Hirventappaja joutuu vankeuteen.
Nuotio, ruuhi ja lähde, jonka lähellä Hirventappaja aloitti
perääntymisensä, olisivat muodostaneet miltei tasasivuisen kolmion
kulmat. Matka nuotiolta veneelle oli hieman vähemmän kuin matka
nuotiolta lähteelle, kun taas lähteeltä veneelle oli suunnilleen yhtä
pitkälti kuin nuotioltakin. Näin oli kuitenkin suorina viivoina
laskien, mihin keinoon pakolaiset eivät voineet turvautua. Heidän tuli
tehdä kaarros saadakseen suojaa pensaikosta ja seuratakseen kaareutuvaa
rantaviivaa. Metsästäjä aloitti peräytymisensä tietoisena näistä
haitoista, sillä hän tunsi hyvin kaikkien indianien tavat, tietäen,
että nämä harvoin laiminlyövät äkillisissä hälytyksissä, erityisesti
löytäessään suojaa, lähettää välittömästi sivustoille sotureita,
kohdatakseen vihollisensa joka kohdasta ja mahdollisesti päästä tämän
selustaan. Jotta jotain tällaista tehtiin nytkin, päätteli hän jalkojen
töminästä, jota kuului ei ainoastaan mainittua rinnettä ylös, vaan
aivan alusta alkaen loitontuvan kukkulan taakse sekä vastakkaiseen
suuntaan sitä pistettä, johon hän oli suuntaamassa kulkuansa. Vikkelyys
oli siis ensiarvoisen tärkeätä, koska osapuolet saattaisivat kohdata
rannalla, ennenkuin pakolainen voisi päästä ruuhelle saakka.
Hirventappaja epäröi vielä hetkisen, ennenkuin hän syöksyi
rantapusikkoon. Neljä tummaa hahmoa näkyi harjanteella tulen loimoa
vasten, ja vihollisen olisi voinut kaataa helposti. Onneksi hän oli
järkevämpi ja katosi pensaikon suojaan. Hetkessä hän pääsi rantaan ja
siihen paikkaan, missä Chingachgook Histin kanssa ruuhessa odottivat
häntä levottomina. Hirventappaja laski kiväärin veneen pohjalle ja
kumartui työntääkseen ruuhen vesille, kun voimakas indiani hypähti
pensaikosta pantterin lailla suoraan hänen selkäänsä. Nyt riippui
kaikki hiuskarvan varassa. Hirventappaja käytti kaikki voimansa
epätoivoiseen yritykseen, lähetti ruuhen voimakkaalla sysäyksellä sata
jalkaa rannasta, kaatuen itse järveen kasvot alaspäin, vainoojansa
välittömästi seuraamana. Kaksintaistelu ei ehtinyt kunnolla alkaakaan,
kun kuusi villiä syöksyi esiin, ja Hirventappajan oli antauduttava,
minkä hän teki kaikella arvokkuudella.
Indianit olivat niin keskittyneet vankinsa saattamiseen nuotiolle, että
he eivät lainkaan huomanneet läheistä ruuhta ja Delavarea sekä tämän
morsianta, jotka hiljaa meloivat karkuun järven keskellä olevaan
linnaseen. Pian Hirventappajan lähes kuristama vastustaja tointui sen
verran, että hän kertoi, miten tyttö oli päässyt vapaaksi. Tultuaan
nuotiolle huomasi Hirventappaja siellä vanhan tuttavansa Rivenoakin,
joka kertoi muille mielihyvällä, millaisen arvokkaan vangin nämä olivat
saaneet.
Hirventappajan käsivarret eivät olleet sidotut, ja hänelle oli jätetty
puukon pois ottamisen jälkeen vapaus käyttää käsiään. Häntä
tarkkailtiin ehtymättömän valppaasti, minkä lisäksi nilkasta nilkkaan
kulki voimakas parkkinuora estäen äkillisen pakoon hypähtämisen.
Hirventappaja huomasi tästä, että hänen nimensä alkoi olla tunnettu ja
arvostettu indianien keskuudessa viimeaikaisten tapahtumien vuoksi.
