kylästä oli samaten kaikki mieswäki kalassa, mutta heti tultuamme
lähti pari henkeä pienellä weneellä wiemään merelle sanaa tulostamme.
Minulle oli jo tilattu walmiiksi kortteeri eräässä talossa Uura-joen
suussa. Kaikki kylän talot, joista suurin osa on hirsistä rakennettu,
ainoastaan muutamat turpeista, owat asetetut joen wasemmalle puolen
pitkin rantaa, kenties 3 wirstan matkalle joen suusta ylöspäin; yksi
lappalainen talo, Wilkis-oiwi, on oikealla puolen jokea joensuussa
ja toinen suomalainen talo, joka on ylinnä joen warrella, on samaten
oikealla rannalla. Joessa on koskia ja siitä saadaan muutamia
lohi-lajia; tawataanpa wälistä made ja haukikin joen suussa; muuten
on niissä järwissä, joista Uurajoki laskee, niinkuin muissakin
pohjoislapin järwissä ahwen, hauki ja muutamia lohikaloja. Uurajärwessä
ei kuulu tawatun särkeä, eikä siikaa; waikka ne löytywät Tuuloman
järwissä. Löytyy rääpyskin Imanterossa ja sen pohjoispuolella olewissa
järwissä. Näistä maajärwien kaloista eiwät suomalaiset, niinkuin
muutkin rannan asukkaat, paljo hyödy. Pyytäwät joskus loma-aikana,
kun merikalastus joudattaa, ja laittawat lapsensa ja waimonpuolensa
pyytämään, että saisiwat wälistä maistaa sitä kalaa johon owat Suomessa
tottuneet, sillä kaikella merenkalalla on omituinen ihwinen maku, joka
warsinkin wastatulleen suuhun maistuu hywin oudolta. Merikalastusta
warten oiwat Suomalaiset tänne tulleet ja siitä he eläwät. Sitä
ruwetaan Maarian päiwältä kewäällä ja pitkitetään Juhannukseen,
jolloin tullaan kotiin joksikuksi wiikoksi tahi pariksi; sitte taas
mennään merelle ja wiiwytään Elokuun alkupuolelle ja keskipaikoille,
jolloin woi kalastuksen pitää jo loppuneena, waikka yksi ja toinen
pitkittää yhä edelleen, sillä merestä saattaa kalastaa milloin tahansa,
kunhan ei erinomaista saalista aina halua. Kala, joka on kaikkein
paras pyydettewä, on turska, jonka pyytäjät jo merellä heti saannin
perästä myöwät wenäläisille kauppijoille, tahi wiewät norjalaisille
maakauppijaille tällä murmannilaisella rannikolla tahi sitte wiewät
suoraan Wuoreijaan (Wardö'hön,) tahikka Wesisaareen (Wadsö'hön)
kaupan. Turska kuiwataan pitkissä jälleissä eli toisin sanoen orsilla
paljaan taiwaan alla. Turskan hinta on kolmekertaa suurempi kuin
muiden kalain, waikka itse kala tuorenna ei ole niinkään makea kuin
muut kalat. Kun on oikein hywä turskan saanti, niin on tapahtuuut,
etta mies päiwässä ansaitsee 160 kruunua. Mutta toisinaan taas saawat
kalastajat tehdä turhaa työtä päiwittäin, wiikottain. Turska syö
nimittäin pientä lota-kalaa, ja jos lota-parwit eiwät jostakin syystä
ajau rantaan päin, niin turskakin asuu yksi siellä, toinen täällä.
Helposti kalastaja huomaa, milloin lota-parwi lähestyy, sillä sitä
seuraa toisetkin wiholliset kwin turskat, jotka eiwät kalastajan
silmään pistä, nimittäin kajawat, pitäen sitä suurempaa ääntä, kuta
suurempi on heidän ruoka-alansa. Minnepäin kajawat wetäywät, sinne
rientää kalastajakin weneineen. Kalastajain pitää aina olla wartiolla,
wuorotellen toinen toisensa perästä, merkitä lintuin lento-suuntia,
koetella ongellaan eli koukullaan, oli sää mikä tahansa, tahi aika mikä
tahansa. Jos kaloja ei kuulu missään, makaawat muut kajuutassa, yksi
on main kokeilla. Ohilullewiltakin kysytään missäpäin kaloja olisi
nähty enemmältä; ja sitä myöten mennään wälistä Ruijan rannalle, toisen
kerran Kalasaarennon (niinkuin kartoilla on kirjoitettu) rannikolle,
jopa Kiltinäänkin asti Kuolawuonon itäpuolella. Paitsi tätä alinomaista
huolta on kalastajalla jokapäiwäinen pelko äkkimyrskyn nousemisesta.
