Alkulause.
Jeesuksen syntyminen.
I. Jeesuksen syntyminen ihmisestä.
II. Jeesuksen syntyminen jumalasta.
Alkulause.
Yksi kysymys on yhteinen kaikille ihmisille, ihan eri ikäisillekin,
kysymys; mitä on tämä minun elämäni?
Lapsille se kysymys voi tosin olla vaan luonnollisen uteliaisuuden
synnyttämä, kun kaikki, mitä he ympärillänsä näkevät, sen heissä
herättää: elämän alituinen syttyminen ja sammuminen, kasvien elpyminen
ja jälleen lakastuminen, äidin kuolema, tähdet, äärettömyys.
Täysikäisille se muuttuu käytännölliseksi elämänkysymykseksi. Että
täysikäinen ihminen voisi ilolla toimia, täytyy hänellä olla joku usko
elämänsä merkitykseen, hänen täytyy itse saada asettaa se tarkoitus
jota varten hän toimii. Ja sentähden kaikilla täysikäisillä on
yhteisenä sydämmen kysymyksenä: mitä tarkoituksia minä itselleni
asettaisin, eli toisin sanoen, mitä minun on uskominen elämästä.
Tämä kysymys, mitä tulee kuoleman jälkeen ja mitä minun _nyt_ on
tekeminen, ei kuitenkaan ole yhteinen ainoastaan eri ikäisille, vaan se
on yhteinen myöskin eri kansallisuuksiin kuuluville, eri maan osissa
asuville, eri tapaisille, eri kielisille, eri värisille ihmisille.
Niin että jos jokin _kysymys_ voisi yhdistää ihmisiä, niin kysymys,
mitä varten me elämme, yhdistäisi meidät kaikki yhdeksi, lapset ja
täysikäiset, kiinalaiset, intialaiset, eurooppalaiset, mitä ikänä meitä
maapallolla löytyneekin.
Jos sitten ajattelee, mikä on eri kansojen vastaus tähän kysymykseen,
onko mitään yhteistä vastausta, vai onko erilaisia vastauksia yhtä
monta kuin on ihmistä, niin, katsoen koko maailmaa yhtaikaa,
esiintyisivät maailman suuret uskonnot kansojen erilaisina vastauksina
kysymykseen. On Buddan uskonto, on Konfusiuksen uskonto ja on
Kristuksen uskonto. Ja näiden uskontojen ympärille ovatkin ihmiset
ryhmittyneet ja keskenänsä yhtyneet.
Buddan ja Konfusiuksen uskonnot ovat kuitenkin enimmille meistä melkein
kokonaan tuntemattomat. Meitä sanotaan kristityiksi, -- me kuulumme
Kristuksen perustaman uskonnon tunnustajiin eli, toisin sanoen, meidän
siis pitäisi ymmärtää elämää, niinkuin Kristus siitä opetti; meidän
pitäisi voida kaikkien ilolla toimia, koska meillä on usko erityiseen
elämän tarkoitukseen.
Mutta onko meidän keskuudessamme todella niin?
Jos kysyttäisiin, mitä Kristus sitten opetti elämän olevan, kuka
tietäisi tähän vastata? Eikö päinvastoin tunnu jotenkin uudelta ja
oudolta se väite, että Kristus muka olisi selittänyt, mitä tämä
elämämme on?
Eikö nykyisiltä, usein ajatteleviltakin ihmisiltä päinvastoin puutu
kaikki elämänilo ja eikö heidän keskuudessaan ole laajalti levinnyt se
vakaumus, että elämän arvoitus on mahdoton ratkaista?
Tai olisivatko meidän ajan ihmiset päässeet suurempien henkisten
salaisuuksien perille kuin Kristus, että heidän on täytynyt hylätä
Kristuksen antama elämän määrittely jo vanhentuneena?
