II.

Jeesuksen syntyminen jumalasta.

Jeesuksen nuoruudesta ei sitten kerrota evankeelioissa muuta. Ja

ensikerran tapaamme hänet noin 30 vuotiaana, kun hän, julkisuudessa

vielä tuntemattomana, tulee kuuntelemaan Johanneksen saarnaa.

Koska tämä saarna syvästi vaikuttaa häneen, niin että hän sen

kuultuansa poistuu pitkäksi ajaksi yksinäisyyteen korpeen ja siitä

seuraa hänen varsinainen heräämyksensä, on tärkeätä päästä selville

siitä mitä mainittu saarna sisälsi. Matteuksen 3:ssa, Markuksen 1:ssä

ja Luukkaan 3:ssa luvussa on sen sisällys kerrottu, kaikkialla

tarkoituksella osoittaa sen vaikutus Jeesukseen.

Johanneksen saarna, kuten näkyy ensimäisistä sanoista Matteuksen 3

luvussa, on saarna siitä, että _taivaan valtakunta on lähestynyt_.

Mitä on tuo taivaan valtakunta, josta evankeelioissa yhtäkkiä aletaan

puhua ilman mitään valmistavaa selitystä? Nähtävästi on edellytetty,

että se, mitä tarkoitetaan, on kaikille selvä. Tarkoitettu onkin, että

se tunnettu taivaan valtakunta, jota juutalaiset profeetat olivat

ennustaneet tulevaksi, oli tullut. Sitä taivaanvaltakuntaa tarkoitti

tietysti Johanneskin. -- Mitä taivaanvaltakuntaa olivat siis profeetat

ennustaneet? Kas tässä tärkeimmät profeettain ennustukset:

_Profeetta Esaia_ [vapaa käännös]: "Lohduttakaa minun kansaani, sanoo

teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja julistakaa että

sen taistelu on päättynyt ja sen syyllisyys sovitettu, ja että se saa

kaksinkertaisen palkan Herran kädestä kaikkien rangaistusten sijaan.

Ääni kuuluu huutavan: korvessa valmistakaa Herran tietä, aroilla

oiaiskaa polut meidän jumalallemme! Jokainen laakso yletköön ja

jokainen vuoren kukkula aletkoon ja jokainen mäki painukoon ja sen

jyrkänteet tasoittukoot, että Herran kunnia tulisi ilmi ja kaikki

ihmiset näkisivät, että Herran suu on puhunut. Kaikki liha on ruohoa ja

sen hyvyys on kuin kukoistusta maassa. Ruoho kuivuu ja kukat

lakastuvat, kun Herran henki siihen puhaltaa. Ruoho, se on kansa. Ruoho

kuivuu, kukat lakastuvat, mutta sana meidän jumalamme suusta pysyy

aina. Nouse ylös korkealle vuorelle, sinä Siionin ilosanoman tuoja;

korota voimakkaasti äänesi, sinä Jerusalemin sanansaattaja! korota,

korota, älä pelkää! Sano Juudan kylille: Katsokaa, teidän Jumalanne!

Katsokaa Herra, Herra tulee voimakkaana ja hänen käsivartensa on

väkevä. Katsokaa hän tuopi palkan muassaan ja hänen rangaistuksensa on

jo ohitse. Hän on kaitseva laumaansa niinkuin paimen; karitsat hän on

kokoova syliinsä ja kantava niitä povellaan ja ruokkiva niiden emiä."

(Es. 40: 1-11).

_Profeetta Osea_: "Sinä päivänä olen minä saattava ihmiset liittoon

maan elävien ja taivaan lintujen kanssa ja kaiken kanssa, mikä maassa

matelee; ja jouset ja miekat ja sodat olen minä poistava maasta

ja antava heidän asua turvattuina. Ja sinut olen minä kihlaava

kanssani ijäksi, olen kihlaava sinut kanssani hurskaudessa ja

oikeudessa, armossa ja laupeudessa. Ja olen kihlaava sinut kanssani

uskollisuudessa, ja sinä olet tunteva Herran. Ja sinä päivänä tapahtuu,

sanoo Herra, että minä kuulen taivaiden rukouksen ja taivaat kuulevat

maan rukouksen, ja maa kuulee viljan, meden ja öljypuun rukouksen ja

nämä kuulevat Israelin rukouksen. Ja minä olen istuttava sen itselleni

maahan ja olen armahtava Lo-Ruhaman ja sanova Lo-Ammille: Sinä olet

minun kansani; ja se on vastaava: sinä olet minun Jumalani."

(Osea 2: 18-23).

_Profeetta Sakarias_: Ja sinä päivänä on tapahtuva, että elävä vesi on

virtaava Jerusalemista, toinen puoli idän mereen päin, toinen puoli

lännen mereen päin. Lakkaamatta, sekä talvisin että kesäisin, on se

vuotava. Ja Herra on oleva kuningas yli kaiken maan; sinä päivänä on

Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi. Koko maa on muuttuva Jordanin

laakson kaltaiseksi, -- tuleva asutuksi, ei mitään kirousta tule

olemaan, ja Jerusalem on oleva rauhoitettu. (Sak. 14: 8-11).

_Hesekiel_ (36: 26-28), _Joel_ (3: 18-21), _Malakia_ (3: 1, 2), y.m.

sisältävät samantapaisia ennustuksia Herran tulemisesta, pääasiassa

kuitenkin uhkausten muodossa vainoista, sodista, taudeista ja

kaikennäköisistä onnettomuuksista, jotka käyvät tämän Herran tulopäivän

edellä, sekä kertomuksia siitä hirveästä kostosta, johon Herra ryhtyy

ensi työkseen kaikkia oikeiden ihmisten (Israelin) vihollisia vastaan.

Kaikki profeetat poikkeuksetta siis ennustavat, että on tuleva päivä,

jolloin jumala itse astuu tänne alas, solmii uuden liiton ihmisten

(Israelin) kanssa ja näin perustaa taivaan valtakunnan _maan päälle_,

joka valtakunta sitten tulee pysymään iankaikkisesti.

Erityisesti merkillinen ja huomattava on vielä _profeetta Jeremiaan_

ennustus, siinä kun ei taivaanvaltakunnan tuleminen ole pantu

riippuvaksi ulkonaisista merkeistä, kuten muilla profeetoilla, vaan

esitetään sisällisenä jumalan yhtymisenä ihmisten (Israelin) kanssa:

"Katso, päivät ovat tulevat, sanoo Herra, jolloin minä olen tekevä

liiton Israelin huoneen ja Juudan huoneen kanssa, uuden liiton, ei

semmoisen kuin oli se liitto, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin

kuin tartuin heidän käteensä johdattaakseni heidät pois Egyptin maasta,

-- vaan tämä liitto, jonka minä vastaisuudessa aijon tehdä Israelin

huoneen kanssa, on oleva tällainen, sanoo Herra: Minä olen paneva

lakini heidän sisäänsä ja kirjoittava sen heidän sydämmiinsä, ja olen

oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani; ja sen jälkeen he eivät

enää opeta toisiansa sanoen: 'tuntekaa Herraa!' sillä he ovat kaikki

tuntevat minun, sekä pienet että suuret, sanoo Herra, sillä minä annan

anteeksi heidän pahattekonsa ja unohdan heidän syntinsä. Niin sanoo

Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää ja kuun ja tähdet

valaisemaan yötä, joka liikuttaa meriä ja vyöryttää sen pauhaavia

aaltoja, hän, jonka nimi on Herra Zebaot." (Jer. 31: 31-35).

Jos nyt kysytään, missä suhteessa Johannes ilmoitti samaa kuin muut

profeetat häntä ennen niin täytyy sanoa, että hänellä oli sama

profeetallinen käsitys taivaanvaltakunnasta, eli että hänkin ilmoitti

samallaista jumalan tulemista maan päälle välittömäksi hallitsijaksi

ihmisille. Maailmallisen valtakunnan sijaan, jossa olivat hallitsijana

inhimilliset ruhtinaat, piti ihmisten keskuudessa syntymän uusi

valtakunta, missä käskijänä ei ollut enää näkyväisiä vallanpitäjiä,

vaan ainoastaan näkymätön jumala, joka tätä varten lupasi itsensä

ilmoittaa ja tehdä tunnetuksi sekä suurille että pienille. Tämmöistä

valtakuntaa, jossa ainoastaan jumala on hallitsijana, sanoo sentähden

Johannes _jumalan_ eli taivaan valtakunnaksi. Ja on siis hyvin tärkeätä

ymmärtää, ettei sanalla "taivaan" tarkoitettu sanoa tämän valtakunnan

_paikaksi_ taivasta, vaan ainoastaan että se oli taivaan eli jumalan

hallitsema valtakunta, niinkuin sitä evankelioissa "jumalan

valtakunnaksi" yhtä usein nimitetäänkin.

Jos taas kysytään, missä suhteessa Johanneksen ilmoitus tästä jumalan

valtakunnasta oli erilainen kuin muiden profeettain, niin täytyy

huomata että erilaisuudet ovat hyvin suuria ja tärkeitä. Jopa niinkin,

että Johanneksen koko merkitys tuntuu olevan siinä, että hän opetti

jotakin erikoista jumalan tulosta maan päälle kuin muut profeetat.

Muut olivat nimittäin ennustaneet jumalan astuvan maan päälle jossain

_tulevaisuudessa_, mutta Johannes sanoi, että jumalan valtakunta on jo

tullut ja että tarvittiin vaan vielä voimain ponnistus _ihmisten_

puolelta, tarvittiin, että he _muuttaisivat mielensä_. Taivaan

valtakunta on tässä, ihan tässä, -- ihmisten täytyy vaan itsien ottaa

askel tullakseen siihen. Sanoissa "tehkää parannus, sillä taivaan

valtakunta on lähestynyt", on siis Johanneksen saarnan koko erikoinen

sisällys lausuttu, kun ymmärtää, että hän tarkoitti taivaan

valtakunnalla jumalan tulemista maan päälle ihmisten hallitsijaksi,

eikä siis suinkaan yksityisten ihmisten haudantakaista elämää, josta

juutalaisille ei ollut muutenkaan mitään käsitystä.