Liikuttaissansa koukkuaan weneen laidalla pälyy hän joka suunnalle
pitkin meren pintaa, missä sattuisi hawaitsemaan mustan wäreen käywän
wenettä kohti; silloin kysytään näppäryyttä panna purjeet kokoon,
ankkurit järjestykseen ja peränpitimet reilaan, sillä tuuliaispää
ei odota kauan, kun kerran tulossa on, ennenkuin jo tupruaa weneen
ympärillä ja raiwoon nostaa weden ja ilman; joka wene silloin ei ole
walmis tuulta wastustumaan, se pyörähtää kumoon auttamattomasti. Tämä
ainainen huoli ja epäwakaisuus kaiken puolesta tekee tunnokkaamman
miehen koko elämän sangen lewottomaksi, ja hänen päänsä harmaaksi
ennen aikaa. Muuten on kyllä löyhä työ miehillä, ja moni arwelikin,
selittäessään meille olojaan meren rannalla: »mitenhän käwisikään,
jos pitäisi ruweta maatyötä tekemään!» Toiselta puolen walittiwat
epäterweelliseksi ja ruumista jähmeyttäwäksi tuota elantojärjestystä,
kesällä walwoa päiwät päästään ja yöt lisäksi, ja talwella maata päiwät
päästään ja yöt lisäksi. Jos pimeän aikana juuri käwisikin laatuun
toimittaa jotain käsityötä, niin eiwät he sitä rupea tekewään; wähä
korjailewat weneitään; ne tahtowat he hywät ja hywät ne näkyiwät
melkeen wähillä poikkeuksilla olewankin; sillä lähteä huonolla weneellä
aawalle merelle, jossa äkkipikaa usein tyynestäkin wihurit nostawat
myrskyn, on sama kuin mennä tapposen tahallaan surman suuhun. Wahinko
wain että useammat suomalaiset sinne lähteneistä owat warattomia,
etteiwät jaksa hankkia itselleen omaa wenettä, mutta jos werrataan
nykyaikaa jo kuluneihin, esim. muuankaan tahi pari kymmenkunta wuotta
taa'päin, niin huomataan suuri edistys. Muutamilla warakkailla on 2
jopa 3:kin wenettä, ja wähempikin warainen, joka on jaksanut talon
hommata itselleen, pyrkii pyrkimälläkin hankkimaan lisäksi wenettä,
joskohta ei kokonaista jaksi, niin kumminkin puolet weneestä, ja
toinen pienen talon mies ottaa toiset puolet tehdäkseen. Nämä
weneet eiwät näet olekaan sitä kokoa kuin sisäjärwien soutuweneet,
waan suuria, tawallisen lankku-lotjan kokoisia, joita woisi kutsua
jollakin laiwanimityksellä. Suurimmat weneistä owat kaksimastoisia ja
niitä kutsutaan Ruijan kielellä »lysterbåtiksi»; niitä on harwalla
suomalaisella. Useimmalla on wähä pienempää kokoa wene, joka on
yksimastoinen, ja kutsutaan »fembörding» josta meikäläiset owat
ottaneet niitä kutsuakseen »wämpööriiksi»; se on sopiwin kala-wene
merellä. Wielä on myös monella »otrinki,» joka on pienin merellä
kulkewista weneistä; se on muuten rakennukselleen wämpöörin kaltainen.
Kaikissa näissä on perässä kajuuta, jossa on rautauuni, 2,3 reikäinen,
pannuineen, patoineen, ja penkit owat naulatut seiniin ympäriinsä.
Koko talous on matkassa. Weneessä on tawallisesti. 4 miestä, joista
yksi on weneen omistaja, kapteeni, ja toiset 3 osamiehiä saaliisen.
Kalat jaetaan sopimuksen mukaan, kenties enimmästi niin että wene saa
puolet ja toinen puoli jaetaan tasan 4 miehelle. Jako tietysti on
toisellainen, jos jollakin on osa weneessä, tahi jos joku on toisen
työssä, tahi pidetään huonompana työmiehenä. Kowin huonoja työmiehiä
sinne ei toki tulekaan, sillä se on kaikille tietty asia, että joka
näillä mailla ei itse elätä henkeään, kuolkoon; ei auta täällä
asetusten nojalla ruweta suurella suulla waatiwaan itselleen laillista
waiwais-eläkettä; ja jos joku tapaturman kautta työhön kykenemättömäksi
tullut sai hywiltä ihmisiltä köyhän apua, kyllä se tiesi toisten
armosta eläwänsä.