Kristuksen aikalaiset kuuntelivat hänen puheitansa niinkuin taivaasta
tulevaa elämän leipää, juuri siksi, että he tunsivat hänen tahtovan
vastata jokaisen omaan sydämmen kysymykseen, tunsivat, että puhe oli
vapautumisesta, elämänilosta. Hänen ympärillään tulvi väkeä niinkuin
olisivat saaneet juoda omaa pelastustaan hänen huuliltansa. Ja on
evankeliumin kirjoittajillakin nimenomaan näkyvissä tuo sama hurmaus,
kuten esimerkiksi Johanneksen ensimäisen epistolan alkusanoissa. Hän
sanoo kirjoittavansa epistolan "_elämän sanasta_, joka alusta oli,
jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet
olemme ja meidän kätemme pidelleet ovat." Elämän sana -- mitä se on
muuta kuin sana siitä, mitä elämä on. "Ja näitä me teille kirjoitamme,
että _teidän ilonne täydellinen olisi_", sanoo Johannes. He ovat siis
pidelleet sen miehen kättä, kuulleet sen miehen ääntä, joka ilmoitti,
mitä elämä on, ja nyt hän, Johannes, tahtoo kirjoittaa muillekin tästä
asiasta, että hekin saisivat saman elämänilon!
Niin silloin.
Mutta kuinka on tapahtunut, että nykyiset ihmiset eivät enää tule
ajatelleeksikaan, että vastausta voisi sieltäpäin hakea, tai että sitä
olisi koetettu sieltäpäin edes antaakaan?
Jos päätän itsestäni, niin näen kyllä syyn. Lähes kolmenkymmenen
ikäisenä minä en tiennyt mitään Jeesuksen oman opin sisällyksestä enkä
siis voinut aavistaa, että sillä olisi ollut mitään yhteyttä sen
kysymyksen kanssa, joka oli alituisesti minunkin sydämmelläni. Ja jos
kysyn edelleen, kuinka on mahdollista, etten Jeesuksen opista mitään
tiennyt, vaikka olin läpikäynyt yliopiston jopa suoritellut pikku
tutkintoja teologiassakin, -- niin on syy minulle yhtä selvä. Minulla
oli kyllä tieto kaikesta siitä, mitä opetetaan pääasiana ja sanotaan
varsinaiseksi uskonnoksemme: lankeemuksen historia, Mooseksen käskyt,
vanhan testamentin lauseet Kristuksen tulemisesta, Kristuksen
syntyminen neitseestä, kyyhkysen ilmaantuminen Jeesukselle, hänen
kärsimisensä, ristiin naulitseminen, helvettiin ja taivaaseen
astuminen, kolmantena päivänä ylösnouseminen, ja ihmiskunnan
lunastus hänen uhrityönsä kautta. Mutta tämähän selvästi vaan on
historiallisesti muodostunut oppi Jeesuksen personasta eikä olekaan
Jeesuksen oma oppi siitä mitä tässä elämässä on tekeminen ja mitä tämä
elämä on, Mitä Jeesus opetti elämästä, siitä ei puhuttu dogmatiikoissa,
ei kirkoissa, ei kouluissa. Jeesuksen omana oppina esitettiin vaan
muutamia sääntöjä, joita sanottiin hänen antaneen Mooseksen lain
täydennykseksi.
Ja, kuten sanoin, vasta kolmenkymmenen vuotisena minä ihan
odottamattani sain tietää Jeesuksen elämänopin todellisen sisällyksen.
Kun tunsin, mitä tämä oppi vastaa minun omaan sydämmenkysymykseen,
täytti minut loppumaton elämänilo.
Ja jos siis saan päättää itseni mukaan, niin syy, etteivät aikamme
ihmiset, vaikka janoavat vastausta elämänkysymykseen, odota sitä
löytävänsä evankeliumikirjasta, on siinä, että kun Jeesuksen nimi vaan
juohtuu mieleenkin, tulvahtaa sen yhteydessä esille koko tuo
järjestelmä uskonkappaleita vastaamaan siihen, mitä tahdottiin
Jeesukselta itseltään kysyä. Arvelen, että useat muutkaan eivät näe
noissa uskonkappaleissa mitään vastausta jokaisen omassa sydämmessä
olevaan itsenäiseen kysymykseen, mitä varten minä elän, vapaaseen ja
kotoiseen kuin järvet ja metsät ja sininen taivas, ja että hekin
kääntyvät Jeesuksesta pois tulematta edes Jeesukseen asti.
