Kun Harvey heräsi, istui "ensi sakki" jo aamiaisella, ja jokainen
neliötuuma kuunarissa lauloi omaa säveltään. Kokin kookas, musta
vartalo huojahteli pienen hellan takana tulen hohteessa, ja sen
vieressä olevalla reiällisellä hyllyllä kolisivat ja rämisivät pannut
ja kattilat jokaisella laivan survaisulla. Yhä ylemmäs ja ylemmäs
kiipesi keula, ikävöiden, nykien ja vavahdellen, ja sitten, äkkiä
kuin sirpillä sivaltaen, humahti alas aaltoihin. Harvey saattoi
kuulla vääntyvän keulan pusertuvan ja rutistuvan, ja kului tuokio,
ennenkuin kahtia jakaantuneet vedet pudota räiskähtivät kannelle kuin
laukaus järeitä hauleja. Seurasi reiässään siirrähtävän ankkuriköyden
kahnaava ääni; vintturin ärähdys ja kiljaisu; mutka, töksähdys ja
tempaus, ja "Täällä Ollaan" valmistautui toistamaan samat liikkeet.
"Maissa", kuuli hän Pitkän Jackin sanovan, "siellä on aina tehtäviä,
ja ne täytyy tehdä millä ilmalla tahansa. Me olemme nyt kauniisti
erillämme muista aluksista, eikä meillä ole mitään tehtäviä -- ja se
on ihanaa. Hyvää yötä nyt, kaikki."
Hän vääntäytyi kuin suuri käärme pöydän äärestä kojuunsa ja alkoi
tupakoida. Tom Platt seurasi hänen esimerkkiään; Salters-setä ja Penn
hinautuivat ylös portaita suorittamaan vahtivuoroaan, ja kokki kattoi
"toiselle sakille".
Se tuli ulos kojuistaan ensimäisten kömpiessä omiinsa, venytellen
ja haukotellen. Se söi kunnes ei enää jaksanut enempää; ja sitten
Manuel täytti piippunsa jollakin kamalalla tupakalla, hinautui
keulanpuoleisen kojun ja pallin väliin, nosti jalkansa pöydälle
ja hymyili hellää, huoletonta hymyä savuun tuijottaen. Dan loikoi
pitkänään kojussaan, kiskoen koreaa, kultaläppäistä hanuria, jonka
sävelet nousivat ja laskivat laivan survonnan mukaan. Kokki istui
nojaten selkäänsä kaappiin, jossa hän säilytti paistinpiirakoita
(Dan oli hyvin perso paistinpiirakoille), ja kuori perunoita, pitäen
lakkaamatta silmällä takkaa, siltä varalta että liian paljon vettä
sattuisi osumaan piipusta sisälle; ja paikan yleinen haju ja katku
olivat kielin kuvaamattomat.
Harvey punnitsi asiain tilaa, ihmetteli ettei hän ollut
kuolemansairas ja kömpi jälleen kojuunsa, pehmoisimpaan ja
vaarattomimpaan paikkaan, samaan aikaan kun Dan heläytti sävelen:
"Sun pihallas ma soittele en", niin täsmällisesti kuin hurjat
töytäykset sallivat.
"Kuinka kauan tätä tällaista oloa kestää?" kysyi Harvey Manuelilta.
"Siihen asti kun se tulee vähän tyven ja me voi soutaa
pitkällesiimalle. Ehkä iltaan. Ehkä kaksi päivää vielä. Sinä et pidä
tästä? Aa, mitä?"
"Viikko sitten minä olisin ollut kurjan sairas, mutta nyt se ei tunnu
haittaavan minua -- paljonkaan."
"Se tulee siksi, että me tee sinusta kalastajamies parastaikaa. Jos
minä oli sinä, kun me tulla Gloucesteriin, minä antaisi kaksi, kolme
suurta kynttilää minun hyvästä onnesta."
"Antaisit kenelle?"
"Meidän kirkon Neitsyelle, tietysti. Hän on aina hyvin hyvä
kalastajamiehille. Siksi niin vähän meitä Portugali-miehiä koskaan
hukkuu."
"Sinäkö olet sitten roomalaiskatolilainen?"
"Minä olen Madeira-mies. Minä ei olen Porto Pico-poika. Pitäiskö
minun olla baptisti sitten? Aa, mitä? Minä aina annan kynttilöitä --
kaksi, kolme, enemmän, kun tulen Gloucesteriin. Hyvä Neitsyt hän ei
koskan unhotta minä, Manuel."
"Minä en voi ymmärtää asiaa tuolla tavalla", puuttui puheeseen Tom
Platt kojustaan; hänen arvekas naamansa hohti tulitikun loisteessa
hänen imiessään piippuaan. "Sehän on selvää että meri on meri; ja
itsekullekin koituu osansa siitä mitä tapahtuu, antoipa sitten
kynttilöitä tai lamppuöljyä."
"Mutta on se hyvä asia sentään", sanoi Pitkä Jack, "kun on ystäviä
ylemmissä paikoissa. Minä olen samaa mieltä kuin Manuel. Kymmenkunta
vuotta takaperin minulla oli pesti eräällä south-bostonilaisella
rahtialuksella. Olimme Minot's Ledgen kohdalla, ja meillä oli
kimpussamme koillistuuli, tyvi edellä ja sakeampana kuin kaurapuuro.
