OSVALD. No, kotia tullut poika sitte.
ROUVA ALVING. Osvald tarkoittaa sitä kertaa, kuin te niin kovasti
vastustelitte hänen maalariksi tuloaan.
PASTORI MANDERS. Voihan ihmissilmissä moni askel näyttää
arveluttavalta, joka sitte kumminkin -- (ravistaa Osvaldin kättä.) No,
terve tuloa, terve tuloa! Mutta hyvä Osvald --. Niin saanenhan kutsua
teitä ristimänimellä?
OSVALD. Niin, miksi muuten kutsuisitte minua?
PASTORI MANDERS. Hyvä. Sitä aioin sanoa, hyvä Osvaldini, -- teidän ei
pidä luulla minusta, että ehdottomasti tuomitsisin taiteilijasäädyn.
Luulen, että on monta, jotka siinäkin säädyssä voivat säilyttää
sisällisen ihmisensä turmeltumattomana.
OSVALD. Meidän on toivominen sitä.
ROUVA ALVING (loistaen tyytyväisyydestä). Tiedän yhden, joka
on säilyttänyt sekä sisällisen että ulkonaisen ihmisensä
turmeltumattomana. Katsokaa vaan häntä, pastori Manders.
OSVALD (kulkee lattiata ylöspäin). Niin niin; rakas äiti, jättäkäämme
se.
PASTORI MANDERS. No ihan varmaan -- sitä ei voi kieltää. Ja sittehän
olette jo ruvennut saamaan nimeä. Sanomalehdet ovat usein puhuneet
teistä, ja niin ylenmäärin suosiollisesti. Niin, se on -- viime aikoina
on luullakseni oltu ikäänkuin vähä hiljaa.
OSVALD (yläällä kukkien luona). En ole saanut maalata juuri paljoa
viime aikoina.
ROUVA ALVING. Pitäähän maalarinkin levätä välillä.
PASTORI MANDERS. Se on tietty. Ja sitte valmistaudutaan ja kootaan
voimia johonkin suureen.
OSVALD. Niin. -- Äiti, joko kohta syömme?
ROUVA ALVING. Puolituntisen kuluttua. Ruokahalu hänellä on, jumalan
kiitos.
PASTORI MANDERS. Maistuupa tupakkakin.