ROUVA ALVING. Sitte lähetän teille valtakirjan järjestääksenne kaikki
niinkuin itse tahdotte.
PASTORI MANDERS. Sen otan niin sydämmellisen mielelläni tehdäkseni.
Lahjoituksen alkuperäinen määräys on nyt vaan, sen pahempi, kokonaan
muutettava.
ROUVA ALVING. Niin, tietysti.
PASTORI MANDERS. Niin, ajattelen vähän järjestää asiat niin, että
maatila Solvik tulee pitäjän omaisuudeksi. Maapalstaa ei voi suinkaan
sanoa kokonaan arvottomaksi. Siitä voi aina olla hyötyä yhteen tai
toiseen. Ja säästöpankissa olevan käteisen jäännöksen korot voisin ehkä
sopivimmin käyttää jonkun yrityksen auttamiseen, jonka voisi sanoa
olevan kaupungin hyödyksi.
ROUVA ALVING. Aivan niinkuin tahdotte. Tuo kaikki on minusta
yhdentekevää.
ENGSTRAND. Muistakaa minun merimieskotiani, herra pastori!
PASTORI MANDERS. Niin todellakin, te sanotte jotakin. No, sitä on
tarkasti mietittävä.
ENGSTRAND. Ei saakeli, ei miettiä --. O, kiesus sentään!
PASTORI MANDERS (huoahtaen). Enkä, sen pahempi, tiedä, kuinka kauvan
saan sellaisia asioita hoitaa. Joll'ei julkinen mielipide pakota minua
niistä luopumaan. Kaikki on palotarkastajain lausunnossa.
ROUVA ALVING. Mitä sanotte?
PASTORI MANDERS. Eikä lausuntoa voi niin aivan edeltäpäin arvata.
ENGSTRAND (lähempänä). Voipa, totisesti sen voi. Sillä tässä seisoo
Jaakko Engstrand ja minä.
PASTORI MANDERS. Niin niin, mutta --?
ENGSTRAND (hiljemmin). Eikä Jaakko Engstrand ole mies, joka jättää
kelpo hyväntekijän hädän hetkenä, niinkuin sitä sanotaan.