
kuninkailla on sellainen valtakunta kuin Haakon kuninkaalla oli ollut
ennen heitä; ja tämä taattiin lujin lupauksin. Silloin syntyi suuri
ystävyys Haakon jaarlin ja Gunhildin välille, mutta joskus he punoivat
salajuonia toisiaan vastaan. Niin kului taasen kolme talvea, ja Haakon
hallitsi rauhassa valtakuntaansa.
Harald kuningas oleskeli useimmiten Hordalannissa ja Rogalannissa ja
samaten moni hänen veljistään; he asuivat useasti Hardangerissa.
Tapahtui eräänä kesänä, että Islannista saapui muuan merialus, jonka
islantilaiset miehet omistivat. Sillä oli lastina turkiksia, ja he
ohjasivat laivan Hardangeriin, sillä he saivat kuulla, että sinne oli
kokoontunut paljon väkeä. Mutta kun saavuttiin hieromaan kauppaa heidän
kanssaan, ei kukaan tahtonut ostaa turkiksia. Silloin perämies käy
Harald kuninkaan luo, sillä hän tunsi tämän ennestään, ja kertoo
kuninkaalle tästä tukalasta tilasta. Kuningas sanoo haluavansa käydä
heidän luonaan, ja hän tekeekin niin. Harald kuningas oli
suopeamielinen ja erittäin hilpeä mies. Hän oli tullut sinne täysin
varustetulla purrella. Hän katseli heidän tavaroitaan ja virkkoi
perämiehelle:
"Annatko minulle yhden noista harmaista turkiksista?"
"Kernaasti", vastasi perämies, "vaikka enemmänkin."
Silloin kuningas otti nahan ja kietoi sen ympärilleen; sitten hän astui
purteensa. Mutta ennenkuin he soutivat tiehensä, oli jokainen hänen
miehistään ostanut itselleen nahan. Muutamia päiviä myöhemmin sinne
saapui niin monta miestä, jotka kaikki tahtoivat ostaa turkiksia, ettei
niitä riittänyt puolillekaan. Siitä pitäen häntä sanottiin Harald
Harmaaturkiksi.
Haakon jaarli kävi eräänä talvena Ylämaissa ja oli pidoissa; siellä hän
nukkui erään alhaissukuisen naisen luona. Mutta kun aika kului, tuli se
nainen raskaaksi, ja kun lapsi syntyi, oli se poika; hänet valeltiin
vedellä ja nimitettiin Eirikiksi. Äiti vei pojan Haakon jaarlin luo
sanoen, että tämä oli isä. Jaarli jätti pojan kasvatettavaksi eräälle
miehelle, jonka nimi oli Torleiv Viisas; hän oli mahtava ja rikas mies
ja jaarlin hyvä ystävä. Eirik varttui pian lupaavaksi, oli perin
kaunis, varhain kookas ja väkevä. Jaarli ei juuri pitänyt hänestä.
Haakon jaarli oli myöskin sangen kaunismuotoinen, tosin ei kookas,
mutta väkevä ja taitava aseenkäyttäjä, viisas ja suuri soturi.
Tapahtui eräänä syksynä, että Haakon jaarli lähti Ylämaihin. Mutta kun
hän saapui Hedemarkiin, tulivat siellä kuningas Trygve Olavinpoika ja
kuningas Gudröd Björninpoika häntä vastaan; sinne saapui myöskin
Dale-Gudbrand. He ryhtyivät neuvottelemaan keskenään ja istuivat kauan
salaisesti haastellen; ja nyt kävi ilmi, että jokainen tahtoi olla
toisen ystävä. Sen jälkeen he erosivat, ja kukin palasi valtakuntaansa.
Tämän saivat kuulla Gunhild ja hänen poikansa, ja he alkoivat epäillä,
että nämä miehet olivat tehneet liiton kuninkaita vastaan; he
juttelivat usein keskenään tästä.
