ja iljettävä haju ja kaikenkaltainen paha löyhkä; silloin kiiruhdettiin
tekemään rovio ja hänet poltettiin. Mutta sitä ennen koko ruumis
muuttui siniseksi, ja ulos ryömi käärmeitä ja sisiliskoja ja konnia ja
kaikenlaisia inhoittavia matelijoita. Sitten hän hajosi tuhaksi. Mutta
kuningas palasi järkiinsä ja antoi kaiken mielettömyyden mennä,
hallitsi sitten valtakuntaansa ja sai voimaa ja iloa miehistään, ja he
puolestaan hänestä ja valtakunta molemmista.
Kun Harald kuningas oli huomannut lappalais-naisen petoksen, suuttui
hän niin, että karkoitti luotaan kaikki pojat, jotka tämä oli hänelle
synnyttänyt, eikä tahtonut enää nähdä heitä. Mutta kolmas heistä,
Gudröd Loistava, lähti kasvatusisänsä Kvinin Tjodolvin puheille ja
pyysi tätä tulemaan hänen kerallaan kuninkaan luo, sillä Tjodolv oli
kuninkaan hyvä ystävä. Sitten he lähtivät, ja saavuttuaan myöhään
eräänä iltana kuninkaan luo he istuutuivat penkin alimpaan päähän ja
pysyttelivät piilossa. Kuningas asteli permannolla ja tarkasteli
lautsoja; mutta hänellä oli parhaillaan kestit ja sima oli sekoitettua.
Silloin hän virkkoi hymisten nämä sanat:
"Monta on nyt simanjuojaa
urhoa harmaapäistä
saapunut tänne.
Miksi teitä on liian paljon?"
Tähän vastasi Tjodolv:
"Päässä ol' iskut meillä,
kalpain kisoissa saadut
viisaan valtiaan kanssa.
Silloin ei liikoja ollut."
Tjodolv otti hatun päästään, ja kuningas tunsi hänet ja otti hyvin
vastaan. Silloin Tjodolv pyysi, ettei kuningas halveksisi poikiaan:
"mielellään he olisivat parempaa äidinsukua, jos sinä olisit heille
sellaisen antanut". Kuningas lupasi sen ja pyysi häntä pitämään
Gudrödin luonaan, niinkuin tämä ennenkin oli ollut; mutta Sigurdin ja
Halvdanin hän käski lähteä Ringeriikiin ja Ragnvaldin Hadelantiin. He
tekivät niin kuin kuningas määräsi, ja kaikista tuli urheita miehiä ja
aseiden käytössä hyvin harjaantuneita. Harald kuningas eli nyt levossa
omassa maassaan, ja siellä vallitsi hyvä rauha ja vuodentulo oli
runsas.
Harald kuninkaalla oli monta vaimoa ja monta lasta; niinpä kerrotaan,
että naidessaan Ragnhild Mahtavan, Jyllannin Eirik kuninkaan tyttären,
hän erosi yhdeksästä vaimosta. Kun hän oli neljänkymmenen vuoden
ikäinen, olivat useat hänen pojistaan kasvaneet melko suuriksi; he
olivat kaikki varhain varttuneita. Nyt kävi niin, että he olivat
pahoillaan siitä, ettei kuningas antanutkaan heille mitään valtakuntaa,
vaan asetti jaarlin jokaiseen fylkeen; heidän mielestään jaarlit eivät
olleet suvultaan heidän veroisiaan.
Eräänä keväänä Halvdan Pitkäsääri ja Gudröd Loistava, Harald kuninkaan
ja Snefridin poikia molemmat, lähtivät liikkeelle mukanaan suuri
miesjoukko; he saapuivat yllättämällä Mören jaarlin Ragnvaldin taloon,
saartoivat sen ja polttivat hänet sisään kuudenkymmenen miehen kera.
