Samaan aikaan istui ukko Grönberg myymälänsä vieressä olevassa
kamarissa jakkaralla, toinen jalka paljaana, käärien siihen valkeata
riepua, sillä kenkä oli hiertänyt nahkan rikki.
Hänen vaimonsa ruokki röhkivää porsasta pihalla. Kärpäset surisivat
ikkunoissa. Muuten oli hiljaista.
Silloin kuuli vaskiseppä kadulta tuttua ääntä, ja kohottaessaan päätään
näki pahoille teille suistumassa olevan tyttärensä Maikin kulkevan
toisella puolen katua kirotun punatukkaisen, ontuvan näyttelijän
rinnalla, vilkkaasti ja iloisesti keskustellen.
Ukko Grönberg tarvitsi tointuakseen noin kaksi sekuntia.
Mutta sittenpä hän olikin valmis toimimaan.
Tällä kertaa ei punatukkainen tulisi välttämään kohtaloaan.
Vihan sokeassa vimmassa tempaisi ukko Grönberg aseekseen ensimmäisen
esineen, jonka sattui käteensä saamaan. Se oli hänen vaimonsa pitkä,
vaaleanharmaa sukka, jota hänen vaimonsa oli ollut parsimassa,
ennenkuin uikuttava porsas ilmaisi nälkänsä, ja jonka vaimo silloin oli
jättänyt sängyn päälle.
Tämä sukka kädessään, toinen jalka paljaana ja toisessa jalassa kenkä,
syöksyi sotainen vaskiseppä myymäläänsä, hyppäsi yli tiskin ja juoksi
kadulle.
-- Nyt tulee isä, nyt pakoon! huudahti Maikki Grönberg saattajalleen.
Vasta kadulle tullessaan huomasi ukko Grönberg, millainen ase hänellä
oli kädessään. Mutta hän kumartui alas, otti maasta puolen kilon
painoisen kiven ja pudotti sen sukanvarren suusta sisään, jolloin
kivi solahti sukan kärkeen. Nyt oli ukko Grönbergillä käytettävänään
peloittava nuija, eikä ollut olemassa minkäänlaista syytä otaksua,
ettei hän sitä myöskin tulisi käyttämään heti kun tilaisuus siihen
tarjoutuisi.
Maikki Grönberg edellä ja ontuva näyttelijä perässä juoksivat
vaskisepän hirmuisen vihan uhrilampaat lihakauppias Lehtolan talon
portista sisään. Maikki juoksi Lehtolan keittiöön, mutta vainottu
näyttelijä oikaisi pihan poikki palokujaan, repien lankkuaidan yli
kavutessaan vasemman housunlahkeensa halki, ylhäältä alas asti.
Maikki Grönberg oli luullut, että isänsä, nähtyään näyttelijän päässeen
pakoon, luopuisi takaa-ajostaan ja palaisi takaisin, mutta näkikin nyt
kauhukseen, ettei ukolla ollut mitään sellaisia aikeita.
Ukko Grönberg kapusi nimittäin hänkin lankkuaidan yli ja katosi
palokujaan.
Herra Jassi Muttonen oli tähän saakka pitänyt juttua hupaisena pilana,
joka antoi hänen seikkailunhaluiselle ja toimeliaalle hengelleen
mieluista vaihtelua kaupunkimme arkielämän yksitoikkoisuudessa, mutta
valittaessaan juuri palokujassa ruskeiden housujensa surullista
kohtaloa hän näki ukko Grönbergin peloittavien kasvojen kohoavan
yli lankkuaidan reunan, ja asia alkoi nyt esiintyä näyttelijällemme
melkoista vakavammassa valossa kuin tähän saakka.
Palokujan toisella puolen oleva tontti kuului työväenyhdistyksen
talolle. Lankkuaidassa oli kyllä portti, mutta sen eteen oli siirretty
rikkatynnyri, niin ettei porttia saanut auki.
Koska aikaa ei ollut menetettävissä, kiipesi herra Muttonen tynnyrin
reunalle ja pääsi siitä lankkuaidan harjalle, mistä pudottautui
työväenyhdistyksen pihaan.
Näyttelijän pysähtyessä palokujassa surkuttelemaan housujaan oli ukko
Grönberg, jota eivät liiat lihat painaneet, päässyt melkein hänen
kintereilleen. Ontuva näyttelijä ei sitäpaitsi ollut läheskään niin
hyvä juoksija kuin ukko Grönberg. Kaksi tai kolme sekuntia myöhemmin
kuin näyttelijä oli hypännyt pihaan oli myöskin ukko Grönberg aidan
harjalla ja hyppäsi alas niin että maa tömähti.
