Chingachgook ja Hirventappaja. -- Wah-ta-Wah'in vapauttaminen.
Wah-ta-Wah tai Hist-oh-Hist, niinkuin tämä nimi kuuluu englannin
kielellä [Suomen kielellä: Ääneti-oi-Ääneti], oli eräs nuori
delavarelais-tyttö, jonka Chingachgook oli kihlannut. Hänet olivat
Irokesit tai Mingot, niinkuin Hirventappaja heitä nimitti, vähää ennen
vanginneet, ja sen mukaan kuin Hetty Hutter, Bisamrotta-linnasen
omistajan tytär tiesi kertoa, oleskeli hän vartioineen järven rannan
läheisyydessä. Hetty oli, näet, myöskin ollut indianien vankina, mutta
ollen heikkopäinen, oli hän päästetty vapaaksi ja palannut kotiinsa.
Hist (näin kutsumme lyhyyden vuoksi indianitarta) oli häntä myöten
laittanut sanan sulholleen, ilmoittaen koettavansa tavata häntä eräässä
osoitetussa paikassa seuraavana yönä, silloin kuin eräs suuri, kirkas
tähti ensi kerran näkyi kunnasten takaa. Chingachgookin ja
Hirventappajan tärkeimpänä tarkoitusperänä oli nyt tavata Histiä ja jos
mahdollista vapauttaa hänet vankeudesta.
He ryhtyivät täyttämään tätä vaarallista ja vaikeata tehtävää
sellaisella jäykkyydellä ja tyyneydellä, kuin se olisi ollut heidän
kahdeskymmenes, eikä ensimmäinen sotaretkensä. Indiani asettui ruuhen
kokan puolelle, ikäänkuin lähemmäksi sitä kaunista vankia, jonka
aikoivat vapauttaa, ja Hirventappaja istui perää pitämään.
Hirventappaja ei ohjannut ruuhta suoraan sitä nientä kohti, jonka
yläpuolelle Hist oli määrännyt yhdyntäpaikan, vaan käänsi sen kokan
viisto-suuntaan järven keskustaan päin, jonka kautta se paikka, missä
vihollinen oli, joutui suoraan heidän eteensä ja he sitä paitse
pääsivät soutamasta ympäriinsä rantaa pitkin. Vaikka ei oltu
tiedusteltu Chingachgookin mieltä tämän suunnan suhteen, joka näytti
vievän hänet päinvastaiselle taholle kuin tarkoitus oli, niin käsitti
hän kuitenkin paikalla tämän kulkusuunnan välttämättömäksi ja jatkoi
tyynesti soutamistansa. Muutamissa minuutissa kulki ruuhi tarpeellisen
matkan päähän, jolloin molemmat nuorukaiset ikäänkuin luonnonvetoisesta
sopimuksesta lopettivat soutamisen, ja ruuhi pysähtyi melkein paikalla.
Pimeys pikemmin lisääntyi kuin väheni, vaan kumminkin voi vielä
siitä paikasta, jossa seikkailijamme olivat, eroittaa vuorten
haahmo-piirteet. Turhaan katseli kuitenkin Chingachgook itäänpäin
nähdäkseen edes vilaukselta tuota merkiksi määrättyä tähteä, sillä
vaikka pilvet olivat hieman hajonneet taivaan-ranteella, olivat ne
kumminkin kylliksi paksut kätkemään kaikki niiden takana olevat
esineet.
Seikkailijat pitivät nyt hiljaisen keskustelun ajankulusta, ja
Hirventappaja väitti, että muutamia minuutia vielä kuluisi ennenkuin
tähti kohoisi taivaanranteelle, vaan Chingachgook malttamattomuudessaan
selitti yön jo pitkälle kuluneen ja vakuutti kihlattunsa varmaankin jo
odottavan häntä rannalla. Hän menettelikin oman mielipiteensä mukaan,
ja suurimmalla taidolla ja varovaisuudella ohjattiin siis ruuhi
määrättyä yhdyntäpaikkaa kohti. Airoja nostettiin ja laskettiin veteen
ihan äänettömästi, ja kun oli päästy noin sadan kyynärän päähän
rannasta, veti Chingachgook aironsa ruuheen ja tarttui pyssyynsä.
Tultuansa lähemmäs rantaa, huomasivat miehet laskeneensa liian paljon
pohjoista kohti, ja kun sentähden oli muutettu suuntaa, näytti ruuhi
paljaan vainun voimalla liikkuvan eteenpäin; niin varovaiset olivat
kaikki sen liikkeet.
