KAHDESTOISTA LUKU

Kevät, oi ihana aika, -- olkoon se sitte ihmislapsen, ihmissydämen tahi

luonnon kevät. Oi ihana kevät! Niin ehkä ajattelivat pappilan Hanna ja

kievarin Hely, kun kartanon haassa taittelivat nuoria vihdaksia. Haka

kuului osaksi myöskin Seppälän kestikievariin, vaikka sitä nimitettiin

kartanon haaksi, koska se ulottui sinne asti.

»Pääseekö Marttikin Pälkäneelle huomenna?» kysyi Hanna.

»Pääsee», vastasi Hely, »ja Kallu myöskin. Suutarin Janne lupasi käydä

kyytiä Kallun puolesta, ja Taaven-muori saa minun sijastani olla herroja

passaamassa. Martille annettiin lupa muuten; ei tarvinnut edes etulaista

hankkia. Isäntä on aina ollut kovin hyvä Martille. En tiedä, miten

veljeni osaakin tehdä kaikki isännän mielen mukaan.»

»Mistäpä isäntä saisi toisen semmoisen miehen, jos Martti menisi muualle

palvelemaan?»

»Kyllähän se niinkin on, mutta ei Martti ainakaan kauan enää Seppälässä

palvele.»

»Mihinkä hän sitte menee?»

»Kas kun olet olevinasi; kukas sen paremmin tietäisi kuin sinä? Kai maar

Martti sinulle aikeensa on puhunut --»

»No sanoihan se kerran, että rovasti on hänelle Luhtamäen torpanmaan

luvannut, sillä naimisiin päästäkseen täytyy Martilla olla oma torppa,

kun ei vielä ole laillisessa iässä -- kynttilänä täyttää vasta

kahdeksantoista -- mutta lukkari ja Iiri neiti tahtoivat häntä ensin

menemään Mustialaan. Lukkari oli sanonut, että kun olemme näin nuoria,

kyllä vielä saatamme kumpikin hankkia vähän enemmän oppia itsellemme,

sillä mikäs ikä minullakaan on, vaikka olenkin kaksi vuotta Marttia

vanhempi. Ei Martti sittemmin ole sen enempää puhunut asiasta, enkä minä

ole huolinut kysyä. Ei ole hätää häihin eikä kiirutta kirkkoon.»

»Mustialaan hän pyhäinpäivästä aikoo, mutta vuoden ajaksi vain», sanoi

Hely, »ja senpä vuoksi hän nyt vielä on käynyt oppia Iirin luona».

»Pitkäkö siitä on, kun Iiri neiti koulusta pääsi?» kysyi Hanna.

»Kolme vuotta on», vastasi Hely ja lisäsi sitte: »Iiri oli iloissaan,

kun Marttikin kerran pääsee huvittelemaan. Hän on aina erittäin pitänyt

huolta Martista.»

»Ei meidän herrasväen oikein tehnyt mieli laskea minua mukaanne, kun

puhuin menostamme Kukkolan kankaalle», kertoi Hanna. »Kyllä he kirkolle

olisivat halustakin antaneet minun mennä, mutta pelkäsivät sitä

keinumista siellä kankaalla. Selja neiti sitte sentään toimitti minulle

luvan ja sanoi: 'Täytyyhän sinun päästä, koska Marttikin menee ja

ystäväsi Hely. Minä arvelen, että sinun tulee kovin hauska'. Hän on aina

erittäin hyvä, tuo Selja neiti, ja tahtoo kaikille iloa.»

»'Kuumoron, min söötä vaakra likka', sanoi kartanon luutnantti, kun hän

meidän Helyä leukaan nipisti. -- Ovatko helluntaivihdat valmiit jo?»

Näin virkkoi Kallu, joka oli juossut tyttöjä hakemaan.

Hely punastui ja vastasi vähän närkästyneenä: »Kyllä ne valmiit ovat,

jahka teitä kylpemään käsketään.»

»So soh, älä nyt suutu, vaikka minä luutnantista puhuin, mutta kyllä se

on tosi, että minun silloin teki mieleni nipistää häneltä nenä, jotta

hän sen viimeisen kerran olisi saanut tulla meidän Helyä mielittelemään.

Mutta hupaistapa olisi häntä nähdä huomenna, kun hän taas varmaankin

tulee postia hakemaan ja tavallisuuden mukaan huutaa Helyä eikä näekään

'söötä vaakra likkaa', vaan sen sijasta Taaven-muorin rypistyneet

kasvot.»