Nyt lähestyi metsästäjää englantia puhuva vanha vaimo, jonka nimi oli
Naaraskarhu, nyrkit yhteen puristettuina ja silmät tulta iskien.
Huudettuaan täyttä keuhkoa hälytystä, käänsi hän nyt huomionsa
ottelussa kärsimiinsä vammoihin, vaikka nämä eivät olleetkaan suuria,
ja haki kostoa myös jo kauan sitten kadotetusta viehätysvoimastaan
kaikkien hänen valtaansa joutuneiden olioiden kautta.
"Keltanaamainen skunkki", aloitti tämä vimmastunut ja puoli-runollinen
raivotar, heiluttaen nyrkkiään metsästäjän nenän alla, "sinä et ole
edes nainen. Ystäväsi Delavaret ovat vain naisia, ja sinä olet heidän
lampaansa. Oma väkesi ei omista sinua, eikä yksikään punanahkojen heimo
päästä sinua vigvamiinsa; sinä hiiviskelet hamesoturien keskuudessa.
Sinäkö tapoit urhean ystävämme, joka on jättänyt meidät? -- Ei, hänen
suuri sielunsa kaihti taistelua kanssasi ja jätti hänen ruumiinsa
mieluummin kuin olisi kärsinyt sen häpeän, että olisi surmannut sinut.
Mutta se veri, jonka vuodatit hengen katsoessa muualle, ei ole
imeytynyt maahan. Se täytyy haudata valituksiisi. Mitä musiikkia
kuulenkaan? Nuo eivät ole punaisen miehen voivotuksia -- ei mikään
punanahka valita niin paljon kuin emäsika. Ne tulevat keltanaaman
kurkusta -- jenkin rinnasta, ne kuulostavat yhtä miellyttäviltä kuin
laulavat tytöt -- koira -- skunkki -- metsäkana -- minkki -- siili --
sika -- rupikonna -- hämähäkki -- Jengis-koira --"
Tässä vanha nainen hengästyi ja piti pienen tauon epiteettien ehdyttyä,
mutta nyrkkejään hän silti heristeli Hirventappajan edessä ulkonäön
ilmaistessa raivoisaa kaunaa. Metsästäjä suhtautui naiseen yhtä
välinpitämättömästi kuin nykyaikana kohdellaan pikku konnaa.
Lisähyökkäyksiltä hänet pelasti Rivenoak, joka sysäsi eukon syrjään ja
käski tämän häipyä, valmistautuen istuutumaan vankinsa viereen. Nainen
poistui vastahakoisesti odottamaan seuraavaa tilaisuutta kaunansa
ilmaisemiseen, ja hetken kuluttua Rivenoak aloitti vuoropuhelun, jonka
annamme käännöksenä niiden lukijoiden huviksi, jotka eivät ole
opiskelleet Pohjois-Amerikan alkuperäiskieliä.
"Keltanaamainen ystäväni on tervetullut", sanoi indiani nyökäyttäen
tuttavallisesti hymyillen niin salakavalasti, että sen keksimiseen
tarvittiin koko Hirventappajan valppaus ja paljon filosofiaa tämän
jälkeen pysymään rauhallisena; "hän on tervetullut. Huroneilla on kuuma
tuli valmiina valkoisen miehen märkien vaatteiden kuivaamiseksi."
"Minä kiitän teitä Huron -- tai Mingo, kuten eniten haluan nimittää
teitä", sanoi Hirventappaja. "Minä kiitän teitä tervetulijaisistanne ja
kiitän teitä tulen edestä. Molemmat ovat hyvät tavallaan ja viimeksi
mainittu etenkin, kun on sattunut käymään Peilijärven kylmässä
lähteessä".
"Keltanaama -- mutta veljelläni lienee kuitenkin joku nimi? Niin
suurelta sotilaalta ei voi puuttua nimeä?"
"Mingo," sanoi metsästäjä, ja silmäin loiste sekä poskien puna ilmaisi
hieman inhimillisen luonnon heikkoutta, "Mingo, teidän urhoollinen
toverinne nimitti minua Haukansilmäksi, luultavasti sukkelan ja tarkan
tähtämisen takia, ja päänsä levätessä polvellani antoi hän minulle
tämän nimen, vähää ennen kuin hänen henkensä lähti autuille
metsästysmaille."