Kun sen pohja viimeinkin raappi rannan hiekkaa, astui Chingachgook
maalle ja tutki varovaisesti rantaa ruuhen kummaltakin puolelta. Histiä
tiedusteleminen oli kumminkin turhaa, ja takaisin palattuaan piti hän
hiljaisen keskustelun Hirventappajan kanssa, joka myöskin oli noussut
maalle. Indiani väitti heidän erehtyneen yhdyntäpaikan suhteen, jota
vastoin hänen ystävänsä selitti, että olivat tainneet erehtyä ajan
suhteen. Heidän tästä vielä keskustellessa, hajosivat pilvet hieman ja
tuo odotettu tähti kimelti esiin erään männyn oksien välistä. Tämä oli
kaikin puolin hyvä enne, ja nuorukaiset seisoivat pyssyjensä nojassa
tarkasti kuunnellen lähenevien askelten rapinaa. Usein kuului ääniä,
joihin sekaantui tukahutettuja lasten huutoja ja indianilais-naisten
alhaista, mutta soinnukasta naurua. Koska metsäläiset ovat erittäin
varovaisia ja harvoin tarinoivat kovalla äänellä, ymmärsivät
seikkailijamme nyt kuuluvista äänistä, että leiri oli läheisyydessä.
Mutta vaikka he valkean loisteesta, joka valaisi korkeampia puunoksia,
voivat huomata tulen olevan viritetyn metsään, oli kumminkin heidän
olopaikastaan mahdoton päättää kuinka likellä se oli.
Neljänneksen tuntia kestäneen levottoman, mieltä jännittävän odotuksen
perästä ehdoitti Hirventappaja, että soutaisivat niemen ympäri ja, jos
mahdollista, koettaisivat silmätä leiriin, nähdäkseen minkätähden Hist
ei tullutkaan. Indiani kieltäytyi kumminkin vakaasti lähtemästä
paikaltaan, syystä osoittaen kuinka julmasti tyttö pettyisi, jos heidän
poissa ollessaan saapuisi yhdyntäpaikalle. Hirventappaja hyväksyi
ystävänsä mainitseman syyn, tarjoutui yksinänsä soutamaan niemen ympäri
ja lykkäsi ruuhen veteen; mutta Chingachgook kätkihe rannalle oleviin
pensaisiin odottamaan jotakuta myötäistä tapausta, joka voisi edistää
hänen tuumiansa.
Suurimmalla varovaisuudella ryhtyi Hirventappaja panemaan vaarallista
hankettansa toimeen, ja äänetönnä kiiti ruuhi tyventä vedenpintaa
myöten, niin nopeasti ja kepeästi kuin vesilintu. Hetken aikaa
soudettuaan havaitsi hän niin äkkiä tulen, että rupesi pelkäämään
varomattomasti uskaltaneensa sen valaisemaan piiriin. Mutta yksi ainoa
silmäys kun oli vakuuttanut häntä siitä, ett'eivät indianit, niinkauan
kuin pysyivät valaistun paikan keskessä, voineet huomata häntä,
pysäytti hän ruuhen ja alkoi tehdä havaintoja tältä edulliselta
asemapaikaltaan.
Suuri nuotio, joka oli tehty sekä leirin valaisemista että tuon
kohtalaisen ruu'an valmistamista varten, leimusi kirkkaasti tällä
hetkellä, sillä kuivia puita oli juuri siihen viskattu. Se valaisi
metsän lehväkaarrosta, ja leirin koko ala sai niin valoisaksi kuin
siinä olisi palanut sadottain vahakynttilöitä. Useimmat työt olivat
päättyneet, nälkäisimmätkin lapset olivat saaneet tarpeensa niistä
yltäkylläisistä ravintoaineista, joita metsästäjät ja kalastajat olivat
hankkineet -- sanalla sanoen, kaikki näyttivät olevan tuossa velttouden
ja yleisen puutumisen tilassa, joka seuraa hyvää ateriaa ja hyvin
lopetettua päivätyötä.
