Gyurkovicsin toisen tyttären nimi oli Ella. Hän oli puolen päätä
pidempi ja paljon keimailevampi kuin vanhempi sisarensa. Kun hänen
äitinsä vei hänet mukanaan Budapestiin, vannoivat nuoret herrat,
että Ella oli kaunein Gyurkovicsin tyttö, jonka he elämässään olivat
nähneet, mutta saman arvostelun antoivat he myöhemmin jokaisesta
uudesta julkisuuteen tuodusta Gyurkovicsin tyttärestä.
Muuten Ella liikkui ihmeteltävän varmasti asfalttikäytävillä ja
parkettilattioilla, mikä todisti sitä, että hän astui suureen maailmaan
vanhemmalta sisareltaan saamillaan perinpohjaisilla tiedoilla
varustettuna. Heti ensimmäisenä iltana, perheen illastaessa viisi
tuntia yhteen menoon Hungaria-hotellissa, valloitti hän, ikäänkuin
ensimmäiseksi voimannäytteekseen, mustalaissoittokunnan ja teki sen
niin perinpohjaisesti, että soittokunnan johtaja sittemmin vingutteli
Ellan mielikappaleita sekä tanssiaisissa että kapakoissa.
Gyurkovics-kuume tarttui taas nuoriin herroihin, ja näytti siltä, kuin
olisi riippunut Ellasta, kenelle heistä tauti tuottaisi onnettomimman
käänteen. Ella suosi eniten Endre Gáboria, ja tämän taktiikkavirheen
syyksi — äiti moitti siitä Ellaa sittemmin hyvin usein — on luettava
se, että perhe kahden viikon kuluttua matkusti kotiinsa ilman
naimatarjousta.
Endre Gábor, johon Ella niin suunnattomasti oli kiintynyt, oli
kauniskasvoinen ja elämäntavoiltaan hyvin säännöllinen nuori mies.
Gyurkovicsien näkökannalta katsottuna hänen suurin virheensä oli juuri
se, että hän oli niin erinomaisen säännöllinen. Sellainen nuori mies,
joka tyystin tarkasteli tarjoilijan laskua, joka »soupé-csárdásin»
aikana ei kadottanut järkeään, joka saattoi punnita tekojaan vielä
silloinkin, kun oli samppanjahumalassa, oli jo kerta kaikkiaan
epäilyttävä otus.
— Minä luulen, että tuo Endre Gábor kärkkyy rahoja, sanoi hänen armonsa
rouva Gyurkovics. — Parasta kai olisi, että päästäisit hänet menemään
etkä turmelisi hänen takiaan muita naimamahdollisuuksiasi.
Ella ei mistään hinnasta tahtonut päästää Endre Gáboria menemään. Jos
hän olisi saanut määrätä, ei hän olisi antanut Endrén tanssia ollenkaan
muiden tyttöjen kanssa, vaan olisi mieluimmin yksin pitänyt hänet
rinnallaan sekä kadulla että luistinradalla. Jos asia olisi hänestä
riippunut, olisi hän kuljetellut Endre Gáboria kaulavyöstä aivan kuin
viisasta newfoundlandilaiskoiraansa kotona, koiraansa, jonka synkkää
muotoa hän oikein pelkäsi, mutta jota hän kuitenkin rakasti sen
uskollisuuden tähden.
Se kumma tapahtui, että Gyurkovicsin toinen tytär, kenties
»soupé-csárdásin» innostamana tai kenties niiden muutaman
samppanjatilkan vaikutuksesta, jotka hän illan kuluessa oli nauttinut,
tuli pyörälle päästään kilistäessään Endre Gáborin kanssa.
Mutta sillä välin kuin Ella hurmaantuneena, säihkyvin silmin katseli
Endre Gáboria ja rouva Gyurkovics huolestuneena tarkasteli Ellaa,
risteilivät epämieluisat ajatukset nuoren miehen aivoissa.
