Se oli tuota syvää neljänkymmenen-sylen unta, joka kirkastaa
mielen ja silmän ja sydämen ja saa ahnaana istumaan aamiaisen
ääreen. He tyhjensivät ison tinavadin mehukkaita kalansipaleita
-- kokin edellisenä iltana kokoamia perkkausjätteitä. He pesivät
ensimäisen pöytäkunnan käyttämät lautaset ja maljat -- miehet olivat
jo lähteneet pyyntiin --, leikkasivat sianlihaa päivälliseksi,
lakaisivat kanssin, täyttivät lamput, noutivat hiiliä ja vettä
kokille ja kävivät tarkastamassa keularuumaa, missä laivan varastoja
säilytettiin. Oli taaskin erinomainen ilma -- tyven, lämmin ja
kirkas, ja Harvey hengitti keuhkojensa pohjia myöten.
Useampia kuunareita oli ilmestynyt näköpiiriin yön aikana, ja
aava sininen meri oli täynnä purjeita ja soutuveneitä. Kaukana
taivaanrannalla tahrasi sinistä ilmaa jonkun höyrylaivan savu, laivan
rungon ollessa näkymättömissä, ja idässäpäin oli suuren purjelaivan
prammipurje juuri kohoamassa näköpiiriin, tehden taivaanrantaan
neliskulmaisen loven. Disko Troop tupakoi kajuutan katolla --
tähystäen toisella silmällä ympärillä olevia aluksia, toisella
isonmaston huipussa olevaa pientä viiriä.
"Kun isä on noin tuumailevan näköinen", kuiskutti Dan, "niin hän
hautoo syviä ja tärkeitä ajatuksia. Lyönpä vetoa vaikka koko
voitto-osuudestani, että me pian muutamme ankkuripaikkaa. Isä tuntee
turskan tavat, ja koko laivasto tietää sen. Näethän kuinka ne tulevat
yksi toisensa jälkeen, tietysti ilman mitään erityistä tarkotusta
muka, mutta kuitenkin pitäen meitä silmällä kaiken aikaa. Tuolla on
'Prince Leboo'; se on Chathamin aluksia. Se on pujahtanut tänne viime
yön aikana. Ja näetkö tuota isoa, jolla on paikka keulapurjeessa
ja uusi halkaisija? Se on 'Carrie Pitman' West Chathamista. Sen
purjeet eivät kauan säily, jollei sen onni vain ole muuttunut
sitten viime vuoden. Se ei tee paljon muuta kuin ajelehtii. Ei ole
sellaista ankkuria, joka voisi sitä pidättää... Kun savu pullahtelee
tuolla tavoin pieninä renkaina, niin isä tutkii kalaa. Jos me nyt
puhuttelemme häntä, niin hän tulee raivoon. Viimein kun tein sen, hän
otti ja heitti minua saappaalla."
Disko Troop tuijotti eteensä piippu hampaissa ja silmin jotka
eivät mitään nähneet. Kuten hänen poikansa sanoi, hän tutki kalaa
-- keskittäen kaiken tietonsa ja matalikoilla saavuttamansa
kokemuksen omilla avarilla merilaitumillaan kuljeksivan turskan
liikkeitten selvillesaamiseksi. Ympäri taivaanrantaa näkyvien
uteliaitten kuunarien läsnäolon hän otti vastaan omille kyvyilleen
lausuttuna tunnustuksena. Mutta tuon tunnustuksen kerran saatuaan
hän halusi vetäytyä pois ja ankkuroida yksinään, kunnes olisi aika
lähteä Neitsytmatalikolle ja kalastaa tuon meluavan vesikaupungin
kaduilla. Niinollen Disko Troop ajatteli viimeaikaisia ilmoja,
myrskyjä, merivirtoja, ruoansaantia ja muita käytännöllisiä seikkoja
kaksikymmen-naulaisen turskan näkökannalta; oli sanalla sanoen
itsekin tunnin ajan turska -- ja merkillisesti turskan näköinenkin.
Sitten hän otti piipun hampaistaan.
"Isä", sanoi Dan, "me olemme tehneet askareemme. Emmekö saa mennä
vähän ulos? Nyt on hyvä pyynti-ilma."
"Ei tuossa kirsikanvärisessä varustuksessa eikä noissa
puoleksi-paistuneissa ruskeissa kengissä. Anna hänelle jotain sopivaa
ylle."
"Isä on hyvillä mielin -- se ratkaisee asian", sanoi Dan
ihastuksissaan, vetäen Harveyta kajuuttaan, samalla kuin Troop
nakkasi avaimen portaita alas. "Isä pitää minun varavaatteitani
omassa huostassaan, kun äiti väittää että minä olen huoleton." Hän
penkoi muutamaa arkkua, ja vähemmässä kuin kolmessa minuutissa
oli Harvey koristettu puolireiteen ulottuvilla kautsuisilla
kalastajansaappailla, vankalla, sinisellä, kyynärpäistä hyvin
parsitulla villajakulla, kalvokas-parilla ja öljykangashatulla.
"Nyt sinä joltakin näytät", sanoi Dan. "Joudu!"
"Pysytelkää lähistöllä", sanoi Troop, "älkääkä menkö tervehtimään
muita aluksia. Jos joku kysyy teiltä mitä minä aion tehdä, niin
sanokaa niinkuin asia on, ettette tiedä mitään."
Nimellä "Hattie S." merkitty pieni punainen vene oli kuunarin
peräpuolella. Dan veti kokkanuoran lyhyelle ja pudottautui kevyesti
pohjalaudoille, ja Harvey hypätä töksäytti perässä.
"Tuolla tavalla ei pidä tulla veneeseen", sanoi Dan. "Jos olisi ollut
vähänkään merenkäyntiä, olisit varmasti mennyt pohjaan. Sinun täytyy
oppia liikkumaan sievemmin."
Dan pisti hankanappulat paikoilleen, asettui keulatuhdolle ja katseli
Harveyn puuhia. Harvey oli soudellut naismaiseen tapaan Adirondackin
lammilla; mutta on iso erotus keveäin leikkiairojen ja järeäin,
kahdeksanjalkaisten meriairojen välillä. Ne takeltuivat vähäisessä
aallokossa, ja Harvey puhkui.
"Lyhyeen! Souda lyhyeen!" sanoi Dan. "Jos kiskot airoja tuolla tavoin
ja meri on vähänkään käynnissä, niin voit kaataa veneen. Eikö se ole
sievä? Ja se on minun."
Pieni vene oli hohtavan puhdas. Sen keulassa oli pienoinen ankkuri,
kaksi vesinassakkaa ja seitsemisenkymmentä syltä ohutta, ruskeata
veneenankkuriköyttä. Tinainen merkinantotorvi oli haoissa juuri
Harveyn oikean käden alapuolella likaisen nuijan, lyhyen atraimen
ja vielä lyhyemmän puukepakon ohella. Pari raskailla lyijypainoilla
ja kaksinkertaisilla turskakoukuilla varustettua, neliskulmaisille
keloille sievästi kerittyä siimaa oli pistettynä paikoilleen
veneenlaitaan.
"Missä on purje ja masto?" kysyi Harvey, sillä hänen kätensä alkoivat
tulla rakoille.