Sen jälkeen Halvdan otti kolme suuralusta, jotka hän varusti
matkakuntoon, ja purjehti sitten merelle länteen päin. Gudröd taas
asettui pysyväisesti sinne, missä Ragnvald jaarli ennen oli vallinnut.
Mutta saatuaan tästä tiedon Harald kuningas lähti heti Gudrödiä vastaan
suuri sotajoukko mukanaan, eikä Gudrödillä ollut muuta keinoa kuin
antautua kuninkaan valtaan, ja kuningas lähetti hänet sitten Agderiin.
Mutta Harald kuningas asetti Ragnvald jaarlin pojan Toren Möreä
hallitsemaan ja naitti hänelle tyttärensä Aalovin.
Halvdan Pitkäsääri tuli varsin odottamatta länteen Orkn-saarille,
missä hallitsi Ragnvald jaarlin toinen poika Einar, jota sanottiin
Turve-Einariksi, sillä hän käytti polttoaineena turvetta, koska
saarilla ei kasvanut metsää. Einar jaarli pakeni heti saarilta, mutta
palasi samana syksynä ja yllätti silloin Halvdanin. He kohtasivat
toisensa, ja taistelu oli lyhyt, sillä Halvdan pakeni ja se tapahtui
öiseen aikaan. Einar ja hänen miehensä makasivat teltoitta sen yön;
mutta aamun koittaessa he etsiskelivät pakolaisia pitkin saaria, ja
jokainen, ken löydettiin, sai surmansa. Silloin sanoi Einar jaarli:
"En tiedä, näenkö tuolla Rinan-saarella[30] miehen vaiko linnun;
toisinaan se kohoaa pystyyn, toisinaan painuu maahan."
Sitten he lähtivät sinne, löysivät Halvdan Pitkäsäären ja ottivat hänet
vangiksi. Silloin Einar jaarli kävi Halvdanin luo; hän piirsi
verikotkan tämän selkään siten, että pisti miekan selästä sisään,
viilsi kaikki kylkiluut poikki lanteisiin asti ja kiskoi ulos keuhkot.
Se oli Halvdanin surma, ja näin oli Einar kostanut isänsä Ragnvald
jaarlin kuoleman.
Mutta kun nämä sanomat saapuivat Norjaan, vihastuivat Halvdanin veljet
suuresti ja sanoivat sen työn ansaitsevan kostoa, ja moni muukin
vakuutti samaa. Harald kuningas kutsui paljon miehiä koolle, keräsi
suuren laivaston ja lähti sitten Orkn-saarille. Mutta Einar jaarli
jätti koko asian kuninkaan tuomittavaksi. Harald kuningas tuomitsi
Einar jaarlin ja kaikki saarelaiset maksamaan kuusikymmentä markkaa[31]
kullassa. Se oli talonpoikien mielestä liian paljon. Silloin jaarli
tarjoutui maksamaan yksinään, mutta hänen piti sitten saada haltuunsa
kaikki vapaamaa saarilla. He suostuivat siihen, eniten siitä syystä,
että heillä oli köyhiä pikkutiloja; mutta rikkaat arvelivat, että he
voisivat lunastaa maansa, niin pian kuin tahtoivat. Jaarli maksoi
kaikki sakot kuninkaalle, ja tämä lähti sen jälkeen syksyllä pois
saarilta.
Eirik, Harald kuninkaan ja Ragnhild Mahtavan poika, oli kasvatettavana
_herse_[32] Tore Roaldinpojan luona Vuonoissa;[33] häntä Harald
kuningas rakasti eniten pojistaan suoden hänelle runsaimmin kunniaa.