Useita sotilaita oli poissa, mutta taaimpana perällä puoleksi makasi
maassa tai istui selät puita vasten kahdeksan tai kymmenen metsäläistä,
laiskeliaan levon uskollisina esikuvina. Jokaisella oli aseet likellä
saatavina, joko nojattuina samaa puuta vasten kuin omistaja itsekin,
taikka huolettomasti pantuina varalle omistajan ruumiin päälle. Mutta
kaikkein enimmän herättivät Hirventappajan huomiota vaimot ja lapset,
jotka yhteen ryhmään asettuneina, pysyivät toisiansa lähellä. Edelliset
nauroivat ja juttelivat tavallisella hiljaisella, herttaisella
tavallaan, vaikka se, joka tunsi indianien tavat, helposti voi huomata
ett'ei kaikki asiat olleet aivan sillä kannalla, kuin niiden olisi
pitänyt olla. Useimmat nuoret naiset näyttivät iloisilta ja
suruttomilta, vaan muuan vanha akka istui erillään itsekseen, ja hänen
valppaasta, tyytymättömästä katseestaan huomasi metsästäjä, että ämmä
oli saanut päälliköiltä jonkun vähemmän hauskan tehtävän.
Innolla ja levottomasti, vaikka turhaan, tirkisteli Hirventappaja
Histiä nähdäkseen; häntä ei näkynyt missään. Väliin säpsähti hän, kun
oli kuulevinaan Histin nauravan, mutta nuo suloiset, sointuvat sävelet,
jotka ovat niin tavalliset intianilaisnaisten äänelle, pettivät hänen
korviansa. Viimmein kuuli hän vanhan akan puhuvan kovasti ja
vihaisesti, ja nyt huomasi hän taaempana puiden välissä pari mustaa
hahmoa, jotka totellen kutsumusta tulivat lähemmäksi tulen valaisemaan
piiriin. Ensin näkyi nuori sotilas ja sitten kaksi nuorta naista;
toisen näistä tunsi Hirventappaja heti delavarilais-tytöksi. Nyt hän
ymmärsi millä kannalla asiat olivat. Indianien epäluulo oli jostakin
syystä herännyt ja he olivat niin tarkasti vahtineet tyttöä, ett'ei hän
voinut tulla sovitulle yhdyntäpaikalle. Useita kertoja katsahti Hist
taivasta kohti nähdäkseen edes vilaukselta sitä tähteä, jonka itse oli
määrännyt aiotun kohtaamisen merkiksi, mutta turhaan. Huolettoman
näköisenä käyskenneltyään leirissä vielä jonkun aikaa, istahti hän
seuralaisensa kanssa muiden naisten joukkoon, jonka jälkeen vanha
ämmäkin vaihtoi istumapaikkansa mieluisampaan sellaiseen -- varma
todiste siitä, että hänen siihen asti oli täytynyt pitää tyttöä
tarkalla silmällä.
Hirventappaja ei oikeen tiennyt, mitä hänen nyt oli tekeminen. Hän
tiesi kyllä, ett'ei hän millään mokomin voinut saada Chingachgookia
palaamaan takaisin koettammatta miten kuten vapauttaa rakastettuansa,
ja hänen oma jalomielinen luonteensa pakoitti häntä olemaan ystävänsä
apuna tässä vaikeassa tehtävässä. Hänen oli välttämättömästi saatava
selville minkä katoksen alla Hist tuli yötä majailemaan; mutta jos hän
viipyisi liian kauan poissa, oli pelättävä että hänen ystävänsä,
malttamaton kun oli, ryhtyisi johonkuhun varomattomaan yritykseen. Hän
päätti sentähden palata takaisin tyyneydellään ja varovaisuudellaan
laimentamaan Delavarilaisen tulista intoa, ja kymmenen tai viistoista
minuutia sen jälkeen, kun oli lähtenyt maallenousu-paikasta, tuli hän
siihen takaisin.
Asiain laita ilmoitettiin nyt Chingachgookille, ja uusi tuuma,
vaikutettuna idianien leiripaikan muuttamisesta ja heissä heränneestä
epäluulosta, laadittiin hetimiten. Pantuaan ruuhen niin, että Hist sen
havaitsisi, jos tulisi rantaan ennen heidän takasin palaamistansa,
tarkastivat nuorukaiset aseitansa ja valmistausivat astumaan metsään.
Koko tuo järveen pistävä kannas oli tuskin kahden tynnyrinalan
suuruinen, ja itse niemeke, jossa leiri oli, oli tuskin puolen sen
kokoinen. Siinä kasvoi enimmästä päästä tammia, joiden vasta korkealla
ilmassa rungosta lähtevät oksat synnyttivät tuuhean lehväkaarroksen.