Dan nauraa kihitti. "Ei ole juuri tapana purjehtia pyyntiveneillä.
Niillä soudetaan; mutta ei sinun tarvitse soutaa niin kovasti. Etkö
haluaisi tätä omaksesi?"
"No niin, kyllä kai isäni antaisi minulle pari tällaista, jos
pyytäisin häneltä", vastasi Harvey. Hänellä oli ollut liian paljon
puuhaa siihen saakka ajatellakseen omaisiaan.
"Aivan oikein. Minä unhotin että isäsi on miljoonikko. Sinä
et lainkaan näytä miljoonamieheltä tällä hetkellä. Mutta vene
ja kaikki sen kapineet" -- Dan puhui kuin olisi ollut kysymys
valaanpyyntialuksesta -- "maksaa aika joukon. Luuletko että isäsi
antaisi sinulle sellaisen noin -- leikkikaluksi vain?"
"Eiköhän. Se olisikin miltei ainoa, mitä en ole vielä häneltä
kärttänyt."
"Olet sinä vannaan suurikuluinen poika kotonasi. Älä laahusta tuolla
tavoin, Harve. Lyhyeen vain, se on paras keino, sillä meri ei koskaan
ole ihan peilityven, ja aallot voivat -- --"
Muksis! Airon tyvi iski Harveyta leuan alle ja heitti hänet selälleen.
"Tuota juuri aioin sanoa. Minunkin oli se opittava, mutta _minä_ olin
vasta kahdeksanvuotias, kun sain kouluutukseni."
Harvey kömpi jälleen istualleen pakottavin leuoin ja otsa rypyssä.
"Ei kannata suuttua vastuksille, se on isän sana. On oma syymme,
jollemme niistä selviydy, sanoo hän. Koetetaan tästä. Manuel sanoo
meille syvyyden."
Portugalilainen keinui veneessään ainakin mailin päässä, mutta kun
Dan nosti airon pystyyn, heilautti hän vasenta käsivarttaan kolme
kertaa.
"Kolmekymmentä syltää", sanoi Dan, pujottaen suolatun simpukan
koukkuun. "Älä nyt huoli joutavista. Pane syötti niinkuin minäkin,
Harve, äläkä sekota kelaasi."
Danin siima oli vedessä aikoja ennen kuin Harvey oli päässyt selville
syötin kiinnittämisen ja painojen ulosviskaamisen salaisuudesta. Vene
ajelehti hiljalleen eteenpäin. Ei kannattanut vaivautua laskemaan
ankkuria ennenkuin oltiin varma hyvästä pohjasta.
"Täältä me tullaan!" huusi Dan, ja vesi pärskyi Harveyn hartioille,
kun suuri turska läiski ja potki veneen sivulla. "Nuija, Harvey,
nuija! Kätesi alta! Pian!"
Harvey ojensi hänelle nuijan, ja Dan tainnutti kalan kaikkien tieteen
sääntöjen mukaan, ennenkuin veti sen veneeseen ja kiskoi koukun irti
lyhyellä kepakolla, jota hän sanoi "kuonokepiksi". Sitten Harvey
tunsi nykäyksen ja veti innokkaasti.
"Hei, tässähän on mansikoita!" huusi hän. "Katso!"
Koukku oli takertunut mansikkarypääseen, jotka olivat toiselta puolen
punaisia ja toiselta valkoisia -- aivan samanlaisia kuin maalla
kasvavat mansikat, paitsi ettei niissä ollut lehtiä ja että varsi oli
pillimäinen ja limainen.
"Älä koske niihin! Karista ne irti. Älä -- --"
Varotus tuli liian myöhään. Harvey oli ottanut ne käteensä ja katseli
niitä ihaillen.
"Auh!" huusi hän, sillä hänen sormiaan kihelmöi kuin olisi hän
kouraissut kimpun nokkosia.
"Nyt tiedät mitä mansikkapohja merkitsee. Ei pitäisi koskea
paljain sormin mitään muuta paitsi kalaa, on isän sana. Lätkäytä
ne irti veneenlaitaa vasten ja pane uusi syötti. Ei siinä auta
tuijotteleminen. Se sisältyy kaikki palkkaan."
Harvey hymähti ajatellessaan kymmenen ja puolen dollarin
kuukausipalkkaansa ja ihmetteli mitä hänen äitinsä sanoisi, jos
näkisi hänen kurottelevan pienen kalastusveneen laidan yli keskellä
valtamerta. Äiti oli ollut kuoleman tuskassa aina kun hän meni
soutelemaan Saranac-järvelle; ja, sivumennen sanoen, hän muisti
selvästi että hänen oli tapana nauraa äidin levottomuudelle. Yhtäkkiä
siima luisti hänen kouransa läpi niin vinhasti, että se viilsi iäpi
villakalvokkaankin, jonka oli muka suojeltava sitä.
"Se on iso juhkura. Anna sille tilaa sen voiman mukaan", huusi Dan.
"Minä autan sinua."
"Ei, et saa", tikaisi Harvey kiskoessaan siimasta. "Se on minun
ensimäinen kalani. Onko -- onko se valaskala?"
"Kampela, ehkä." Dan tähysti veteen veneen sivulle ja heilutti isoa
nuijaa, valmiina kaikkiin mahdollisuuksiin. Jotain valkoista ja
soikeata kuulsi ja väikkyi vihreän veden läpi. "Lyönpä vetoa vaikka
palkastani, että se on yli sadan naulan. Vieläkö tahdot niin vietävän
äkäisesti saada sen yksinäsi veneeseen?"
Harveyn rystyt olivat vereslihalla veneenlaitaan kolahtelemisesta,
hänen kasvonsa tulipunaiset kiihtymyksestä ja ponnistelusta;
hiki tippui hänen otsastaan, ja hänen silmänsä olivat puoleksi
sokaistuneet nopeasti liikehtivän siiman ympärillä väreileviin,
auringonpaisteessa kilottaviin kareisiin tuijottamisesta. Pojat
väsyivät paljoa ennen kuin kampela, joka seuraavien kahdenkymmenen
minuutin ajan piti kaikki heidän voimansa ja ajatuksensa
jännityksessä. Mutta viimein saatiin kuitenkin tuo iso, litteä kala
atraimeen ja veneeseen.
"Vasta-alkajan onni", sanoi Dan otsaansa pyyhkien. "Se painaa
vähintään sata naulaa."
Harvey katseli suurta pilkukkaan harmaata kalaa sanomattomalla
ylpeydellä. Hän oli nähnyt kampelan monta kertaa marmorilaatalla
maalla, mutta hänen mieleensä ei ollut milloinkaan juolahtanut kysyä
miten ne olivat tulleet maihin. Nyt hän sen tiesi, ja jokaista
tuumanalaa hänen ruumiistaan pakotti väsymyksestä.
"Jos isä olisi mukana", sanoi Dan lappaen siimaansa ylös, "niin
hän lukisi merkit selvästi kuin kirjasta. Kalat pienenevät
pienenemistään, ja sinä olet saanut suurimman kampelan mitä
arvattavasti saamme tällä erää. Eilisessä saaliissa -- huomasit kai?