Toinen kala, jota suomalaiset myös pyytäwät, waikka wähemmässä
määrässä kuin turskaa, on saita. Se kala liikkuu weden pinnalla, kun
on pyydettäwissä, ja ui suurissa parwissa. Se syö nimittäin pientä
ewällistä eläwätä, jota kutsuiwat kalaksi, waikt'eiwitt tienneet
nimeä; se pieni eläwä on eräs molluski-laji, joka nousee weden
pinnalle wälistä. Saita-nuotta on nelis-nurkkuinen, kuin huiwi, noin
15—22 syltä kanttiinsa, joka nurkkaan sidotaan köysi 40—50 syltä
pitkä. Kun huomataan saidan olewan liikkeellä, wiedään tämä nuotta
eteen, lasketaan weden pinnan alle ja odotetaan siksikuin saitaparwi
on uinut päälle, silloin wiskataan kiwiä parwen keskelle, ja saita
on sentapainen etta wähästäkin melskeestä säikähdyttyänsä, menee
pohjaan suoraan kwin kiwi. Kuin kala weden pinnalta on painunut nuotan
päälle, soudetaan weneet yhteen ja nuotasta tehdään pussi, jonka
pohjassa saitaparwi kiehuu. Muita kaloja ei näin tukussa saada, eikä
saata pyytääkään. Jos Jäämeren kummallisia kaloja tahtoisin mainita,
niin ottaisin esimerkiksi Kunttipillarin (pikku horkkelin), jolla on
monisarwinen pää ja rintaewät leweät kuin siiwet; se on lentokalan
näköön; eräs toinen on tuo ilettäwän ruma Ronkeksi (wilukala), joka on
limainen ja täynnä kuhmuja, niinkuin olisi isossa rokossa.
Pian leweni sana tulostani merellä, ja miehet alkoiwat kokoontua
wähitellen kylään. Tosin en ketään ollut ennen nähnyt, mutta kyllä
he oliwat tutut, jopa toinen toistaan tutummat. Kuulumiset kysyttiin
ja selitettiin, kuuden wuoden kuulumiset. Kuka oli käskenyt sanoa
terweisiä Kuusamosta, kuka Pudasjärweltä, Oulusta, Näseestä; ne tuliwat
kaikki perille, ja kait oliwat yhtä lämpimiä, waikk'ei puoliakaan
nimenomaan muistettu. »Johan se kuuluu kuolleen, Snellmankin, joka
meitä täällä käwi opettamassa.» »Ei, sen nimellistä on monta Suomessa,
ja se Snellman, joka on kuollut, oli senaattori, ja suuri Suomen
kansallisuuden puollustaja, jonka tähden hänen kuolemansa on kuulunut
tänne asti.» »Wai wielä se Snellman elää joka käwi täällä», wirkkoiwat
emännät penkiltä, »entäs se kirktoherr Thauwon». Oli heillä muistissa
pappein wiime käynnit ja heidän innokkaista kyselemisistänsä olisi
outokin ymmärtänyt, että Murmannin rannikon suomalaisille on se juhlia,
kun Suomesta lähetetään sinne pappi. Siellä on käynyt Iin nykyinen
kirkkoherra Johan Fredrik Thauwon Kuolajärweltä talwella 1870 ja
Polangalta kesillä 1871, 1872, 1873 ja 1874; ja myös Muhoksen nykyinen
kirkkoherra Gustaf Adolf Snellman Pudasjärweltä kesällä 1876, jonka
perästä ei pappia Suomesta ollut siellä käynyt.
Rippikoulussa oli 3 lapinlastakin; ryhdyin oppimaan tuota lapsellista
kieltä, mutta se ei ollutkaan niin helppoa kuin Norjan kieli ruotsin
taitawalle; wanha tulkki Abram Arpela oli kyllä apuna, mutta ei hänkään
osannut lausua noita waikeita kurkku-ääniä niinkuin lapset; niiltä se
sujui luontewusti. Hankaluutta lapinkielessä tekee se, kun Norjalaiset
owat kääntäneet ja painaneet heidän kirjansa, ja kirjoittaneet
kirjaimet oman kielensä mukaan. Jos suomalainen oppinut olisi
kirjoittanut heidän katkismuksensa, niin se olisi lappalaisellekin
helpompi oppia. Mutta jos oli haluakin saada wähä oppia tätä kieltä
esim. Luth. wäh. katkismuksen, niin ei ollut aikaa. Aamusta iltaan oli
asiamiehiä kylästä ja ympärillä olewista taloista ja kodista. Uuran yöt
oliwat sitte niin kauniit, että unonen wasta myöhään, eli sanoakseni,
warhain wasta aamulla tohti astua pikku kamariimme, joka oli pohjoista
kohden ja pikku akkunallaan tarkasti kokoili yön auringon miedot
säteet peräseinälle; ja ainoastaan sen wähäisen hetken, kun aurinko
siwuutti korkean wuoren kukkulan, joka oli meistä pohjaan päin, oli
tuo ystäwällinen päiwän paiste matalalta peräseinältämme poissa, waan
se saapui kohta jälleen ja toi muassaan muistot kaukaa Sawon salmien
rannoilta niistä nukkujista, joiden lapsuuden wiattomuus lepää heidän
kaswoillansa, niinkuin puhdas, läpipuhdas päiwänpaiste.
