Ensimmäinen kohtaus.
Paikka sama.
(Hermione, Mamillius ja hovinaisia tulee.)
HERMIONE.
Pois poika viekää; mua häiritsee hän,
En sitä nyt voi kestää.
1 HOVINAINEN.
Tulkaa, prinssi,
Minusta saatte leikkitoverin.
MAMILLIUS.
Sinust' en huoli.
1 HOVINAINEN.
Miksi, rakas prinssi?
MAMILLIUS.
Mua suutelet ja puhut, niinkuin vielä
Olisin lapsi. -- Paremp' olet sinä.
2 HOVINAINEN.
Ja miks?
MAMILLIUS.
Ei siksi, että silmäkarvat
On sulla mustemmat; lie joskus kauniit
Mustatkin silmäkarvat, jos vaan eivät
Ole liian paksut, -- sulin tehty juomu,
Kuunkanta hienon hieno vain.
2 HOVINAINEN.
Ken teille
On moista opettanut?
MAMILLIUS.
Naisten kasvot. --
Mut mink' on väriset sun silmäkarvas?
1 HOVINAINEN.
Siniset.
MAMILLIUS.
Älä! Rouvan näin, joll' oli
Sininen nenä, vaan ei silmäkarvat.
2 HOVINAINEN.
Mut kuulkaas! Kuningatar, äitinne,
On pikkusiin; koht' uuden, hienon prinssin
Me saamme; kyllä silloin kisaisitte,
Jos teistä huolisimme.
1 HOVINAINEN.
Niin, hän vahvast'
On paisunut. Jumala hälle avuks!
HERMIONE.
Mit' ilveilyä siellä? Tule, lapsi,
Taas seuraas kaipaan. Istu, kerro mulle
Tarina.
MAMILLIUS.
Hauskako vai surullinen?
HERMIONE.
Niin hauska kuin vain tahdot.
MAMILLIUS.
Surullinen
Sopivin talvell' on. Ma yhden tiedän,
Siin' aaveit' on ja noitia.
HERMIONE.
Se kerro.
No, istuhan ja ala; aaveillasi
Mua oikein säikytä; sit' osaat tehdä.
MAMILLIUS.
Oli kerran miesi --
HERMIONE.
Istuhan; no ala!
MAMILLIUS.
Jok' asui kirkkomaalla. -- Kerron hiljaa
Nuo sirkat sit' ei kuulla saa.
HERMIONE.
No, jatka,
Ja korvahan! kuiskaa.
(Leontes. Antigonus, hoviherroja ja seuralaisia tulee.)
LEONTES.
Sielläkö
Hän nähtiin? Seuroineen? Camillo myötä?
1 HOVIHERRA.
Männistöss' yhdyin heihin. Moista kiirett'
En ole nähnyt. Silmin heitä saatoin
Laivastoon asti.
LEONTES.
Mua miekkoista,
Kun oikein näin ja toden arvasin! --
Oo, vähempikin riittäisi Lemmon tuskaa
Tää miekkoisuus! -- Voi maljass' uida lukki,
Ja sinä juot ja poistut tietämättä
Myrkystä mitään, sillä oma tietos
Ei ole myrkytetty; vaan jos joku
Tuot' inhaa otust' osoittaa ja näyttää
Mit' olet juonut, silloin kuotus tuima
On sulta poven katkoa ja kyljet. --
Minäkin join ja lukin näin. Camillo
Hänt' auttoi, teki parittajan virkaa. --
He hengen multa tahtovat ja kruunun;
Epäilys toteen käy: -- tuo viekas konna,
Mun palkkaamani, palkoiss' oli hällä;
Hän hankkeeni on ilmaissut, ja minä
Nolattu olen narri, joka nulkin
Ivailtava. -- Mut kuinka pääsivätkään
He portist' ulos?
1 HOVIHERRA.
Hänen arvollansa,
Mi käskystänne suurempaakin aikaan
On saanut.