Johannes asui Judean korvessa, Jordanilla. Hän eli uskonsa mukaisesti,

ei ylentänyt itseänsä kenenkään muun rinnalla, tyytyi vähimpään

mahdolliseen [Matt. 3: 4] ja piti korkeana ainoastaan oman sydämmensä

totuutta [Joh. 3: 30]. Ruvettuaan saarnaamaan jumalan valtakunnan

tulosta maahan, hän nyt vaati kaikilta ihmisiltä uskon muutosta ja

vapautumista elämän valheesta [Matt. 3: 2, 8]. Hän sanoi: ääni huutaa

teille, että valmistaisitte epätasaisella maalla tietä jumalalle,

suoristaisitte hänen polkunsa, niin että kaikki olisi tasaista eikä

olisi alempaa eikä ylempää; silloin on jumala astuva ihmisten

keskuuteen ja kaikki yksityiset ovat näkevät pelastuksensa.

[Luuk. 3: 4-6. Ajatus vaatii, että kaksoispiste on pantava "korvessa"

sanan edelle eikä jälkeen, siliä kaiken aikaa on tässä puhe siitä, että

Herra, ennenkuin tulee, tahtoo suoristamaan ja tasoittamaan maan

epätasaisuudet. Huutavan ääni on: korvessa valmistakaa Herran tietä ja

tehkää hänen polkunsa oikeaksi. "Kaikki laaksot pitää täytettämän, ja

kaikki vuoret ja mäet alettaman, väärät pitää ojettaman, ja koliat

tasaiseksi tieksi tehtämän", sanotaan Luukkaalla. Tämä, on

luonnollisesti vertaus ihmismaailmaan, jossa tasoitus on tapahtuva

ennenkuin Herra tulee.] Ja niitä ihmisiä, jotka tulivat häntä

kuulemaan, jotka ymmärsivät hänen aatteensa ja oman erehdyksensä

elämässä, hän pesi Jordanin vedellä tämän mielenmuutoksen eli uuteen

valtakuntaan astumisen merkiksi.

Johanneksen saarna herätti suurta huomiota kansassa. Hänen luoksensa

tulvasi väkeä Jerusalemista, Jordanin varsilta ja koko maasta.

[Matt. 3: 5, 6. Mark. 1: 5.].

Näemme Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien kertomuksista,

että sinne tuli väkeä monenlaista; paitsi semmoisia, jotka olivat

käsittäneet asian sisällisen mielenmuutoksen kannalta ja tulivat

hakemaan vapautusta erehdyksistään, myöskin semmoisia, joita oli

fariseusten puolelta Jerusalemista lähetetty urkkimaan ja

tiedustelemaan, oliko todella kysymys odotetun Kristuksen, Israelin

vapauttajan tulemisesta. [Joh. 1: 19-25.] Matteuksen tekstistä näyttää

että joukko yläluokkiin kuuluvista ihmisistä olivat lähestyneet häntä

salaa, koska ei heidän tietysti sopinut julkisesti kuunnella kamelin

nahkoihin puetun ja nuoralla vyötetyn "villitsijän" puheita.

[Matt. 3: 7.] Näemme Luukkaan tekstistä, etteivät ihmiset oikeen

ymmärtäneet tämän valtakunnan laatua eivätkä osanneet kuunnella sen

näkymättömän hallitsijan ääntä. Kun Johannes opetti että jumala tulee

maailmaan sittenkuin kaikki arvonerotukset ja mutkat ovat ihmisten

välillä poistetut, kaikki ylemmyydet ja alemmuudet tasoitetut, kysyivät

ihmiset häneltä, mitä heidän oli tekeminen, että tämmöinen "epätasaisen

maan tasoitus" syntyisi. -- Johannes vastasi: kellä on kaksi

vaatetusta, antakoon sille, jolla ei yhtään ole, kellä on leipää

antakoon sille, jolla ei leipää ole. Samallaisen kysymyksen tekivät

myöskin veronkiskojat, jotka olivat tässä halveksitussa virassa

tietysti vaan senvuoksi, että heidän oli siinä mahdollisuus rikastua

toisten kustannuksella. Johannes vastasi heille: "älkää keltään

kiristäkö enempi kuin mitä on säädetty", se on: älkää pyrkikö

rikastumaan. Niinikään sotilaille, joiden ainoa varsinainen tulolähde

oli ryöstö ja sotasaalis, vastasi Johannes: "älkää ketään ryöstäkö

älkääkä kelleen vääryyttä tehkö, vaan tyytykää pestipalkkaanne."

[Luuk. 8: 10-14.] Mutta paitsi näitä tuli, kuten mainittu Johanneksen

luo rikkaita ja mahtavia juutalaisten opettajia. Heille sanoi Johannes,

heidät tunnettuansa: "osasittepa tekin tänne, siis tunnette ettette elä

jumalan tahdon mukaisesti: Älkää luulko, että teidän suuri sukuperänne

oikeuttaa teitä taivaan valtakuntaan; vaan näyttäkää elämässänne

että olette muuttaneet mielenne ja uskonne [Matt. 3: 7-9; vrt.

Luuk. 3: 7, 8, jossa Johanneksen sanat ovat osotetut yleensä

juutalaisille eikä yksistään fariseuksille ja sadduseuksille], sillä

niinkuin puu, jonka juureen on kirves pantu, ei kelpaa muuhun kuin pois

hakattavaksi, niin on rikkaudet, vallat, synnynnäiset ylemmyydet

mennyttä: tästä lähin ei ole mikään tarpeellista muu kuin se, mikä

tarkoittaa lähestyneen taivaanvaltakunnan perustamista ihmisten

keskuudessa. [Matt. 3: 10, Luuk. 3: 9.] Minä tosin pesen teitä vedellä,

mutta tästä minun ulkonaisesta puhdistuksestani riippumatta täytyy

teidän sydämmiinne tulla se henki, joka on lähestyneen valtakunnan

näkymätön hallitsija ja jonka rinnalla minä en ole mitään. Henki on

puhdistava ihmisen niinkuin tuli, niinkuin isäntä, joka lapio kädessä

perkaa riihtänsä, erottaa kokoon kelpaavan viljan ja polttaa

tarpeettomina ruumenet." [Johanneksen viime mainitut sanat ovat

Matteuksella kerrotut näin: "Minä tosin kastan teitä vedellä: mutta se

joka minun jälkeeni tulee, on väkevämpi minua, jonka kenkiä en minä ole

kelvollinen kantamaan, hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella.

Jonka viskin on hänen kädessänsä, ja hän perkaa riihensä, ja kokoo

nisunsa aittaansa, mutta ruumenet polttaa sammumattomalla tulella."

Nämät sanat, verrattuina Joh. 1: 15, 29-31 värssyihin, näyttävät,

lukiessa niitä ensi kertaa, tarkoittavan vaan Jeesuksen henkilöä, jolle

siis jo Johanneskin antaisi juuri sen salaperäisen luonteen, mikä

hänelle uskontunnustuksessamme omistetaan. Sentähden ovat nämät sanat,

näin alussa, hyvin hämmentäviä, puhumatta niiden ulkonaisesta

sekavuudesta, ja vasta päästyä perille Jeesuksen elämänopista voi

ymmärtää niiden sisällyksen. Tietysti että Jeesus voisi "puhdistaa

hengellä", hänen täytyy jotakin opettaa, niin että ihmisiin tuleva

henki voi olla vaan hänen oppinsa sisällys.]

* * * * *

Tätä Johanneksen saarnaa jumalan valtakunnasta tuli nyt Jeesuskin

kuuntelemaan [Matt. 3: 13, Mark. 1: 9], -- se sama rikkauden, vallan ja

sukuperän puolesta kokonaan merkityksetön Jeesus, jota erityiset

olosuhteet olivat, kuten mainittu, jo lapsuudesta saakka johtaneet

siihen ajatukseen, että ihminen on riippumaton ulkonaisten suhteiden

siteistä ja maailman tuomiosta ja että hän voi tunnustaa välittömästi

jumalan hengen oman menettelynsä määrääjäksi.

Johanneksen puheet jumalan hengen tulosta maan päälle ihmisten

välittömäksi hallitsijaksi ja ihmiselämän täydellisestä muuttumisesta,

olivat siis Jeesukselle kuin siemeniä valmiiseen maahan.

Nähtävästi hän nyt koko sydämmestään hyväksyi Johanneksen saarnan ja

uskoi hänen aatteeseensa, koska halusi tulla vedellä pestyksi

astuakseen Johanneksen julistamaan valtakuntaan.

Rikkailta ja mahtavilta kansan opettajilta oli Johannes kieltänyt

vedellä pesunsa, koska he eivät olleet valmiit muuttamaan elämäänsä,

mutta merkityksettömälle Jeesukselle, joka ei voinut pitää isänään

muuta kuin jotakin näkymätöntä henkeä, hän sanoi, ettet sinä tarvitse

tulla vedellä pestyksi, sillä sinä ajattelet niinkuin se, joka jo

on muuttanut mielensä, sinä voit siis yhtähyvin pestä minua.

[Matt. 3: 13-15. Matteuksen esityksessä on nimenomaan fariseusten ja

Jeesuksen tulo Jordanille asetettu vastakkain.] (Huomattava on tässä

kohden Johanneksen evankeliumin ilmoitus, että Johannes kastaja ei

ollenkaan tuntenut Jeesusta ennenkuin tämä tuli hänen luoksensa.

[Joh. 1: 31 (ja 33).] Täytyy siis otaksua, että Johannes sanoi näin

hänelle, koska oli tässä samassa tilaisuudessa oppinut häntä

tuntemaan.) Jeesus vastasi nyt hänelle tahtovansa tulia pestyksi

vedellä, koska hänellä oli, jumalan valtakunnan kynnyksellä,

tarve puhdistua yhdellä tavalla kuin kaikki muutkin, jotka

tunsivat erehdyksensä. Ja silloin Johannes pesikin hänet vedellä.

[Matt. 3: 15.]

Tämän jälkeen sanotaan Markuksen evankeliumissa näin: "Ja kohta kuin

hän astui vedestä ylös, näki hän taivaat aukenevan, ja Hengen tulevan

alas hänen päällensä niinkuin kyyhkyisen. Ja ääni tuli taivaasta: sinä

olet se minun rakas poikani, johon minä mielistyin." [Mark. 1: 10, 11.]

