kylä on werrattain suuresti rakennettu, suuret tuwat wastakkaa ja
kammarit wälissä. Koppelon talossa oltiin yötä. Wene oli siitä, weneen
hyyry oli 40 kruunua ja kyytimiesten palkka 60 kruunua. Tästä on 3
neljännestä pääkylään, josta taas 3 Törmäseen. Kyröläiset owat puhtaita
suomalaisia. Kertomus heidän tulosta tänne on tämä: sotamies-ottoa
pakoon tuli tänne ensin Heikki niminen mies Isostakyröstä; sitte
tuli tänne Tuomas Kittilästä, ja wielä Mauno Peltowuomasta. Niistä
owat kyröläiset polweutuneet; Koppelon isännän isän isä oli sanotun
Heikin poika. Kylän wanhain miestin muistin aikaan wielä Lappalaiset
pelkäsiwät heitä, mutta nyt eiwät enää. Naimisliittoja ei kuitenkaan
koskaan tapahdu heidän ja Lappalaisten wälillä. Lappalaiset alkawat jo
yhä enemmin pitää lehmiä, niinkuin näkewät suomalaisten tekewän.
Törmäsissä erosi meistä 6 miestä kullan kaiwuun Kultalaan; sieltä
meneekin oikea kyytitie etelään, mutta me päätimme lähteä toisten
miesten kanssa suoraan Lapintunturien yli Mutemian kylään, jonne
lasketaan olewan 8 (kartan mukaan suoraan 6 1/2) peninkulmaa. Pari
peninkulmaa on polkua; maa nousee nousemistaan. Alajoen yli kahlattiin,
wesi wirtasi yli polwista; joilla ei ollut kuin pitkät saapaswarret
kuin meillä kastuiwat ja kaasiwat wedet pois saappaistaan toisella
rannalla. Hongikkoa ja kuusikkoa on siksikuin tullaan tunturien alle.
Kuuset, männyt, koiwut jopa waiwaiskoiwutkin jätetään taaksemme ja
tuntureilla on kuiwa sora, jonka päällä paikoin kaswaa jäkälää ja
marjan warsia. Jäkälä-maat täällä oliwat harmaampia ja paljo rupempia
kuin Inarin pohjoispuolella. Siellä ne oliwat kirkkaan hopeankarwaiset,
hohtawat kuin kewät-hanki ja niin eheät kuin ei poron jalka olisi
niitä koskaan tallannut; täällä murenneen näköisiä, mullan kanssa
sekoitettuja ja lyhytkaswuisia. Jo ensimäisille, matalammille
tuntureille näkyi, kuinka selkätunturien harjanteet juoksewat kaukaa
lännestä ja pakenewat kauas itään. Niille päästessä saa ihmetellä
Lapin tunturi-maailmaa. Kun päiwä oli selwä näkyi, mitä näkyä
saattoi: tunturi-harjuja, -kukkuloita, etäiset sinertäwiä, läheiset
harmaita, ja lomista siintiwät alhaiset metsäseudut wiheriänsinisenä.