LEONTES.
Hyvin tiedän. -- Poika tänne!
(Hermionelle.)
Hyvä, ett'et sinä häntä imettänyt.
Vaikk' on mun näköäni hän, niin liiaks
On häness' äidin verta.
HERMIONE.
Leikkiäkö?
LEONTES.
Pois poika viekää! Hän sit' ei saa pitää;
Pois, pois! Sen kanssa nyt hän leikitelköön,
Jota hän kantaa, sillä Polyxenes
Sen hälle tehnyt on.
HERMIONE.
Ei, sanon, ei,
Ja vannon, että uskotte, min sanon,
Vaikk' yritätte kieltää.
LEONTES.
Hyvät herrat,
Katselkaa häntä tarkoin; jos on mieli
Sanoa teillä: "hän on kaunis", heti
Vavahtaa tuntonne ja lisää: "sääli,
Ett'ei hän ole siveä ja puhdas!"
Kiitelkää hänen ulkomuotoansa, --
Jok' ansaitseekin suurta ylistystä, --
Niin heti olan nykäys, hm! ja haa!
Nuo poltinmerkit, joita parjaus käyttää --
Ei, mitä? -- sääli käyttää, sillä parjaus
Hyveenkin polttaa; -- niin tuo olan nykäys,
Nuo hm! ja haa! -- sanottuanne juuri
"Hän kaunis on"; -- teit' estää sanomasta:
"Hän ompi siveä". Mut tietyks tulkoon
Sen suusta, jolla suurin syy on harmiin:
Hän portto on.
HERMIONE.
Jos sanoisi sen konna.
Viheliäisin konna maailmassa.
Hän suuremp' ois vaan konna; mut te, herra.
Te erehdytte.
LEONTES.
Itse erehdyitte
Te, hyvä rouvani, kun Polyxeneen
Leonteeks luulitte. Oo, sinä eläin,
Jot' en voi oikein nimin nimittääkään,
Ett'ei mua raakuus matkisi ja samaa
Käyttäisi kieltä kaikensäätyisille,
Näin unhottain, mik' erotus on prinssin
Ja kerjäläisen välillä. Ma sanoin,
Ett' on hän portto, sanoin myöskin, kelle.
Lisäksi: kavaltaja, jonka kanssa
Camillo liitoss' on, mies, joka tietää
Mit' itsekin tuon pitäis hävetä
Katalan raiskaajankin nähden tietää,
Ett' on hän portto pahempi, kuin mit' on
Pahimmat tulenlautat; niin, hän tiesi
Tuon paon myös.
HERMIONE.
En tiennyt, totta Jumal',
En siitä tiennyt! Teitä kaduttaa,
Parempaan tietoon kerran tultuanne,
Nää herjauksenne. Hyvä puoliso,
Mua tuskin hyvitätte sillä, että
Sanotte pettyneenne.
LEONTES.
Ei, jos petyn
Tään rakenteeni perustusten suhteen,
Ei silloin koulupojan hyrrää jaksa
Maapallo kantaa. -- Tyrmään hänet viekää!
Ken puhuu hänen puolestaan, on syypää
Jo siksi, että puhuu.
HERMIONE.
Turman tähti
Nyt hallitsee. Mun malttaa täytyy, kunnes
Suopeemmaks kääntyy taivas. -- Hyvät herrat,
Niin hevin kuin muut naiset min' en itke,
Ja tämän hyödyttömän kasteen puutos
Teilt' ehkä säälin kuivaa; mut tääll' asuu
Siveyden syvä suru, ja se palaa
Niin, ett'ei sitä sammuttaa voi itkut.
Mua, hyvät herrat, pyydän, tuomitkaa
Niin leppeesti kuin ihmisrakkaus sallii; --
Ja täyttyköön nyt tahto kuninkaan.
LEONTES.
Mua totellaanko?