Kun Eirik oli kahdentoista talven ikäinen, antoi Harald kuningas
hänelle kaksitoista suuralusta, ja hän lähti sitten sotaretkelle.
ensinnä Itämaihin, sitten etelään Tanskan kautta ja Friislantiin ja
Sakslantiin,[34] ja hän viipyi sillä retkellä neljä talvea. Sen jälkeen
hän purjehti länteen meren poikki ja hävitteli Skotlannissa ja
Bretlannissa,[35] Irlannissa ja Vallannissa ja viipyi siellä vielä
neljä talvea. Tämän jälkeen hän lähti pohjoiseen päin Finmarkiin[36] ja
aina bjarmien maahan[37] asti, ryhtyi siellä suureen taisteluun ja sai
voiton.
Kun hän palasi Finmarkiin, tapasivat hänen miehensä eräässä kodassa
naisen, jonka veroista kauneudessa he eivät olleet nähneet.
Hän nimitti itseään Gunhildiksi ja sanoi, että hänen isänsä astu
Haalogalannissa[38] ja oli nimeltään Åssur Tote.
"Olen täällä", hän virkkoi, "oppimassa taikataitoa kahden lappalaisen
luona, jotka ovat taitavimpia Finmarkissa. Nyt he ovat lähteneet
eränpyyntiin, mutta molemmat haluavat naida minut, ja molemmat ovat
niin viisaita, että seuraavat jälkiä kuin koirat sekä suojalla että
hankiaisella; he ovat niin nopeita hiihtämään, ettei mikään pääse
heiltä pakoon, ei ihminen eikä eläin, ja he osaavat kaikkeen, mitä
ampuvat. Niinpä he ovatkin tuhonneet jokaisen, joka on saapunut tänne
lähistölle; ja jos he vihastuvat, silloin maa pyörii heidän
katseistaan, ja jos elävä olento sattuu heidän katseittensa tielle,
niin se kaatuu hengetönnä maahan. Nyt teidän ei pidä millään ehdolla
joutua heidän tielleen, mutta minä kätken teidät tänne kotaan; teidän
on sitten koetettava, saammeko heidät surmatuiksi."
He suostuivat siihen, että hän piilotti heidät. Hän otti palttinasäkin,
ja he arvelivat, että siinä oli tuhkaa; hän pisti kätensä siihen ja
kylvi siitä kodan ympäri sekä ulkopuolelle että sisäpuolelle. Vähää
myöhemmin lappalaiset palaavat kotiin; he tiedustelevat, mitä sinne oli
tullut, mutta hän vastaa, ettei sinne ollut mitään tullut. Se oli
lappalaisten mielestä omituista, koska he olivat seuranneet jälkiä aina
kotaan asti, mutta sitten he eivät löydäkään mitään. Nyt he tekevät
tulen ja laittavat ruokaa, mutta kun he ovat ravinneet itsensä,
valmistaa Gunhild vuoteensa. Mutta niin oli käynyt kolmena yönä
varemmin, että Gunhild oli nukkunut, molemmat miehet taas olivat
mustasukkaisuudesta vartioineet toisiaan. Silloin hän sanoi:
"Käykää nyt tänne ja asettukaa kumpikin eri puolelle minua."
He tulivat tästä iloisiksi ja tekivät niin; hän kietoi käsivartensa
kummankin kaulaan. He nukkuvat heti, mutta hän herättää heidät, ja
jälleen he nukkuvat heti ja niin sikeään, että hän saa vaivoin heidät
heräämään, ja jälleen he nukkuvat, ja nyt hän ei saa enää heitä
hereille. Silloin hän kohottaa heidät pystyyn, mutta he nukkuvat
edelleen. Sitten hän ottaa kaksi isoa hylkeennahkaa ja vetää ne heidän
päänsä ylitse ja sitoo lujasti kiinni käsien alapuolelta. Sen jälkeen
hän antaa merkin kuninkaan miehille; he rientävät silloin esiin ja
käyvät asein lappalaisten kimppuun ja saavat heidät kaadetuiksi ja
vetävät sitten ulos kodasta. Sinä yönä oli niin raju ukonilma, etteivät
he voineet lähteä pois, mutta seuraavana aamuna he menivät laivalle,
ottivat Gunhildin mukaansa ja veivät hänet Eirikin luo. Eirik purjehti
sitten hänen kanssaan etelään Haalogalantiin; hän kutsutti siellä Åssur
Toten puheilleen ja sanoi haluavansa saada tämän tyttären. Åssur
suostui siihen, ja niin Eirik sai Gunhildin ja vei hänet kerallaan
etelään.