Kiwikallioita ei ylhäällä näy, eikä erinomaisempia jyrkkäyksiä; kaikki
on pyöreämuotoista, yksin notkelmatkin laaksoin pohjassa. Edestämme
kuumotti yli taiwaan rannan Nattastentunturien kaksi pyöreäpäistä
ypälettä; ne oliwat meille merkkinä, sittekuin polku loppui; ja kun
kerran merkitsimme komppassissa, missäpäin ne oliwat, niin mikä hätä
oli osatessa. Kirkkaalla päiwällä ja pilwien pysyessä yläällä on
tunturia hupainen käwellä, waan sumu-ilmassa ja pilwien sisässä on
tätä taiwalta ikäwä astua. Tuntureilla tuntui ilma erittäin puhtaalta
ja raittiilta, ja astuminen oli helppoa, waikka miehet kiirehtiwät,
kaikilla takka selässä; jääwää ei odotettu; »joka ei jaksa, se
jääköön», tuon tiesi itsekukin. Puolen peninkulman päässä aina
lewähdettiin ja joskus kahwi keitettiin. Yö joutui ja taiwaan sini
tummeni yhtä mustaksi kuin lähitunturien kupeet; kohdattiin kaatunut
honka, jolle tehtiin nuotio; sillä oli ennenkin yötä pidetty, kukaties
kuinka monta kertaa. Joku syli, toista hakuttiin taas hongasta;
niitä pitää säästäen käyttää, sillä niitä on harwassa keskitunturien
mataloissa laaksoissa. Mielellään paloi terwas ja lewitti pimeään yöhön
lämmittäwiä liekkiä joka haaralle, ja joka haaralla makasikin wäsyneitä
miehiä, jotka ani harwoin käänsiwät toista syrjää tulelle; ainoastaan
2 oli, jotta usein pyöriwät lämpimillä jäkälillä, eiwätkä sietäneet
semmoista paistamista kuin muut; kutka ne oliwat, arwannee lukija. Kun
yhtä puolta kuumensi, niin toista kylmensi, siitä wuoroin wääntäminen
oikeata ja wasenta kylkeä. Yö oli hiljainen kuin haudassa, waikka
suinkaan emme olleet alapuolella ihmisliikettä. Mina en ole koskaan
haudassa yötä maannut, mutta jos siellä on yhtä hiljainen kuin täällä,
lähellä pilwien teitä, niin siellä on hywin hiljainen; joku toukka
sielläkin liikahtanee. Ainoastaan joskus weti joku wäsyneistä sywän
huokauksen, niin hartaan ja yksitotisen kuin koto elämänsä ja olentonsa
rippuisi siitä yhdestä hengenwedosta; tuntureilla ylettyi tuota luojan
luomaa ilmaa jokaiselle meistä kahdestatoista; hän sai sitä mielin
määrin rintaansa ja tyytyi. Warowasti ja hiljaisesti riemuitsiwat
liekitkin, ympäri terwashonkaa, etteiwät herättäisi unta tarwitsewia,
mutta ei he raskineet leikkiään lopettaa koko yönä, niin kauan kuin
wähäkään oli jälellä, jonka kanssa he osasiwat pitää tuota tuskin
kuuluwaa rätinäänsä.
Syysyö oli ohi mennyt ja päiwän kajo tuntui taiwaalla, niin että woi
eroittaa tunturien huiput taiwaan tummalla kannella; silloin läksi
12 miestä nuotiolta nukkumasta, 10 kuorma selässä, 2 ilman. Mutta
10 miestä eiwät uskoneet 2 miehen 2 komppassia, ja niin lähtiwät
he Nattastentunturia siwu ajamaan wasemman puolitse. Tunturien
eteläjuurilta lähtee pieniä koiwumetsä-harjuja, toinen toisensa
wieressä, jotka kaikki uppoawat aawoihin jänkiin tunturien wieressä.