— Minä en voi mitenkään kytkeä itseäni tähän perheeseen; hehän
syöksevät perikatoon itse Rotschildinkin. Otaksukaamme, että heillä
on miljoona — niin paljon ei heillä nyt tosin ole... ja sitten on
heitä kai noin kymmenen kappaletta... Heidän äitinsä on vielä nuori
nainen, ja olkoon, että hän antaa kullekin lapselleen viisi- tai
kuusikymmentätuhatta guldenia... Se tuottaa vuodessa korkoja noin
kaksi- tai kolmetuhatta...
Gábor otti käteensä Ellan viuhkan.
— Erittäin kaunis viuhka! Tekisi mieleni ostaa tällainen sisarelleni...
Onko tämä kalliskin?
— Ei ollenkaan! Jos tahdotte, hankin teille samanlaisen
kahdeksallakymmenellä guldenilla.
Nuori mies puri huultaan.
— Kahdeksankymmentä guldenia, tuumi hän itsekseen, — kolmannes
kuukausipalkastani...
Eräs Gyurkovicsin veljeksistä sätti parhaillaan tarjoilijaa. Hän oli
tilannut Monopolia, ja tarjoilija toi kotimaista samppanjaa.
— Olenko minä mikään ajurinroikale, koska aiotte juottaa minulle
unkarilaista samppanjaa! riehui nuori mies.
— Minä en voi mitenkään kytkeä itseäni tähän rahojanielevään
perheeseen, päätteli Endre Gábor itsekseen.
Päivät vierivät, tupakkasadon tulot hupenivat, ja Gyurkovicsit alkoivat
sääliä tavaroitaan kokoon. Ella, jossa rakastuneen tytönheiskaleen
kaikki merkit näyttäytyivät, oli lähestyvästä eronhetkestä
synkästi suruissaan. Vielä oli hänellä jäljellä yksi toivonkipinä:
erojaiskekkerit, jotka Endre Gáborin ystävät panivat toimeen
Gyurkovicsien kunniaksi.
Juhlatilaisuudessa näytti siltä, kuin olisi Ellan mielitietty katunut
tähänastista vastustustaan. Hän oli yhtenään Ellan läheisyydessä,
jokaisesta hänen sanastaan huokui tosi suru tapahtuvan eron johdosta,
ja illallisten aikana hän kuumeni hakkailussaan siinä määrin, että
Ellan poskilla paloi yhtämittainen odotuksen puna.
Mutta sitten tapahtui jotakin, vain vähäpätöinen ajattelemattomuus,
joka taas jäähdytti Endrén. Asianlaita oli niin, että
mustalaissoittokunnan johtaja, valaen tunteensa nuottipinnalle,
oli Ellan kunniaksi säveltänyt laulun, jonka oli ristinyt
_Bunyevács-prinsessan lauluksi_. Laulun sanat puhuivat eräästä
Bács-Tamásin taivaalla tuikkivasta, loistavasta tähdestä.
Tämä tosin ei ollut mikään uusi luonnonilmiö eikä uutuus musiikinkaan
alalla, mutta se voi kuitenkin aina saada jokaisen tunteellisen
bácskalaissydämen nyyhkimään hamaan aamunkoittoon.
Ella ei tosin nyyhkinyt, vaan kuunteli kaihomielisesti hymyillen ja
silmät ummessa sävellystä. Sitten hän kääntyi veljeensä, edustajaan:
— Kuule, Milán, annapa minulle pari kymppiä!
— Mitä sinä rahoilla?
— Annan mustalaisille.
— Se on minun asiani!
Edusmies ei antanut. Ella tuumi hetkisen, irroitti sitten
käsivarrestaan kauniin jalokivirannerenkaansa ja viskasi sen
mustalaisten lautaselle. Edusmies sekä suuttui että nauroi; hän lunasti
sitten sisarensa koristeen kolmellakymmenellä guldenilla.
Mutta Endre Gábor napitti hännystakkinsa.
— Olisin aivan pähkähullu, jos kytkisin itseni tähän perheeseen, murisi
hän itsekseen.
Hän jätti pelästyneen Ellan istumaan niine hyvineen ja alkoi tulisesti
hakkailla erästä naista, jonka nimen olen unohtanut.