"Tämä on hyvä nimi; Haukka syöksee varmasti saaliinsa selkään.
Haukansilmä ei ole mikään nainen; miksi elelee hän Delavarien parissa."
"Minä ymmärrän ajatuksenne, Mingo, mutta me katsomme kaiken tämän
muutamien teidän paholaistenne petokseksi ja kiellämme syytöksen.
Luojan sallimuksesta jouduin jo nuorena Delavarien joukkoon, ja kaiken
muun puolesta, kuin sen, mitä kristilliset tavat minun väriltäni ja
lahjoiltani vaativat, toivon saavani elää ja kuolla kuin joku heistä.
En kumminkaan kokonaan aio jättää syntyperäisiä oikeuksiani ja koetan
täyttää keltanaaman velvollisuudet punanahkain seurassa."
"Hyvä; Huroni on punanahka yhtä hyvin kuin Delavarikin. Haukansilmä
saavuttaa enemmän Huronien kuin naisten parissa."
"Minä arvaan että itse ymmärrätte mitä lausutte, Huroni. Jos toivotte
minun avullani saavanne selkoa jostakin, niin on teidän puhuminen
selvempää kieltä, sillä kauppaa ei voi sopia sidotuin silmin tai
suletuin suin."
"Hyvä; Haukansilmä ei ole kaksikielinen ja hän lausuu mieluimmin
ajatuksensa suoraan ilmi. Hän tuntee Bisam-rotan, joksi nimitämme
vesihuoneessa asuvata miestä, ja hän on asunut tämän vigvam'issa
(majassa), mutta ei ole hänen ystävänsä. Haukansilmä ei huoli
päänahoista, niinkuin indiani-raukka, vaan taistelee urhoollisen
keltanaaman tavalla. Bisam-rotta ei ole valkea eikä punainen, ei eläin
eikä kala. Hän on vesikäärme, väliin järvessä, väliin maalla.
Haukansilmä voi palata takaisin ja kertoa hänelle kuinka petti Huronit
ja pakeni vankeudesta, ja kun hän on peittänyt Bisam-rotan silmät, niin
ett'ei tämä voi nähdä majasta metsään saakka, aukaisee Haukansilmä ovet
Huroneille. Ja kuinka on saalis jaettava? Haukansilmä on ottava
suurimman osan, ja Huronit ottavat mitä hän antaa heille. Päänahat
voivat kaikki mennä Canadaan, koska keltanaama ei pidä niistä mitään
lukua."
"Hyvä, Rivenoak, tämä on suoraa ja selvää kieltä, vaikka lausuttu
irokesilais-kielellä. Kyllä ymmärrän mitä tarkoitatte, ja minun täytyy
tunnustaa, että tämä on Mingoinkin ilkeyttä ilkeämpää. Epäilemättä
olisi aivan helppo uskotella Bisam-rotalle, että olen paennut luotanne,
ja päälle päätteeksi saavuttaisin mainetta urotyöstä."
"Hyvä; tämä juuri on se teko, jota tahdon keltanaaman toimittamaan.
"Niin, niin, tämä on aivan selvää; minä tiedän mitä minulta toivotte,
ja sentähden ette tarvitse turhaan pitää minulle puhetta. Kun olen
saapunut linnaseen ja istun syömään Bisam-rotan leipää, juttelen ja
nauran hänen tytärtensä kera, silloin pitää minun niin sokaista hänen
silmänsä, ett'ei hän näe oveakaan, mitä sitten lähintä maata."
"Hyvä; Haukansilmä olisi oleva Huroni. Hänen syntyperänsä on ainoastaan
puoleksi valkea."
