OSVALD (hänen jälkeensä). Elä mene luotani! Mihin sinä aiot?
ROUVA ALVING (porstuassa). Noutamaan lääkäriä sinulle, Osvald! Päästä
minut ulos!
OSVALD (samassa paikassa). Sinä et pääse ulos. Eikä tästä tule kukaan
sisään, (avainta kierretään.)
ROUVA ALVING (tulee sisään jälleen). Osvald! Osvald, -- lapseni!
OSVALD (seuraa häntä). Onko sinulla äidin sydän minua kohtaan, --
sinulla, joka voit nähdä minun kärsivän kaikkea tätä sanomatonta
tuskaa!
ROUVA ALVING (sllmänräpäyksen vaiti oltuansa, sanoo hilliten itsensä).
Tässä on käteni sen päälle.
OSVALD. Tahdotko --?
ROUVA ALVING. Jos tarvitaan. Mutta sitä ei tarvita. Ei, ei, se ei ole
koskaan mahdollista.
OSVALD. Niin, toivokaamme niin. Ja eläkäämme sitte yhdessä niin kauvan
kuin voimme. Kiitos, äiti. (Istuu nojatuoliin, jonka rouva Alving on
muuttanut sohvan luo. Päivä rupee koittamaan; lamppu palaa yhä
pöydällä.)
ROUVA ALVING (lähestyy varovasti). Tunnetko itsesi nyt rauhalliseksi?
OSVALD. Tunnen.
ROUVA ALVING (kumartuneena hänen ylitsensä). Se on ollut kauheata
kuvittelemista. Et ole kestänyt kaikkea tätä kiihottavaa. Mutta nyt
saat levätä kotona oman äitisi luona, sinä siunattu poikani. Kaikki,
mitä vaan toivot, olet saava, niinkuin silloin, kuin olit pieni lapsi.
-- Kas niin. Nyt on kohtaus ohitse. Näetkös, kuinka helposti se meni!
O, sen tiesin kyllä. -- Ja näetkös, Osvald, kuinka kauniin päivän
saamme? Kirkkaan päivänpaisteen. Nyt saat oikein nähdä kodin.
(Menee pöydän luo ja sammuttaa lampun. Auringonnousu. Jäätiköt
ja tunturien huiput loistavat kirkkaassa aamuvalossa.)
OSVALD (istuu nojatuolissa selkä taka-alaan päin, liikuttamatta
itseään; äkkiä sanoo hän). Äiti, anna minulle aurinko.
ROUVA ALVING (pöydän luona, katsoo hämmästyen häneen). Mitä sanot?
OSVALD (sanoa tokaisee uudestaan yksitoikkoisesti). Aurinko. Aurinko.
ROUVA ALVING (hänen luokseen), Osvald, mitenkä on sinun laitasi?
OSVALD (näkyy lykistyvän tuolilla; kaikki lihakset veltostuvat; hänen
kasvonsa ovat elottomat; silmät tuijottavat eteenpäin).
ROUVA ALVING (kauhusta väristen). Mitä tämä on? (huutaa kovasti.)
Osvald! Mikä sinun on! (heittäytyy polvilleen hänen viereensä ja
ravistaa häntä.) Osvald! Osvald! Katso minuun! Etkö tunne minua?
OSVALD (yksitoikkoisesti niinkuin ennen). Aurinko -- Aurinko.
ROUVA ALVING (hypähtää epätoivoisena ylös, repii molemmin käsin
tukkaansa, ja huutaa). Tätä en kestä! (kuiskaa ikäänkuin
jähmettyneenä.) Tätä en kestä! En koskaaan (äkkiä.) Missä hänellä se
on? (kopeloipi nuolen nopeudella hänen rinnallaan.) Tässä! (väistyy
pari askelta takaperin ja huutaa.) Ei; ei; ei! -- Kyllä! -- Ei; ei!
(Seisoo pari askelta hänestä, kädet sotkettuina tukkaan
ja tuijottaa häneen sanattomana kauhusta.)
OSVALD (istuu liikkumattomana niinkuin ennen ja sanoo).
Aurinko. -- Aurinko.