Kun kukkima-aika on kielokin, --
Hei, helttuni vaan, ulos maailmaan! --
On vuoden aikakin herttaisin,
Veren tuopi se talvehen kalpeaan.
Kun valkenemassa ma paidan nään, --
Hei vaan, miten linnut ne laulaa vaan, --
Niin syyhyvän tunnen ma sormenpään:
Olutves' se on herkkua ruhtinaan.
Ja naakkain laulu ja rastasten
Ja liirutus leivonkin, -- hei vaan! --
Se on soittona mulle ja heltullen',
Kun heinikossa me kiemaillaan.
Minä olen palvellut Florizel prinssiä ja herrastellut aikoinani
hienossa sametissa; mutta nyt olen virkaheitto.
Mut tuotako, kultani, huolehdin?
Nyt kirkas on kuudanyö;
Minä maat sekä mannut kuljeksin,
Se mulla on mielityö.
Saa reppuri kulkea laukkuineen,
Ja saa sitä moni muukin;
Minäkin siis kulkurin virkaa teen,
Peri vaikkapa jalkapuukin.
Minun erityisyyteni on paitakauppa; kun haukka pesii, varokaa silloin
pikku pesojanne. Isäni antoi minulle nimen Autolycus; hän oli, niinkuin
minäkin, Mercuriuksen alla penikoittu, ja hänkin se tuollaisia
turhanturhia pikkukaluja näpisteli. Arpapelistä ja porttoloista olen
nämä hetaleet saanut; ja ainoa tulolähteeni on viaton taskuvarkaus.
Hirsipuut ja kuoliniskut ovat valtateillä liiaksi mahdissa; selkäsauna
ja hirttämys ovat minulle kauhistuksena; mitä tulevaan elämään tulee,
niin niistä ajatuksista pääsen nukkumalla. -- Saalis, saalis!
(Nuori paimen tulee.)
NUORI PAIMEN.
Annas kun lasken: -- joka yhdestoista jäärä -- kahdeksankolmatta
naulaa; kahdeksankolmatta naulaa -- punta ja muutamia killinkejä; tuhat
viisisataa kerittyä -- mitä tekee niiden villat?
AUTOLYCUS (syrjään).
Jos ansa pitää, niin on kurppa minun.
NUORI PAIMEN.
Tästä en saa selkoa ilman laskulautaa. -- Annahan olla: mitä pitikään
minun ostaa keritsijäisjuhlaamme? "Kolme naulaa sokeria, viisi naulaa
korintteja, riisiryynejä", -- mitä se tuo sisareni riisiryyneillä
tekee? Mutta isäni on hänet pannut juhlan emännäksi, ja hän osaa
käskeä, hän. Hän on sitonut neljäkolmatta kukkavihkoa keritsijöitä
varten; he ovat kolmiäänen laulajia kaikki, ja hyviä laulajia, vaikka
useimmat ovat tinuria ja paasia, yksi vain puritaani, joka laulaa
virsiä säkkipillin säestyksellä. Sitten: "sahramia omenatorttujen
keltaamiseksi, muskottikukkaa, taatelia" -- ei, sitä ei ole listassani
-- "muskottipähkinöitä seitsemän, yksi tai kaksi pötköä inkivääriä" --
mutta ne minä varaan itselleni -- "neljä naulaa väskynöitä ja sama
määrä rusinoita".
AUTOLYCUS.
Voi mua, ett'en olisi syntynytkään!
(Kiertelee maassa.)
NUORI PAIMEN.
Mitä, mitä, Herran nimessä?
AUTOLYCUS.
Apua, apua! Riistäkää vain yltäni nämä ryysyt; ja sitten kuolema,
kuolema.
NUORI PAIMEN.
Voi, ihmisparka! Parempi, että saisit enemmän ryysyjä verhoksesi, kuin
että nuokin vähät menettäisit.
AUTOLYCUS.