-- Vastaavassa kohden Matteuksen evankeliumia sanotaan: "Koska Jeesus

kastettu oli, astui hän kohta ylös vedestä: ja katso, taivaat aukenivat

hänelle, ja hän näki Jumalan hengen tulevan alas, niinkuin kyyhkyisen

ja tulevan hänen päällensä. Ja katso, ääni taivaasta sanoi: tämä on se

minun rakas poikani, johon minä mielistyin." [Matt. 3: 16, 17.] Markus

ja Matteus olivat Jeesuksen seuralaisia. Luukas, Paavalin oppilas,

joka, kuten tunnettu, ei ollut Jeesuksen seuralainen ja kirjoitti

evankeliuminsa kuulemisiensa mukaan, sanoo vastaavassa kohden: "Ja pyhä

henki tuli alas _ruumiillisella muodolla_ hänen päällensä niinkuin

kyyhkynen, ja ääni tuli taivaasta, joka sanoi: 'sinä olet se minun

rakas poikani, sinuun minä mielistyin.'" [Luuk. 3: 21, 22.] Johanneksen

evankeliumissa on taas annettu se käsitys, että kyyhkysen näki vaan

Johannes kastaja ja äänestä ei puhuta mitään. Siinä näet kerrotaan,

että Jeesus tuli jälestäpäin, eli siis oltuaan korvessa, uudestaan

Jordanille. Silloin Johannes sanoi hänestä: "Minä näin hengen taivaasta

tulevan alas niinkuin kyyhkyisen ja seisahtuvan hänen päällensä. Ja en

minä häntä tuntenut; mutta joka minun lähetti vedellä kastamaan, se

sanoi minulle: jonka päälle sinä näet hengen tulevan alas ja

seisahtuvan hänen päällensä, hän on se, joka kastaa pyhällä hengellä."

[Joh. 1: 32, 33.]

Tämän mukaan näyttäisi pääpaino olevan siinä, että _Johannes_ näki

kyyhkysen omin silmin ja ilmoitti tämän näkönsä kansalle todistukseksi.

Jos näissä Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien

kertomuksissa siis on varmasti kysymys ulkonaisesta ihmetapauksesta,

jonka pitäisi todistaa meille Jeesuksen olleen jumalan lähettilään,

niin ei niissä ole mitään merkitystä meihin nähden. Meitä

silminnähtävästi vaaditaan uskomaan, että tämmöinen ihme todellakin on

tapahtunut ja pitämään sitten tätä tapausta todistuksena siihen, että

Jeesus oli juuri se Messias eli Kristus, josta vanhassa testamentissa

puhutaan. Juutalaisten kansallista turhamielisyyttä voisi tämmöinen

todistus kenties olla omansa tyydyttämään, mutta meille, jotka haemme

Jeesuksen elämänoppia, on tämmöinen ihme sekä merkityksetön että

vastenmielinen; eikä ainoastaan siitä syystä, että tiedämme sen

epätodeksi, vaan myöskin siitä syystä, että se ulkopuolisena,

kummastuttavana tapauksena saattaa meidät kokonaan kadottamaan

käsistämme sen yleisinhimillisen, sisällisen ymmärryksen langan, jonka

jäljille juuri olimme pääsemässä, kun seurasimme Jeesuksen tuloa

kuuntelemaan Johanneksen oppia jumalan valtakunnasta maan päällä.

Kuitenkin, tässä kertomuksessa on jotakin, joka pidättää hylkäämästä

sitä kokonaan. Siinä on jotakin, joka sanoo ettei se voi olla alusta

loppuun keksitty, vaan voi olla ainoastaan väärinkäytetty. Kun

evankeliumeissa juuri ikään on päästy kertomasta miten jumala muka

synnytti Jeesuksen neitseestä oman henkensä avulla ja siten todistettu

Jeesuksen yliluonnollinen syntyminen jumalasta, niin näyttää vähän

oudolta, miksi olisi enää ollut tarpeen uusi legenda, jonka mukaan

jumala nyt taaskin lähettää henkensä jumalalle. Maria-legenda on

selvästi saanut alkunsa totuuden peittämisen tarkoituksessa; olisiko

ehkä tämän toisenkin kertomuksen pohjana joku tosi-asia, jota olisi

tahdottu peittää tai esittää harhaan vievässä hengessä?

Jos tässä tarkoituksessa lähemmin tarkastelemme mitä evankeelioissa on

sanottu, mitä ei, niin pistää ensimäiseksi silmiimme se omituinen

seikka, että Matteuksen ja Markuksen esityksissä ei sanota kenenkään

muun kuin vaan Jeesuksen nähneen hengen tulevan alas tai kuulleen ääntä

taivaasta. Sanotaan nimenomaan: "ja kohta kun hän astui vedestä ylös,

näki _hän_ taivaat aukenevan ja hengen tulevan alas hänen päällensä

niinkuin kyyhkyisen, ja ääni tuli taivaasta: sinä olet minun rakas

poikani, johon minä mielistyin." Mutta miksi Matteuksen ja Markuksen

esityksessä on sanottu, että _hän_ näki kyyhkysen ja kuuli äänen, eikä

ole puhuttu mitään siitä, että kansa olisi nähnyt kyyhkystä tai kuullut

ääntä, jos tämän tapauksen merkitys kerran pitäisi olla se, että jumala

tahtoi todistaa kansalle Jeesuksen olevan messiaan? Pääasiahan olisi

silloin siinä, että _kansa_ näki ja kuuli eikä siinä että Jeesus näki

ja kuuli. Silminnähtävästi siis Matteuksen ja Markuksen evankeliumien

kirjoittajat eivät vielä tarkoitakaan kertomuksellaan esittää Jehovan

merkkiä Israelin kansalle, vaan puhuvat vaan Jeesuksen omasta näystä ja

kuulosta. Ja jos niin on, niin eivät he eikä kukaan muu ole voineet

saada tietoa asiasta muulla tavalla, kuin että Jeesus itse on kertonut,

mitä hän tunsi sisällisesti Johanneksen luona ollessaan. Ja mitä on

Jeesus itse voinut kertoa? Ei tietysti mitään näkyväisistä kyyhkysistä

ja korvin kuultavista äänistä, sillä, silloinhan olisivat taaskin muut

nähneet ja kuulleet samaa, vaan tietysti hän on kertonut ainoastaan

siitä, mitä tapahtui hänelle itselleen sisällisesti eli hengessä. Hän

on voinut kertoa vaan näin: Ymmärrettyäni Johanneksen opetuksen, että

jumala lähettäisi oman henkensä ihmisten sydämmiin ja perustaisi

valtakuntansa heidän keskuudessaan ja tulisi heidän ainoaksi

välittömäksi hallitsijaksensa, jos he muuttaisivat mielensä ja

tasoittaisivat keskuudessaan hänelle tien, minä astuin veteen

peseytyäkseni mielenmuutoksen ja tasoittumisen merkiksi. Enkä minä

tarvinnutkaan muuta kuin täten pestä itseni puhtaaksi väärästä

elämänkäsityksestä, kuin näin taivaan aukenevan, ja uusi elämänsana

(jumalan henki), asettui minuun itsestään aivan kuin olisi ollut

lähetetty (kyyhkynen), ja minä sain omassa sydämmessäni kokea (ääni

taivaasta), mitä ennen olin vaan ajatellut, -- että uudessa

valtakunnassa ihmisen suhde jumalaan todella on yhtä kuin pojan suhde

isään (sinä olet minun rakas poikani).

Tässä olisi siis kysymys vaan Jeesuksen omasta heräämisestä, --

kokonaan henkisestä tapauksesta hänen omassa sisällisessä elämässään,

johon me siis juuri tästä paikasta saisimmekin ensimäisen avaimen. Sen

sijaan, että nyt jättäisimme pois koko paikan, jos se nimittäin olisi

pitänyt käsittää muiden kertomuksena siitä mitä he muka näkivät ja

kuulivat, muuttuu tämä paikka päinvastoin kaikkein tärkeimmäksi, kun

sen käsitämme Jeesuksen omana tilintekona siitä, miten hänessä syntyi

ensimäinen elävä suhde jumalaan. Sille, joka hakee hänen

elämänymmärrystänsä, ei voi mikään olla tärkeämpää.

Ja tämä hänen oma kertomuksensa, kuten nyt selvästi näemme, ei pääty

yllämainittuun lyhyeen, vertauksen tapaiseen kuvaukseen, vaan sen

perästä seuraa välittömästi suorana jatkona kertomus hänen

kokemuksistaan korvessa, johon hänet sekä Matteuksen, Markuksen että

Luukkaan mukaan viepi juuri tuo sama häneen tullut sisällinen henki.

[Matt. 1: 1. "_Silloin_ vietiin Jeesus hengeltä korpeen" j.n.e. Mark.

1: 12. "Ja henki ajoi hänen _kohta_ korpeen..." Luuk. 4: 1. "Niin

Jeesus täynnänsä pyhää henkeä palasi Jordanista, ja vietiin hengeltä

korpeen."] Koska ei yksikään hänen vastaisista opetuslapsistaan vielä

silloin ollut hänen ympärillänsä eikä kukaan vieras ihminen voinut

seurata häntä korpeen, täytyy siis tämänkin jatkon olla Jeesuksen omaa

kertomusta omasta itsestään.

Tavallisesti ajatellaan noita kahta kertomusta, -- Jeesuksen oloa

Johanneksen luona ja sitten korvessa, -- niinkuin kahta toisistaan

erillään olevaa asiaa, jopa niinkin että esimerkiksi Matteuksen

evankeliumin tekstin järjestäjät ovat erottaneet ne eri luvun merkillä.

Ja jos ne käsitetään tavallisella totutulla tavalla, niin ei niiden

välillä todella löydäkään mitään yhteyttä, edellisessä kun pitäisi olla

kerrottu jonkinlaisesta tunnustähdestä eli taivaan todistuksesta, että

Jeesus muka oli jumala toisessa personassa, ja jälkimäisessä taas

kerrottu kuinka perkele viettelee tätä jumalaa. Sitävastoin jos

käsitämme molemmat kertomukset Jeesuksen omaksi selitykseksi siitä,

kuinka hänessä tapahtui herääminen siihen elämänkäsitykseen, jota hän

sittemmin julisti, niin liittyvät ne erottamattomasti yhdeksi

kertomukseksi tästä samasta heräämisestä: ensin käy hänelle elävästi

selväksi, että hän, ihminen, on ruumiillisesta kuolemasta riippumaton

jumalan poika, -- sitten hän lähtee korven yksinäisyyteen päästäkseen

ymmärtämään mitä hänen on semmoisena tässä elämässä tekeminen.

Tämä kertomuksen jatko Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan yhdistetyn

tekstin mukaan on näin kuuluva:

"Ja henki ajoi hänen kohta korpeen. Ja hän oli siellä korvessa

neljäkymmentä päivää, ja kiusattiin perkeleeltä, ja oli petoin seassa

ja enkelit palvelivat häntä. [Mark. 1: 12, 13.] Eikä syönyt mitään

niinä päivinä, mutta koska ne kuluneet olivat, sitten hän isosi.