"Tässä kohden erehdytte, Huroni, niin suuresti, kuin jos pitäisitte
sutta metsäkissana. Minä olen valkeaihoinen syntyperän, sydämen,
luonteen ja lahjain puolesta, vaikka hieman punanahka tunteilta ja
tavoilta. Mutta kun vanhan Hutterin silmät ovat oikein utuiset ja hänen
kauniit tyttärensä ehkä syvässä unessa ja kaikki pitävät Haukansilmää
luotettavana vahtimiehenä, niin silloin minun pitää tehdä jonnekin
päretuli merkiksi teille, aukaista ovi ja laskea sisään Huronit, jotka
kohlivat kaikilta asukkailta päät puhki."
"Varmaankin on veljeni erehtynyt; hän ei voi olla keltanaama. Hän
ansaitsisi olla suurena päällikkönä Huronien joukossa."
"Niin, siinä kohden olemme samaa mielipidettä, jos, näet, hän tekisi
tällä tavoin. Kuulkaas nyt, Huroni, ja pankaa huomioonne muutamia
totuutta rakastavan miehen rehellisiä sanoja. Olen syntyisin kristitty,
ja ne, jotka kuuluvat siihen sukuun, joka tottelee niitä sanoja, joita
lausuttiin heidän esi-isillensä ja lausutaan heidän lapsillensa niin
kauan, kunnes maailma ja kaikki, mitä siinä on, häviää -- ne eivät
milloinkaan ryhdy tällaisiin kirottuihin konnantöihin. Viekkaus sodassa
olkoon menneeksi ja onkin myönnetty, mutta viekkaus, kavaluus, petos
ystäviä kohtaan sopii ainoastaan heittiöille keltanaamain joukossa.
Tiedän löytyvän yltä kyllin valkeita miehiä, jotka voivat saattaa
teidät tällaiseen väärään käsitykseen luonteestamme, mutta nämät ovat
luopuneet syntyperästään ja lahjoistaan ja, jos eivät vielä elä, niin
ainakin ansaitsisivat elää maankulkijoina, pois-suljettuina rehellisten
ihmisten seurasta. Mikään rehellinen keltanaama ei voisi tehdä mitä
pyydätte, ja luullakseni ei kukaan Delavarikaan sitä tekisi -- tahdon,
näet, puhua suuni puhtaaksi teille. Mingoin laita taitaa olla aivan
toisellainen."
Nähtävästi harmistuneena kuunteli Huroni tätä nuhdesaarnaa, vaan
muistaen tarkoituksensa, oli hän liian viisas tahtoakseen äkillisen
vihannäyttämisen kautta jäädä sitä saavuttamatta. Hän näytti hartaasti
kuuntelevan, ollen hymyilevinään, ja sitten tutkivan mitä oli kuullut.
"Pitääkö Haukansilmä paljon Bisam-rotasta tai rakastaako hän tämän
tyttäriä?" kysäsi hän yht'äkkiä.
"Ei kumpaakaan, Mingo. Vanha Tom ei ole mies semmoinen, joka voisi
voittaa rakkauttani, ja mitä tyttäriin tulee, ovat he kyllin kauniita
viehättämään ketä miestä hyvänsä; mutta syitä löytyy, jotka estävät
rakkauden syttymistä kumpaankaan heistä. Hetty on hyvä olento, mutta
luonto on laskenut kätensä raskaasti hänen ymmärryksensä päälle, tyttö
raukka."
"Entäs Metsän Ruusu!" huudahti Huroni, joka oli kuullut puhuttavan
Judithin mainiosta kauneudesta. "Eikö hän ole kyllin kaunis sytyttämään
rakkautta veljeni rintaan? Ystäväni on tullut tänne erään pienen
"siteen" tautta, jolla hänet on kahlehtinut tyttö, joka voi vetää
vahvimmankin sotilaan kanssaan."
"Huroni, nyt olette totuutta lähempänä, kuin milloinkaan ennen tämän
keskustelun aikana. Tämä on kyllä tosi, mutta tämän siteen toinen pää
ei kahlehdi minua sydäntäni, eikä myöskään Metsän Ruusu pitänyt sen
toisesta päästä kiinni."
"Tämä on kummallista! Rakastaako veljeni päällä eikä sydämellä? Voiko
tuo heikkomielinen vaikuttaa niin mahtavasti näin urhoolliseen
soturiin?"