-- oli pelkkiä suuria kaloja eikä yhtään kampelaa. Isä se lukee nuo
merkit suorastaan. Isä sanoo että matalikoilla kaikki on merkkejä,
ja niitä voidaan lukea oikein tai väärin. Isä on syvempi kuin
Valaankuoppa."
Hänen parhaallaan puhuessaan kuului "Täällä Ollaan" kuunarista
pistoolinlaukaus, ja perunakori hinattiin etumastoon.
"Enkös sitä sanonut? Tuo on kutsu koko miehistölle. Isällä on jotain
erityistä mielessä, muuten hän ei keskeyttäisi pyyntiä tähän aikaan
päivästä. Kelaa siimasi, Harve, niin soudamme takaisin."
He olivat tuulenpuolella kuunaria, juuri valmiina soutamaan takaisin
yli tyvenen vedenpinnan, kun valittavat huudot käänsivät heidän
huomionsa puolen mailin päässä olevaan Penniin, jonka he näkivät
kiertävän yhtä ja samaa paikkaa, aivan kuin suunnattoman suuren
vesiluteen. Pieni mies peräytyi ja lähti taas takaisin tavattoman
tarmokkaasti, mutta laulun loppu oli aina se, että hänen veneensä
pyörähti ympäri ja jäi kieppumaan ankkuriköyteensä.
"Meidän täytyy auttaa häntä, muuten hän jää siihen ikipäiviksi",
sanoi Dan.
"Mikä hänellä on?" kysyi Harvey. Tämä oli uusi maailma, missä
hänen ei käynyt antaminen määräyksiä itseään vanhemmille, vaan oli
alistuminen kysymään nöyrästi. Ja meri oli niin pelottavan suuri ja
järkähtämätön.
"Ankkuri tarttunut pohjaan. Penn hukkaa aina ankkureita. Hukannut jo
kaksi tällä matkalla -- hiekkapohjalle vielä -- ja isä sanoo että jos
hän hukkaa vielä yhden, niin hän antaa hänelle riipan, eikä siinä
auta mikään. Siitä Penn tulisi kauhean pahoilleen."
"Mikä on riippa?" kysyi Harvey, jolla oli hämärä ajatus että se ehkä
oli jonkinlainen merellä käytetty kidutuskeino, samantapainen kuin
kertomuskirjoissa mainittu "anturan alatse vetäminen".
"Se on suuri kivi ankkurin asemesta. Riippakiven näkee köröttävän
veneen keulasta ennenkuin näkee itse venettä, ja koko laivasto tietää
mitä se merkitsee. He tekisivät hänestä pilkkaa kamalasti. Penn ei
kestäisi sitä enempää kuin koira, jonka häntään on sidottu vesikippo.
Hän on niin äärettömän herkkätunteinen. Hoi, Penn! Kiinnikö taas?
Älkää yrittäkö enää noilla omilla tempuillanne. Soutakaa kohdalle ja
pitäkää ankkuriköysi aivan luotisuorassa."
"Se ei hievahdakaan", puhkui pieni mies. "Se ei hievahda vähääkään,
vaikka minä olen koettanut kaikin tavoin."
"Mikä harakanpesä teillä on tuossa keulassa?" kysyi Dan, viitaten
kummalliseen vara-airoista ja köydestä punottuun vehkeeseen.
"Se on espanjalainen ankkurivipu", sanoi Penn ylpeänä. "Salters
näytti minulle miten se tehdään; mutta ei sekään saa ankkuria
hievahtamaan."
Dan kumartui veneenlaidan yli salatakseen hymyään, tempaisi pari
kertaa ankkuriköydestä, ja katso, ankkuri irtautui heti.
"Hilatkaa ylös, Penn", sanoi hän nauraen, "ennenkuin se taas takertuu
kiinni."
He jättivät hänet katselemaan pienen ankkurin levälaahusteisia kynsiä
suurin, tunteellisin sinisilmin ja purkamaan heille kiitoksiaan.
"Kuulehan, minä sanon nyt kun muistan sen, Harve", sanoi Dan, kun he
olivat tulleet kuulomatkan sivu, "että Penn ei ole aivan täysipäinen.
Hän ei ole millään tavoin vaarallinen, mutta hänen ajatuksensa ovat
sekaisin. Ymmärräthän?"
"Onko todellakin niin, vai onko se vain isäsi arvosteluja?" kysyi
Harvey kumartuessaan airojensa yli, joita hän alkoi jo oppia
helpommin käsittelemään.
"Tässä kohti isä ei ole erehtynyt. Penn on varmasti melkolailla
hupsu. Taikka ei oikeastaan ihan sitäkään, vaan pikemminkin
tuollainen vaaraton heikkomielinen, tuli tällä tapaa (sinähän soudat
jo aika näppärästi, Harve); minä kerron sen sinulle, koska on oikeus
ja kohtuus että sinä saat sen tietää. Hän oli kerran herrnhutilainen
saarnamies. Jakob Boller oli hänen nimensä, niin isä kertoi minulle,
ja hän asui vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa jossakin Pennsylvanian
puolessa. No niin, Penn lähti kerran koko joukkonsa kanssa johonkin
herrnhutilais-kokoukseen -- johonkin ulkoilma-jumalanpalvelukseen
kaiketikin -- ja he pysähtyivät yhdeksi yönseuduksi Johnstowniin.
Ehkä olet kuullut puhuttavan Johnstownista?"
Harvey muisteli. "Kyllä, olen kuullut. Mutta en muista missä
yhteydessä. Se on jäänyt mieleeni yhdessä Ashtabulan kanssa."
"Molemmat olivat suuria onnettomuustapauksia -- siitä se johtuu,
Harve. No niin, tuona samana yönä, jolloin Penn oli joukkoineen
majatalossa, Johnstownin kaupunki hukkui. Pato särkyi ja kaupunki
joutui tulvan valtaan, ja talot lähtivät ajelehtimaan ja törmäsivät
toisiinsa ja upposivat. Olen nähnyt siitä kuvia, ja ne ovat kauheita.
Penn näki joukkonsa hukkuvan kaikki yhdessä, ennenkuin hän oikein
tiesi mitä oli tapahtunut. Siitä alkaen hänen päänsä on ollut
sekaisin. Hän epäili että jotain oli tapahtunut Johnstownissa, mutta
vaikka hän olisi tehnyt mitä, ei hän muistanut mitä se oli, ja hän
kuljeksi vain ympäriinsä hymyillen ja ihmetellen. Hän ei tiennyt kuka
hän oli tai mikä hän oli ollut, ja sellaisessa tilassa hän kohtasi
Salters-sedän, joka oli käymässä Alleghanyn kaupungissa. Puolet minun
äitini sukulaisista asuvat hajallaan Pennsylvaniassa, ja Salters-setä
kulkee vierailuilla heidän luonaan talvisin. Salters-setä otti Pennin
ikäänkuin holhokikseen, sillä hän tiesi hyvin mikä häntä vaivasi; ja
hän toi hänet itään ja antoi hänelle työtä maatilallaan."
"Mutta minä kuulin hänen kutsuvan Penniä maamyyräksi eilen illalla,
kun veneet kolahtivat yhteen. Onko Salters-setäsi itsekin maamies?"