Mutta kevään lähetessä Harald kuningas ja hänen veljensä Gudröd
kuningas tekevät tiettäväksi, että he kesällä aikovat lähteä
viikinkiretkelle länteen päin meren poikki tai Itämaille, niinkuin
heidän tapansa oli. Sitten he keräävät väkeä, laskevat laivat vesille
ja varustautuvat. Mutta kun he joivat lähtöoluttaan, syntyi suuret
juomingit, ja paljon juteltiin maljain ääressä. Ruvettiin siinä
vertailemaan miehiä toisiinsa, ja silloin puhuttiin kuninkaista
itsestään. Muuan mies virkkoi, että Harald kuningas oli joka suhteessa
ensimmäinen veljeksistä. Siitä Gudröd pahastui suuresti ja sanoi, ettei
hän ollut missään huonompi Haraldia, ja oli valmis käymään paikalla
kilpasille; molemmat vihastuivat heti niin ankarasti, että haastoivat
toisensa otteluun ja ryntäsivät käsiksi aseisiin. Mutta ne, jotka
olivat ymmärtäväisiä ja vähimmän humalassa, ehkäisivät heitä ja
riensivät väliin; meni sitten kumpikin laivoilleen, mutta nyt ei ollut
odotettavissa, että he lähtisivät retkelle yhdessä. Gudröd purjehti
itään rannikkoa pitkin, Harald taasen suuntasi kulkunsa ulos merelle ja
sanoi aikovansa purjehtia länteen päin meren poikki; mutta jouduttuaan
saariston ulkopuolelle hän pyrki sen editse itään hänkin.
Kuningas Gudröd purjehti saariston suojassa itään päin Vikeniin ja
sitten Foldenin[75] poikki. Sieltä hän lähetti Trygve kuninkaalle
sanan, että tämä tulisi häntä tapaamaan ja että he lähtisivät kesällä
yhdessä Itämaita ryöstämään. Trygve kuningas otti suopeasti ja halulla
vastaan tämän sanoman. Hän kuuli, että Gudrödillä oli vähän väkeä, ja
Trygve lähti häntä vastaan yhdellä ainoalla purrella. Mutta kun he
ryhtyivät puheisiin, hyökkäsivät Gudrödin miehet kohti ja surmasivat
Trygve kuninkaan ja kaksitoista miestä hänen kerallaan.
Harald kuningas purjehti enimmäkseen ulointa väylää; hän suuntasi
kulkunsa Vikeniin ja saapui yöllä Tunsbergiin. Siellä hän sai kuulla,
että kuningas Gudröd vieraili lyhyen matkan päässä sisämaassa. Harald
kuningas ja hänen miehensä lähtivät sinne, saapuivat perille yöllä ja
saartoivat talon. Gudröd kuningas ja hänen miehensä kävivät ulos, ja
siinä sukeusi lyhyt taistelu, ennenkuin Gudröd Björninpoika kaatui ja
moni mies hänen kerallaan. Sitten Harald kuningas purjehti pois
kohtaamaan veljeänsä Gudröd kuningasta; he alistivat nyt koko Vikenin
valtaansa.
Gunhildin pojat määräävät suuren sotajoukon kerääntymään Vikenistä,
kulkevat sitten pohjoiseen päin ja ottavat paljon väkeä ja aluksia joka
fylkestä; he tekevät tiettäväksi, että aikovat viedä sen sotajoukon
Trondhjemiin Haakon jaarlia vastaan. Tämän saa jaarli kuulla, hän
kokoaa sotajoukon ja varustaa laivoja. Mutta kuultuaan, kuinka suuri
sotajoukko Gunhildin pojilla on, hän suuntaa kulkunsa etelään päin
Möreen, hävittelee kaikkialla, minne saapuu, ja surmaa paljon väkeä.