Kapteeni oli juovuksissa niin että tuskin pysyi peräsintangossa, ja
minä sanon itsekseni, että 'jos vain vielä kerran saan iskeä keksini
laiturin reunaan, niin näytän pyhimyksille millaisesta haahdesta
he minut pelastivat.' No niin, minä olen nyt tässä, kuten voitte
nähdä, ja sen vanhan 'Kathleen'-resun mallin, jota kuukauden päivät
näpertelin, minä annoin papille, ja hän ripusti sen kirkon perälle
ihan alttarin eteen. On enemmän järkeä siinä että antaa laivanmallin,
joka on jonkinlainen työ, kuin joitakin kynttilöitä. Kynttilöitä
voi ostaa puodista, mutta laivanmalli näyttää pyhimyksille, että on
nähnyt vaivaa ja on kiitollinen."
"Uskotko sinä sitä, irlantilainen?" sanoi Tom Platt kääntäytyen
kyynärpäälleen.
"Miksi sitten tekisin, jos en uskoisi, ohiolainen?"
"No niin, teki Enoch Fullerkin mallin vanhasta 'Ohiosta', ja se on
nyt Salemin museossa. Sievä malli se olikin, mutta en luule että
Enoch teki sitä miksikään uhriksi. Ja minun käsitykseni on se, että
-- --"
Tässä olisi ollut valmis alku tuntikausia kestävään väittelyyn,
sellaiseen josta merimiehet pitävät, jossa puhe kiertää äänekkäästi
renkaassa eikä kukaan todista lopullisesti mitään, jollei Dan olisi
alkanut laulaa tätä reipasta laulua:
"Ylös hyppäs makrilli viiruselkäinen.
Reivaa isopurje ja vedä tiukallen;
sillä ilma yltyy -- --"
Tässä Pitkä Jack yhtyi mukaan.
"-- -- -- tohisee jo tuuli;
joka mies nyt kannelle, ken vihellyksen kuuli!"
Dan jatkoi, silmäten varovasti Tom Plattiin ja pitäen hanuria
matalalla kojussaan:
"Ylös hyppäs turska, se suuri pässinpää,
ulos luotiliinan se heittää hötkeltää,
sillä ilma yltyy", j.n.e.
Tom Platt näytti etsivän jotakin. Dan kyyristyi alemmaksi, mutta
lauloi kovemmin:
"Ylös hyppäs kampela, joka pohjass' ui.
Pässinpää! Pässinpää! Kuinkas luotaat? Hui!"
Tom Plattin suuri kautsusaapas singahti poikki kanssin ja sattui
Danin kohotettuun käsivarteen. Nuo molemmat olivat sotajalalla
keskenään siitä saakka kun Dan oli huomannut että Tom Platt
laskinluodin heittäjänä suuttui, kun vain vihelsikään tuon laulun
säveltä.
"Enköhän minäkin osaa", sanoi Dan lähettäen lahjan takaisin tarkalla
heitolla. "Jollette pidä minun musiikistani, niin ottakaa esiin
viulunne. Ei minua haluta maata tässä koko päivää kuuntelemassa kun
te ja Pitkä Jack kinastelette kynttilöistä. Viulu esiin, Tom Platt
taikka minä opetan tuon laulun Harveyllekin!"
Tom Platt kumartui eräälle arkulle ja kaivoi esiin vanhan, vaalakan
viulun. Manuelin silmät loistivat, ja jostakin loukosta veti hänkin
pienen, kitaran tapaisen soittimen, jossa oli teräslankakielet ja
jota hän sanoi _machetteksi_.
"Tämä on konsertti", sanoi Pitkä Jack, savun seasta häämöttäen.
"Oikea oostonilainen konsertti."
Vettä räiskähti kanssiin, kun luukku avautui ja Disko laskeutui
sisään keltaisissa öljyvaatteissaan.
"Tulet juuri parhaaseen aikaan, Disko. Mitäs kuuluu sinne ulos?"
"Ei entistä kummempaa!" Disko vaipui istumaan laatikoille kuunarin
tempaistessa ja kohoutuessa.
"Me laulamme saadaksemme aamiaisen pysymään sisällä. Sinä rupeat
tietysti johtajaksi, Disko", sanoi Pitkä Jack.
"Enhän minä osaa enempää kuin pari vanhaa laulua, ja te olette
kuulleet ne jo monesti."
Hänen estelynsä keskeytyivät lyhyeen, kun Tom Platt alkoi vetää
viulullaan murheellista säveltä, joka muistutti tuulen vaikeroimista
ja mastojen murtumista. Katse ylös niskahirsiin tähdättynä Disko
viritti seuraavan vanhan, vanhan laulun, Tom Plattin "vikureeratessa"
hänen ympärillään saattaakseen säveltä ja sanoja edes vähän toisiinsa
sopimaan:
Se paketeista parhain, se kyllä tiedetään:
se Newyorkist' on kotoisin ja 'Dreadnought' nimeltään;
niit' onhan kyllä muita ja paljonkin lie,
vaan 'Dreadnought' se kaikista sentään voiton vie.
Nyt 'Dreadnought' se Liverpooliss' oottaa hinaajaa,
mi Merseyn joesta sen mereen kuljettaa;
vaan väljemmille vesille sitten tultuaan
(_Kuoro_:)
Se on Liverpoolin paketti -- hei, antaa mennä vaan!
Yli Newfoundlandin särkkäin nyt Dreadnought porhaltaa,
missä pohja on hiekkaa ja vesi matalaa.
Ja kaikki pienet kalaset ne sanoo uidessaan:
(_Kuoro_:)
Se on Liverpoolin paketti -- hei, antaa mennä vaan!