"Maamieskö!" huudahti Dan. "Ei täältä Hatterakseen ole niin paljon
vettä, että se riittäisi pesemään multapaakkuja hänen saappaistaan.
Hän on maamies joka jäsenellään. Minä olen nähnyt hänen myöhään
illalla tuovan sangon ja alkavan hypistellä vesitynnyrin tappia
ikäänkuin se olisi lehmän nänni. Niin täydellisesti hän on maamies.
No niin, Penn ja hän hoitivat sitten maatilaa -- se oli Exeterin
puolessa. Salters-setä möi sen viime kevännä eräälle bostonilaiselle,
joka halusi rakentaa kesäasunnon, ja sai siitä hyvät rahat. No
niin, nuo molemmat hupsut elää kitkuttivat siinä, kunnes eräänä
päivänä Pennin uskolaiset -- ne herrnhutilaiset -- saivat tietää
minne hän oli ajelultaan päätynyt ja kirjottivat Salters-sedälle.
En ole koskaan kuullut mitä he oikein sanoivat, mutta Salters-setä
tuli raivoihinsa. Hän oli itse episkopaalinen, mutta hän antoi
heille kukakäskiä ihan kuin olisi ollut baptisti; ja sanoi ettei
hän aikonut luovuttaa Penniä millekään herrnhutilais-seurakunnalle
Pennsylvaniassa eikä muuallakaan. Sitten hän tuli isän luokse hinaten
Penniä muassaan -- siitä on nyt kaksi vuotta -- ja sanoi että hänen
ja Pennin täytyi terveytensä vuoksi tehdä yksi turskanpyyntiretki.
Hän arveli kaiketi etteivät herrnhutilaiset toki tulisi etsimään
Jakob Bolleria matalikoilta. Isä suostui, sillä Salters-setä oli
kalastellut aina toisinaan kolmenkymmenen vuoden aikana, silloin
kun hän ei ollut patenttilantojen keksimispuuhissa, ja hän osti
neljännes-osuuden 'Täällä Ollaan'-kuunariin; ja matka teki Pennille
niin hyvää, että isä on siitä pitäen antanut hänen kulkea muassa.
Isä sanoo, että jonakin päivänä hän muistaa vaimonsa ja lapsensa ja
Johnstownin, ja silloin hän luultavasti kuolee, sanoo isä. Älä puhu
Johnstownista äläkä siihen kuuluvista Pennille, tai Salters-setä
heittää sinut yli laidan."
"Penn parka!" mumisi Harvey. "Enpä olisi luullut Salters-sedän niin
paljon hänestä välittävän, hänen käytöstavastaan päättäen."
"Minä ainakin pidän Pennistä; me kaikki pidämme", sanoi Dan. "Meidän
olisi pitänyt ottaa hänet hinattavaksi, mutta minä tahdoin kertoa
sinulle ensin."
He olivat nyt lähellä kuunaria, toiset veneet vähän alempana.
"Teidän ei tarvitse vivuta ylös veneitä ennenkuin päivällisen
jälkeen", sanoi Troop kannelta. "Me rupeamme heti perkkaamaan.
Laittakaa pöytä kuntoon, pojat!"
"Syvempi kuin Valaankuoppa", sanoi Dan iskien silmää asetellessaan
paikoilleen perkkausvehkeitä. "Katsohan noita kaikkia aluksia, jotka
ovat ilmestyneet näkyviin sitten aamun. Ne odottavat kaikki mitä isä
tekee. Näethän?"
"Minusta ne ovat kaikki yhdennäköisiä." Ja maallikon silmälle nuo
ympärillä nuokkuilevat kuunarit näyttivät todellakin kuin samassa
muotissa valetuilta.
"Eivät ne kuitenkaan ole. Tuo keltainen, likainen alus, jonka
kokkapuu on noin kallellaan, on 'Pragin Toivo'. Sen kapteeni on Nick
Brady, keljuin mies koko matalikoilla. Me annamme kyllä hänen vielä
kuulla sen. Tuolla kauimpana on 'Päivän Silmä'. Se on Jerauldin
veljesten oma. Se on Harwichista; melkoinen menijä ja hyväonninen;
mutta isä se sentään löytää kalaa vaikka hautuumaasta. Nuo kolme
vieretysten olevaa ovat 'Margie Smith', 'Rose' ja 'Edith S. Walen',
kaikki meikäläisiä. Emmeköhän huomenna saa nähdä vielä 'Abbie M.
Deering'inkin, isä, vai mitä luulet? Banquereaulta näyttävät kaikki
olevan tulossa tänne."
"Huomenna et näe montakaan alusta, Danny." Kun Troop nimitti
poikaansa Dannyksi, oli se merkki siitä että hän oli hyvällä
tuulella. "Täällä on liian suuri tungos, pojat", jatkoi hän kääntyen
miehistöön päin, joka juuri kapusi kannelle. "Me jätämme heidät
pyytämään suuria ja saamaan pieniä." Hän katseli karsinassa olevaa
saalista, ja oli omituista nähdä kuinka pieniä kalat järkiään olivat.
Harveyn kampelaa lukuunottamatta ei niissä ollut ainoatakaan yli
viidentoista naulan painoista.
"Minä odotan ilmaa", lisäsi hän.
"Silloin sinun täytyy tehdä se itse, Disko, sillä en _minä_ vain näe
mitään merkkiä", sanoi Pitkä Jack antaen katseensa liukua pitkin
selkeätä taivaanrantaa.
Mutta puoli tuntia myöhemmin, kun he olivat perkkaamassa, laskeutui
matalikkosumu heidän ylleen äkkiä kuin ilmestys. Se kiiri sekä
tasaisesti että tupruissa, kiemuroiden ja höyryten väritöntä
vedenpintaa pitkin. Miehet herkesivät perkkaamasta sanaakaan
lausumatta. Pitkä Jack ja Salters-setä solauttivat vintturien
viputangot reikiinsä ja alkoivat vivuta ylös ankkuria; vintturi
narisi kun märkä hamppuköysi kiristyi telalle. Manuel ja Tom Platt
auttoivat lopussa. Ankkuri kohosi ylös nyyhkäisten, ja purje
pullistui, kun Troop tiukensi sitä ruorirattaan ääressä seisoen.
"Ylös halkaisija ja keulapurje", komensi hän.
"Livahdetaan heiltä tässä savupöllyssä", huusi Pitkä Jack kiinnittäen
halkaisijapurjetta, toisten hilatessa ylös keulapurjeen kalisevia
renkaita; ja keulapuomi natisi kun "Täällä Ollaan" työntyi päin
tuuleen ja sukelsi valkoiseen, tupruilevaan usvaan.
"Tämän sumun takana on tuulta", sanoi Troop.
Kaikki tämä oli Harveysta sanoin kuvaamattoman ihmeellistä; ja
kaikkein ihmeellisintä oli hänestä se, ettei hän kuullut mitään
komentosanoja, paitsi että Troop silloin tällöin vähän murahti,
lausuen heti perään: "Hyvä on!"
"Etkö ole koskaan nähnyt laivan nostavan ankkuria?" sanoi Tom Platt
Harveylle tämän töllistellessä keulapurjeen kosteaa vaatetta.
"En. Mihin me olemme menossa?"