[Luuk. 4: 2.] Ja kiusaaja tuli hänen tykönsä ja sanoi: jos sinä olet

Jumalan Poika, niin sano, että nämät kivet leiviksi tulevat. Mutta hän

vastasi ja sanoi: kirjoitettu on, ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

mutta jokaisesta sanasta, kuin Jumalan suusta lähtee. Silloin otti

perkele hänen kanssansa pyhään kaupunkiin, ja asetti hänen templin

harjalle, ja sanoi hänelle: jos sinä olet Jumalan Poika, niin laske

sinus alespäin, sillä kirjoitettu on: hän antaa käskyn enkeleillensä

sinusta, ja he käsissä kantavat sinun, ettes joskus jalkaas kiveen

loukkaa. Niin Jeesus sanoi hänelle: taas on kirjoitettu, ei sinun pidä

kiusaaman Herraa sinun Jumalatas. [Matt. 4: 3-7.] Ja perkele vei hänen

korkealle vuorelle, ja osoitti hänelle kaikki maan piirin valtakunnat,

silmänräpäyksellä, ja perkele sanoi hänelle: kaiken tämän vallan, ja

heidän kunniansa minä annan sinulle: sillä minun haltuuni ovat ne

annetut, ja minä annan ne kenelle minä tahdon. Jos sinä siis kumarrat

ja rukoilet minua, ne kaikki pitää sinun omas oleman. [Luuk. 4; 5-7.]

Niin sanoi Jeesus hänelle: mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on,

Herraa sinun Jumalatas pitää sinun kumartaman, ja häntä ainoata

palveleman." [Matt. 4: 10.]

Pysyäkseen horjumatta siinä ainoassa mahdollisessa käsityksessä, että

tässä voi olla kysymys vaan Jeesuksen sisällisistä hengen liikkeistä,

täytyy ymmärtääkseen tämän jatkon merkityksen varjella itseään

tavallisista selityksistä, joiden mukaan nyt paha henki vuorostaan

tulee Jeesuksen luo ulkonaisesti näkyvässä muodossa. Jos Matteuksella,

Markuksella ja Luukkaalla olisi todella sanottu, että tämä kiusaaja

ilmestyi hänelle näkyväisessä muodossa, niin pitäisi tietysti taaskin

selittää se kirjoittajan väärinkäsitykseksi. Mutta nyt ei ole heillä

sanallakaan viitattu siihen, mimmoinen muoto oli pahalla hengellä,

miten hän liikkui, kuinka hän tuli, ja kuinka läksi. Hänestä mainitaan

ainoastaan sen verran kuin tarvitaan Jeesuksen omien ajatusten

ilmaisemiseksi. Ja pitääpä olla kokonaan kuollut kuvittelemisen ja

tajuamisen kyky sillä jumaluusopilla, joka tässä kohden jääpi

ihmettelemään ulkonaista paholaista, ja antaa siten kaikkein syvimpien

henkisten asiain mennä ohitsensa, joista itämaalainen kertomatapa

värillisellä ja puhuvalla kuvauksella tahtoo antaa vihiä.

Onhan paholaisesta monasti muuallakin evankeliumeissa puhe ilman että

tarkoitetaan mitään erikoista saati sitten _näkyvää_ olentoa.

Niinpä Jeesus puhui kerran menevänsä Jerusalemiin, jossa varma kuolema

häntä odotti. Pietari koetti saada häntä luopumaan tästä aikeesta.

Jeesus vastasi; mene pois minun tyköäni saatana, sinä pahennat minua,

sillä sinä puhut siitä, mikä on ihmisten, etkä ymmärrä sitä mikä on

jumalan. [Matt. 10: 21-23.] Tässä ei ollut suinkaan mikään näkyvä

pahahenki Jeesuksen edessä. Ei Jeesus sano Pietaria saatanaksi, vaan

sitä ajatusta, jonka Pietari herätti hänessä, että hänen nimittäin

pitäisi suojella omaa personaansa vainoojilta ja jättää jumalan asia.

Hän sanoo, niinkuin sanoo, ainoastaan siksi, että hänen on siten

mukavin ilmaista, mitä hän tarkoittaa.

Aivan samalla tavalla saatana esiintyy korvessakin Jeesuksen omana

ajatuksena, epäilyksenä; ja ulkonaisesta paholaisesta siis on puhe vaan

kertomuksen helpoittamiseksi, sillä muutenhan olisi pitänyt panna

Jeesus puhumaan itsensä kanssa ja olisi ollut vaikea ilmaista mitkä

ajatukset ovat tarkoitetut vastakkaisiksi toisilleen. Saatanan suuhun

pannut sanat ilmaisevat "lihan" ääntä Jeesuksessa, "sitä mikä on

ihmisten", vastakohtana sille totuuden hengelle, "joka on jumalan" ja

joka oli hänessä heräämisensä jälkeen.

Tässä on siis saatanalla, perkeleellä eli kiusaajalla tarkoitettu ihan

tavallista, jokaiselle ihmiselle tuttua henkistä asiaa.

Näin ollen näyttää siis siltä, että Jeesuksella korven yksinäisyydessä

on ollut taistelu ajatuksia tai epäilyksiä vastaan, jotka pyrkivät

kumoamaan hänen äsken saamaansa uutta elämänymmärrystä.

Jos käsitämme koko tämän kertomuksen niin, että Jeesuksessa tapahtuu se

sama mielenmuutos ja uudestisyntymys eli syntyminen jumalasta, jota hän

sittemmin niin monessa kohdin opettaa ihmisille taivaan valtakuntaan

tulemisen ehtona [tärkein kohta hänen opetuksistaan uudestisyntymisestä

on keskustelu Nikodeemuksen kanssa, joka löytyy esitettynä Johanneksen

evankeliumissa, 3 luvun 1-21 värssyissä], niin mitä silloin ovat nämä

epäilykset ja tämä "saatana", joka seuraa hänen uudestisyntymistänsä ja

on ikäänkuin sen ytimessä? Eikö hän ole sittemmin, ruvettuansa

opettamaan ihmisiä, puhunut näistä kiusauksista mitään?

Kaikki tämä löytyy todella suorana opetuksena evankeliumeissa. Niinkuin

siellä löytyy opetuksia siitä, mitä uudestisyntymys ja taivaan

valtakuntaan tuleminen on, niin siellä myöskin löytyy nimenomaisia

opetuksia niistä kiusauksista, jotka uudestisyntymystä välttämättä

seuraavat.

Ovatko nämät kiusaukset samoja kuin ne, joita Jeesus itse koki

korvessa?

Eräässä tunnetussa vertauksessa on Jeesus nimenomaan puhunut, kuinka

ihmiset, kuultuaan opin eli "sanan" taivaanvaltakunnasta, heräävät,

mutta sitten usein joutuvat kiusausten voittamiksi. -- "Taivaan

valtakunnan oppi, sanoo hän tässä vertauksessa, on niinkuin kylvetty

jyvä, joka voi pudota ojaan ja kivikkoon ja orjantappuroihin, mutta

myöskin hyvään maahan. Sattuu niin, sanoo hän, että joku kuulee opin

taivaan valtakunnasta, mutta ymmärtää sen vaillinaisesti ja silloin

tulee _paholainen_ ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämmeensä

kylvettiin; toinen taas, kuultuaan saman opin, ottaa sen ilolla

vastaan, mutta ei ole hänessä juurta ja ensimäiset _kärsimykset eli

vainot_, joita uusi oppi tuottaa, pahentavat hänen; kolmannet taas

kyllä ymmärtävät opin, mutta tämän elämän puuhat ja _rikkauden petos_,

tukahduttavat sen ja tekevät hedelmättömäksi; mutta hyväänkin maahan

sattuu jyvä ja silloin nousee hedelmä, milloin satakertainen, milloin

kuudenkymmenen, milloin kolmenkymmenen kertainen." [Matt. 13: 3-9 ja

19-23. Sanasta sanaan on suomalainen ev. teksti seuraava: Koska joku

kuulee valtakunnan sanan, ja ei ymmärrä, niin tulee pahuus (ruotsiksi

"den onde" eli paholainen) ja tempaa pois sen, kuin hänen sydämmehensä

kylvettiin: tämä on se, joka tien oheen oli kylvetty. Mutta kivistöön

kylvetty on se, joka kuulee sanan, ja kohta ilolla sen vastaan ottaa.

Mutta ei ole hänellä juurta itsessänsä, vaan ajan pysyy: koska siis

vaiva eli vaino tulee sanan tähden, niin hän kohta pahenee. Mutta

orjantappurain sekaan kylvetty on se, joka sanan kuulee: ja tämän

maailman suru ja rikkauden petos tukahuttaa sanan ja hän tulee

hedelmättömäksi. Mutta hyvään maahan kylvetty on se, joka kuulee sanan

ja ymmärtää: joka tosin tuottaa hedelmän ja tekee, muutama

satakertaisen, muutama kuudenkymmenen kertaisen, muutama kolmenkymmenen

kertaisen.] Tässä näemme kolmenlaisen kiusauksen: 1) "tulee paholainen

ja tempaa pois kylvetyn siemenen", s.o. muiden ihmisten kautta tai

omissa ajatuksissa herää epäilys tätä oppia vastaan; 2) uuden opin

seuraamisesta syntyvien vaarojen ja vainon pelko; 3) "rikkauden petos".

Nämät kiusaukset siis seuraavat heräämistä uuteen elämänymmärrykseen.

Mikä olisi tavallisissa oloissa se vastaväite, se "paholainen joka

pyrkisi kumoamaan uutta elämänymmärrystä", eli tahtoisi "temmata pois

sen, mikä sydämmeen kylvetty oli." Ajatelkaamme tavallista meidän

aikamme ihmistä, joka valtakunnan sanan kuultuaan heräisi semmoiseen

elämänymmärrykseen, että hän on elämän huolista riippumaton, kaikista

siteistä vapaa hengen lapsi, jonka asia on elää maan päällä jumalan

välittömän tahdon täyttämiseksi. Jollei hän omassa sydämmessään tuntisi

mitään vastaväitteitä tätä uutta, niin peräti mullistavaa, kaikki

entiset käsitykset ylösalasin kääntävää elämänymmärrystä vastaan, niin

kiirehtisivät muut ihmiset, hänen lähimmät ystävänsä, vanhempansa,

veljensä, kaikki, jotka häntä personallisesti rakastavat, väittämään

häntä vastaan. Nähden että hän on valmis jättämään omaisuutensa ja

tulevaisuutensa ja kaiken sen mitä he olivat hänestä toivoneet, ja että

hän tekee näin jonkin uuden _ymmärryksensä_, perustuksella, koettavat

hekin ymmärryksen eli logiikan syillä, kumota hänet. Heidän lähin

väitteensä on tämmöinen: "sinä sanot, että olet vapaa kaikista elämisen

huolista, mutta etpä voi olla syömättä, ja siis sinun täytyy elää

niinkuin meidän muidenkin: säästää, varata itsellesi omaisuutta ja

ajatella tulevaisuutta; meillä on oikea elämänymmärrys, mutta sinun on

tyhjä haave." Se onkin tavallisinta, että lähimmäiset ystävät ja

omaiset, kaikessa hyväntahtoisuudessaan, näin esiintyvät paholaisen

osassa. "Ihmisen vihamiehet ovat hänen perheensä", sanoo Jeesus.

