Vieras oli vaiti. Tuli leimusi punaisina kielekkeinä, jotka eivät enää
värähdelleet sinne tänne hiljaisessa yöilmassa. Peter Halket ryömi
lähemmäksi vierasta.
"Milloinka se aika tulee?" kuiskasi hän. "Tuhannenko vuoden perästä?"
Ja vieras vastasi: "Tuhat vuotta ei ole sen enempää kuin meidän
eilispäiväinen matkamme tai tämän öinen valvomisemme, joka nyt jo
lähenee loppuaan. Katso vuoria, joilla me nyt seisomme. Aika on ollut
uusi ja aika on muuttunut vanhaksi sen jälkeen, kun ne tähän asetettiin.
Ei puoltakaan siitä ajasta tule enää kulumaan, ennenkuin tuo aika tulee.
Minä olen nähnyt sen aamuruskon häämöttävän ihmisten sydämissä."
Peter astui lähemmä, niin että hän melkein polvistui vieraan jalkain
juureen. Hänen pyssynsä oli maassa toisella puolen tulta.
"Tahtoisin ruveta teidän yhtiönne mieheksi," sanoi hän. "Olen väsynyt
Chartered Companyn palvelukseen."
Vieras katsoi alas lempeästi. "Peter Simon Halket," sanoi hän, "voitko
kantaa sen painon?'"