PASTORI MANDERS. En koskaan, -- en koskaan salaisimmissa
ajatuksissanikaan ole pitänyt teitä muuna kuin toisen aviopuolisona.
ROUVA ALVING. Niin -- uskoa sitä?
PASTORI MANDERS. Helena --!
ROUVA ALVING. Ihminen unhottaa niin helposti itsensä.
PASTORI MANDERS. En minä. Minä olen sama kuin aina olen ollut.
ROUVA ALVING (kääntää puheen). Niin, niin, niin, -- elkäämme puhuko
enää menneistä päivistä. Nyt olette korvianne myöten komisjoneissa ja
toimikunnissa: ja minä kävelen täällä ja taistelen sekä sisällisiä että
ulkonaisia kummittelijoita vastaan.
PASTORI MANDERS. Ulkonaisten nöyryyttämisessä kyllä olen teitä auttava.
Kaiken sen jälkeen, mitä kauhistuksella olen kuullut teiltä tänään, en
voi rauhallisella omallatunnolla antaa nuoren, turvattoman tytön jäädä
teidän luoksenne.
ROUVA ALVING. Eikö teistä olisi parasta, että me koettaisimme pitää
hänestä huolta? Tarkoitan -- hyvää naimista.
PASTORI MANDERS. Epäilemättä. Luulen että se olisi hänelle kaikin
puolin toivottavaa. Onhan Regina nyt siinä iässä, jolloin --; niin,
enhän ymmärrä sitä, mutta --
ROUVA ALVING. Regina tuli aikaiseen täysikasvuiseksi.
PASTORI MANDERS. Niin, eikö tullut? Olen muistavinani, että hän oli
merkillisen vahvasti kehittynyt ruumiin puolesta, kuin valmistin häntä
herran-ehtoolliselle. Mutta toistaiseksi on hänen ainakin mentävä
kotia; isänsä johdon alle --. Ei, mutta eihän Engstrand olekkaan --.
Että hän -- että _hän_ niin voi salata totuuden minulta! (Porstuan
ovelle koputetaan.)
ROUVA ALVING. Kukahan se lienee? Tulkaa sisään!
ENGSTRAND (pyhävaatteissaan, ovessa). Pyydän nöyrimmäst' anteeksi,
mutta --