Harald kuningas oli viidenkymmenen vuoden ikäinen, kun hänen pojistaan
muutamat olivat täysikasvuisia ja toiset kuolleet. Moni heistä oli
perin hillitön omassa maassa, ja toisilleen he olivat vihamielisiä; he
karkoittivat kuninkaan jaarlit valtakunnista tai surmasivat heidät.
Harald kuningas määräsi silloin suuret käräjät pidettäviksi maan
itäosassa ja kutsui niihin ylämaalaiset. Niillä hän antoi pojilleen
kuninkaannimen ja määräsi laissa, että jokainen hänen miespuolinen
jälkeläisensä perisi kuningaskunnan isänsä jälkeen, mutta se, joka
polveutui naisen puolelta hänen suvustaan, jaarlikunnan. Hän jakoi maan
heidän kesken. Hän antoi pojilleen puolet tuloista näissä fylkeissä ja
myöskin sen oikeuden, että he istuisivat kunniasijalla, askelta
ylempänä kuin jaarlit, mutta askelta alempana kuin hän itse. Sitä sijaa
halusi jokainen hänen pojistaan hänen kuolemansa jälkeen, mutta hän
itse soi sen Eirikille, joka jäi isänsä luo ja jota Harald kuningas
eniten rakasti; tröndit[39] taas soivat sen Halvdan Mustalle, Vikenin
miehet ja ylämaalaiset mieluimmin niille, jotka heitä hallitsivat.
Tästä koitui jälleen paljon eripuraisuutta veljesten kesken.
Ragnvald Rettelbeinillä, Harald kuninkaan ja Snefridin pojalla, oli
Hadelanti; hän oppi taikuutta ja rupesi noidaksi. Harald kuningas ei
suosinut noitia. Hordalannissa oli muuan velho nimeltään Vitgeir.
Kuningas lähetti hänelle sanan ja käski hänen lopettaa taikomisensa.
Hän vastasi, että myöskin Haraldin oma poika harjoitti sitä. Mutta kun
kuningas kuuli tämän, lähti hänen neuvostaan Eirik Verikirves
Hadelantiin. Hän poltti veljensä Ragnvaldin sisään kahdeksankymmenen
noidan kera, ja sitä tekoa ylistettiin suuresti.
Harald kuninkaan poika Björn[40] hallitsi silloin Vestfoldia[41] ja
asusti useimmiten Tunsbergissä, mutta liikkui harvoin sotaretkillä.
Tunsbergiin saapui paljon kauppalaivoja sekä Vikenin puolelta ja
pohjoisosista maata että etelänpuolelta Tanskasta ja Sakslannista.
