Juhana Petter Lyhytniemen owea kolkuttamaan. Wanhat owat aina
warullaan; heti heräsikin isännän äiti ja tuli kysymään tulijoista;
mutta kun kuuli, kuinka kaukaa tällä kerralla oliwat wieraat, meni
hän emäntätä herättämään; ja yhtäkkiä olikin tupa järjestyksessä; ja
me heti sisään, kun lukko aukeni. Isännät owat kaikki tähän aikaan
kesässä kalassa. Me tiesimme, että tässä talossa ei tarwitse itse
tehdä wuodettaan, niinkuin matkalla tähän asti, ja sanoimme: »älkää
nyt, emäntä, ruwetko muuhun puuhaan, waan laittakaa meille wuode,
että pääsemme lewolle». »Kahwi on heti walmista», arweli emäntä ja
kiirehti toiseen tupaan, mutta meistä ei kukaan yrittänytkään emäntää
kieltämään, sitä juomaa ei oltu nähtykään sittekuin Kuusamossa, ja
jos yksi ja toinenkin, niin taisi joku maisterimies meistä olla
erittäinkin kahwin rakastajia miehiä. Hywällä mielellähän me joimme
kahwit. Sitte kerrottiin emännälle äsköinen kehoitus, wäsymys oli
näet käskijä; »tee-wesi on heti walmista;» silloin ei katsottukaan
toisiimme niin hymysuin, kuin äsken; mutta emännän hywä tahto loisti
hänen silmistänsä, ja mielelläänhän tekee toiselle mieliksi, kun niin
wähällä woipi. Tuskin oli teet saatu loppuun, kun emäntä kantaa pöytään
tuoreita loistawia wiilipyttyjä ja kowaa keltaista woita, walmistaa
ruokapöydän, niin kunnollisen, ettei semmoista oltu nähty sittekuin
Kuusamossa; eikä yksikään meistä yrittänytkään kieltämään; käski nälkä
pöytään, waikka wäsymys wuoteesen; mutta tuon ruuan ääressä olikin
ruokahalu semmoinen, ettei mokomaa — sittekuin Kuusamossa. Ja kun
emäntäkin wähä asettui liehumasti, että saatiin ruweta haastelemaan,
kuultiin että hänkin oli Kuusamosta, ja hänen miehensä ja anoppinsa
ja lapsensa, kaikki, kaikki oliwat Kuusamosta, ja kuinka tänne oliwat
Kuusamosta tulleet, siitä olisimme tarkastikin saaneet kuulla,
jos olisimme jaksaneet, mutta kun emme jaksaneet, täytyi se jäädä
wastaiseksi; mutta heti kun se oli lykätty wastaiseksi, ummistui meidän
silmämme ja ainoastaan muutamia silmänräpäyksiä liikkui wielä lämpimät
kiitollisuuden tunteet Kuusamolaisten ystäwällisyydestä wäsyneessä
mielessämme, ja sitte waiwuimme semmoiseen makiaan uneen, ettei mokomaa
— — sittekuin Kuusamossa.
Jo edeltä puolenpäiwää kello 10 aikana herätettiin meidät sillä
ilmiannolla, että jos mieli tänä pänä Uuraan, niin oli nyt hieruan
aikana mentäwä, ennenkuin ulli-wesi (nousuwesi) peittää wuonon perän
leweät lietteet. Meren rannalla woi näit jo ennakolta tietää, milloin
wesi on wähimmillään. Se nousee 6 1/2 tuntia ja laskee 6 1/2 tuntia;
jos hieruan aika tänään on 9 aikana e.p.p., niin se on huomenna kl.
10 ja ylihuomenna kl. 11, j.n.e. aina 1 tuntia myöhemmin. Sentähden
piti meidän tuo pikku 3 wirstaa matka tehdä ennen puoltapäiwää,
ellemme tahtoneet ruweta kiertämään poluttomia rantatörmiä. Ja pitkiin
käwelemisiin ei tehnyt mieli, sittekuin olimme kulkeneet tuon waikean
wiime taipaleen; noin 12 aikana olimme edellisenä päiwänä lähteneet
Kuolasta ja kl. 3 aamulla tultiin Saaniwuonoon. Oli merkillistä että
tämä 14 päiwä Heinäkuuta oli juuri se päiwä, jonka seuduissa olin jo
kotoa kirjoittanut tulewani Uuraan, jos terwennä pysyisin. Saaniwuonon
länsirannalla ja joen wasemmalla puolen on Lyhytniemen talo; ne muut
3 suomalaista ja 1 karjalainen owat wuonon itärannalla. Joki laskee
wuonoon Saanijärwestä, johon pienempi Lastajärwi etelästä laskee. Uuran
wuono on paljoa suurempi kuin Saaniwuono, ja kummallista on kuinka pian
sen hiekkalietteet kuiwawat heti weden laskun perästä, niin että niitä
saattaa kuiwin jaloin käwellä; tuskin jalkopohjakaan kastuu. Kuiwanakin
ollessa asuu hiekkapohjassa eräs pikku, wikkelä kala, Pisanki, teräwä
kuin äimä; ja aiwan kuin mato kaiwaa se tien itselleen mullassa.
Lietteet kuwastawat walkeammilta luin owatkaan noita tummia ja korkeita
kallioseiniä wastaan, jotka owat wuonon ympärillä.