ROUVA ALVING. Tätä en kestä!
OSVALD. Se täytyy kestää. Jos minulla nyt olisi ollut Regina täällä,
niin olisin minä sanonut hänelle, mitenkä minun laitani oli -- ja
pyytänyt häneltä viimeistä apua. Hän olisi auttanut minua; siitä olen
varma.
ROUVA ALVING. Ei koskaan!
OSVALD. Kuin se kauhea olisi minut yllättänyt ja hän olisi nähnyt minun
makaavan avutoinna, niinkuin pienen kehtolapsen, auttamattomana,
hukassa, toivottomana, -- ei mitään pelastusta enää --
ROUVA ALVING. Ei koskaan maailmassa olisi Regina tehnyt sitä!
OSVALD. Regina olisi tehnyt sen. Regina oli niin oivallisen
kevytsydämminen. Ja hän olisi pian kyllästynyt semmoisen sairaan
hoitamiseen, kuin minä.
ROUVA ALVING. Jumalan onni sitte, ett'ei Regina ole täällä!
OSVALD. Niin, nyt saat sinä siis antaa minulie tuon avun, äiti.
ROUVA ALVING (kirkaisee kovasti). Minä!
OSVALD. Kuka on lähempi siihen kuin sinä?
ROUVA ALVING. Minä! Sinun äitisi!
OSVALD. Juuri sen vuoksi.
ROUVA ALVING. Minä, joka olen antanut sinuile elämän!
OSVALD. En ole pyytänyt sinulta elämää. Ja minkälaisen elämän olet
minulle antanut? En tahdo sitä! Sinun pitää ottaa se takaisin!