Siinä oli kymmeniä värsyjä, sillä Disko kuljetti "Dreadnoughtin"
penikulma penikulmalta koko matkan Liverpoolista Newyorkiin yhtä
tunnollisesti kuin olisi hän ollut itse laivalla, ja hanuri
rumputteli ja viulu vingahteli yhtä rintaa hänen kanssaan. Sitten
Tom Platt esitti laulun jostakin "kiukkuisesta McGinn'ista, joka
laivoja luotsata pinnistää". Sitten he pyysivät Harveytakin
avustamaan jollakin laululla; se hiveli kovasti hänen itsetuntoaan,
mutta hän ei osannut muuta merimieslaulua kuin joitakin katkelmia
"Kapteeni Iresonin ajomatkasta", jonka hän oli oppinut Adirondacksin
ulkoilmakoulussa. Ne tuntuivat hänen mielestään aikaan ja paikkaan
soveltuvilta, mutta hän oli tuskin ehtinyt mainita laulun nimen, kun
Disko polkaisi jalkaansa niin että tömähti ja huusi: "Älä laula sitä,
nuori mies! Siinä on arvostelun erehdys -- ja vielä pahinta lajia,
koska se on korvaan tarttuvaa."
"Minun olisi pitänyt varottaa sinua, Harvey", sanoi Dan. "Se saattaa
isän aina kimpaumaan."
"No mikäs siinä on vikana?" sanoi Harvey ällistyneenä ja hiukan
harmissaankin.
"Siinä kerrotaan asia väärin", sanoi Disko. "Se on totuudesta
poikkeavaa alusta loppuun, ja Whittier [kysymyksessä olevan laulun
tekijä, amerikkalainen runoilija] on siinä väärässä. Minulla ei ole
mitään erikoista syytä puolustaa ketään marbleheadilaista, mutta
minun täytyy kuitenkin sanoa ettei Iresonissa ollut syytä. Isäni
kertoi minulle jutun useaankin kertaan, ja se oli näin."
"Sadannen yhdennen kerran", pisti Pitkä Jack väliin puoliääneen.
"Ben Ireson oli laivurina 'Betty' nimisellä kuunarilla, joka oli
palaamassa kotiin matalikoilta -- se tapahtui ennen 1812 vuoden
sotaa, mutta oikeus on oikeus, olipa aika mikä hyvänsä. He tapasivat
'Activen' Portlandista, ja Gibbons samasta kaupungista oli siinä
kapteenina; he tapasivat sen vuodon saaneena Cape Codin majakan
kohdalla. Oli kamala myrsky, ja he koettivat jouduttaa 'Bettyä'
kotiin niin kiiruusti kuin saattoivat. No niin, Ireson sanoi että oli
mieletöntä laskea venettä vesille sellaisessa myrskyssä; miehetkään
eivät sitä halunneet; ja hän esitti heille että he pysyttelisivät
'Activen' luona siksi kunnes meri vähän asettuisi. Miehet eivät
suostuneet siihenkään; he eivät halunneet jäädä venymään Cape Codin
tienoille sellaisessa ilmassa, oli sitten kysymyksessä vuoto tai muu.
He nostivat haruspurjeen ja purjehtivat matkaansa, tietysti vieden
Iresonin mukanaan. Marbleheadilaiset soimasivat häntä kovasti siitä,
ettei hän ollut uskaltanut yrittää pelastamaan, koska seuraavana
päivänä, kun meri oli tyyntynyt (he eivät ollenkaan välittäneet
ottaa huomioon _sitä_), eräs Truron alus korjasi muutamia 'Activen'
miehiä. Nämä tulivat Marbleheadiin omine kertomuksineen, sanoen
kuinka Ireson oli häpäissyt kaupunkinsa ja niin edespäin; ja Iresonin
miehistö säikähtyi nähdessään yleisen mielipiteen nousevan heitä
vastaan, ja he rupesivat syyttämään Iresonia ja vannoivat että hän
oli vastuunalainen koko teosta. Eivätkä naiset häntä tervanneet ja
höyhenissä ryvettäneet -- Marbleheadin naiset eivät tee sellaista --
vaan sen teki joukko miehiä ja poikia, ja he vetivät häntä ympäri
kaupunkia vanhassa veneessä kunnes pohja meni puhki, ja Ireson
sanoi heille että he tulisivat katumaan sitä kerran. No niin, asian
todellinen laita tuli ilmi myöhemmin, niinkuin tavallisesti käy,
vaikka liian myöhään hyödyttääkseen ketään; ja sitten tuli Whittier
ja poimi pussiinsa tuon valheellisen jutun ajelehtivan hännän ja
tervasi ja ryvetti höyhenissä Iresonin vielä toistamiseen sitten kun
hän oli jo kuollut. Se oli ainoa kerta, jolloin Whittier luiskahti
syrjään, ja se ei ollut hyväksyttävää. Minä kuritin Dania tuntuvasti,
kun hän toi tuon laulun mukanaan koulusta. _Sinä_ et tietysti voinut
parempaa ymmärtää; mutta minä olen kertonut sinulle asian niinkuin
se on, jotta muistaisit sen aina tästälähtien. Ben Ireson ei ollut
ollenkaan sellainen mies, jollaiseksi Whittier hänet kuvaa; isäni
tunsi hänet hyvin sekä ennen että jälkeen tuon jutun, ja muista että
kavahdat hätäisiä arvosteluja, nuori mies. Seuraava!"
Harvey ei ollut milloinkaan kuullut Diskon puhuvan niin pitkään,
ja hän painoi päänsä alas polttavin poskin; mutta, kuten Dan heti
suoraan lausui, poika ei voinut tietää muuta kuin mitä hänelle
koulussa opetettiin, ja elämä oli liian lyhyt, jotta olisi aikaa
pysyä kaikkien rantamailla liikkuvien valheitten jäljillä.