Ah, herraseni, niiden ryöttäisyys vaivaa minua enemmän kuin ne lyönnit,
joita sain, ja niitä tuli jämeitä ja miljoonittain.
NUORI PAIMEN.
Mies parka! Miljoona lyöntejä, se lienee jo hyvinkin paljon?
AUTOLYCUS.
Minut ovat ryöstäneet ja piesseet; rahani ja vaatteeni ovat vieneet ja
jättäneet nämä ruokottomat ryysyt sijaan.
NUORI PAIMEN.
Ketkä? Hevosmiehetkö vai jalkamiehet?
AUTOLYCUS.
Jalkamiehet, herra hyvä, jalkamiehet.
NUORI PAIMEN.
Niin kylläkin, jalkamiehet; sen näen vaatteista, jotka ovat sinulle
jättäneet; jos tuo on hevosmiehen nuttu, niin on se monta kuumaa
nähnyt. Annahan kätesi, niin autan sinua jaloillesi; kas niin, kätesi
tänne!
(Auttaa häntä nousemaan.)
AUTOLYCUS.
Varovasti, herra, varovasti!
NUORI PAIMEN.
Voi ihmisparkaa!
AUTOLYCUS.
Varovasti, herra, varovasti; pelkään että lapaluuni on sijoiltaan.
NUORI PAIMEN.
No, kuinka on nyt laitasi? Voitko seisoa?
AUTOLYCUS.
Varovasti, herraseni! (Varastaa rahakukkaron hänen taskustaan.)
Varovasti! Olette minulle tehnyt oikein rakkauden työn.
NUORI PAIMEN.
Tarvitsetko rahaa? Voisin antaa sinulle hiukkasen.
AUTOLYCUS.
Älkää, hyvä, rakas herra, älkää; minulla on sukulainen parin kolmen
virstan päässä tästä; olin juuri menossa hänen luokseen; häneltä saan
rahaa ja kaikki, mitä tarvitsen. Älkää, älkää tarjotko minulle rahaa,
se pahoittaisi mieltäni.
NUORI PAIMEN.
Minkä sorttinen mies se oli, joka sinut ryösti?
AUTOLYCUS.
Mies, joka hyvin tuntee neljän kuninkaan lakikirjat. Tiedän, että hän
kerran on ollut prinssinkin palveluksessa. En voi sanoa, mistä
hyveestä, mutta varma on, että hänet piestiin ulos hovista.
NUORI PAIMEN.
Paheesta, tarkoititte kai; hyveitä ei hovista piestä ulos; niitä päin
vastoin hyväillään, että sinne jäisivät, ja kuitenkin ne siellä vaan
ohimennen pistäytyvät.
AUTOLYCUS.
Niin, paheesta, tarkoitin. Tunnen sen miehen hyvin; hänestä tuli sitten
marakatin kuljettaja ja sitten oikeudenpalvelija ja vihdoin maapoliisi;
sitten hän pani ylös nukketeatterin, joka kuvaili tuhlaajapoikaa, ja
nai kattilanpaikkurin lesken peninkulman päästä minun kodistani ja
kartanostani; ja koeteltuaan kaikenmoiset rakkarinammatit rupesi hän
vihdoin yksinomaan veijariksi. Olen kuullut häntä puhuteltavan nimellä
Autolycus.
NUORI PAIMEN.
Lempo hänet periköön! Taskuvaras, jumalauta, taskuvaras! Kulkee kaikki
kirkkojuhlat, markkinat ja karhun tanssiaiset.
AUTOLYCUS.
Aivan niin, herra, sama, sama mies. Se konna se mullekin nämä repaleet
laittoi.
NUORI PAIMEN.
Niin pelkuria konnaa ei ole toista koko Böhmissä. Jos vaan olisit
tuikeasti häneen katsonut ja sylkenyt häntä silmiin, niin olisi hän
juossut tiehensä.
