Jeesuksen syntyminen ihmisestä.
Näin on nyt edessämme Matteuksen 1 luku, luettelo Jeesuksen esi-isistä
Aabrahamista alkaen Daavid kuninkaan kautta Joosefiin, Marian mieheen
asti. Tämä luettelo sisältää siis Israelin kansan suurimman ja
loistavimman suvun, johon juutalaisten kansallisylpeys oli keskittynyt.
Mitä tarkoittaa tämä sukuluettelo?
Sillä kun luetaan edemmäs, seuraa 18 värssystä asti kertomus Jeesuksen
syntymisestä, ja nyt saadaan tietää, ettei Jeesus ollutkaan Joosefin
poika, eli ettei hänellä siis ollut mitään sukuyhteyttä lueteltujen
esi-isien kanssa. Jos luettelon tarkoitus on, kuten Matteuksella
(v. 17) ilmoitetaan, osoittaa, että kuningas Daavidin sukua ennen
Jeesuksen syntymää oli kolme kertaa 14 polvea, niin semmoinen
tiedonanto ei kuulu meihin vähimmässäkään määrässä.
Jos saapi luottaa Luukkaan tiedonantoon (Luuk. 3: 23), että Jeesus
siihen aikaan luultiin Joosefin pojaksi, on luettelo selitettävissä, ja
epäselväksi jää vaan miksi tämä Joosefin sukutaulu on Matteuksella,
joka nimenomaan kertoo, _ettei_ Jeesus ollut Joosefin poika.
Kuinka tämmöinen luettelo lieneekin joutunut Matteuksen evankeliumin
alkuun, ei voi olla näkemättä että sen varsinainen tarkoitus on saada
Jeesuksen syntymisen ympärille kootuksi parasta kunniaa ja loistoa,
mitä ihmismielikuvituksella on ollut tarjottavana. Aabrahamin ja
kuningas Daavidin piti oleman hänen esi-isiänsä suoraan alenevassa
polvessa, samalla kuin Jumalan itsen piti oleman hänen siittäjänsä!
Niinkauan kuin ihmiset ovat lapsuuden tilassa ja luulevat, että jonkun
elämän-opettajan kunnia riippuu semmoisista ulkonaisista seikoista kuin
hänen syntymisensä laadusta, saattaa tämmöiset sukuluettelot ja
erinomaisuudet itse syntymisessä tuntua tarpeellisilta. Mutta heti kun
huomataan, että oikea kunnianlähde täytyy olla ihan toisaalla,
kadottavat ne merkityksensä. Jokaiselle käy ainakin selväksi, että vaan
yksi kahdesta voi olla kysymyksessä: joko tahtoo evankeliumi sanoa,
että Jeesus oli Joosefin poika, ja silloin säilyköön sukuluettelo, tai
että hän oli pyhän hengen siittämä, ja silloin sukuluettelo jääköön
pois.
Evankeliumit eivät kuitenkaan anna vähintäkään syytä otaksumiseen, että
Jeesus olisi sittenkin ollut Joosefin poika. Kerrotaan, että Maria oli
Joosefiin kihlattu ja ennenkuin he yhteen tulivat, huomattiin hän
raskaaksi. Silloin Joosef, joka oli hurskas mies eikä tahtonut
kihlattuansa saattaa huonoon maineeseen, päätti hiljaisuudessa hylätä
hänet, mutta otti sitten erään unen nähtyään hänet kuitenkin
puolisokseen, vaikkei ollutkaan hänen yhteydessään siihen asti kuin hän
lapsensa synnytti. Tämä on kerrottu Matteuksen 1 luvun 18-25
värssyissä.
Tähän liittyvä kertomus viattomasta jumal-äidistä, joka ei tiennyt
mitään miehestä, voi kyllä olla kaunis, se voi olla runollinen, se voi
olla taiteellisen esityksen esineenä, se voi olla ehdottoman puhtauden
ihanteen symhoolina eli vertauskuvana; mutta tämä kaikki ei voi
aikaansaada, että kertomuksen sanallinen sisältö enää voisi olla
uskontomme esineenä. Sillä se, mikä tässä kertomuksessa kerrotaan, ei
voi olla tosi. Ja aika on tullut, ettei uskonto taida enää olla
kauneutta, ei runoutta, ei taidetta, ei symbolismia, vaan ainoastaan
totuutta.
Jos siis ei voi ajatella, että Jeesus oli jumalan siittämä, -- jos ei
myöskään voi ajatella, että hän olisi ollut Joosefin poika, ja jos
kuitenkin, tahtomatta jäädä kokonaan epätietoiseksi, pyrkii
evankeliumin kertomuksesta vainuamaan esille puhdasta totuutta, niin on
vielä jäljellä otaksua, että Jeesus oli tavallinen avioton lapsi.
"Jeesusko avioton lapsi, sehän on julkein häväistys!" -- kuulen minä
huudahdettavan kauhistuksella.
Minä sanon vieläkin: se on omituisen, puolustamattoman lapsellisuuden
todistus, että ihmiset kuvailevat Jeesuksen arvon voivan enetä tai
vähetä hänen syntymisensä laadusta.