Sitten Manuel näppäili pirisevästä, särähtelevästä pikku
_machettestaan_ omituisen sävelen ja lauloi portugalinkielellä
jotain "_Nina, innocentasta_", mikä päättyi yli kielistön käyvään
pyyhkäisyyn, joka antoi laululle äkkinykäyksen tapaisen lopun. Sitten
Disko suvaitsi esittää toisen laulunsa, jossa oli vanhanaikainen,
särisevä sävel, ja kertosäkeissä yhtyivät kaikki mukaan, Tässä on
muuan värsy:
"On huhtikuu nyt mennyt ja maa on lumeton;
New Bedfordista meidän pian lähdettävä on;
niin, niin, New Bedfordista pian käymme lähtemään,
me, jotka emme konsaan näe vehnää tähkässään."
Tässä viulu soi jonkun hetken hyvin vienosti yksikseen, ja sitten:
"Vehnää tähkässään -- sa kasva kaunoisaksi;
vehnää tähkässään -- pois merille käy tiet;
vehnää tähkässään -- jäit peltoon pantavaksi;
kun ma palajan, sa leipänä jo liet!"
Tämä saattoi Harveyn melkein itkemään, vaikkei hän osannut sanoa
miksi. Mutta vielä kummallisempaa tuli, kun kokki pani perunat
syrjään ja ojensi kätensä pyytäen saada viulun. Yhä kaapinoveen
nojaten hän viritti sävelen, joka oli kuin jotakin hyvin kamalaa
mikä varmasti tulisi tapahtumaan, tekipä mitä tahansa. Pian hän
alkoi laulaa jollakin oudolla kielellä, suuri leuka viulunkantaan
painettuna, valkoiset silmämunat lampunvalossa loistaen. Harvey
kurottui ulos kojustaan paremmin kuullakseen; ja keskellä
kaaripuitten ratinaa ja aaltojen huuhdontaa sävel hyreksi ja vaikeroi
edelleen, kuten suojanpuoleinen rantahyrsky paksussa sumussa, kunnes
se päättyi valittavaan ääneen.
"Herra varjelkoon! Tuohan panee kylmät väreet karmimaan selkäpiitä",
sanoi Dan. "Mikä kumman laulu se on?"
"Fin McCoulin laulu, kun hän meni Norjaan", sanoi kokki. Hänen
englanninkielensä ei ollut epäselvää, vaan tarkasti ääntyvää,
ikäänkuin se olisi tullut fonograafista.
"Totta vie, olen minäkin ollut Norjassa, mutta ei siitä syntynyt
tuollaista pelottavaa ulvontaa. Vaan kyllä se kuitenkin muistuttaa
niitä entisiä lauluja", sanoi Pitkä Jack huoaten.
"Älkäämme laulako toista sellaista pistämättä jotain muuta väliin",
sanoi Dan, ja hanuri heläytti rallattavan, mukaansa vievän sävelen,
joka päättyi:
"Viiskolmatta viikkoa siit' on, kun maata nähty on,
ja viistoista sataa sentneriä,
niin, viistoista sataa sentneriä,
toista sataa kukkura-sentneriä
meillä saaliinamme on!"
"Seis, seis!" karjui Tom Platt. "Tahdotko sinä pilata koko matkamme,
Dan? Tuohan on joonas, jos sen laulaa ennenkuin kaikki suola on
kosteana."
"Eipähän ole. Onkos, isä? Paitsi jos laulaa kaikkein viimeisen
värsyn. Kyllähän minä toki joonakset tiedän!"
"Mitä ne ovat?" kysyi Harvey. "Mikä on joonas?"
"Joonas on mikä hyvänsä, mikä pilaa onnen. Joskus se on mies
-- joskus se on poika -- taikka sanko. Kerran oli meillä muuan
halkaisuveitsi joonaksena kahden matkan ajan, kunnes huomasimme sen",
sanoi Tom Platt. "Joonaksia on kaikenlaisia. Jim Bourke oli joonas,
kunnes hän hukkui Georges-matalikolle. En koskaan lähtisi samalle
laivalle Jim Bourken kanssa, en vaikka olisin nälkään nääntymässä.
'Ezra Floodilla' oli muuan vihreä vene, joka oli joonas, ja vielä
pahinta lajia. Hukutti kuusi miestä, se vene, ja hohti tulelta öisin
telineellään."
"Ja uskotteko te tuota?" sanoi Harvey, muistaen mitä Tom Platt oli
sanonut kynttilöistä ja laivanmalleista. "Eikö ole niin, että mikä
tapahtuu, se tapahtuu?"
Vastustavaa mutinaa kuului joka taholta kojuista. "Maalla kyllä;
mutta laivassa on toinen seikka", sanoi Disko. "Älä sinä tee pilkkaa
joonaksista, nuori mies."
"Mutta Harvey ei ainakaan ole joonas. Päivä sen jälkeen kun hän tuli
meille, me saimme mainion saaliin."
Kokki heitti päänsä pystyyn ja päästi äkkiä naurun -- omituisen,
onton naurun. Hän oli kovin kummallinen neekeri.
"Turkanen!" sanoi Pitkä Jack. "Älä tee noin toiste, tohtori. Me emme
ole siihen tottuneet."
"Mikäs on vikana?" sanoi Dan. "Eivätkö kalat syöneet hyvin sen
jälkeen kun olimme saaneet hänet laivalle?"
"Kyllä niin", sanoi kokki. "Minä tiedän sen, mutta saalis ei ole
vielä kaikki."
"Hän ei tule tuottamaan meille mitään harmia", sanoi Dan kiivaasti.
"Mitä sinä oikein tarkotat noilla viittailuillasi? _Hänen_ laitansa
on niinkuin pitääkin."
"Ei mitään harmia. Ei. Mutta hänestä tulee kerran sinun herrasi,
Danny".