»Mitäs tuommoisia turhia lärpöttelet. Vihdat ovat nyt valmiit, mennään

kotiin», sanoi Hely.

»Mennään vain», virkkoi Hanna, »ja vie terveisiä Martille».

»Kyllä! Kello kuusi aamulla tulemme sinua noutamaan. Oletko silloin

valmis lähtemään?»

»Olen varmaan», vastasi Hanna ja läksi menemään vainiopolkua myöten

pappilaan; mutta Hely ja Kallu riensivät kievaritaloa kohti.

Heidän jäätyänsä kahdenkesken virkkoi Kallu: »Kuules, Hely, koska me

tästä rupeamme kotia itsellemme hankkimaan?»

»Mitäs joutavia puhut -- Lieneekö meillä nyt matkustavaisia taas, se

olisi vähän harmillista; niitä sitte saa koko illan passata.»

»Miksi sinä et milloinkaan tahdo minua kuunnella, kun joskus vakavasti

juttelisin kanssasi; olemmehan olleet aina hyviä ystäviä lapsuudesta

asti, ja kerran minä tahdon varman vastauksen sinulta. Olen monta

monituista kertaa sanonut sinulle, että sinua rakastan enemmän kuin

ketään muuta maailmassa, mutta kysymyksiini: 'Rakastatko sinä minua,' --

sinä aina kiertämällä vastaat. Mitä se semmoinen on?»

»No hyvänen aika, pidänhän minä sinusta, mutta en vielä ole naimista

ajatellut -- vapaana on hauska olla -- vaan enhän minä muistakaan huoli;

jos jonkun otan, otan kai sinut, mutta en minä mitään varmasti lupaa.»

»Muistatko, kun kyläilemässä kävimme ja ihmiset sanoivat meille: 'Tuolla

tulee kievarin nuori pari', silloin sinä vain hymyilit, ja molemmat

olimme onnellisia.»

»Hm -- minä olin niin lapsellinen silloin ennen. Mutta kyllähän se niin

on, että tuskin Kukkolan kankaalle viitsisin mennä, jollet sinä sinne

tulisi.»

»Kiitos, Hely! Nyt sitä ilolla mennäänkin.»

Hely kävi taas vakavaksi eikä enää puhunut mitään, mutta he tulivatkin

samassa kotiin, ja sitte kiirehdittiin saunaan.

Kievarissa ei nyt ollutkaan matkustavaisia; juhlailtana ei niitä juuri

useasti liiku. Yöllä ei myöskään sattunut vieraita kulkemaan. Kesäyön

tyyneys ja hiljaisuus vallitsi tällä kertaa Seppälän kestikievarissa.

Virkistyneenä levollisesta unesta nousi Hely jo viiden aikaan aamulla

keittämään kahvia, ja kuudelta he olivat valmiit lähtemään.

Nappularattaat saatiin lainata isännältä; niissä he pääsivät mukavasti

kaikin. Hely ja Kallu asettuivat etu- ja Martti takaistuimelle. Sitte

mentiin ja pysähdyttiin pappilan kohdalle. Sieltä tuli Hanna juosten,

hyppäsi rattaille ja istui Martin viereen. Kylläpä hauskaa olikin ajella

kauniina kesäaamuna, kun tuomenkukat tuoksuivat, koivut kiilsivät

puhtaassa viheriässä verhossaan, ja viljavainiot pistivät esiin nuoria

tähkäpäitään.

»Kuules, Kallu», sanoi Martti, »onpa sentään toista ajaa näin kuin olla

kyydissä. Mutta mikäs siinä, että kaikki tänään on niin erinomaisen

kaunista? Koko luonto oli mielestäni aivan toisenlainen, kun eilen

aamulla kyydissä kävin.»

»Kas se tulee siitä, että nyt saat olla Helyä ja minua kyyditsemässä»,

vastasi Kallu leikillään.

»Vai niin, otetaan sitte kyytipalkka myöskin.»

»En minä semmoiseen suostu», vastasi Kallu.

»Kyllä minä tiedän, miksi sinusta kaikki tänään näyttää ihanalta»,

sanoi Hanna. »Se vain on sen vuoksi, että nyt olet omassa vallassasi,

vietät omaa aikaasi etkä isännän. Sentähden katselet levollisempana

ympärillesi ja havaitset kaikki, mikä on kaunista.»

