»Turhaa se vain on, Hely, että sinä muutat pois», sanoi Niemen Loviisa.
»Mikäpä hätä sinun nyt enää on, kun poikakin on noin suuri.»
»Suuriko? -- Huomenna täyttää kaksi vuotta. Kahdeksas päivä kesäkuuta on
poika paran syntymäpäivä. Kyllä vain, Loviisa hyvä, parasta on, että
muutan. Yhä enemmän olen tullut siitä vakuutetuksi. Mutta kotipitäjääni
en voi mennä. Siellä en kehtaisi silmiäni näyttää, en työtä hankkia.
Vaan olen ajatellut, että muuttaisin R:n pitäjään. Iiri sisareni on
lempeänluontoinen, ja hänellä on anteeksiantavainen sydän. Hän olisi
ennen mielellään seurustellut minun kanssani ja opettanut minua, mutta
minä olin ylpeä enkä huolinut hänen neuvoistaan. Nyt vasta huomaan, että
kohtaloni ehkä olisi toisenlainen, jos enemmän olisin käynyt hänen
luonansa. Mutta se ei minua silloin huvittanut --»
»Millä minä sitte täällä tulen toimeen? -- Pyykit ja leipomiset ja
kaikki -- jäävät aivan minun niskoilleni --»
»Kyllä sinä toisen vuokraajan saat tänne. Sen olen jo toimittanut.»
»Niin, tuo leski, joka täällä kävi, -- vaan ennemmin minä sinut olisin
pitänyt.»
»Mutta minähän jäinkin tänne sillä ehdolla, että pääsisin pois heti, kun
toisen vuokraajan hankin sijaan.»
»Kyllä niin», sanoi Loviisa. Hän, joka oli jotenkin itsekäs nainen,
olisi halusta pitänyt Helyn, sillä häneltä riitti aina aikaa Loviisan
töihin, ja sen Loviisa kyllä arvasi, ettei toinen vuokraaja olisi yhtä
valmis häntä auttamaan.
»Kun eilen kävin tohtorin luona», kertoi Hely, »sanoi hän, että
sydämessäni on vika, ja kun minä tahdoin tietää, onko se vaarallista,
niin hän vastasi: 'Teidän pitää välttämän kovia mielenliikutuksia.' Minä
kysyin taas, mitäpä sitte saattaisi tulla tuosta kovasta
mielenliikutuksesta, ja hän vastasi: 'äkillinen kuolema'. Nuo sanat,
Loviisa hyvä, vaikuttivat sen, että minä tahdon muuttaa, en itseni
tähden, vaan Maurin, -- sillä kun minä kerran olen poissa, ottaa Iiri
kyllä pojan ja kasvattaa hänet kelvolliseksi. Hän ei salli, että Mauri
pannaan huudolle, sen kyllä tiedän.»
»Mitä sen sitte tekee, koska sinä tahdot mennä», sanoi Loviisa ja läksi
lastensa luo.
Pikku Mauri nukkui Helyn vuoteella. Hänen vaaleakiharainen pääkkösensä
oli sievä, ja kasvonsa erittäin hienopiirteiset. Hely katseli lastansa
ja huokasi, lausuen itseksensä: »Kuka sinua varjelee täällä maailmassa,
jos äiti sinulta viedään? -- Mitä raukka sanonkaan? Herra, suo anteeksi!
Mitä minä voin, ellet *sinä* ole apunani? Suojaa, Herra, tätä lasta,
niin hänen aina hyvin käy!»
Lohdutettuna rukouksestaan meni Hely nyt levollisena toimiinsa. Hän
rupesi etsimään kokoon vähiä tavaroitaan ja katsoi, mitä hänellä oli
sellaista, jota ei sopinut mukaan ottaa. Muutamia kapineita hän antoi
Loviisalle, ja toisia Loviisa häneltä osti halvasta hinnasta.
Parin päivän päästä oli hän aivan valmis lähtemään. Hän meni vain
tilaamaan ajuria, joka hänet veisi junalle. Pikku Mauri katseli
ikkunassa ja huusi tavan takaa: »Kohta Maui pääsee isolla hummalla
ajamaan, oikein suujella hummalla, joka huutaa pii.»
Loviisa Niemen lapset katselivat Mauria ikäänkuin jotakin etevänlaista
olentoa, kun tiesivät, että tuo pikkuinen leikkiveikka nyt pääsisi
matkustamaan. He eivät oikein ymmärtäneet, mimmoista se matkustaminen
oli, mutta jotakin semmoista se oli, jota isot ihmisetkin tekivät.
»Tuolla tulee äiti ja humma ja jattaat!» huudahti Mauri, joka näki Helyn
palaavan ajurin rattailla.
Nyt vasta, kun eronhetki tuli, huomasi Loviisa oikein, miten suuri apu
hänellä oli Helystä ollut ja miten hän tulisi häntä kaipaamaan. Hän
kiitti Helyä kaikesta hyvästä ja tuli saattamaan häntä junalle, jättäen
lapset siksi aikaa isän huostaan.
Heidän tultuansa asemalle seisoi Loviisa Maurin vieressä, sillä aikaa
kuin Hely toimitti kapineitansa junaan. Eräs nuori komea neiti käveli
edestakaisin asemahuoneessa ja katsahti pikku Mauriin, joka seisoi
Loviisan vieressä.
»Katsoppas», sanoi neiti eräälle tuttavalleen, »eikö tuo lapsi ole
ihmeen kaunis! Olen oikein huvikseni katsellut häntä -- ja tiedätkö
miksi?»
»Tietysti siksi, että hän on kaunis lapsi.»
»Ei, mutta hän on ihmeellisesti sulhoni näköinen. Nuo kiharat ja hienot
kasvonpiirteet ovat aivan samanlaiset kuin Akselin. Silmät vain on
lapsella ruskeat, mutta sulhollani siniset.»
»Tuommoisia morsiamet ovat. Kun jotakin kaunista näkevät, saa se kohta
heidän valittunsa muodon, ja niin, Ragnhild, on sinunkin laitasi.»