Taistelu merellä.
Aurinko ei ollut vielä nousnut, kun vahdin ilmoitus, että priki alkoi
liikkua, saatti koko leirin liikkeesen. Muutamat keveät pilvet, jotka
vetäytyivät taivaalle, sitä paitsi ilmoittivat, että tuuli oli
muuttunut ja että oli aivan vähän toivoa laivan paon estämisestä, jos
eivät veneet oikeissa ajoin sinne ennättäisi.
Uuden päivän koite teki nyt majorille ja hänen tyttärillensä
mahdolliseksi sen paikan tarkastelemisen, jossa olivat viettäneet
ensimäisen yön uudessa syntymämaassaan. Vaikka eteläiset ja läntiset
Vandiemenin maan rannikot yleisesti tarjoavat kolkon katsannon,
oleskelivat kuitenkin siirtolaisemme suloisessa ja ystävällisessä
tienoossa. Valitettavasti voivat kuitenkin tyttäret aivan vähän nauttia
maanpaikan vienoa suloa, koska he tunsivat yhä vielä vaarassa
häälyvänsä.
Kylmä etelätuuli, joka oli ajanut prikin lahteen, oli nyt muuttunut
lämpimäksi pohjatuuleksi ja aalloista nouseva aurinko ennusti yhtä
syyskuuhun kuuluvista, hymyilevistä kevät-aamuista Vandiemenin maassa.
Monen laululinnun iloiset sävelet tervehtivät heräävää päivää. Joukko
valkeita kakadusia katseli uteliaina ja kummastelevilla katsannoilla
vieraita ja kimaltelevina kiikkuivat korkeiden gummipuiden oksilla.
Yksi ja toinen kengururotta välistä hyppäsi esiin nurmimaton ylitse
sekä pakeni taas sukkelalla juoksulla, ja siellä ja täällä kurotti myös
arka vyöhyt-eläin terävän kuononsa pensaasta. Loitolla olevan puun
latvassa istui vanha pelikaani ja katseli hyvin vakaisesti lahden
vettä, jossa parvi mustia joutsenia ui aivan rauhallisesti. Metsän
rinteessä askaroitsi kaksi papukaijaa uutterasti pesäänsä rakentaen, ja
muut linnut, loistavilla viheriäisillä höyhenillä ja tummanpunaisilla
päillä, lensivät kirkuen ja pauhaten ympärillä. Kaikkia näitä uusia
esineitä majori ja hänen tyttärensä kuitenkin aivan vähä huovasivat,
kun heidän täytyi ajatella muita tärkeämpiä asioita.
Horton ja Trevor lähtivät nyt matkalle sotamiesten kanssa ja kulkivat
kalliolle, joka hallitsi lahden suulla. Kun oli välttämättömintä
kääntää tuima tuli laivan purjeita ja touvia vastaan, näkivät he
tarpeelliseksi ottaa mukaan kaikki sotakykyiset miehet. Ainoasti Silman
jätettiin luolan varjeliaksi, ja tämä, jonka sen aikaa piti olla
tyttärien säilytyspaikkana, varustettiin niin hyvin, että sitä helposti
olisi voitu puolustaa maan asukasten hyökkäykseltä, mutta ei kukaan
uskonut niitä tässä tienoossa olevan. Lahden suulle tultuaan huomasi
majori harmiksensa, että Brandon yöllä oli rakentanut jonkunlaisen
suojuksen perätäkille, varjellaksensa perämiestä kaikilta vihollisten
kuulilta. Perämies arvattavasti piti itsensä kätkettynä tämän suojuksen
takana; muutoin ei näkynyt yhtään ihmisolentoa täkillä. Purjeita näytti
asettavan näkymätön käsi ja vitkalleen ja juhlallisesti kulki tuo
kaunis laiva vienolla pohjatuulella tyyntä veden pintaa aavaa merta
kohti.
"Tämä ihminen ajattelee kaikkea", sanoi majori. "Minun ensimäinen
toivoni oli, että voisimme ampua miehen rattaalta ja että priki sitte
kulkisi kallioihin. Mutta nyt on tämäkin toivo pettänyt minun, sillä
hän näyttää olevan käsiin saamaton."
"Tuolla tulevat veneet", huusi kapteeni. "Täperä on aikakin, sillä
puolta tuntia myöhemmin olisi priki ollut turvassa. Mitä neuvotte
meille nyt, herra majori?"