Tawallisissa oloissa maataan pitkään aamusella. Jos 7 ja 8 wälillä
lähtee kylään käwelemään, niin ei näe ketään liikkeellä; kaikki
on yöunessaan; wasta 9 aikana ja wähää ennen alkaa wäki nousta.
Miehillä ei ole juuri mitään tekemistäkään kotona; »mutta mitäs
waimonpuolet tekewät kun olette itse kalassa», kysyin eräältä
isännältä; »juowat kahwia ja käywät kylässä», kuului lyhyt wastaus,
ja liki mailleenpa taisi sattuukin; olkoon kumminkin kaukana tässä
ruweta moittimis-lauseita heistä latelemaan; olot tekewät ihmisen
mukaiseksensa; mutta nyt kun suomalaiset owat hankkineet itselleen
lehmiä, lampaita, on emännillä niiden hoitamisessa ja ruuan
kokoamisessa koko työpaikka; joen warsilta kootaan heiniä, talon
ympärille lannoitetaan pikku niitty, jopa pikku pottumaakin, peuran
jäkäliä kankailta nyhdetään ja pannaan suuriin kokoihin, tuodaan
kotiinkin kesällä, turskan päitä kuiwataan, joita keitetään sitte
jäkälien kanssa hywiksi hauteiksi lehmille. Näissä töissä tietysti
miehet auttawat, kun owat kotona, ja erittäinkin syyspuoleen owat
he kyllä kotona. Willoista tehdään päällyswaatteita ja sukkia, muut
pito-waatteet ostetaan. On waimowäellä siis työtä, ja kun lukuun
otetaan se seikka wielä, että meren rannalle on waeltanut enempi
miehenpuolia kuin waimonpuolia, jonka wuoksi siellä on olemassa puute
waimonpuolisista ihmisistä ja moni mies, waikka todellakin haluaisi
ruweta perhe-elämään, näkee kumminkin täytywänsä olla sitä wailla,
ellei lähde Suomesta noutamaan waimoa itselleen, mikä tietysti tulisi
sangen kalliiksi — kun tämä waimowäen harwalukuisuus tiedetään
tosiasiaksi, niin arwaa myös, että heillä on sitä enemmän työtä
kyläpaikoissa, joissa monta tarwitsee heidän apuansa leipomisessa,
ruuan laittamisessa, waatteen korjaamisessa j.n.e.
Uuran ympärillä on petoeläimiäkin, karhuja ja susia. Uuran joen suusta
pari wenäjän wirstaa ylöspäin oli karhu wähää ennen meidän tuloamme
repinyt pahasti yhtä isäntää, joka oli witaksia mennyt hakemaan. Yksi
sormi oli kädessä aiwan poikki ja toisia oli pureskeltu. Sudet tekewät
lampaissa paljo häwiötä. Yhdestä talosta oliwat niinikään wähää ennen
tuloamme tappaneet 7 lammasta. Ympäristöllä on jäniksiäkin, jotka
syöwät heinäsuowat ja jäkäläko'ot kylän reunalla. Lappalaiset pyytäwät
kettuja, ampumalla ja muulla pyyntikeinolla. Wahinkoa tekemät myös
porot, kun laumoissa laskeuwat sisätuntureilta meren rannalle. Yksin
kartanon ympärilläolewaa heinääkin ja muun kaswin warsia on waikea
niiltä warjella; niitetty heinä pannaan sentähden korkeille pylwäille
kuiwamaan ja säilymään poroilta. Pyydettäwää riistaa owat wielä
tawalliset ja tunturi-metsäkanat. Suomalainen ei aikaansa tuhraa näiden
metsästämiseen; rauhassa hältä sa lappalainen ja kolttalainen wallita
tunturien aawoja ylämaita, niinkuin he wuosisatoja jo ennen owat
tehneet. Kalastukseen on suomalainen kyllä omiaan, ja kun hän rikkaan
meren köyhälle rannalle saapuu, katsoo hän ensi työkseen ympärilleen,
missä wakaan jalansian keksisi; hän rakentaa mökin itselleen, jos ei
muusta, niin maan turpeista; se on hänen kotinsa, johon hän meren
epäwakaisilta ilmoilta tulee lewon pitoon, niinkuin ennen kotimökkiinsä
Suomen salolla. Sitte on hänelle mieleen yhteis-elämä; yhden mökin
wiereen nousee toinen, ja kolmas; ja niin syntyy kylä. Mutta se on
hänelle wastenmielistä, kun ei ole yhteis-elämälle mitään lakia;
kaswaneena lakien suojelemassa yhteiskunnassa, kaipaa hän sywästi
laillista järjestystä ja sen walwojia; tässä on Murmannin rannikon
Suomalaisten kipein kohta. Sitä walittiwatkin jok'ainoassa kylässä.
