Kell' ymmärrys vähän heikko on
Satehessa ja myrskyssä, hei vaan! --
Saa tyytyä onnen tarjohon,
Kun näet sadett' on joka ainoa päivä.
LEAR.
Niin oikein, poika. -- Mökkiin meitä viekää.
(Lear ja Kent lähtevät.)
NARRI.
Tämä on sopiva yö jäähdyttämään porttoa. -- Lausun pienen ennustuksen,
ennenkuin lähden:
Kun pappi ei työssään oppia vastaa,
Kun maltaans' olvuri liiaks kastaa,
Kun herrat räätälin tointa hoitaa,
Kun porttoja poltetaan, ei noitaa,
Kun kaikki tuomiot oikein käy,
Kun velallist' ylimyst' ei näy,
Kun kielill' ei asu parjaus
Ja markkinoilla ei varkaus,
Kun korkuri kultiaan ei peitä,
Kun portot teettävi temppeleitä,
Niin silloin mahtava Albion
Isossa sekasorross' on:
On silloin aika -- ken elää, näkee --
Ett' ihminen jaloin käydä käkee.
Tämän ennustuksen on Merlin tekevä, sillä minä elän ennen hänen
aikaansa.
(Lähtee.)
Kolmas kohtaus.
Huone Glosterin linnassa.
(Gloster ja Edmund tulevat.)
GLOSTER.
Voi, voi! Edmund, minua ei miellytä tuo luonnoton kohtelu. Kun pyysin
heiltä lupaa saada osoittaa hänelle sääliäni, niin ottivat he pois
multa isännyyden omassa talossani ja käskivät, ikuisen epäsuosion
uhalla, ett'en saisi puhua hänen kanssaan, en rukoilla hänen
puolestaan, en millään tavalla häntä auttaa.
EDMUND.
Julman julmaa ja luonnotonta!
GLOSTER.
Niin, niin, mut vaiti vaan. Eripuraisuutta on herttuain välillä,
vieläpä pahempaakin. Sain tänä iltana kirjeen, -- vaarallista on siitä
puhua; -- olen kätkenyt sen työkammiooni lukon taa. Kuninkaan kärsimät
loukkaukset saavat ankaran koston; sotajoukon osasto on jo maalle
astunut; meidän pitää olla kuninkaan puolta. Minä käyn häntä etsimään
ja autan häntä salaa; mene sinä ja jatka haastelua herttuan kanssa,
ettei hän sääliväisyyttäni huomaa. Jos hän kysyy minua, niin olen
sairas ja makuulle mennyt. Vaikka siitä surmanikin sukeaisi, -- jota
kyllä jo on uhattu -- niin täytyy kuninkaan, minun vanhan herrani,
saada apua. Jotakin ihmeellistä on tekeillä, Edmund; minä pyydän, ole,
varuillasi.
(Lähtee.)
EDMUND.
Het' ilmoitettava on herttualle
Tuo säälis kielletty ja kirje myöskin.
Se ansiokas työ on; minä voitan,
Mit' isä hukkaa: ukon tavarat;
Kun vanhat kaatuu, nuoret nousevat.
(Lähtee.)
Neljäs kohtaus.
Osa nummea. Mökki lähellä.
(Lear, Kent ja narri tulevat.)
KENTIN KREIVI.
Tass' on se paikka; sisään, herra, käykää;
Yö-ilman raakaa hirmuvaltaa luonto
Ei kestä.
LEAR.
Suo mun olla.
KENTIN KREIVI.
Herra hyvä,
Sisähän.
LEAR.
Sydämenkö murrat multa?
KENTIN KREIVI.
Omani ennen murran. Sisään käykää.
LEAR.