"Kalastamaan ja ankkuroimaan toiseen paikkaan, kuten kyllä tulet
huomaamaan ennenkuin olet ollut viikonkaan laivassa. Se on kaikki
uutta sinulle, mutta eihän ihminen koskaan voi tietää mihin hän
joutuu. En minäkään, Tom Platt, olisi mitenkään voinut aavistaa että
-- --"
"Kyllä se joka tapauksessa on parempi kuin neljätoista dollaria
kuussa ja kuula vatsaan", sanoi Troop rattaan äärestä. "Hellitä
pikkuisen halkaisijaa."
"Paljoakin parempi", vastasi entinen merisotilas, tehden jotakin
isolle halkaisijapurjeelle siihen kiinnitetyllä puuriu'ulla. "Mutta
sitä me emme ajatelleet, kun väänsimme Gemsbock'in vintturin vipuja
Beaufortin sataman edustalla ja Fort Maconin linnotuksesta ammuttiin
kuumia kuulia peräämme ja kiukkuinen myrsky vielä kaiken lisäksi.
Missäs sinä olit silloin, Disko?"
"Jossakin näillä tienoin kaiketikin", vastasi Disko, "ansaitsemassa
leipääni ja ilkkumassa kapinallisten kaapparialuksia. Valitettavasti
en voi tarjota sinulle tulikuumia tykinkuulia, Tom Platt, mutta mitä
tuuleen tulee, niin arvatakseni saamme sitä aivan tyydyttävästi
ennenkuin näemme Eastern Pointin."
Keulasta alkoi nyt kuulua yhtämittaista läiskintää ja lotinaa, jota
silloin tällöin säesti pontevampi jysäys ja keulakannelle rapiseva
pieni vaahtopärske. Köysistä tipahteli tahmeita pisaroita, ja miehet
oleskelivat kajuutan suojanpuolella -- kaikki paitsi Salters-setä,
joka istui itsepäisesti isollaluukulla hoidellen merinokkosten
polttamia käsiään.
"Taitaisipa sietää nostaa haruspurjekin", sanoi Disko mulauttaen
toisella silmällä veljeensä.
"Tuskinpa siitä olisi mitään apua. Mitä hyödyttää haaskata purjeita?"
vastasi maanviljelijä-merimies.
Ruoriratas kääntyi melkein huomaamattomasti Diskon käsissä. Muutamia
sekunteja myöhemmin loiskahti sähisevä aallonharja poikittain laivan
yli, ryöpsähti keskelle Saltersin hartioita ja kasteli hänet päästä
jalkoihin. Hän nousi ylös pärskytellen ja siirtyi keulaan päin, mutta
sai toisen samanlaisen.
"Katso miten isä ajaa häntä ympäri kantta", sanoi Dan. "Salters-setä
arvelee että hänelle neljännes-osuuden omistajana kuuluu
neljäsosa purjeistakin. Isä on antanut hänen käydä läpi tämän
kastelutoimituksen jo kahdella edellisellä matkalla. Hei! Tuo oli
hyvin tähdätty!" Salters-setä oli paennut keulamaston luo, mutta
aalto roiskahti hänen polviensa yläpuolelle. Diskon kasvot olivat
yhtä ilmeettömät kuin ruorirattaan kehä.
"Luulen että se kulkisi tasaisemmin, jos haruspurje olisi ylhäällä,
Salters", sanoi Disko, ikäänkuin ei olisi nähnyt mitään.
"No, nosta sitten viheliäinen riepusi", äyskäisi uhri vesiryöpyn
keskeltä; "mutta älä syytä minua jos jotain tapahtuu. Penn, mene heti
paikalla alas juomaan kahviasi. Sinun pitäisi toki ymmärtää ettei
sinun sovi töllötellä kannella tällaisella ilmalla."
"Nyt ne hörppivät kahvia ja pelaavat shakkia iltamyöhään asti",
sanoi Dan, kun Salters-setä työnsi Penniä keulakajuuttaan. "Ja
minusta näyttää siltä kuin saisimme kaikki tyytyä samoihin askareihin
joksikin aikaa. Ei ole koko maailmassa sen toimettomampaa ja
joutilaampaa olentoa kuin matalikkokalastaja silloin kun se ei ole
pyyntihommassa."
"Olipa hyvä että mainitsit tuosta, Danny", huusi Pitkä Jack, joka oli
vaivannut päätään keksiäkseen ajankulua. "Olin kerrassaan unohtanut,
että meillä oli matkustaja tuon T-telakka-hatun alla. Ei jouda
joutilaaksi se, joka ei tunne köysiä ja taklauksia. Tuoppas hänet
tänne, Tom Platt, niin opetamme häntä."
"Tällä kertaa ei ole minun työvuoroni", irvisteli Dan. "Sinun täytyy
selviytyä siitä yksinäsi. Isä opetti minua köydenpätkällä."
Tunnin ajan Pitkä Jack kuletti saalistaan edestakaisin, opettaen
hänelle, kuten hän sanoi, "asioita, jotka merellä tuli jokaisen
miehen tietää, sokeana, päissään tai nukkuessaankin." Ei ole juuri
erittäin paljon taklauksia seitsemänkymmenen-tonnin kuunarissa,
jossa on jatkamaton keulamasto, mutta Pitkä Jack osasi antaa
ilmettä sanoilleen. Kun hän halusi kiinnittää Harveyn huomion
piikkivalleihin, niin hän puristi poikaa niskasta ja antoi hänen
tuijottaa niihin puoli minuuttia. Hän terotti keulan ja perän välistä
yleistä erotusta vetämällä Harveyn nenää puomia pitkin pari kyynärää,
ja jokaisen köyden tarkotus upotettiin hänen mieleensä itse köyden
päällä.
Opetustunti olisi muodostunut helpommaksi, jos kansi olisi ollut
suunnillekaan tyhjä; mutta sillä tuntui olevan sijaa kaikelle muulle
ja mille hyvänsä paitsi ihmiselle. Keulassa oli vintturi ja sen
köysistö sekä ankkuriketjut ja -touvit, kaikki hyvin vastuksellisia
yliastuttavia; kanssin kamiininpiippu ja kalanmaksojen säiliöinä
käytetyt raanitynnyrit keulaluukun vieressä. Niistä perään päin
ottivat keulapuomi ja isoluukku kaiken tilan mitä jäi pumpuilta
ja perkkauskarsinoilta. Sitten tulivat venetelineet, jotka olivat
köysillä kiinnitetyt yläperäkannessa oleviin rengaspultteihin;
kajuutta joka puolelle köytettyine saaveineen ja varaesineineen;
ja viimeisenä kuusikymmen-jalkainen isopuomi tukihaarukassaan,
halkaisten kannen kahtia pitkittäin ja joka kerta väistettävänä ja
alitsekumarruttavana.
Tom Platt ei luonnollisesti voinut pysyä asiasta erillään, vaan hän
kulki rinnalla ladellen suurisuuntaisia ja tarpeettomia kuvauksia
vanhan "Ohion" purjeista ja raaoista.
"Älä välitä hänen puheistaan; kuuntele minun sanojani, lapsi. Tom
Platt, tämä kuunari ei ole 'Ohio', ja sinä sekotat pojan kerrassaan."