Keskinäisille riidoille ei löydy mitään ratkaisijaa; mutta jos tämä
puute olisikin jotakuinkin kärsittäwissä, niin on suurin se, ettei
löydy tuomaria eri kansallisuuksien wälillä, erittäinkin wenäläisten ja
muiden. Wenäjän wirkamiehiä on tosin, mutta ne owat kaukana Kuolassa,
ja eiwät ymmärrä muuta kuin wenäjää. Näistäkin puhuttiin samaa, mitä
ylipäätään wirkamiehistä Wenäjällä, mutta sen puheen perää en tietysti
takaa. En ole mikään yleinen kanteen nostaja; ainoastaan »relata
resero» niinkuin wanhat Romalaiset sanoiwat, s.o. kerron toisten
kertomia.
Pohjois-wenäläiset owat wiime aikoina ruwenneet pitämään näitä
meren rannikoita yksinomaisena alusmaanaan; katsowat sentähden
karsaalla silmällä suomalaisia, jotka uutis-asukkaina eli
»kolonisteina», niinkuin niitä nimitetään, perustawat kyliä kylien
perästä Murmannilaiselle rannikolle; tekewät kaikenkaltaista kiusaa
suomalaisille estääkseen heitä waurastumasta; leikkelewät weneen
köydet poikki, jos joku suomalainen tulee heidän satamaansa kaloja
myömään; nakkelemat kiwiä saitaparwiin, jos näkewät suomalaisten sitä
nuottansa päälle odottawan, mainitsemattakaan pieniä löylytyksiä
ja selkäsaunoja, jotka siellä niinkuin muuallakin maksetaan, jos
jaksetaan, samassa rahassa. Kuuluu joku suomalainen näistä tehneen
suullisen walituksen kuwernöörillekin ja siihen saaneen tuon wiisaan
wastauksen: »antakaa takaisin»; se on tietty: kuka aawalla merellä
pystyy polisinwirkaa toimittamaan, ja se wenäläinen wahti-jahti, joka
sitä warten on rakennettu, oleilee Wuoreijassa, eikä näy kuin ihmeeksi
kalastus-wesillä. Maat, meret owat keisarin; ja kun suomalaiset
pitäwät itseään yhtä hywinä keisarin alamaisina kuin wenäläisetkin,
eiwätkä luowu oikeuksistaan, niin siitä syntyy riita. Mutta olisiwat
suomalaiset jo aikaa näiltä rannoilta muuttaneet pois, ellei Korkea
Esiwalta olisi ruwennut heitä semmoisella huolenpidolla auttamaan, jota
ei kyllin saata kiittää. Korkeilta wirkamiehiltä on sangen usein tullut
kowia kieltoja alhaisille wirkamiehille ja wenäläisille kalastajille,
ettei harwalukuisia suomalaisia saa polkea. Hallitus on myös luwannut
200 ruplaa sille, jota hankkii itselleen oman kalaweneen, waikka tätä
rakennusapua ei ole saaneet ulos räntteriasta useammat, kuin pari kolme
suomalaista, jotka owat olleet wähä (niinkuin sanotaan) herrasmiehiä.
Stanowoi panee kaikenlaisia esteitä awunsaamiseen, ja hänen
puoltosanattansa ei rahaa anneta. Saa aluksi panna 50 ruplaa likoon,
eikä sittekään tiedä, tokko raha-apu lähtee, waikka wene jo olisi
puoleksi walmis; ei ole kumma, jos harwat ryhtyiwät rahan pyyntiin.