Maa kohosi vähän kannaksen keskustaa kohti, jonka kautta niemi
jakaantui pohjoiseen ja eteläiseen puoliskoon. Viimeksi mainitulle
olivat Huronit tehneet tulen, luullen maan laadun salaavan heidät
vihollisiltansa linnasessa, joka oli heistä pohjoiseen päin. Kaikkia
näitä eri seikkoja oli Hirventappaja tutkinut, ja matalan maanselänteen
kätkeminä, hiipivät ystävämme indianien huomaamatta aina tuon turvaavan
rintasuojan tykö saakka.
Tässä pysähtyivät he nyt asemaa tutkiaksensa. Tuli leimusi vielä
kirkkaana; pimeys peitti leirin taustan -- mutta etupuoli, ollen
kirkkaasti valaistuna, paljasti metsäläiset, vaan salasi heidän
vihollisensa. Molemmat seikkailijamme hiipivät nyt suurimmalla
varovaisuudella selänteen laidalle, tarkasti varoen etteivät tulen
valolle paljastaneet kirkkaita pyssyn-piippujaan tai muuta ruumiinsa
osaa kuin kasvot.
Leiri oli nyt ihan toisennäköinen kuin se Hirventappajan järveltä
katsellessa oli ollut. Ylt'ympäri leimuavaa tulta istui kaatuneiden
puiden päällä kolmetoista sotilasta, hartaasti keskustellen keskenänsä.
Naiset olivat tunkeuneet yhteen joukkoon ja olivat melkeen
kohtisuorassa Hirventappajan ja tulen välillä, joka tuskin voi olla
enemmän kuin kolmenkymmenen kyynärän päässä hänestä. Vaikka naiset
puhelivat hiljaisella äänellä, olivat he kumminkin niin likellä
seikkailijoitamme, että nämät voivat kuulla koko lauseitakin, ja
Hirventappaja tunsi kuinka hiljaiset väreet vavahuttelivat hänen
ystävätänsä, tämän kuullessa niitä suloisia sanoja, joita tuli Histin
kauniilta huulilta.
"Delavarilaiset ovat naisia," sanoi eräs Huroni-tyttö ylenkatseella
Histille. "Metsävuohikaan ei peljästy kuullessansa metsästäjän
astuntaa. Kuka on elämässään kuullut nuoren delavarilaisen sotilaan
nimeä mainittavan."
"Kuka on elämässään kuullut nuoren delavarilaisen sotilaan nimeä
mainittavan," kertoi Histi vakaalla äänellä. "Vaikka Tamenund itse nyt
on niin vanha kuin hongat vuorella tai kotkat ilmassa, niin on hän
kumminkin kerran ollut nuorena; hänen nimensä tunnettiin suuresta
valtamerestä aina läntisiin sisävesiin saakka. Entäs Unkasin suku?
Missä löytyy toinen niin mahtava suku, vaikka keltanaamat ovat
kyntäessään mullistelleet sen hautoja ja poleksineet sen luita?
Lentävätkö kotkat niin korkealle, onko metsävuohi niin nopea tai
pantteri niin rohkea? Eikö tässä suvussa löydy yhtään nuorta sotilasta?
Huronilais-tytöt avatkoot vähän enemmän silmiänsä, niin saanevat nähdä
erään, Chingachgook nimisen, joka on solakka kuin nuori saarni, notkea
kuin hickori-puu.
Kun tyttö vertailemalla puhuen, käski kumppaneitansa avaamaan silmänsä,
niin saisivat nähdä Chingachgookin, survasi Hirventappaja ystävätään
kylkeen nauraen tavallista hiljaista, hyvänsävyistä nauruaan. Toinen
hymyili, mutta puhujattaren lauseet miellyttivät häntä niin suuresti ja
hänen äänensä sävelet olivat niin suloiset, ett'ei mikään satunnainen
tapaus olisi voinut vetää hänen huomiotansa toisaalle.
Hän viittasi ystävätänsä kyykistymään sen verran, että täydellisesti
piiloutuisi vihollisilta, ja matki sitten erään pienen amerikalaisen
oravan ääntä niin hyvästi, että Hirventappajakin oli siitä pettyä.
