»Missä patruuna ja maisteri nyt viipynevät, kun eivät kotiin tule?»
sanoi vanha Maija. »Eivätkö he tulekaan päivälliselle?»
»Tulevat kyllä», vastasi patrunessa. »Odotetaan vähän.»
»Vou, vou», haukkui Halli koira.
»Tuossa herrat jo tulevat. Tuota koira hassua, joka haukkuu omaa väkeä!
Kylläpä käy vanhaksi», sanoi Maija. »Kai nyt jo saa ruoan tuoda
pöydälle?»
»Ei vielä, se jäähtyy», vastasi patrunessa ja meni tulijoita vastaan.
»No miten kävi kokouksessa? Olen oikein utelias», sanoi hän
vastatulleille.
»Siellä meni kuten rasvotuilla rattailla. Orpolasten kotia ruvetaan
rakentamaan tulevana syksynä. Meidän opettajattaremme oli jo valmistanut
kysymystä niin pitkälle, että ukot olivat ehtineet ymmärtää ja harkita
asiaa, ja nyt se meni kokonaan itsestään. Se oli todellakin hauska
kokous! Maakauppias siellä vähän koetteli vastustella, mutta hänellä ei
näkynyt olevan mitään kannatusta pitäjäläisten puolelta.»
»Miten Iirikin ilostunee, kun saa sen kuulla», virkkoi patrunessa.
»Kyllä varmaankin», vastasi Arvo. »Tuo orpolasten koti on jo lapsesta
ollut hänen lempiaatteensa.»
»Mutta Iiristä muistan, että täällä on hänelle kirje, ja sen ehkä on
kiire. Kentiesi hän tahtoisi siihen vastata jotakin», sanoi patrunessa
ja huusi Sereä. Kun tyttö tuli, käski patrunessa häntä viemään kirjettä
opettajattarelle. Sere meni, ja Maija tuli kutsumaan herrasväkeä
ruoalle.
Päivällisen jälkeen, kun kello jo läheni viittä, meni Arvo äitinsä
kamariin kahvia juomaan. Ihalassa oli tapana, että viiden aikaan
kokoonnuttiin patrunessan huoneeseen kahville, oli kartanossa sitte
vieraita tahi ei. Arvo näytti erittäin miettivältä; olipa hän vähän
hajamielinenkin, kun hän jutteli isänsä kanssa kartanon maista. Patruuna
katsoi rouvaansa ja hymyili vähäisen -- he kyllä ymmärsivät, mikä
nuoriin hajamielisyyttä vaikuttaa. Hetken perästä patruuna läksi
kamariinsa, ja Arvo rupesi juttelemaan äitinsä kanssa.
»Mitä äiti sanoisi, jos minä menisin kihloihin?» kysyi hän
äkkiarvaamatta.
»Mitäpä minä siihen sanoisin. Minä otaksun, että valitset hyvän tytön,
joka voi sinut onnelliseksi tehdä. Olen ollut huomaavinani, että Lilli
sinua rakastaa -- hän on hyvä tyttö.»
»Lilli! Mitä minä sellaisella nukella tekisin? Ei hän ymmärrä, mitä
elämä ihmiseltä vaatii. Minä tahdon sellaisen, joka voi minua tukea
mielipiteissäni, samoin kuin minä häntä, sellaisen, joka voi olla minun
kumppaninani ja ystävänäni.»
»No, no, hyvä kyllä, mutta mistä nyt tuollaisen löydät? Onko hän jo
tiedossa?»
»On.»
»Kyllä minä jo kauan olen aavistanut, kuka hän on, ja luulen, että olet
hyvin valinnut», sanoi patrunessa.
Arvo ei puhunut mitään, vaan asteli pari kertaa lattian poikki ja lähti
sitte ulos kävelemään.
* * * * *
Toukokuu oli loppupuolella ja luonto kokonaan uudistunut. Puut, pensaat
ja nurmet olivat uuteen viheriään pukuun verhoutuneet. Ihalan lahden
väreilevät aallot kimaltelivat auringon loisteessa kuten tähdet, ja
linnut livertelivät rannan lehtipuissa.
Tätä kaunista luontoa Iiri par'aikaa ihaili avatun ikkunan ääressä.
Koululapsilla oli lupaa, ja Iiri, vaikka hän kouluansa rakastikin, tunsi
nyt kuitenkin itsensä erittäin vapaaksi. Uuteen eloon virkistynyt luonto
varmaan myöskin vaikutti häneen. Joku tuli kyökkiin, ja Leena riensi
Iirin luo kirje kädessä.