Juuri sama lapsellinen kauhistus, joka vielä nykyjään valtaa ihmiset
tällaisen otaksumisen kuultuaan, on nähtävästi antanut aihetta niille,
jotka muinoin tiesivät, ettei Jeesus ollut Joosefin vaan yksin Marian
poika, peittää ja salata asian todellista laitaa. Katsottiin, että
totuuden tietäminen ei ole ihmisille hyväksi. Jos lapsi kysyy
aikaihmiseltä, kuinka olen saanut pienen veljen, ei aikaihminen katso
lasta kypsäksi tietämään totuutta ja mieluummin kertoo hänelle sadun
enkelistä, joka toi pienokaisen jumalalta. Niin on Maria-legendakin
kerrottu kansoille, joiden ei luultu voivan sulattaa semmoista oppia,
että aviottomasti syntynyt ihminen olisi ollut jumalan erikoinen
lähettiläs.
Syitä siihen, että tämä taru viattomasta jumaläidistä on levinnyt
ympäri puolen maailmaa, voi olla lukemattomia, sekä ulkonaisia että
sisällisiä. Yksi sisällinen syy, ehkä tärkein kaikista, on se, että
tämä taru oli ihmisissä siveellisen puhtauden ihanteen ensimäisenä
herättäjänä. Keski-aikana, jolloin Jeesuksen oma oppi oli kokonaan
tuntematon ja katolinen papisto sitä kansalta salasi, oli "neitsyt
Marian" ihanteleminen ylimmillään. Michelangelo, Leonardodavinci ja
Raafael möivät suurista rahoista esityksiänsä tuosta hienosta,
jumalallisesta viattomuudesta. Jeesuksen oppi asettaa siveellisen
puhtauden jokaisen omaksi personalliseksi ihanteeksi, mutta roomalaiset
kardinaalit ja florensilaiset kauppiaat, kaikkein raaimpien tapojensa
ja käsitystensä ohella, saattoivat ihailla puhtautta ainoastaan
kaukaisena, heidän ulkopuolellaan olevana utukuvana, joka ei vielä
mitenkään velvoittanut heitä itseään. Ulkonaisista syistä lienee
tärkein se, että sivistymättömälle kansalle, joka ei tunne Jeesuksen
oppia, on mahdotonta ajatella Jeesuksen syntymistä jumalasta muulla
tavoin kuin sikiämisenä suoraan jumalasta vaimon kohdussa.
Mutta kansat eivät ole enää tämmöisessä lapsuuden tilassa. Evankeliumin
oppi ei ole enää salattu. Jokainen osaa lukea ja ajatella. Ja
vapautunut ajatus on vastustamattomasti löytävä totuuden, vaikka se
olisi kuinkakin sotkuksiin saatettu.
Niinpä nyt juuri nuo entiset lapsekkaat yritykset verhota Jeesuksen
ruumiillinen syntyminen erikoiseen loistoon meille paraiten
todistavatkin hänen syntyneen tavalla, josta ei katsottu sopivaksi
julkisesti kertoa.
Ja lukiessa evankeliumeja tosi uskonnollisessa tarkoituksessa eli
saadaksemme tietää, mitä varten elämme, voi kysymys tähän kertomukseen
nähden olla vaan siitä, mitä opittavaa olisi semmoisesta tiedonannosta,
että Jeesus oli avioton lapsi, eli voiko se enentää hänen elämänoppinsa
selvyyttä meille.
Tämmöisen tosiasian merkitys onkin hyvin laajalle ulottuva ja se sekä
selventää hänen oppiansa että tekee tämän opin yhä rakkaammaksi
sydämmelle.
Täytyy vaan tehdä itselleen selväksi Jeesuksen elämänopin piirteet,
ymmärtääkseen kohtalon syvyyttä siinä, että tämä opettaja oli syntynyt
juuri _ilman_ suurta sukua, ilman nimeä, ilman mitään ulkonaista
kunniaa, vaan päinvastoin oli niitä lapsia, joita ihmiset heidän
syntymisensä vuoksi ylenkatsovat.
On niinkuin juuri tämä hänen syntymisensä olisi omansa vahvistamaan,
kuinka kokonaan riippumattomia toisistaan ovat ruumiillinen syntyminen
ja "syntyminen jumalasta." Tavallaanhan voi sanoa, ettei Jeesuksen oppi
ole mitään muuta kuin oppi siitä kuinka ihmisen on syntyminen
jumalasta, oppi "uudestisyntymisestä" eli syntymisestä "korkeudesta".
Kaikki mitä Jeesus opettaa elämästä, on ainoastaan sitä mitä hän on
itse sydämmessään kokenut ja täyttänyt; ja niinpä jos hän opettaa
syntymistä jumalasta, on hänen itsensä täytynyt kokea tämmöinen
syntyminen. Tämä syntyminen jumalasta antaa orjille vapauden, vangeille
päästön, sokeille näön, kaikille halveksituille, häpeällisesti
syntyneille hyvityksen. Se oppi on, että _ihmisessä_ on kaiken kunnian
ja vapauden lähde. Mutta jos Jeesus itse olisi syntynyt jumalasta
jollakin erikoisella, meille mahdottomalla tavalla, niin mitä oppia me
siitä voimme saada! Jos hänellä olisi ollut oikeus ylpeillä
loistavista, kuninkaallisista esi-isistä, mitä lohdutusta olisi siitä
orjille ja vangeille ja sokeille ja kaikille niille, joilla ei ole
tunnettuja esi-isiä ja joita ihmiset halveksivat!