"Siinäkö kaikki?" sanoi Dan levollisesti. "Tuskinpa hänestä vain sitä
tulee."
"Herra!" sanoi kokki osottaen Harveyta. "Palvelija!" ja hän viittasi
Daniin.
"Sepä oli uutinen. Kuinkahan pian tuo tapahtuisi?" sanoi Dan nauraen.
"Muutamien vuosien perästä, ja minä tulen näkemään sen. Herra ja
palvelija -- palvelija ja herra."
"Mistä kummasta sinä sen voit tietää?" sanoi Tom Platt.
"Päässäni -- siellä minä näen."
"Millä tavoin?" kysyivät kaikki yhdestä suusta.
"En tiedä, mutta niin tulee käymään." Kokki painoi jälleen päänsä
alas ryhtyen jatkamaan perunain kuorimista, eivätkä he saaneet häntä
virkkamaan sanaakaan sen koommin.
"Kyllä taitaa saada tapahtua paljon, ennenkuin Harvey mitenkään
tulee minun herrakseni", sanoi Dan, "mutta se minusta kuitenkin on
hauskaa, ettei tohtori suvainnut merkitä häntä joonakseksi. Muuten
minä epäilen että Salters-setä on mitä täydellisin joonas, mitä
tulee hänen omaan erikoiseen onneensa. Kuka tietää vaikka se olisi
tarttuvaa kuin isorokko. Hänen pitäisi olla 'Carrie Pitmanilla'.
Se alus on varmaankin itse oma joonaansa - sen ajelehtimiseen ei
miehistöllä eikä varusteilla näytä olevan mitään vaikutusta. Herra
nähköön! Se riistäytyy irti ihan laakatyvenelläkin."
"Me olemme nyt kuitenkin onnellisesti erillämme laivastosta", sanoi
Disko. "Niin 'Carrie Pitmanista' kuin muistakin." Kanteen koputettiin.
"Salters-setä on tavannut onnensa", sanoi Dan isänsä poistuttua.
"Ilma on selvennyt", huusi Disko, ja kaikki kanssissaolijat kapusivat
ylös hengittämään vähän raitista ilmaa. Sumu oli hälvennyt, mutta
meri kohoili suurissa vyöryaalloissa. "Täällä Ollaan" liukui
ikäänkuin pitkiin, syviin kujanteisiin ja rotkoihin, jotka olisivat
tuntuneet varsin mukavilta ja suojaisilta, jos ne vain olisivat
pysyneet hiljaa; mutta ne muuttelehtivat herkeämättä ja säälimättä
ja viskasivat kuunarin jonkun aaltokukkulan huipulle tuhansien
samanlaisten harmaitten vesivuorten joukossa, ja tuuli tohisi sen
köysistössä, kun se mutkitteli jälleen aallon rinnettä alas. Jossain
kauempana aalto räjähti vaahtokimpuksi ja toiset seurasivat perässä
kuin merkin saatuaan, kunnes tuo harmaa ja valkoinen kudos alkoi
pyöriä Harveyn silmissä. Neljä tai viisi myrskypääskystä kaareili
ympäriinsä, kirkaisten aina keulan ohi liitäessään. Pari sadekuuroa
harhaili määrää vailla toivottomalla vesiaavikolla, kiitäen
myötätuuleen, peräytyen takaisin ja häipyen lopulta pois.
"Minusta näytti kuin jotain olisi vilahtanut tuolla suunnalla", sanoi
Salters-setä viitaten koilliseen.
"Ei suinkaan se mahda olla mikään kalastajalaivastosta", sanoi
Disko tähystäen kulmakarvainsa alitse, toinen käsi kanssin käytävän
laidalla, aluksen lujan keulan hakatessa aallonpohjia. "Meri on
tyyntymässä kelpo vauhtia. Danny, etkö haluaisi pistäytyä hiukan ylös
katsomaan miten meidän poijumme laita on?"
Danny suurine saappaineen pikemmin juoksi kuin kiipesi ylös
isonmaston köysiä (mikä kalvoi Harveyn mieltä kateudella), tarrautui
käpröttämään häälyville ristipuille ja antoi katseensa kiertää,
kunnes se keksi pienen, mustan poijulipun mailin päässä erään
vyöryaallon hartioilta.
"Se on selvä!" huusi hän. "Purje ohoi! Suoraan pohjoisessa, tulee
tänne päin kuin tuppurissa! Se on kuunari."
He odottivat vielä puolen tunnin verran, jonka aikana taivas selkeni
läikittäin, päästäen silloin tällöin vaisun päivän pilkistämään ja
synnyttämään merenpinnalle ruskeanvihreitä täpliä. Sitten he näkivät
jatkamattoman keulamaston kohoavan esiin, sukeltavan ja häviävän,
ilmestyäkseen seuraavan aallon harjalla korkean, vanhanaikaisilla
puisilla etanansarvi-taaveteilla varustetun peräkeulan seuraamana.
Purjeet olivat värjätyt keltaisenruskeiksi.
"Ranskalainen!" huusi Dan. "Ei, ei se olekaan. I-sä!"
"Ei tuo ole ranskalainen", sanoi Disko. "Salters, sinun huono onnesi
on lujemmassa kuin näveri nassakan päässä."
"Minulla on silmät. Se on setä Abishai."
"Oletko siitä ihan varma?"
"Kaikkien joonaitten pääruhtinas", vaikeroi Tom Platt. "Voi, Salters,
Salters, minkätähden et ollut vuoteessasi nukkumassa!"
"Mistä minä saatoin arvata?" sanoi Salters parka, kun kuunari keikkui
lähemmäksi.