HERMIONE.
Seuraako mua kukaan?
Rukoilen, herra, suokaa naisieni
Mukaani tulla; tilani sen vaatii,
Sen näette. Ei, hyvät lapset, itkuun
Ei syytä nyt; mut vankeuteen syypääks
Jos emäntänne kuulette, niin silloin
Valukoot kyyneleet, kun vapaa olen.
Koetus tää tuo ikionnen mulle. --
Hyvästi, kuningas; en murheisena
Sois koskaan teitä näkeväni; mutta
Niin käynee nyt. -- No, tulkaa, teill' on lupa.
LEONTES.
Pois, tehkää niinkuin käskimme; pois täältä!
(Kuningatar ja hovinaiset poistuvat.)
1 HOVIHERRA.
Rukoilen: palauttakaa kuningatar.
ANTIGONUS.
Punnitkaa tarkoin, muuten oikeutenne
On väkivaltaa; siitä kolme kärsii:
Te itse, poikanne ja puolisonne.
1 HOVIHERRA.
Siit' uskallan ma henkeni, jos vaan se
Takeeksi kelpaa, että kuningatar
On puhdas taivaan edessä ja teidän,
Syytteestä -- tarkoitan.
ANTIGONUS.
Jos toteen saadaan,
Ett' toisin on, niin vaimoani vahdin
Yöt päivät, häneen kytkettynä kiinni,
Ja sen vaan uskon, minkä näen ja tunnen;
On silloin joka tuuma naisen lihaa,
Niin, joka hiuke naista uskoton.
Jos hänkin on.
LEONTES.
Vait ole!
1 HOVIHERRA.
Hyvä herra --
ANTIGONUS.
Puhumme teidän, eikä omaan puoleen.
On joku viettelijä, lemmon konna
Teit' uskotellut; jos sen tuntisin,
Niin ruhjoisin sen. Hänkö kunniaton! --
Tytärtä mull' on kolme, yhdentoista
Ja yhdeksän ja viiden ijässä;
Jos tott' on tää, niin, kautta kunniani,
Sen heille kostan, kohdun heiltä leikkaan,
Ennenkuin neljäntoista ovat vanhat
Ja epäsikiöitä siittää saavat.
Mun perivät, mut ennen olen salvio,
Kuin kelvottoman rodun kantaisä.
LEONTES.
Vait! Täss' on vainu yhtä valju teillä
Kuin kuolleen nenällä; ma tunnen, näen sen
Niinkuin te _tämän_ (kouristaa häntä) tunnette, ja näette,
Mik' elin teihin koskee.
ANTIGONUS.
Niin jos on,
Ei kunnialle hautaa ole tarvis;
Lemuksiks siit' ei jää maan tunkiolle
Niin hiukkaakaan.
LEONTES.
Mua ei siis uskota!
1 HOVIHERRA.
Parempi jos täss' uskottaisi mua,
Kuin teitä, herra! Ennen soisin, että
Hän puhdas olis, kuin te oikeassa,
Vaikk' oiskin moitteeksi se teille.
LEONTES.
Miksi
Kyselen tuumianne? Paremp' on
Totella vihan puuskaa. Majesteetti
Ei neuvojanne kaipaa. Hyvyyttämme
Sen kerroimme. Jos ette voi tai tahdo --
Joko luonnon- taikka teko-tyhmyydestä --
Niin nähdä totuutta kuin me, niin sitä
Paremmin tutkikaatte; neuvojanne
Ei meidän tarvis; asia, sen meno,
Sen voitto, tappio meit' yksin koskee.
ANTIGONUS.
Parempi olis ollut hiljaisuudess'
Asiaa ensin tutkia kuin siitä
Melua nostaa.
LEONTES.
Mahdollistako?
Sin' olet joko vanhuudesta tylsä
Tai luotu narriksi. Camillon pako,
Tuo tuttavallisuus -- niin peittämätön.