Kyläjärjeslys ja weronkanto on samanlainen kuin Wenäjällä; joku isäntä
walitaan joka kylässä 3:ksi wuodeksi päätösten toimeenpanijaksi;
hän on staarosta, meidän nimityksen mukaan lautakunnan esimies, jos
semmoista olisi joka kylässä. Hän kokoo kylän miehiltä werorahat
ja wie räntteriaan. Koko kylälle pannaan joku rahasumma weroa, ja
warojaan ja kalastusonneaan myöten maksaa itsekukin osan siitä
kylän miesten suostumuksen tahi weroituksen mukaan. Suomalaisissa
kylissä ei ole 25 wuoteen ollut henkikirjoitusta, waan wuosittain
maksetaan sen henkiluwun mukaan, mikä oli olemassa neljännes-wuosisata
takaperin; kaikki siitä nuoremmat owat wapaat ja moni maksaa weroa,
joka aikaa sitten on wirunut »alla selwien wesien, päällä mustien
mutien», mutta »maassa maan tawalla», Wenäjällähän »kuolleet sielut»
owat kirjoissa eläwitten keskellä. Wero, joka kyläkunnille suuruuden
mukaan on määrätty, on sangen pieni; mutta sotapalweluksessa pitää
suomalaistenkin nuorukaisten käydä, jotka owat asewelwollisuus-iässä.
Erään lesken poika Puumangista oli ollut Turkin sodassa ja saatuansa
luwan palata kotia oli päässyt Arkangeliin asti, mutta kuollut tautiin
siellä. Wenäjän mallin mukaan on suomalaisilla kylilläkin »prawlenia»
eli kylän esiwalta. Uurasta, Laatsiwuonosta ja Kakkarista walitaan yksi
mies (staarosta), toinen kylistä, jotka owat Tsipnawolokasta Puumankiin
asti, ja kolmas mies Petsamosta. Tästä näiden miesten oikeudesta saa
wedota stanowoihin (wallesmanniin), sitte isprawnikaan (kaupungin
pormestariin), ja yhä ylemmä kuwernööriin, mutta se tosiaankaan ei
kannata, sillä asia wiipyy wirastoissa wuosikausia ja wiimein hukkuu
kokonaan. Se minkä kylän miehet päättäwät, se on laki, ensimäisessä
ja wiimeisessä kädessä, ja sen walwojina owat sen tekijät. Kuinka
suuri puute on oikeuden walwojista osoittaa seuraawa surkia tapaus:
kaksi wenekunta kalasaarennon kohdalla rupesi huonona saaliin aikana
alkukesästä wierailemaan toisissaan; juowuttuaan löi eräs Sellberg
toista miestä, Juntusta, joka muistutti muutaman kymmenen kruunun
saamistaan edelliseltä, puukolla rintaan kuoleman haawan. Toiset
pakoittiwat Sellbergin wiemään toweriaan paatilla Potshein lasarettiin:
mutta irti pääsi Sellberg kumminkin ja oleili wielä 2 wiikkoa samoilla
seuduin, siksi kuin asiasta ruwettiin tarkemmin kysymään; silloin lähti
Sellberg Ruijan puolelle ja heti Wenäjän wirkamiesten kirjeet perässä
pyynnöllä: ottakaa kiinni; mutta sitäkö Sellberg odottamaan, oikaisi
Amerikaan.
Uuran kylässä on rukoushuoneen kehä. Eräs mies otti sen urakalla
rakentaakseen, mutta saatuaan rahat, heitti huoneen keskoiseksi
ja muutti Amerikaan. Kattolaudatkin oliwat jo hankitut walmiiksi.
Kirkonkokouksessa 22/7 päättiwät kylänmiehet kattaa rakennuksensa,
mutta jos se siitä walmistuu, se on epätiedossa; erinomaisen hywä
asia olisi kyläläisille, että saisiwat huoneen, jossa sopisi
kokoomua pyhinä ja joskus arkinakin. Yhteinen sopu on wälttämatön
tämmöisille uutis-asutuksille, ja yhteiset kokoukset sitä synnyttäwät
ja ylläpitäwät. Miten liekään naapurien wäli silloin tällöin,
wieraanwaraisuus on aina kuitenkin pysywäinen. Kulkiessani kylän
taloissa huomasin myös puhtauden ja siisteyden olewan hywäksi
tawaksi otetun joka mökkiin; ja maidon hoidossa owat suomalaiset
norjalaisista edellä. Suuremmissa taloissa on wiisin, kuusin lehmiä
ja samat werrat lampaita, joku ylikin. Loinenkin pyytää haalia kokoon
sen werran waroja, että jaksaa lehmän lunastaa itselleen. Elukat
hoidetaan hywästi. Laidunmaat eiwät ole sen suuremmat kuin kartanoiden
ympäristöt; ja suitsut palawat melkeen sammumatta wuorokauden ympäri.