AUTOLYCUS.
Totta puhuen, en ole mikään tappelija; siinä kohden olen heikko, ja sen
hän, piru olkoon, tiesi.
NUORI PAIMEN.
Kuinka nyt on laitasi?
AUTOLYCUS.
Paljon parempi kuin äsken, hyvä herra; voin seisoa ja käydä. Nyt jätän
teidät hyvästi ja kävelen tästä hiljalleen sukulaiseni tykö.
NUORI PAIMEN.
Saatanko sinua tielle?
AUTOLYCUS.
Älkää, soma herra! Älkää, hyvä herra, älkää!
NUORI PAIMEN.
Hyvästi siis. Minun pitää mennä ostamaan maustimia keritsijäisiimme.
AUTOLYCUS.
Onnea vaan, rakas herra! (Nuori paimen poistua.) -- Kukkarosi ei liene
kyllin vari maustimien ostoon. Tulenpa kyllä minäkin sinne teidän
keritsijäisiinne. Jos en tästä kepposesta haudo vielä toista
samanlaista ja muuta keritsijöitä lampaiksi, niin pyyhittäköön minut
kirjoista ja pantakoon nimeni hyveiden rekisteriin.
Hei, lakkaamatta nyt eteenpäin,
Yli vetten ja maan kuin haukka!
Mies reipas se kulkevi tietään näin,
Mut jälkehen jääpi raukka.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Seutu sama. Aukea paikka lampurin majan edustalla.
(Florizel ja Perdita tulevat.)
FLORIZEL.
Tuo outo puku suloas vain lisää.
Et ole paimentyttö, et, vaan Flora,
Esikko kevään. Keritsijäisenne
On lemmenjumalien juhla, jossa
Sin' olet kuningatar.
PERDITA.
Ruhtinaani,
Mun moittia ei sovi ilvettänne, --
Anteeksi sanani! -- ett' oman arvon
Ja maanne loiston himmennätte tuolla
Maakansan puvulla ja halvan tytön
Naisjumalaksi laitatte. Jos tyhmyytt'
Ei olis juhlissamme paljon, jota
Tavasta sallitaan, niin punastuisin
Puvussa teidät nähdä, jossa oman
Kuvani tunnen.
FLORIZEL.
Onnen hetki tuo,
Kun havukkani lentotiensä suuntas
Isäsi maalle.
PERDITA.
Zeus meit' auttakoon!
Erotus tää mua huolettaa; te, prinssi,
Pelosta ette tiedä. Vapisen jo,
Kun aattelen, ett' isännekin tänne
Vois tuoda sattumus. Kuink' äimistyisi,
Kun kansissa noin halvoiss' oivan näkis
Hän teoksensa? Mitä sanoisikaan?
Ja minä näissä lainahepaleissa
Kuin kestää voisin katseens' ankaruutta?
FLORIZEL.
Iloa nyt vaan muista. Jumalatkin
Ne, Lemmen nöyrtäminä, pukeuivat
Eläinten muotoisiksi. Härkänä
Jupiter mylvi, vehreä Neptunus
Määkötti oinaana, ja panun herra,
Kultainen Phoibos, oli halpa paimen,
Niin kuin nyt minä. Heidän muunnokseensa
Ei syynä kauniimp' ollut kaunotar,
Eik' aie puhtaampi; ei mun myös ole
Haluni juljeton, ei himon hehku
Uskollisuutta palavampi.
PERDITA.
Prinssi,
Ei rohkeus suurta voi, jos -- kuten pelkään --
Kuninkaan valta sitä vastustaa.
Yks kahdesta on välttämätön silloin:
Joko teidän tulee jättää hankkeenne,
Tai minun elämä.
FLORIZEL.