Niin epäiltävä, että todisteeksi
Vaan näkemistä tarvittiin, ei muuta
Kuin näkemistä, ilmeisethän oli
Muut seikat kaikki -- pakotti mua tähän.
Mut vielä paremmaksi vakuudeksi --
Näin tärkiss' asioissa hurja toimi
Ois surettava -- olen lähettänyt
Apollon temppelihin, pyhään Delphiin
Cleomeneen ja Dionin, jotk' ovat,
Tiedämmä, taatut miehet. Kaikki riippuu
Oraakelista nyt; sen pyhä neuvo
Mua auttaa taikka kaataa. Teinkö oikein?
1 HOVIHERRA.
Ihan oikein, kuningas.
LEONTES.
Vaikk' itse vanna
Asiast' olen enkä muuta kaipaa
Kuin minkä tiedän, tulee oraakelin
Tyventää muiden mielet, moisten, jotka,
Typerän tyhminä kuin tuo, ei jaksa
Yletä totuuteen. Suvaitsin siksi
Tuon naisen poistaa läheisyydestämme,
Ett'ei hän noiden kahden paennehen
Petosta panis täytäntöön. Nyt tulkaa;
Puhua tahdon kansalle; tää tapaus
Kiihottaa meitä kaikkia.
ANTIGONUS (syrjään).
Niin, nauruun,
Kun selvä totuus tulee päivän valoon.
(Poistuvat.)
Toinen kohtaus.
Seutu sama. Etuhuone kuningattaren vankilassa.
(Paulina ja useita palvelijoita tulee.)
PAULINA.
Hae tänne vanginvartija ja sano
Nimeni hälle. --
(Yksi palvelijoista menee.)
Jalo rouva, sulle
Ei parhain hovi ole liian hyvä,
Miks siis nyt tyrmäss' istut?
(Palvelija palajaa, mukanaan vanginvartija.)
Ystävä,
Te tiedätte, ken olen?
VANGINVARTIJA.
Arvonainen,
Ylevä rouva.
PAULINA.
Päästäkää siis minut
Kuningattaren luo.
VANGINVARTIJA.
En tohdi, rouva,
Päinvastainen on mulla jyrkkä kielto.
PAULINA.
Kaunista kieltää ystävien seura
Hyveeltä, kunnialta! Onko lupa
Tavata hänen naisiaan? Vain yhtä?
Emiliaa?
VANGINVARTIJA.
Jos suvaitsette, rouva,
Lähettää syrjään seuranne, niin saatan
Emilian luoksenne.
PAULINA.
Se, pyydän, tehkää. --
Menkäätte syrjään!
(Seuralaiset poistavat.)
VANGINVARTIJA.
Minun täytyy olla
Keskustelussa läsnä.
PAULINA.
Hyvä, hyvä!
(Vanginvartija poistuu.)
Mik' into tahratonta tahrata!
Ihana kaunoaisti!
(Vanginvartija palajaa Emilian kanssa.)
Hyvä rouva,
Mitenkä kuningattaren on laita?
EMILIA.
Niin hyvin kuin niin ylhäisen voi olla
Noin sorrettuna. Surusta ja kauhusta --
Kovempaa ei lie koskaan hento nainen
Kokenut -- synnytti hän ennen aikaa.
PAULINA.
Pojanko?
EMILIA.
Tyttären, ja kauniin lapsen,
Terveen ja virkun. Äiti iloitseepi
Ja sanoo: "Vanki parka, niinkuin sinä,
Viaton minäkin".
PAULINA.
Sen minä vannon.
Kirotut kuninkahan hullut houreet!
Tään saa hän tietää, saapa niin! Se toimi
On naiselle kuin luotu; minä teen sen.
Jos mairii kieleni, niin rakkoutukoon,
Niin ett'ei vihaa verisilmäist' enää
Se koskaan torveta! Emilia hyvä,
Mua suositelkaa kuningattarelle;
Jos lapsens' uskoa hän tohtii mulle.
