kylä, joka on muutamia Wenäjän wirstoja eteläpuolella samannimistä
järweä, ei ole juuri pieni kylä. Siinä on 15 taloa, 36 lehmää, 9
hewosta; peltoihin ei ollut ollenkaan kylmetty ruista, mutta huuhdissa
kuului wähä olewan. Noustiin taloon, joka oli niin kuin kaikki muutkin
oikealla rannalla. Isäntä oli erinomaisen wirkku, kirkassilmäinen,
nuori mies, puhe ja käytös kuin Wiipurin miehillä; renki niinikään. Kun
nälkä käski taloon, pyydettiin ruokaa, ja heti oliwat isännät, emännät
walmiit laittamaan. Mutta tässäpä yhdyttiin tinkapaikkaan. Miehillä
ei ollut kuppia muassa, talossa ei mieronkuppia; ja näin sisämaassa
owat starowierot wielä tarkempia waromaan, ettei toisin-uskowainen
saa heidän ruoka-astioistaan syödä. »No, hywä emäntä, myö meille
rowe ikuiseksi omaisuudeksi.» Emäntä hyppäsi uunin pankolle, sieppaa
tuohisen uunilta ja tarjoaa muille. »Pesepä wielä tämä.» Suurella
kernaudella kiidättää emäntä tuohista nurkkaan wesiastian luo,
hyrskyttää pari, kolme kertaa huuhtomaweden ympäri tuohisen laitoja
ja tuo sen takaisin. Puukko tupesta esille; kyllä sillä liiat lisät
lähtewät laidoista. Siihen sitten ensin maito, monta kupillista
peräkkää, senperästä kalakeitto ja järjestyksessä juomamesi, ja kun
wielä saatiin metson tähkä, kowa ja homehtunut tosin, sille laudalle,
joka penkin ja lawitsan wälille laskettiin ruokapöydäksi, niin jaksoi
taas lähteä matkalle. Kun tuolla suuressa Sawon pääkaupungissa,
Kuopiossa, alkaa kowin halu tehdä ruweta tirkistelemään, onko talrikki
lumiwalkea, onko weitsi ja kahweli kirkas, onko lasi läpi katsottaessa
täplättä, niin jo pitäisi lähteä tänne; täällä oppii paremmille
tawoille.
Tästä kulkee tie Koutajärwelle myös Soukelojärwen kautta, mutta me
läksimme suorempaa tietä Kuukasjärwen kautta. Tässä loppui meiltä
kaikki apu kartoista; sekä Suomen kenraalikartta että Inbergin kartta
on wäärä. Kuukasjärwi ei laske Kuntijärween, waan koillispuoleisten
järwien kautta Koutajärween. Kuntijärwen kylästä