Vangit.
Molemmat sisaret viettivät sillä välin aikaansa murheellisella
odotuksella, kun olivat hyvästi kuulleet ampumisen, mutta eivät saaneet
tietoa sodan menosta.
"Ettekö tahtoisi kiivetä tuohon puuhun, Silman?" kysyi Lovisa; "siitä
voisitte ehkä nähdä, kuinka asiat ovat."
"Minä mielelläni tekisin teidän tahtonne mukaan, jos minun ei täytyisi
täällä vahtia seisoa, ja sotamies ei saa, kuten tiedätte, paikkaansa
jättää."
"Silman on oikeassa", sanoi Helena. "Hän ei saa jättää paikkaansa ja
sotamiehen tyttärinä pitäisi meidän se tietää. Mutta epätietoisuus on
suurimmassa mitassa kiusallinen."
"Näetkö jotain tuolta vuoren takaa?" kysyi Lovisa vähän vaiti oltua.
"Totisesti! Ja kuule! minä kuulen lauaistun kiväärin kuminan", sanoi
Helena säihkyvin silmin.
"Ne ampuvat!" sanoi Lovisa vavisten.
"Niin, ja nyt taas! Mutta se on joksikin kaukana tästä."
"Luultavasti veneet karkaavat prikin päälle", arveli Silman.
"Jotakin hirmuista on tapahtunut!" huusi Lovisa, purskahtaen itkuun.
"Menkää, Silman, ja katsokaa, kuinka siellä on laita", sanoi Helena.
"Mutta muistakaa, että minä olen luvannut isällenne en jättäväni
paikkaani."
"Sitte menen minä itse", sanoi Helena, "elä pelkää, Lovisa, Silman jää
sinun luoksesi ja minä tulen takaisin, niin pian kuin tiedän mitä on
tapahtunut."
Näillä sanoilla jätti tuo rohkea tyttö luolan ja pian oli hän kadonnut
kallioiden ja pensaiden taakse. Nyt saavutti Lovisan uusi murhe.
"Taivahan Jumala!" huusi hän; "kunhan vaan ei mitään onnettomuutta
tapahtuisi minun sisarelleni."
"Ei ole mitään vaaraa käsillä", lohdutti Silman; "ampumisesta päättäen
ovat pahantekiät kauas karkoitetut ja asukkailla ei olisi tapana
koskaan tulla tälle puolelle saarta."
"Ettekö olisi niin hyvä", sanoi Lovisa, pitkän tuskallisen hiljaisuuden
perästä, "että menisitte tuonne mäelle ja katsoisitte Helenaa?"
Silman oli taipuvainen täyttämään hänen toivoansa, vaikka hän
vastahakoisesti jätti tehtävänsä. Mutta ennen lähtöänsä jätti hän
hänelle ladatun pistuolin, että hän heti voisi antaa hänelle merkin,
jos mitä epäiltävää lähestyisi. Lovisa odotti, mutta ei Silman'ia eikä
Helenaa kuulunut. Hän pidätti hengitystänsä ja kuunteli, mutta ei
mitään kuulunut. Vihdoin ei hän enää voinut masentaa sitä kuolettavaa
tuskaa, joka vaivasi häntä, ja hän päätti etsiä sisartansa metsästä.
Hän riensi samaan suuntaan, johon Helena oli mennyt. Jo oli hän nousnut
toiselle mäelle, kun hän odottamatta näki edessänsä näyn, joka saatti
veren hyytymään hänen suonissaan. Onneksensa ei hänellä ollut voimia
huutamaan eikä liikkumaan; hän vaipui erään kallion taakse ja tuijotti
pienestä aukosta sitä hirmuista näytelmää, joka näkyi hänen silmäinsä
edessä.
Ei kaukana hänestä istui hänen sisarensa, kädet selän taakse sidottuina
silkki suun eteen. Hänen edessään seisoi hurjan ja hirmuisen näköinen
mies ja piti pyssyä hänen päätänsä kohden ojennettuna. Kappaleen matkaa
siitä makasi Silman, kädet ja jalat sidottuina ja kauhistuksen osoitus
kalveilla kasvoilla. Mies, joka vartioitsi vankeja ja jossa Lovisa
kauhistuksella tunsi yhden pahantekiöistä, katseli levottomasti siihen
seutuun, missä luola oli ja mutisi huulillansa: "Hän viipyy saakelin
kauan ja me menetämme kallista aikaamme."