Koko asia on siis siinä, että jokainen ottaa evankeliumin uudestaan
käteensä ja lukee sitä _omalta kannaltaan_, vapaasti, ottaakseen vaan
selvän siitä, mitä Jeesus itse opetti elämän olevan.
* * * * *
Esillä olevassa kirjassa on evankeliumia luettu minun kannaltani,
yksistään vaan tarkoituksessa hakea vastausta elämänkysymykseen.
Ei mitään ennakolta päätettyjä perusteita tule tämmöisessä lukemisessa
kysymykseen. Erittäinkään ei voi olla päätettynä edeltäpäin, että
evankeliumien jokainen sana olisi punnittava jumalan sanana. Sillä
tämmöinen päätelmä edellyttää, että ollaan jo selvillä melkein koko
asiasta: jumala on ilmestynyt maan päälle ja toimittanut ihmisille
erehtymättömän kirjan. Mutta mehän tahdomme lukea evankeliumia niinkuin
emme olisi selvillä mistään, vaan vasta hakisimme selvyyttä. "Jumalan
sanaksi" tahdomme ja voimme sanoa vaan semmoista ilmoitusta elämästä,
jonka täysin ymmärrämme ja joka sentähden täyttää meidät ilolla,
niinkuin ainakin löydettäessä, tai päästessä sinne, minne on kauan
pyritty. Tätä ilmoitusta haemme vaan senvuoksi niin sanotusta "uudesta
testamentista", että se sisältää kertomuksia Jeesuksesta ja hänen
opistaan. Ja tämän "uudeksi testamentiksi" sanotun kirjan arvo riippuu
siis meille yksistään siitä, missä määrin selvinä ja himmentymättöminä
Jeesuksen omat sanat ja opetukset ovat siinä säilyneet. Kaikki
evankelistain tiedonannot, selitykset ja kertomukset, mitkä auttavat
selvyyteen Jeesuksen oikeasta tarkoituksesta, nostavat kirjan arvoa;
kaikki se taas, mikä tätä selvyyttä himmentää, vähentää kirjan arvoa.
Emme tietysti voi odottaa, että tässä kohta 2000 vuoden vanhassa
kirjassa, joka on käynyt niin monen vaiheen läpi, jota on kirjoitettu
käsikirjoituksesta käsikirjoitukseen, johon on lisäelty, josta on
poistettu, jossa on siirretty sanoja ja lauseita paikasta toiseen,
olisi kaikki säilynnyt semmoisena, kuin se oli alkuperäisesti esitetty.
Emme edes odota, että niillä alkuperäisillä omin silmin näkijöillä ja
omin korvin kuulijoilla, joiden kertomuksiin evankeliumien esitys
perustuu, olisi ollut kaikin paikoin erehtymättömän oikea käsitys
Jeesuksen sanojen sisällyksestä. Me odotamme vaan, että me itse
välittömästi Jeesuksen sanoista ja opetuksista voisimme löytää meille
käsitettävän ja luonnollisen vastauksen siihen ainoaan kysymykseen,
joka on meille tärkeä: mitä on tämä meidän elämämme?
Näin lukiessa evankeliumia ei meitä siis sido mitkään ennakkopäätökset.
Evankelistain kertomuksista, vaikka ne koskisivat Jeesuksen omia
sanojakin, me jätämme syrjään sen, mikä näyttää himmeältä tai
mahdottomalta käsittää. Semmoiset evankelistain kertomukset, jotka
eivät koske Jeesuksen oppia tai saata sitä selvemmäksi, jäävät
luonnollisesti merkityksettöminä kokonaan pois. Rohkeasti poistamme
tietysti erittäin kaiken sen, mikä, olematta Jeesuksen sanoja tai
opetusta, ilmaisee vaan kertojan käsitystä erityisten tapahtumien
merkityksestä ja on ristiriidassa meidän käsityksemme kanssa Jeesuksen
opista. Myöskään ei meitä voi mikään estää oikasemasta ilmeisiä
väärinkäsityksiä evankeliumien tekstien tavanmukaisessa lukemisessa,
jos nämät väärinkäsitykset himmentävät Jeesuksen oppia ja oikaisu
sitävastoin selventää sitä.