"Tässä ei ole muuta kuin laivaan kiini tarttuminen, vaikka se rohkea
ryöväri mahtaa puolustaa itseänsä urhoollisesti. Kuitenkin pitää meidän
antaa prikin tulla likelle suuta, että voisimme sitä ampua rannalta ja
pitää sen kansi tyhjänä meille. Silloin voisimme ehkä tarttua kiini
laivaan ilman vähintäkään tappiota." Majorin aikomus muutettiin
ainoasti siten, että kapteeni meni yhteen veneesen, kun luutnantti jäi
kallion huipulle. Brandon oli tarkoin huomannut kaikki vihollisten
valmistukset ja tullut pian vakuutetuksi, että hän ainoasti voisi
uloslaskea, jos hän ensin voisi viekoitella veneet lahden suulta ja
eroittaa ne. Hän käänsi sentähden laivan ja purjehti lahden vastapäätä
olevaa rantaa kohti.
"Nyt hurraa, poikani", huusi perämies, "nyt he ovat meidän, käykää
päälle, käykää päälle!"
"Seisokaa!" huusi korpraali, "ei ole niin kiirettä. Uskokaa pois, että
Brandonilla on taas jotakin mielessä. Hän ei syyttä olisi niin
rauhallisesti luopunut lahden suulta. Niin kauan kun täällä pysymme, on
hän varmaan meidän, sillä hän ei pääse ohitsemme; mutta jos kulemme
hänen perässään, niin emme ehkä häntä tavoita ja jätämme hänelle vapaan
ulospääsyn."
"Te olette oikeassa", sanoi kapteeni. "Mutta jos niillä muilla
pakolaisilla on mieli yhtyä tämän kanssa, niin tulisi vihollinen
vihdoin meille liian väkeväksi."
"Se on totinen tosi, mutta sen verran tiedän minä, ettei Brandon ole
tehnyt tätä käännettä tarkoituksetta. Minä hyväksyn korpraalin
ajatuksen", sanoi majori.
"Ei, ei, majori", sanoi Northland, "me emme saa pysähtyä tähän. Jaa,
niin kauan kun tuuli on heikko, käynee se laatuun, mutta jos alkaisi
kovasti tuulla, niin voipi hän lävistää jonkun veneistämme upoksiin ja
kiitää ohitsemme salmen kautta. Minun neuvoni on käydä suoraan hänen
henkensä päälle. Mutta jos tahdomme oikein varmuudella menetellä, niin
ahdistamme yhdellä veneellä noiden roistojen henkeä, kun toinen
sotamiehineen seuraa jälessä suorassa linjassa ja estää prikin
palaustien, vaikka se mihin suuntaan kääntyisi."
Hänen tuumansa voitti yleisen suostumuksen ja pantiin heti toimeen.
Brandon näki murheella, että hänen päällensä pian karattaisiin kahdelta
puolelta ja mietti sentähden, miten hän viimeisessä hädässä voisi paeta
rannalle.
Koska hän tätä vielä tuumi, ilmautui hänen aavistamattansa mahtava
liittolainen lahden pohjoiselle rannalle.
Toinen pahantekiäin joukko oli, näet, yhtyäksensä Brandoniin, seurannut
samaa suuntaa ja oli juuri ennättänyt lähellä olevan mäen kukkulalle,
kun veneet alkoivat lähteä prikiä vastaan. Jonkun aikaa olivat
pakolaiset epävarmat, mistä heidän pitäisi etsiä ystäviänsä ja
huomasivat sentähden, pensaiden taakse kätkettyinä, molempain
puolueiden liikkeet. Mutta kun näkivät sotamiesten muskettien välkkyvän
yhdestä veneestä, eivät he enää epäilleet, missä heidän olisi
vihollista etsiminen. He kokoontuivat heti neuvottelemaan. He olivat
varustetut yhdellä musketilla, viidellä jahtipyssyllä ja monella
kirveellä ja sapelilla, joita olivat osanneet toimittaa itsellensä
ennen pakoansa. Mutta kuinka he ilmoittaisivat Brandonille tulonsa? Kun
useampia ehdoituksia oli hylätty, päättivät he vihdoin tehdä puun
kuoresta purren semmoisen, kun asukkaat tavallisesti käyttävät. He
keksivät sopivan puun, ja yksi, toisten nostama mies hakkasi ylhäältä
irti kuoren puun ympäriltä ja toinen alhaalla teki samoin. Sitte
leikattiin kuori ylhäältä alas asti suoraan ja otettiin pois puusta.