Kangistuneena kauhistuksesta oli Lovisa jo jonkun aikaa katsellut tätä
näkyä, kun Brandon tuli ja kuiskasi muutamia sanoja kumppanilleen. Hän
oli käynyt luolassa saadaksensa ne rahat, jotka hän arveli majorin
sinne kätkeneen, sillä hän ei epäillyt, että Lovisa kieltämättä paikan
hänelle ilmoittaisi. Kummastukseksensa oli hän löytänyt luolan tyhjänä
ja kun hän ei kiiressä voinut löytää rahoja, niin päätti hän pakoittaa
Helenaa paikkaa neuvomaan. Muutamilla sanoilla ilmoitti hän hänelle
pyyntönsä, mutta tämä nerokas tyttö tiesi, että hänen ennen kaikkia
olisi voittaminen aikaa ja kysyi sentähden: "Mistä se tulee, ettei
sisareni neuvonut teille paikkaa?"
"Sisarenne ei voinut ilmoittaa minulle mitään", vastasi hän vähän
hämmästyneenä.
"Mitä olette tehneet sisarelleni?" huusi Helena hämmästyen. "Minä en
ilmaise mitään, niin kauan kun sitä salaatte minulta."
"Minä en ole ensinkään nähnyt sisartanne", vastasi Mark; "luultavasti
oli hän paennut sisemmäksi luolaan ja minulla ei ollut aikaa etsiä
häntä. Epäilemättä on hän turvassa. Muutoin täytyy minun ilmoittaa
teille, neitiseni, ettei kumppanini tahdo enää kauvemmin odottaa.
Sanokaa siis pian, missä rahat ovat; muutoin on teidän ja tämän nuoren
miehen henki vaarassa."
"Jos lupaatte", sanoi Helena, "ettei mitään pahaa tapahdu Lovisalle,
minulle eikä orpanallemme Silman'ille, niin ilmoitan teille kaikki."
Brandon lupasi sen ja kiiruhti Helenan osoittamalle paikalle. Suureksi
iloksensa löysi hän sieltä pienen kulta- ja isomman hopeapussin.
Edellistä ei hän suinkaan tahtonut jakaa raa'an kumppaninsa kanssa ja
laski sen sentähden onttoon puuhun, jonka jälkeen hän kääntyi hopeineen
Rogeriin. Brandonin neuvosta otti hän ainoasti niin paljon sitä, kun
hän mukavasti taisi kantaa; loput kaivettiin erään kiven alle. Sitte
palasivat molemmat vielä kerran vankinensa luolaan ottamaan, mitä he
voisivat tarvita metsässä, jonka ohessa eivät luonnollisesti
unhottaneet vähäistä astiaa rommia. "Vahinko", sanoi Roger, "ettemme
ole aasia! Me voisimme nyt aivan hyvin käyttää semmoista pitkäkorvaista
herraa. Että itse kantaisimme nämä kapineet, on suora mahdottomuus."
"Ehkä", jatkoi Brandon ja viittasi Silman'ia, "on tämä herra niin hyvä,
että kantaa näitä kapineita meille."
"Suloinen ajatus!" huusi Roger mielissään; "hänen pitää olla meille
aasina."
Näin sanoen sälytti hän tuolle onnettomalle Silman'ille isoimman osan
ryöstetyitä kapineita ja ajoi häntä niinkun kuormaeläintä edellänsä,
kun Brandon tarttui Helenan käteen ja veti hänen kanssansa metsään.
Tosin tiesi hän, että tyttö estäisi hänen pakoansa, mutta hän näki
myös, mitkä suuret edut tämä taitaisi tarjota hänelle, koska majori ei
kammoisi mitään uhria tyttärenä vapauttamiseksi. Niin pian kun he
olivat kadonneet, jätti Lovisa pakopaikkana, etsiäksensä isäänsä ja
ystäviänsä. Ehkä hän pelkäsi, että hän kohtaisi jonkun pakenevista
pahantekiöistä, riensi hän kuitenkin rantaa kohti, koska hän näki,
ettei hänellä ollut mitään muuta valittavaa, jos tahtoi pelastaa
rakkaan sisarensa.