(Matt. 10: 36.) -- Toinen vastaväite joka niinikään voi herätä sekä

ihmisten kautta että omissa ajatuksissa, on tämmöinen: "sinä sanot,

että jumala pitää huolen sinusta ja ettet sinä siis tarvitse pelätä

mitään etkä suojella itseäsi vaaroilta, mutta etpä mene katolta alas

putoamaan; jos sieltä putoat niin menetät henkesi, ja siis sinä elät

siksi että suojelet itseäsi, etkä siksi että olisit jumalan välitön

lapsi." Ja vihdoin kolmanneksi: "heitä siis haaveesi; katso elämää

ympärilläsi, se tarjoo kylläkin iloa ja nautintoa, katso sen

kulttuuria, katso sen edistystä, katso sen rikkauksia! ne ovat

jokaiselle tarjona ja kaiken sen voit sinäkin saavuttaa, jos pysyt vaan

entisessä, taatussa elämänymmärryksessä."

Nämät ovat juuri ne kolme kiusausta, joista Jeesus varoittaa äskeisessä

vertauksessa.

Ja mitä näemme? -- Samat kiusaukset ne olivat, jotka heräsivät

Jeesuksessa itsessään, kun hän korven yksinäisyydessä mietti äsken

omistamaansa elämänymmärrystä, että ihminen on jumalan poika.

Paholainen sanoi hänelle ensiksi: "jos sinä olet jumalan poika, niin

sano, että nämät kivet leiviksi tulevat." Toiseksi hän vei Jeesuksen

tornin huipulle ja sanoi: "jos sinä olet jumalan poika niin heittäydy

alas, ja enkelit varjelevat sinua loukkaantumasta." Ja kolmanneksi hän

näytti Jeesukselle kaikki maailman valtakunnat ja niiden kunnian ja

sanoi: "nämät kaikki minä annan sinulle, jos sinä palvelet minua."

Kirkolliset evankeliumin tekstin selittäjät ovat, kuten sanottu,

yksimieliset siitä, että tässä olisi puhe näkyväisestä, ulkopuolisesta

paholaisesta, joka oli tullut kiusaamaan jumalaa. Sentähden he eivät

tietysti voi nähdä koko tässä syvässä asiassa muuta järkeä kuin että

paholainen olisi kiusannut tätä ihmis-jumalaa tekemään ihmeitä, ja että

Jeesus, vaikka hän jumalana tietysti olisi _voinut_ muuttaa kivet

leiväksi ja myöskin kävellä ilmassa, ainoastaan jonkinlaisesta

nöyryydestä ei tahtonut tässä tilaisuudessa ihmeitä tehdä. Tämmöisen

kiusauksen tarkoitus olisi kuitenkin merkityksetön ja sen saisi jo

siitäkin syystä jättää pois evankeliumista. Mutta kun asettuu sille

ajatuksen kannalle, että tässä on kysymys Jeesuksen omista ajatuksista,

niin täytyy tietysti ihan toisella tavalla käsittää nuo paholaisen

suuhun pannut lauseet, nimittäin juuri hänen omina epäilyksinään eli

vastaväitteinä sitä uutta elämänymmärrystä vastaan, että ihminen olisi

jumalan poika. Paholainen tahtoo tämän mukaan sanoa, ensiksi: "sinä et

ole jumalan poika, koska et voi muuttaa kiveä leiväksi." Ja toiseksi:

"sinä et ole jumalan poika, koskeivät enkelit varjelisi sinua

loukkaantumasta, jos heittäytyisit alas tornista." Että tämä on ajatus,

näkyy vihdoin ihan selvästi myöskin Jeesuksen vastauksista näihin

väitteisin. Hän ei vastatessaan selitä ollenkaan, mistä syystä hän ei

muka tahdo ihmettä tehdä. Hän vastaa, millä tavalla hän, vaikka hänen

onkin nälkä, vaikka hän ei voi tehdä leipää kivestä ja vaikka hänen

täytyy varjella itseänsä putoamasta, kuitenkin on jumalan poika.

Niinkuin tämä kaikki voikin olla käsittämätöntä sille, jonka korviin ei

ole koskaan tullut, että jokin toinen elämänymmärrys olisi ihmiselle

mahdollinen kuin se, missä hän on aina tottunut elämään, -- niin

käsitettävää ja kallista se on niille, jotka ovat kuulleet ja

ymmärtäneet valtakunnan opin mutta ovat vaan sekaantuneet

vastaväitteiden ja kiusausten verkkoon. Heidän täytyy nähdä, että nämä

vastaväitteet olivat samat Jeesuksen omassa sydämmessä. Ja sentähden,

kun tämän elämänymmärryksen perustaja kertoo, miten hän omassa

sydämmessään vapautui niistä vastaväitteistä, jotka eksyttävät niin

monta ihmistä pois tästä elämänymmärryksestä, ovat hänen sanansa heille

kuin lapselle äidin rinta.

Mitkä ovat siis Jeesuksen vastaukset näihin väitteisin uutta

elämänsanaa vastaan?

1.

Johannes kastaja opetti, että jos ihmiset vaan muuttaisivat uskonsa eli

vanhan elämänymmärryksensä, se on: sen sijaan kuin tähän asti olivat

palvelleet kukin itseään, nyt alkaisivat vapaaehtoisesti palvella

toisiansa, niin jumala itse astuisi heidän sydämmihinsä näkymättömäksi

hallitsijaksi heidän keskuuteensa, ja jokainen yksityinen saisi nähdä

pelastuksensa, koska tällä taivaan valtakunnalla ei ole rajoja ajassa

eikä paikassa, vaan se on ijankaikkinen. Kuultuaan ja ymmärrettyään

taivaanvaltakunnan sanan Jeesus pesi itsensä puhtaaksi vanhasta

elämänymmärryksestä ja tunsi silloin elävästi, että jumalan henki

todella tuli yksityisen sydämmeen ja että jumala antoi ihmisille

henkensä, niinkuin omasyntyisen lapsensa.

Täynnänsä tätä herännyttä ymmärrystä hän menee korven yksinäisyyteen.

Hänessä on tarve päästä täyteen selvyyteen uuden uskonsa laadusta.

Jos ihmisen, kuten Johannes opetti, ei ole taivaan valtakunnassa

palveleminen itseänsä, vaan ainoastaan täyttäminen jumalan tahtoa

palvelemalla muita, niin hänessä täytyy ennen kaikkea olla horjumaton

usko olevansa jumalan poika myöskin siinä merkityksessä, että hänen oma

elämänsä on riippuvainen vaan jumalasta eli että hän on vapaa

hankkimasta leipää ja suojaa _itsellensä_. Hän siis menee korpeen eikä

ota mukaansa leipää eikä aseita petoja vastaan. Hän heittäytyy kokonaan

kohtalon valtoihin eikä tahdo tehdä mitään ilman uuden hallitsijansa

nimenomaista käskyä. Ja miettiessään ja rukoillessaan, ennen kuin hän

on saanut sitä selvyyttä, jota hän hakee, alkaa häntä vaivata nälkä.

Mutta nälän ääntä ja oman itsensä varjelemisen vaistoa, mikäli ne

käskevät välittömään toimintaan, hän ei tahdo tunnustaa hengen ääneksi.

Nälkä kasvaa yhä uhkaavammaksi ja Jeesuksessa herää ensimäinen epäilevä

ajatus: Jos sinun täytyy nälän pakoittamana lähteä täältä ja hankkia

itsellesi syötävää, niin mihin häviää koko sinun uskosi, että olet

jumalan poika! Eli, evankeliumin sanoilla: jos sinä olet jumalan poika,

niin sano noille kiville, että ne muuttuvat leiviksi.

Hänen uskonsa tietysti kieltää häntä ajattelemasta, että hän voisi

muuttaa kiviä leiväksi, sillä tämä usko on siinä, että hän, ihminen,

joka ei voi semmoista tehdä, kuitenkin on jumalan poika. Mutta samaan

aikaan hänelle myöskin on selvä, että hän luopuisi tästä uskostaan, jos

lähtisi nälän pakoittamana hankkimaan itsellensä syötävää, sillä jos

hän on jumalan poika, niin hänen täytyy toimia hengen välittömistä

käskyistä, eikä nälän, joka on lihan käsky.

Tässä kamppauksessa juohtuu hänen mieleensä kertomus Israelista, joka

eli 40 vuotta erämaassa eikä kuitenkaan hukkunut. Kertomus löytyy

Mooseksen viidennen kirjan 8 luvussa. Siinä sanotaan:

"Kaikki käskyt, jotka minä tänään annan teille, koettakaa täyttää, että

te eläisitte ja lisääntyisitte ja saisitte haltuunne sen maan, minkä

Herra on valalla luvannut isillenne. Muista koko sitä tietä, jota

myöten Herra sinun Jumalasi on sinua erämaassa kuljettanut jo

neljäkymmentä vuotta, saadaksensa sinut nöyrtymään ja saadaksensa

tietää mitä on sinun sydämmessäsi, aijotko pitää hänen käskynsä vai et.

Ja hän nöyrrytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja syötti sinua

mannalla, josta et sinä eikä sinun esi-isäsi olleet ennen tienneet,

osoittaaksensa sinulle, _ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan

jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee_. Eikä sinun vaatteesi

ole kuluneet eikä jalkasi turvonneet näinä neljänäkymmenenä vuotena. --

Ymmärrä siis sydämmessäsi, että niinkuin ihminen opettaa omaa poikaansa

niin opettaa Herra sinun Jumalasi sinua. Senpätähden kätke Herrasi

sinun Jumalasi käskyt, käyden hänen teitänsä ja peläten häntä. Sillä

Herra sinun Jumalasi tahtoo johdattaa sinut hyvään maahan, missä veden

virrat, lähteet ja järvet lähtevät laaksoista ja vuorista."