Niitä poikki kulettiin ylös ja alas, tehtiin 3 neljänneksen mutka,
kunnes eräältä kukkulalta nähtiin Nattaset oikealta kädeltä; sitte
lähdettiin kohti painamaan. Ruualla woimat wahwistuiwat. Meillä oli
wielä jälellä ne 2 leipää, jotka kantomiehen säkissä oliwat sattuneet
aiwan selkää wasten ja oliwat litkuiset selkahiestä; ensimäisessä
lähteessä lähti ihmimaku suusta. Lähettiin Nattasia, mutta wielä oli
neljänneksen lewyinen wetelä jänkä yli mentäwä. Otettiin ensiksikin
lewot syötyämme Sitte lähdettiin porkkaamaan. Muutamia satoja syliä
meni hywästi, kun kiirettä piti. Mutta kun seisoin hyllywällä mättäällä
ja näin, miten leweät aulakkeet juoksiwat pitkin suota, silkka wesi
pohjattoman liejun päällä, jo sanoin: »ei tullut mitään yli menosta»
»On tästä ennenkin poikki päästy», sanoi mies, joka sattui wiereen;
»niin, lentäwä lintu;» »jopa kaksijalka ihminen», wirkkoi mies. Yksi
koetteli yhdestä, toinen toisesta paikasta; joku juoksi ensimäisenä,
toiset heti tohtiwat perästä. Aulakkein toisella puolella on mätäsriwi,
joka pienenä harjuna seuraa aulakkeiden suuntaa. Se on keltaissaan
wasta kypsyneitä, mehukkaita lakkoja; niitä ehdättiwät kaikki
nokkimaan. Joka ensin sai kyllänsä, rupesi katsomaan kulku-kohtaa,
käwi kaukana ja palasi taas takaisin; pääsi jostakin poikki ja rupesi
toisella mätäspenkerellä lakkoja syömään, niinkuin ei mikään asia
maailmassa häneen koskisi. Mikä tuli paremmin, mitä pahemmin perässä;
ei suinkaan kukaan puolella silmäyksellä wilkaissut toisiin, pääsewätkö
he, wai jääwät. Tuo oli tosisuostumus lantalaisilla: joka ei jaksa,
se jääköön. Laukattiin yli kauheasti hyllywäin liejujuomien ja oltiin
pelossa; syötiin lakkoja penkereillä ja oltiin ihankuin kotona. Paha
paikka oli keskisuolla. Kusti aikoi rennosti sen kulkea, juoksi kuin
hurja aulakkeelle ja upposi wyötäryksiään myöten mutaan, rypi, ryömi
tai miten lie huppuroinut, mutta pääsi yli, hyppäsi tasakäpälässä
penkerelle, kirosi, löi käsiwartensa hajalleen, että rapa roiskui
ympäri — ja rupesi lakkoja syömään. Kaikessa hiljaisuudessa kysäisin
wierimäiseltäni: »pääseeköön tästä yli», ja tuo kirkaisi: »hätäkö —
nuorilla miehillä — tässä walmiissa maailmassa!» »No, walmis kait se
on tästä kohti», mukisin itsekseni ja rupesin lakkoja syömään. Miten
lie yli päästykään, waan minä ihmettelin, että meitä oli 12, kun oltiin
suon poikki ja otettiin hywät unet.
En jaksanut odottaa unen loppua, läksin polulle, joka kulkee
Nattastentunturien wälitse, ja nousin oikeanpuolimaiselle kukkulalle.
Aukesi awara näköala: Sompiojärwi wuoren juurella, äärettömät jängät
oikealle ja wasemalle, niillä pieniä mäkiä, ja korkeammat wuoret
rajoittawat kaukana näköalan. Wasemmalta näkyi yli muiden wuorien
ymmyrpyoreänä Sallantunturi Kuolajärwen kirkon tuolta puolen; on
kummastuttawa, että niin selwään tunturi woi näkyä 15 peninkulman
takaa. Silmä tahtoo tunturin läheisyydestä lentää kohtisuoraa
näköalan ulkorajoille; nuo aawat tyhjät jängät eiwät woi huomiota
kiinnittää. Mutta tarkemmin katsoessa huomaa niissäkin waihetusta;
siellä, täällä tulee näkywiin joku mutka noista Lapin lukuisista
wirroisia, ja silmä ei uuwu etsiessään tuommoista loistopaikkaa
jänkien keskeltä. Noita wuoria, jotka oikealta siintiwät melkein
yhtä kaukaa, kuin Sallantunturi, eiwät miehet tienneet nimittää.
Takana oli noiden puuttomain tunturien wahwa wuorijakso, joiden yli
olimme waeltaneet. Nattastentunturit owat pelkkää kiweä, suuria
kalliolohkareita alapuolella ja pienempää kiweä kuta ylemmä nousee.