Lie liikaa sinust', että raivo myrsky
Pintaamme karmii näin: niin sinust' ompi;
Mut missä suuremp' istuu kipu, tuntuu
Pienempi tuskin. Karhua sa kartat,
Mut saavut ärjään meren luo, ja juokset
Takaisin karhun kitaan. Ark' on ruumis,
Kun miel' on jouten; mielessäni myrsky
Vie tunnon kaiken aisteilta, pait yhden,
Jok' elää: lapsen kiittämättömyys.
On niinkuin repis kättä suu, siit' että
Se tarjoo ruokaa. -- Mutta tyynni kostan!
En enää itke. -- Jättää minut yöhön
Tällaiseen! -- Virtaa, sade! Kyllä kestän. --
Tällaiseen yöhön! Goneril, Regan! -- Hyvän
Ja vanhan isänne, jonk' aulis sydän
Kaikk' antoi pois. -- Oi, tää tie hulluuteen vie!
Ei, sitä kartan: enempää ei siitä!
KENTIN KREIVI.
Sisähän, herra hyvä!
LEAR.
Mene itse
Ja rauhaas etsi. Mun ei salli myrsky
Sureilla, mikä kipeämmin koskee. --
Mut menen sentään. (Narrille.) Ensin sinä, poika!
Koditon köyhyys, oi! -- No, mene, mene!
Min' ensin rukoilen, ja sitten maata. --
(Narri menee mökkiin.)
Alastomat te kurjat raukat, jotka
Nyt tylyn myrskyn piestävinä käytte,
Kuin suojattomin päin ja nälissänne,
Reikäiset ryysyt yllä, turvaa saatte
Moist' ilmaa vastaan? Liian vähän olen
Tuot' aatellut. Tää lääkettäs on, herruus!
Nyt koita, tunne itse, mit' on kurjuus,
Ett' antaa sille voisit kyllyydestäs,
Pelastain uskon taivaan vanhurskauteen.
EDGAR (sisältä). Puolitoista syltä! puolitoista syltä! Tom-raukka!
(Narri juoksee mökistä ulos.)
NARRI.
Älä tule, setä, tänne; täällä on peikko. Apua! apua!
KENTIN KREIVI.
Kätesi tänne! -- Ken se siellä?
NARRI.
Peikko, peikko! Hän sanoo, että nimensä on Tom-raukka.
KENTIN KREIVI.
Ken sinä, joka pahnoiss' yrmit siellä?
Käy esiin!
(Edgar tulee, tekeytyen hulluksi.)
EDGAR.
Pois! mua seuraa paholainen!
Tuul' orapihlajassa vinkuu kylmä!
Huu! mene vuoteeses ja lämmint' etsi.
LEAR.
Kuin? Annoitko sa kaikki tyttärilles?
Ja noinko olet köyhtynyt?
EDGAR.
Hiukan apua Tom-raukalle, jota paholainen on tulen ja liekin, tulvan ja
kurimuksen, soiden ja rapakkojen kautta lennättänyt, pannut veitsiä
hänen pieluksensa alle ja nuoria hänen kirkonpenkkiinsä, hiirenmyrkkyä
sekoittanut hänen liemiruokaansa, ja niin hänen sydäntänsä paisuttanut,
että hän raution ravurin selässä on ratsastanut nelituumaisten siltojen
yli ja ajanut omaa varjoansa takaa niinkuin petturia. -- Jumal'
armahtakoon sinun järkeäsi! Tomin on kylmä. (Kalistelee hampaitansa.)
O, hu, hu, hu, hu, huu! -- Jumala sinua varjelkoon tuuliaispäistä,
pahan onnen tähdistä ja tartunnaisista! Tom-raukalle vaivaisen apua,
jota paholainen ahdistaa. -- Kah, tuossa hän on nyt, -- ja tuossa, --
ja tuossa, -- ja taasen tuossa, -- ja tuossa.
(Myrsky pauhaa edelleen.)
LEAR.
Kuin? Tuonko tyttäret on aikaan saaneet? --
Kaikk' annoitko? Ei mitään jäänyt sulle?
NARRI.