Ja tässä kertomuksessa on nyt lausuttu ajatus, jolla Jeesus vastaa

ensimäiseen epäilykseensä uutta elämänymmärrystä vastaan:

"Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka

jumalan suusta lähtee."

Jeesus siis vastaa: niinkuin on kerrottu jumalan käskeneen Israelia

uskomaan, että sen elämä riippuu hänen käskyjensä noudattamisesta, ja

niinkuin jumala itse tarpeen tullessa syötti, juotti ja vaatetti sitä,

niin minäkin nyt ymmärrän eläväni siitä, että kuulen valtakunnan sanan

itsessäni, ja luotan siihen, että saan kaikki mitä tarvitsen

toteuttaakseni tätä sanaa maan päällä.

Perkeleen eli vanhan elämänymmärryksen väite on, ettei ihminen voi

heittäytyä yksinomaan hengen käskettäväksi, koska hänen täytyy pitää

huolta omasta aineellisesta toimeentulostaan. Tähän väitteesen ei

Jeesus vastaa kumoamalla sitä järjensyillä. Hän saa sen vaikenemaan

toisella tavalla. Hän sanoo, minä luotan siihen, että saan kaikki mitä

tarvitsen, kun teen mitä henkeni minulle käskee. Ja tämän _uskon_

edessä vaikenevat kaikki todistelemiset.

Sittemmin opettaa Jeesus vuorisaarnassansa samaa muille ihmisille, eikä

kukaan nyt voi olla huomaamatta, että hän nimenomaan asettaa vastakkain

nuo kaksi elämänymmärrystä niinkuin ne olivat hänellä itsellään

vastakkain korvessa, ja että hän myöskin nimenomaan sanoo juuri uutta

elämänymmärrystä uskoksi:

"Ei kukaan voi yhtaikaa noudattaa kahta elämänymmärrystä, vaan aina

hylkää toisen ja toisen omistaa. Sentähden älköön ihminen missään

suhteessa huolehtiko toimeentulostansa. Jos hän on saanut hengen, saa

hän kyllä ruuankin, ja jos hän on saanut ruumiin saa hän kyllä

vaatteetkin. Jos jumala ruokkii linnut, jotka eivät kokoo itselleen

omaisuutta, ja vaatettaa kukat, jotka eivät kehrää eikä kudo, niin

tekee hän saman teillekin. Siinä olkoon teidän uskonne. Sillä jos te

surette ruuastanne ja vaatteistanne, niin te olette vanhassa

elämänymmärryksessä. Vaan teidän täytyy uskoa, että teidän Isänne kyllä

tietää teidän tarvitsevan ruokaa ja vaatteita. Etsikää ensin jumalan

valtakuntaa, ja te saatte kaikki mitä tarvitsette." [Matt. 6: 24-33.]

Se on siis Jeesuksen vastaus ensimäiseen vastaväitteesen.

2.

Toisessa muodossa esiintyy hänelle vastaväite uutta elämänymmärrystä

vastaan: hän ei voi olla jumalan poika, koskei hän oman tahtonsa

voimalla voi päästä kärsimyksistä eikä välttää kuolemaa. "Jos sinä olet

jumalan poika, niin mikset voi mennä temppelin harjalle ja heittäytyä

sieltä vahingoittumatta alas. Sitä et tee, koska tiedät, etteivät

mitkään enkelit varjelisi sinua loukkaantumasta. Kuinka siis voit sanoa

olevasi jumalan poika eli kuolemasi riippuvan vaan jumalasta!"

Elämän sanan ihan ensimäisestä omistamisesta asti on Jeesukselle

täytynyt olla selvänä, että valtamiehet tulevat "etsimään häntä

hukuttaaksensa." Opettaen, että ihminen on jumalan valtakuntaa

maailmassa toteuttamaan lähetetty vapaa henki, hän tietysti oli ilmi

ristiriidassa niiden kanssa, jotka pitävät tätä maata omana

valtakuntanaan ja itse hallitsevat ja käskevät ihmisiä. Mutta hänen

uskonsa on nyt siinä, että hänen on täyttäminen lähetystoimensa ja

sanominen vapahtava totuus ihmisille, ja ettei hänen tarvitse pelätä

mitään, koska ollen jumalan lähettiläänä hänen kohtalonsa on jumalan

käsissä.

Sentähden kiusaaja, tehden johtopäätöksen tästä uskosta, väittää: jos

sinä olisit jumalan poika ja siis todella tietäisit elämäsi askeleet,

tietäisit mitä varten elät ja mitä varten kuolet, niin silloinhan

pitäisi sinun voida myöskin heittäytyä korkeudesta alas ja uskoa

tulevasi varjelluksi. Kiusaava ajatus tahtoo saada hänet vakuutetuksi,

että hänen uskonsa välittömästä riippuvaisuudesta jumalaan on mahdoton.

Se käskee joko heittäytymään tai selittämään, miksi hän ei heittäydy.

Ja Jeesus vastaa: siksi, että "ei sinun pidä kiusaaman Herraa sinun

Jumalatas."

Mitä se on: "kiusaaman jumalaa"?

Näin sanoen hän nytkin vastaa muistelemalla Israelin matkaa erämaassa.

Mooseksen 2 kirjan 17: 1-7 on kerrottu, että kansa nurisi, kun ei

saanut vettä, ja syytti Moosesta, että hän oli tuonut heidät pois

entisistä taatuista oloista eikä nyt osannutkaan tyydyttää heidän

tarpeitansa erämaassa. Silloin jumala käski Mooseksen lyödä sauvansa

kallioon, josta vesi pulpahtikin esille. Ja Mooses nimitti tämän paikan

Massaksi ja Meribaksi, se on: syytös ja epäilys, koska he olivat

syyttäneet ja koska he olivat epäilleet Herraa, sanoen: onkohan

jumalata meidän keskuudessamme vai ei.

Lihan äänen väitteesen: mikä jumalan poika sinä olet, jonka täytyy

suojella itseäsi putoamasta, -- Jeesus siis vastaa: ei saa syyttää eikä

epäillä jumalaa, eli: niinkuin minä en tahdo israelilaisten tavalla

moittia jumalata, vaikka nälkä uhkaisi minua kuolemalla, niin en minä

myöskään tahdo epäillä, että jumala on minun elämäni perustus, vaikkapa

ruumis voikin kuolla kompastuksesta. Ruumiin täytyy kuolla aina jostain

ulkonaisesta syystä. Heittäytyä korkeudesta ei ole mikään jumalan käsky

minulle. Päinvastoin se olisi epäilykseni tuote, sillä minä epäilisin

jumalaa, jos näin koettelisin häntä.

Tässäkään ei Jeesus järjensyillä kumoa vanhan elämänymmärryksen

vastaväitettä, vaan asettaa sen vastakohdaksi ainoastaan _uskonsa_, eli

uuden elämänymmärryksen.

Uuden elämänymmärryksensä mukaan hän uskoo, että jos ihminen elää

siitä, mitä jumala hänelle puhuu, s.o. jumalan tahdosta, niin hänen

ruumiillinen kuolemansa riippuu ainoastaan jumalan tahdosta. Niinkuin

hän siis syö ainoastaan jumalan tahdosta, niin hän myöskin suojelee

itseään vaan jumalan tahdosta. Ilman jumalan käskyä hän ei syö eikä

suojele itseään, eikä pelkää vaikka kummassakin tapauksessa

ruumiillinen kuolema olisi seurauksena.

Myöskin tältä kannalta on hän sittemmin suoranaisilla sanoilla

ilmaissut uskonsa. Puhuessaan opetuslapsille niistä vainoista, jotka

tulisivat kohtaamaan kaikkia taivaan valtakunnan rakentajia, on hän

nimenomaan varoittanut antautumasta tämän toisen vastaväitteen

eksytettäväksi, joka oli hänellä itsellään korvessa. Hän puhuu

opetuslapsilleen:

"Kun he vievät teitä raastupiinsa, älkää olko huolissanne, kuinka ja

mitä teidän on puhuminen, sillä sinä hetkenä tulette opetetuiksi, mitä

teidän on sanominen. Sillä ette tule itse puhumaan, vaan teidän Isänne

henki on puhuva teissä. [Matt. 10: 19, 20.] -- Älkää peljätkö niitä

ihmisiä, jotka ruumiin tappavat, ja eivät voi sielua tappaa; vaan

peljätkää ennemmin vanhaa elämänymmärrystä (paholaista), joka voi

hukuttaa ruumiin kanssa myöskin sielun. Ei yksikään mitätön varpunen

putoo maahan ilman teidän Isäänne. Niinpä ovat teidänkin päänne hiukset

luetut. Älkäät siis peljätkö, te olette paremmat kuin monta varpusta."

[Matt. 10: 28-31. Sanasta sanaan on 28 värssyn suomalainen teksti

tämmöinen: "Ja älkää peljätkö niitä, jotka ruumiin tappavat, ja eivät

voi sielua tappaa: mutta peljätkäät enämmin sitä, joka voi sekä sielun

että ruumiin helvetissä hukuttaa." Kirkon käsitys on, että tässä

käsketään pelkäämään jumalaa, joka voi sekä sielun että ruumiin

helvetissä hukuttaa.]

3.

Samalla kuin Jeesuksen uusi elämänymmärrys eli hänen suhteensa jumalaan

selviää hänelle korven yksinäisyydessä yhä enemmän, ja kasvaa voimassa,

samalla kulkevat vanhan elämänymmärryksen vastaväitteet toisella puolen

hänen ajatuksissaan omaa suuntaansa ja löytävät yhä enemmän

mahdottomuuden todistuksia edellistä vastaan ja myöskin kasvavat

voimassa.

Ja näin tulemme kumpaisenkin elämänymmärryksen lopputulokseen:

Vihdoin "perkele vei hänet korkealle vuorelle, ja osoitti hänelle

kaikki maan piirin valtakunnat silmänräpäyksellä, ja sanoi hänelle:

kaiken tämän vallan ja heidän kunniansa minä annan sinulle, sillä minun

hallussani ne ovat ja minä annan ne, kelle minä tahdon. Jos sinä siis

kumarrat ja rukoilet minua, se kaikki pitää sinun omas oleman."

[Luuk, 4: 5-7. Luukkaalla on tämä vallan kiusaus asetettu jo toiseksi

järjestyksessä ja kiusaus heittäytymään tornista viimeiseksi.

Matteuksella on vallan kiusaus viimeisenä ja näyttää tämmöinen

järjestys kaikin puolin luonnollisemmalta, erittäinkin siksi, että

molemmat ensimäiset kiusaukset ovat oikeastaan vaan epäilyksiä

mahdollisuutta vastaan pitää itseään jumalan poikana ja alkavatkin

molemmat sanoilla: "jos sinä olet jumalan poika --"; sitävastoin

viimeinen on todellinen kiusaus jättämään näkymätön elämän tarkoitus ja

omistamaan näkyväinen valta.]