Kiwet owat mustanharmaita ja kukkulat näyttäwät sentähden tulessa
palaneilta. Kun kengän pohja oli soilla pehmeäksi wettynyt, heltyi
jalka kiweltä kiwelle hyppiessä. Mutta ei olekaan enää, kuin lyhyt
peninkulma Sompiojärwen rannalle, johon käwelymatka loppui. Se taiwal
on kaunista koiwumetsää. Walkamassa on kaikkine wärkkineen walmiiksi
tehtyjä weneitä, suurempia ja pienempiä, wartta wasten lantalaisille
myötäwäksi. Sompiojärwi on aiwan matala ja mutapohjainen, rannatkin
owat wetelää rämettä ja kaswawat runsaasti lakkoja. Harwat owat
lappalaisen kesäherkut, mutta hywät. Lakat owat suuria, läpikuultawia
ja niin mehuisia, etta tuskin hyppisillä suuhun saapi; niille ei
koskaan kyllästy. Juuri olimme wiimeisiä miehiä odottaissamme
ennättäneet heittäytä weneen kokkateljolle nukkumaan, kun syntyi
yhtäkkinen huuto ja räiske walkamaan laskewan puron warrella. Hyppäsin
ylös katsomaan, mitä metelin-wäki näin ihmisettömillä mailla tuommoista
sotahuutoa nostaa. Näin, kuinka parwi lappalaispoikia juosta wilistiwät
pensastossa ja kiwien yli toistakymmentä koiraa muassa; he oliwat
lymystään karanneet esiin ja ajoiwat nyt pikkulintusia, jotka maata
myöten lensiwät pakoon. Täta metsästystä katsoessani, näin muutamia
lappalaiskotia olewan puron warrella metsässä. Ne oliwat kesäkotia ja
turpeilla ulkoa seinustetut. Kaikki miehet sinne saamaan kalakeittoa
ja jos muuta syötäwää kodossa löytyisi. Kotia oli 3, yksi suurempi
ja kaksi pienempää. Kylä oli wäkirikas. Suuressa kodassa asui 3
perekuntaa: wanha isäntä waimoneen ja 4 lasta, nuori isäntä, edellisen
poika, waimoneen ja 2 lasta, sekä loinen waimoneen, jolla muistaakseni
oli yksi lapsi. Koiria, pieniä, pystökorwaisia ja tupsuhäntäisiä, oli
8 samassa kodassa, ensimäisen joukon 4, toisen 2, ja kolmannen 2.
Muitten kotien wäkilukua ja koirakarjaa en tullut lukeneeksi. Astutaan
suuren kodan edustalle; siinä on likainen siiwo, joka panee arwelemaan,
ruwetako ruokaa pyytämään, waiko ei. Kumminkin,
»— Ei saapa sijaa kaho,
maata kuolewa walihe»;
tartuttiin kallistuneen owen ripaan ja astuttiin sisään.
19 wuotias wanhin tytär, pyöreämuotoinen ja punainen kuin puolukka,
on juuri leipää tekemässä. Istuu kodan perässä, sekoittaa kuiwia
jauhoja weteen pienessä purtilossa, ottaa kourallisen taikinaa, panee
suureen wisakuppiin ja rupeaa taikinaa litistelemään nyrkillään
ympäri pyöreän kupin pohjaa ja laitoja, niin että siitä syntyy ohut
lewy, joka kupista warowasti nostetaan lieden päällä rippumaan pataan
paistumaan. Hetken perästä on leipä paistunut ja walmis; se oi'otaan
ja pannaan syötäwäksi. Suomen emännät eiwät leipää niin yhtäkkiä saa
walmiiksi. Toinen pata oli myös tulella, jossa keitettiin siikoja
meille. Sillä lailla saimme kelpo atrian, jonka söimme hirrellä majan
ulkopuolella. Mutta meidän wierailumme ei ollut mielä loppunut.