Voiko moittia tämmöistä vapaata evankeliumin lukemista?
Tavallisesti sanotaan: _itseksensä_ lukekoon jokainen evankeliumia
niinkuin tahtoo, mutta joka julkisesti rupeaa poikkeavia käsityksiänsä
esittämään, hän saattaa harhatielle kokemattomia.
Tätä en minä voi ymmärtää. Jokaisella on ajatuslahja ennen kaikkea
siksi, että hän ottaisi selvän siitä, mitä varten hän elää, ja
puhelahja ennen kaikkea siksi, että hän, ymmärrettyään itse, saisi
muutkin samaa ymmärtämään. Mitä useampi ihminen tulee selvyyteen
ihmiselämän tarkoituksesta ja mitä useampi julistaa, mitä hänelle on
selvinnyt, sitä parempi. Täysi vapaus ajatella ja puhua julki
ajatuksensa on ensimäinen ehto siihen, että ihmiset kerran kaikki
tunnustaisivat yhden ainoan yhteisen elämäntarkoituksen eli yhtyisivät
uskossa. Yritykset taas pitää ihmisiä yhteisessä uskossa, siten, että
yksityisiltä kielletään heidän elämänymmärryksensä selittäminen muille
ja sallitaan puhua ainoastaan tämän yhteiseksi määrätyn uskonnon
hengessä, eivät voi muuta kuin hajoittaa ihmisiä toisistaan. Sillä
niinkuin usko on jokaisessa ihmisessä hänen vapaan ajattelemisensa ja
päättelemisensä tuote, eikä koskaan synny kenenkään pakotuksesta, niin
yhteinenkin usko voi olla vapaan ajatusten vaihdon tuote, mutta ei ole
vielä koskaan syntynyt kenenkään määräyksestä. Sentähden jonkun
yhteisen uskonkaavan tahallinen etsiminenkin voi jo saattaa
harhateille. Yhtyminen uskossa voi ihmisten kesken tapahtua ainoastaan
tiedottomasti, silloin kuin jokainen heistä pyrkii omaa valoansa kohden
ja samalla saapi vapaasti noudattaa luonnollista ja välttämätöntä
haluansa ilmaista muille mitä hän on sydämmessään kokenut ja
ajatuksillaan selventänyt.
Jeesuksen syntyminen.
Ensimäisenä kohtaa meitä, evankeliumikirjaa auastessa, kertomus
Jeesuksen syntymisestä.
Kerrottu on omituinen, kokonaan käsittämätön seikka, mikä virallisessa
uskontunnustuksessamme ilmaistaan sanoilla: "minä uskon Jeesuksen
Kristuksen päälle, joka _sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitseestä
Mariasta_."
Kun tämä kertomus, ollen aivan alussa, pidetään ikäänkuin porttina
evankeliumin muuhun sisältöön, ei voi mennä sen ohitse. Tosin jos
lukemisen ainoana tarkoituksena on saada tietää, mitä Jeesus
täysikäisenä opetti, ei kertomuksella hänen syntymisestään tarvitse
olla mitään merkitystä. Mutta evankeliumin kirjoittaja tuntuu tällä
kertomuksella nimenomaan tahtovan sanoa: ennenkuin luet, mitä minä,
Jeesuksen apostoli, olen kirjoittanut hänen opistaan, usko ensin mitä
olen kirjoittanut hänen syntymisestään ja jumaluudestaan.
Tämmöinen ehto on mieltä masentava sille, joka ei voi uskoa mihinkään
yliluonnolliseen sikiämiseen pyhästä hengestä ja syntymiseen
neitseestä, vaan joka sydämmensä yksinkertaisuudessa oli vaan tahtonut
tietää, mitä Jeesus-niminen merkillinen mies opetti elämän olevan. On
niinkuin evankeliumin kirjoittaja sulkisi oven hänen edestään juuri
silloin kuin hän oli astumassa sisälle, -- käskisi panna kirjan pois
kädestä.