»Vastako nyt hän havaitsee, mitä on kaunista? Onhan hän sinutkin jo

aikaa ennen nähnyt», virkkoi Kallu.

»Älä aina hassuttele», torui Hanna.

»Kyllä Hannan puheessa perää saattaa olla», sanoi Martti ja kuiskasi

sitte morsiamelleen: »On se sentään hauskaa, kun kerran oman kodin

saamme.»

»Kyllä tämä tämmöinen matka on hupainen!» huudahti Hely, kun Pälkänevesi

saarineen rupesi näkymään.

»No joko vihdoin sinäkin tämän hupaiseksi huomaat. Minä jo ajattelin,

ettei sinua koko helluntaimatkamme miellyttänytkään.»

»Mihinkä mennään kortteeriin?» kysyi Martti.

»Mennään kirkko-Mustalaan -- kyllä siellä saamme hevosemme talliin»,

vastasi Kallu.

Huomenkellot rupesivat kajahtamaan, juuri kun matkailijamme lähenivät

kirkonkylää. Joka haaralta tuli juhlavaatteisiin puettuja ihmisiä, jotka

pyrkivät samaa päämäärää kohti. Pälkäneveden sinertävällä pinnalla näkyi

suuria kymmenhankaisia veneitä, joitten välkkyvät airot ikäänkuin

komennon mukaan yht'aikaa nousivat ja laskeutuivat, ja kuten kosken

kuohunnassa tulivat veneet rantaan.

»Katsokaas, noissa veneissä me Kukkolaan pääsemme!» kertoi Kallu.

»Niissä varmaankin on hauska kulkea», sanoi Hely.

»Hop, hop, hepo!» huudahti Kallu hevoselleen, »mennään nyt aika kyytiä,

kun tässä kylänraittia ajetaan; kas näin vain sitä meidän pitäjässä

kuljetaan», ja siinä sitä nyt ennätettiin Mustalan pihaan. Miehet

pyysivät hevosen talliin, tytöt menivät asettelemaan silkkihuivit

päähänsä ja odottamaan, kunnes yhteen soitettaisiin. Mutta koska aikaa

riitti, lähtivät he vielä hautausmaallekin kävelemään.

Vihdoin rupesi yhteen soimaan, ja nuoret riensivät kirkkoon. He

sattuivat istumaan aivan ristikäytävän lähelle, ja koska molemmat isot

ovet olivat auki, näkyi vasemmalta puolelta aava Mallasselkä, vaan

oikealta hymyilevä, saarikas Pälkänevesi. Hely, jota kaikki kaunis

erittäin viehätti, ihastui kovin tästä ihanasta näystä, ja kun

aamuvirttä alettiin veisaamalla: »Kiitoksen Herra sinull' Täll'

huomen-hetkellä. --», niin hänkin nöyrällä sydämellä veisasi kiitoksensa

Herralle ja ajatteli kirkonmenojen aikana: »Jos tämmöisessä paikassa

asuisi ja kävisi tällaisessa kirkossa, niin eiköhän ihminen parempana

pysyisi»... Mutta Hely rukka! -- pian nuo vakavat tunteet maailma

sinulta pois riistää -- -- Kaunis kestikievarityttö -- siinä nimi, joka

on ollut monen nuoren tytön onnen surmana -- -- --

Kun kirkonmenot olivat loppuneet, menivät miehet hevostaan juottamaan ja

panivat heiniä eteen sekä pyysivät talonväkeä välistä kurkistamaan

talliin, jotta ei hevoselta mitään puuttuisi. »Kyllä sitte takaisin

tultuamme vaivat maksamme», sanoi Kallu. Tytöt odottelivat kirkonmäellä

siksi, kunnes Kallu ja Martti palasivat, ja sitte he riensivät kaikin

rantaa kohden, jossa »vesikansan» laiturit olivat. Kun he menivät

pappilan puutarhan sivutse ja näkivät kukkapenkereet, jotka monivärisinä

hohtivat, kurkisti Hely aidan ylitse ja näki samassa neitosen kulkevan

puutarhan käytäviä pitkin. Hely rohkaisi mielensä ja puhutteli neitosta

lausuen:

»Saisikohan pyytää muutamia punakukkasia ja vähän aaprottia?»