Björn kuninkaalla oli myöskin kauppalaivoja vierailla vesillä, ja hän
hankki itselleen siten kalleuksia ja muita tavaroita, joita hän arveli
tarvitsevansa. Hänen veljensä sanoivat häntä Kaupiksi; Björn oli älykäs
mies ja tuntui lupaavalta päälliköltä; hän joutui hyviin naimisiin ja
sai pojan nimeltä Gudröd. Eirik Verikirves saapui Itämailta
sotalaivoineen ja paljon miehiä kerallaan; hän vaati Björn veljeltään
niitä veroja ja maksuja, jotka Harald kuninkaalle tulivat Vestfoldista;
mutta siihen asti oli ollut tapana, että Björn vei itse verot
kuninkaalle tai lähetti miehiä niitä toimittamaan. Niin hän tahtoi
edelleenkin käyvän eikä suostunut luovuttamaan veroja. Mutta Eirik
näytti olevan ruokavarojen ja telttojen ja juoman puutteessa. Veljekset
kinastelivat kiivaasti tästä, mutta Eirik ei päässyt tahtonsa perille
ja vetäytyi pois kaupungista. Björn lähti myöskin illalla kaupungista
Sæimiin. Eirik pyörsi takaisin, lähti yöllä Sæimiin Björnin jälkeen ja
saapui sinne, kun he istuivat juomassa. Eirik saartoi talon, mutta
Björn meni ulos seurueineen ja he taistelivat. Siinä kaatui Björn ja
moni mies hänen kerallaan. Eirik otti sieltä suuren saaliin ja lähti
pohjan puolelle. Tästä teosta Vikenin miehet pahastuivat suuresti, ja
Eirikiä vihattiin siellä kovin; ja niin arveltiin, että Olavi
Haraldinpoika kostaisi veljensä Björnin surman, jos saisi siihen
tilaisuuden.
Eirik kuningas lähti seuraavana talvena Möreen ja asettui vieraaksi
Sålveen.[42] Mutta tämän kuultuaan Halvdan Musta[43] lähti sinne
sotajoukon kera ja saartoi talon. Eirik makasi eräässä ulommassa
tuvassa ja pelastui metsään itse viidentenä miehenä, mutta Halvdanin
väki poltti talon ja kaikki ne, jotka olivat sisällä.
Eirik toi Harald kuninkaalle tämän sanoman. Kuningas vihastui siitä
ankarasti, keräsi sotajoukon ja lähti tröndejä vastaan. Mutta tämän
kuultuaan Halvdan Musta kokosi sotajoukon ja aluksia ja lähti häntä
vastaan. Silloin heidän välillään kulki miehiä. Muuan älykäs mies oli
nimeltään Guthorm Sindre; hän oli silloin Halvdan Mustan seurassa,
mutta ennen hän oli ollut Harald kuninkaan luona ja oli molempien hyvä
ystävä. Guthorm oli suuri runoniekka ja oli sepittänyt runon isästä ja
toisen pojasta. He olivat tarjonneet hänelle palkan siitä, mutta hän
oli evännyt sen ja pyytänyt, että he lupaisivat täyttää erään pyynnön,
ja he olivat luvanneet. Hän kävi nyt Harald kuninkaan luo ja hieroi
rauhaa heidän kesken ja pyysi kumpaistakin täyttämään hänen pyyntönsä,
nimittäin sen, että he sopisivat keskenään; mutta kuninkaat osoittivat
hänelle niin suurta kunniaa, että sopivat hänen pyynnöstään. Moni muu
viisas mies kannatti tätä asiaa hänen apunaan. Syntyi sopimus
sellainen, että Halvdan saisi pitää koko sen valtakunnan, mikä hänellä
oli ennen ollut, mutta jättäisi puolestaan Eirik veljensä rauhaan.
Ollessaan lähes seitsemänkymmenen vuoden ikäinen Harald kuningas sai
pojan erään naisen kera, jonka nimi oli Tora Moster-stang. Hän oli
suloinen ja kaunis nainen ja häntä sanottiin kuninkaan palkkapiiaksi;
siihen aikaan olivat useat velvolliset palvelemaan kuningasta, sekä
miehet että naiset, vaikka olivatkin hyvää sukua.
Oli tapa sellainen, että jalojen miesten lapsille valittiin tarkoin
mies valelemaan heidät vedellä ja antamaan heille nimen. Mutta kun
koitti se aika, jolloin Tora odotti synnyttävänsä lapsen, niin hän
halusi lähteä Harald kuninkaan luo. Hän purjehti silloin pohjoiseen
Sigurd Haakoninpojan,[44] Trondhjemin jaarlin aluksella; he olivat yötä
rannassa, ja siellä Tora synnytti lapsen Hellenin[45] luona
rantapaadella, ja se oli poikalapsi. Sigurd jaarli valeli poikaa
vedellä ja nimitti hänet Haakoniksi isänsä mukaan. Se poika varttui
varhain kauniiksi ja rotevaksi ja suuresti isänsä näköiseksi.