Sitten hän lähetti tröndien sotajoukon ja talonpojat takaisin, mutta
matkasi vainonkilpeä kantaen kautta kummankin Mören ja Rauma-laakson ja
asetti väkeä vakoilemaan Gunhildin poikien sotajoukkoa. Ja kun hän sai
kuulla, että he olivat saapuneet Vuonoihin ja odottelivat siellä
suotuisaa tuulta purjehtiakseen pohjoisemmaksi, laski hän ohitse
etelään päin ulkoväylää pitkin, niin ettei hänen purjeitaan nähty
maalta, jatkoi sitten matkaansa saariston ulkopuolitse itään ja saapui
Tanskaan, purjehti sieltä Itämaille ja ryösteli niitä kaiken kesää.
Gunhildin pojat johtivat sotajoukkonsa Trondhjemiin, viipyivät siellä
varsin kauan ja kantoivat kaikki verot ja maksut. Mutta kesän kuluessa
pitemmälle Sigurd Sleva ja Gudröd jäivät sinne, Harald ja toiset veljet
taasen lähtivät itään päin ja heidän kerallaan se nostoväki, joka oli
seurannut heitä kesällä.
Haakon jaarli saapui syksyllä Helsinglantiin ja veti siellä aluksensa
rannalle. Sitten hän matkasi maitse Helsinglannin ja Jemtlannin kautta
länteen Kjölenin poikki ja saapui niin Trondhjemiin; heti kerääntyi
hänen luokseen paljon väkeä hankkien hänelle laivoja. Mutta tämän
kuullessaan Gunhildin pojat nousivat aluksiinsa ja purjehtivat ulospäin
vuonoa pitkin. Haakon jaarli lähti sitten Ladeen ja asui siellä
talvella; mutta Gunhildin pojat oleskelivat Möressä, ja molemmilta
puolin tehtiin äkkihyökkäyksiä ja surmattiin miehiä. Haakon jaarli piti
hallussaan valtakuntaansa Trondhjemissä ja oleskeli siellä useimmiten
talvella. Mutta kesäisin hän lähti toisinaan idän puolelle
Helsinglantiin, otti sieltä aluksensa ja purjehti Itämailla ja ryösteli
niitä; toisinaan hän viipyi Trondhjemissa ja piti sotajoukkoa koolla,
eivätkä Gunhildin pojat kyenneet silloin pysyttelemään Stadin
pohjoispuolella.
Harald Harmaaturkki lähti eräänä kesänä sotajoukkoineen Bjarmelantiin,
ryösteli sitä ja kävi kovan taistelun bjarmeja vastaan Vienajoen
partaalla. Siinä Harald kuningas sai voiton ja surmasi paljon miehiä,
hävitteli sitten laajalti maata ja anasti suunnattoman määrän tavaraa.
Siitä kertoo Glum Geirenpoika:
Vainooja valtiaiden
säihkytti tulisäilää
kaupungin äärellä; siellä
bjarmien juoksevan näin.
Myötäisen keihäsmyrskyn
sai ruhtinas rannalla Vienan;
kauas vierivät viestit
ylimyksestä nuoresta.
Kuningas Sigurd Sleva saapui Klypp hersen taloon; Klypp oli mahtava ja
suurisukuinen mies. Hän ei ollut silloin kotosalla, mutta hänen
vaimonsa Aalov otti kuninkaan hyvin vastaan, ja siellä oli oivat pidot
ja suuret juomingit. Kuningas kävi yöllä Aalovin vuoteeseen ja makasi
siellä vastoin tämän tahtoa; sitten kuningas matkusti pois.
Seuraavana syksynä Harald kuningas ja hänen veljensä Sigurd saapuivat
Vossiin ja kutsuivat siellä talonpojat käräjille. Käräjillä talonpojat
kävivät heitä vastaan asevoimin ja aikoivat surmata heidät, mutta he
pääsivät pakenemaan ja lähtivät sitten pois. Harald kuningas lähti
Hardangeriin, mutta Sigurd kuningas Alrekstaderiin. Mutta kun Klypp
herse saa kuulla tämän, niin hän ja hänen ystävänsä lähtevät kuningasta
vastaan. Taloon saavuttuaan he käyvät asein hänen kimppuunsa, Klypp
herse lävisti kuninkaan miekallaan, ja niin tämä sai surmansa; mutta
Erling Gamle tappoi Klypp hersen samaan paikkaan.