Nousi mustat ukkosen pilwet ja rupesi rankasti satamaan. Kaikki
missä henki lie ollut syöksyi sateesta sisään semmoisen suojan,
jossa ei ollut kattoa, ja se yhteentörmäys oli kamala: koirat
winkuiwat jaloissa, lapset huusimat koirain alla, miehet tiuskuiwat
waroittawalla äreydellä, kun wierasten aikana juletaan tuommoista
hälinää pitää, mutta akat kaatattiwat toimessa, kun nuo koiran
penikat kaatawat lapset ja polkewat silmille. Mutta tätä kaikkea ei
saattanut pakanakaan olla häpeemättä, wähin talon haltiat, isännät.
Ihan wierasten tähden katsoi emä-isäntä welwollisuudekseen suuttua ja
poika-isäntä näki isänsä silmistä yritettäwät hankkeet ja tahtoi olla
niissä osallinen, eikä loinenkaan tahtonut olla muita huonompi; ja
kun nuo kolmikannassa sydäntyiwät koira-parwia kiinni saamaan, niin
siinä hilske käwi; mikä makasi lattialla, sitä niskasta, mikä pakeni
seinänwieruksille, sitä etujalasta, takukäpälästä, mikä oli poron
taljan alle pääsemässä, sitä hännästä; ukko heilautti kerran olkansa
yli ja paiskasi pentua owea wasten, niin että se oli owen muassaan
wiedä, kun niin ylenmääräisellä kiireellä ja wonkumisella pihalle
joutui; toiset laitettiin syytämällä perästä ja kaikki jäiwät selkä
koukussa ulisemaan owen taa. Tyytywäisinä laskeutuiwat miehet makuulle,
ja nyt wasta huomattiin, kuinka kowasti satoi. Useammasta paikoin wuosi
kodan seinät. Siirryin tuossa noin 3 1/2 sylen pituisessa ja 2 1/2
sylen lewyisessä pistekodassa paitasta paikkaan, kunues isäntä käski
minut peräseinän wiereen eräälle taljalle; siihen ei satanut, mutta
siinä kihisi noita tuskallisia pikku eläwiä, joihin ei kowimmallakaan
kylmälisloisuudella saattanut tottua. Mutta ihmisten maatessa tuumiwat
koirat, että saamme kait mekin sadetta pitää kodassa semmoisen katon
alla, jota ei ole olemassakaan. Jo yksi aukaisi turwallaan owen ja
puikahti sisään; samassa silmänräpäyksessä toinen, kolmas j.n.e aina
kahdeksanteen. Heti päästessään sisään puisteli ensimäinen koira kaikki
sateen kuurot selästään pois, jotta pärskyi wesi ympäri seiniä, ja
samassa silmänräpäyksessä rupesi samaan toimeen toinen, kolmas j.n.e.
aina kahdeksanteen asti. Mutta kun isäntä näki, että sisällä satoi
tiukemmasti kuin ulkona, nosteli hän hartioitaan ja suuttui ja häpesi;
häpesi, ettei noilla pennuilla ollut wieraskoreutta hituakaan; suuttui,
kun nuo hiiden hurtat eiwät pysyneet ihmisistä erillään. Minä katsoin
ukon wehkeitä ja huomasin, kuinka tuimasti silmä katsoi; ja minä
pelkäsin, sillä minä näin, että nyt tulee wiimeinen kahakka pahemmaksi,
kuin ensimäinen. Tietäähän tuon, kun koirat winkuin ja wonkuin oliwat
kyydityt pihalle, tuliwat ne samaa tietä takaisin ja kasteliwat kaikki.
Akat puuttuiwat peliin ja poron wartijat saiwat maata rauhassa, johon
oliwat kyyristyneet. Pilwi olikin jo mennyt ohitse ja meidän miehet
lähtiwät lappalaisten kanssa walkamalle weneen hinnasta sopimaan.