Niin kuninkaan sen nähdä vien ja lupaan
Asiat' ajaa oikein kuuluvasti.
Kenties tuo heltyy, kun hän lapsen näkee;
Viaton, puhdas äänettömyys usein
Enemmän voi kuin puhe.
EMILIA.
Jalo rouva,
Hyveenne, hyvyytenne on niin taattu,
Ett' altis, suora hankkehenne varmaan
Hyvinkin päättyy. Sopivampaa naista
Ei tähän toimeen löydy. Pyydän, käykää
Lähihuoneeseen, niin kuningattarelle
Ilmoitan heti jalon tarjonne.
Hän tänään hautonut on samaa tuumaa,
Mut ketään arvomiest' ei tohdi pyytää,
Peläten kieltoa.
PAULINA.
Sanokaa hälle,
Ett'en ma kieltän' aio lainkaan säästää;
Jos se niin liukas on, kuin miel' on uljas,
Niin jotain aikaan saanen.
EMILIA.
Kost' jumala!
Kuningattaren luo nyt lähden. Käykää
Lähemmä, olkaa hyvä.
VANGINVARTIJA.
Kuningatar
Jos suvaitsee nyt lapsen luotaan antaa,
Niin kuinka käy mun, jos sen täältä päästän,
Kun mull' ei siihen valtaa?
PAULINA.
Huolet' olkaa!
Laps vanki äidin kohduss oli vainen.
Ja suuren luonnon lain ja säännön mukaan
Siit' on se vapaa nyt, ei osallinen
Kuninkaan vihaan eikä syypää myöskään
Kuningattaren rikokseen, jos moista
On olemassakaan.
VANGINVARTIJA.
Sen ihan uskon.
PAULINA.
Siis huolet' olkaa: minä astun teidän
Ja vaaran väliin, kautta kunniani!
(Kaikki poistuvat.)
Kolmas kohtaus.
Seutu sama. Huone hovilinnassa.
(Leontes, Antigonus, hoviherroja ja seuralaisia tulee.)
LEONTES.
Ei rauhaa öin, ei päivin! Heikkoutt' on
Tää mielentila, pelkkää heikkoutta.
Jos syy vaan olis poissa -- osa syystä --
Tuo naikko! Kuningasta hylkiötä
Ei yllä käteni; hän turviss' ompi,
Ajuni ampumatkan ulkopuolla.
Mut iskeä voin naikkoon. Hän jos poissa
Ja tulen oma ois, niin pala jäisi
Taas toinen puoli rauhaa. -- Kuka siellä?
PALVELIJA.
Palvelijanne.
LEONTES.
Kuink' on pojan laita?
PALVELIJA.
Makasi hyvin yönsä; luultavasti
On tauti taittunut.
LEONTES.
Mik' ylväs lapsi!
Kun tajusi hän äidin häväistyksen,
Niin oiti kuihtui, laihtui, tunsi kaihon,
Ikäänkuin tarttunut ois häpy häneen,
Menetti ilon, unen, ruokahalun,
Pelehtyi aivan. -- Yksin tahdon olla;
Pois, käykää poikaa katsomaan. --
(Seuralaiset lähtevät.)
Hyi, häntä
Älä aattelekaan! Siihen suuntaan käypä
Jo pelkkä koston ajatuskin kimmoo
Takaisin minuun; suuri häll' on valta,
Suvut ja liittolaiset; -- hän siis jääköön
Parempaan aikaan; naikkoa vain kosto
Nyt kohdatkoon. Camillo ja Polyxenes
Mua nauravat, ivaavat suruani;
Jos yltää heidät voisin, eivät naurais,
Ei, eikä tuokaan, jok' on vallassani.
(Paulina tulee, lapsi sylissä.)
1 HOVIHERRA.
Täst' ette pääse.