Kuningas Harald Harrnaaturkki ja hänen veljensä Gudröd kuningas
kokosivat suuren sotajoukon maan itäosasta ja pyrkivät sen kera
pohjoista kohti Trondhjemiin. Mutta kun Haakon jaarli kuuli sen, niin
hänkin keräsi luokseen väkeä, suuntasi kulkunsa etelään päin Möreen ja
hävitteli sitä. Silloin oli hänen setänsä Grjotgard siellä, ja hänen
oli määrä puolustaa maata Gunhildin poikien hyväksi. Hän käski
sotaväkeä kokoontumaan, niinkuin kuninkaat olivat lähettäneet sanan.
Haakon jaarli kävi häntä vastaan ja ryhtyi taisteluun; siinä kaatui
Grjotgard ja kaksi jaarlia hänen kanssaan ja paljon muita miehiä.
Sitten Haakon jaarli purjehti ulos merelle ja sen jälkeen ulkoväylää
pitkin etelään päin. Hän saapui Tanskaan ja lähti kuningas Harald
Gorminpojan luo; siellä hänet otettiin hyvin vastaan ja hän viipyi
kaiken talvea. Tanskan kuninkaan luona oli myöskin mies nimeltä Harald;
hän oli Knut Gorminpojan poika ja kuningas Haraldin veljenpoika.
Hän oli palannut viikinkiretkeltä, oli ryöstellyt kauan ja
koonnut itselleen siten suunnattomasti tavaraa; häntä sanottiin
Kulta-Haraldiksi. Hänellä oli mielestään suuri oikeus päästä Tanskan
kuninkaaksi.
Kuningas Harald ja hänen veljensä johtivat sotajoukkonsa pohjoiseen
päin Trondhjemiin eivätkä kohdanneet siellä mitään vastarintaa. He
kantoivat siellä veroa ja kaikki kuninkaan saatavat ja pakottivat
talonpojat maksamaan suuria rahasummia; sillä kuninkaat olivat pitkän
aikaa saaneet varsin vähän veroa Trondhjemistä, koska Haakon jaarli oli
vallinnut siellä hyvin voimakkaana ja ollut riidassa kuninkaiden
kanssa. Syksyllä Harald kuningas lähti etelän puolelle mukanaan suurin
osa sitä sotajoukkoa, joka oli kotoisin sieltä, mutta Erling kuningas
jäi jälkeen miehineen. Hän esitti yhä suuria vaatimuksia talonpojille
ja teki heidän elämänsä kovin vaikeaksi, mutta talonpojat nurisivat
eivätkä sietäneet tätä vahinkoa. Ja talvella talonpojat kokoontuivat ja
saivat suuren joukon, lähtivät sitten Erlingiä vastaan sinne, missä hän
vieraili, ja ryhtyivät taisteluun; siinä kaatui kuningas Erling ja
suuri määrä miehiä hänen kerallaan.
Kun Gunhildin pojat hallitsivat Norjaa, tuli kova katovuosi, ja hätä
kasvoi, kuta kauemmin he vallitsivat maata. Mutta talonpojat syyttivät
siitä kuninkaita, ja näin he tekivät sitä enemmän, kun kuninkaat olivat
ahnaita ja tylyjä talonpoikia kohtaan. Niin kurjaksi kävi elämä, että
melkein kaikkialla maalaisilta puuttui ohraa ja kalaa. Haalogalannissa
vallitsi niin suuri nälänhätä ja puute, ettei siellä kasvanut juuri
laisinkaan ohraa, vaan lumi peitti koko maan keskellä kesää. Näin
lauloi Öivind Skaldespilder -- hän sattui astumaan ulos kovan pyryn
aikana --:
Lumi peittää Odenin vaimon[76]
(Lapin miesten lailla karjaa
ruokimme varvuilla koivun
sisällä) keskellä kesää.
Olavi Trygvenpojan tarina.