"No nyt taas, väliin oikeen, väliin aivan päin seiniä! Side, jota
tarkoitatte, sitoo erään mainion Delavarin sydäntä -- oikeastaan on hän
Mohikani ja on oleksinut Delavarien parissa siitä asti kuin hänen oma
kansansa hajosi; hän on Unkasin sukua ja nimensä on Chingachgook eli
Suuri Käärme. Hän on tullut tänne talutusnuorassa, ja minä seurasin
tahi oikeemmin kävin edellä, sillä minä tulin tänne ensiksi, enkä muun
kuin ystävyyden tautta. Tämä ystävyys on kumminkin kyllin vahva niiden
välillä, jotka eivät ole saituria tunteidensa suhteen ja tahtovat
hieman elää muiden ihmisten, eikä ainoastaan itsensä tähden."
"Mutta tällä siteellä on kaksi päätä -- toinen on kiinnitetty Mohikanin
sydämeen, mutta toinen...?"
"Niin, toinen oli täällä tulen luona puoli tuntia sitten. Wah-ta-Wah
piti sitä kädessään, jos hän ei pitänyt sitä sydämessään."
"Minä ymmärrän, veljeni," vastasi indiani vakaisesti; hän, näet, nyt
vasta alkoi aavistaa tämän illan tapahtuman oikeata laitaa. "Koska
Suuri Käärme oli vahvin, veti hän kovimmin, ja Histin täytyi jättää
meidät."
"En luule hänen tässä kohden tarvinneen suuresti vetää," vastasi
metsästäjä, nauraen hiljaisella, herttaisella tavallaan, "sitä en
todellakaan luule. Hän pitää tytöstä ja tämä taas hänestä, eikä
Huronienkaan viekkaus voine pitää erillään kahta nuorta ihmistä, joita
vahva tunne kiinnittää toisiinsa."
"Ja Haukansilmä sekä Chingachgook tulivat leiriimme ainoastaan tästä
syystä?"
"Mingo, tämä on kysymys, joka ei vaatine selitystä. Missähän muussa
tarkoituksessa olisimme tänne tulleet? Ja kuitenkaan ei ole asian laita
aivan niinkään, sillä emme ensinkään tulleet leiriin, vaan ainoastaan
tuon hongan luokse tuolla toisella puolen selänteen harjaa, ja siinä
seisoimme ja tarkastimme liikuntojanne ja toimianne niin kauan kuin
suinkin halusimme. Kun olimme valmiit, ilmoitti Käärme merkillään, ja
sitten kävi kaikki kuin pitikin, siihen hetkeen asti, jolloin tuo
kulkulainen hyppäsi selkääni. Niin oikein, siinä tarkoituksessa tulimme
ja saimme mitä tahdoimme, eikä maksane vaivaa toisin väittää. Hist on
poissa miehen kanssa, joka jo melkeen on hänen puolisonsa, ja käyköön
minulle kuinka hyvänsä, on tämäkin jo jonkunlainen voitto."
Huroni näytti suuttuneelta, vaan osasi kuitenkin hillitä väkivaltaisen
vihan ilmipääsemistä. Hän meni pian vankinsa pakeilta muiden sotilasten
luokse ja kertoi heille pääsisällön siitä, mitä oli saanut tietää.
Niinkuin häntä, niin kummastutti ja suututti näitäkin seikkalijaimme
rohkeus ja heidän asiansa menestyminen. Kolme neljä sotilasta meni
tuolle matalalle harjanteelle, katselivat puuta, jonka suojassa ystävät
olivat seisoneet, ja tarkastelivat ympärillä olevia jälkiä nähdäkseen
oliko metsästäjä puhunut totta. Johtopäätös osoitti puheen todeksi, ja
kaikki palasivat takaisin nuotion ääreen yhä enemmän ihmetellen ja
kunnioittaen metsästäjäämme.
Aina tähän saakka oli se nuori indiani, joka oli ollut Histin ja erään
toisen nuoren tytön seurassa, pysynyt Hirventappajasta erillään.
Ystävistänsäkin oli hän pysynyt erillään lähellä niitä nuoria naisia,
jotka matalalla äänellä puhelivat kumppalinsa vapauttamisesta.