PAULINA.
Mitä? Hyvät herrat.
Pikemmin tulis teidän mua auttaa.
Pelättävämpi tuonko hurja vimma
Kuin henki kuningattaren, sen raukan,
Mi puhtaamp' on, kuin tuo on luulevainen.
ANTIGONUS.
Vait, vait!
1 HOVIHERRA.
Hän yöt' ei maannut, eikä salli
Kenenkään päästä luokseen.
PAULINA.
Tyynny, veikko!
Juur' unta tulen tuomaan. Teidän moiset,
Jotk' ympärillään luikitte kuin varjot,
Te teidän moiset häntä valvotatte.
Ma tulen vilpittömin, terveellisin,
Vakavin sanoin loihtimaan pois vammaa,
Jok' unen hältä vie.
LEONTES.
Melua mitä?
PAULINA.
Ei melua, vaan tuumailua, mistä
Sais ylhäisyydellenne kummin.
LEONTES.
Mitä?
Pois rietas vaimo tuo! Antigonus,
Sua kielsin päästämästä häntä tänne,
Aikeensa tiesin.
ANTIGONUS.
Omani ja teidän
Vihanne uhalla ma häntä koitin
Täält' estellä.
LEONTES.
Hänt' etkö suistaa voi?
PAULINA.
Pahasta, kyllä; vaan täss' asiassa --
Jos ei hän tee kuin te, ja tyrmään heitä
Mua siitä, ett'en kunniaani heitä --
Hän ei mua suista.
ANTIGONUS.
Nyt sen kuulette!
Jos noin hän kiltoo, juoskoon minkä jaksaa,
Hän kyll' ei kompastu.
PAULINA.
Kuningas hyvä,
Ma pyydän, mua kuulkaa! Teille tahdon
Ma lääkär' olla, taattu palvelija
Ja nöyrä neuvoja, vaikk' en niin julkee
Tuskanne lieventäjän' esiintyä,
Kuin liehakkonne nuo, -- mun lähetti
Hyvä kuningatar.
LEONTES.
Hyvä kuningatar!
PAULINA.
Niin, hyvä, sanon, hyvä kuningatar,
Ja siitä tappelisin, mies jos oisin,
Vaikkapa kehnoin.
LEONTES.
Aja hänet ulos!
PAULINA.
Se, jok' ei pelkää silmiään, se ensin
Käsiksi käyköön! Lähden milloin tahdon.
Asia ensin! -- Hyvä. kuningatar --
Hyvä on hän -- antoi teille tyttären:
Täss' on se, siunaustanne pyytää.
(Laskee lapsen Leonteen eteen.)
LEONTES.
Ulos,
Sa, noidan narttu! Hiiteen täältä! Pois,
Lipakka parittaja!
PAULINA.
Erehdytte:
Tuost' olen yhtä tiedoton kuin te,
Sen nimen antaja, ja yhtä siivo
Kuin te olette hullu; joka kyllin
Jo siivoutt' on tähän mailman aikaan.
LEONTES.
Kavaltajat! Hänt' ette viskaa ulos?
Kakara hälle viekää! --
(Antigonukselle.)
Sinä narri,
Sinä ämmälauri, narttusi kun annat
Sun orrelt' ajaa! -- Ota äpärä,
Otahan, sanon; ämmälles se anna!
PAULINA.
Ijäksi kätes saastukoon, jos kosket
Prinsessaan nyi, kun näin on häneen syyttä
Ajettu lokaa.
LEONTES.
Eukkoaan hän pelkää.
PAULINA.
Jos tekin tekisitte sen, niin varmaan
Omistaisitte oman lapsenne.
LEONTES.
Kavaltajia kaikki!
ANTIGONUS.
Totta jumal',
En minä.
PAULINA.