Huronit eivät ottaneet huomioonsa tätä metsissä niin tavallista ääntä,
mutta Hist herkesi paikalla puhumasta ja istui liikkumattomana. Hän
maltti kuitenkin mieltänsä eikä kääntynyt sinnepäin, vaikka tämä
merkki, joka ilmoitti hänen sulhonsa olevan läheisyydessä, oli hänelle
yhtä suloinen kuin serenadi sivistyneelle neitoselle. Hän oli
tahtovinaan jatkaa sanasotaa, vaikk'ei tämä tapahtunut tavallisella
elävyydellä ja sukkeluudella; mitä hän nyt puhui, sen lausui hän
paremmin vaan syötiksi, jolla viekottelisi vastustajiansa huokeaan
voittoon, tarkoittamatta itse päästä voittajaksi tarinassa. Vihdoin,
kun kiistelijät olivat väsyneet ja nousivat istuiltaan mennäksensä
levolle, uskalsi Hist ensi kerran kääntää päätään sinnepäin, mistä
merkki oli annettu. Tämän teki hän mitä luonnollisemmalla tavalla; hän,
näet, ojensi käsiään ja haukotteli, ikäänkuin häntä olisi hyvinkin
nukuttanut. Oravan ääni kuului uudestaan, ja tyttö tiesi varmaan, missä
paikassa sulho oli kätkössä, vaikk'ei voinut häntä nähdä.
Se hetki oli nyt tullut, jolloin Histin täytyi ryhtyä toimiin. Hänelle
oli osoitettu makuupaikaksi muuan pieni kota eli lehtimaja, joka oli
ihan likellä hänen istumapaikkaansa, ja seurakumppalina oli hänellä tuo
jo mainittu vanha akka. Jos hän kerran oli majan sisässä, ja
vartijatar, kuten tavallista, makaamassa sisäänkäytävän suulla, niin
oli kaikki pakenemisen toivo melkeen mahdoton, ja millä hetkellä
hyvänsä voi hän saada käskyn mennä levolle. Onneksi huusi eräs sotilas
tällä hetkellä vanhaa vaimoa luoksensa ja käski hänen mennä juomavettä
noutamaan. Niemen pohjoispuolella oli oiva lähde, ja vaimo otti leilin
puun oksalta, ja, käskien Histin seurata, ohjasi hän kulkunsa
harjannetta kohti mennäkseen sen poikki niemen toiselle puolen. Kaiken
tämän huomasivat ja käsittivät seikkailijamme, jotka sentähden
vetäysivät taammas varjoon, kunnes molemmat naiset olivat menneet
ohitse. Juuri heidän sivutse kulkiessansa, kuului taas oravan ääni, ja
tuo vanha huronilais-vaimo kummeksi kun nämät pienet eläimet näin
myöhään olivat valveella ja liikkeellä, johon Hist vastasi vähää ennen
kuulleensa saman äänen pari kertaa ja arveli että tuo pieni raukka
odotti myöhäisen iltasen jäännöksiä.
Tyytyen tähän selitykseen, jatkoi akka matkaansa molempien nuorten
miesten läheltä seuraamana. Kun leili oli vedellä täytetty, lähdettiin
paluumatkalle, jolloin vanha vaimo, joka toisella kädellä kovasti piti
kiinni Histin kalvosimesta, yht'äkkiä tunsi niin kovasti tartuttavan
kurkkuunsa, että hänen täytyi päästää vanki vapaaksi ja hädin tuskin
voi pusertaa rinnastaan rähisevän, tukahtuneen äänen. Chingachgook
kietoi käsivartensa Histin vyötäreen ympäri ja syöksi hänen kanssaan
metsään.
Hirventappaja sormitteli edelleen akan kaulaa, kuin urkuin käsittimiä,
antaen hänelle aika ajoin vähän hengähtämisen tilaisuutta, vaan sitten
jälleen puristaen niin, että hän oli vähällä tukehtua. Vaimo käytti
kuitenkin yhtä hengähdyksen hetkeä hyväkseen ja päästi huudon, joka
paikalla herätti meteliä leirissä. Soturit hypähtivät heti nuotiolta
juoksuun, ja lyhyen hetken perästä kolme tai neljä heistä ilmestyi
harjanteelle, piirtyen himmeässä valossa kummituksen kaltaisiksi. Nyt
oli jo korkea aika metsästäjän perääntyä. Kampittaen vankinsa, ja
puristaen hänen kurkkuaan vielä jäähyväisiksi, tehden näin aivan yhtä
paljon vangin lannistumattomien yritysten vuoksi saada aikaan hälytys
kuin perusteltuna menettelytapana, hän jätti tämän selälleen ja siirtyi
pensaikkoa kohti, kivääri valmiina, pää hartioiden yllä, kuten
puolustautuva leijona.