Siitä valmistivat he, niin hyvin kuin taisivat, veneen ja toiset
sill'aikaa vestivät puun haarasta jonkunlaisen airon. Vene vietiin
rantaan ja muutamissa minuutissa souti eräs mies siinä prikille, jonne
hän tuli onnellisesti. Touvin avulla, joka hänelle ojennettiin, kapusi
hän täkille ja ilmoitti päällikölle, että kahdeksankolmatta
pahantekiää, varustetut osittain tulikiväärillä osittain muilla
aseilla, oli saapunut rannalle ja olivat valmiit yhdistämään onnensa
hänen kanssaan. Brandon näki heti ne suuret edut, jotka tämä
yhdistyminen voisi myötänsä tuoda. Nyt toivoi hän mahdollisesti poistaa
tuon yhden veneen häntä seuraamasta. Hän kehoitti sentähden miestä
kokoamaan kaikki pakolaiset rannalle ja laski likelle maata, kunnes hän
oli lähestynyt rantaa muutamain satain askeleiden päähän. Nyt ui
laivalle tullut mies maalle ja Brandon laski takaisin lahden toiselle
puolelle.
Northland oli suurimmalla tarkkuudella huomannut kaikki prikin liikkeet
ja huomautti nyt majorille miehestä, joka oli hypännyt veteen ja uinut
maalle. "Katsokaa oikein", huusi hän, "tuolla juoksee hän mäkeä ylös.
Nyt katosi hän kukkulalle. Mitä mahtanee tämä merkitä? Varmaan tuon
kamalan roiston uusi petos. No, olkoon niin, me emme saa hukata aikaa
arveluissa. Meillä ei ole muuta tehtävänä, kuin valloittaa priki.
Soutakaa, rivakat pojat!"
"Pysähtykää vielä silmänräpäys!" huusi korpraali; "minä näen
ihmisjoukon tulevan mäkeä alas, kaksi- tai kolmekymmentä miestä."
"Niin, minä näen heidät", sanoi majori; "priki kääntyy heitä kohti. Jos
nuo pojat tuolla ovat Brandonin ystäviä, niin saamme enemmän työtä kuin
olemme odottaneet."
"Oletteko huomanneet tuon parven rannalla?" huusi kapteeni toisesta
veneestä. "Epäilemättä on tämä se toinen pakolaisjoukko
Hobarttown'ista."
"Nuo miehet voisivat mahdollisesti löytää tien meidän leirillemme",
sanoi majori; "arveletteko, että teidän väki kalliolla taitaisi koettaa
heitä hengeltä?"
Kapteeni suostui heti tähän ehdoitukseen, kun hän tiesi, että ainoasti
nuori Silman oli jätetty tyttöjen varjeliaksi. Hän soudatti takaisin
lahden suulle ja antoi luutnantille käskyn mennä pahantekiöitä vastaan;
sitte palasi hän toisen veneen luoksi ja lähestyi prikiä tämän kanssa.
Brandon oli sillä välin tullut vakuutetuksi, ettei hän voisi puolustaa
prikiä ja että hänellä ainoasti oli jälellä metsään pakeneminen. Mutta
niin kauan kuin mahdollista estääksensä vihollista takaa ajamisesta,
kokosi hän kajuuttaan kaikki palavat aineet, jotka hän taisi kiireessä
kokoon saada, sytytti ne, antoi prikin kulkea rantaa kohti, hyppäsi
maalle toverinensa ja pakeni likellä rantaa olevan mäen kukkulalle.
Vakuutettuna, ettei olisi mahdollista päästä metsässä kulkemaan niin
suurella pakolaisparvella, etenkin kun heillä oli nyt tekemistä niin
mahtavan vihollis-voiman kanssa, ilmoitti hän aikeensa rohkeimmalle ja
uskaliaimmalle toverilleen, nimeltä Roger ja kääntyi sitte seuraavilla
sanoilla muihin: "Me voimme ainoasti tässä tapauksessa pelastaa
itsemme, toverit, jos onnistuisimme johdattaa veneissä olevain
sotamiesten huomaavaisuuden muuallepäin ja siten estää heitä yhtymästä
maalla olevain kanssa. Menkää nyt ystäväimme luoksi ja sanokaa heille,
että he taistellen peräytyvät pohjoiseen päin, kun minä Rogerin kanssa
viettelen veneitä länteen päin. Tuolla korkealla vuorella yhdymme
jälleen ja tuumimme sitte paraasta yhteisestä pelastuskeinostamme."
Miehet olivat tottuneet silmittömästi seuraamaan kavalan päällikkönsä
neuvoja, ja ajattelematta mahdolliseksi sitä, että hän itseänsä
pelastaaksensa veisi heidät turmioon, menivät he, yhtyäksensä isompaan
pahantekiäjoukkoon. Sotamiehet olivat nämä jo piirittäneet, ja heidän
täytyi yhä enemmän ja enemmän peräytyä rannalle. Niin pian kun Mark oli
vakuutettu petoksensa onnistumisesta, poistui hän seuraajansa kanssa
vastakkaiseen suuntaan. Hän koki ensin ryömien päästä metsään ja sitte
ajatteli hän toista tietä tulla sinne, missä arveli majorin tytärten ja
rahain olevan.