Harald kuningas antoi pojan seurata äitiään, ja he oleilivat
kuninkaankartanoissa pojan ollessa pieni.
Adalstein[46] oli silloin nimeltään se Englannin kuningas, joka oli
äskettäin ottanut hallittavakseen kuningaskunnan; häntä nimitettiin
voittoisaksi ja lujauskoiseksi eli kristityksi. Hän lähetti miehiä
Norjaan Harald kuninkaan luo sellaiselle asialle, että lähetti astui
kuninkaan eteen. Hän ojensi kuninkaalle miekan, jossa oli kullattu
ponsi, ja myöskin koko huotra oli koristettu kullalla ja hopealla ja
kallisarvoisilla jalokivillä. Lähetti tarjosi miekan kahvaa kuninkaalle
ja sanoi:
"Tässä on miekka, jonka kuningas Adalstein pyysi sinua ottamaan
vastaan."
Kuningas tarttui kahvaan, ja heti virkkoi lähetti: "Nyt otit sen niin,
kuin kuninkaamme halusi, ja nyt sinun tulee olla hänen miehensä, koska
kosketit hänen miekkaansa."
Harald kuningas ymmärsi nyt, että tämä oli aiottu pilkaksi, mutta hän
ei tahtonut olla toisen mies. Kuitenkin hän muisti sen, mikä oli hänen
tapansa, että joka kerta kuin kiivaus tai viha hänet valtasi, hän
hillitsi itseään ensin, antoi sitten vihan haihtua ja tarkasti asiaa
ilman suuttumusta. Nyt hän teki jälleen niin ja esitti asian
ystävilleen, ja he katsoivat kaikki parhaaksi päästää lähetit
vahingotta kotiinsa lähtemään.
Seuraavana kesänä Harald kuningas lähetti aluksen Englantiin ja pani
Hauk Haabrokin perämieheksi; tämä oli suuri soturi ja kuninkaan hyvä
ystävä, ja hänelle hän antoi mukaan poikansa Haakonin. Hauk purjehti
sitten Englantiin kuningas Adalsteinin luo ja tapasi hänet Lontoossa;
siellä oli silloin pidot ja komeat kestit. Hauk ilmoittaa miehilleen,
miten heidän tulee järjestää sisäänmeno, kun he saapuvat saliin, hän
sanoo, että sen on lähdettävä viimeisenä ulos, joka ensinnä käy sisään,
ja että heidän tulee kaikkien seisoa yhtä pitkällä pöydän ääressä ja
jokaisen pitää ottaa miekka vasemmalle kupeelle ja kiinnittää
päällysviitta niin, ettei miekkaa näy.
Sitten he kävivät saliin; heitä oli kolmekymmentä miestä. Hauk
astui kuninkaan eteen ja tervehti häntä. Kuningas lausui hänet
tervetulleeksi. Silloin Hauk otti Haakon pojan ja nosti hänet kuningas
Adalsteinin syliin. Kuningas katsoi poikaan ja kysyi Haukilta, miksi
tämä niin teki. Hauk vastasi:
"Harald kuningas pyysi sinua kasvattamaan hänelle palkkapiian lapsen."
Kuningas vihastui peräti ja tarttui miekkaansa, joka hänellä oli
vierellään; ja hän paljasti sen, ikäänkuin surmatakseen pojan.
"Polvellesi olet hänet ottanut", virkkaa Hauk, "nyt voit hänet murhata,
jos haluat, mutta sillä et tuhoa kaikkia Harald kuninkaan poikia".