»Kirje! Mistä?» huudahti Iiri.
»Ihalan Sere sen toi. Oli kai postissa tullut.»
»Tämä on Seljalta», sanoi Iiri. Leena meni toimiinsa, ja Iiri aukaisi
kirjeensä. Selja kirjoitti:
»Kaivattu ystäväni!
Nyt, kun kesä jo pitkillä askeleilla lähenee ja lintuparvet toinen
toisensa perään rientävät tänne pohjolaan, rupean minäkin
malttamattomasti odottamaan sinua kotiin, että saisimme taas yhdessä
kävellä Orjankalliolle ja soudella lahdella y. m. Mutta miksikä sinä et
enää milloinkaan kirjoita, että halajat kotiin? Aina vain ilmoitat
viihtyväsi *erittäin* hyvin. Minä en ymmärrä, kuinka tuo koulutyö
saattaa olla niin erinomaisen hupaista. Kunpa vain ei siihen
viihtymiseen olisi jokin muu syy -- -- --
Minulla olisi niin äärettömän paljon kerrottavaa sinulle, etten
oikeastaan tiedä, mistä alkaisin, mutta otan nyt puheeksi sen, mikä
ensiksi mieleeni sattuu, ja jos näen, että kirje liiaksi venyy, niin
jätän muutaman asian siksi, kunnes toisemme tapaamme.
Ensiksikin tahdon kertoa lukkarista ja matamista, että he puuhaavat ja
laittavat huoneisiinsa uudet tapeetit, siksi kuin sinä kotiin tulet.
Matamin kaikki työt tapahtuvat tähän aikaan vain sen vuoksi, että sinä
tulet kotiin.
Pekko oli muutama viikko takaperin kotona. Hän oli oikein hienon hieno,
puhui Helsingin neitosista ja kaikenmoisista ylhäisistä piireistä,
uusista malleista, ja miten neitosilla pitää olla 'kissankorvat'
olkapäillä y. m. Kyllä poika luontonsa pitää, vaikka hän jo yhteen
aikaan oli muuttumaisillaan, -- muistathan, milloin se oli? -- Vahinko
vain, ettet sinä, Iiri, ottanut tehdäksesi hänestä miestä.
Kartanon Aksel on kihlannut serkkunsa Ragnhildin. Se nyt tuli
seuraukseksi hänen Ruotsin-matkastaan. Vanhemmat ovat äärettömän
iloissansa. He saavat nyt rikkaan miniän ja sitä paitsi -- 'noblessia'.
Lilli ei ole voinut hyvin; alakuloiselta hän myöskin näyttää. Minä
luulen jonkun sisällisen surun häntä kalvavan. Lilli parka on aina ollut
pintapuolinen, eikä sellainen ihminen vastoinkäymisen tullessa voi
suruansa kantaa, vaan sortuu. Helvi on tähän aikaan ollut usein hänen
luonaan, ja luulen, että hän tyvenellä ja vakavalla tavallaan voi
Lillille osottaa, missä rauhan lähde virtaa.
Helystä olen kuullut, ettei hän aio tulla kotipuoleensa. Kuten kesällä
puhuttiin, on hänellä lapsi, mutta hän kuuluu sentään tulevan hyvin
toimeen siellä Helsingissä. Martin luona kävimme ristiäisissä pari
viikkoa takaperin. Hänellä on oikein sievä koti. Luhtamäen torppa on
ihan muuttunut. Kyllä huomaa, että sen isäntä on Mustialassa oppia
käynyt. 'Mutta lapsen nimi?' -- kuulen sinun kysyvän. Niin, se on
yksinkertainen, sievä nimi: Elvi Johanna. Seppälän Kallu on nyt Martin
renkinä eli kumppanina. 'Kyllä Kallu vielä laulaa hyräilee työtä
tehdessään', sanoi Hanna, 'mutta eivät hänen laulunsa enää niin iloisia
ole kuin ennen, ja tiesi tulevatko milloinkaan --'
Sireenit ikkunani edessä ovat täydessä nupussa; siksi kuin tulet,
varmaan ensimmäiset kukat jo puhkeavat. Kuinka kaunista nyt lieneekään
Ihalan niemellä, jossa kansakoulu sijaitsee? Oikein tekisi mieleni
lentää luoksesi, mutta niin mahtava kuin ihminen onkin olevinaan, hän
siinä kohden kumminkin on varpusta kehnompi.