Oi, kallis impi,
Noill' oudoill' aatoksilla älä häiri
Nyt juhlaamme. Sun omas olen, taikka
Isäni oma en; en kenenkään,
En itsenikään oma voi ma olla,
Jos sun en ole; siinä pysyn, vaikka
Epäisi kohtalo. Iloitse, impi;
Nuo mietteet karkoita ja tositoimiin
Nyt mieles käännä. Tuloss' ovat vieraat;
Iloinen katsees' olkoon, niinkuin oisi
Hääpäiväs tämä, jonka tulevaksi
Olemme vannoneet.
PERDITA.
Oi, onnetar,
Sa meitä suosi!
FLORIZEL.
Vieraat tulevat.
Iloiseen vastaanottoon valmistaudu,
Ja laita, että riemu punaa posket.
(Paimenia tulee, niiden seurassa Polyxenes
ja Camillo valepuvussa, vanha ja nuori paimen,
Mopsa, Dorcas ynnä muita.)
VANHA PAIMEN.
Hyi, tytär! Eukko vainaani kun eli,
Niin tänäpäivänä hän passar' oli,
Emäntä, piika, edeskäypä, kokki;
Tervehti, palvel', auttoi kaikkia;
Lauluksi pisti, tanssiks; milloin yli-
Ja milloin alipäässä pöytää kieppui,
Hyväillen kuta kulloin; posket hehkui
Niin puuhista kuin myöskin virvokkeista;
Kutakin saastoi, näet. Sin' olet ujo,
Kuin oisit vieras etkä tämän juhlan
Emäntä itse. Tervetulleiks sano
Nää oudot ystävämme; siten tullaan
Paremmiks ystäviksi. No, kas niin,
Punasi heitä, näytä mikä olet:
Juhlamme kuningatar; kas niin, meidät
Keritsijäisiin tervetulleiks sano,
Jott' onnistuisi karjas!
PERDITA (Pokyxeneelle.)
Tervetullut!
Isäni tahto on, ett' olen minä
Tääll' emäntänä tänään. --
(Camillolle.)
Tervetullut!
Nuo kukat anna, Dorcas. -- Arvo-herrat,
Ruutua täss' on, rosmariinia,
Väri ja tuoksu niiss' on koko talven;
Osanne olkoon armo sekä muisti.
Juhlaamme tervetulleet!
POLYXENES.
Paimenetar.
Sulotar; arvaat, että vanhan koreit'
On talvikukat.
PERDITA.
Vuoden vanhetessa,
Kun kesä viel' ei ole kuollut eikä
Viluinen talvi syntynyt, -- kas, silloin
Leukoijat kirjavat on kauneimmillaan;
Sanovat niitä luonnon äpäriksi:
Ei niitä meidän tarhass' ole, enkä
Niist' istukkaiksi liioin huoli.
POLYXENES.
Miksi,
Ihana impi, niitä halveksit?
PERDITA.
Min' olen kuullut sanottavan, että,
Pait suuren luonnon luontivoimaa, taito
Ne myöskin kirjavoittaa.
POLYXENES.
Olkoon niinkin;
Mut luontoa ei muu voi keino muuttaa
Kuin luonnon luoma keino; ja se taito,
Mik' auttaa muka luontoa, se luonnon
On oma taito. Jylhään metsäpuuhun,
Näet, impi, jalon oksan yhdistämme,
Näin hedelmöittäen sen halvan kuoren
Jalolla siemenellä. Se, se taito
Luontoa auttaa, -- oikeammin muuttaa --
Mut itse se on luontoa.
PERDITA.
Niin kyllä.
POLYXENES.
Leukoijia siis kasvitarhaas hanki,
Äläkä niitä äpäriksi moiti.
PERDITA.
En niitä varten lastaa maahan pistä,
Enempää kuin, jos maalattu ma oisin,
Tuon pojan soisin kiittävän mua siitä
Ja siksi kosivan. -- Kas, tässä teille
Meiramit, lavendelit, myrrhat, mintut
Ja päivikki, mi päivän kanssa nukkuu
Ja sen kanss' itkein herää; sydänkesän
Ne kukkia on, jotka miehille
Kesk'ikäisille sopii. Tervetulleet!