"Hän menee pilalle koko iäkseen, kun hän alkaa pitkinlaivaa
taklatulla aluspahasella tähän tapaan", väitti Tom Platt. "Anna hänen
ensin oppia muutamia johtavia periaatteita. Purjehtiminen on taito,
Harvey, kuten näyttäisin sinulle, jos voisin viedä sinut mukanani
vanhalle -- --"
"Tiedän sen kyllä. Sinä puhuisit hänet kuoliaaksi. Hiljaa, Tom Platt!
No niin, kaiken sen jälkeen mitä nyt olen sanonut, millä tavalla
reivaisit keulapurjeen, Harvey? Mieti ennenkuin vastaat."
"Vetäisin sisään tuon", sanoi Harvey viitaten suojan puolelle.
"Minkä tuon? Atlantin merenkö?"
"Ei, vaan puomin. Sitten ottaisin sen köyden, jonka näytitte minulle
tuolla toisella puolella -- --"
"Ei sillä tavalla", keskeytti Tom Platt "Hiljaa! Hänhän opettelee
vasta eikä ole vielä selvillä nimistä. Jatka, Harve."
"Niin, se on reivitaljan sirkkeli. Minä kiinnittäisin taljan
reivitaljan sirkkeliin ja sitten päästäisin alas -- --"
"Laskisin, hyvä lapsi! Laskisin!" lausui Tom Platt, suuressa tuskassa
noin epäammattimaisen sanontatavan takia.
"Laskisin nokka- ja piikkivalleja", jatko Harvey. Nuo nimitykset
olivat tarttuneet hänen päähänsä.
"Näytä ne kädelläsi", sanoi Pitkä Jack.
Harvey totteli. "Laskisin kunnes tuo köysisilmukka -- tuossa
takapartaassa -- syrjänuorasilmukka olisi puomin tasalla. Sitten
sitoisin sen siten kuin te sanoitte, ja sitten vetäisin jälleen ylös
piikki- ja nokkavallit."
"Sinä et muistanut kiinnittää halssinuoraa, mutta aikaa myöten ja
harjotuksen avulla sinä kyllä opit senkin muistamaan. Jokaisella
laivan köydellä ja nuoralla on varma ja määrätty tarkotuksensa,
muuten sitä ei olisi koko aluksessa. Ymmärrätkö? Minä työnnän
dollareja ja senttejä sinun taskuusi, sinä piskuinen laiha
kansimatkustaja, niin että kun tulet täysimittaiseksi, voit purjehtia
Bostonista Kubaan ja sanoa ihmisille että Pitkä Jack on sinut
opettanut. Nyt minä juoksutan sinua vähän ympäriinsä ja sanon köysien
nimiä, ja sinun tulee koskettaa kädelläsi niihin sitä mukaa kuin minä
niitä nimitän."
Hän alotti, ja Harvey, joka oli jo hieman väsynyt, käveli hitaasti
nimitetyn köyden luokse. Köydenpää hutkahti hänen kylkiensä ympäri
niin että hänen hengityksensä oli salpautua.
"Kun sinulla on oma laiva", sanoi Tom Platt ankaralla naamalla,
"sitten voit kävellä. Siihen saakka on sinun toteltava kaikkia
käskyjä juosten. Vielä kerta -- paremmaksi varmuudeksi!"
Harvey oli melkolailla lämmennyt ponnistellessaan, ja tämä
viimeinen letkaus saattoi hänen verensä kuumenemaan. Mutta hän oli
erittäin älykäs nuorukainen, hyvin teräväjärkisen isän ja hyvin
herkkätunteisen äidin poika, ja hänellä oli vilkas, päättäväinen
luonteenlaatu, jonka järjestelmällinen hemmottelu oli ollut
muuttamaisillaan äkäiseksi itsepäisyydeksi. Hän katsahti toisiin
miehiin ja näki ettei edes Dan hymyillyt. Se kuului nähtävästi
kaikki täydellä todella asiaan, vaikka se koskikin häneen kamalasti.
Näinollen hän nieli letkauksen äänettömänä. Sama älykkäisyys,
joka johti hänet käyttämään niin suuressa määrin hyväkseen
äidin heikkoutta, sai hänet vakuutetuksi siitä, ettei ainoakaan
laivallaolija, Penniä ehkä lukuunottamatta, sietäisi minkäänlaisia
joutavuuksia. Voi oppia paljon pelkästä äänensävystä. Pitkä Jack
nimitti vielä yli puolikymmentä köyttä, ja Harvey hyppeli kärppänä
kantta pitkin, vilkuen toisella silmällä Tom Plattiin.
"Oike' hyvä. Oike' hyvin tehty", sanoi Manuel. "Illallisen jälkeen
minä sinulle näytän pienen kuunarin, jonka minä tein, köydet ja
kaikki. Siitä me opimme!"
"Vallan oivallista -- matkustajan suorittamaksi", sanoi Dan. "Isä
myönsi juuri-ikään, että sinä ehkä pystyt ansaitsemaan suolasi
ennenkuin hukut. Se on jo paljon isän sanomaksi. Minä opetan sinulle
lisää ensimäisellä yhteisellä vahtivuorollamme."
"Isompaa!" murahti Disko tähystäen sumun läpi, joka savusi laivan
keulassa. Ei voinut nähdä mitään vavahtelevasta halkaisijapuomista
kymmentä jalkaa kauemmaksi, ja laivan sivulla vyöryi vakavien,
toisilleen kuiskuttelevien kalpeitten aaltojen loppumaton kulkue.
"Nyt minä opetan sinulle jotain, mitä Pitkä Jack ei osaa", huusi
Tom Platt vetäessään esiin eräästä säiliöstä laivan perässä pahoin
kuluneen, toisesta päätäs onton syvänveden laskinluodin, minkä
jälkeen hän voiteli ontelon pienestä kulhosta, joka oli täynnä
lampaantalia, ja meni keulaan. "Minä opetan sinua lennättämään
'sinistä kyyhkystä'. Huis tieltä!"
Disko teki ruorirattaalla jonkun tempun, joka pysäytti kuunarin
vauhdin, Silläaikaa kun Manuel Harveyn avustamana (ja miestä oli
silloin Harvey mielestään) laski halkaisijan läjään puomille.
Laskinluoti piti viuhuvaa suhinaa, kun Tom Platt pyöritti sitä
ilmassa.
"No anna mennä", sanoi Pitkä Jack kärsimättömänä. "Me emme nyt ui
viittäkolmatta jalkaa syvällä Tulimaan lähellä sakeassa sumussa. Ei
tämä nyt mikään temppu ole."
"Älä ole kateellinen, galwaylainen." Irti päästetty luoti pulskahti
veteen kaukana kuunarin edessä, tämän kyntäessä tietään hiljalleen
eteenpäin.
"Luotaaminen _on_ sentään temppu", sanoi Dan, "silloin kun tuo sokea
luoti on ainoa silmä millä voi nähdä viikkokauteen. Mitä arvelet
syvyydeksi, isä?"