Sitten Hauk ja kaikki hänen miehensä lähtivät ulos, ja he menivät
tiehensä laivalle ja purjehtivat merelle ja palasivat Norjaan Harald
kuninkaan luo. Tämä teko miellytti häntä suuresti, sillä niin sanotaan,
että se on arvoltaan vähempi, joka kasvattaa toisen lasta. Näistä
asioista huomattiin, että kumpikin kuningas tahtoi olla toista
suurempi, eikä näiden asioiden tähden kuitenkaan tehty mitään erotusta
heidän arvossaan; kumpikin oli valtakunnassaan ylikuningas
kuolinpäiväänsä saakka.
Kuningas Adalstein antoi kastaa Haakonin ja opettaa hänelle oikean
uskon ja hyviä tapoja ja kaikenkaltaista sivistystä. Kuningas Adalstein
rakasti häntä suuresti, enemmän kuin kaikkia sukulaisiaan, ja sitä
paitsi häntä rakasti jokainen, ken hänet tunsi. Häntä nimitettiin
sitten Adalsteinin-kasvatiksi. Hän oli mitä suurin urheilija, rotevampi
ja väkevämpi ja kauniimpi kuin yksikään toinen; hän oli viisas ja
älykäspuheinen ja hyvä kristitty. Kuningas Adalstein antoi Haakonille
miekan, jonka ponsi oli kullasta, mutta terä oli kuitenkin parempi;
sillä Haakon halkaisi myllynkiven silmään asti. Sitä sanottiin sitten
Kivenpurijaksi; se on paras miekka, mikä konsanaan on tuotu Norjaan, ja
Haakon omisti sen kuolemaansa asti.
Harald kuningas oli nyt kahdeksankymmenen vuoden vanha; hän kävi
silloin niin raihnaiseksi, ettei mielestään enää kyennyt retkeilemään
pitkin maata tai hoitamaan kuninkaan tehtäviä. Silloin hän johti Eirik
poikansa kunniasijalleen ja antoi hänelle vallan koko maassa. Mutta kun
Harald kuninkaan toiset pojat kuulivat sen, niin useat heistä ottivat
itselleen täyden vallan omassa valtakunnassaan; siitä syntyi taasen
uutta epäsopua heidän välilleen, ja siinä riidassa saivat muutamat
heistä surmansa.
Harald kuningas eli kolme talvea sen jälkeen, kuin oli antanut
Eirikille yksinvallan valtakunnassa. Hän kuoli tautivuoteeseen
Rogalannissa ja on haudattu Haugariin Kårmtsundin[47] luo. Haugesundin
luona on kirkko, mutta itse kalmiston luoteispuolella sijaitsee Harald
Kaunotukan hautakumpu; kirkon länsipuolella on Harald kuninkaan
lepokivi, joka sijaitsi hänen lepopaikkansa yllä kummussa; se on puoli
neljättätoista jalkaa pitkä ja lähes kahden kyynärän levyinen. Keskellä
kumpua oli Harald kuninkaan lepopaikka; hänen pääpuoleensa oli
sovitettu kivi ja toinen jalkopuoleen, ja paasi oli asetettu niiden
päälle, ja molemmin puolin oli laita täytetty kivillä. Ne kivet ovat
nyt kalmistossa, jotka silloin sijaitsivat kummussa.
Niin puhuvat tietoisat miehet, että Harald Kaunotukka on ollut kaunein
ja väkevin ja suurin kaikista miehistä, vieraanvarainen ja antelias
väkeään kohtaan. Hän oli suuri sodankävijä ensi aikoinaan, ja se suuri
puu, joka unessa näyttäysi hänen äidilleen ennen hänen syntymäänsä ja
jonka tyvi oli verenkarvainen, mutta runko kaunis ja vihreä, selitetään
nyt niin, että se ennusti hänen valtakuntansa kukoistusta; mutta kun
puu latvaltaan oli valkoinen, merkitsi se, että hänestä oli tuleva
vanha ja valkohapsinen. Puun oksat ja haarat ennustivat hänen
jälkeläisiään, jotka levisivät yli koko maan, ja hänen suvustaan ovat
Norjan kuninkaat aina sen koommin olleet.