Tähän vastaa Jeesus:

"Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: Herraa sinun jumalatas pitää

sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman." [Matt. 4: 10.]

Tähän kiusaajan lopulliseen johtopäätökseen Jeesus siis vastaa taas

viittaamalla mitä Israelille oli sanottu ennen sen saapumista luvattuun

maahan: "Kuule Israel! Herra on meidän jumalamme, Herra yksistään. Ja

sinun on rakastaminen Herraa sinun jumalatasi kaikesta sydämmestäsi ja

kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. [Moos. 5 k. 6: 4, 5.] Ja

kun Herra sinun jumalasi antaa sinun tulla siihen maahan, jonka hän on

valalla luvannut esi-isillesi Aabrahamille, Iisakille ja Jaakopille,

niin varo ettet silloin unhota Herraa, joka on sinut saattanut pois

Egyptistä, orjuuden maasta! Herraa sinun jumalatas on sinun pelkääminen

ja häntä ainoata palveleminen." [Moos. 5 k. 6: 10, 12, 13.]

Jeesus vastaa viimeisellä lauseella: kirjoitettu on, Herraa sinun

jumalatas pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.

Vanhan elämänymmärryksen (saatanan) perustelu ja johtopäätös on nyt

kokonaisuudessaan tämmöinen: Sinun uusi elämänymmärryksesi on, että

jumalan valtakunta on lähestynyt maan päälle ja että sinun siis on,

jotta jumalan tahto tapahtuisi, eläminen maailmassa niinkuin tämä

valtakunta olisi jo lähestynyt. Mutta ensiksikin tämä sinun hurskas

toivosi ei voi synnyttää sinulle leipää ja niinpä näet, että sinun

sittenkin täytyy tehdä niinkuin minä, vanha elämänymmärrys, käsken:

palvella _itseäsi_ varaamalla omaisuutta ja ajattelemalla omaa

tulevaisuuttasi. Toiseksi, jos sinä todella uskoisit, ettei sinun

elämäsi ole riippuvainen ruumiista vaan taivaallisesta hengestäsi eli

ettei sinulle tapahdu mitään ilman hengen tahtoa, niin et sinä epäilisi

heittäytyä korkeudesta alas. Mutta nyt sinä epäilet, sillä tahdot

suojella itseäsi. Ja jos sinun kerran täytyy suojella itseäsi, niin

sinun täytyy elää maan päällä tässäkin kohden vastoin omaa

elämänymmärrystäsi, sillä sinä et voi palvella kaikkia ihmisiä, vaan

sinun täytyy palvelemisen sijaan käyttää väkivaltaa niitä vastaan,

jotka tulevat ryöstämään sinun omaisuuttasi tai polkemaan sinun

oikeuksiasi tai murhaamaan sinua.

Näin ollen heitä haaveesi hengen valtakunnasta. Jos sinä yksin rupeat

tekemään työtä niinkuin taivaan valtakunta olisi jo tullut maan päälle,

niin sinä sekä nälistyt että joudut kokonaan oikeudettomaksi. "Katso

ympärillesi! Sinun edessäsi ovat maailman _todelliset_ valtakunnat.

Kaiken tuon loiston olen minä, vanha elämänymmärrys, luonut. Ja sillä

todellisella vallalla minä palkitsen jokaista, joka tämän minun

ymmärrykseni lujasti omistaa, Tee siis sinäkin työtä saavuttaaksesi

sen, mitä selvästi edessäsi näet, ja sinä olet sen kaiken saava."

Elämänymmärrys on ymmärrys siitä, mitä ihmisen on elämässä tekeminen.

Jokainen elämänymmärrys, paitsi että se opettaa mitä on tekeminen,

antaa omasta itsestään myöskin voimaa niihin tekoihin, joita se vaatii.

Niinpä vanha elämänymmärrys antaa voimaa vaatimaansa elämäntyöhön

viittaamalla siihen valtaan ja siihen kunniaan, jota jokainen näkee

ympärillänsä. -- Mutta löytyy myöskin uusi elämänymmärrys ja sekin on

yhtaikaa sekä ymmärrys mitä ihmisen on tässä elämässä tekeminen että

osoitus voiman lähteesen. Se ei anna voimaa vaatimiinsa töihin

viittaamalla mihinkään ulkonaiseen, tulevaisuudessa saavutettavaan

viehättimeen, vaan sanoo: se on sinun elämäsi, että kuulet minun ääneni

ja voit nykyisyydessä tehdä minun tahtoni.

Kiusaajan viimeisessä lauseessa ja Jeesuksen vastauksessa siihen ovat

nyt nämät kaksi elämänymmärrystä vastakkain asetetut. Molemmat puhuvat

valtakunnista. Vanhan elämänymmärryksen "minä" ajattelee: minä tahdon

nykyisyydessä tehdä sitä, mikä auttaa minua tulevaisuudessa tulemaan

osalliseksi näkyvästä eli minulle ymmärrettävästä ja minua

viehättävästä valtakunnasta, sen voimasta ja kunniasta. Uuden

elämänymmärryksen "minä" ajattelee: näkyvä valtakunta, sen voima ja

kunnia on minulle kiusaus, koska minä tahdon tehdä ainoastaan sitä,

mitä minun synnyttäjäni, lähettäjäni, minulle sanoo, sillä minä uskon,

että ainoastaan _hänen_ on valtakunta, voima ja kunnia.

Jos pitäisi osoittaa joku puoli Jeesuksen opissa, mikä erityisesti

koskisi juuri tätä vastakohtaa, niin olisi se vaikea vaan siksi, että

koko oppi on yksistään tämän asian selvitystä.

Mutta isämeidän rukous sisältää lyhykäisesti sanottuna koko Jeesuksen

opin, ja siinä ei puhuta muusta kuin näkymättömästä ihmisten

hallitsijasta eli Isästä, hänen tahdostansa, hänen valtakuntansa

lähestymisestä, jokapäiväisestä leivästä, kaikkien loukkausten

anteeksiantamisesta, ja sanotaan vihdoin: _äläkä johdata meitä

kiusaukseen, vaan päästä meitä pahasta, sillä sinun on valtakunta,

voima ja kunnia iankaikkisesti_. Tämä on sekä sanallisesti että

ajatuksellisesti tulos Jeesuksen taistelusta korvessa.

Tämä on ainoastaan kehittynyt opetus siitä, minkä läpi Jeesuksen

ajatukset siellä kulkivat.

Jeesuksen uskontunnustus, kaikkien korvessa tapahtuneiden kamppausten

jälkeen oli siis kokonaisuudessaan tämmöinen:

Niinkuin minä kuulin Johanneksen ennustavan, että jumalan valtakunta

lähestyy maan päälle, jos ihmiset muuttavat mielensä, niin minä nyt

ymmärrän, että minun on eläminen maan päällä toteuttaakseni tätä

valtakunnan sanaa ja sentähden minä uskon, että, vaikka olisinkin

ihmisten joukossa yksinäni tässä elämänymmärryksessä, saan kaikki mitä

tarvitsen sen toteuttamiseksi, (ensimäinen vastaus). -- Minä uskon,

että se jumalan valtakunta, jonka täytyy toteutua maan päällä, on

rajaton ja iankaikkinen. Sentähden minä en pelkää ruumiillista

kuolemata, joka uhkaa minua, kun minun täytyy, tämän valtakunnan

jäsenenä, olla suojelematta itseäni väkivallan tekijöitä ja vainoojia

vastaan, (toinen vastaus). -- Minä uskon, että se valtakunta, jossa

ihmiset nyt elävät, on niinkuin se Egypti eli orjuuden maa, josta

jumala tahtoi saattaa Israelin pois. Ja sentähden, niinkuin Israelille

oli matkalla Egyptistä sanottu: Herraa sinun jumalatas pitää sinun

kumartaman ja häntä ainoata palveleman, niin minäkin, vaikken voi nähdä

tulevaisuutta, tunnen, että minun on tekeminen vaan sitä, mitä

lähettäjäni minulle välittömästi käskee, ja uskon, että niinkuin Israel

tuli perille, niin tulee perille ihmiskunta.

Tämän jälkeen sanotaan:

"Silloin jätti hänet perkele ja katso enkelit tulivat ja palvelivat

häntä." [Matt. 4: 11, vrt. Luuk. 4: 13.] Ja Jeesus palasi hengen väessä

korvesta [Luuk, 4: 14], ja kuultuaan että Johannes oli pantu vankeuteen

[Matt. 4: 12] hän rupesi Galileassa saarnaamaan valtakunnan oppia,

sanoen (samoin kuin Johanneskin): "muuttakaa mielenne ja uskokaa

elämänsana, sillä aika on täytetty ja jumalan valtakunta jo

lähestynyt." [Mark. 1: 14, 15. Matteus mainitsee Jeesuksen saarnan

sisällyksen sanasta sanaan samoin kuin Johanneksen saarnan. Kts.

Matt. 3: 2 ja 4: 17.]

El tietysti tässäkään voi olla kysymys siitä, että _näkyvät_ enkelit

tulivat ja palvelivat häntä, vaan ainoastaan että hän sisällisesti oli

tullut välittömään yhteyteen "taivaan" kanssa. Samaa vertausta

avonaiseen taivaaseen ja enkeleihin käyttää Jeesus sittemmin

selittäessään sitä välittömyyttä jumalaan, johon ihmisen on tarkoitus

tulla: Kun Natanael tutustui Jeesuksen kanssa ja sanoi häntä jumalan

pojaksi ja Israelin kuninkaaksi, vastasi Jeesus hänelle ja muille

läsnäolijoille, että tästä lähin he itse saavat nähdä taivaan

avoinna ja jumalan enkelit menevän ylös ja tulevan alas ihmiseen.

[Joh. 1: 50, 52.]

* * * * *

Tämmöinen oli nyt Jeesuksen syntyminen jumalasta. Siis jotakin toista

kuin ylenluonnollinen syntyminen neitseestä.

Nikodeemukselle sanoi Jeesus: ellei joku vasta uudesta synny, ei hän

taida Jumalan valtakuntaa nähdä. Nikodeemus sanoi hänelle: kuinka

taitaa ihminen vanhana syntyä? taitaako hän äitinsä kohtuun jälleen

mennä, ja syntyä? (Yhtä väärin käsittävät syntymisen jumalasta ne,

jotka ajattelevat Jeesuksen syntyneen jumalasta äitinsä kohdussa).