Ylipäänsä eivät nämä näyttäneet olevan kovin vihoissaan siitä, ett'ei
niin kaunis kilpakumppali kuin Hist enää saattanut varjoon heidän omaa
suloisuuttaan, ja sitä paitsi pääsivät heidän paremmat tunteensa
voitolle ja asettuivat kauniin pakolaisen ja hänen sulhonsa puolelle.
Muuan tytöistä nauroikin nuoren sotilaan lohduttomalle silmäykselle,
joka osoitti hänen tavallaan katsovan itsensä hyljätyksi. Tämä nauru
näytti yht'äkkiä yllyttävän hänen mieltään, ja sai hänet menemään sen
kaatuneen puun luokse, jonka päällä vanki vielä istui vaatteitaan
kuivaamassa.
"Tässä on Metsäkissa", sanoi hän ja löi kiivaasti paljasta rintaansa
vasten, osoittaakseen kuinka suuren vaikutuksen hän luuli sanoillansa
olevan.
"Ja tässä on Haukansilmä", vastasi metsästäjä tyynesti, käyttäen sitä
nimitystä, jolla hän vast'edes tuli tunnetuksi kaikissa Irokesien
heimokunnissa. Näköni on tarkka; hyppääkö veljeni pitkältäkin?"
"Täältä Delavarien kyliin saakka. Haukansilmä on varastanut vaimoni;
hänen täytyy hankkia hänet takaisin, muuten tulee hänen päänahkansa
paalussa riippuen kuivamaan vigvamissani."
"Huroni, Haukansilmä ei ole varastanut mitään. Hän ei ole peräisin
varkaan suvusta eikä hänellä ole varkaan lahjat. Vaimonne, joksi
sanotte Wah-ta-Wahia, ei ikinä tule olemaan canadalaisen punanahan
vaimona; hänen sydämensä on erään Delavarin majassa ja hän on mennyt
tätä majaa etsimään. Metsäkissa on ketterä, mutta hänen jalkansa eivät
kumminkaan voi seurata naisen toiveita."
"Delavarien Käärme on koira, hän on vesikoira raukka, joka piileksen
vedessä; hän ei uskalla urhoollisen indianin tavalla tulla kuivalle
maalle.
"No, no, Huroni, tämä on jo jotenkin hävytöntä, katsoen siihen että
tuskin tunti on kulunut siitä, kuin Käärme seisoi viidenkymmenen
kyynärän päässä teistä ja olisi voinut koetella nahkanne sitkeyttä
pyssyn luodilla, jos en olisi pannut vähän miettimisen painoa hänen
kätensä päälle. Voitte pettää herkkäuskoisia tyttöjä uudistaloissa
metsäkissan lailla naukumalla, mutta miehen korva voi eroittaa toden
valheesta."
"Hist nauraa hänelle! Hän huomaa hänen olevan velton ja kehnon
metsästäjän, joka ei milloinkaan ole ollut sotajälellä. Hän tahtoo
miehen puolisokseen, vaan ei huoli narrista."
"Mistä sen tiedätte, Metsäkissa?" vastasi metsästäjä nauraen. "Hän on
mennyt järvelle, niinkuin näette, ja ehkä hän pitää lohenmullon
apinakissaa parempana. Mitä sotajälkeen tulee, niin sekä Käärme että
minä myönnämme kernaasti, että meillä ei ole paljon kokemusta siinä
kohden; mutta jos ette kutsu tätä ensimmäiseksi sotajälen alkeeksi,
niin täytyy teidän kutsua sitä kuninkaalliseksi avioretkeksi. Seuratkaa
neuvoani, Metsäkissa, ja valitkaa vaimonne huronilais-tyttöin
joukosta; ette ikinä, ainakaan vapaasta tahdosta, voi saada ketään
delavarilais-tyttöä vaimoksenne."
Metsäkissan käsi etsi tomahavkia, ja kun hänen sormensa olivat
tarttuneet varren ympäri, liikkuivat ne vapisten, ikäänkuin niiden
omistaja olisi epäillyt käyttäytyisikö viisaasti vai pitikö kostaa.