CAMILLO.
Jos laumaas oisin, jättäisin maan herkut
Ja silmän herkust' eläisin.
PERDITA.
Oi, silloin
Niin laihtuisitte, että lävitsenne
Kävisi talvimyrsky. -- Armas sisko,
Ollappa kevätkukkia: ne sopis
Sun ikäkaudelles, ja sun, ja sun,
Te, joiden impi-oksill' yhä nuokkuu
Neitsyyden ruusu. -- Oi, Proserpina!
Ollappa kukat, jotka säikäyksissäs
Pudotit Pluton vaunuista: narsissit,
Jotk' ennen pääskyst' ilmestyen, kevään
Lumovat tuulta; orvonkukat tummat,
Mut vienommat kuin henkäys Venuksen
Tai Junon silmäluomet; kalvaat vuokot,
Jotk' ennen kuin on Phoibos kirkkaimmallaan,
Kuihtuvat naimatonna, jok' on usein
Immenkin osa; uljaat orhinpäät,
Ja liljat kaikenlaiset, kruunulilja
Ja kurjenmiekka myös, -- jos ne mull' oisi,
Sitoisin seppeleitä, joilla, armas,
Sun aivan peittäisin!
FLORIZEL.
Kuin ruumiin?
PERDITA.
Enkä;
Kuin nurmen, missä lemmettäret leikkii!
Vai ruumiin! -- kyllä, jos sa elävänä
Syliini hautaannut. -- He, tuossa kukat!
Mut näyttelenhän tässä niinkuin tapa
On helkajuhlissa. Tää pulska puku
Mun muuntanut on varmaan.
FLORIZEL.
Mitä teetkin,
Sen ihanasti teet. Kun puhut, armas,
Sun soisin aina puhuvan; kun laulat,
Sun soisin laulain ostavan ja myyvän,
Kodissas askaroivan, rukoilevan
Ja almuj' antavan. Ja kun sa tanssit,
Niin soisin, että oisit meren laine,
Joka ei muuta tee kuin liikkuu, läikkyy,
Alati liikkuu, läikkyy. Kaikki toimes
On pikku kohdissaan niin oivaa, että,
Jos mitä teetkin, kuningatar-leiman
Saa kaikki työsi.
PERDITA.
Oi, Doricles, nyt sa
Liiaksi kehut; jos ei siitä nuoruus
Ja lämmin veri kaunihina kuultais,
Todistain, että olet rehti paimen,
Niin viisast' olis pelko, ett' on pyytees
Vain petosta.
FLORIZEL.
Sull' yhtä vähän, luulen,
On pelko mielessä, kuin mulla mieli
Herättää sitä. Pyydän, tule tanssiin;
Kätesi, armas! Täss' on kyyhkyspari,
Jok' erota ei aio.
PERDITA.
Toden totta!
POLYXENES.
Somempaa mökinlasta ei lie koskaan
Hypellyt nurmikolla; puheet, toimet
Jalommat ovat, kuin mit' on hän itse.
Hän liian ylevä on moiseen paikkaan.
CAMILLO.
Tytölle jotakin hän kertoo, joka
Sen poskiin veren ajaa; toden totta,
Maidosta, kermast' on se kuningatar.
NUORI PAIMEN.
Hei, soitto soimaan!
DORCAS.
Mopsa sun on tyttös;
Sen muisku höystä sipulilla!
MOPSA.
Kas vaan!
NUORI PAIMEN.
Vait siellä! Tapoja nyt tulee noutaa.
Hei, soitto soimaan!
(Paimenet, miehet ja naiset, tanssivat.)
POLYXENES.
Sano, lampuri,
Ken on tuo kaunis paimen, joka tanssii
Sun tyttäresi kanssa?