Seuraavana päivänä Gyurkovicsit matkustivat kotiinsa. Ellan äiti vei
mukanaan sen järkyttävän kokemuksen, että hänen toinen tyttärensä,
bunyevács-prinsessa, johon hän karnevaalien aikana oli kiinnittänyt
niin monta rohkeata toivetta, osoittautui seuraelämään mahdottomaksi.
Oli kulunut kahdeksan kuukautta noista kuuluisista karnevaaleista.
Syksy saapui pitkin askelin, ja Endre Gábor tuli ystävänsä Feri Horkayn
kutsusta sinne etelän puoleen metsästelemään peltopyitä.
He olivat jo ammuskelleet muutaman päivän, kun Horkay otti puheeksi
läheisessä kylässä asuvat Gyurkovicsit.
— Oikeastaan sinun pitäisi käydä tervehtimässä heitä... Tapasithan
heidät hyvin usein viime talvena Budapestissä...
He päättivät käydä siellä yhdessä. Mutta Endre Gábor joutuikin ennen
ja yksinään Gyurkovicsien taloon. Se tapahtui seuraavasti: Eräänä
aamupäivänä kuljeskelivat metsämiehet pitkin sänkipeltoa, pyssyt
kainalossaan, ja eksyivät siinä päivällisen korvissa toisistaan. Gábor
lähti etsimään vaunuja ja laahusti hitaasti väsyneen vainukoiransa kera
suoraan eteenpäin. Äkkiä hän havaitsi olevansa lähipitäjän rajalla.
Joku selitti hänelle, että kylän toisella puolella oleva iso, vanha
talo oli Gyurkovicsien.
— Tunnen heidät tarpeeksi hyvin voidakseni pyytää heiltä lautasellisen
keitosta, tuumaili metsämies itsekseen ja astui talon pihaan.
Talon ulkomuoto ei suinkaan ilmaissut asujaintensa ylimystaipumuksia.
Gábor ei voinut uskoa, että täällä asuisi bunyevács-prinsessa. Isolla,
hiljaisella pihamaalla kuopusteli joukko helmikanoja; aidanseipäisiin
oli sälytetty pyttyjä ja maitokiuluja.
Portailla ei Gábor tavannut niin ristinsielua. Huoneisiin hän ei
uskaltanut astua, sillä hän pelkäsi näkevänsä laiskottelevat prinsessat
aamupukineissa, ja sentähden hän lähti astelemaan väentupaan.
Väentuvan edustalla, ison silkkiäispuun varjossa, oli parhaillaan
käynnissä isopesu. Koko liuta rupattelevia pesijättäriä kiersi ja
karttusi siinä liinavaatteita. Mankeli oli sijoitettu räystään alle,
missä myöskin toimitettiin silitys. Herrasmiesten kirjorintaiset
paidat, joiden silittäminen, kuten tunnettua, vaatii aivan
erityistä tarkkaavaisuutta ja huolenpitoa, oli erotettu muista
vaatteista, ja niiden silittäminen oli uskottu Ella-neidille. Sillä
bunyevács-prinsessakin seisoi siellä avokaulaisessa kotipuvussa,
valkopilkkuinen huivi päässään, käsivarret kyynärpäihin saakka
paljaina, ja puhalteli kasvot hehkuvina kuumaa rautaa...
Kun hän näki metsästäjän ja tunsi hänet, kirkaisi hän ja pyrähti tupaan
jättäen tohvelinsa tielle. Pari kolme hänen pesutoveriaan, Gyurkovicsin
tyttöjä nekin, seurasi hetkisen epäröityään sisarensa jälkiä. Vain
väärentämättömät talonpoikaistytöt jatkoivat kylmäverisinä työtään.
Kun Gábor myöhemmin pyysi Horkaylta selitystä tähän eriskummalliseen
tapahtumaan, kohautti tämä olkapäitään:
— Mikä ihme siinä? Rouva Gyurkovicsilla on niin paljon lapsia, että
hän heidän avullaan hoitaa koko talouden; pojat ovat peltotöissä,
tytöt taas keittiössä, navetassa ja kellarissa. He kirkastavat astiat,
keittävät, pesevät, sekoittavat vettä kaupunkiin vietävään maitoon ja
vieläpä pitävät huolta viininkin sekoituksesta.