Jeesus vastasi Nikodeemukselle: totisesti, totisesti sanon minä

sinulle: ellei joku synny vedestä ja hengestä, ei hän taida jumalan

valtakuntaan sisälle tulla; mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja

mitä hengestä syntynyt on, se on henki.

Kaikki evankeliumit alkavat esityksellä Jeesuksen henkisestä

syntymisestä.

Matteuksella ja Luukkaalla on tosin alkuun pantu esitys Jeesuksen

ylenluonnollisesta ruumiillisesta syntymisestä, mutta heti sen jälkeen

seuraa myöskin henkinen syntyminen jumalasta.

Markuksella on esitetty ainoastaan henkinen syntyminen, ruumiillisesta

syntymisestä ei ole mainittu mitään erinomaista.

Ei myöskään Johanneksen evankeliumissa ole mainittu mitään

ruumiillisesta syntymisestä, vaan se alkaa esityksellä henkisestä

syntymisestä.

Tässä viime mainitussa evankeliumissa ei Jeesuksen henkinen syntyminen

ole esitetty niinkuin se olisi hänen oma kertomuksensa siitä mitä

tapahtui hänessä sisällisesti, vaan on henkisestä syntymisestä puhe

ikäänkuin ulkopuolelta katsoen, yleiseltä kannalta, semmoisena kuin se

esiintyy hänen oman elämänoppinsa valossa. Sanotaan näin:

"Alussa oli sana, ja se sana oli jumalan tykönä ja jumala oli se sana."

[Joh. 1: 1.]

Sana, se on yhtä kuin elämän sana, kuten jo näimme saman Johanneksen 1

epistolan 1 värssystä. Mutta elämän sana on tietysti sana siitä, mitä

elämä on, eli mitä varten me elämme. Sana on siis yhtä kuin mistä jo

olemme puhuneet: valtakunnan sana eli se henki, joka voi meissä herätä

ja joka meille sanoo mitä meidän on elämässä tekeminen. Se sana itse on

siis jumala, kuten Johannes sanookin.

"Tämä oli alussa jumalan tykönä." [Joh. 1: 2.]

"Kaikki ovat sen kautta tehdyt: ja ilman sitä ei ole mitään tehty, joka

tehty on." [Joh. 1: 3.]

Vaikka ihmiset eivät alussa tietäneet siitä, oli kuitenkin kaikki elämä

vaan sen kautta olemassa, eikä mikään, mikä oli syntynyt, elänyt muuta

varten.

"Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valkeus." [Joh. 1: 4.]

Sana "hänessä" osoittaisi, että tässä olisi kysymys jostakin

henkilöstä, mutta, kuten jo ruotsalaisestakin käännöksestä näkyy, tämän

sanan sijassa pitää olla sana "siinä", siis:

"Siinä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus."

"Ja se valkeus pimeydessä paistaa, jota ei pimeys käsittänyt."

[Joh. 1: 5.]

Kun ihmiset eivät tunteneet elämänsä tarkoitusta, niin sana eli

ilmoitus siitä, mitä elämä on, oli heille niinkuin valo, joka loistaa

pimeydessä ja jota pimeys ei käsitä.

"Yksi mies oli lähetetty jumalalta, jonka nimi oli Johannes. Se tuli

siitä valkeudesta todistamaan, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.

Ei hän ollut se valkeus, mutta hän oli lähetetty valkeudesta

todistamaan." [Joh. 1: 6, 7, 8]

Johannes oli lähetetty ilmoittamaan ihmisille elämän sanasta, että

ihmiset uskoisivat tähän valkeuteen. Hän saarnasi jumalan valtakunnan

lähestymistä sanoen että kun ihmiset vaan tasoittavat keskuudessaan

epätasaisuudet on valkeus tuleva heidän sydämmiinsä ja he vapautuvat

orjuuden pimeydestä. Mutta vaikka "se oli totinen valkeus, joka

valistaa kaikki ihmiset, jotka maailmaan tulevat" [Joh. 1: 9.], vaikka

"se oli maailmassa", ja vaikka "maailma on sen kautta tehty", niin "ei

maailma sitä tuntenut." [Joh. 1: 10.]

"Se tuli omillensa, ja eivät sen omat ottaneet sitä vastaan."

[Joh. 1: 11.]

Vaikka siis valkeus ilmestyi maailmassa, joka oli vaan sen kautta

syntynytkin, vaikka se tuli maailmaan niinkuin johonkin omaansa, niin

ei maailma sitä tuntenut eikä sen oma ottanut sitä vastaan.

_"Mutta niille, jotka sen ottivat vastaan, antoi se voiman jumalan

lapsiksi tulla, jotka uskovat sen nimen päälle; jotka eivät verestä,

eivätkä lihan tahdosta, eivätkä myös miehen tahdosta, mutta jumalasta

syntyneet ovat."_ [Joh. 1; 12.]

Niille siis, jotka ottivat vastaan valtakunnan sanan eli ymmärsivät,

että heidän elämänsä tarkoitus on toteuttaa välittömästi jumalan

tahtoa, _antoi tämä uusi elämänymmärrys voiman tulla jumalan pojiksi_.

Ja sentähden, kun he tuntevat olevansa jumalan poikia, eivät he enää

tunne itseänsä syntyneiksi lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan

jumalasta.

_"Ja sana tuli lihaksi, ja asui meidän seassamme, ja me näimme hänen

kunniansa niinkuin ainoan pojan kunnian isästä, täynnä armoa ja

totuutta."_

Suomalaista tekstiä lukiessa tekee hyvin oudon vaikutuksen se seikka,

että Jeesusta tässä sanotaan _ainoaksi_ jumalan lapseksi, vaikka juuri

edellä on sanottu, että sana eli uusi elämänymmärrys antaa voiman

kaikille, jotka sen omistavat, jumalan lapsiksi tulla. Tässä on

kuitenkin vaan virhe suomennoksessa. Sana "ainoa" on vaihdettava sanaan

"omasyntyinen" tai "yksisyntyinen" tai johonkin muuhun sopivaan sanaan,

joka ilmaisee, että poika on samaa verta ja luuta kuin hänen isänsä.

Ruotsiksi on tämä kohta käännetty: "och vi skådade hans härlighet,

såsom den af Fadren enföddes härlighet." Sama suomennoksen virhe

erehdyttää lukijaa kolmessa muussa Johanneksen evankeliumin kohdassa,

nimittäin: 1: 18; 3: 16, ja 3: 18.

Johannes kertoo tässä vaan, selitettyänsä ensin mitä on ihmisen

syntyminen jumalasta, kuinka he näkivät Jeesuksen syntyvän jumalasta

juuri siten kuin hän oli selittänyt, eli että sana tuli Jeesuksessa

lihaksi.

Mitä se on: sana tuli hänessä lihaksi? Tietysti sitä, että hän toteutti

omassa lihassaan jumalalta tulevan sanan ihmiselämän tarkoituksesta.

Mitä se on: sana asui heidän seassaan, eli, kuten Johannes sanoo

epistolassaan: "sana, joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me

silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme

pidelleet ovat"? Se on: kun hän puhui heille, niin he hänen sanoistaan

päättivät, että hän puhui mitä hänelle _jumala sanoi_; kun he näkivät

hänen elävät tekonsa, niin he näkivät, että hän teki mitä hänelle

_jumala sanoi_; kun hän julisti valtakunnan sanaa, niin he ymmärsivät,

että hän opetti mitä hänelle _jumala sanoi_.

Tämmöinen on Johanneksen evankeliumin esitys Jeesuksen henkisestä

syntymisestä.

On tärkeätä nyt verrata tämä Johanneksen esitys Jeesuksen henkisestä

syntymisestä muiden evankelistain esityksiin samasta asiasta.

Kuten jo mainittu, Johannes puhuu henkisestä syntymisestä yleiseltä

kannalta, selittäen, mitä Jeesuksen henkinen syntyminen oikeastaan oli;

muissa evankeliumeissa taas asia esitetään Jeesuksen kokemana

sisällisenä ilmestyksenä. Johanneksen evankeliumin mukaan jumalasta

syntyy se ihminen, joka ottaa vastaan valkeuden eli elämän sanan. Mutta

valkeus eli sana on jumalallinen ilmoitus siitä mitä elämä on,

ilmoitus, että elämä on jumalan tahdon täyttämisessä. Tämä sana ei ole

käsite, ei ajatus, ei järki, vaan se on nykyhetkessä kuuluva jumalan

elävä ääni, tahto, sana siitä mitä ihmisen on elämässä tekeminen. Se

sana itse siis on iankaikkinen elävä jumala, jonka kautta kaikki

on syntynyt ja jossa ihmisen elämä on. Ja sentähden ihminen

vastaanottaessaan tämän sanan itsetietoisesti sitä täyttämällä, syntyy

uudestaan, niin ettei hän enää ole ihmisen, vaan jumalan omasyntyinen

poika.

Kaikki tämä on nyt sanottu Johanneksen evankeliumin alussa, vv. 1-14.

Aivan sama on ajatus muillakin evankelistoilla, jotka esittävät

Jeesuksen henkisen syntymisen hänen kokemanaan sisällisenä

ilmestyksenä. Kuten olemme nähneet, on näissä syntyminen jumalasta

kuvattu niin, että Jeesus, kuultuansa Johannes kastajalta valtakunnan

opin eli sanan, tunsi tämän sanan tulevan eläväksi hengeksi itseensä,

ja nyt ikäänkuin omin korvin kuuli sen äänen: sinä olet minun rakas

poikani. -- Juuri tätä samaa sanotaan Johanneksenkin evankeliumissa:

alussa oli sana ja se sana oli jumala; ihminen, joka sen vastaanottaa,

saapi voiman jumalan lapseksi tulla. Eli: sana tulee lihaksi ja kaikki

näkevät sen niinkuin omasyntyisen lapsen isästä, täynnä armoa ja

totuutta.

Yhtäläisyys on vielä seuraavassa:

Johanneksen evankeliumissa sanotaan: _sanassa on elämä_ ja elämä on

ihmisten valkeus. Tämä nyt merkitsee, että ihminen elää siitä että

jumala puhuu hänelle, -- että hän kuulee sanan ja täyttää sen niinkuin

oman isänsä tahdon. Juuri samoin ajattelee Jeesus muiden evankeliumien

mukaan, syntyessään jumalasta korven yksinäisyydessä: _ei ihminen elä

ainoastaan leivästä, mutta jokaisesta sanasta, joka jumalan suusta

lähtee_.