Se olisi hyvin voinut olla itse "Lentävä Hollantilainen" -- niin
likainen, siivoton ja ruokoton oli jokainen köysi ja puunkappale
sen kannella. Sen vanhanaikainen yläperäkansi oli neljää tai viittä
jalkaa korkea, ja sen köysistö liehui solmuisena ja sotkuisena kuin
leväkasa laiturin päässä. Se lasketti myötätuuleen -- kamalasti
mutkaillen -- sen haruspurje oli laskettu toimimaan jonkinlaisena
ylimääräisenä keulapurjeena -- "häväisty", kuten he sanoivat --,
ja keulapuomi höllitetty ulos kauas yli laidan. Kokkapuu kekotti
pystyssä kuin vanhanmallisessa rekatissa; halkaisijapuomi oli
vahvistettu ja jatkostettu ja naulattu ja kiskotettu niin että olisi
ollut mahdotonta sitä enempää korjata; ja kohottaessaan keulansa ylös
ja istuutuessaan leveälle takamukselleen muistutti kuunari ihmeen
elävästi homssuista, likaista, häijyä vanhaa akkaa, joka heittää
pilkallisia silmäyksiä siivoon nuoreen tyttöön.
"Se on Abishai", sanoi Salters. "Täynnänsä viinaa ja jumalattomia
miehiä, ja Luojan tuomio lakkaamatta väijymässä saavuttamatta häntä
kuitenkaan pysyväisestä. Hän on lähtenyt hakemaan syöttejä Miquelonin
puolesta."
"Hän purjehtii sen pohjaan", sanoi Pitkä Jack. "Tuo taklaus ei ole
tällaista ilmaa varten."
"Tuskin vain, muuten hän olisi tehnyt sen jo aikaa sitten", sanoi
Disko. "Näyttää siltä kuin hän aikoisi purjehtia _meidät_ pohjaan.
Eikö sen keulapuoli ole syvemmällä kuin tavallisesti, Tom Platt?"
"Jos hänellä on tapana lastata se noin, niin se ei ole turvallinen
tapa", vastasi puhuteltu hitaasti. "Jos taas täppeet ovat varisseet
pois, niin hänen pitäisi joutua pumppujen ääreen mitä pikimmin."
Kuvatus survoi lähemmäksi, kääntyi ympäri ratisten ja kolisten ja jäi
keikkumaan päin tuuleen kuulomatkan päässä.
Harmaapartainen mies viittoili reilingin yli ja kangertava ääni
huusi jotain, mistä Harvey ei saanut selvää. Mutta Diskon kasvot
synkkenivät. "Hän panee vaikka joka riu'un laivastaan vaaraan,
kun vain saa ilmottaa huonoja uutisia. Sanoo että meillä on
odotettavissa tuulen kääntyminen. Hänellä itsellään on odotettavissa
pahempaa. Abishai! _Abishai_!" Hän heilutti käsivarttaan ylös ja alas
jäljitellen pumpun ääressä työskentelevää miestä ja viittasi keulaan.
Miehistö ivasi häntä ja nauroi.
"Menkää hiiden kattilaan!" kirkui setä Abishai. "Raitis tuuli --
raitis tuuli. Haa! Te olette viimeisellä retkellänne kaikki, te
Gloucesterin turskat. Te ette enää Gloucesteria näe, ette totisesti!"
"Hulluna päissään -- kuten tavallista", sanoi Tom Platt. "Olisinpa
kuitenkin suonut ettei hän olisi keksinyt meitä."
Alus ajautui äänenkantaman ulkopuolelle harmaahapsen kiljuessa jotain
tanssiaisista meren pohjassa ja kuolleesta miehestä kanssissa.
Harveyta värisytti. Hänkin oli nähnyt aluksen siivottoman kannen ja
hurjakatsantoisen miehistön.
"Tuo on kerrassaan uiva helvetti miehitykselleen", sanoi Pitkä Jack.
"Mitähän konnantöitä hän on mahtanut tehdä maissa?"
"Hän on pitkäsiimakalastaja", selitti Dan Harveylle, "ja hän hakee
syöttiä mistä milloinkin pitkin rannikkoa. Ei, ei meidän puolesta.
Hän liikkuu pitkin etelä- ja itärannikkoa tuolla noin." Hän nyökäytti
päätään vaarallisten Newfoundlandin rantojen suuntaan. "Isä ei suostu
milloinkaan päästämään minua maihin siellä. Ne ovat hyvin rajua
väkeä siellä -- ja Abishain miehet kaikkein rajuimpia. Näithän hänen
aluksensa? Sen sanotaan olevan lähes seitsemänkymmenen vuoden vanha;
viimeinen vanhoista Marbleheadin korkokengistä. Sellaisia peräkansia
ei enää tehdä. Abishai ei kuitenkaan käy Marbleheadissa. Hänen ei ole
sinne hyvä mennä. Hän ajelehtii vain ympäriinsä velkaisena, vetäen
pitkääsiimaa ja kiroillen, niinkuin itse kuulit. Hän on ollut joonas
jo monet vuodet. Saa viinoja Fecampin aluksista tekemällä taikoja ja
myömällä tuulia ynnä muulla sellaisella pelillä. Luulen että hän on
hullu."
"Ei kannata mennä siiman alitse tänä iltana", sanoi Tom Platt
levollisen toivottomana. "Hän laski meidän sivullemme varta vasten
kirotakseen meitä. Antaisinpa palkkani ja osuuteni, jos saisin nähdä
hänet vanhan 'Ohion' käymäkannella siihen aikaan kun vielä annettiin
raippoja. Kuusi tusinaa olisi parahiksi, kun vielä Sam Mocatta
antaisi ne ristirastiin!"