Tällä päättävällä hetkellä lähestyi Rivenoak, ja käskevällä
viittauksella ilmoittaen, että nuoren miehen oli poistuminen, istui hän
entiselle paikalleen Hirventappajan viereen. Hetkisen äänettömyyden
perästä, jolloin hän noudatti indianilaisen päällikön tyyntä
arvollisuutta, alkoi hän keskustelun.
"Haukansilmä on oikeassa," sanoi hän, "hänen silmänsä on niin tarkka,
että hän voi nähdä totuuden pimeässä yössä, vaan meidän silmämme ovat
olleet sokeat. Hän on huhkain, sillä pimeys ei salaa häneltä mitään.
Hänen ei pidä pettää ystäviänsä, hän on oikeassa."
"Minua ilahuttaa, Mingo että niin ajattelette, sillä pettäjä on minun
mielestäni pelkuria kehnompi. Minä huolin yhtä vähän Bisam-rotasta,
kuin joku keltanaama voipi huolia toisesta, vaan en kumminkaan voi
pettää häntä, niinkuin tahdoitte. Minun käsitykseni mukaan sotii kaikki
petos, paitsi viekkaus sodassa, sekä lakia että -- niinkuin me
valkeaihoiset lausumme -- evankeliumia vastaan."
"Keltanaama veljeni on oikeassa; hän ei unhota manitoutaan eikä
väriään. Huronit tietävät itsellään olevan suuren sotilaan vankina, ja
he tulevat sen mukaan käyttäytymään häntä kohtaan. Jos häntä tullaan
kiduttamaan, niin hänen kipunsa eivät tule olemaan semmoisia, joita
tavallinen ihminen voipi kestää, ja jos häntä tullaan kohtelemaan
ystävänä, niin se tulee olemaan päällikköin ystävyyttä."
Lausuessaan tämän kummallisen vakuutteen kunniotuksestansa, silmäsi
Huroni salaisesti kuulijansa puoleen, nähdäkseen kuinka hän otti
vastaan tämän kohteliaisuuden-osoitteen, vaikka hänen vakainen
ulkomuotonsa ja näennäinen suoruutensa olisi estänyt jokaista, joka ei
tuntenut indianein kavaluutta, huomaamasta missä tarkoituksessa hän
lausui tämän. Hirventappaja oli tällainen luulematon olento, ja hyvin
tietäen mitä indianit tarkoittavat kunnioituksella vangin kohtelemisen
suhteen, tunsi hän, Huronin siitä puhuessa, verensä hyytyvän; vaan hän
säilytti kuitenkin tyynen ja rohkean ulkomuodon, jott'ei tarkkanäköinen
vihollinen havaitsisi näitä heikkouden merkkejä.
"Jumala on antanut minut käsiinne, Huroni", sanoi hän viimein, "ja minä
arvaan teidän aikovan menetellä sananne mukaan. En tahdo kerskata
siitä, mitä tulen kipuin kestäessä tekemään, sillä en milloinkaan ole
ollut tällaisessa koettelemuksessa, eikä kukaan voine edeltäkäsin sanoa
mitenkä hän tulee käyttäytymään; mutta minä olen koettava parastani,
jotta en häpäisisi sitä kansaa, jolta olen saanut kasvatukseni.
Tulkoonpa käytökseni olemaan millainen hyvänsä, niin tahdon muistuttaa
teitä siitä, että olen valkeaihoinen syntyperältäni ja sentähden on
minulla valkeaihoisten lahjat, niin että, jos kivut valtaavat minut ja
unhoitan itseni, toivon teidän lukevan tämän niiden viaksi, joihin se
oikeastaan kuuluu, eikä laskevan mitään Delavarien syyksi, yhtä vähän
kuin heidän liittolaistensa ja ystäväinsä, Mohikanienkaan. Kaikki
olemme luodut suuremmilla tai pienemmillä heikkouksilla, ja pelkään
olevan keltanaaman heikkoja puolia sen, että sortuu suuren ruumiillisen
tuskan aikana, jolloin punanahka laulaa laulujaan ja kehuu urotöitään
vihollisten kynsissä ollessaan."