Enkä minä, eikä kukaan;
Yks on, hän itse; kavaltain hän oman
Hyvän maineensa ja kuningattarensa
Ja poikansa ja tyttärensä alttiiks
Näin heittää parjaukselle, joka puree
Miekkaakin kipeämmin, eikä tahdo --
Kirottua, ett'ei voi häntä siihen
Pakottaakaan! -- pois tyynni temmata
Tuon luulon juurta, jok' on yhtä laho,
Kuin tammi on tai paasi terve.
LEONTES.
Suulas,
Lipakka lutka, jok' on miestään piessyt
Ja nyt mua hämää! Mun ei ole pentu,
Polyxeneen se peruutt' on. Pois, pois se,
Ja äitineen se tuleen viskatkaa!
PAULINA.
Se teidän on ja teidän näköisenne
Niin -- käyttääkseni vanhaa sananpartta --
Ett' oikein hävettääpi. -- Nähkääs, herrat,
On koko pieni, vaan se ihan isän
On jälkipainos: silmät, huulet, otsa,
Nenä ja kulmakarvat, niin, ja posken
Ja leuan sievät kuopanteet, ja hymy
Ja kätten, sormien ja kyntten muoto. --
Hyvä jumalatar, Luonto, joka lapsen
Näin isän näköön teit, jos luonteen myöskin
Voit muodostaa, niin keltaist' älä käytä
Väriä vain; se muuten, kuten tuokin,
Epäilee, ett'ei lapsens' ole hänen
Miehensä lapsi.
LEONTES.
Sinä, hiiden velho! --
Sinäkin, pöllö, hirtettävä oisit,
Kun tuon et kieltä suistaa voi.
ANTIGONUS.
Jos kaikki
Ne miehet hirtettäisi, jotka moista
Ei aikaan saa, niin tuskin teille yhtään
Jäis alamaista.
LEONTES.
Vaimo pois, ma sanon!
PAULINA.
Pahempaa luonnottomin ilkiökään
Ei tehdä voisi.
LEONTES.
Sinut poltatan.
PAULINA.
Siit' en ma huoli; tulen virittäjä
Kerettiläinen on, ei tulen uhri.
Tyranniks teit' en sanoa ma tahdo,
Mut tämä julmuus vaimoanne kohtaan --
Kun muuta teill' ei ole todistusta
Kuin pelkkä luulo -- tyranniuteen hiukan
Se vivahtaa, häväisee teitä, tekee
Maailman silmiss' ilkiöksi.
LEONTES.
Kautta
Vasallivalanne, pois, pois tuo vaimo!
Jos oisin tyranni, niin hän ei eläis;
Ja noin ei haastaa tohtisi, jos siksi
Mun tuntisi hän. -- Ovest' ulos!
PAULINA.
Älkää
Mua täältä työntäkö, kyll' itse lähden.
Lastanne hoitakaatte, se on teidän.
Zeus sille suokoon ylevämpää mieltä. --
Pois kätenne! -- Te, jotka hyväilette
Noin hänen hulluuttaan, te ette koskaan
Hänt' auttaa voi, ei, ainutkaan ei teistä.
Kas niin, hyvästi vaan, nyt minä lähden.
(Poistuu.)
LEONTES.
Petturi, tähän yllytit sa vaimos.
Mun lapseniko? Pois, pois! -- Sinä, joka
Niin sitä hellittelet, ota pentu
Ja tulen syötäväks se heitä oiti.
Niin, sinä, juuri sinä! Vie se heti!
Tunnissa tieto tuo, ett' on se tehty,
Ja täysi todistus, tai omasi
Ja omaistesi hengen vien. Jos kiellät,
Vihaani ärrytellen, sano vaan se,
Niin omin käsin äpärän tuon aivot
Murskaksi lyön. -- Vie se ja tuleen paiskaa!
Sa vaimos tähän yllytit.
ANTIGONUS.
En, herra;
Nää loordit, jalot ystävät, mun puhtaaks
Julistaa voivat.