Homssuinen 'korkokenkä' tanssi juopuneen tavoin myötätuuleen,
ja kaikkien katseet seurasivat sitä. Äkkiä kokki huusi
fonograafiäänellään: "Omaa kuolemaansa hän ennusti! Hän on
mennyt -- mennyt, sanon minä! Katsokaa!" Laiva purjehti kelmeään
päivänpaisteläikkään kolmen tai neljän mailin päässä. Läikkä himmeni
ja häipyi pois, ja samassa kuin valo hävisi, hävisi kuunarikin. Se
vaipui aallonsyvänteeseen -- eikä sitä enää näkynyt.
"Se on uponnut, totta totisesti!" huusi Disko kiiruhtaen perään.
"Päissään tai selvinä, meidän on autettava heitä. Vetäkää lyhyelle ja
nostakaa ankkuri! Nopeaan!"
Harvey viskautui kumoon kannelle sysäyksestä, joka seurasi
halkaisijan ja keulapurjeen asettamista, sillä he hinasivat
ankkuriköyden lyhyelle ja aikaa säästääkseen tempaisivat ankkurin
hartiavoimalla pohjasta, hinaten sen ylös ollessaan jo menossa.
Tällaista väkivaltaista menettelytapaa ei juuri käytetä muulloin kuin
kysymyksen ollessa elämästä ja kuolemasta, ja pikku kuunari valitteli
kuin inhimillinen olento. He laskivat sinne päin, mihin Abishain alus
oli hävinnyt; löysivät pari kolme pitkäsiimasammiota, viinapullon,
rikkinäisen veneen, mutta ei mitään muuta. "Antakaa niitten olla",
sanoi Disko, vaikkei kukaan ollut maininnutkaan niitten pois
korjaamisesta. "En tahtoisi tulitikkuakaan Abishain laivalta. Se
upposi varmaankin suoraan kuin kivi. Varmaan se on vuotanut jo viikon
päivät, eikä heille pälkähtänyt päähänkään pumputa sitä. Siinäkin
meni yksi laiva viimeiseen satamaansa kaikki miehet juovuksissa."
"Kiitos olkoon!" sanoi Pitkä Jack. "Meidän olisi ollut auttaminen,
jos he olisivat olleet pinnalla."
"Samaa minä ajattelin", virkkoi Tom Platt.
"Mennyt! Mennyt!" sanoi kokki silmiään pyöritellen. "Hän on vienyt
mukanaan oman onnensa."
"Oike' hyvä asia, minä ajattelen, kertoa laivastolle kun näemme. Aa,
mitä?" sanoi Manuel. "Jos laskee tuolla tapaa myötätuulta ja se repii
auki saumansa, niin -- --" Hän leväytti käsivartensa kuvaamattomalla
eleellä. Penn istui kajuutan katon reunalle ja nyyhkytti tapahtuman
kauheutta ja surkeutta. Harvey ei käsittänyt täysin, että hän oli
nähnyt kuoleman avoimella ulapalla, mutta hänen oli hyvin paha olla.
Sitten Dan kiipesi jälleen ristipuille, ja Disko ohjasi aluksen
takaisin heidän omien pitkäsiimapoijujensa näkyville juuri kun
sumupeite uudelleen laskeutui vesille.
"Me menemme kovasti pian näillä vesillä, silloin kun menemme", oli
kaikki mitä hän sanoi Harveylle. "Ajattele sitä vähän aikaa, nuori
mies. Se oli viinan työtä."
Päivällisen jälkeen oli jo siksi tyventynyt, että voitiin pyydystää
kannelta -- Penn ja Salters-setä olivat erittäin innokkaita tällä
kertaa, ja saalis oli iso ja isoja kaloja.
"Abishai on varmasti vienyt onnensa mukanaan", sanoi Salters. "Tuuli
ei ole kääntynyt eikä yltynyt eikä tehnyt mitään. Mitenhän lienee
pitkänsiiman laita? Minä ainakin halveksin taikauskoa."
Tom Platt väitti että olisi kaikkein parasta nostaa siimat ylös
ja siirtyä toiseen pyyntipaikkaan. Mutta kokki sanoi: "Onni on
kahdessa kappaleessa. Te näette sen kun katsotte. Minä tiedän." Tämä
houkutteli Pitkää Jackia siinä määrässä että hän sai Tom Plattin
taivutetuksi, ja he lähtivät kokemaan siimaa yhdessä.
Siiman alitse meneminen tapahtuu siten, että siima vedetään
ylös toiselta puolen venettä, irrotetaan kalat, pannaan uudet
syötit koukkuihin ja lasketaan ne jälleen mereen -- se on kuin
pesuvaatteiden nuoralle ripustamista ja siitä irrottamista. Se on
aikaa vievää ja jokseenkin vaarallista työtä, sillä pitkä, alas
notkistuva siima voi riipaista veneen upoksiin yhdessä vilauksessa,
Mutta kun kuunarin miehet kuulivat sumusta kumahtavan: "Oi katteini,
te viimeinen", niin heidän mielensä keventyivät. Vene pyörähti
aluksen sivulle hyvässä lastissa; Tom Platt huusi Manuelia tulemaan
heille apuveneeksi.
"Onni on leikattu keskeltä poikki kahteen kappaleeseen", sanoi Pitkä
Jack hangoten kaloja kannelle, Harveyn ihmetellessä suu ammollaan
sitä taitoa, millä syvälle vajoava vene varjeltiin uppoamasta.