(968-1000)
Astrid oli nimeltään se nainen, jonka kanssa kuningas Trygve
Olavinpoika oli ollut naimisissa; hänen isänsä oli Eirik Bjodaskalle,
muuan mahtava mies, joka asui Oprostaderissa. Mutta Trygven kaaduttua
Astrid pakeni ja lähti salaisesti tiehensä mukanaan sen verran
irtaimistoa kuin hän voi ottaa matkaansa. Häntä seurasi hänen
kasvatusisänsä, jonka nimi oli Torolv Täiparta; tämä ei eronnut hänestä
koskaan, mutta hänen toiset uskottunsa kulkivat vakoilemassa, mitä
hänen vihamiehistään kerrottiin tai missä he oleilivat.
Astrid kantoi kohdussaan Trygve kuninkaan lasta. Hän kuljetutti itsensä
erään järven saarelle ja piiloutui sinne muutamien seuralaisten kera;
siellä hän synnytti lapsen, se oli poika. Mutta kun lapsi oli valeltu
vedellä, nimitettiin se Olaviksi isoisänsä mukaan. Siellä Astrid oli
piilossa kesän, mutta kun yöt pimenivät ja päivät alkoivat lyhetä ja
ilma käydä koleaksi, lähti hän liikkeelle ja hänen kerallaan Torolv ja
muutamia muita; he kulkivat salaisesti, vain öisin, eivätkä kohdanneet
ihmisiä. Näin he saapuivat eräänä iltana Astridin isän, Oprostaderin
Eirikin luo. He kulkivat kenenkään tietämättä, ja Astrid lähetti taloon
sanan ilmoittaakseen siitä Eirikille; tämä käski väkensä johdattaa
heidät pieneen rakennukseen ja panna heidän eteensä parhainta ruokaa.
Kun Astrid oli viipynyt siellä lyhyen ajan, palasi hänen saattueensa
kotiin, mutta hän jäi sinne ja hänen kerallaan kaksi palvelijatarta,
hänen poikansa Olavi, Torolv Täiparta sekä tämän poika Torgils, kuuden
talven ikäinen; nämä jäivät sinne talveksi.
Harald Harmaaturkki ja hänen veljensä Gudröd lähtivät Trygve
Olavinpojan surman jälkeen niihin taloihin, jotka Trygve oli omistanut;
mutta silloin Astrid oli poissa, eivätkä he saaneet mitään tietoa
hänestä. Sellainen huhu osui heidän kuuluviinsa, että hän kantoi
kohdussaan Trygve kuninkaan lasta. Syksyllä he lähtivät pohjan
puolelle, niinkuin ennen on kirjoitettu. Mutta kohdattuaan äitinsä
Gunhildin he kertoivat hänelle kaikesta, mitä matkalla oli tapahtunut.
Hän tiedusteli tarkoin Astridista; he kertoivat huhun, minkä olivat
kuulleet hänestä. Mutta siitä syystä, että Gunhildin pojat samana
syksynä ja seuraavana talvena joutuivat sotaan Haakon jaarlin kanssa,
niinkuin ennen on kirjoitettu, ei sinä talvena etsitty Astridia ja
hänen poikaansa.
Seuraavana keväänä Gunhild lähetti vakoojia Ylämaihin ja aina Vikeniin
asti tiedustelemaan, miten Astridin laita oli. Mutta palatessaan
lähetit saattoivat ilmoittaa, että Astrid oli isänsä Eirikin luona; he
sanoivat myös, että varmaankin hän siellä kasvatti Trygve kuninkaan
poikaa. Silloin Gunhild valitsi heti lähetit ja varusti heidät hyvin
vaatteilla ja aseilla; heitä oli kolmekymmentä miestä, ja johtajana
heillä oli muuan mahtava mies ja Gunhildin hyvä ystävä, nimeltä Haakon.
Gunhild käski heidän nyt lähteä Oprostaderiin Eirikin luo ja ottaa
sieltä Trygve kuninkaan pojan ja tuoda tämän hänen luokseen.