Pitääkö siis ruveta epäilemään, ettei kertomusta Jeesuksen syntymisestä
ja esitystä Jeesuksen opista kenties olekaan sama mies kirjoittanut, --
että evankeliumit ovat kokoonpantu monista aineksista: todellisista
apostolein esityksistä ja myöhemmin syntyneistä taruista? Pitääkö
tutustua tieteen tutkimuksiin näistä asioista, saksalaiseen
tieteelliseen evankeliumitekstien arvosteluun, tai vielä paremmin oppia
raamatun alkukieli ja vajoutua arkistoihin vertaillakseen alkuperäisiä
käsikirjoituksia ja niiden toisintoja? Tämä kaikki viivyttäisi meitä
epätietoiseksi ajaksi, -- ehkä emme ollenkaan pääsisi varmuuteen
asiasta, -- ja ainakin se siirtäisi koko kysymyksen toiselle alalle:
sen sijaan kuin hakisimme vastausta kysymykseen, mitä on elämä, me
olisimme eksyneet ihan syrjäisiin kysymyksiin evankeliumin synnystä ja
historiasta.
Eikö ole mitään muuta keinoa? Eikö todella voisi, jättämällä tämän
kertomuksen pois, alkaa lukemista esimerkiksi Matteuksen 3:nesta
luvusta, jossa on puhe Johannes kastajan saarnasta, Jeesuksen
ilmestymisestä Jordanille, kyyhkysen laskeutumisesta alas hänen
päällensä? Tai vielä paremmin Luukkaan 2 luvun lopusta, jossa kerrotaan
kuinka Jeesus 12 vuotiaana esiintyi temppelissä ja nimitti tätä oman
isänsä huoneeksi? -- Mutta nämätkin paikat tuntuvat olevan kirjoitetut
vaan Jeesuksen jumaluuden todistamiseksi. Mistä siis alkaa? Näiden
paikkojen perästä seuraa kuvaus hänen olemisestaan korvessa. Siinä taas
näyttää olevan kerrottu käsittämätön kamppaus jumalan ja pahan hengen
välillä, jolla ei ole mitään tekemistä elämänopin kanssa. Sitten seuraa
kertomuksia ihmetöistä, yksi toisensa perästä, kaikki vaan tuon maan
päälle ilmestyneen jumalan kunnian todistamiseksi ja ylistämiseksi. Ja
näiden ihmetöiden väliin on ikäänkuin ohimennen sirotettu kertomuksia
tästä opista -- hajanaisia lauseita taivaanvaltakunnasta, joku vertaus
kylväjästä, -- niin että vuorisaarna esiintyy ainoana kokonaisempana
palasena hänen opistaan. Kuinka nyt löytää yksinkertainen vastaus
elämän kysymykseen hänen puheistaan, jotka kaikkialla näyttävät olevan
yhteydessä ihmeiden ja yliluonnollisuuksien kanssa ja joita sitäpaitsi
ei mitenkään voi arvostella erillään Jeesuksen teoista, elämästä ja
kuolemasta, siis hänen persoonallisuudestaan? Silminnähtävästi täytyy
siis perustua evankeliumin kirjoittajan ilmoituksiin myöskin mitä hänen
tekoihinsa, elämäänsä ja ja erikoisiin tapahtumiin tulee.
Sille, joka ei voi syventyä evankeliumin tekstien
historiallistieteelliseen arvosteluun, on sentähden vaan yksi keino
jäljellä, -- ehkä paras kaikista. Hänen täytyy lukea kaikki
erotuksetta, lukea yksinkertaisella mielellä, ilman mitään edeltäpäin
tehtyä päätöstä, ainoastaan kysymällä itseltään, onko luetulla ja missä
määrin tekemistä, sen kysymyksen kanssa, johon hän hakee vastausta.
Hänen täytyy siis myöskin lukea kertomus Jeesuksen syntymisestä tällä
mielellä. Jollei ole tekemistä, niin jättää hän sen luonnollisesti
pois. Jos on, niin ottaa hän siitä vastaan sen, minkä hän voi tuntea
todeksi, ja jättää pois sen, mikä hänen mielestään ei voi olla totta.
Tämä on ainoa mahdollinen lukemisen perustus.