Tuo suitsun teko onkin hywä ja tehohtewa sääskien karkoituskeino. Jos
rupeaa johonkin wuolu-tai weisto-työhön, niin tekaisee suitsun, ja
rauhassa saa olla. Kun kylään wihittiin kirkkomaa tyynenä pyhililtana
23/7 niin olisi wäkijoukon ollut sangen waikea seista ulkona, mutta
yhtäkkiä rupesi joka ryhmän wierestä makea sawu nousta tupruamaan
ilmaan, ja tuulen henkeä oli siksi että se leimautti willistä tuota
hywilnhajuista turwe-suitsutusta wasten kaswoja, ja sääskipilwet
hajosiwat pois silmiltä. Kun tämä wiimeinen toimitus oli tehty, olin
walmis kylästä lähtemään. Mutta kun katsoin wuouolle, wirtasiwat
wiimeiset Ullin wedet rannoilta pois ja hiekka jäi walkeana paistamaan.
Sanotaan ettei mikään niin pian kuiwa kuin kyynel, waan wielä siitäkin
kiireemmin kuiwawat Uuran lietteet ja tekeywät kuiwiksi tantereiksi,
niinkuin ei koskaan laineet olisi loiskuneet niiden päällä. Kuuden
tunnin perästä on taas wesi ylimmällään ja silloin me lähdimme kl.
12 yöllä, heitettyämme ystäwälliset hywästit rannalla seisowille
Uuralaisille. Toiwottawa wain olisi että tämä ranta rupeisi tuntumaan
heistä kotirannalta, koska se kerran heidän omasta walinnastaan on
siksi tullut. Wuonolla oli aiwan tyyni ja otrinkia piti airoilla wetää
eteenpäin. Siinä jouti katselemaan peluukaa (maitowalasta), joka
walkeata kylkeään nosti ilman lämpimyyttä nauttimaan, eikä kukaan näin
wuonon sisässä sitä häirinnytkään, jonka tähden se nutkuikin niin
siki, ettei liikahtanut waikka meidän wene kulki lähitse. Uurawuonon
rarmat owat ihan jyrkkiä ja korkeita kallioseiniä, joilla ei mitään
wihantata näy muuta kuin jossakin laaksopaikassa muutamia kukan warsia
ja itärannalla muutamassa kohden koiwun wesoja; mutta turhaan etsin
täällä nähdäkseni mäntyä, niinkuin Kuolan wuonon itä-rannalla olin
yhden nähnyt. Wesillä pistää myös mielellään kätensä ewäsnyyttyynkin;
siellä on toista tusinaa semmoisia leipäjuustoja, joita ei koko
Suomessa osata tehdä muualla kuin Pohjanmaalla; ne muistuttawat Uuran
emäntäin hywäntahtoisuutta; mutta se niissä on wikana, ettei niitä
saata säilyttää ollenkaan; pitää kohta syödä. Jo oli lappalainenkin
oppinut syömään Pohjanmaan juustoja, wieläpä kehui makeiksi. Nähdessään
meren loistawan pinnan ja yön waloisuuden tulee ajattelemaan, että
tosiaankin kaikkein wähin näissä seuduin sopii kesällä tuo kohta
wirsikirjassamme, kun »rukoukset merellä» ja »matkustawaisten
rukoukset» puhuwat »pimiästä yöstä» ja sen »kauhistuksista», mutta
niiden tekijä ei lienekään asunut jäämeren rannalla. Uurawuonon
suussa on suuri Salim-saari ja sen itäpuolella tuo ennen mainittu
Jeretiikan pieni saari, jossa on kauppa-paikkakin. Ohimennen en
saata olla mainitsematta, että asiantuntijat sanowat wiimemainitun
eteläpuolella olewan mitä paraan sataman, kuin woi löytyä, sota-ja
kauppalaiwoille. Sinne ei sowi mitkään tuulet, sillä kaikki rannat
owat korkeita ja mannermaan wieressä on wielä 5 pientä saarta, jotka
salmissakin murtawat jäämeren tuimat aallot, jos myrsky on kowakin.
Laiwasataman sisäpuolella olisi wielä mainio wenesatama, jossa
weneet kuuluwat pysywän eheinä, jospa löydettyinä yhteen. Tämä olisi
siis hywä kauppalan tahi kaupungin paikka. Ja satama on kyllin sywä
suurimmillekin laiwoille, ja kyllin lawea tuhansille. Seutu on lisäksi
parempia kalastuspaikkoja rannikolla.