1 HOVIHERRA.
Armollinen herra,
Hän syytön vaimonsa on tänne tuloon.
LEONTES.
Valehtelette kaikki!
1 HOVIHERRA.
Suvaitkaa
Parempaa meistä luulla; uskollisest'
Olemme teitä palvellehet; siitä
Tunnustus suokaa. Polvin rukoilemme --
Entisten palvelusten palkinnoksi
Ja tulevaisten -- muuttakaa tuo päätös;
Verinen, kauhea se on ja varmaan
Vie turmioon. Me polvistumme kaikin.
LEONTES.
Ma höyhen olen joka tuulen viedä.
Nähdäkö täytyy mun, kuink' äpärä
Tuo polvistuu ja isäkseen mua kutsuu?
Ei, parempi nyt polttaa se kuin sitten
Kirota sitä. Mutta -- jääköön eloon!
Ei sittenkään! --
(Antigonukselle.)
Käy tänne, sinä siellä;
Sa, joka puuhassa niin helläss' olit
Tuon kätilösi, Kaisa-rouvan kanssa
Äpärän pelastukseksi, -- se on hän,
Niin totta kuin on partas harmaa -- mitä
Tuon pennun hengest' uskallat sa?
ANTIGONUS.
Kaikki,
Min tehdä voin ja kunnia niin vaatii.
Jos muuta en, niin tämän: vähäisetkin
Vereni tähteet turvaks syyttömyyden
Ma uhraan; kaikki, minkä vaan ma voin.
LEONTES.
Sen kyllä voit. Tuon miekan kautta vanno,
Ett' täytät käskyni.
ANTIGONUS.
Sen vannon, herra.
LEONTES.
Siis kuule ja se tee; näet, vähimmässä
Jos vilpistelet, niin et yksin sinä,
Vaan herja vaimoskin on kuolon oma;
Nyt saa hän anteeksi. -- Me käskemme siis
Vasallivalas nimess', että saatat
Pois tämän tyttöäpärän ja viet sen
Syrjäiseen, jylhään metsäseutuun, kauas
Rajoilta näiltä, ja sen sinne jätät,
Armotta aivan, omaan hoiteeseensa
Ja säiden valtaan. Outo sallimus
Sen tänne toi, siis oikein vaadin, että
Sen outoon korpeen viet, miss' sallimus
Sit' imettäköön tai sen tappakoon.
ANTIGONUS.
Sen totta teen; mut kyllä laupiaampi
Ois äkkisurma. -- Tule, lapsiraukka,
Ylempi valta sääkset pankoon, korpit
Sua imettämään! Moista armon työtä
On tehneet sudetkin ja karhut, raivons'
Unohtaen. -- Te onnellisemp' olkaa,
Kuin mitä sietää tekonne! -- Ja siunaus
Julmuutta vastaan sua puoltakohon,
Hylätty lapsi-raukka!
(Menee lapsen kanssa.)
LEONTES.
Min' en vieraan
Kakaraa ruoki.
PALVELIJA (tulee).
Herrani, vast'ikään
On Delphiin matkaajilta sana tullut:
Cleomenes ja Dion hyväll' onnell'
On kotiin palanneet ja maalle nousseet;
Koht' ovat täällä.
1 HOVIHERRA.
Tuopa arvaamatont'
On joutuisuutta.
LEONTES.
Päivää kolmekolmatt'
Olivat poissa; moinen kiire näyttää,
Ett' tahtoo suur' Apollo joutuun tehdä
Totuuden tiedoksi. Siis valmiit olkaa;
Neuvosto kokoon! Tuomionsa saakoon
Tuo valapatto. Yhtä julkinen
Kuin syytöskin, yht' ilmeinen ja vapaa
Myös olkoon tutkinto. Sydäntä vaivaa
Niin kauan kuin hän eloss' ompi. -- Menkää
Ja tehkää, mitä käskin.
(Lähtevät.)