Tässä suuressa hädässä -- sillä nyt oli hätä käsissä! -- huomasi
näyttelijä polkupyörän pihaporrasten vieressä, hyppäsi pyörälle ja ajoi
ulos kadulle.
Se oli Riku Nikin polkupyörä.
Mutta sen vieressä oli myöskin Topi Pösösen polkupyörä, ja kun
vaskiseppäkin oli perehtynyt polkupyöräilemisen jaloon ja hyödylliseen
taitoon, niin hyppäsi hän tietysti tälle toiselle pyörälle ja ajoi
näyttelijän perässä.
Riku Nikki ja Topi Pösönen sommittelivat juuri kaikessa rauhassa
ammattiosaston viime kuukausikokouksen pöytäkirjaa, kun Topi Pösönen
sattui katsomaan ulos ikkunasta, juoksi sitten pihanpuolella olevaan
ikkunaan, näki polkupyörät kadonneiksi ja huusi:
-- No voi sun halvattu kuitenkin, kun varastivat pyörät ihan nenän alta!
Riku Nikki kaatoi kiireessään mustepullon, jolloin sen sisällys
muodosti pöydällä oleville papereille Mustanmeren kartan, ja
ammattiosaston molemmat toimihenkilöt juoksivat kadulle, huutaen täyttä
kurkkua:
-- Ottakaa rosvot kiinni!
Ketä varkaat olivat, siitä eivät he ehtineet selkoa saada,
pitkäkyntiset kun näet ajoivat aika vauhtia jo pitkän matkan päässä.
Hyvin epäilyttävän ja lurjusmaisen näköisiltä he kuitenkin näyttivät.
Herra Jassi Muttonen ajoi edellä hurjaa vauhtia, tuskanhiki otsallaan.
Hänen perässään polki, vihasta puhkuen, ukko Grönberg, toinen jalka
paljaana ja varpaiden ympärillä valkoinen riepu.
Kaukana heidän perässään juoksivat avopäin Topi pösönen ja Riku Nikki,
huutaen:
-- Apua! Ottakaa kiinni rosvot! Ottakaa kiinni pyörävarkaat!
Säikähtyneet ihmiset pistivät päänsä ulos ikkunasta ja huusivat:
-- Poliisi!
Toiset taas riensivät kadulle ja lähtivät juoksemaan Riku Nikin ja Topi
Pösösen perässä.
Herra Jassi Muttonen kuuli takanaan huutoa, melua ja kiljuntaa, mutta
kun hän käänsi päätään, hän näki vain vaskisepän piikkiparran ja
vihasta vääristyneet kasvot sekä polkupyörän ohjaustangolla riippuvan
pitkän naistensukan, johon hän itse oli nähnyt Grönbergin pistävän
aikamoisen kiven.
Ja herra Muttonen koetti parantaa vauhtia.
Ajuri Jehkonen oli juuri tulossa kauppias Jaakkolan talolta, jonne hän
oli kyydinnyt kauppiaan Pastorinniemestä, kun häntä vastaan tulivat
ensin polkupyöräilijät, sitten Topi Pösönen ja Riku Nikki.
-- Käännä ympäri ja ala ajaa perässä! huusivat viimemainitut, hypäten
rattaille. -- Ne varastivat meidän polkupyörämme! Anna hevosesi lentää
minkä käpälistä pääsee! Kaksinkertainen vauhti ja kaksinkertainen maksu!
Jehkonen käänsi hevosensa ja lähti laskettelemaan kaikkein parasta
vauhtiaan, mutta siitä huolimatta huusivat takaa-ajajat hänelle vähän
väliä:
-- Aja paremmin! Aja kuin tulipalossa!
-- Minä ajan jo paremminkin kuin tulipalossa, huomautti Jehkonen
totuudenmukaisesti ja läiskäytti taas piiskalla hevostaan.
-- Ottakaa kiinni! Ottakaa kiinni varkaat! hihkaisivat kyydittävät taas.
Vauhti oli hurja. Ja takana kohosi taivaalle mahtava tomupilvi. Siellä
juoksi kymmeniä ihmisiä, huutaen:
-- Poliisi, poliisi! Ottakaa rosvot kiinni!