Kuningas Eirik Verikirves otti Harald kuninkaan kuoleman jälkeisenä
talvena valtaansa kaikki ne tulot, jotka kuninkaalla oli Keskimaassa,
Olavi[48] taas idän puolella Vikenissä ja Sigröd,[49] heidän veljensä,
piti kaikki Tröndelagenissa. Eirik oli tästä peräti vihoissaan, ja
kerrottiin hänen aikovan väkipakolla yrittää, eikö hän saisi veljiensä
keskuudessa yksinvaltaa koko maassa, niinkuin hänen isänsä oli sen
hänelle antanut. Mutta kun Olavi ja Sigröd saavat kuulla tämän, käy
heidän välillään lähettejä. Sitten he sopivat kohtauksesta, ja keväällä
Sigröd purjehtii idän puolelle Vikeniin; nyt hän ja hänen veljensä
Olavi tapaavat toisensa Tunsbergissä ja viipyvät siellä jonkun aikaa.
Samana keväänä Eirik varusti suuren sotajoukon ja laivaston ja lähti
itään päin Vikeniin. Eirik kuningas sai niin hyvän myötätuulen, että
purjehti yötä ja päivää, eikä hänestä joutunut mitään ennakkotietoa. Ja
kun hän saapui Tunsbergiin, lähtivät Olavi ja Sigröd kaupungin
itäpuolella olevalle mäelle ja järjestyivät siellä rintamaan. Eirikillä
oli paljoa suurempi sotajoukko, ja hän sai voiton; mutta Olavi ja
Sigröd kaatuivat molemmat, ja kummankin hautakummut ovat siellä mäellä,
missä he saivat surmansa. Eirik lähti nyt Vikeniin, laski sen valtansa
alaiseksi ja viipyi siellä pitkään kesällä. Trygve ja Gudröd[50]
pakenivat Ylämaihin.
Eirik oli iso ja kaunis mies, väkevä ja tarmokas, suuri sodankävijä ja
voittoisa, mieleltään kiivas, julma, tyly ja harvapuheinen. Gunhild
Åssurintytär, hänen puolisonsa, oli kaunis, älykäs ja taikataitoinen,
hilpeäluonteinen, ovela ja perin julma. Hänen toimistaan mainittakoon,
että kun Halvdan Musta, Harald kuninkaan poika, kahta talvea varemmin
sai äkkisurman ollessaan Trondhjemissa kesteissä, niin yleiseen
kerrottiin, että Gunhild oli lahjonut erään taikataitoisen naisen
antamaan hänelle surmajuoman. Nämä olivat Eirikin ja Gunhildin lapset:
Gamle oli vanhin, Guthorm, Harald, Ragnfröd, Ragnhild, Erling, Gudröd,
Sigurd Sleva. Kaikki Eirikin lapset olivat kauniita ja lupaavia.
Haakon Hyvän tarina.
(934-961)
Haakon Adalsteinin-kasvatti oli Englannissa, kun sai kuulla isänsä
Harald kuninkaan kuolemasta; hän valmistautui silloin lähtemään heti
kotiin. Kuningas Adalstein antoi hänelle väkeä sekä hyvät alukset ja
varusti hänet kunnollisesti matkalle, ja hän tuli syksyllä Norjaan.
Siellä hän kuuli veljiensä kaatuneen ja Eirik kuninkaan oleskelevan
parhaillaan Vikenissä. Haakon purjehti nyt pohjan puolelle Trondhjemiin
ja lähti Sigurd jaarlin luo, joka oli viisain mies Norjassa, ja tämä
otti hänet hyvin vastaan, ja he tekivät keskenään liiton; Haakon lupasi
hänelle suuren vallan, jos tulisi kuninkaaksi.