Mitä enemmän syventyy Jeesuksen elämänoppiin ja mitä tarkemmin seuraa
hänen omia sanojaan suhteestansa ihmisiin ja jumalaan, sitä selvemmin
ymmärtää tämän seikan merkityksen.
* * * * *
Uskonnollisessa suhteessa merkityksettömänä voi siis jättää pois,
paitsi sukuluetteloa Matt. 1 luvussa, myöskin kaiken sen, mikä
mainitaan Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien 2 luvuissa. Niissä
kerrotaan vielä muista Jeesuksen syntymisen yhteydessä muka
tapahtuneista ihmeistä, ennustuksista ja taioista, sitten myöskin
Herodeksen vainosta, Joosefin paosta Egyptiin ja palauksesta kotiin.
Luukkaalla, 2 luvun lopussa, tapaamme kuitenkin seuraavan huomattavan
kertomuksen Jeesuksen lapsuudesta (Luuk. 2: 40-50):
"Lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä ja hänen viisautensa lisääntyi. Ja
Jumalan armo oli hänen kanssaan. Hänen vanhempansa vaelsivat joka vuosi
pääsiäisjuhlalle Jerusalemiin. Ja kun hän oli 12:n ikäinen, tulivat
vanhemmat tapansa mukaan Jerusalemiin juhlalle. Heidän lähtiessään
juhlapäivien jälkeen kotiin jäi poikanen Jerusalemiin äidin ja Joosefin
huomaamatta. He luulivat hänen tulevan muiden seurassa, ja käytyään
päivän matkaa he etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta, vaan
eivät löytäneet ja palasivat sentähden takasin Jerusalemiin häntä
hakemaan. Ja löysivät hänet vasta temppelistä, missä hän istui
opettajien keskuudessa kysellen ja kuunnellen heitä. Ja kaikki
ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. Hänet nähtyään
vanhemmat hämmästyivät ja äiti sanoi: poikaseni, miksi meille näin
teit, olemmehan saaneet sekä isä että minä huolestuneina hakea sinua.
Ja hän sanoi heille: miksi haette minua, tietystihän minun pitää olla
siinä huoneessa, joka kuuluu isälleni. Mutta he eivät ymmärtäneet mitä
hän heille sanoi."
Tämä kertomus viittaa siihen, että Jeesuksen elämän opin pääajatus,
ajatus ihmisen poikasuhteesta jumalaan, syntyi hänen lapsuudessaan
yhteydessä juuri sen seikan kanssa, ettei hän tuntenut ruumiillista
isäänsä. Niinkuin meidän aikoinamme, saivat lapsipuolet varmaan
Mooseksenkin lain aikana tuntea kodissaan kodittomuutta ja ulkopuolella
kotoa häväistyksiä. Hän joutui Jerusalemiin, kauas kotoansa, missä
hänestä ei tiedetty. Hän tuli temppeliin, joka pidettiin jumalan
asuntona. Kuten tunnettu oli juutalaisten vanhoissa kirjoituksissa
(vanhassa testamentissa) lausuttuna myöskin, että jumala on ihmisten
isä. Ja kuunnellen ja kysellen opettajia elähyttää Jeesusta nyt ajatus,
että jos jumala on hänen isänsä, niin mitä hänen tarvitsee välittää
siitä, ettei hän tunne ruumiillista siittäjäänsä. Hänen vastauksensa
vanhemmille, jotka olivat käyneet päivän matkan ennenkuin rupesivat
häntä kaipaamaan, kuuluu: miksi haette minua, ettekö tietäneet, että
poika on löydettävä isänsä talosta! [Maria ei ymmärtänyt, mitä hänen
poikansa tarkoitti. Hänelläkään ei siis ollut uskoa siihen, että Jeesus
olisi syntynyt yliluonnollisesti.]
Tässä vastauksessa tuntuu jo nyt kaksi piirrettä, jotka sittemmin
Jeesuksen totuudenopissa ovat suurella selvyydellä esiintuodut.
Ensiksikin, että hän tunnustaessaan jumalan isäkseen on ihmisenä kaiken
kunnian lähteellä ja tämän synnynnäisen oikeutensa perustuksella
riippumaton maailman jakamasta arvonannosta. Toiseksi, että
tunnustaen jumalan välittömäksi isäkseen hän on myöskin kaikkien
velvollisuuksiensa lähteellä, ja siis riippumaton ihmisten jopa
vanhempiensakin määräämistä velvollisuuksista.
Tämä Jeesuksen avioton syntyminen siis on täynnä suurta merkitystä ja
ihan uudelta kannalta valaisee sekä hänen henkilöänsä että oppiansa.