Sitten lähetit suoriutuivat matkalle. Mutta kun he olivat päässeet
lähelle Oprostaderia, saivat Eirikin ystävät vihiä heidän matkastaan ja
toimittivat hänelle eräänä iltana tiedon lähettien tulosta. Heti samana
iltana Eirik antoi Astridin valmistautua lähtemään tiehensä, hankki
hyviä oppaita ja lähetti hänet itään päin Svitjodiin ystävänsä Haakon
Vanhan, erään mahtavan miehen luo. He lähtivät tiehensä, kun yötä oli
vielä pitkälti jäljellä. Seuraavana päivänä illansuussa he saapuivat
Skaun nimiseen kihlakuntaan, näkivät siellä ison talon, menivät sinne
ja pyysivät yösijaa, he salasivat nimensä ja olivat halvoissa
pukimissa. Se talonpoika, Björn Eiterkveisa nimeltään, oli rikas mies,
mutta häijy; hän ajoi heidät pois, mutta he saapuivat samana iltana
toiseen taloon vähän matkan päähän sieltä. Torstein oli sen talonpojan
nimi, hän soi heille yösijan ja suojaa yöksi; siellä he nukkuivat
hyvissä vuoteissa.
Haakon saapui Gunhildin miesten kera varhain aamulla Oprostaderiin ja
tiedusteli Astridia ja tämän poikaa. Eirik sanoi, ettei hän ollut
siellä. Haakon ja hänen miehensä tutkivat talon ja viipyivät pitkälle
päivän selkään ja saivat hiukan vihiä Astridin matkasta. He ratsastavat
sitten samaa tietä, tulevat myöhään illalla Skauniin Björn Eiterkveisan
luo ja yöpyvät sinne. Haakon kysyy Björniltä, voiko tämä ilmoittaa
hänelle jotakin Astridista. Talonpoika kertoo, että päivällä sinne oli
tullut muutamia ihmisiä pyytäen yösijaa, "mutta minä ajoin ne pois, ja
nyt ne kai ovat yöpyneet tänne lähistölle."
Torsteinin renki tuli illalla kotiin metsästä ja saapui Björnin taloon,
sillä se oli matkan varrella. Hän huomasi, että sinne oli tullut
vieraita ja mitä asiaa näillä oli; hän ilmoitti sen Torstein
talonpojalle. Kun vielä oli jäljellä kolmas osa yötä, herätti Torstein
vieraansa, käski heidän lähteä tiehensä ja puhui heille tylysti. Mutta
kun oli päästy kappaleen matkaa talosta, ilmoitti Torstein heille, että
Gunhildin lähetit olivat Björnin luona heitä etsimässä. He pyysivät
häntä auttamaan, hän antoi heille oppaan ja vähän ruokaa. Opas saattoi
heidät saloon, missä oli järvi ja siinä kaislaa kasvava saari. He
pääsivät kahlaten saareen ja piiloutuivat kaislikkoon. Varhain
seuraavana päivänä Haakon ratsasti Björnin talosta ympäristöön, ja
kaikkialla hän tiedusteli Astridia. Ja Torsteinin luo saavuttuaan hän
kysyi, olivatko he tulleet sinne. Tämä sanoi, että sinne oli tullut
muutamia ihmisiä, ja nämä olivat päivän sarastaessa lähteneet itään
päin salolle. Haakon pyysi Torsteinia lähtemään heidän kerallaan, koska
hän tunsi tiet ja piilopaikat. Torstein lähti heidän mukaansa, mutta
kun oli päästy metsään, niin hän neuvoi heidät pois sieltä, missä
Astrid oli. He kulkivat koko sen päivän etsien eivätkä löytäneet heitä,
lähtivät sitten takaisin ja kertoivat Gunhildille, miten oli käynyt.
Astrid ja hänen saattueensa jatkoivat matkaansa ja saapuivat Svitjodiin
Haakon Vanhan luo. Siellä Astrid ja hänen poikansa Olavi viipyivät
pitkän ajan ja heidän oli hyvä olla.