— Olisitpa nähnyt heidät Budapestissä!
Gyurkovicsin tyttäret olivat muuten sangen hämmästyksissään Gáborin
äkillisestä ilmestymisestä taloon. Odottivathan he häntä vierailulle,
mutta vasta muutaman päivän päästä. Siksi he kyllä olisivat saaneet
talon kuntoon ja pari renkiä liveripukuihin. Mutta nyt heidät oli
paljastettu. — Mieheen, joka oli nähnyt heidät pesusoikon ääressä, he
eivät enää voineet vaikuttaa Budapestissä karnevaalien aikana...
Sentähden olikin Ella-neiti hieman hämmästynyt, kun Endre Gábor
peltopyitä metsästellessään useammankin kerran kävi talossa.
Eräänä päivänä nuori mies taas ilmestyi taloon ja tapasi tytön
riihestä. Tyttö valvoi sukankudin kädessään työntekoa ja suojeli
itseään ryöpyttävältä tomulta isolla liinalla. Nyt ei hän enää juossut
Gáboria pakoon, sillä hän oli jo kokonaan luopunut siitä toivosta, että
voisi jollakin tavoin miellyttää tuota nuorta miestä.
Gábor istuutui hänen viereensä kaurasäkille, ja tyttö antoi huivinsa
solua olkapäille.
He puhuivat hiukan jokapäiväisistä asioista.
— Tiedättekö, Ella, kun tanssin teidän kanssanne Pestin juhlassa, en
olisi voinut kuvitellakaan näkeväni teitä tällaisena...
Tyttö puri huultaan; teki sitten ripeän päätöksen ja katsoi nuorta
miestä rohkeasti silmiin:
— Teillehän se on yhdentekevää! Juhlassa miellytin teitä aivan yhtä
vähän kuin täällä riihessäkin!
— Erehdytte! Te miellytitte minua juhlassa, ja myöskin täällä riihessä
te miellytätte minua.
— Mutta juhlassa olin sentään enemmän mieleisenne?
— Taaskin erehdytte! Tuossa asussa katselen teitä mieluummin.
— Mitenkä?
Tyttö silmäili äkkiä pukuaan; veti sitten paksupohjaiset kenkänsä
pumpulihameensa alle.
Isäntärenki tuli säkkejä noutamaan, ja Ella lähti, avaimet sivulla
kalisten, aittaan. Tultuaan takaisin hän kysyi tavallinen rohkea hymy
kasvoillaan Endre Gáborilta:
— Sanokaa, miksi miellytän teitä enemmän nyt?
— Siksi, että nyt uskallan toivoa, että te vähempiosaisenkin miehen
rinnalla...
Hän ei lopettanut lausettaan. Ella sanoi hiljaa:
— Asia riippuu siitäkin, kuka tuo mies on...
— Ja jos se olisin minä?
Ellaa kutsuttiin taas viljavaa'alle. Ennen menoaan hän kuitenkin sanoi
nopeasti:
— Puhukaa mammalle!
Endre Gábor puhui jo samana iltana mammalle.
Ja rouva Gyurkovics sanoi tyttärelleen:
— Sitä minä aina olen sanonut, että miehiin täytyy vaikuttaa. Mutta
sitä en tietänyt, että herrasmiehiin voi vaikuttaa kotiaskareillakin.
Muutamia kuukausia myöhemmin töllistelivät ihmiset Vaczi-kadun
näyteikkunoissa olevia Ella Gyurkovicsin kapioita: kirjailtuja
nenäliinoja ja pitsikoristeisia alusvaatteita.
Ja jo laskiaiskarnevaalien aikoihin vietiin Budapestiin Gyurkovicsien
kolmas tytär, joka oli vieläkin sievempi kuin hänen molemmat vanhemmat
sisarensa ja jonka vaiheet kohta kerron.