»puut päin putoovat,
perin vierivät petäjät,
tyvin syösten suuret hongat,
latvoin lakkapäät petäjät.»
Pohjolan kuuluisan talon luona näyttää myös olevan virta tai laaja
salmi. Ja Tuonelan synkkää saarta ympäröi mustavetinen kammottava
joki, jossa pitkäkaulaiset joutsenet joluvat ja suuret suomuhauit
uiskentelevat, ja jonka yli ei ole hyvä inehmon elävänä kulkea. Näiden
jokien lisäksi tekaisee runo jonkun vielä ihmeellisemmän satuvirran
esim. Vipusen vatsaan tai — äidin kyyneleistä. Ainon äiti se 4:essä
runossa itkee niin suunnattomasti, että hänen kyyneleistään kasvaa
kolme virtaa saarineen ja suvantoineen, ja niiden vieremiltä kaikuu
käen kukunta, näin luoden oikean suomalaisen kevättunnelman.
Sisämaiset _näköalat_ kuvastuvat läpi runoelman sangen vaihtelevina
»kuusikkokumpuineen», »kanervikkokankaineen», »auhtoine ahoineen»,
»marjaisine mäkineen», »vesakkonotkoineen», »synkkine saloineen», ja
suunnattomine soineen, joiden keskellä kohoaa siellä täällä vain »märkä
mätäs», karpaloiden koto. Kevätaurinko saa näillä Pohjan pimeillä
perillä aikaan suuremmat ihmeet kuin konsanaan etelän ikuisen kesän
mailla.