Neito lupasi aivan mielellään antaa, mitä tyttö pyysi, ja toi hänelle

koko joukon kukkasia sekä suuret tukulliset 'aaprottia'. Hely kiitti ja

jakoi sitte Hannan kanssa kukkaset, mutta miehille antoi hän kummallekin

aaprottia napinläpeen. Siitäpä nyt tuli oikein makea tuoksu poikien

nenään.

Rannassa oli veneisiin jo karttunut melkoisesti väkeä, mutta Kukkolaiset

olivatkin tänään kahdella veneellä kirkolle tulleet, sillä olihan

tavallista, että kirkon puoleltakin helluntaina tuli lisää väkeä pyrkien

keinulle.

»Mahtuuko neljä henkeä vielä lisää veneeseenne?» kysyi Kallu

Kukkolaisilta.

»Kyllä, vaikka teitä olisi kymmenen», kuului vastaus.

»Joutukaa kaikki veneeseen!» huusi perämies, ja pian kukin asettui

paikalleen. Hely tarjosi itseänsä ja kumppaneitansa soutamaan, sanoen:

»Laskekaa vain meidät soutamaan, kyllä me osaamme -- sopiihan teidän nyt

vuorostanne levähtää.»

Erään talon pojat, jotka lähimmällä tuhdolla istuivat, vastasivat kyllä

soutavansa, mutta kun Kallu vielä pyysi, niin toinen nousi paikaltansa

ja laski Kallun, toinen taas sanoi: »Emme maar vieraita tyttöjä

soutamaan laske; ette enää kirkkopunaakaan tarvitse, koska kirkolta jo

tullaan.»

Martti istui levollisena Hannan vieressä ja virkkoi: »Koska tässä nyt

kerta huvittelemassa ollaan, niin ollaan nyt sitte. Kun meidän pitäjään

tulette vierailemaan, niin muistetaan me sitte taas vuorostamme olla

kohteliaita.»

»No niinhän sopii», sanoi se poika, joka joutilaana istui.

Vene kulki kulkemistaan. Pappilan lahti, Kunnarin ja Oriniemen kärjet

olivat jo näkyvistä kadonneet, mutta yhtä vauhtia soudettiin vain, aina

Kukkolan satamaan asti. Juuri kun rantaan ennätettiin, tuli muutamia

suuria sadepisaroita, mutta rannalla oli punaiseksi maalattu torppa, ja

sinne nuoret huvimatkailijat menivät suojaan. Muut läksivät vain,

huolimatta sateesta, kotiin asti. Muutamilla oli sateenvarjot, toisilla

villahuivit, joku nosti hameensa hupuksi ja lähti niin menemään. Sade ei

kuitenkaan kestänyt kuin pienen hetken vain.

Kallu ja Martti tilasivat torpasta päivällistä, ja tyttäret, Anna ja

Manta, menivät heti toimeen. Pian he olivatkin tuoneet leipää, suolatun

sian- ja lehmänlihan kanssa keitettyjä perunalohkoja, viilipiimää, voita

ja suolattua säynästä.

Huvimatkailijat, jotka eivät olleet syöneet, sitte kuin kuudelta

läksivät kotoa, menivät nyt päivälliselle ja söivät hyvällä

ruokahalulla.

Päivällisen jälkeen miehet rupesivat tupakkaa polttelemaan ja tytöt

tekivät tuttavuutta torpan tyttärien kanssa, jotka olivat hyvin

puheliaita. He kertoivat, että oli hankittu »pelimanni», joka tulisi

illalla soittamaan kankaalla, sekä että siellä myöskin olisi kahvia

tarjolla ostettavaksi.

»Kyllä maar tyttöjen kukkarot sitte hoikkenevat», sanoi Kallu.

»Miehet sitä tytöille ostavat», virkkoi Manta, joka oli vähän

sievänmuotoinen tyttö. »En minä vielä kertaakaan Kukkolan kankaalla ole

penniä kahvikuppiin pannut, mutta kyllä tarpeeksi juonut olen.»

»Kuules, Kallu», sanoi Martti, »emme mekään huoli olla huonompia kuin

Pälkäneen pojat».

»Emmehän toki», vastasi Kallu. »Teitähän nyt on neljä tyttöä meidän

joukkoa, ja juokaa kahvia niin paljon kuin haluttaa, kyllä me maksamme

-- se on siis päätetty.»