Jäi maar hälle lakana, muuten saisimme kaikin tässä hävetä.
LEAR.
No, kaikki turmat siis, jotk' ilmass' uhkaa
Syntisten päitä, syöskööt tyttäriisi!
KENTIN KREIVI.
Tytärtä häll' ei ole.
LEAR.
Vaiti, konna!
Noin halvaks luonto sortuu ainoastaan
Tytärten kiittämättömien kautta.
Tapaako tuo, ett' ulos-syöstyt isät
Noin vähän omaa lihaans' armahtavat?
Älykäs rangaistus! Ja sama liha
Nuo pelikaani-nartut toki siitti.
EDGAR.
Pillicockin vuorella Pillicock istui: -- Heijuu, heijuu, heijuu!
NARRI.
Tässä kylmässä yössä tulemme kaikki narreiksi ja hupakoiksi.
EDGAR.
Varo paholaista; ole vanhemmillesi kuuliainen; älä sanaasi syö;
älä sadattele; älä lähimmäisesi kihlattua morsianta pyydä; äläkä
sydän-pahaistasi turhaan koreuteen kiinnitä. Tomin on vilu.
LEAR.
Mikä sinä olet ollut?
EDGAR.
Veikari, ylpeä ja pöyhkä, joka hiuksiani kähertelin, pidin sormikasta
lakissa, noudatin armahani mielihimoja ja toimitin hänen kanssaan
pimeyden töitä; vannoin yhtä monta valaa kuin sanaa lausuin, ja rikoin
ne armahan taivaan silmäin edessä; nukuin hekumat mielessä ja heräsin
niitä toimeen panemaan. Rakastin viiniä himokkaasti, noppapeliä
innokkaasti, ja mitä naisiin tulee, olin siinä suursulttaania etevämpi;
viekassydäminen, herkkäkorvainen, verissä kädet; laiska kuin sika,
varastavainen kuin kettu, ahnas kuin susi, hullu kuin koira,
saaliinhimoinen kuin leijona. Älä anna kenkien narinan äläkä silkkien
kahinan vietellä sydäntäsi naisväen puoleen. Olkoon jalkasi erillään
porttoloista, kätesi hameen reijistä, kynäsi velkakirjoista, ja
niskoittele paholaista vastaan. -- Aina vaan tuo kylmä tuuli
orapihlajassa vinkuu ja vonkuu. Hih, hei! Dauphin poikani, hei, tiet'
antakaa ravurille.
(Myrskyä yhä edelleen.)
LEAR.
Oi, parempi sun olis haudassa, kuin alastomin ruumiin kohdata tätä
ilmain raivoa. -- Eikö ihminen ole tuota parempi? Katsokaa tarkoin
häntä. Sinä et ole velkaa madolle silkkiä, et pedolle taljaa, et
lampaalle villaa, et moskus-kissalle hajuja. -- Haa! kolme meitä tässä
on vääristeltyä, sinä olet oikea, sinä. Koristamattomana ihminen on
vaan tuollainen köyhä, alaston, kaksijalkainen elukka kuin sinä siinä.
-- Pois, te lainakalut, pois! -- Auttakaa; napit auki!
(Riistää vaatteet yltänsä.)
NARRI.
Setä hyvä, malta mieltäsi! Tällaisessa yössä on ilkeä uida. -- Nyt
pieni tuli jylhällä nummella olisi niinkuin vanhan huorimuksen sydän:
pieni kipinä vaan, koko muu ruumis kylmä. -- Kah, tuossapa liikkuva
tuli!
EDGAR.
Se on paha henki Flibbertigibbet; hän alkaa, kun iltakello soi, ja
kulkee ensimmäiseen kukon lauluun; hän tuo silmiin jään ja kaihin,
luo karsot ja ristihuulet, ruostuttaa valkean vehnän ja rääkkää
elukka-raukkoja maan päällä.