VANHA PAIMEN.
Doricleeksi
Sanovat häntä; kehuu, ett' on hyvä
Hänellä laidun; itse hän sen sanoo,
Mut uskon sen; hän on kuin ilmi-totuus.
Hän sanoo tytärtäni lempivänsä.
Sen uskon myös: niin kuu ei veteen päily,
Kuin hän se tytön silmiin katsoo, katsoo,
Ikäänkuin kirjaa lukis. Totta puhein
Väliä heidän lemmellään ei puolen
Lie muiskun vertaa.
POLYXENES.
Sieväst' impi tanssii.
VANHA PAIMEN.
Niin tekee kaikki hän, vaikk'ei mun siitä
Sopisi kerskata. Jos vain Doricles
Saa hänet omakseen, niin kapioiksi
Se tyttö tuo, mit' aavistaa ei saata.
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA.
Isäntä, isäntä! Jos vaan kuulisitte tuota tuppisaksaa tuolla ulkona,
niin ettepä koskaan enää tanssisi rummun ja pillin mukaan, eipä edes
säkkipillikään teitä enää hypittäisi. Hän laskettelee lauluja pikemmin,
kuin te voisitte laskea rahoja; ne pulppuavat hänen suustaan, ikäänkuin
hän olisi arkkiviisuista vatsapakolla, ja kaikki kuuntelevat, korvat
höröllään, hänen lauluansa.
NUORI PAIMEN.
Hän ei olisi voinut sopivampaan aikaan tulla; tuokaa sisään se mies.
Minä pidän hiivatin paljon arkkiviisuista, olkoonpa sitten surullinen
tarina, joka käy iloisella nuotilla, tai oikein lystikäs pätkä
itkunuotilla.
PALVELIJA.
Hänellä on viisuja miehille ja naisille, kaikensorttisia; ei ole
muotisaksalla niin paljon hansikoita varastossaan. Hänellä on mitä
sievimpiä lemmenlauluja tytöille, ei ollenkaan ruokottomia, joka on
harvinaista, ja niissä on somat loppukerrat, semmoiset kuin: "hilsula,
hilsula, hilsumpila, pila", "tuulan, tuulan, tuulan tee", "järvi on
klaari ja keskellä on saari"; ja missä joku suupaltti riiviö ajattelisi
rivoja ja hölmäisi suustaan aika tyhmyyden, siinä antaa hän tytön
vastata: "Ei saa tyttöön koskea, hävetä poikain pitää!" Ja niin työntää
hän pois hänet ja tiuskaisee: "Ei saa tyttöön koskea, hävetä poikain
pitää!"
POLYXENES.
Sepä kelpo mies.
NUORI PAIMEN.
Tosiaankin, se mahtaa olla vallan älykäs mies. Onko hänellä käypää
tavaraa?
PALVELIJA.
Hänellä on rihmoja, kaikkia taivaankaaren värisiä; pauloja enemmän,
kuin mitä yksikään juttuherra Böhmissä voisi ammatissaan käyttää,
vaikkapa niitä tukuittaisinkin ostettaisi; kertolankaa, villalankaa,
kamaripalttinaa, liinakangasta, joita kaikkia hän laululla ylistelee,
ikäänkuin ne olisivat jumalia ja jumalattaria. Voisi tulla siihen
luuloon, että naisen paita on enkeli; niin kauniisti hän kuvailee sen
hulpioita ja röyhelöitä.
NUORI PAIMEN.
No, käskeppä hänet sisään, ja pyydä, että hän laulaa tullessaan.
PERDITA.
Ja varoita, ettei hän mitään sopimattomia laula.
(Palvelija menee.)
NUORI PAIMEN.
Noilla tuppisaksoilla on enemmän kalua kuin voit luulla, sisko.
PERDITA.
Niin, veikkoseni, tai luulotella.
(Autolycus tulee laulaen.)