»Mitäs, Manta, tuommoisia menit vieraille sanomaan», torui Anna, »onhan

meillä muita tutumpiakin, ja kyllä me itsekin saatamme kahvikupin ostaa

--»

»Entäpäs tätä nyt», virkkoi Manta, joka näytti olevan rohkeanluontoinen.

»Jos muutaman pennin panevatkin meille kahvikuppiin, eiväthän nekään

rahat viinaan mene, ja siihen miehet tähän aikaan enimmiten rahansa

panevat.»

»Mutta ei sitä kaikki kuitenkaan tee, kyllä meidän Kallulta ja Martilta

viinapullot rauhaan jäävät», vakuutti Hely.

Torpan tytöt kävivät ihan vakaviksi. Heidän katsantonsa miehiin osotti

suurinta kunnioitusta, sillä viinaan menemätön mies, onhan se

kunnioituksen ansaitseva -- »monta juonta juopuneella eikä yhtään

hyvää».

Emäntä, joka kuunteli nuorten pakinaa, sanoi: »Harvoin näkee miehiä

juomattomia; kunpa vaan säilyisitte vast'edeskin -- monta on mutkaa

maailmassa, monet ovat viettelyksen paulat.»

»Eipä ainakaan silloin tee mieli juoda, kun on neljä kaunista tyttöä

mukana», virkkoi Kallu.

»Kyllä näytätte olevan velikultia», sanoi Anna hymyillen hyvillään.

»Eikö meidän jo tarvitse mennä?» kysyi Hanna.

»Kyllä», vastasi Manta, »minä juoksen vain luhdista ottamaan toisen

huivin päähäni».

»Ja minä myöskin», sanoi Anna.

Pian he tulivat takaisin, ja nyt mentiin kankaalle. Kukkolan kangas on

lavea ja aukea kenttä aivan kylän vieressä. Sen keskellä oli siihen

aikaan -- ja ehkä vieläkin -- suuri keinu, jossa neljän hengen sopi

yht'aikaa keinua, mutta hyvin usein väkeä meni enemmänkin sillä tavoin,

että pojat ottivat tyttöjä syliinsä.

Kentälle oli jo kokoontunut väkeä koko joukko, kun meidän nuoret sinne

tulivat. »Kas tuolla tulee koreita likkoja», sanoi Heikkilän Matti

renki, ja kun he lähenivät, huudahti hän:

»Kas, Seppälän Kallu ja Martti, terveeks!»

»Kaikki sinäkin tunnet», sanoi se talon poika, joka ei tyttöjä päivällä

soutamaan laskenut.

»Kyllähän minä heidän pitäjässään olen monesti käynyt.»

»Kauniita likkoja siellä teidän pitäjässä onkin», sanoi talon poika.

»Niin meillä vain on», virkkoi Martti, »ja vielä niitä on kymmenen

vertaa kauniimpiakin, rumimmat tänne tuotiin».

»Vai niin», sanoi Matti, »kylläpä minä tiedän, että kievarin Helyä

'kirkon kauniiksi' mainitaan -- kauneimmat maar te tänne näytteille

toitte».

»Pelimanni Jussi hoi!» huusi talon poika, »pankaa polskaa nyt». Polskan

säveleet kuuluivat, ja tanssia pyörähytettiin aikalailla.

»Mennään keinumaan», sanoi Kallu, »koska keinu on tyhjänä». Martti ja

Kallu sekä Hanna ja Anna istuivat keinuun, mutta Kallu lupasi ottaa

vielä Helyn toiselle ja Mantan toiselle polvelleen.

»En maar tulekaan», intti Hely, »vielä pudottaisit».

»En minäkään», virkkoi Manta.

»Totta yhden kuitenkin pidän», sanoi Kallu. Manta, joka tuohon tapaan

oli kyllä tottunut, menikin sentään kursailematta Kallun syliin, ja nyt

annettiin aika vauhtia keinulle. »Hei vain!» huusi Kallu, »näin sitä

keinutaan» -- ja keinussa rupesi hän laulamaan:

»Ei missään oo niin lystiä olla

kuin on Kukkolassa ja lassa.

Siellä saa istua riiarin polvella

korkeella keinumassa.»

»Kuulkaas, mitä nuo pojat laulavat tuolla keinulla, mennään

kuuntelemaan!» Näin huudahti eräs mies muutamille tovereilleen, ja he

läksivät keinulle.