Käy Swithold kolmasti tantereen
Ja painajan kohtaa joukkoineen:
Maan sisään käy,
Älä täällä näy,
Pois tiehesi, noita, tiehes!
KENTIN KREIVI.
Kuningas, kuinka voitte?
(Gloster tulee, soihtu kädessä.)
LEAR.
Ken on tuo?
KENTIN KREIVI.
Ken siellä? Ketä etsitte?
GLOSTER.
Keit' oletten te? Mikä nimenne?
EDGAR.
Tom-raukka, jonka ruokana on uivat sammakot, konnat, konnan poikaset,
sisiliskot ja vesiliuskat; joka sydännyksissään, kun paha henki raivoo,
syöpi sallatikseen lehmän tunkiota, nielee vanhoja rottia ja koiran
haaskoja, juopi vihreän kerman seisovista vesilätäköistä; jota
piiskalla ajetaan kunnasta kuntaan, pannaan jalkapuuhun, vitsotaan ja
vangitaan; jolla kerran oli kolme takkia selkään pantavaa, kuusi paitaa
ruumiilleen, hevonen ratsastettavana ja miekka vyöllä, --
Mut rottaa, hiirtä ja moista ruottaa
Tom-raukka jo syönyt on seitsemän vuotta.
Varokaa tuota tuolla takana! -- Vait, Smulkin, vait, sinä paholainen!
GLOSTER.
Mylord, parempaa eikö seuraa teillä?
EDGAR.
Pimeyden ruhtinas on ylimys,
Nimeltänsä hän Modo on ja Mahu.
GLOSTER.
Veremme, lihamme niin huononnut on,
Ett' omaa siittäjäänsäkin se vihaa.
EDGAR.
Tom-raukan on vilu.
GLOSTER.
Sisälle tulkaa. Rakkaus ei salli
Mun noutaa tytärtenne jäykkää mieltä, o;
Vaikk' ovet sulkemaan he käskivät
Ja jättämään yön julman selkään teidät,
Teit' etsiä tok' uskalsin, ja paikkaan
Nyt saatan, miss' on lämmintä ja ruokaa.
LEAR.
Tuon tietoviisaan kanssa ensin haastan: --
Mist' ukkosen on alku?
KENTIN KREIVI.
Hyvä herra,
Tarjoukseen suostukaatte: sisään menkää!
LEAR.
Sananen tuolle Theben oppineelle!
Mik' ompi harrastuksenne?
EDGAR.
Pirua häätää, tappaa syöpäreitä.
LEAR.
Sananen teille vielä kahden kesken!
KENTIN KREIVI.
Mylord, rukoilkaa häntä vielä kerran,
Hält' uupuu järki.
GLOSTER.
Moititko sa tuota?
Hengiltä tyttäret ne häntä pyytää. --
Oi, Kent sen arvas, raukka pakolainen! --
Kuningas, sanot, hullustuu. Oi, tuskin
Min' olen itse viisas. Poik' oli mulla,
Lain-hylky nyt hän on: hän surmaan' etsi
Äskettäin juuri. Häntä lemmin, veikko, --
Se murhe mult' on hämmentänyt järjen.
Huu! tätä yötä!
(Myrskyä edelleen.)
Kuningas, ma pyydän, --
LEAR.
Ah, anteeks! -- Mukaan, jalo tietoviisas!
EDGAR.
Tomin on vilu.
GLOSTER.
Sisähän poika mökkiin: siell' on lämmin.
LEAR.
Sisähän kaikki.
KENTIN KREIVI.
Tätä tietä, herra.
LEAR.
Tuon kanssa. Tietoviisastan' en heitä.
KENTIN KREIVI.
Oi, herra, suokaa hälle poika mukaan.
GLOSTER.
No, menköön.
KENTIN KREIVI.
Tule, poika, seuraa meitä.
LEAR. Käy pois, Athenan mies.
GLOSTER.
Vait, vaiti! hiljaa!
EDGAR.