Lappalainen pitää koiraansa hyiwästi, niinkuin lasta; se on hälle
suureksi awuksi talwella poron paimentamistyössä; ilman niitä ei hän
woisi porokarjaansa pitää koossa, ja silloin hukka ne kohta raatelisi.
Kesällä ei ole lappalaisilla mitään tekemistä; waimonpuolet walmistawat
ruuan, mutta miesten takana owat kaikki ruuau aineet, ja usein
keittäwättin miehet; puita he eiwät hanki, se on waimonpnolten tehtäwä.
Näillä ei ollut lehmiä, eikä ainoatakaan siementä maahan kylwetty.
Kysyin emännältä, eikö tuo epäwakainen elanto käy ikäwäksi, ja hän
alkoi awosydämmisesti selittää, että kun hän kulkee suomalaisten
talojen siwu ja näkee, kuinka waimot saawat asua lämpimässä
tuwassa yhdessä kohden kesät, talwet, ja käydä pihan nawetassa
lehmiä lypsämässä, eikä tarwitse tuiskussa ja pakkasessa kahlaella
lumihangessa ympäri tuntureita, niin nousee usein mieleen harras halu
saada asua taloissa niinkuin suomalaisetkin, mutta tämä ei ole heille
sallittu; lappalaiset owat luodut waeltamaan ympäri, ja tätä Luojan
määräystä ei saa kukaan hyljätä. Waikka eukko piti puheensa sangen
synkällä mielellä, kaikui siitä sama ajatus kuin Ap.T. 17 luk. 26 w.:
Jumala on tehnyt kaiken ihmisten sukukunnan yhdestä werestä kaiken maan
piirin päälle asumaan, ja määräsi aiwotut ajat, ja heidän asumisensa
rajat. Tämän luennon perästä ajattelin: lappalaiswaimo on yhtä
ymmärtäwäinen, kuin hänen suomalaiset sisarensa, miehet sekoittawat
usein pois selwän asian. Kotaan kokoontui joukko keskenkaswuisia ja
pieniä lapsia. Heillä oli kaikilla takki wähä polwien alle, kaitaiset
housut, joiden lahkeet oliwat käännetyt kallokkaiden suun sisään.
Useimmilla oliwat nämä waatteet poron nahasta, josta oli karwa ajettu
pois. Wyö oli wyötärysten ympärillä ja siinä tuppipuukko. Lakki oli
waatteesta. Minun nähdäkseni oli yhdet waatteet pojilla ja tytöillä,
jonkatähden minä käännyin emäntään kysyen, mitkä näistä oliwat poikia,
mitkä tyttöjä. Se herätti imelän naurun koko wäkijoukossa, jota sydämen
pohjasta otettiin toisen ja kolmannenkin kerran. Eukot ja lapset oliwat
ihmeissään ja kaikkein kaswoissa woi lukea kysymyksen: mistähän tuo on,
joka ei osaa eroittaa miehenpuolia waimonpuolista. Kumminkin odotin
wastausta, ja emäntä sanoi matalalla äänellä kohentaessaan kekäleitä
kahwipannun alle: miehenpuolillahan on aina wyö nahasta, waimonpuolilla
neulottu, särmäkäs lakki miehillä, pyöreä tytöillä. Sain tietä asian
ja olipa kumma, etten tuota huomannut. Wanhat waimot kääräisewät usein
huiwin ympäri pään, niin että siitä syntyy pyöreä lakki tawallaan
siitäkin. Sitä paitsi on waimoin lakki useimmittain neulottu. Nämä owat
eteläisimmät lappalaiset.
Kun wene oli walittu, lähdettiin soutamaan Sompion samaskaista wettä ja
puolen yön aikaan tultiin kylään oltuamme lähes 2 wuorokautta waikealla
taipaleella