Meidän matkamme kääntyi tästä länteenpäin, ja wähän kulettuamme merta
noustiin merkilliselle Einaniemelle. Se pistää ulos mereen; niemen
kärki on korkea kallio-möhkäle, ja sen takana on kaunis nurmikannas,
joka kaswaa runsaasti kukkia; kannaksen mannerpuolella on taas korkea
kallio-wuori. Tämä kannas on aina ollut ihmisten asuntopaikka; tälle
muuttiwat suomalaisetkin muutamaksi talweksi, ennenkuin Uuraan
perustiwat kotinsa. Sitä ennen oli tässä asunut lappalaisia ja niiden
kotien perustukset huomasi selwästi. Mutta ennen lappalaisia oli tässä
asunut toinen, wieras kansa, joka teki asuntonsa kokonaan pyöreistä
kiwistä. Kannaksella näkyi wähä haamua semmoisesta kiwikodasta, mutta
warmasti sitä ei olisi saattanut sanoa asumapaikan raunioksi; mutta
wähän matkaa lounaasen on pikku lahti, jonka perässä on loiwa rinne
paljaista pyöreistä kiwistä; lähellä rantaa on kiwikossa sywä hauta
noin kolmea syltä pitkä ja kahta leweä muodoltaan pyöreäpäinen,
jonka selwästi näkee ihmiskäden tekemäksi, waikka seinät owat aiwan
lewinneet alas; sen ympärillä on 4 pienempää hautaa, joiden seinät owat
samaten lewällään. Semmoisia kotia pyöreistä, päänkokoisista kiwistä
eiwät lappalaiset kuulu milloinkaan tehneen, sanottiin warmaksi; ja
lappalaiset itse sanowat, että se kansa, joka tuommoisissa kodissa
asui, pakeni pois heidän näille rannoille tullessa. Minä panin
arweluun, että olisikohan tuo tarun kansa woinut olla samojedeja,
waan siitä en yritäkään sen enempätä sanomaan. Totena pidin, että
oltiin toisen kansan asumasiojen ääressä, kuin lappalaisten. Nämä
rauuiot oliwat kukaties kuinka monen wuosisadan takaa nyt todistamassa
tekijäinsä katoawaisuudesta.
Kun kannaksen alawalta nurmikentältä lähdettiin nousemaan mannermaan
wuorikalliolle, pistäytyi metsäeläin eräälle ulkonewalle nurkalle
katsomaan alas meidän tuloamme, ja minä ihmettelin, että täälläkin oli
jotain wuohilajia tyhjillä kallioilla kiipeilemässä; mutta kun tultiin
yläälle, näin että se oli poro, ja aika poro olikin, waikka wuoren alle
niin pieneltä näytti; se juosta hölkytteli meidän ympärillämme ja ihra
hyllyi lautasella. Kalliotörmän päälle oli suuri ja ihana näköala; aamu
oli kirkas ja meri raswatyyni. Laiwoja seisoi siellä, täällä; millä
oli purje päällä, mikä oli jo ottanut purjeen alas. Etäältä muutamien
peninkulmain päästä nähtiin tulewan suuren kaksimastoisen höyrylaiwan,
ja soutajat oliwat heti walmiit antamaan tietää, että Arkangelin
kuwernööri ajaa laiwallaan tarkastusmatkalle Kalasaarennon rannoille.
Nähtiin, että laiwa tulee Jeretuukasta ja aikoo Potsheihin; sen musta
sawu eroaa jyrkästi taiwaan karwen selwyydestä. Tämmöisellä ilmalla
saa myös selwän kuwan Jäämeren rannasta. Kaukaa idästä näkyy Kiltinän
jyrkkä ranta, ja koko ranta siitä asti on yhtämittaista kallioseinää;
samallaista on länteenpäin, ja luoteisesta näkyy Kalasaarennon
(eli Karabellan niemen) yhtä korkeat ja, jos mahdollista, wielä
jyrkemmät rantakalliot. Jos meri mahtawuudessaan näyttää wäkewältä ja
raiwoon syttyneenä tahtookin wäkiwaltaa tehdä, niin wahwat sillä on
rantawarustuksetkin, jotka woiwat sen tuimimmillekin puskuille sanoa:
tähän asti, eikä etemmä.
Jäämeren wesi on kirkasta; monen sylen sywyydestä näkee pohjan.
Einoniemen seuduilla katseltiin sitä kauan. Kallion seinä, jonka
ilma weden pinnan yläpuolella on tehnyt rumemmaksi, on pinnan alla
siniseltä, harmaalta ja walkealta loistawa; se on wiiwakas ja täpläkäs,
puhdas kuin taiwaankansi. Harwassa kaswaa pohjassa merikasweja, jotka
lewittäwät lehtiään niinkuin säteitä keskipisteestä; kun näitä on
suurempia ja pienempiä, antawat ne meren pohjalle niin kauniin näön,
ettei marmori-pöytä kukka-buketteineen saata wertoja wetää. Meidän
kulkumme käwi aiwan hitaasti; soudettiin siwu Ara-wuonon suun ja sitte
Kassi-wuonon, ja wasta jälkeen puolenpäiwän päästiin