Ritar' Roland mustahan torniin sai,
Ja hän lausui vaan: -- hyi! hui! ja hai!
Tääll' englantilaist' on verta.
(Lähtevät.)
Viides kohtaus.
Huone Glosterin linnassa.
(Cornwall ja Edmund tulevat.)
CORNWALLIN HERTTUA.
Kostaa ma tahdon, ennenkuin hänen talonsa jätän.
EDMUND.
Kuinka, mylord, mua arvosteltaneen, kun näin panen luonnon alttiiksi
kuuliaisuudelleni, -- sitä oikein kauhistuksella aattelen.
CORNWALLIN HERTTUA.
Nyt huomaan, ett'ei pelkkä pahuus veljeänne ajanut hänen henkeänsä
pyytämään, vaan pikemmin oman arvon tunto, jota ukon moitittava halpuus
kiihoitti.
EDMUND.
Voi, kuinka on hirmuinen kohtaloni, kun täytyy minun katua, että
oikeutta noudatan! Tässä se kirje on, josta hän puhui ja joka todistaa,
että hän on Ranskan etujen salainen liittolainen. Voi sentään, voi! Jos
tätä petosta ei olisi olemassa, tai minä en sen ilmisaattaja!
CORNWALLIN HERTTUA.
Käy kanssani herttuattaren luo.
EDMUND.
Jos tuon kirjeen sisältö on totta, niin on teillä täysi työ käsissä.
CORNWALLIN HERTTUA.
Totta tai valhetta, -- sinut on se tehnyt Glosterin kreiviksi.
Tiedustele missä isäsi on, että heti saamme hänet vangita.
EDMUND (syrjään).
Jos tapaan hänet kuningasta lohduttamassa, niin tekee se seikka
epäluulon vielä täydellisemmäksi. -- Yhä tahdon pysyä uskollisuuden
tiellä, vaikka kuinka haikea olisikin taistelu sen ja vereni välillä.
CORNWALLIN HERTTUA.
Sinuun panen luottamukseni, ja lempeämpi isä on sinulle minun
lempeni oleva.
(Lähtevät.)
Kuudes kohtaus.
Talonpoikaistupa lähellä Glosterin linnaa.
(Gloster, Lear, Kent, narri ja Edgar tulevat.)
GLOSTER.
Täällä on parempi kuin taivas-alla; pitäkää hyvänänne. Mukavuudeksenne
teen kaikki mitä voin. En ole poissa kauan.
KENTIN KREIVI.
Kaikki hänen sielunsa voimat ovat mielen kiihkeydestä rauenneet. --
Jumala teidän hyvyytenne palkitkoon!
(Gloster lähtee.)
EDGAR.
Frateretto kutsuu minua ja kertoo, että Nero on onkimiehenä pimeyden
kuljussa. Rukoile, sinä viaton, ja varo paholaista.
NARRI.
Setä hyvä, sano mulle, onko hullu aatelismies vai aateliton?
LEAR.
Kuningas, kuningas.
NARRI.
Ei maarinkaan kuin aateliton, jonka poika on aatelismies; sillä hullu
on se aateliton, joka näkee poikansa aatelismiehenä ennen itseänsä.
LEAR.
Jos tuhat moista tulivartainensa
Kihisten syöksis heihin nyt! --
EDGAR.
Paholainen puree mua selkään.
NARRI.
Hullu on se, joka luottaa suden kesyyteen, hevosen terveyteen, pojan
rakkauteen ja porton valaan.
LEAR.
Se tehtäv' on; ma oiti heistä kannan. --
(Edgarille.) Sä, tuomar' oppinut, sa istu tuossa; --
(Narrille.) Sä viisas, tuossa. -- No, te ketun nartut.
EDGAR.
Kah, kuinka seisoo hän ja mulkoilee! --
Tuletko lakiin silmän kirjaks, hemppu?
Joen poikki nyt, Liisuni, käy mua kohti!