Diskon kasvojen tuima ilme tasottui. Hänen taitonsa ja kunniansa
olivat kysymyksessä tässä viekkaassa kepposessa, jonka hän oli tehnyt
toisille aluksille livahtamalla salaa heidän keskeltään, ja hänellä
oli sellaisen mestaritaiturin maine, joka tunsi matalikot ummessa
silmin. "Kuusikymmentä, ehkä -- jos minä mitään pystyn arvaamaan",
vastasi hän, vilkaisten kajuutan ikkunassa olevaan pieneen kompassiin.
"Kuusikymmentä", lauloi Tom Platt lappaen sisään suuria märkiä
lenkkejä.
Kuunari jatkoi taas matkaa. "Heittäkää luoti!" sanoi Disko, kun
neljännestunti oli kulunut.
"Miksi arvelet sen?" kuiskasi Dan ja katsahti ylpeänä Harveyhin.
Mutta Harvey oli tällä hetkellä liian ylpeä omista saavutuksistaan,
jotta toisten ansiot olisivat voineet häneen vaikuttaa.
"Viideksikymmeneksi", sanoi isä. "Epäilen että olemme tulleet juuri
Vihreän matalikon reunan yli."
"Viisikymmentä!" hoilasi Tom Platt. He saattoivat tuskin nähdä häntä
sumun läpi. "Se sattui kyynärälleen -- niinkuin tykinkuulat Fort
Maconin luona."
"Pane syötti, Harve", sanoi Dan, siepaten siimakelan.
Kuunari näytti harhailevan sumussa ilman määrää, etupurje hurjasti
paukuttaen. Miehet odottivat ja katselivat poikia, jotka ryhtyivät
pyyntihommiin.
"Ohei!" Danin siima riipaisi uurteista ja naarmuista reilinkiä.
"Mutta miten ihmeessä isä tiesi? Tulehan auttamaan, Harve. Se on iso
ryökäle." He vetivät yhdessä ja kiskoivat kannelle mulkosilmäisen,
kaksikymmen-naulaisen turskan. Se oli nielaissut syötin suoraan
vatsaansa.
"Mutta sen pintahan on ihan täynnä pieniä rapuja", huusi Harvey,
käännellen kalaa.
"Totta totisesti, ne ovat jo täisiä", sanoi Pitkä Jack. "Disko,
sinulla on varasilmät kölin alla."
Loiskis heitettiin ankkuri, ja kaikki miehet viskasivat siimansa
veteen, kukin ottaen oman paikkansa reilingin ääressä.
"Kelpaavatko ne syötäväksi?" läähätti Harvey, kiskoessaan kannelle
toisen rapupeittoisen turskan.
"Kyllä varmasti. Kun ne ovat täisiä, niin se on merkkinä siitä että
niitä on kasaantunut yhteen tuhansittain, ja kun ne noin nielevät
syötin, niin ne ovat nälissään. Ei ole väliä sillä miten syötti on
kiinni. Ne tarttuvat vaikka paljaaseen koukkuun."
"Mutta tämähän on suurenmoista!" huusi Harvey, kun kalat tulivat
kannelle haukotellen ja sätkien -- melkein jokaisella koukku
vatsassa. "Miksi emme voi aina pyydystää laivasta sen sijaan kuin
veneistä?"
"Kyllä sen voi tehdä aina, niin kauan kuin ruvetaan perkkaamaan.
Sen jälkeen päät ja sisälmykset säikyttävät kalat tiehensä.
Laivasta pyydystämistä ei kuitenkaan pidetä kannattavana, jollei
ole niin hyvät tiedot kuin isällä. Luulen, että laskemme tänä
iltana pitkänsiiman. Selälle tämä on rasittavampaa kuin veneestä
pyydystäminen, eikö niin?"
Se oli todellakin jokseenkin selkää-väsyttävää työtä, sillä veneessä
kannattaa vesi turskan painoa aina viime hetkeen asti ja siinä on
ikäänkuin rinta rintaa vasten sen kanssa; mutta kuunari kun kohoaa
muutamia jalkoja vedenpinnan yläpuolelle, lisää se saman verran
raskasta nostoa, ja reilingin yli kurottuminen kuristaa vatsaa. Mutta
se oli hurjaa ja jännittävää urheilua niin kauan kuin sitä kesti, ja
suuri kasa oli kertynyt kannelle, kun kala herkesi syömästä.
"Missä Penn ja Salters-setä ovat?" kysyi Harvey, pudistellen limaa
öljytakistaan ja kelaten siimaansa, kuten näki toistenkin tekevän.
"Käy hankkimassa meille kahvit ja katso."
Pylvääseen ripustetun lampun keltaisessa loisteessa alaslasketun
ja levitetyn kanssin pöydän ääressä istuivat molemmat miehet
täydellisessä tiedottomuudessa kalasta ja ilmasta, shakkilauta
välillään, Salters-sedän murahtaessa jokaiselle Pennin siirrolle.
"No, mikä nyt on?" kysyi ensinmainittu, kun Harvey portaitten
yläpäässä olevasta nahkasilmuksesta kädellään pidellen kurottui
sisään ja huusi kokille.
"Isoja kaloja, ja täisiä -- läjittään!" vastasi Harvey Pitkän Jackin
lausetapaa käyttäen. "Kuinkas peli käy?"
Pienen Pennin ilme muuttui säikähtyneeksi. "Ei se ollut Pennin syy",
tiuskaisi Salters. "Penn on kuuro."
"Shakkia pelaamassa varmaankin?" virkkoi Dan, kun Harvey hoiperteli
perään kantaen höyryävää kahvia tinaämpärissä. "Se päästää meidät
puhdistamisesta illalla. Isä on oikeudenmukainen. Heidän on pakko
tehdä se."
"Ja minä tunnen kaksi poikaa, jotka saavat panna syötit pariin
pitkäänsiimaan, Silläaikaa kun he puhdistavat", sanoi Disko,
köyttäessään ruoriratasta.
"Hm. Kyllä minä mieluummin puhdistaisin, isä."
"Kyllä uskon sen, Kuitenkaan et saa sitä tehdä. Perkkaamaan!
Perkkaamaan! Penn hankoaa silläaikaa kun te kaksi panette syöttejä."
"Miksi hemmetissä nuo vietävän pojat eivät tulleet sanomaan meille,
että olitte löytäneet apajan?" sanoi Salters-setä hinautuen
paikalleen pöydän ääreen. "Tämä veitsi on aivan tylsä, Dan."
"Jollei ankkurikettingin kolina teitä herätä, niin eiköhän teidän
olisi parasta pitää erityinen poika itseänne varten", sanoi Dan,
mylläten siimoilla täytettyjen saavien kimpussa, jotka olivat
köytetyt kajuutan tuulenpuoliseen seinään. "Kuule, Harve, etkö
viitsisi pistäytyä alhaalla noutamassa syöttejä?"
"Pankaa syötiksi mitä on käsillä", sanoi Disko. "Minä epäilen että se
kannattaa paremmin tällä kertaa."