"Puolet siimasta oli paljaita kurpitsoita. Tom Platt tahtoi että
lappaisimme ylös siiman ja heittäisimme puuhan sikseen; mutta minä
sanoin, että 'minä luotan tohtoriin, joka on kaukonäkijä', ja toinen
puoli oli ihan katketakseen täynnä isoja kaloja. Joudu, Manuel, ja
tuo saavillinen syöttejä. Onni on vesillä tänä iltana."
Kalat tarttuivat ahnaasti uusilla syöteillä varustettuihin
koukkuihin, joista heidän toverinsa juuri oli saatu irrotetuiksi, ja
Tom Platt ja Pitkä Jack kulkivat säännöllisesti siiman päästä päähän,
veneen kokan vajotessa märän koukkusarjan painosta, varistaen irti
merikurkkuja, joita he kutsuivat kurpitsoiksi, iskien juuri saatuja
turskia veneenlaitaa vasten, pannen uusia syöttejä ja täyttäen
Manuelin venettä hämärään asti.
"En tahdo panna mitään vaaranalaiseksi", sanoi Disko silloin -- "kun
se on uiskentelemassa ympäriinsä niin lähellä. Abishai ei uppoa
viikkoon ainakaan. Hilatkaa ylös veneet, niin perkkaamme illalliselta
päästyä."
Se oli suurenmoinen perkkaus-urakka, jonka vaikutusta lisäsi
läsnäolollaan kolme neljä huokailevaa miekkavalasta. Se kesti
yhdeksään asti, ja hangotessaan halottuja kaloja ruumaan Harvey kuuli
kolmasti Diskon nauravan itsekseen.
"Sinähän edistyt turkasen pitkin askelin", sanoi Dan, kun he hioivat
veitsiä miesten mentyä sisään. "On melkoinen merenkäynti tänä iltana,
enkä minä ole kuullut sinun mainitsevan siitä mitään."
"En ole joutanut", vastasi Harvey koetellen veitsen terää. "Mutta kun
nyt sitä ajattelen, niin kyllä tämä laiva on kova keikkumaan."
Pikku kuunari kuppelehti ankkurinsa ympärillä hopeaharjaisten
aaltojen keskellä. Peräydyttyään muka kuin hämmästyksissään
nähdessään pingotetun ankkuriköyden, se kiepsahtikin sen kimppuun
kuin kissanpoikanen, veden ryöpsähtäessä vitjarei'istä sen
alasviskautuessa pyssyn pauketta muistuttavalla jymyllä. Se pudisteli
päätään kuin sanoen: "Ikävä kyllä en voi jäädä luoksesi kauemmaksi.
Minun täytyy lähteä pohjoiseen", minkä jälkeen se alkoi solua
pois, pysähtyen äkkiä ravistellen taklaustaan mahtipontisesti.
"Kuten juuri olin aikeissa huomauttaa", alotti se, vakavasti kuin
humalainen mies lyhtypylväälle. Lauseen loppuosa (se esitti tietysti
sanansa pantomiimisesti) hukkui kiepsauspuuskaan, jonka kestäessä
se käyttäytyi kuin nuoranpätkää pureksiva koiranpentu, lylleröinen
nainen poikkisatulassa, päätön kana tai herhiläisen pistämä lehmä,
aina sen mukaan miten meren oikut sitä pitelivät.
"Katsohan kun se esittää kappalettaan. Se on Patrick Henry
[amerikkalainen valtiomies ja kuuluisa puhuja] nyt", sanoi Dan.
Se huiskahti sivuttain vyöryaallolle ja teki eleitä
halkaisijapuomillaan vasemmalle ja oikealle.
"Mutta -- minä -- puolestani -- sanon: -- antakaa minulle -- vapaus
-- tai antakaa minulle -- kuolema!"
Läpsis! Se lyyskähti pinnalla välkkyvään kuutamokujaan tehden
itsetietoisen koreilevan niiauksen, joka olisi ollut hyvinkin
vaikuttava, jollei ruorirattaan koneisto olisi pilkallisesti nauraa
kikattanut kopissaan.
Harvey nauroi ääneen. "Sehän on ihan kuin elävä", sanoi hän.
"Se on vakava kuin talo ja kuiva kuin silli", sanoi Dan
ihastuksissaan, viskautuessaan keskellä ryöppyä kannen toiselle
laidalle. "Torjuu pois aaltoja torjumistaan ja sanoo: 'Älkää tulko
kovin liki!' Katsohan -- katsohan sitä toki! Turkanen! Sinun pitäisi
nähdä kun joku niistä hammastikuista tempoo ankkuriaan viidentoista
sylen vedestä."
"Mitä ne hammastikut ovat, Dan?"
"Niitä uusia turskan- ja sillinpyyntialuksia. Keula hieno kuin
huvipurrella, kokkapuu terävä ja kajuutta niin suuri kuin meidän
ruuma. Olen kuullut että itse Burgess on tehnyt mallit kolmeen
tai neljään sellaiseen. Isä ei mistä pidä, kun ne survovat ja
tärskyttävät, mutta ne ovat hyvin tuottavia. Isä osaa kyllä löytää
kalapaikat, mutta hän on niin vanhoillinen -- hän ei seuraa aikansa
edistyksiä. Ne ovat täpötäynnä kaikenlaisia työtäsäästäviä laitteita.
Etkö ole koskaan nähnyt 'Electoria' Gloucesterista? Se on mainio,
vaikka onkin hammastikku."
"Mitä sellaiset maksavat, Dan?"
"Mahdottomia summia. Viisitoista tuhatta luullakseni, ehkä
enemmänkin. Niissä on kultahelat ja kaikki mitä vain voi ajatella."
Ja itsekseen, puoliääneen, hän lisäsi: "Minä panisin kai sillekin
nimeksi 'Hattie S.'"