»En minä enää keinua tahdo, koska tuollaisia laulatte», sanoi Manta.

»Istukaa rauhassa vain, onhan täällä lysti olla. Kuules Martti», sanoi

Kallu taas:

»Järven rannalla punainen torppa

ja siell' on sisarukset ja rukset.

Nai sinä toinen ja minä nain toisen

ja ollaan vuoverukset.»

Mutta siihen vastasi Martti:

»Mitäs me vielä, nuoret pojat,

teemme emännällä ja nällä!

Ostetaan hevonen ja maksetaan paikalla,

pääsemme vähemmällä.»

Tästä syntyi yleinen nauru, ja muutamat huusivat: »Nuo ovat hauskoja

poikia.»

Kahvinmyyjä rupesi nyt myöskin puolestaan illan huvia lisäämään

tarjoamalla »korppukahvia» kymmenestä pennistä, ja kun Kallu huomasi

kahvipannun sekä kukkuralliset leipäkorit, hyppäsi hän alas keinusta ja

huusi kumppaneilleen: »Kahvi-Kaisa näkyy olevan kuumana jo, menkäämme

nyt koko meidän joukko juomaan, kyllä minä pistouaan. Täytyy kuitenkin

laskea, oletteko kaikki tallella: Yks, kaks, kolme, neljä ja viis --

Tässä mun kultani lienee siis», ja nyt tarttui Kallu Helyyn käsikynkästä

ja vei häntä juomaan kahvia. Siinä nyt kahvimuijan pannu saikin hyvän

kyydin, sillä vaikka kursailtiinkin hyvästi, niin neljä kuppia kunkin

tytön kuitenkin täytyi juoda. Ensiksi juotiin kaksi Kallun tarjoomaa

kuppia ja sitte toista kaksi Martin.

Pelimanni rupesi taas viuluansa vinguttamaan ja kansa tanssimaan, jotta

kangas tömisi. Näin jatkettiin, kunnes ilta joutui ja huvimatkailijamme

rupesivat tuumailemaan, lähtisivätkö takaisin veneellä vaiko maata

myöden kävellen. »Pikemmin pääsisimme veneellä», sanoi Martti »mutta

kenen saisimme soutamaan venettä takaisin?»

»Kyllä minä tulen», sanoi Heikkilän Matti.

»Voi voi, joko te nyt menette?» huudahti Manta.

»Kyllä», vastasi Hely, »meillä on pitkä matka, ja onhan nyt jo

huviteltukin».

»Niin, ja onpa meillä vielä sama matka rantaan asti, eihän tästä vielä

eroa tehdä», virkkoi Kallu ja rupesi taas laulamaan:

»Ja älä sinä likka ennen sure,

vaan sure sinä sitten vasta ja vasta,

kun airot on aaltoon kastettuna

ja lähtään Kukkolasta.»

»Tuo poika maar noita laulujaan sovittelee joka paikkaan», sanoi eräs

tyttö, »keksii niitä vain ikäänkuin hihastaan ravistelisi».

»Mennään nyt jo», muistutti Martti, ja sitte lähdettiin kankaalta.

Tulipa vielä muutamia saattamaan heitä rannalle asti. Torpan tytöille

sanottiin sydämelliset jäähyväiset, ja sitte he läksivät torpan veneellä

soutamaan.

Ilta oli lämmin ja ihana, taivas kirkas, ja pieni vene kiisi nopeaan yli

lahdelmien, sivutse saarten.

Kun pappilan rantaan ennätettiin, sai Matti markan saattamisesta ja

palasi sitte takaisin, ystävälliset jäähyväiset sanottuaan. Matkalaiset

riensivät kirkko-Mustalaan, ja kello oli jo yhdeksän lyönyt, kun he

sinne tulivat. Miehet kiirehtivät valjastamaan hevostansa ja maksamaan

kortteerista, tytöt panivat toiset huivit päähänsä, jotta silkit eivät

tomuttuisi. Sitte noustiin rattaille. »Hop, hop, hepo!» sanoi Kallu, ja

hyvää vauhtia taas ajettiin Onkkaalan kylästä. Ratasten jyrinä vain

kuului vielä vähän aikaa, mutta vihdoin sekin taukosi.

Huutolaiset · 第 14 / 30 题