Tämä merkitsi että poikien oli pantava syöteiksi valittuja paloja
perkkausjätteistä -- ja se oli paljon mieluisampaa kuin haroa paljain
käsin pieniä syöttitynnyreitä ruumassa. Saavit olivat täynnä sievästi
kiemuroille lapettua siimaa, jossa aina muutaman jalan päässä oli
iso koukku; ja jokaisen yksityisen koukun koetteleminen ja syötillä
varustaminen sekä syötitetyn siiman asettaminen sillä tavalla, että
se juoksisi sotkeutumatta veneestä lapettaessa, kysyi mitä suurinta
taitoa ja huolellisuutta. Dan osasi tehdä sen pimeässä ja ilman
katsomatta, mutta Harveyta pistelivät vä'ät sormiin, ja hän vaikeroi
kohtaloansa. Danin hyppysten läpi sujahtelivat koukut kuin kankurin
sukkula. "Minä autoin pitkänsiiman syötittämisessä maalla ennenkuin
osasin kunnolla kävellä", sanoi hän. "Mutta vaivalloista työtä se on
sittenkin. Isä hoi!" Tämän hän huusi luukkua kohti, jonka alapuolella
Disko ja Tom Platt olivat suolaamassa. "Kuinka monta saavia luulet
meidän tarvitsevan?"
"Kolmisen. Joutukaahan!"
"Joka saavissa on kolmesataa syltää", selitti Dan, "enemmän kuin
riittävästi tänä iltana laskettavaksi. Uih! Jopahan luiskahti
sormeeni." Hän tuuppasi sormen suuhunsa. "Sen sanon, Harvey, ettei
koko Gloucesterin rahoilla saataisi minua palkatuksi oikealle
pitkäsiima-laivalle. Se saattaa kylläkin olla kannattavaa, mutta kun
se puoli lasketaan pois, niin se on ilkeintä ja ikävintä hommaa maan
päällä."
"En ymmärrä mitä tämä on, jollei se ole oikeata pitkäsiima-pyyntiä",
sanoi Harvey happamesti. "Minun sormeni ovat ihan siekaleina."
"Pyh! Tämä on vain niitä isän riivattuja kokeiluja. Hän ei laske
pitkääsiimaa, jollei hänellä ole aivan erikoisia syitä. Isä tietää
mitä tekee. Siksi hän panettaa syötiksikin näitä. Me löydämme
sen täpötäynnä kun menemme sitä kokemaan, taikka sitten emme näe
evääkään."
Penn ja Salters-setä tekivät puhdistuksen niinkuin Disko oli
määrännyt, mutta pojat eivät siitä paljoa hyötyneet. Tuskin olivat
saavit tulleet valmiiksi, kun Tom Platt ja Pitkä Jack, jotka olivat
lyhty kädessä tutkineet erään veneen sisustaa, sieppasivat ne heiltä,
asettivat ne ynnä muutamia maalattuja pitkäsiimapoijuja veneeseen ja
laskivat sen laineille, jotka Harveyn mielestä kävivät tavattoman
rajuina. "He hukkuvat. Venehän on lastattu kuin tavaravaunu!" huusi
hän.
"Kyllä palaamme", sanoi Pitkä Jack, "ja jollette te pidä huolta
meistä, niin syytämme teitä molempia, jos siima sekaantuu."
Vene keikahti aallon harjalle, ja juuri kun näytti mahdottomalta sen
päästä paiskautumasta kuunarin kylkeä vasten, luisuikin se harjan
toiselle puolelle ja hävisi usvaiseen hämäryyteen.
"Ota tämä ja soita herkeämättä", sanoi Dan, ojentaen Harveylle juuri
vintturin takana riippuvan kellon nuoran.
Harvey soitti innokkaasti, sillä hän tunsi kahden ihmishengen olevan
hänestä riippuvaisia. Mutta Disko, joka istui kajuutassa raapustellen
lokikirjaan, ei ollut murhamiehen näköinen, ja illalliselle
mennessään hän hieman hymyilikin Harveyn innolle.
"_Tämä_ ei vielä ole ilma eikä mikään", sanoi Dan. "Vaikka sinä
ja minä voisimme laskea siiman! He ovat menneet vain juuri siksi
etäälle, etteivät sotke ankkuriköyttämme. He eivät itse asiassa
tarvitse lainkaan soittamista."
"Kling, kling, klang!" Harvey vain jatkoi soittoaan, vaihtaen sen
silloin tällöin helistykseksi, ainakin puolen tunnin ajan. Silloin
kuului laivan sivulta huuto ja jysähdys. Manuel ja Dan riensivät
nostotaljoille; Pitkä Jack ja Tom Platt näyttivät saapuvan kannelle
yhtaikaa, puoli Atlantia seljässään, ja vene seurasi heitä ilmassa,
laskeutuen kolisten paikoilleen.
"Ei ainoatakaan sotkua", sanoi Tom Platt vettä valuen. "Kyllä sinusta
mies tulee, Danny."
"Meillä on ilo saada aterioida seurassanne", sanoi Pitkä Jack,
nilistäen vettä saappaistaan ja hypätä kömpsähdellen kuin elefantti,
samalla kuin hän työnsi öljytakkiin puetun käsivartensa Harveyn
kasvoja vasten. "Me alennumme kunnioittamaan toista pöytäkuntaa
läsnäolollamme." Ja kaikki neljä kompuroivat sitten illalliselle,
missä Harvey täytti itsensä reunoja myöten kalamuhennoksella ja
paistinpiirakoilla ja vaipui sikeään uneen juuri kun Manuel otti
esiin arkusta soman kahden jalan pituisen mallin "Lucy Holmes'ista",
hänen ensimäisestä laivastaan, ja alkoi selittää Harveylle köysiä.
Harvey ei värähdyttänyt sormeaankaan, kun Penn työnsi hänet
makuukojuun.
"Se mahtaa olla suuri suru -- hyvin suuri suru", sanoi Penn,
katsellen pojan kasvoja, "hänen äidilleen ja isälleen, jotka luulevat
että hän on kuollut. Menettää lapsi -- menettää poikalapsi!"
"Pois nyt täältä, Penn", sanoi Dan. "Menkää perään ja päättäkää
pelinne Salters-sedän kanssa. Sanokaa isälle että minä otan Harveyn
vahtivuoron, jollei hänellä ole mitään vastaan. Hän on aivan uupunut."
"Oike' hyvä poika", sanoi Manuel solahuttaen saappaat jalastaan ja
häviten alimmaisen kojun pimentoon. "Luulen hänestä tulla hyvä mies,
Danny. Minä en näe hän olla niin hullu kuin sinun pappa sanoo. Aa,
mitä?"
Dan hihitti, mutta hihitys päättyi kuorsaukseen.
Ulkona oli sakea ilma, tuuli oli yltymässä ja vanhemmat miehet
pitensivät vahtivuorojaan. Kajuutassa helähtelivät tuntilyönnit;
tuulta uhmaileva keula läjahteli painiskellessaan aaltojen kanssa;
kanssin kamiininpiippu sähisi ja sylki joka kerta kun vesipärske
sattui siihen; ja pojat nukkuivat edelleen, Silläaikaa kun Disko,
Pitkä Jack, Tom Platt ja Salters-setä kukin vuorostaan tallustelivat
perään katsoakseen ruoriratasta ja keulaan vakuuttautuakseen että
ankkuriköysi kesti taikka päästääkseen ulos hiukan lisää köyttä
hivuttamisen varalta, heittäen silmäyksen himmeään ankkurilyhtyyn
joka kierroksen välillä.